Abu - Suomi sanakirja

Abu on oppinut älyttömän määrän uusia sanoja viimeisen kuukauden aikana ja toistaa ihan kaikkea kuin pieni (suloinen) papukaija. Hän kuuntelee ja katselee tosi mielellään kuvakirjoja, osoittelee kuvia, toistaa sanoja ja ymmärtää jo laskemisestakin jotain. Lapsinero?!?!

Ääntäminen on tietysti ihan poskellaan, mutta kyllä ainakin minä hyvinkin paljon ymmärrän lapsen puhetta. Mies ei tietenkään ihan niin paljoa, koska Abu puhuu ainoastaan suomea. Yritän kuitenkin koko ajan muistuttaa miehelle, että vaikka miten paljon Abu puhuisi suomea ja toistaisi suomen sanoja, miehen tulisi puhua vain ja ainostaan hindiä pojalle! Kielen eteen täytyy tehdä hurjasti työtä, mutta uskon että kaksi- tai kolmikielisyys on vain hyödyksi myöhemmin elämässä. 

Ohessa pieni Abu-suomi sanakirja kaikkein hassuimmista sanoista. 

känni = kansi

kamu = kananmuna

puuo = puuro
ekote = sekoitetaan
pommi = pompi
nukku = väsyttää

Hassuinta on, että Abu on alkanut sanomaan itselleen ei kun tekee jotain kiellettyä kuten läiskäisee äitiä. Abu sanoo ee ja nauraa päälle - eli kasvatus ei ole vielä täysin menestys...  
  

Abu 15kk

Abu täyttää tänään 15kk, eli vuoden ja 3kk. Kuinka huima kasvutarina vuoden aikana onkaan tapahtunut. Pikkuisesta nyytistä on kasvanut oikea Persoona, jolla on tahtoa, sanottavaa ja omia vitsejä. 

Kodissamme asuu papupata. Abun kasvu ja kehitys näkyy selkeiten puhumisen kehittymisen suhteen. Sanavarasto kehittyy huimaa tahtia ja uusia sanoja opitaan joka päivä. Poika osaa jo sanoa monta sanaa ja toistaa mielellään uusia sanoja minun perässäni. Tietysti sanojen lausuminen on vähän niin ja näin, enkä itse ymmärtäisi montaakaan sanaa jos Abu ei niitä perässäni toistaisi.  Suosikkisanat ovat kuppi ja kansi - pilttipurkin kansia on kiva sovitella takaisin lasipurkkiin ja kaikki muutkin kannet ovat jotenkin mystisen kiinnostavia. Uusia opittuja sanoja on kaappi, koira, ja takki. Sanat eivät tietenkään ihan tällaiselta kuullosta, mutta sinne suuntaan, noin jotenkuten. 

Abu on mahtavan ylpeä kävelytaidostaan ja kengistään. Poika käy kaivelemassa eteisestä pihakengät ja tulee ylpeänä heiluttelemaan kenkiä meidän eteen - huutaa "kiia" ja paiskaa hiekkaiset kengät olohuoneen matolle. Alkuun tämä oli tosi huvittavaa, mutta kun joka päivä useamman kerran joutuu viemään kengät takaisin eteiseen ettei hiekat leviä joka paikkaan, alkaa huumori hiipumaan... 

Oma tahto alkaa puskemaan esiin monessakin tilanteessa, erityisesti jos äiti ottaa kädestä jotain sellaista minkä kanssa haluaa leikkiä. Silloin Abu heittäytyy lattialla mahalleen, alkaa huutamaan ja hakkaamaan lattiaa...kunnon kliseinen taaperon raivokohtaus. Monesti kiukkukohtaus tulee silloin kun pitäisi mennä vaihtamaan vaatteita, vaippaa tai lähteä pukemaan ulkovaatteita. Vaikka lähdettäisiin puistoon leikkimään, Abu alkaa hermoilemaan ja rimpuilemaan vaatteita vastuun. Ainoa isosti häiritsevä asia Abun kiukkuilussa on tavaroiden heittely ja lyöminen. Kun Abu ei saa mitä haluaa, tai kädestä otetaan jotain pois, alkaa kaiken käden ulottuvilla olevan paiskominen. Tällaisessa tilanteessa aina kielletään poikaa tiukasti, vakavalla äänellä ja tuimalla katseella. Valitettavasti sekään ei auta, ja Abu kapinoi sitä vastaan lyömällä mihin tahansa mihin ylettääkään. Tuntuu pahalta, sillä olemme kuitenkin tiukasti kieltäneet aina heittämisen ja lyömisen, mutta silti poika ei tunnu tajuavan ettei noin saa tehdä.

