keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Lomavalmistautumisen lopputohinaa

Perjantaina me lähdetään kohti aurinkoa ja Abun toista perhettä! Aika on mennyt kiireellä ja perinteinen lopputohina ja -valmistautuminen on yllättänyt... taas! Vaikka kuinka ajattelin, että ehditään ottaa viimeiset päivät rauhassa ennen lähtöä, niin olen taas juossut tukka putkella kaupungilla hoitamassa asioita.
 
Ruokia on hamstrattu aikamoinen kasa, muttei ehkä kuitenkaan tarpeeksi jos pelkästään omia eväitä syödään. Luotan kuitenkin siihen, että Abu syö paikallisia hedelmiä ja siellä miehen perheen luona voin myös soseuttaa jotain kasviksia ruuaksi. Kananmunia voi myös syödä vaikka missä muodossa. Paluumatkaa varten pitää säästää ruokakasasta Abulle välipalat, mutta menomatkaa varten sivussa on jo kassillinen ruokaa. Lennolle on varattu yksi suolainen lounas ja useampi hedelmävälipala, hedelmä maistuu aina paremmin kuin suolainen ja lentokoneessa halutaan vain välttää kaikki mahdollinen hötkyily ja sotku.



 
Matkalle on hankittu 10 päiväksi soseita - kaksi suolaista sosetta per päivä ja lisänä pussillinen hedelmäsoseita. Aamua varten on ostettu jauhemuodossa olevaa puuroa, jonka kanssa voi vain sekoittaa kuumaa vettä. Toiminee loistavasti matkalla. Pakattavaksi tulee vielä pari kulhoa ja muutama lusikka.


Intiassa on kesä ja Suomessa ei. Täällä ei siis myöskään pahemmin myydä kesäkamineita. Shortsit ja t-paidat löysin hyvin käytettyinä kirppiksiltä, mutta sopivia kenkiä ei oikein löytynyt. Ostin Facebookista yhdet sandaalit, jotka osoittautuivat aivan liian suuriksi.. sopivat jalkaan varmaan ensi kesänä. Oli siis pakko käydä katsomassa löytyykö jostain kaupasta sandaaleita, ja Stockmanniltahan niitä löytyi. Tosin vain yhdet, joten hinnasta ei oikein voinut tinkiä. Abun ensimmäiset kengät ovat siis Eccon laadukkaat ja kalliit nahkasandaalit. Intiasta voisi tietysti etsiä kenkiä, mutta halusimme mukaan valmiiksi edes yhdet kengät, niin ei heti ensimmäisenä päivänä tarvitse lähteä shoppailemaan.

Vaippoja otetaan mukaan muutaman päivän tarpeita vastaava määrä, mutta olemme jo ostaneet Intian Amazonista gigapaketin Pamperseja. Hinta on aika edullinen, vaikkei törkyhalpa. Onneksi ei tarvitse siis pakata kaikkia vaippoja mukaan Suomesta asti. Nukkumista varten ostimme matkasängyn, Verkkokaupasta löytyi sänky tosi edullisesti. Abu liikkuu jo sen verran paljon, ettemme uskalla jättää poikaa nukkumaan isoon sänkyyn yksin. Todennäköisesti Abu siirtyy yöllä meidän väliin, mutta ainakin alkuillasta uskallamme jättää pojan siihen turvallisin mielin. Matkasänky jätetään Intiaan sitten odottamaan seuraavaa reissua.

Huomenna täytyy oikeasti alkaa pakkaamaan, nyt ollaan vasta valmistauduttu matkaan hankkimalla tarpeelliset tamineet ja pesemällä aivan älytön määrä pyykkiä. Kaivoin juuri tänään yläkaapista esiin omat kesävaatteet... Niitä ei tullut kovin paljon käytettyä tänä vuonna kylmän kesän takia. Tälle matkalle ostin H&M nettikaupasta muutaman pitkän kesämekon, ilmeisesti siellä Etelä-Intiassa ei kannata kulkea kovin lyhyissä ja avonaisissa vaatteissa. Vaatteiden kannattaisi peittää ainakin olkapäät ja polvet, muuten paikalliset ilmeisesti tuijottavat kuin ufoa. No, taitavat he varmaan muutenkin tuijottaa...


 

maanantai 28. joulukuuta 2015

Soseessa: Vauvan Bircher Mysli

Abulle on tullut totaalinen stoppi puuron suhteen - parin lusikallisen jälkeen poika kieltäytyy avaamasta suutaan puurolle. Meidän on siis täytynyt keksiä muita vaihtoehtoja aamu- ja iltapalaksi. Homman tekee hankalaksi vielä se, että Abu ei osaa tai jaksa sormiruokailla niin paljon että ruokamäärällä jaksaisi olla. Leipä, mandariini, ja keitetty kananmuna ovat oikeastaan ainoita ruokia, joita Abu saa oikeasti vietyä suuhunsa. Kaikki muut ruuat ovat liian epäilyttävän näköisiä tai tuntuisia, tai eivät muuten vain päädy suuhun asti vaan tippuvat kourasta puolessa välissä matkaa. 

Aika usein siis teen Abulle jotain jogurttisekoitusta, vaikka joskus otan riskin ja sekoitan jogurtin joukkoon pienen määrän puuroa. Joskus sekoittelen jogurttiin banaania tai muita hedelmiä. Olen välillä alkanut sekoittamaan jogurtin joukkoon lusikallisen kaurahiutaleita, jotta iltapalasta tulisi hiukan täyttävämpää. Herkullista tällaisesta tuorepuurosta tulee, kun sekaan raastaa omenaa ja päärynää. Hedelmien mehusta tulee ylimääräistä makeutta ja raasteesta lisäsyötävää. Mausteeksi lisään Abun herkkua, kanelia. Vauvoille eikä pienille lapsille suositella paljoa kanelia sen sisältämän kumariinin takia. Kumariini on luonnossa esiintyvä yhdiste, joka voi suurina annoksina vaikuttaa maksaan myrkyllisesti. Sri Lankasta saatava kaneli ceylon-kaneli tosin sisältää huomattavasti pienempiä määriä kumariinia ja on sen takia suositeltava vaihtoehto vauvoille ja pienille lapsille. 



Vauvojen Bircher mysli 

1 dl luonnonjogurttia
1 rkl kaurahiutaleita
  1/4 omenaa kuorittuna
1/2 päärynää kuorittuna
1/2 banaania
ripaus kanelia
hiukan vauvojen hedelmäsosetta lisämakeutukseksi

Sekoita aluksi kaurahiutaleet jogurtin kanssa, jotta hiutaleet pääsevät pehmenemään ennen ruokailua. Raasta kuoritut hedelmät ja muussaa banaani, ja sekoita hedelmät jogurtin kanssa. Sekoita joukkoon kaneli ja hedelmäsosetta, jos haluat jogurtista makeampaa. Tarjoa!



sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Ensimmäinen joulu

Abun ensimmäistä joulua juhlittiin rauhallisesti perhepiirissä. Pakkasimme Abun ja sata kiloa ruokaa ja lähdimme maaseudulle joulunviettoon. Perinteistä joulua vietettiin äitini kotitalossa Satakunnassa; paikalla oli Abun isovanhemmat, isoukki ja isotäti. Neljä sukupolvea saman katon alla!

