keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Manducan käyttökokemuksia

Tämä postaus on ollut tulossa jo pitkään, mutta remontti- ja muut kiireet ovat lykänneet perusteellista kirjoittamista aina vain tuonnemmaksi. Manducan kantoreppu on ollut meillä käytössä jo useamman viikon sillä lapsestamme kehittyi vaunuvihaaja ja tarvitsin tavan päästä joskus ulos neljän seinän sisältä. Vaunuviha oli tietysi vaihe (ah, kuinka vihaankaan tuota sanaa..), mutta Manduca on siitä huolimatta pysynyt säännöllisessä käytössä.

Ostimme kantoreppumme helpoimmalla tavalla; suuntaamalla Jätkäsaaren Verkkokauppaan, jonka lastentarvikevalikoima alkaa olemaan jo kunnioitettavan laaja. Hinnat ovat hyvin kilpailukykyiset ja sijainti on meille kaupunkilaisille kätevä. Lisäksi siinä epätoivon suossa tarvitsimme kantorepun HETI eikä postin tuomana viiden arkipäivän päästä. Valitsimme väriksi perusharmahtavan Sand-sävyn, koska musta olisi ollut liian kuuma kesäkäytössä ja varsinkin kesämatkalla. 



Ensivaikutelma Manducasta on tekninen. Kantoreppu on selkeästi pääsiäisenä testaamaamme Tulaa teknisemmän näköinen. Hihnaa, nipsua ja remmiä on joka puolella ja joka lähtöön. Hyvä tai huono, sen päättää kukin kantaja. Remmit ja hihnat antavat tietysti mahdollisuuden säätää reppu juuri itselle sopivaksi, mutta oikeiden säätöjen löytäminen onkin sitten yhtä hankalaa. Itseä ei remmit haittaa, saan repun muokattua aika helposti oman kroppaan sopivaksi. Tietysti joku kokeneempi saattaisi osata sanoa onko repun säädöt oikeasti niin ergonomiset ja optimaaliset kuin voi olla, mutta tärkeintä on että kantajalla ja lapsella on mukava olla. 

Manducaan on sisäänrakennettu vauvatuki. Se oli yksi valintakriteeri - emme halunneet ostaa erillistä vauvatukea kun emme olleet varmoja tarvitseeko Abu sellaista ja miten pitkään. Manducan vauvatuki on toisaalta hiukan hankalan oloinen; paneelin alaosassa on kangaskaistale, jonka saa neppareilla kiinni ylemmäksi paneeliin. Itselle ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa selvää mihin kohtaan vauvatuki pitäisi kiinnittää (tuessa on kahdet nepparit, jotka voi kiinnittää eri korkeudelle paneeliin) ja missä asennossa vauvan pitäisi siinä olla.



Kantorepun paneelin voi pidentää vetoketjulla, joten paneelin pitäisi olla sopivan kokoinen myös isommalle lapselle. Paneelin voi pidentää myös kun lapsi nukahtaa reppuun, mutta tätä ominaisuutta ei olla käytetty alun jälkeen. Omasta mielestä kantotuntuma huononi kun paneeli pidentyi; en saanut olkahihnoja ilmeisesti tarpeeksi säädettyä. Abu tuntui kuin ikäänkuin valuvan lyttyyn repun sisälle, joten lopetettiin pidennyksen käyttö aika lyhyeen. Sen sijaan käytämme jatkuvasti reppussa kiinteänä olevaa huppua/päätukea. Laitan aina uloslähtiessä hupun toisen hakasen kiinni toiselta puolelta. Näin Abu voi katsella ympäriinsä, mutta huppu silti tukee hiukan niskaa ja suojaa viimalta tai auringolta. Kun Abu nukahtaa, kiinnitän hupun toisenkin puolen hakasella. Toki pelkän hupun tuki ei ole yhtä hyvä kuin paneelin pidennystä käyttäessä, mutta meille tämä vaihtoehto on ollut toimivin. 



Kavensimme paneelin leveyttä huivilla, jotta Abu sopii siihen paremmin. Paneeli itsessään on aika leveä ja näin pienelle ja hentoiselle pojalle sen kaventaminen on tarpeen. Kaventamiseen käytin yksinkertaisesti omaa ohutta huivia, joka  kieritettiin vauvatuen lenkkien läpi ja sidottiin tiukalle repun eteen.