Nukkuminen on parantunut huomattavasti. Nykyään Abu nukahtaa itsekseen sänkyyn ilman nukuttamisia, ja päiväunetkin sisällä onnistuu ilman hötkyilyjä. Ihanaa saada ilta vihdoin täysin itselleen ilman huutoraivareita, pimeässä huoneessa kyyhöttämistä tai öisiä herätyksiä. Näin se taitaa kai mennä, ikä korjaa uniongelmat ja nukkuminen paranee. 

Vauvan kanssa Intiassa - osa 2

Intian matkakertomus jäi osittain kesken. Pitkältä matkalta löytyy paljon kerrottavaa ja vähän aikaa, kun kotona puuhaa aktiivinen pikkupoika. Tässä siis toinen osa Intian matkakokemuksista.  Ensimmäinen osa Intian matkasta löytyy täältä.  

Liikkumisesta

Pakkausvaiheessa tehtiin tietoinen päätös jättää matkarattaat kotiin. Intiassa tiet ovat huonossa kunnossa, eikä vaunuilla voi monessakaan paikkaa kulkea. Kadut ovat yhtä möykkyä, mutaa, ojaa, kuoppaa ja likakasoja! Lisäksi ihmisiä on niin paljon, ettei vaunuilla mahdu kovinkaan kätevästi liikkumaan kaduilla. En tuntisi oloani myöskään erityisen turvalliseksi jos Abu olisi vaunuissa kaikkien kosketeltavissa, katseltavissa ja kulkukoirien tasalla. Tästä syystä vaunut eivät ole intialaisillakaan yleisiä; matkan aikana näin tasan yhdet lastenvaunut, nimittäin Mumbain paremmalla asuinalueella.  

Käytettiin liikkumisessa siis aina oikeastaan Manducaa, tai sitten kannettiin Abua vain sylissä jos kyllästyi olemaan kantorepussa. Tämä toimi muuten, mutta väsyneenä ja nälkäisenä poika suostui olemaan kantorepussa vain liikkeessä, muuten alkoi heti kiukkuhuuto ja rimpuilu. Abu on muutenkin tottunut olemaan Suomessa vaunuissa ja lattialla aika vapaasti, mutta Intiassa pidettiin häntä paljon enemmän sylissä, monesti vain hygieniasyistä. Abu olisi halunnut olla paljon vapaammin lattialla ryömimässä, sillä Suomessa poika leikkii kuitenkin suurimman osan päivästä kotona lattialla.

Automatkoja varten otimme oman turvakaukalon Suomesta. Tiesin jo alusta pitäen, että sen käyttö Intiassa saattaa olla haasteellista, sillä kaikissa autoissa ei ole takapenkeillä turvavöitä. Parin lyhyemmän matkan aikana tehtiin kuten paikalliset, ja pidettiin Abua sylissä. Myönnän että alkuun olin aika kauhuissani ja pelkäsin kokoajan onnettomuutta, mutta myöhemmin asiaan tottui eikä sitä edes ajatellut sen suuremmin. Matkustettiin Etelä-Intiassa muutaman kerran rikshalla, eikä siinä ollut edes muuta vaihtoehtoa kuin pitää lasta sylissä.

Paikallisethan pitävät lapsia automatkoilla sylissä, lapsia ei edes lasketa mukaan nuppilukuun kun mietitään kuinka monta autoa tarvitaan. Nehän matkustavat aina sylissä! Miehen siskolla oli Mumbaissa turvaistuin, mutten nähnyt heidän käyttävän sitä kertaakaan. Useimmiten äiti ja lapsi istuivat auton etupenkillä sylikkäin.  


Nukkumisesta
Mietittiin nukkumisjärjestelyjä pitkään ennen lähtöä. Suomessa Abu on nukkunut pääsääntöisesti omassa sängyssään, mutta aamuyöllä usein olemme ottaneet hänet meidän väliin. Paikalliset nukkuvat perhepedissä vuosia, usein kouluikään asti, eikä siellä ole kovinkaan normaalia laittaa vauvoja omaan sänkyyn.

Meillä oli vaihtoehtoina joko nukkua perhepedissä tai hankkia Abulle oma sänky. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä halusimme jatkaa jo suhteellisen tuttuja nukkumisrutiineja ja varmistua turvallisuudesta. Epäilin, että jos Abun jättää yksin huoneeseen, hänelle tuntemattomaan paikkaan, poika saattaisi havahtua hereille ja lähteä ryömimään ja etsimään meitä. Emme uskaltaneet ottaa riskiä, että Abu lähtee liikkeelle ja tipahtaa pää edellä kovaan kivilattiaan.