Kolmetuntinen ajomatka meni suhteellisen rauhallisesti, mutta ajomatkan lopussa Abun hermot olivat mennä autossa istumiseen. Istuin takapenkillä ja yritin viihdyttää parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jossain vaiheessa nenäliinapaketit, vesipullot, lompakko eikä mikään Abu omista leluista kelvannut. Onneksi matka perille oli siinä vaiheessa lyhyt ja päästiin pian kurvaamaan omakotitalon pimeään pihaan. 

Jouluaattoaamu sujui perinteisellä tavalla - aamiainen, rentoutumista, lounaaksi riisipuuroa, joulukirkko, joulun juhlaillallinen, lahjat, ja lopuksi rentoutumista suklaan ja viinin kanssa. Tänä vuonna tämän kaiken oheen piti rytmittää Abun arkirutiinit; ruokailut ja päiväunet. Ihmeellisesti kylläkin Abu nukkui koko joulukirkon läpi eikä herännyt vaikka urut paasasivat jouluvirsiä... Ilmeisesti eri ympäristö ja vaunujen heiluttaminen pitivät pojan unessa. 



Abu sai kamalan ison kasan joululahjoja, vaikka mitään ihmeellistä ei pitänyt tulla. Me vanhemmat ostettiin Abulle Brion ihana soittopeli, isovanhemmat ostivat kävelykärryn (joka tosin luovutetaan vasta myöhemmin), Abun pikkuinen serkku antoi hiekkalaatikkoleluja, isotäti lämpimän vaatesetin ja kummitäti pyjamat. Lisäksi kavereilta tuli lasten kännykkä ja suloisia pehmoleluja. Abu itse ei vielä tajunnut mitään lahjoista, eikä oikein lahjapaperista, mutta tykkäsi kun yhtäkkiä naaman eteen ilmestyi kasa uusia ja jänniä leluja!




Joulupäivä meni samantyylisissä rennoissa merkeissä, ja tapaninpäivän iltapäivällä olimmekin jo kotona. Joulu tuntuu menevän ohi nopeammin joka vuosi enkä itse ainakaan tunne enää mitään erityistä joulufiilistä, ainakaan samanlaista kuin lapsena. Joulu on ihana ja perhekeskeinen juhla keskellä pahinta pimeää kautta, mutta lumi tekisi juhlasta vielä ihanamman. Onneksi Helsinki peittyi ohueen lumikerrokseen joulun jälkeen ja me etelän asukitkin pääsimme nauttimaan talvisesta ulkoilusta.   


Joulun jälkeen alkaa valmistautuminen ja pakkaaminen Intian matkaa varten. Miehen puoleinen suku ei malta odottaa pikkumiehen tapaamista!

maanantai 21. joulukuuta 2015

11kk - vauvasta taaperoksi

Tähän aikaan vuodesta tulee helposti muisteltua viime joulua, ja kuinka kuljin maha pystyssä viimeistelemässä jouluvalmisteluja ja vikoja juttuja töissä. Jäin tasan vuosi sitten pois töistä, äitiysvapaalle. Mies lähti Intiaan joululomalle ja minä jäin ison mahani kanssa vanhemmille joulunviettoon. Käytin kertyneet lomat alkuvuoden lomailuun, ja tarkoituksena oli hyvällä omatunnolla laiskotella kotona, valmistautua vauvan syntymään ja lukea paljon kirjoja. Ihan niin paljon kaikkea en ehtinyt tehdä, vaan toisin kävi... Abu-poika syntyi 5 viikkoa etukäteen, ihan yllättäen. 

Näitä aikoja on hassua muistella kun samalla katsoo lattialla möyrivää ja sohvaa vasten seisoskelevaa poikaa. Vuosi on niin pitkä aika, mutta samalla niin lyhyt. Vaikka tämä kuulostaa kuluneen kliseiseltä, mutta vauvavuosi menee silmänräpäyksessä ja se vastasyntyneen aiheuttama kuolettava väsymys on oikeasti aika lyhyt aika ihmisen (ja lapsen) elämässä.

Abu on nykyään tosi vauhdikas ja energinen poika. Elämä on jännittävää ja hauskaa. Kaikki tapahtumat otetaan vastaan isolla hymyllä ja kiljaisulla (naapurit varmaan ihmettelevät täältä kuuluvia ääniä). Asunnon kaikki nurkat on koluttu, ja jokaiseen pikkuiseen reikään tungetaan pikkuinen sormi... lattiakaivo, ruuvin kolot, patterin välit. Vauvasta on selkeästi kehittynyt taapero, jolla alkaa olemaan omaa tahtoa. Jos ruoka ei maistu, kädet läpsäistään yhteen juuri lusikan kohdalla, jolloin ruoka lentää käsille, tarjoittimelle, lattialle, ja äidin päälle. Mikäs sen kivempaa! Kun sanomme tiukan Ei ruuan kanssa pelleilylle, ärähtää poika takaisin oman vastauksensa. Jossain vaiheessa ruoka-aikaa kaikki lelut lentävät lattialle, mutta ilman lelua hiplattavana ruokailu on välillä... noh, haasteellista.   



Äidillä ja Abulla on oma hassutteluhetki. Aamuisin makoillaan sohvalla, Abu mahan päällä. Abu löytää äidin paidan alta pilkoittavan navan, jota on kiva kutitella. Kaikkein hauskinta on äidin kikatus ja kiemurtelu. Sille poika nauraa suun täydeltä harvahampaita.

Abun mielestä kodinkoneet ovat kiehtovan pelottavia. Pesukone on pop. Abu viihtyy käynnissä olevan pesukoneen edessä aika pitkään (ei valitettavasti koko pesuohjelmaa..), tuijottaen pyörivää pyykkiä ja katselleen vilkkuvia valoja. Imuri on Abusta tosi pelottava vehve, sitä ei uskalla lähestyä eikä sille voi tehdä muuta kuin karjua. Meillä on siis kova meteli käynnissä siivouspäivinä...  



