tiistai 15. joulukuuta 2015

Vähän huomaavaisuutta, pliis!

Helsingin keskusta on täynnä kaiken maailman urpoja - ainakin näin vaunuilijan näkökulmasta. Voisi jotenkin kuvitella, että kaupunkilaiset oppisivat käytöstapoja ja muiden huomioimista, kun kerran asuvat keskustassa eivätkä kehä kolmosen takana maaseudun pyhässä rauhassa. Varsinkin näin jouluruuhkan aikaan liikkuminen vaunuilla on hankalaa, eikä muiden ihmisten käytös helpota asiaa lainkaan.

Käytöstapojen suhteen helsinkiläiset ovat kivikauden eläimiä. Kaupunkilaiset kulkevat mykkinä omalla radallaan, välttelevät kaikkea mahdollista kontaktia muihin ihmisiin ja suurimmaksi osaksi kokevat muut kulkijat hidasteiksi. Muiden noteeraminen koetaan lähinnä kummalliseksi käytökseksi kuin jokapäiväiseksi kohteliaisuudeksi.

Vaunuihminen on täysin muiden armoilla kaupunkilaisten keskuudessa, ja lapsensa kanssa liikkujaa kohdellaan välinpitämättömästi, välillä jopa vihamielisesti. Vaunut koetaan häiriötekijäksi ja tietä tukkivaksi möhkäleeksi, joka häiritsee normaaleita ihmisiä. Yhteiselo kaupungissa olisi paljon mukavampaa, jos kaikki muistaisivat nämä muutamat seikat. 

Avaa ovi vaunuihmiselle. On aika hankalaa puskea isot rattaat, joissa on 10 kiloinen lapsi, iso hoitolaukku, oma käsilaukku ja parhaimmillaan pari muutakin ostoskassia, painavan ulko-oven läpi. Yksi käsi vetää oven auki, toinen kääntää vaunut sopivaan kulmaan, ja sitten taas se toinen käsi pitää ovea auki kun toinen käsi työntää vaunut ovensuusta sisään. Kaikkien matkaa ja kulkemista nopeuttaisi se, jos joku ystävällinen ihminen pitäisi ovea auki sen 5 sekuntia, jotta ovista selviää sisälle. Ei sitten kannata huokailla tai jupista selän takana että kylläpä kestää, jos ei auta kulkemisessa. 

Raitiovaunun madallettu keskiosa on tarkoitettu vaunuille. Päivittäin ratikassa istuu niitä urpoja kaupunkilaisia, jotka ovat parkkeeraneet takamuksensa keskiosan taitettaville penkeille. Tädit (yleensä tädit) eivät tajua siirtyä muualle kun vaunut saapuvat ratikkaan, vaan heitä pitää yleensä ystävällisesti pyytää siirtymään pois vaunujen tieltä. Niin, ja sen penkin nostaminen olisi myös tosi kiva. 

Tee tilaa vaunuille. Vaunut vievät paljon tilaa, ja tarvitsevat tilaa myös kääntymiseen. Liikennevälineistä täytyy poistua takaperin, jotta vaunut eivät kippaa nurin (sekin on lähes koettu). Olisi sen takia siis tosi kivaa, jos muut antaisivat vaunujen ensin poistua julkisista ennen sisälle tunkemista, ja antaisivat hiukan tilaa peruuttaa ulos ovesta. Se ratikka tai bussi ei lähde sillä samalla sekunnilla liikkeelle, ja jos ovet ovat sulkeutumassa, ne saa uudestaan auki nappia painamalla.

Hissit ovat tarkoitettu liikuntaesteisille ja lastenvaunuille. Hissit on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse syystä tai toisesta kulkemaan liukuportaissa, ei laiskoille. Vaikka Kampin ostoskeskus on kätevällä sijainnilla ja sisältää kivoja lastenkauppoja, on niihin pääseminen tosi haastavaa. Minkä takia lastenvaatekerrokseen menee vain kaksi hissiä? Kaiken lisäksi hisseihin on aina tunkemassa muitakin kuin liikuntaesteisiä ja vaunuja, vaikka vieressä rullaavat liukuportaat veisivät perille kätevämmin. Sama ilmiö on todettu Stockmannilla, päähisseihin tunkee täysin liikuntakykyisiä aikuisia ihmisiä. Onneksi siellä sentään on muutama salahissi, joihin pääsee aina lastenvaunuilla.   

Minulla ja miehellä on runsaasti kokemuksia epäkohteliaista ja jopa tylyistä kaupunkilaisista. Tultiin eräänä arki-iltana myöhään kotiin kummipoikani synttäreiltä. Abu oli väsynyt eikä viihtynyt vaunuissa kiljumatta, joten mies kantoi poikaa sylissään. Noustiin täysinäiseen ratikkaan, madallettuun keskiosaan, minä työntäen vaunuja ja mies Abu sylissään. Jouduimme erikseen pyytämään kahta naista nousemaan taittopenkeiltä, jotta sain vaunut parkkeerattua sisään. Mies jäi seisomaan ovensuuhun Abun kanssa - eikä kukaan teineistä, tädeistä ja sedistä viitsinyt nousta ja antaa paikkaa miehelle vauvan kanssa.

Valivalivali tiistain kunniaksi, mutta varsinkin jouluruuhkan aikaan ärsyttää ihmisten epäkohteliaisuus. 

Tapahtuuko tällaista vain Helsingissä, vai kohtaavatko muutkin samanlaista kohtelua myös muualla Suomessa?

2 kommenttia:

  1. Ihan samanlaista on muuallakin. Viime viikolla käytiin tytön kans helsingissä ja siellä tuli vastaan jopa pari auttavaistq henkilöä joista toinen jopa nosti kaverina noi rautatieaseman raput rattaita! Toki niitä toopejakin oli paljo liikenteessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä auttavaisiakin on, onneksi. Suurin osa ei vaan jotenkin osaa ajatella että olisi kohteliasta auttaa vaunuilla liikkeellä olevaa...

      Poista