Abu 16kk

Taas yksi merkkipaalu - yksi synttärikuukausi lisää! Eihän näitä synttäreitä mitenkään juhlita, mutta kiva kuitenkin joka kuukausi miettiä miten poika on taas kasvanut ja kehittynyt. 

Abu oppinut monia uusia taitoja, ja osaa nyt:

• laittaa itse pipon päähän 
• pissata pottaan (ainakin joskus)
• kiinnittää legoja toisiinsa ja irrottaa (irrottaminen tapahtui aiemmin paiskaamalla legot lattiaan, eli olemme edistyneet huomattavasti)  
• painaa hissin nappia 
• syödä itse omalla lusikalla (kunhan vaan huvittaisi, useimmiten hauskempaa on vain lusikoida sapuskaa pöydälle ja sotkea sitä)

 

Näitä ei ihan vielä osata vaikka kovasti harjoitellaan:

• sukkien pukeminen (aluksi Abu yritti vain painaa sukkaa jalkaansa vasten, nyt hän ymmärtää että sukka pitää ensin avata ja laittaa varpaat sisään)
• housujen riisuminen 
• mukista juominen

 

Puhe on taas kehittynyt nopeammin kuin motoriset taidot. Abu osaa entistä selkeämmin sanoa korkki, kattila, kansi, terävä, ja kuppi, muiden sanojen ohella. Oma tahto on myös kasvanut hurjasti ja jos poika ei saa tehdä sitä mitä haluaa, alkaa hirveä itku-potku-raivari lattialla kierien. Abu rakastaa kylpeä - läpsytellä vettä, lapioida vettä laidan yli ja muuten vaan lillua ammeessa. Kylvystä nouseminen onkin sitten aina kamala kamppailu; Abu yrittää kaikin voimin kammeta itseään takaisin ja me taas yritämme saada poikaa rauhoittumaan niin, että saadaan pyjama niskaan.

 

Abu on selkeästi musikaalinen. En tiedä onko kyse perinnöllisestä taidosta vai opitusta - pojalla on kuitenkin takana useamman kuukauden mittainen muskariura. Ollaan oltu parissa juhlissa muutaman viikon aikana, joissa Abu on löytänyt musiikkia toistavan kaiuttimen ja mennyt siihen viereen jammailemaan. Lisäksi muskarista tutut laulut saavat Abun lauleskelemaan mukana ja uudet laulut saavat pojan hiljentymään kuuntelemaan. En itse ole yhtään musikaalinen, joten tämän(kin) on pakko tulla miehen puolelta. 

 

Kuvien ottaminen on jäänyt vähemmälle nyt töiden alettua. Abun kanssa vietetty aika on tosi vähäistä (viikonloppuja lukuunottamatta), joten iltaisin ei tule edes mieleen ottaa kuvia. Lisäksi päiväkotipäivien jälkeen Abu on todella väsynyt ja likainen; ruokaa on hiuksissa, naamassa ja vaatteissa. Onneksi on viikonloput, jolloin voidaan viettää aikaa koko perheenä, pukea päälle muitakin vaatteita kuin niitä kauhtuneita college-housuja, ja rentoutua kotona lukien kirjoja.

 

Tänä viikonloppuna mies saa tosin hoitaa poikaa yksin. Vuorossa on tämän mamman virkistäytymisviikonloppu - urheilullinen hyvinvointiviikonloppu Tampereen lähistöllä. Iloitsen matkasta hurjasti, nyt on mamman vuoro lähteä omille teille. Samalla tosin jännitän miten isi ja Abu pärjäävät, onko pojilla ikävä. Vaikka söpöläisiä tulee ikävä, olen suunnattoman onnellinen mahdollisuudesta päästä kavereiden kanssa urheilemaan ja syömään terveellisesti. Pakkasin matkalle mukaan jopa kaksi kirjaa, ehtisin ehkä jopa lukemaan kirjaa!

Let's party!

Syntymäpäivä.. eiku synttäriviikko! Abua on juhlittu Intiassa miehen sukulaisten kesken, oikeana synttäripäivänä perheen kanssa, ja tänään sunnuntaina kummien, isovanhempien, tätien, setien, ja serkkujen kanssa. Juhlat jatkuvat vielä tiistaina Abun pikkuisten kavereiden kanssa, ja ensi sunnuntaina muistetaan Abua vielä tyttöjen brunssilla.