Abulla on paljon juteltavaa ja kerrottavaa. Jatkuvasti kuuluu tätätää, papapaa, iiiieee, eeeeee...  Juttelun lisäksi poika tykkää kokeilla äänijänteitään ja kiljahdella kuuluvasti. Välillä mietin jääköhän kiljahtelu pois kun puhuminen kehittyy vai tuleeko tuo olemaan tapa vielä myöhemmin lapsuudessa. Kiljuminen kun on välillä tosi rasittavaa, mutta kuitenkin lopulta huvittava tapa. En pahemmin kiellä poikaa kiljumasta, välillä suhisen hiljaisemmaksi jos olemme julkisella paikalla liikkeellä. Minusta lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, myös julkisissa liikennevälineissä, vaikka jotkut vanhemmat rouvat joskus mulkoilevat kiljuvaa poikaa. 

Meillä on varsinainen 1-vuotisneuvolakäynti vasta Intian matkan jälkeen, mutta joulun jälkeen käymme ottamassa vielä tarvittavan rokotevahvistuksen. Onkin mielenkiintoista huomata kuinka paljon poika on kasvanut parissa kuukaudessa!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Vähän huomaavaisuutta, pliis!

Helsingin keskusta on täynnä kaiken maailman urpoja - ainakin näin vaunuilijan näkökulmasta. Voisi jotenkin kuvitella, että kaupunkilaiset oppisivat käytöstapoja ja muiden huomioimista, kun kerran asuvat keskustassa eivätkä kehä kolmosen takana maaseudun pyhässä rauhassa. Varsinkin näin jouluruuhkan aikaan liikkuminen vaunuilla on hankalaa, eikä muiden ihmisten käytös helpota asiaa lainkaan.

Käytöstapojen suhteen helsinkiläiset ovat kivikauden eläimiä. Kaupunkilaiset kulkevat mykkinä omalla radallaan, välttelevät kaikkea mahdollista kontaktia muihin ihmisiin ja suurimmaksi osaksi kokevat muut kulkijat hidasteiksi. Muiden noteeraminen koetaan lähinnä kummalliseksi käytökseksi kuin jokapäiväiseksi kohteliaisuudeksi.

Vaunuihminen on täysin muiden armoilla kaupunkilaisten keskuudessa, ja lapsensa kanssa liikkujaa kohdellaan välinpitämättömästi, välillä jopa vihamielisesti. Vaunut koetaan häiriötekijäksi ja tietä tukkivaksi möhkäleeksi, joka häiritsee normaaleita ihmisiä. Yhteiselo kaupungissa olisi paljon mukavampaa, jos kaikki muistaisivat nämä muutamat seikat. 

Avaa ovi vaunuihmiselle. On aika hankalaa puskea isot rattaat, joissa on 10 kiloinen lapsi, iso hoitolaukku, oma käsilaukku ja parhaimmillaan pari muutakin ostoskassia, painavan ulko-oven läpi. Yksi käsi vetää oven auki, toinen kääntää vaunut sopivaan kulmaan, ja sitten taas se toinen käsi pitää ovea auki kun toinen käsi työntää vaunut ovensuusta sisään. Kaikkien matkaa ja kulkemista nopeuttaisi se, jos joku ystävällinen ihminen pitäisi ovea auki sen 5 sekuntia, jotta ovista selviää sisälle. Ei sitten kannata huokailla tai jupista selän takana että kylläpä kestää, jos ei auta kulkemisessa. 

Raitiovaunun madallettu keskiosa on tarkoitettu vaunuille. Päivittäin ratikassa istuu niitä urpoja kaupunkilaisia, jotka ovat parkkeeraneet takamuksensa keskiosan taitettaville penkeille. Tädit (yleensä tädit) eivät tajua siirtyä muualle kun vaunut saapuvat ratikkaan, vaan heitä pitää yleensä ystävällisesti pyytää siirtymään pois vaunujen tieltä. Niin, ja sen penkin nostaminen olisi myös tosi kiva. 

Tee tilaa vaunuille. Vaunut vievät paljon tilaa, ja tarvitsevat tilaa myös kääntymiseen. Liikennevälineistä täytyy poistua takaperin, jotta vaunut eivät kippaa nurin (sekin on lähes koettu). Olisi sen takia siis tosi kivaa, jos muut antaisivat vaunujen ensin poistua julkisista ennen sisälle tunkemista, ja antaisivat hiukan tilaa peruuttaa ulos ovesta. Se ratikka tai bussi ei lähde sillä samalla sekunnilla liikkeelle, ja jos ovet ovat sulkeutumassa, ne saa uudestaan auki nappia painamalla.

Hissit ovat tarkoitettu liikuntaesteisille ja lastenvaunuille. Hissit on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse syystä tai toisesta kulkemaan liukuportaissa, ei laiskoille. Vaikka Kampin ostoskeskus on kätevällä sijainnilla ja sisältää kivoja lastenkauppoja, on niihin pääseminen tosi haastavaa. Minkä takia lastenvaatekerrokseen menee vain kaksi hissiä? Kaiken lisäksi hisseihin on aina tunkemassa muitakin kuin liikuntaesteisiä ja vaunuja, vaikka vieressä rullaavat liukuportaat veisivät perille kätevämmin. Sama ilmiö on todettu Stockmannilla, päähisseihin tunkee täysin liikuntakykyisiä aikuisia ihmisiä. Onneksi siellä sentään on muutama salahissi, joihin pääsee aina lastenvaunuilla.   

Minulla ja miehellä on runsaasti kokemuksia epäkohteliaista ja jopa tylyistä kaupunkilaisista. Tultiin eräänä arki-iltana myöhään kotiin kummipoikani synttäreiltä. Abu oli väsynyt eikä viihtynyt vaunuissa kiljumatta, joten mies kantoi poikaa sylissään. Noustiin täysinäiseen ratikkaan, madallettuun keskiosaan, minä työntäen vaunuja ja mies Abu sylissään. Jouduimme erikseen pyytämään kahta naista nousemaan taittopenkeiltä, jotta sain vaunut parkkeerattua sisään. Mies jäi seisomaan ovensuuhun Abun kanssa - eikä kukaan teineistä, tädeistä ja sedistä viitsinyt nousta ja antaa paikkaa miehelle vauvan kanssa.

Valivalivali tiistain kunniaksi, mutta varsinkin jouluruuhkan aikaan ärsyttää ihmisten epäkohteliaisuus. 

Tapahtuuko tällaista vain Helsingissä, vai kohtaavatko muutkin samanlaista kohtelua myös muualla Suomessa?

perjantai 11. joulukuuta 2015

Nahkatossut vauvalle

Abu on niin vauhdikas liikkuja ja punnertaa itseään lankun kautta pystyyn siten, ettei tavalliset jarrusukat mahda riittää. Ostin siis kunnolliset nahkaiset tossut, joiden avulla voi opetella seisomista ja vähitellen kävelyä. 

Löysin Amazonista ihanan brittiläisen lastenvaatebrändin Dotty Fish:n, joka valmistaa nahkaisia tossuja ja kenkiä. Tilasin Abulle kaksi paria supersuloisia jalkineita - perinteiset nahkatossut ja nahkaiset sandaalit Intian reissua ajatellen. 