Ensin ajattelimme vuokrata sängyn Suomesta ja viedä se mukanamme Intiaan. Ongelmana oli kuitenkin matkustus ja paino. Entä jos sänky hajoaakin lentokoneessa? Matkasängyt eivät muutenkaan ole erityisen kevyitä, jos ei ihan sellaista verkkokehystä osta. Jos vuokraisimme, joutuisimme tuomaan sängyn takaisin. Rikkoutumisriski olisi siis kaksinkertainen. Toiseksi suunnittelimme, ostavamme Intiasta matkasängyn, jonka olisimme voineet jättää miehen vanhemmille jemmaan seuraavaa visiittiä varten. Matkasänky on kuitenkin Intiassa sen verran tuntematon konsepti, että sänkyjä löytyi vain yhdestä nettikaupasta ja aika kovaan hintaan. Totesimmekin, että halvemmalla päästään kun ostetaan sänky Suomesta ja viedään se mukanamme Intiaan. Olimme ensin ostamassa käytettyä matkasänkyä Torista, mutta löydettiin edullinen sänky Verkkokaupasta, joka oli jopa halvempi kuin monet käytetyt. 

Matkasänky oli painava, ja jouduimme raahaamaan sitä mukanamme kolmella lennolla. Ensin Mumbaihin, sitten Etelä-Intiaan, ja sen jälkeen takaisin Mumbaihin. Matkasänky oli kuitenkin kannattava investointi - Abu nukkui kiltisti sängyssään aamuyöhön asti kunnes nostettiin meidän väliin. Lisäksi sängyssä oli hyöteisverkko, joten meidän ei tarvinnut pelätä hyttysen- tai muiden ötököiden puremia. Sänky odottaa meitä Mumbaissa, toivottavasti metallirunko ei ruostu kosteuden ja kesän sadekauden aikana...

 

Mikä nimi? Mikä kieli?

Siitä lähtien kun saatiin tietää pojan majailevan mahassa, ollaan tehty listausta mahdollisista nimistä. Meillä on ollut vaatimuksena se, että nimi on kansainvälinen - eli lausuttavissa järkevästi sekä suomeksi että englanniksi. Tämä on siis karsinut kaikki perinteiset suomalaiset nimet aikalailla kokonaan. Pojasta ei siis ole tulossa Jyrkiä, Jarkkoa, tai Yrjöä. Mutta ei myöskään George, Jack, tai Larry. Vaikkei näitä vaihtoehtoja olla siis edes harkittu.

Mieheni on intialainen, mutta hänellä on länsimaalainen nimi. Lapsen nimeksi ei siis ole tulossa intialaista nimeä, kuten Vikramia tai Rashidia. Olen toisaalta hiukan leikitellyt ajatuksella antaa pojan toiseksi nimeksi intialaistyyppinen nimi. Ei tosin olla löydetty yhtään kivaa intialaista nimeä pojalle, joka ei ole todella perinteinen intialainen tai joka ei ole jo käytössä miehen ystävien tai sukulaisten lapsilla. Nimi on jo päätetty, mutta pidetään se salaisuutena vielä kastejuhlaan asti. Nimi tulee olemaan lyhyt ja kansainvälinen, ja toinen nimeksi annetaan miehen suvussa esiintyvä nimi. 

Kunnes kastejuhla on pidetty ja nimi virallisesti annettu, kutsutaan pikku poikaamme lempinimellä Abu. Joku saattaa muistaa, että Disneyn Aladdin leffassa oli pieni apina nimeltään Abu... Kun pikkuinen poikamme nostettiin rinnalleni ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen, näin pojan laihat ja karvaiset raajat - oli kuin mahallani makaisi pikkuriikkinen monkey baby. Rakkaalla lapsella on tietysti monta lempinimeä, mutta Abu on meistä kaikkein ihanin kutsumanimi.

Meille on ollut selvää jo raskauden alusta alkean, että hyödynnetään perheessä puhutut kielet ja puhutaan kumpikin omaa äidinkieltä Abulle - eli suomea ja hindiä. Ainakin painostan miestä puhumaan hindiä englannin sijaan...  Mies puhuu perheensä kanssa sekaisin tamilia ja hindiä, mutta sovittiin että Abulle puhutaan hindiä käytännön syistä. Hindihän on Intian virallinen kieli, jota opitaan koulussa ympäri maata ja käytännöllisempi kuin tamil, joka on Etelä-Intiassa puhuttu kieli. Välillä hindin puhuminen tuntuu olevan miehelle hankalaa, sillä kotona ja töissä puhutaan englantia (ja vähän suomea). Vähitellen kieliasia on alkanut sujumaan mieheltäkin, ja hindin puhuminen Abulle on alkanut selkeästi tuntumaan luontevammalta. Puhumisen lisäksi mies lauleskelee hindinkielisiä kappaleita Abulle. Välillä kylpyhuoneemme muistuttaa Sound of Musicia kun vaipanvaihdon yhteydessä Abu kuulee liudan hindinkielisiä kappaleita...   <3 Mun pojat.