Abu sai tämän päiväisissä perhejuhlissaan hurjasti lahjoja kaikilta - kahdet housut, hupparin, ensimmäiset duplonsa, äänikirjan sekä mahtavan kävelylelun. Poika oli vieraiden jälkeen ihan sippi, joten uni maistui.

Vielä hetki ennen ensimmäisten vieraiden saapumista juoksin tukka sekaisin pitkin kämppää asettelemassa kahvikuppeja ja tiuskin miehelle väärien kukkien ostamisesta (vaikka ne kukat on tosi kauniit, mutta siinä juhlastressissä jokainen minuutti oli tarpeen). Päätin jo, että Abun seuraavat 17 synttäriä järjestetään kylläkin jossain kahvilassa cateringin kera eikä kotona, tällaista viikonlopun kestävää järjestelystressiä ei kylläkään jaksa joka kerta. No, minäkin rauhoituin nopeasti ja iltapäivä olikin tosi  mukava sukulaisten ja kummien kera. Abu tykkäsi leikkiä serkkujensa kanssa, onhan leikkikavereiden kanssa peuhaaminen ihan erilaista kuin kotona kahdestaan oleminen minun kanssa. 

Abun ja Abun 2-vuotiaan serkkutytön synttäreitä juhlittiin Intiassa yhteisjuhlissa. Juhlat vietettiin pienessä mittakaavassa; tai "pienessä"... kotiin oli kutsuttu reilu 30 sukulaista ja perheen ystävää. Miehen sisko tekee pienimuotoista bisnestä leipomalla kustomoituja kakkuja ja oli tietysti loihtinut synttärisankareille upean kakun. Abun puoliskossa oli Muumeja, ja serkun puoliskossa oli tähti ja Humpty Dumpty.  

 

Intiassa lapsen ensimmäinen syntymäpäivä on todella iso asia. Yleensä lapsen syntymäpäivää myöskin juhlitaan isosti - vuokratussa juhlatilassa kymmenien vieraiden seurassa. Abun serkun 1-vuotisjuhlien kutsukortti oli tehty lehden kannen tyyliin, jossa kansikuvatyttönä oli tietysti itse synttärisankari. Intiassa myös synttärikakku on erittäin tärkeä; kynttilät puhalletaan heti alkuun, lauletaan (ja tiesitkö, että synttärilaulussa on toinenkin säkeistö, joka menee näin "may God bless you, may God bless you...") , ja sen jälkeen kakusta leikataan pala ja syötetään sormin synttärisankarille. Tällainen kakun leikkamisen traditio on tosin ihan jokaisessa juhlassa, meidänkin hääjuhlassa syötimme hääkakkua sormin toisillemme, vanhemmille ja perheenjäsenille. Kaikilla oli tietysti suu ja sormet ihan kermassa! 

Vaikka Abun juhlat Suomessa ovat pienimuotoisempia kuin Intiassa, juhlitaan niitä nyt ainakin tällä kertaa määrällisesti enemmän. Kotiimme ei muutenkaan mahdu ihan hirveän paljoa porukkaa kerralla, joten kiva jakaa vieraat pienempiin tilaisuuksiin.  Juhlahumu jatkuu tiistaina vauvasynttärien merkeissä - paikalle tulee Abun muskarikaverit ja muutama muu vauvakaveri. Vauvat voivat rymytä toistensa kanssa, sillä aikaa kun äidit nauttivat kahvista ja pienistä herkuista.

Ensimmäinen vuosi

Abu täytti eilen vuoden! Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja hitaasti, välillä salamannopeasti ja välillä tuskastuttavan tahmeasti. Päiviämme ilahduttaa aktiivinen, iloinen, kärsimätön ja rakastettava pieni taapero. Niin, vauvasta on tullut taapero, vauvavuosi on lopullisesti ohi. 