Tossut ovat todella hyvän laatuiset - nahka on pehmeää ja ompeleet ovat laadukkaasti tehty. Näillä kelpaa tepastella ympäri asuntoa!


Parasta on hinta; vaikka tilaukseen tuli toimitusmaksu, kahdet tossut maksoivat vain hiukan enemmän kuin yhdet vastaavat joistain suomalaisista nettikaupoista.

   

Miltä näyttää? 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Soseessa: Kampelaa ja vihannesrisottoa

Välillä on kiva kokkailla jotain muutakin kalaa kuin lohta, joten viikonloppuna kauppakassiin päätyi kampelafilei. Kampela on lohen jälkeen oma suosikkikalani, vaikka valitettavan harvoin syödäänkin sitä. Fileistä riitti hyvin Abullekin, joten teinkin vähänniinkuin gourmet-sosetta pojalle. 

Kampela on tosi kiva ja mieto vaalea kala. Kala on kuitenkin muistettava perata hyvin ruodoista, ettei soseeseen päädy ikäviä yllätyksiä. Ostin valmiiksi ruodottomia kampelafileitä, jotka vielä tarkistin huolellisesti ennen kypsennystä, sekä vielä kertaalleen ennen soseuttamista. Ohut kampelaleike kypsyy nopeasti kattilassa pienen vesitilkan kanssa. Ei siis kannata pilkkoa filettä kovin pieneksi, muuten joutuu kalastelemaan kampelahiutaleita kattilasta. 

Abun soseeseen päätyi vihreitä vihanneksia ja riisiä, sillä jääkaapissa oli sopivasti purjoa, kesäkurpitsaa ja pakkasesta löytyi vielä jonkin verran herneitä. Keitin vihannekset ja riisin erikseen, soseutin ne yhdessä ja lisäsin mausteita, tilliä, valkosipulia ja aavistuksen pippuria. Kypsä kampela on tosi pehmeää, eikä sitä tarvinnut enää soseutaa, vaan muussasin vain haarukalla pienemmiksi hiutaleiksi. Samalla pystyin vielä tarkistamaan löytyykö kalasta ruotoja, ennen kuin lisäsin kalaa vihannesrisottoon. 
Herkkua sanon minä, ja taisi Abukin höpötellä jotain sen suuntaista...



Kampelaa vihannesrisotolla

1-2 kampelafilettä
vajaa 1dl riisiä (hiutaleita tai oikeaa riisiä)
puolikas purjo
1 dl herneitä
1 kesäkurpitsa
mausteita (tilli, valkosipuli, sipuli, pippuri.. )

Hyörytä kampelafile tai kiehauta kypsäksi pienessä määrässä vettä. Pese ja pilko kesäkurpitsa ja purjo, laita kiehumaan kattilaan pieneen määrään vettä. Anna kiehua reilu 5 minuuttia, ja lisää herneet. Annan kiehua vielä toiset 5 minuuttia. Ota kasvikset pois liedeltä ja siirrä ne kulhoon. Keitä riisi tai riisihiutaleet kypsiksi kattilassa. Yhdistä ne kasvisten kanssa ja soseuta tarpeen mukaan. Lisää riisi-kasvisannoksiin 1-1.5 ruokalusikallista kalaa ja lisää mausteita maun mukaan.

  

tiistai 8. joulukuuta 2015

Uusi vuosi uudessa maassa

Abun uusi vuosi alkaa ihan uudessa maassa - matkustamme heti 1.1.2016 Intiaan perhe- ja sukulaisvisiitille. Menemme alkuun muutamaksi päiväksi miehen perheen luo Mumbaihin, sen jälkeen lennetään Etelä-Intiaan sukulaisen häihin, ja viimeisenä olemme vielä 5 päivää taas Mumbaissa. Tämä on Abun ensimmäinen matka toisessa kotimaassaan! Mietimme matkaa jo aikaisemmin, mutta keväällä emme halunneet viedä vielä tosi pientä poikaa eksoottiseen Intiaan eikä monsuunikaudella yksinkertaisesti kannata mennä sinne tulviin.  Suurin osa miehen perheestä ja suvusta näkee siis lapsenlapsensa  ensimmäistä kertaa, vain miehen isä ja veli olivat Suomessa Abun ristiäisissä.

Matka jännittää ainakin minua. Matkustaminen vauvan kanssa ei ole kovin rentouttavaa, ja tässä matkassa on monta muutakin jännitysmomenttia. Matkaa varten täytyy valmistella monta asiaa ja varautua ainakin yhtä moneen. Valmistelut tulevat viemään ison osan joulukuusta, käytännön pakkaus ja muu valmistelu jää joulun jälkeiseen aikaan. 

Suurin jännitys johtuu ruuasta ja terveydestä... Saakohan Abu jonkun vatsataudin? Mitä ruokaa matkalle pitäisi ottaa mukaan? Kuinka monta vaippaa tarvitaan mukaan, vaikka osa ostettaisiinkin paikan päältä? Kannattaako matkarattaita edes ottaa mukaan? Käveleekö Abu jo tammikuun alussa, eli tarvitsemmeko ensikengät tai -sandaalit? Miten Abu jaksaa pitkän lennon? Entä miten me jaksamme pitkän lennon??

Abu syö oikeastaan vain soseita. Hampaiden puhkeamisen myötä sormiruokailu on parantunut ja hän voi jo hyvin järsiä leipää, mandariinia ja melonia. Miehen suku tulee varmasti nauramaan meidän syöttämiselle - paikalliset kun syövät ruokansa sormin ja lapset oppivat heti sormiruokailemaan ja syömään itse. Noh, kunhan näkevät meidän pojan tuhoamisotteen sormiruualle, tajuavat että Abu kuolisi nälkään jos söisi pelkästään omin sormin.

Pääosa ravinnosta tulee siis soseista, ja syöttämällä, joten meidän täytyy varautua kahden viikon sosemäärällä. Päivän puuroannoksia varten tarvitaan yhteensä n. 2dl puurohiutaleitä, eli koko matkalle tarvitaan ainakin kokonainen kaurahiutalepaketti. Päivässä menee kaksi suolaista soseannosta ja yksi hedelmä- tms välipala. Suolaisia varten tarvitaan siis ainakin 28 annosta soseita, pari lennoille ja pari varalle - just in case! Hedelmävälipalat varmasti saadaan ihan Intian omasta hedelmävalikoimasta - talvikaudella parhaita  kausihedelmiä ovat papaijat, guavat, ja banaanit. Ja banaaneita kuulemma on noin parikymmentä eri laatuista, vähän erilaista kuin meidän marketin Chiquitat! Tokihan maasta löytyy muitakin eksoottisia herkullisia hedelmiä... Keitetyt kananmunat ovat myös oivallista ruokaa, joita saa aina paikanpäältä. Otan mukaani myös sauvasekoittimen, jolla voin surauttaa kasviksia ja hedelmiä soseeksi. Käytännössä yksi matkalaukullinen on varattu ruokia varten! 

