Vinkkejä kiireisten aamujen pelastukseksi

Kiire, lyhyet yöunet, uusien rutiinien rakentaminen, kiukutteleva lapsi, likaiset vaatteet, sotkuinen koti. Näistä on ruuhkavuodet tehty. 

Arkipäivät menee vauhdilla ja viikonloppuisin toiveena on vain kunnon yöunet. Abu heräsi viime viikolla melkein joka aamu 5.30-6.00 välillä, eikä sen jälkeen auttanut mikään enää nukahtamiseen. Arkipäivät pysyy kasassa vain jonkinlaisen rutiinien ja suunnitelmallisuuden voimin. Meillä on päiviin tarkka työnjako miehen kanssa ja kaikki isommat kodinhoidot ja -huollot yritetään jaksaa tehdä viikonloppuisin. Minä syötän Abun, mies pukee ja vie Abun päiväkotiin. Yritän olla töissä mahdollisimman aikaisin, jotta ehdin viimeistään puoli viideltä hakemaan Abun päiväkodista. Haen pojan hoidosta, ja syötän illallista. Mies tulee kotiin yleensä vasta juuri ennen unirutiinien aloittamista, joten koko iltapäivä on selvittävä yliväsyneen lapsen kanssa. Abu on päivähoidon jälkeen todella väsynyt ja suurin väsymys (nimetty kauhujen tunniksi) iskee kuuden ja seitsämän välillä. Siinä vaiheessa välipala on syöty, Pikkukakkonen loppunut, ja yliväsymyksen ja tylsyyden yhdistelmä tuo känkkäränkän taloon. Abu pomppii sohvalla (heti kun silmä välttää, ja useasti tippuu siitä lattialle), siirtelee mattoa, heittää tavaroita laatikoista, ja saa kiukkukohtauksia kun kaiken tämän kieltää.

Meidän arjen helpottaja on siis yksinkertaiset asiat: suunnitelmallisuus ja ennakointi. Meidän aamuista ei tulisi mitään ilman edellisen illan valmisteluja ja suunnitelmia. Tässä vinkkejä muidenkin kiireisiin aamuihin!

Aamiaistarvikkeet valmiiksi pöydälle. Voileipiä ei oikein voi tehdä valmiiksi pöydälle, mutta muuten aamiaista voi valmistella jo edellisena iltana. Laitan itselleni aina myslin kaikilla mausteilla valmiiksi kulhoon; aamulla sekaan voi vain kaataa maitoa ja syödä. Samoin Abun puurokattila on aina oltava pestynä valmiusasennossa hellalla. Jos juodaan aamukahvit, laitan kahvin valmiiksi keittimeen ja aamulla voin vain painaa nappia. Kahvi ja Abun puuro valmistuu vaikka suihkun aikana. Mietin illalla etukäteen mitä aion aamulla syödä ja asetan ainakin omat astiat (mies ei välttämättä aina edes syö aamiaista) valmiiksi esille, niin niitä ei tarvitse aamulla kaivella kaapeista. 

Päiväkotitarvikkeet valmiiksi esille. Asetan Abulle aina puhtaan vaatekerraston hoitopöydän viereen, jotta aamulla kiireessä ei tarvitse kaivella vaatteita. Ilmatieteenlaitoksen nettisivut ovat uusi suosikkini, edellisenä iltana katsotaan säätiedotus ja mietitään onko päiväkodissa kaikki tarpeellinen päivää varten. Tänään aamulla vietiin päiväkotiin uudet kumisaappaat, viime viikolla vietiin aurinkohattu ja aurinkorasvaa. Koska mies vie pojan hoitoon, laitan aina vaunujen päälle valmiiksi takin ja pipon/hatun, joka laitetaan seuraavana päivänä päälle. 

Omat vaatteet esille. Omatkin vaattet on hyvä olla asetettu esille aamua varten, tai ainakin mietitty mitä päälleensä haluaa seuraavana päivänä laittaa. Niitäkin päiviä on, kun joudun kaivamaan puhtaita housuja ja silittämään ryppyistä paitaa kelloa vilkuille ja itkevää lasta hyssytellen. Ei siis mikään optimaalinen tilanne, mutta siihen voi vaikuttaa ennakoimalla. 