No miten Abu sitten viihtyy repussa? Hyvin, ja tykkää nukkua siinä. Yleensä kun lähdetään ulos repussa, hän katselee uteliaana ympärilleen ja kääntelee päätään puolelta toiselle maisemia katsellen. Reilun vartin päästä maisemat on nähty ja lämpö ja keinuminen väsyttävät niin, että Abu nukahtaa reppuun. Parhaimmillaan miehen kyydissä Abu on nukkunut jopa yli kahden tunnin päikkärit. Ongelmana on yleensä se, että kun päikkärit loppuvat Abu ei malttaisi enää olla repussa ja puskee sieltä ulos. Silloin on parempi olla joko lähellä kotia tai muuten valmis nappaamaan pojan sieltä pois. 


Olemme olleet Manducaan tosi tyytyväisiä ja kannetaan sitä varmuudeksi aina mukana vaunuissa. Koskaan ei tiedä koska Abu hermostuu vaunuissa ja hänet täytyy nostaa pois. Vaunuissa päikkäreille nukahtaminen ei onnistu, mutta Manducaan Abu nukahtaa aina kun vain malttaa olla liikenteessä tarpeeksi pitkään.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

5kk poika

 
Abu.. 
Osaa kääntyä mahalta selälle ja takaisin
Hymyilee ja naureskelee aina päikkäreiltä herätessään
Juttelee äidilleen kovasti
On löytänyt äänensä ja tykkää kiljua kovaa ja korkealta
Tykkää muista lapsista ja aikuisista ja ottaa aina katsekontaktia
 Saa varpaat jo suuhunsa
Nauraa kun isi alkaa puhua hindiä
Tunnistaa isin laulaman intialaisen laulun ja rauhoittuu kuuntelemaan sitä
Tarraa kiinni lusikkaan kun syö soseita
Punnertaa itsensä jo istuma-asentoon

... on äidin ja isin rakas poika. <3


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Onneksi juhannus on ohi...

Vietin juhannusta taas yh-äitinä kun mies lähti kaverinsa polttarireissulle ulkomaille. Itse pakkasin Abun, mansikkajuustokakun sekä runsaasti lämmintä vaatetta autoon ja suuntasin Lahden lähelle juhannuksen viettoon. Suunnitelma vaikutti loistavalta, viettäisin mukavan perhejuhannuksen monen lapsenvahdin kanssa ja ehtisin tuunailla uuteen asuntoon hankkimaa vanhaa kirjoituspöytää. Maalla oli vipinää kun saman katon alla juhannusta viettivät vanhempani, siskon kolmilapsinen perhe sekä tätini ja setäni. Käytännössä juhannus ei mennytkään ihan ruusuisissa merkeissä...

Suurin koettelemus oli perjantai-illan nukuttaminen. Meillä on päivärytmit käytännössä kadonneet Abun onnettoman nukkumisen takia, mutta iltarytmistä yritetään silti pitää kiinni. Perjantaina maalla noudatettiin samaa iltarutiinia kuin muutenkin - pyjama, iltamaito, imetyksellä uneen - sillä erotuksella, että emme olleetkaan kotona. Abu ei kuitenkaan suostunut nukkumaan. Jokelteli silmät suurina, tuijotteli kattoon, ja heilutteli käsiään. Yritin tunkea tissiä pojan suuhun ja saada tyypin keskittymään maitoon ja nukkumiseen, mutta turhaan. Tunnin päästä nousin, liityin muiden seuraan iltapalalle ja istutin pojan sitteriin. Jonkin aikaa Abu viihtyi itsekseen kunnes alkoi huuto. Siskoni yritti tutilla ja heijauksella saada Abun sylissään uneen. Se onnistui melkein, mutta ei kuitenkaan. Tämän jälkeen yritin itse uudestaan imettää hänet uneen, turhaan. Seuraava temppu oli yrittää heijata Abu uneen vaunuissa, pimeässä eteisessä - turhaan. Lopulta sain pikkumiehen uneen perinteisellä tavalla, tissillä sängyllä. Nukuttaminen kesti kolme tuntia ja vaati neljän naisen panoksen!