Ruokien suhteen ei siis taida olla kovin suurta pelkoa, että Abu saa heti vatsapöpön, jos suurin osa on Suomesta tai kuorittuja hedelmiä. Isompi ongelma on kaikki muut pöpöt, joita väistämättä joutuu suuhun lattialta, tavaroista ja vieraiden käsistä. Pitkien lentojen takia toivon, ettei Abu osaa vielä kävellä, mutta pöpöongelmaa ajatellen toivon, että tammikuussa viihdytään enemmän pysty- kuin vaakatasossa. Jos ryömiminen ei ole enää ainoa tapa päästä liikkeelle niin varmasti vältytään isolta osalta lattiatason bakteereilta. Nytkin välillä yllätän pojan nuolemasta keittiön ja kylppärin lattiaa, voin vain kuvitella mitä kieleen tarttuu Intiassa...

Jos Abu osaa jo kävellä, vaikkakin tuettuna, lentomatkasta tulee aikamoinen seikkailu.. Näen jo sieluni silmillä miten kävellään tuntikausia lentokoneen käytäviä pitkin, eikä poika malta rauhoittua nukkumaan syliin. Kävelyä varten täytyy myös hankkia sopivat kengät tai nahkatossut, joilla ensiaskeleita ottavan on helppo liikkua, mutta jotka eivät ole liian hiostavat kuumuudessa. Liikkumista varten otamme mukaan Manducan, ja todennäköisesti jätämme matkarattaat kotiin. Tiet ovat yksinkertaisesti niin huonossa kunnossa, ettei niillä voi liikkua rattailla. 

Aikamoinen seikkailu siis edessä. Onneksi paikan päällä on monta lapsenvahtia, jotta voidaan hetken itsekin hengähtää ja rentoutua. Pakkauslista on jo aloitettu, jottei mitään oleellista unohdu Suomeen. Mutta kaikkein parasta matkassa on aurinko... valo ja lämpö, here we come!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Brio Smile käyttökokemukset, osa 2 - ratasosa

Tämä kirjoitus on istunut luonnoksissa pitkään, ihan liian pitkään! Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jatkokokemukset Brio Smile -vaunuista, ja nimenomaan ratasosasta. Kirjoitin jo keväällä kokemuksista Brion vaunukopan kanssa. Meillä on ollut ratasosa käytössä nyt jo alkusyksystä lähtien, ja kokemus on ollut voittopuolisesti positiivinen.

Abu alkoi vihaamaan vaunukopassa makoilua jo kolmen-neljän kuukauden iässä, ja se johtui varmaan siitä ettei poika nähnyt kopasta minnekään muualle kuin yläilmoihin. Jossain vaiheessa ulkoiltiin lähes pelkästään Manducalla, koska vaunuissa Abu sai suunnattomat raivarit ja karjui kuin pieni eläin. Kesäaikana ulkoiltiin lähinnä pelkästään maailman parhaimmilla matkarattailla, mutta syksyllä oli siirryttävä vähän suojaavampiin Brioihin. Siirto laadukkaista ja näppäristä Mamas & Papas rattaista isompiin Brioihin oli pienimuotoinen shokki. 



Selkänojan säätömahdollisuus
Vaikka siirtyminen ketteristä matkiksista olikin lievä shokki, lopulta ainoa ominaisuus, jota todella jäin kaipaamaan matkarattaista on portaaton selkänojan säätö. Matkarattaissa selkänojan kaltevuutta sai säädyttyä ihan mihin asentoon tahansa, ja Brion kolme asentoa tuntuivat alkuun tosi rajoittavilta. Nopeasti kuitenkin totesin, että Abulla on käytössä vain kaksi asentoa - makuuasento nukkumista varten ja puolipystyasento kun poika on hereillä. Pystyasentoa käytämme todella harvoin, lähinnä vain silloin kun Abua syötetään rattaissa istuen.

Kuomun peittävyys
Brio Smilen istuimessa on hyvin peittävä kuomu, jota voi pidentää entisestään avaamalla vetoketjun ja vetämällä pienen aurinkosuojan esiin. Talvella, paksun vaunupussin kanssa, kuomun ja jalkapussin väliin jää vain pieni suojaamaton alue, joten Abu voi nukkua päikkärit hyvinkin suojassa valolta ja hälinältä. Kuomun takaosassa on pieni vetoketjulla avattava suojaluukku, josta voi kurkkia vauvan vointia. Plussaa tästä ominaisuudesta! 



Työnnettävyys
Parasta rattaissa on mielestäni työnnettävyys - Briot rullaavat kevyesti kaikilla alustoilla ja painavassakaan lastissa (Abu, pari kauppakassia, vaippakassi ja käsilaukku roikkumassa aisassa) ei työntäminen tunnu ylivoimaiselta. Kiitos etupyörien, Brioilla mahtuu liikkumaan ahtaissakin paikoissa ja kääntyminen on näppärää. Rattaita pystyy työntämään hyvin yhdelläkin kädellä ja niillä voi mennä kevyille juoksulenkeillekin. 
 
Materiaalien laatu
Brio Smile rattaat ovat rattaiden keskikastia - eivät halvimmat mutteivat myöskään markkinoiden kalleimmat. Jostain on siis täytynyt karsia, ja Briossa se on materiaalien laatu. Verrattuna matkiksiin, rattaiden valjaat tuntuvat olevan halvinta muovisekoitetta, sellaisia muovia näkee myös halvoissa urheilukasseissa. Myös kuomun kangas tuntuu olevan tosi muovista, jälleen verrattuna meidän matkiksiin. Toki materiaalien laatu on kriteerien listassa viimeisenä, kaiken muun edelle menee käytettävyys ja turvallisuus, ja ne ovat Briossa huippuluokkaa.



Takapainoisuus
Takapainoisuus oli ongelma myös vauvakopan kanssa, ja sama jatkuu myös ratasosan kohdalla. Rattaiden tasapaino tuntuu olevan enemmän rattaiden takaosassa kuin tasaisesti keskellä, joten joskus etupyörät tuntuvat olevan lähes ilmassa painavan kauppalastin kanssa. Kun tavarakorissa on painavat ostokset ja aisassa roikkuu käsilaukku, kynnysten tai vastaavien ylittäminen tuntuu epävakaalta rattaiden painon kaatuessa taaksepäin. Sosiaalinen ja utelias Abu on ollut alusta lähtien rattaissa naama menosuuntaan, joten en osaa sanoa olisiko tuntuma erilainen ja painopiste eri kohdassa jos lapsi istuisi selkä menosuuntaan.