Asunto siistiksi aamua varten. Tiskikoneen pitää olla tyhjennetty aamua varten, muuten tuloksena on tiskikaaos altaassa ja siivousurakka heti töiden jälkeen. Töiden ja päiväkodin jälkeen me olemme kaikki niin väsyneitä, että kukaan ei ihan tosissaan halua siivota tiskivuorta ja tyhjentää astianpesukonetta. Tämä ohje on meillä kaikkein hankalin noudattaa, sillä syömme yleensä illallista vasta Abun mentyä nukkumaan. Tiskikoneen pesuohjelmat kestävät niin pitkään, että tyhjentäminen jää yleensä miehen vastuulle - eikä siis aina toteudu. 

Viikon ruuat tehdään etukäteen. Olemme pyrkineet tekemään viikon ruuat etukäteen sunnuntaina, jotta iltaisin ei tarvitse alkaa kokkailemaan. Sunnuntaina tehdään paria eri ruokaa jääkaappiin tai pakastimeen, joita voi syödä pitkin viikkoa. Tietysti välillä tylsistyttää syödä kolmatta päivää samaa ruokaa, mutta valmis ruoka vain helpottaa elämää niin huomattavasti. 

Arki on siis aikamoista selviytymistarinaa, mutta tämä elämäntilanne on meille vielä uusi. Abu on ollut vasta pari viikkoa kokopäiväisenä päiväkodissa, ja minä töissä. Eniten toivon, että Abun yöunet pitenevät eikä meidän kaikkien tarvitse enää herätä ennen kuutta. Vaikka lähden aamuisin aikaisin töihin, olisi niin toivottavaa saada nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Onneksi viikonloppuna on äidin pakomatka terveyteen - pitkään odotettu BoostCamp! Tiedossa on hikiurheilua, joogaa, terveellistä ruokaa, omaa aikaa kavereiden kanssa - ja unta. Paradise on earth? ;-)

 

Yhden päiväunen taktiikka

Meillä siirryttiin muutama viikko sitten yksiin päiväuniin. Siihen asti Abu oli nukkunut aamupäivällä pidemmät ja iltapäivällä lyhyemmät unet. Olin miettinyt yksiin päikkäreihin siirtymistä, mutta poika vaikutti iltapäivisin niin väsyneeltä että oli itselle ja lapselle helpompaa nukuttaa vielä kertaalleen. Väsyneenä Abu on kärttyinen, kitisee, eikä viihdy itsekseen leikkimässä vaan haluaa olla minussa kiinni.

Lopulta päätökseen yksistä päikkäreistä vaikutti illan nukahtamisvaikeudet ja lähestyvä päiväkodin aloitus. Päiväkodissa nukutaan vain yhdet unet keskipäivän aikaan, joten vaikka kalenteriin ei olekaan vielä merkitty aloittamispäivää, on helpompi antaa Abun totutella samantyyliseen päivärytmiin. Huomasin myös, että kahdet päikkärit alkoivat myös vaikuttamaan yöuniin ja hankaloittamaan nukahtamista. Abun nukahtaminen oli yhtä huutoa ja usein poika heräili keskellä yötä, ja jopa valvoi pitkään.

Meidän päivärytmi näyttää nyt suurinpiirtein tältä: 

6.30 - Herätys

    7.00 - Aamiainen

10.30 - Lounas

            11.00 - Unille vaunuihin

13.00 - Herätys

  14.00 - Lounas 2

              16.00 - Ulkoilua puistossa

                           17.00 - Välipala ja Pikku Kakkonen

19.20 - Iltapalaa

                      19.45 - Valot pois ja hyvää yötä

Illan aikataulu on aika tarkka, koska olemme todenneet että Abu tarvitsee ainakin 11 tuntia yöunta. Poika heräilee edelleen kovin aikaisin aamulla ja jos illan nukahtaminen venyy, tarkoittaa se tosi kiukkuisen väsynyttä poikaa seuraavana päivänä. Valitettavasti meillä heräillään edelleen aamuyöllä, vaikka useimmiten onneksi nukahdetaan uudelleen pienellä avustuksella. Joskus ei auta mikään temppu, ja niitäkin päiviä on ollut että Abu on ollut hereillä välillä 5.30-11.00. Se on kovin pitkä aika olla hereillä noin pienelle lapselle, mutta olen pitänyt tiukasti kiinni yksien päiväunien rutiinista. Jospa ne yöunetkin jossain vaiheessa sopeutuvat, kun päivät menevät samalla rutiinilla. 