Nukkuminen oli yhtä huonoa seuraavana päivänäkin. Imetin Abun jälleen päikkäreille ja lähdin puuhailemaan pöytäprojektin pariin. Ilmeisesti poika oli taas herännyt lähes heti kun poistuin talosta, ja oli viihtynyt aikansa äitini sylissä. Seurue pakkasi pojan vaunuihin ja yritti lähteä vaunukävelylle ajatuksella kyllä se poika liikkuvissa vaunuissa nukkuu. No ei nukkunut ja sanoinkin, että hyvin todennäköisesti ei nuku. Yleensä vaunukävelyt meillä menee niin että Abu makaa vaunuissa peppu pystyssä ja varpaat suussaan.

Viimeinen tippa tälle mamalle oli paluumatka. Menomatka oli sujunut hyvin Abun nukkuessa koko autoreissu, ja toivoin samaa paluumatkallekin. Ensimmäinen puolisko menikin unessa, kunnes jostain syystä Abu heräsi. Ja huusi - ja niin että meinasi oksentaa. Pysähdyin imettämään ja jatkettiin toiveikkaina matkaa. Samantien kun pääsin takaisin moottoritielle takapenkiltä alkoi kuulua raivoisa karjunta. Jaksoin ajaa vartin verran, kunnes oli pakko pysähtyä. Imetin Abun uudestaan jossain moottoritien varren pysähtymispaikalla, ja onneksi sain pojan nukkumaan. Sain kaukalon takaisin autoon ja pääsin nukkuvan lapsen kanssa liikkeelle. Ensimmäisissä liikennevaloissa meidän uniongelmainen poika heräsi taas - huutaen. Matka kotiin oli onneksi lyhyt, mutta sekin raastoi hermoja. Mies oli vielä matkoilla joten kotiovella koitti juhannuksen viimeinen haaste - miten puran tavarat autosta sisään kotiin vauvan kanssa ja ajan sen jälkeen auton parempaan parkkiin? Vauva istui huutamassa autossa kun minä juoksin isoimmat tavarat kotiovesta sisään ja juoksin takaisin autoon viemään sitä parkkiin. Onneksi asumme ensimmäisessä kerroksessa...

Koettiin siis viikonloppuna aikamoinen show... Kotona olisi ollut helpompaa, mutta pakko täältäkin on joskus poistua. Juhannuksena tuli taas todettua, että meidän on pakko pitää Abulle unikoulu. Hänellä on selkeä nukahtamisongelma, ja vaatii siihen runsaasti avustusta. Merkkasin unikoulun jo kalenteriin, jotta osataan valmistautua siihen nukkumalla etukäteen. Kun kesälomat ja kaverin häät ovat ohi, koittaa Abulle unikoulu. Ja se tulee todella tarpeeseen!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Soseessa

Ei menty 6kk asti täysimetyksellä, vaikka neuvolatäti antoi "luvan" viivytellä sinne asti. Tarjosin ensimmäiset sosemaistiaiset viime viikon lopulla. Alun perin ajattelin odottaa puolivuotiaaksi asti ja aloittaa siinä vaiheessa  sormiruokailu. On kuitenkin mukavampi aloittaa oikeiden ruokien maistelu rauhassa tässä vaiheessa, 5kk iässä, kuin odottaa kuukausi ja sen jälkeen tarjoilla uusia makuja vauhdilla. 

Ihan ensimmäisenä kokeiltiin miten kurkku maistuu. Annoin Abun imeskeltäväksi kuoritun kurkun palasen (pidin tietysti tiukasti kiinni, ettei hän imaise sitä vahingossa nieluun asti). Pikkuherra imeskeli sitä, maisteli sitä, irvisteli sille, ja sen jälkeen työnsi sitä pois suustaan. Ilmeisesti kurkku oli liian kylmää lämpimään maitoon tottuneelle suulle.

Varsinainen soseiden tarjoaminen tuli osaksi päivärytmiä vasta viime viikonloppuna. Tarjosin Abulle banaania, joka maistui jopa parin teelusikallisen verran. Alkuviikon makuna on ollut porkkana, joka on maistunut jo vähän paremmin kuin banaani. Keitin porkkanat pienessä määrässä vettä, soseutin, ja tarjoiluvaiheessa sekoitin mukaan hiukan korviketta. Määrät eivät todellakaan ole suuria - soseutin yhden porkkanan ja sillä ollaan pärjätty jo monta päivää! 