Abun ensimmäinen vuosi tuli virallisesti täyteen eilen aamulla klo 09.47. Olin ratikassa matkalla asioille ja yhtäkkiä tajusin, että nyt on se hetki. Juuri nyt vuosi sitten sain puserrettua pienen tummatukkaisen pojan tähän maailmaan. Yhdeksän kuukauden odotuksen, aamuyöllä alkaneiden nopeiden supistusten ja ikuisuudelta tuntuvan ponnistusvaiheen jälkeen siinä hän oli. Pieni, hentoraajainen tumma poika. Itkuhan siinä ratikassa meinasi tulla.

Vuoden aikana olen ehtinyt itkea turhautumista, nauraa onnesta, koomailla puolikuolleena väsymyksestä, ihailla suurta hampaatonta hymyä, halailla pientä nukkuvaa poikaa, ja miljoonaa muuta asiaa. Tässä on Abun vuosi. 

Tammikuu

Työt loppuivat ja edessä häämötti 7 viikon loma. Tai näin piti olla, mutta Abu päätti syntyä 5 viikoa etukäteen, juuri silloin kun isänsä oli työmatkalla. Istuin yksin sairaalassa pieni vastasyntynyt sylissäni ja ihmettelin pientä perheenjäsentä. Huolestuttiin painon kehityksestä ja itkin turhautumista ja kipua kun imetys ei onnistunut. Kotona yritettiin päästä sinuiksi sen tosiasian kanssa että meitä on nyt kolme. Mies lähti töihin ja yritin selvitä arjesta päivä kerrallaan.

Helmikuu

Käytettiin uudesta pojasta nimeä Abu; Aladdin leffan esikuvansa mukaisesti poika oli hento ja karvainen. Helmikuussa vauva heräsi vastasyntyneen unimaailmasta ja alkoi reagoimaan ulkomaailmaan. Arki tuntui menevän imettäessä ja neuvolan painokontrolleissa; alussa käytiin viikoittain punnituksessa. Illat istuin sohvalla telkkarin ääressä ja imetin. Yöheräämiset eivät tuntuneet vielä miltään, hormonit kai auttoivat selviämään. Poika nukkui päikkäreitä huonosti, ja käytin päivisin paljon aikaa nukuttamiseen. Mikä äitiysloma, oli välillä mielessäni.    

Maaliskuu

Aloin itse heräämään siitä vastasyntyneen vauvakuplasta. Mielessä kävi säännöllisesti miten kivaa olisi päästä jumppaamaan ja saada pre-vauvavartalo takaisin. Väsymyksen takia koko ajatus urheilusta tuntui kuitenkin kaukaiselta. Välillä tsemppasin ja kävin salilla ja vähän hölkällä, mutta urheilu oli lähinnä poikkeus kuin sääntö. Arki tasaantui ja kävin ahkerasti lounastreffeillä ja pyörimässä kaupoilla. Mies teki pitkää työpäivää ja kävi työmatkoilla, niiden yksinäisten viikkojen aikana välillä pääsi itku pelkästä uupumuksesta. Abu oppi kääntymään mahalta selälleen, ensin kauhun kiljahduksen kera, sen jälkeen pitkän ähellyksen päätteeksi.

Maaliskuun lopussa oli vihdoin aika antaa pojalle virallinen nimi. Miehen isä ja veli saapuivat sitä varten Suomeen tutustumaan poikaan. Abu hurmasi kaikki omissa ristiäisissään kauluspaidassa ja pikku rusetissa. 

Huhtikuu

Abu alkoi leikkimään leluilla, ja heilutti ahkerasti käsiään leikkimaton alla. Roikkuvia leluja oli kiva kolistella ja kiljahdella tahdissa. Pääsiäisenä uskaltauduttiin Abun ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Ruotsiin. Jännitettiin lentämistä ihan hulluna, mutta matka meni yllättävän helposti. Tästä saatiin lisäuskoa siihen, että selviämme myös kesämatkalla Espanjassa. 

Toukokuu

Toukokuu oli sisustamisen kuukausi. Abu sai uuden tuolin, kun tuotiin kotiin klassinen Stokke Tripp Trapp ja siihen sopiva vauvaistuin. Abu pääsi näkemään kaiken mitä pöydässä tapahtui ja malttoi leikkiä itsekseen ruokailun ajan. Toukokuussa poika sai vielä uuden, isomman sängyn. Korisänky jäi pois ja meidän sängyn viereen tuotiin valkoinen pinnasänky. Kovin paljoa poika ei tosin nukkunut siinä, vaan viihtyi lähinnä kiinni rinnassani läpi yön. Väsymys alkoi jo vähitellen painamaan enemmän. Hormonien vaikutus oli haihtumassa, varsinkin kun imetyksen rooli alkoi vähentymään.