Nykyään myös ulkoillaan lähipuistossa lähes joka päivä. Aamut menevät yleensä leikkien ja aamun askareissa, mutta päikkäreiden jälkeen iltapäivän tunnit tuntuvat pitkiltä ja tylsiltä. Abu ei jaksa enää istua vaunuissa kaupungilla ja istua kahvilassa syöttötuolissa, joten olemme yleensä iltapäivisin kotona. Silloin tosin tunnit tuntuvat pisimmiltä; leluilla on jo leikitty, lounas syöty ja päivää vielä edessä monta tuntia. Lähipuistossa on sopivia aktiviteetteja pienelle lapselle - vauvakeinu, pieni kiipeilyteline ja hiekkalaatikko - joten olemme lähes joka päivä käyneet puistossa. Abu tykkää istua keinussa, liukua liukumäessä ja seisoskella kiipeilytelineessä kiljumassa (innosta) ohimeneville koirille. Kotiin on hyvä palata Pikku Kakkosen aikaan, jolloin syödään myös välipala. Abu katselee telkkaria ja sormiruokailee avocadoa, tomaattia, kananmunaa, appelsiinia ja leipää. Itse saan pienen oman iltapäivän hengähdyshetken. 

Vaikka on kiva, ettei enää tarvitse kulkea monta kertaa ulkona nukuttamassa poikaa (sillä Abuhan nukkuu päikkärit vain vaunuissa..), oma aika jää entistä vähemmälle yksien päikkäreiden maailmassa. Jostain syystä reilun viikon ajan Abu on nukkunut tosi lyhyitä päikkäreitä, jolloin iltapäivä on ollut aika haasteellista väsyneen pojan kanssa. Päikkärit saattavat olla mitä tahansa reilusta tunnista (kuten tänään) kolmeen tuntiin.

Viikon varrelta

Lähes viikko meni ilman blogin suurempaa päivitystä. Monet bloggaajat tuntuvat kirjoittavan lähes päivittäin ja lisäävän teksteihin kymmeniä kuvia. Itse olen ottanut lähtökohdaksi, että kirjoitan tänne silloin kun minulla on tunne, että on pakko jakaa ajatuksia ja kokemuksia. Bloggaaminen on minulle ollut lähinnä äidiksi opettelua ja kokemusten, "oppien", jakoa. 

Vuosi Abun syntymän jälkeen voin sanoa, että olen kasvanut ja kypsynyt äitinä, enää en jaksa jännittää kaikkea.  Tuntuu myös, että tapahtumarikkaan vauvavuoden jälkeen elo on tasaantunut. Abu syö ja nukkuu, ja minäkin syön ja nukun, ainakin useimmiten! Vietämme päivät joko kahdestaan kotona, muskarissa tai lounastreffeillä kaupungilla. Abu kehittyy ja kasvaa tietysti päivä päivältä, mutta niin suuria ja mullistavia virstanpylväitä ei enää ole, ainakaan ihan niin usein. Sen takia kirjoituksia tänne tulee harvemmin kuin aikaisemmin. Samalla oma ajankäyttöni on muuttunut; Abu nukkuu yleensä enää vain yhdet päikkärit ja sen ajan tarvitsen oman tulevaisuuden miettimiseen ja suunnitteluun. Kun poika on hereillä, on ihan turha kuvitella pystyvänsä istumaan koneen ääressä viittä minuuttia pidempään. Poika vaatii äidin huomion, ja kaiken. 

Tässä siis tapahtumia menneen viikon varrelta. Kun tätä luen, huomaan että kaikkea sitä ollaankin ehditty tehdä pikkumiehen kanssa!

Maanantai

Maanantaina tehtiin Abun kanssa retki Kallioon kuppiloihin. Treffasin erään entisen kollegan,  nykyisen mammakaverin, ja syötiin lounasta ihanassa Cafe Kardemummassa Brahen kentän nurkilla. Kahvilan tiskit notkuivat ihania paikan päällä tehtyjä herkkuja, mutta hillitsin itseni ja otin vain pienen lounasleivän. Abu tietysti heräsi jo samalla hetkellä kun parkkeerasin vaunut kahvilan eteen, mutta Abun tyttökaveri nukkui lounaan yli ja pidempäänkin, voi tylsyys. Lounaan ja juttelun jälkeen suunnattiin yhdessä keskustaan näyteikkunashoppailemaan.