Vauvablogi. Äitiysblogi

Maistelu on sujunut nyt alkuvaiheessa paremmin kuin hyvin. Abu ei ole huitonut lusikkaa pois eikä ole sylkenyt soseita suustaan. Kulmakarvoja on hiukan kurtisteltu, mutta samalla on kuitenkin tarrattu lusikasta kiinni ja viety se määrätietoisesti kohti omaa suuta. Ruokailu ei vielä ole ollut kovin säännöllistä. Tarjoan sosetta lähinnä päivällä imettämisen jälkeen. Lisään tarjoilukertoja ensi viikon neuvolatapaamisen jälkeen, ja aloitetaan samalla myös iltapuuro. Toivottavasti se auttaa pidentämään Abun unipätkiä, nyt ollaan nimittäin menty nukkumisessa jälleen huonompaan suuntaan.

Abun ruokkiminen on tähän asti ollut tosi helppoa ja on onnistunut missä vain. Kodin ulkopuolella olen joko imettänyt tai antanut pulloa, lähinnä alussa oman imetysujouden takia. Nyt soseiden astuttua kuvioon, liikkuminen todennäköisesti rajoittuu tarkemmin ruokailuaikojen väliin. Muussa tapauksessa joudutaan parkkeeraamaan jonnekin vauvojen ruokailutilaan syöttämään porkkanaa ja perunaa purkista. 

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Itku-potkuraivarit x 2

Se alkoi jo Stockmannin alakerran kosmetiikkaosastolla. Ensin pieni levoton kitinä, johon ei auttanut minkään lelun heiluttelu naaman edessä. Hei kato mikä kiva rinkula kato kuinka hieno, huii kuinka jännä, äh ei tää toimi.. Missä on hissi??  Sitten vähän vaativampi ulina. Sen jälkeen alkoikin täysimittainen kiljuminen. Strategiana oli suunnata kuudennen kerroksen leluosaston yhteydessä olevaan imetystilaan ja saada Abu taas tissin kautta unten maille. 

Matkalla leluosastolle Abun äänenvoimakkuus nousi pienestä kitinästä kunnon kiljumiseen. Hys hys ihan kohta saat ruokaa äiti on tässä ei hätää kato kuinka hieno lelu missä hitossa on se leluosasto??  Kirosin kaikki ne normaaliterveet aikuiset, jotka tukkivat hissin niin ettei vaunujen kanssa enää mahdu sisään. Imetystila oli tietysti puolenpäivän maissa täynnä imettäviä äitejä, eikä sinne enää mahtunut yhdenkään kiljuvan vauvan kanssa. En siinä häslingissä löytänyt muutakaan imetystilaa ja Abulta oli homma lähtenyt lapasesta, joten oli pakko pysähtyä mihin tahansa nurkkaukseen imettämään. Abu oli tietysti niin kierroksilla ettei tissi suussakaan malttanut lopettaa karjumista kuin vasta hyssytyksen jälkeen. 



Sain Abun viimein taas tissin kautta vaunuihin nukkumaan. Hoidin ostokset ja lähdin kirjastolle palauttamaan pinon lukemattomia kirjoja, taas. Vaunut ehtivät olla paikallaan tasan sen puoli minuuttia kun palautin kirjoja - ja Abu heräsi. Eikä pirteästi virkistyneenä vaan kärttyisenä kesken parhaimpien unien, ja sen huomasi. En ehtinyt lainata lisää kirjoja pölyttymään kotiin, vaan suuntasin aika vikkelästi takaisin ulos ja toivoin että vaunujen liike ja katumelu tuudittaisi vauvan uneen. Turhaan - tuntui että Abu huusi kovempaa, jotta se kuuluisi katumelun ylitse. Marssin vauhdilla kotia kohti ja yritin samalla rauhoitella hysteerisesti huutavaa lasta. Sain paljon sympatiakatseita, jonkin verran kummastuneita katseita ja muutaman ruman katseen kiiruhtaessani keskustan läpi kotia kohti vauvan kanssa. Ei hätää kultapieni kohta ollaan kotona hei kato mikä rinkula, oho Sophie kirahvi on siinä ei hätää kohta ollaan kotona joo kohta ollaan kotona ja nukkumassa äiti tässä ei hätää.  

