Abu on viikon päästä 8kk. Takana ovat ihanat, rankat, väsyttävät ja unohtumattomat päivät pienen vipeltäjän kanssa. Aina välillä pysähdyn miettimään miten nopeasti pieni ja hentoinen Abu on kasvanut vauhdikkaaksi ryömijäksi. Äitiysvapaa on ollut elämäni yksi nopeiten kulunut ajanjakso, mutta nyt on mieliin hiipinyt ajatus - pitäisikö palata jo töihin?
Jäin töistä pois jo viime joulun aikaan, joten olen ollut poissa työelämästä koko tämän vuoden. Aika tuntuu todella lyhyeltä - muistan edelleen työtehtävät, projektit ja seuraavan vuoden suunnitelmat. Ihan kuin olisin ollut vain hiukan pidemmällä lomalla, vaikkei äitiysvapaa tosiaan mitään lomaa ole! Elämä Abun kanssa on ollut ylämäkiä, alamäkiä, ikuiselta tuntuvaa väsymyksen kuolemanlaaksoa, mutta ennen kaikkea onnellisia ja iloisia arkihetkiä. Abun kehityksen seuraaminen on tuntunut huimalta - miten noin pieni voi kehittyä noin vauhdilla! - mutta samalla olen välillä kaivannut takaisin aikuisten maailmaan ja niitä älyllisiä haasteita. Samalla olen todennut, etten tosiaan ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti. Kaipaan omia menoja ja vapautta, älyllisiä haasteita, ja tunnetta, että olen tänäänkin saanut jotain aikaiseksi. Toki, lapsen kanssa puuhastelu on antoisaa ja Abun kasvaessa hänen kanssaan voi tehdä entistä enemmän asioita.
Olin alunperin ilmoittanut, että palaisin takaisin töihin helmikuussa 2016. Äitiysvapaalle lähtiessä epäilin, että saattaisin venyttää poissaoloa parilla kuukaudella, mutta en koskaan suunnitellut olevani poissa työelämästä montaa vuotta. Olen onnellisempi ja varmasti parempi äiti Abulle, kun saan toteuttaa omia projekteja ja olla haastamassa itseäni muutenkin kuin soseita tekemällä. Päivät pienen vipeltäjän kanssa ovat tosi haasteellisia. Pojan liikkumisen reviiri on laajentunut niin, että kaikki tavarat ovat vaaravyöhykkeellä ja pojan perässä pitää kulkea koko ajan nappaamassa kädet pois ties mistä töpselistä, laatikon reunasta, tuolin jalasta, johdosta... Oma tarkkaavaisuus on siis 100%:sta koko ajan, joka on väsyttävää. Lisäksi ajatukseen töihin paluusta vaikuttaa myös taloudelliset syyt - hoitoraha on lähinnä taskuraha, joka ei kata edes kiinteitä menoja.
Työhön paluussa on tosin pari haastetta - työpaikka ja päivähoitojärjestelyt. Lähdin työpaikasta, jossa oli silloin, ja on nyt ollut, isoja muutoksia ja yt-neuvotteluja. Vaikka lain mukaan äitiysvapaalta palaajalle on tarjottava työpaikka, en ole varma löytyykö talosta mitään tehtävää jota haluaisin oikeasti tehdä. Näiden äitiysvapaan viimeisten kuukausien aikana on siis vielä mahdollisuus miettiä, mitä oikein haluan tehdä isona. Nyt on mahdollisuus löytää se oma suunta ja se oma juttu mihin haluan panostaa aikaani ja energiaani! Pohdittavaa on paljon - palaanko vanhaan töihin, etsinkö uusia töitä, vai jatkanko kotona olemista vielä hetken.
Toinen ongelma on päivähoito. Täällä Töölössä päivähoitopaikat ovat ilmeisesti kiven alla - paikkoja ei vain ole riittävästi lapsiin nähden. Soittelin tänään erääseen lähistön päiväkotiin ja kyselin paikkatilannetta, joka on ilmeisen huono. Toki kai kaupungin on osoitettava päiväkotipaikka lapselle, mutta se saattaa irrota kaupungin toiselta laidalta. En haluaisi lykätä töihin paluuta pelkästään päiväkotiasian vuoksi, mutta arki ei suju mitenkään jos lapsi pitää viedä joka aamu, ja hakea joka iltapäivä, kaupungin toiselta laidalta. Miten se hallituksen tavoite menikään - kannustetaan naisia palaamaan aiemmin työelämään. No, käytännössä paluuta ei helpota se, ettei päiväkotipaikkoja löydy kodin läheltä.
Mietin ristiriitaisin tuntein paluuta - haluaisin vielä seurata ja vaikuttaa Abun kehittymiseen, mutta samalla päivittäinen turhautuminen ja vauvaelämä rasittaa. Tiedän toki, että elämä muuttuu astetta hankalammaksi päiväkotipyörityksen myötä... Lapsi tulee viedä ja hakea sekä ehtiä tehdä töitäkin hakujen välissä, yhteistä aikaa on vähemmän, ja suurin osa lapsen kasvusta ja kehityksestä tapahtuu omien silmien ulottumattomissa.
Millaiset hoitojärjestelyt teillä muilla on? Miten työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu?