Kaiken kaikkiaan, en ole lainkaan katunut Briojen hankintaa. Ne ovat huippuhyvät vaunut kohtuullisella hinnalla. Toki parempiakin vaunuja on varmasti markkinoilla, mutta meille Briot ovat olleet todella hyvä ostos. Meille tärkeimmät ominaisuudet olivat kapea runko, työnnettävyys ja pitkäikäisyys. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet, enkä epäile etteikö Abu viihtyisi rattaissa vielä pitkään.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys
7.30 - Aamiainen
 10.00  -  Aamu-Lounas
10.45 - Päiväunet
 13.00 -  Lounas
  15.30 - Päikkärit
  16.30 - Välipala
19.15 - Iltapuuro
19.30 - Pyjama ja Iltasatu
19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.



Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vauvojen tekohampaat

Muistatko sen koirien purupalojen mainoksen, jossa hauvat hymyilivät kirkkaanvalkoisissa Pepsodent-tyylisissä hammaskalustoissa? Mainostivat koirien tekohampaita, mukamas. 

Kuva
 

Olen naureskellut nyt taas uudestaan tuolle mainokselle, koska Abu tulee näyttämään tuolta parin viikon kuluttua - pojalla on tulossa koko ylärivi hampaita kerralla! Hampaiden puhkeaminen tietysti ärsyttää ja kutittaa poikaa, mutta myös häiritsee meidän kaikkien unta. Päivisin hampaat eivät häiritse kovinkaan paljoa, mutta nukkumaanmenon aikaan alkaa kitinä ja kiemurtelu. Olemme antaneet iltaisin särkylääkettä, joka toivottavasti veisi pahimman kipuilun pois, mutta sekään ei helpota nukahtamista. Ainoastaan äidin syli kelpaa nukahtamiseen ja mielellään käsi puseron alla, ihoa vasten. 

Uni on levotonta ja katkonaista, ja heräämisiä on pahimmillaan ollut kaksi per yö. Sen lisäksi alkuillasta joudutaan käymään muutamaan kertaan rauhoittelemassa poikaa ja sylittelemässä uudestaan uneen. Miehen kanssa ollaan aika sippejä, vaikka vuorotellaan aamu- ja yövuorojen kanssa. Vaikka mies hoitaisi yöherätykset, herään väistämättä itsekin kun Abu alkaa huutamaan, vaikka olisi korvatulpat. Toissa yönä siirryin lopulta olohuoneen lattialle patjalla, jotta jaksaisin aamuherätyksen ja pitkän päivän energisen lapsen kanssa. 

Viimeinen kuukausi on siis mennyt ihan pieleen nukkumisjärjestysten suhteen. Ensin oli pari viikkoa kestänyt flunssa ja nenän tukkoisuus, jolloin jouduttiin antamaan öisin maitoa nuhaiselle pojalle. Nyt vuorossa ovat hampaat, jotka kiusaavat iltaisin ja öisin. Nukahtaminen tapahtuu siis käytännössä vain sylissä ja öisin heräillään pariin kertaan. Kunhan hammasepisodi on ohitse, harjoitellaan taas nukkumista omassa sängyssä. Tää meidän unikoulu taitaa olla pysyvä olotila...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

10kk - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Abu täytti viime viikolla 10kk ja viimeisempään kuukauteen on taas mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luulen, että pienen pojan kanssa tällaisia tilanteita tulee vastaan ihan riittämiin, oli Abu sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta. Eräs neuvolatäti sanoi aikoinaan, että pienet pojat tuppaa olemaan tällaisia vipeltäjiä. Ihan oikeassa oli!

Liikkuminen on kehittynyt huimasti kuukauden aikana. Poika on oppinut nousemaan itse seisomaan (onneksi ei muuten ole keksinyt, että sängyssä voi nousta pystyyn..), löytänyt konttausasennon ja oppinut ottamaan kiinni tavaroista pinsettiotteella. Liikkuminen tosin tapahtuu vielä ryömien, raputyylillä. Kotona edetään pelkäämättä ihan joka paikkaan ja sormet saa olla kiskomassa irti töpseleistä, jatkojohdoista, ovien väleistä, ja vaipparoskiksesta. Tänään Abu nappasi vaipparoskiksesta kakkaisen vaipan, mutta onneksi huomasin asian ennen kuin kakat päätyivät suuhun!

Seisomiseen ja kävelyyn on kova tahto ja jokainen päivä huipentuu iltapäiväharjoituksiin äitiä vasten - Abu nappaa kiinni mistä saa ja vetää itsensä seisomaan. Jos äiti on tyhmä ja istuu sohvalla, silloin osoitetaan mieltä ja vaaditaan seuraa lattialle.  Seisomisharjoitukset ovat pariin kertaan loppuneet muksahdukseen ja pään kolahtamiseen lattiaa vasten - vanhempien reagointikyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä kaatuvan pojan nappamiseen. Ostoslistalla onkin kunnon nahkatossut, joilla harjoitella seisomista ja kävelemistä kotona.

Puhuminen on kehittynyt myös hurjan paljon. Abu puhuu kuin papupata, tämä ominaisuus tulee selvästi miehen suvun puolelta. Miehen sisarusten lapset puhua höpöttävät koko ajan, oli puhe ymmärrettävää tai ei! Abun lempisanat ovat tätätä, ävyävy, ja umumum. Mitään muuta tunnistettavaa kuin äiti en ainakaan vielä puheesta löydä, mutta eiköhän jouluun mennessä olla puhumisenkin suhteen edistetty huimasti.



Mahtavinta pojassa on kuitenkin hänen loputon iloisuus ja positiivisuus (sekin perua miehen puolelta.. ). Aamut alkavat isolla hymyllä, vieraat ihmiset ovat kaikki kivoja, ja elämä noin muutenkin on tosi hauskaa. Toki Abulla on myös känkkäränkkähetkensä - väsyneenä kiukku puskee päälle ja varsinkin nyt hampaiden puhjetessa illat menevät helposti kipuitkien.

Mahtavaa viikon aloitusta kaikille!

torstai 19. marraskuuta 2015

Vauvojen värikylpy - työpaja Kiasmassa

Kaveri vinkkasi, että Kiasmassa järjestetään näin loppuvuodesta vauvojen värikylpyjä. Ilmoittauduttiin siis heti mukaan. Itsellä ei ollut mitään ennakkokokemusta värikylvyistä, mutta tiesin Abun tykkäävään peuhaamisesta muiden lasten kanssa.

Värikylvyssä siis vauvat saavat peuhata kaiken kivan värisen ja tuntuisen kanssa, kokea eri värejä ja materiaaleja kaikilla aisteilla. Se siis tosiaan tarkoittaa syömistä, nuolemista, koskettamista, kiehnäämistä ja ryömimistä kaiken päällä, aivan estoitta. 