Kun lopulta sain hysteerisesti huutavan vauvan sänkyyn ja tissitorkuille, oltiin kummatkin uupuneita. Keskustaulkoilu vauvan kanssa alkaa olemaan hankalaa kun nukahtaminen on näin vaikeaa ja nukkuminenkin pienestä kiinni. En silti luovuta, oma mielenterveys vaatii säännöllistä kulkemista ihmisten ilmoilla. 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Imetysohjaaja kotikäynnillä

Joku suihkutissinen saattaa pitää minua neuroottisena tai epätoivoisena, mutta tilasin imetysohjaajan kotikäynnille. Kaikkien paino- ja imetysongelmien takia päätin turvautua vielä viimeiseen oljenkorteen - imetysohjaajaan. Totesin, että jos imetys ei tämänkään jälkeen ala sujumaan, lopetan. Voin ainakin hyvällä omatunnolla sanoa, että olen tehnyt kaikkeni imetyksen onnistumisen eteen. 

Mies oli tosiaan lähes 2,5 viikkoa putkeen työmatkalla ja sen aikana tuntui pariin otteeseen siltä, ettei Abu edelleenkään tuntunut saavan tarpeeksi maitoa. Erään päivällisen pullotankkauksen jälkeen päätin hankkia ammattiapua katsomaan ja opastamaan meidän imetystä. Googlailemalla löysin pari Helsingissä toimivaa ohjaajaa, joista päädyin Laura Merivirtaan.

Sain ajan heti seuraavalle viikolle, ja Laura tuli kotiin katsomaan Abun ja minun imetystapoja. Minun päällimmäiset kysymykset Lauralle olivat: Saako Abu paino-ongelmista huolimatta tarpeeksi maitoa? Syökö Abu vain "etumaidon", jonka takia hän ei kasva paremmin? Syökö vauva myös selkeiden herumisten välissä? Onko imetysote hyvä? Imettämistä ei tarvinnut katsoa kuin muutama minuutti kun sain selkeän vastauksen - maitoa tulee hyvin, Abu syö hyvällä otteella, maitoa tulee voimaakkaalla virtauksella herumisen aikana, mutta Abu syö myös niiden välissä. Voin yhden rinnan syöttämisen jälkeen nostaa Abun pystyyn röyhtäisemään, ja jos hän näyttää nälkäiseltä voin ruokkia toisenkin rinnan.

Oli helpottavaa kuulla, että imetys sujuu ja paino-ongelmatkin ovat normaalia 4kk iässä. Tässä vaiheessa vauvojen painoon tulee yleensä notkahdus, eikä kuukausittainen kasvu ole enää ihan niin vauhdikasta kuin alkukuukausina. Ilmeisesti monet neuvolat ohjeistavat tässä vaiheessa turhaan ylimääräiseen punnitukseen ja antamaan lisämaitoa. Korvikkeen käyttö ei olisi meille tarpeellista, mutta alle 200ml korviketta päivässä ei vaikuta imetykseen lainkaan, eli voimme halutessamme jatkaa iltapullon antamista. Korviketta tulee pullosta yleensä niin helposti (vaikka olisi käytössä erikoispullo Medelan Alma, kuten meillä), että vauva syö yleensä sitä enemmän kuin äidinmaitoa. Äidinmaito on muutenkin niin hyvin imeytyvää, että vauva tarvitsee sitä vähemmän kuin korviketta. 

Hienoa, että kaikki sujuu hyvin eikä maidon määrää tai imetystä tarvitse enää miettiä. Imetysohjaajan vierailu maksoi 92 euroa, mutta eiköhän se pitkällä tähtäimellä maksa itsensä takaisin. Oma mielenrauha palautui ja lisäksi säästetään varmasti myös korvikerahoissakin. Suosittelen imetysohjaajan tilaamista käymään kotona, jos imetyksen suhteen on haasteita ja haluaa silti imettää.
  