Kesäkuu 

Kesäkuussa elettiin rankkoja ja jänniä viikkoja. Ostettiin uusi, ensimmäinen koti, ja suurin osa kesäkuusta meni remonttia suunnitellessa ja tehdessä. Abu istuskeli remonttikämpässä sitterissään, pureskeli tiikeriään ja valvoi maalaamista. Juhannuksen jälkeen päästiin vihdoin muuttamaan ja tuotiin tavarat vanhasta asunnosta uuteen. Loppukuusta aloitettiin Abun kanssa vähitellen maistelemaan kiinteitä, onneksi soseet eivät aiheuttaneet mahaongelmia. Ensimmäinen herkku oli banaani.

Heinäkuu

Kesäloma! Pitkään suunniteltu kesälomamatka Espanjaan oli kaikesta jännityksestä huolimatta menestys. Abu pärjäsi pitkät automatkat hyvin, kunhan nukkui. Kuumuus oli välillä aika tukalaa, mutta kaikesta selvisi vesi- ja maitopullojen avulla. 

Elokuu

Elokuussa oli aika pitkään odotetulle unikoululle. Abun nukahtamis- ja uniongelmat olivat verottaneet omat voimat, ja laskin päiviä unikoulun alkuun. Lähtötilanne oli se, että Abu havahtui hereille noin tunnin välein, jolloin vaihdettiin rintaa. Unikoulua treenattiin paria eri versiota muutaman viikon ajan, mutta unien laatu parani selkeästi. Useasta heräämisestä päästiin eroon ja lopulta poika heräsi 1-2 kertaa yössä. Sain vihdoin nukkua... edes vähän enemmän! 

Syyskuu

Abun liikkuminen muistutti mittarimatoa - kroppaa vedettiin mukana käsien varassa ja varpaat vähän työnsivät apuna. Kesän aikana soseiden määrään ja monipuolisuutta oli lisätty ja tein säännöllisesti Abulle omat sosepöperöt. Perunaruokia lukuunottamatta lähes kaikki maistuivat tosi hyvin. Annokset kasvoivat samaa tahtia liikkumisen kanssa, ja välillä tuntui että annoskoko oli sopiva hevoselle eikä vauvalle.

Lokakuu

Syksyn mittaan aloin miettimään tarkemmin omia työkuvioita ja Abun tulevia hoitosuunnitelmia. Päivähoidon aloitus tuntui tosi kaukaiselta, mutta hakemukset oli laitettava jo sisään hyvissä ajoin. Hoitotavan valinta tuntui (ja tuntuu) haastavalta; kuka on tarpeeksi hyvä ja turvallinen hoitamaan pientä suloista poikaani? 

Marraskuu

Marraskuu kului lähinnä omien työkuvioiden miettimisten parissa. Oli tehtävä vaikea valinta; palaanko vanhaan työpaikkaan ei-niin-motivoituneena vai otanko riskin ja yritän löytää uuden suunnan uralleni? Venkoilin asian kanssa viimeiseen päivään asti ja päätin, että tästä se alkaa, uusi suunta uralleni. Vuosi lapsen kanssa on tarpeeksi pitkä aika arvostamaan myös sitä aikuisten elämää. Pohdintojen aikana Abu oppi nousemaan seisomaan, ja tarttumaan kaikkeen sohvalle unohdettuun tavaraan.

 

Joulukuu

Vuoden viimeinen kuukausi sujui lähinnä jouluun ja Intian matkaa valmistellessa. Joulu yllätti taas, enkä ehtinyt yhteenkään joulukonserttiin ja saatiin joulukoristeetkin laitettua vain viikkoa ennen juhlaa. Joulu sujui perinteisellä tavalla perheen kanssa, ja välipäivät pestiin kilokaupalla pyykkiä ja pakattiin karmea määrä tavaraa jättimäisiin matkalaukkuihin. Tällä välillä Abu oppi kävelemään tukea vasten ja alkoi tutkimaan kotiamme entistä rohkeammin.