Alkuun kävimme tutustumassa pariin teokseen Kiasman näyttelystä. Katsoimme muutamaa teosta: kasvokuvia, heiluvaa lamppua ja kuvia vastasyntyneistä. Abu ei teoksista kauheasti kiinnostunut, mutta jaksoi ihmetellä kaikkea muuta museossa näkyvää. Teosesittelyn jälkeen siirryimme yläkertaan erityiseen taidepajaan, jonne oli laitettu valmiiksi oma paikka kullekin vauvalle. Alkuun keskellä oli kasa erilaisia kankaita ja materiaaleja, esineitä, peilejä ja nauhoja. Lapset saivat ihmetellä ja kosketella kaikkea lattialta löytyvää sekä kaivella kankaiden alta esiin ihmeellisiä pikkuesineitä.

Vauvablogi


Kankaiden ja esineiden kokemisen jälkeen kamat rullattiin kasaan ja alta paljastui kunkin lapsen oma maalausalusta. Sille ripoiteltiin ensin jotain perunasta tehtyjä kuivia palasia, joita Abu lähinnä heitteli pois paperiltaan ja yritti laittaa suuhunsa. Palojen jälkeen paperille siroteltiin hiiltä, ja sen päälle loraus vettä, niin pikkutaiteilijat pääsivät kunnolla jättämään paperiin jälkensä. Lopulta paperille siroteltiin vielä mustikkajauhetta. Niillä aineksillä Abukin taiteili paperiin komean mustan sotkun, kyllä äiti oli niin ylpeä.



 
Pettymys oli suuri kun ohjaaja ilmoitti taidetapahtuman olevan lopussa. Vauvoilla oli ollut hauskaa, ja äideillä (ja yhdellä isällä) vähintään yhtä hauskaa sitä riehumista katsomassa. Tapahtuma olisi voinut olla tosin pidempikin. Alusta olisi voinut jättää taidekierroksen tekemättä (ihan oikeasti, kuinka moni vauva tajusi näyttelystä yhtään mitään ja vanhemmat voi tulla kierrokselle omalla ajallaan) ja keskittyä itse väreihin ja niissä kylpemiseen pidempään. 

Tässä on meidän pikku-Monetin luomus. Tästä varmasti maksettaisiin parinkymmenen vuoden päästä Sotheby'sin huutokaupassa miljoonia - jos äiti olisi muistanut ottaa paperin mukaan! No, luulen että päiväkoti- ja kouluaikana Abu kantaa kotiin kasoittain piirustuksia, joita voimme ihailla. 



Värikylpyjä järjestetään Kiasmassa päivittäin kolmessa eri ryhmässä, joulukuun alkuun asti. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet vauvojen värikylvystä löytyy täältä

tiistai 17. marraskuuta 2015

Soseesssa: Appelsiinikanaa quinoan kera

Tämä resepti on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ehdin kokkailla tätä uutta soseideaa vasta viikko sitten kun muistin napata kaupasta ne appelsiinit - ja kun ylipäänsä löysin hyvän tuntuisia hedelmiä. Talvihan on appelsiinien ja mandariinien paras kausi ja kaupat alkavat vähitellen olla täynnä herkullisia hedelmiä. Vinkki mehukkaiden appelsiinien ostamiseen on valita kokoonsa nähden mahdollisimman painava ja kiinteä hedelmä. Näin varmistut, että hedelmäliha on oikeasti kosteaa eikä kuoren alta paljastu kuiva hedelmä.

Reseptiin tarvitset siis appelsiinin, broileria, quinoaa (tai suomalaisittain kvinoaa), porkkanaa, palsternakkaa ja yrttejä. Itse käytin jääkaapista löytyvää sitruunamelissaa, mutta persilja tai basilika käy tähän myös mainiosti. Meidän kaapista löytyi quinoahiutaletta, joten tein hiutaleista ensin puuron ja käytin sitä soseessa. Tavallinen quinoa käy myös mainiosti, huuhtele ja keitä se silloin pakkauksen ohjeen mukaan.



Käytin reseptiin vajaa puolet yhdestä appelsiinista ja poistin lohkoista hedelmälihan kalvot. Todennäköisesti kalvon voi jättää, sose kuitenkin surautetaan pehmeäksi sauvasekoittimella, mutta päätin testata reseptiä ensin ilman kalvoja. Tähän reseptiin kokeilin myös ensimmäistä kertaa pippuria. Soseiseen lorahti pippuria hiukan enemmän kuin mitä piti, mutta Abu syö hyvällä ruokahalulla myös tämänkin soseen. Appelsiini antaa soseeseen kivan hedelmäisen maun. Herkkua!

Vauvablogi.
 
Appelsiinibroileria ja quinoaa

1 broilerin rintafile
1 dl quinoaa
3 porkkanaa
1 iso palsternakka
puolikas appelsiini
yrttejä (persiljaa, basilikaa, sitruunamelissaa tai muita)
ripaus valkosipulia
ripaus pippuria

Paloittele broilerin file ja keitä pienessä määrässä vettä kunnes liha on kypsää. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan. Keitä 1dl quinoahiutaleita 2 dl:ssä vettä n. 10 minuuttia, tai keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. 
Kuori ja paloittele kasvikset. Laita porkkanat pieneen määrään vettä ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Lisää palsternakka ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Soseuta vihanneksen pienessä määrässä vettä, lisää joukkoon quinoa, sekä yrtit. Siirrä annospurkkeihin ja lisää kuhunkin annokseen 1-1.5 rkl lihaa. Lisää halutessasi annoksiin ripaus kuivattua valkosipulia ja ripaus pippuria.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pystyasennossa on paremmat näkymät

Abu on ottanut yhden ison kehitysaskeleen - hän on oppinut nousemaan pystyyn omille jaloilleen!

Viime viikolla mies yhtäkkiä huudahti sohvalta, että hei tule katsomaan Abu nousee ylös. Siinä poika ähersi hetken kunnes punnersi polvien kautta jaloilleen, ottaen tukea sohvasta. Seisominen on vielä huteraa ja huojuvaa, ja jommankumman vanhemman on oltava lähistöllä ottamassa koppi, mutta siinä se mies seisoo. Yksi iso kehitysaskel on taas otettu. 




Abu ei osaa liikuttaa jalkojaan pystyasennossa, mutta tykkää vain seistä pystyssä ja tuijotella maailmaa tästä uudesta kulmasta. Sohvalla olevia tavaroita on kiva kurkotella ja laittaa suuhun. Kaukosäädin on supermielenkiintoinen ja sillä voi rapsuttaa kutisevia ikeniä. 
Jos sohvaa ei ole lähistöllä, on kiva yrittää puskea pystyasentoon myös äitiä tai isiä vasten. Siinä kylläkin pitää olla itse valppaana, poika saattaa muksahtaa naamalleen sekunnissa.