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Remonttiperhe



Vaikkei tämä olekaan sisustusblogi, kirjoitan tännekin hiukan remonttikuulumisia. Urakka jatkuu jälleen tällä viikolla ja vihdoin mieskin on kotona avustamassa maalamisessa. Miehen kahden viikon työmatkan ja viikonlopun hupimatkan aikana hoidin peruskotihommat ja vauvan, mutta sen lisäksi laitettiin remontti alkuun uudessa asunnossa isäni kanssa. Viime viikko vietettiin suurimmaksi osaksi asunnossa seiniä pesten ja maalaten. Tulin aamulla kämpille Abun kanssa toivoen, että herra viihtyy edes pari tuntia yksikseen tai nukkuu edes jonkinlaiset päikkärit. Onneksi saatiin aika hyvin urakkaa eteenpäin - Abu viihtyi asuntoon tuodussa sitterissä tai vaunuissa unilla ja sain itse kummatkin kädet tehokkaaseen käyttöön. Pienetkin pätkät tehokasta työtä riittivät - isän avustuksella maalasimme kummatkin makuuhuoneet ja olohuoneen.



Tällä viikolla edessä on keittiön ja eteisen maalaaminen - sekä meidän makuunhuoneen "tehoste"seinän maalisävyn päättäminen ja maalaaminen. Seinien värisävyn päättäminen on käsittämättömän vaikeaa. Haluamme säilyttää vaalean ilmavan tunnelman asunnossa, ja sen takia asunnon seinät maalataan puhtaalla valkoisella. Voisi luulla, ettei valkoisesta saa kovin montaa erilaista sävyä, mutta maalikarttoja katsellessa tuli melkein epätoivo. Monet sävyt näyttivät liian kylmiltä harmailta, liian kellertäviltä tai liian beigeiltä. Päädyttiin sitten monessa blogissakin esiteltyyn Tikkurilan Paperi -sävyyn (F497). Väri näyttää tässä ruudussa kummallisen harmaalta, seinällä sävy on oikeasti sopivan lämmin olematta kylmän kliininen valkoinen.

F497 (Paperi)

Lastenhuoneen yhden seinän ajattelin (kyllä, ajattelin, sillä miestä ei voisi vähempää kiinnostaa maalisävyt seinissä.. ) maalata pirteällä keltaisella. Ei haluttu mitään perinteistä vaaleansinistä pikkupojan huonetta, vaan kivan tyylikkään huoneen, jota käytetään alkuun toimistona ja leikkitilana ja myöhemmin lastenhuoneena. Sen takia päädyttiin kuitenkin pitämään kaikki seinät vaaleina ja piristetään huonetta sitten mahdollisesti seinätarroilla.

Makuuhuoneeseen halusin alunperin laittaa vaaleansävyisen himmeästi hohtavan tapetin, mutten ole löytänyt mielestäni tarpeeksi kivaa. Toisekseen ison seinän tapetointi hiukan hirvittää, sillä kyseessä on makuuhuoneen isoin seinä, joka näkyy myös suoraan olohuoneeseen kun ovet ovat auki. Mulla ei ollut tarpeeksi vahvaa visiota sopivasta tapetista, joten unohdimme sen ajatuksen ja päätimme maalata seinän "tehoste"värillä. "Tehoste", sillä värisävy tulee olemaan vain hiukan Paperi -sävyä tummempi, laittaen hiukan harmaaseen. Vaihtoehtoja on nyt Talkki tai Pilvi, katsotaan mihin päädymme!




Vauva-arki on tosiaan ollut hiukan raskasta kaiken remonttihomman keskellä, varsinkin uniongelmaisen vauvan kanssa. Kaiken tämän lisäksi aikaa on mennyt uusia kalusteita ja parkettifirmaa etsien. Onneksi mies on nyt kotona, ja isyyslomalla, joten saadaan rauhassa remontoida loput ja viettää aikaa yhdessä. Kahden viikon yksinolon jälkeen arvostan yh-äitejä, sekä ihmettelen miten he pärjäävät yksin lasten, työn ja koko arjen keskellä...
 

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Aamuvirkut

Abu herää nykyisin joka aamu kuudelta. En tiedä johtuuko se ulkona paistavasta auringosta vai unirytmistä, mutta meillä alkaa juttelu ja levoton hyörinä jo aikaisin. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että vanhemmatkin heräävät... ja erityisesti minä. 

Aiemmin sain Abun aina tainnutettua uneen tissillä. Nyt sekään ei onnistu vaan poika venkoilee levottomasti kunnes päästään ylös sängystä. Niinpä... sängyssä on niin tylsää! Onneksi päivän ensimmäiset energiat saadaan kulutettua jo tunnin kuluttua heräämisestä ja päästään kaikki takaisin sänkyyn. Minä en vain enää saa nukuttua..

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Lastenhuone!

Tämä viikko on mennyt hujauksessa, remontoidessa. Ostimme ensimmäisen oman kotimme! Tähän saakka olemme asuneet vuokralla, mutta lapsen saamisen myötä nykyinen asunto on käynyt meille tosi ahtaaksi. Nyt saamme vihdoin lisätilaa ja Abu kauan kaivatun lastenhuoneen!

Lastenhuone

Pidämme huoneen neutraalin sävyisenä, emmekä maalaa seiniä vaaleasinisiksi tai laita muutakaan "lastenhuonemaista" sinne. Luultavasti ostamme kuitenkin joitain sisustustarroja, jotka on helppo laittaa seinään mutta myös poistaa. Lastenhuone tulee toimimaan alussa myös toimistotilana, koska Abu ei kuitenkaan tule nukkumaan yksin huoneessaan vielä muutamaan kuukauteen. 

Asunto on hyvässä kunnossa, mutta päätimme kuitenkin maalata asunnon seinät ja hioa parketit ennen muuttoa. Asumisen jäljiltä jää aina jälkiä, ja uuteen kämppään on kivempi muuttaa kun asunto on freesattu maalilla. Pieneltä vaikuttava projekti on kuitenkin vienyt paljon aikaa ja rahaa - varsinkin maalauksen esivalmistelut. Lattiat, ovet, pistorasiat ja muut pitää suojata ennen kuin maalaus edes alkaa. Onneksi apuna ja konsulttina on ollut isäni, kokenut remontintekijä. Mies on sopivasti ollut työmatkalla taas tämän viikon ja palaa vasta maanantaina... Abu on ollut remonttivauvana paikalla ja onneksi nukkunut muutaman pidemmän päikkärin, jotta olen saanut käteni vapaaksi maalaamista varten.

Remontti jatkuu vielä ensi viikolla maalauksilla ja ennen juhannusta hiotaan parketit. Toivottavasi pysytään aikataulussa, ettei tule paniikkimuutto kesäkuun lopussa!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Neuvolan kontrollipunnitus

Tänään oli kontrollipunnitus neuvolassa johtuen Abun paino-ongelmista. Oma terkkarimme oli sairaana, joten päästiin/jouduttiin toisen tädin luokse. Jännitin punnitusta, sillä olin viimeisen kahden viikon aikana yrittänyt imettää Abua tosi useasti. Abun paino oli kuitenkin noussut 4kk neuvolakäynnistä vain 180g - eli ei edelleenkään tarpeeksi. Laskennalliseksi päiväkasvuksi tuli siis vain 12g/päivä. 

Pohdittiin neuvolatädin kanssa ensin pitäisikö aloittaa soseet, mutta päädyttiin jatkamaan korvikkeen antamista ja lisäämään määriä. Ohjeistukseksi sain antaa korviketta n. 80-100ml kolme kertaa päivässä. Tärkeää oli myös saada Abu nukkumaan, ja siihenkin korvikkeen pitäisi auttaa. Maha täynnä on helpompi nukahtaa. 

Vaa'an tulos oli taas pienoinen pettymys. Aavistinkin jo ettei paino ollut noussut tarpeeksi, mutta samalla silti toivoin että imetyksen tehostaminen olisi vaikuttanut pojan painoon. Valitettavasti painonnousu ei ollut riittävän hyvää.  Onneksi poika on kuitenkin iloinen ja pirteä, joten en sentään ole nälkiinnyttänyt lastani.

Ei kai tässä ole muita vaihtoehtoja kuin antaa korviketta entistä enemmän, vaikka se välttämättä samalla tarkoittaa imetyksen vähenemistä ja nopeampaa loppumista. Ymmärrän toki, että kyse on lapsen hyvinvoinnista ja kasvusta. Tunnetasolla kuitenkin tunnen pettymystä ja surua siitä, että imetystaipaleeni kutistuu näin lyhyeksi. Ennen Abun syntymää olin ajatellut imettää korkeintaan 6kk, nyt puolestaan toivon, että saisin imettää edes 6kk.