Kun seisominen ja kävely alkaa olemaan ajankohtaista, on syytä alkaa miettiä kenkäasioita. Intian tammikuun matkaan mennessä Abu varmasti jo kävelee, ja tarvitsemme sopivat kengät reissuun. Todennäköisesti tilaan netin kautta parit supersöpöt nahkatossukat, joiden kanssa Abu voi opetella kävelemistä.




Meidän vauvasta on tulossa taapero!


ps. Arvaa mikä on äidin lempiväri. ;-)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Läheltä piti -tilanteita sormiruokailun kanssa

Abu on jo rutinoitunut soseiden syöjä, mutta sormiruokailun ideaa poika ei tosiaan tajua. Yleensä pojan eteen annettu ruoka päätyy nuijittua tarjottimeen tai puristettua muussiksi käsien väliin. Kylmää ja märkää ruokaa Abu lähestyy varoen - yksi sormi laskeutuu varovasti koskettamaan kananmunan/keitetyn parsakaalin/hedelmän palasta ja ilme näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta tai ällöttyneeltä. Yritän kuitenkin säännöllisesti tarjota edes jotain pientä sormisyömistä, jotta poika oppisi ottamaan ruokaa käteensä ja viemään sen suuhunsa. Naksut ovat oikeastaan ainoa ruoka mikä oikeasti menee kädestä suuhun.

Ennen hampaiden puhkeamista kuiva ruisleipä oli hyvä sormisyötävä. Kuivaa leipää pystyi jyystämään vasten ikeniä ja samalla leipä pehmeni niin, että siitä sai irti pieniä paloja. Nyt hampaiden tultua luulin, että sormisyöminen helpottaisi ja poika voisi hampailla jopa hiukan pureskella ruokia. Toisin on käynyt, takana on pari lähellä piti -tilannetta ja valvon nyt jokaista naksua sydän kurkussa. 



Ensimmäinen vakavampi tilanne sattui pari viikkoa sitten. Olin laittanut Abun omaan Tripp Trapp -tuoliinsa ja nostanut keittiöön, jossa itse kokkailin illallista. Annoin pojalle palasen kuivaa ruisleipää käteen ja jatkoin puuhailua. Kohta huomasin, että poika kakoo kurkussaan olevaa palaa. Kyseessä ei ollut perinteinen pieni kakominen kun suussa on liian iso pala, vaan ihan oikeasti kurkkuun oli mennyt pala ruokaa. Toimin kuin robotti - nappasin pojan tuolista ylös alasin ja kevyesti läimäytin selkää. Palanen leipää lensi ulos ja kaaressa oksennusta lattialle. Siinä kohtaa vasta pysähdyin ja tajusin tilanteen. Sydän hakkasi rinnassa ja teki mieli itkeä. Abu itse oli ihan kunnossa ja vain katseli hölmistyneenä ympärilleen. 




Toinen tilanne sattui viime viikolla lounasaikaan ravintolassa. Olimme tulleet miehen kanssa perjantailounaalle keskustaan ja ruokia odotellessa annoin Abulle palasen leipää. Annoin palan kuivempaa kuorta ja oletin, että kovempi palanen on helpompi ja turvallisempi nakertaa. Taas väärin - kohta alkoi sama kakominen. Hyppäsin pystyyn ja laitoin sormen suuhun, tunsin kurkussa palasen leipää ja sain sen onneksi samantien pois suusta. Leivänpalasen mukana ravintolan pöydälle lensi oksennusta kakomisrefleksin myötä. Pelästyin nyt ehkä enemmän kuin edellisellä kerralla, Abu oli saanut leivästä purtua kunnon palan ja se oli luisunut kurkkuun. 



Sormiruokailu on nyt tauolla, en uskalla antaa pojalle enää mitään. Edessään olevaan ruokaan herra ei muutenkaan erityisesti koske, mutta naksut ja vauvojen riisikakutkin ovat nyt pannassa. Mä en enää kestä yhtäkään uutta läheltä piti -tilannetta. Ehkä sormiruokailu paranee pojan vähän kasvettua, nyt kuitenkaan ruokaa ei osata käsitellä suussa tarvittavalla tavalla. 
Eiköhän kaikki lapset kuitenkin opi jossain vaiheessa syömään, viimeistään kai teini-ikäisenä kun äidin syöttäminen alkaa olemaan noloa! :-) 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ihana ensimmäinen isänpäivä

Eilen juhlittiin miehen isäuran ensimmäistä merkkipaalua - isänpäivää. Aamu alkoi aika arkisissa puuhissa; noustiin Abun kanssa jo seitsämän jälkeen aamupuurolle ja jätettiin isimies nukkumaan hiukan pidempään. Herättyään mies lähti aamutreeneihin crossfitiin, joka antoi minulle aikaa valmistella isänpäiväbrunssia. 

Kortti oltiin Abun kanssa "askarreltu" jo pari päivää aiemmin. Halusin jättää Abusta jonkin muiston ja kun kynä ei pienellä pysy vielä kädessä, oli se konkreettinen jälki jalan kuva kortissa. Käytettiin musteena mustikkasosetta, joka toimi yllättävänkin hyvin. Käden kuvan painaminen korttiin oli aika mahdotonta, Abu kipristeli sormia ja yritti tarrata kortista kiinni. No, lopputuloksena kortissa on myös Abun kädenjälki, mutta lähinnä vain kasa mustikkaa. Muisto sekin!


Miehen palattua treeneistä, istuttiin alas herkkubrunssille. En jaksanut tehdä kakkuja itse (vaikka mies muisteli omin kätösin leipomaansa äitienpäivän mustikkajuustokakkua), joten kävin salaa yhtenä iltana ostamssa lähikaupan Pirkan mutakakun. Mutakakku oli kuitenkin tosi hyvä ja helppo pieni herkku brunssin jälkkäriksi. Herkun kanssa oli tietysti tarjolla mansikoita, vaniljajäätelöä ja kuohuviiniä.







Brunssin jälkeen pakattiin Abu rattaisiin unille ja suunnattiin kohti vanhempieni kotia juhlimaan isänpäivää perhepiirissä. Koolla oli koko sakki - sisarukset ja heidän lapsensa, Abun serkut. Meidänkin perhepiiri on kasvanut parissa vuodessa kunnon laumaksi, myös "pikku"veljeni juhli sunnuntaina ensimmäistä isänpäiväänsä.

Abulla on maailman paras isä - huolehtiva, hauskuuttava, osallistuva ja ylpeä pojastaan. Tällaisina päivinä nousee mieleen suuri kiitollisuus, ihanasta miehestä ja yhtä ihanasta pojasta. Mahtavia miehiä kummatkin!

Toivottavasti isänpäivä sujui kaikilla leppoisissa perhetunnelmissa!