Tiistai
Let's party! Abun kolmansia (ja viimeisiä!) synttärijuhlia vietettiin kotona pojan vauvakavereiden kanssa. Paikalla oli kaksi muskarikaveria, edellisen päivän vauvakaveri, Abun serkkutyttö, ja pari opiskelukaveriani vauvojensa kera. Juhlat meni kivasti herkkujen parissa, aikuisille oli couscous-salaattia, porkkanamuffinsseja ja karjalanpiirakoita. Vauvoille oli naksuja, banaania ja kurkkua, kuinka terveellistä! Juhlakalu oli bileiden jälkeen ihan uupunut, joten koisittiin kylki kyljessä lyhyet iltapäiväunet.

Keskiviikko
Keskiviikko on aina ollut muskaripäivä. Keväällä muskariaika vaihtui tosin aikaisempaan, joten aamut ovat aika tohinaa, jotta ehdimme ajoissa Töölön MLL:n tiloihin. Olemme alusta lähtien käyty parin muskarimamman kanssa lounaalla muskarituokion jälkeen. Kevään aikaisemman aloituksen takia jäämme ensi alkuun leikkimään MLL tiloihin ja sen jälkeen olemme suunnanneet lähistölle lounaalle. Yleensä viihdytään porukassa hyvin lähes koko päivä lounastaessa ja juttelemassa, kunnes iltapäivällä on aika suunnata kotiin iltapäiväleikkien pariin. 

Torstai
Torstaina oli poikkeuspäivä, itselläni oli keskellä päivää pakollinen meno, joten Abu lähti isovanhemmilleen hoitoon. Äitini tuli aamupäivällä päikkäriaikaan hakemaan poikaa ja käveli vaunujen kanssa kotiin. Hyödynsin itse koko oman ajan ja puuhailin omiani vielä varsinaisen tilaisuuden jälkeen, kunnes iltapäivällä hain Abun kotiin. Käytiin illalla vielä miehen ja Abun kanssa Ateneumissa katsomassa kovasti kehuttu Henri Cartier-Bresson valokuvanäyttely. 

Perjantai
En saanut perjantain vastaisena yönä unta, sillä koko selkä ja niska tuntuivat olevan täydellisessä krampissa. Olin kärsinyt koko viikon selkä- ja niskakivuista, mutta kivut äityivät tosi pahoiksi myöhään torstaina illalla. Makasin hereillä yhteen asti yöllä, kunnes mies hieroi hetken hartioitani ja sain pahimman jumin pois. Kahden kieppeillä Abu puolestaan heräsi ja pojan nukuttamiseen menikin tunti, tyypillistä. Kuudelta oli uusi herätys, kun Abu kiemurteli levottomasti vieressäni ja sitten heräsi omaan sätkimiseen. Hetken hyssyttelyn jälkeen poika onneksi nukahti ja nukuttiin vielä reilu tunti. 
Aamulla googlailin lähistöltä hierontapaikan ja lähdin sinne ensiapuun, onneksi äitini pääsi hakemaan Abun taas luokseen. Mitä sitä tekisikään ilman isovanhempia! Hieronta onneksi auttoi jonkin verran, ja pääsin eroon pahimmasta pää- ja niskakivusta. Hain Abun vanhemmiltani, ja lähdetiin vielä käymään mahtavassa Kaivarin Kanuuna -kirppiksellä. Sieltä löytyy usein hyviä lasten vaatteita, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Löysin tosi hyväkuntoisen Ticket to Heaven -sadetakin hintaan 7€!

Lauantai
Mies valitteli jo perjantaina illalla flunssaista oloaan ja nukkuikin lauantaina aamulla pitkään. Meillä oli ollut suunnitelmissa lähteä aamusta Ikeaan, mutta päästiin liikenteeseen vasta myöhemmin. Vähän yllättäen, ostettiin Ikeasta kirjahylly ja vietettiin hyvä tovi Ikean parkkiksella sitomassa paketteja auton kattoon, sillä eihän sellaiset mahdu auton sisälle ja haluttiin säästää kuljetuskustannuksissa. Abu oli yllättävän hyväntuulinen koko kauppareissun ajan ja viihtyi kaukalossaan ilman hermoilua. Aika pitkään hän jaksoi myös katsella kun me sidottiin paketteja auton kattoon kiinni, kunnes alkoi huutaminen. Illalla olikin superhauskaa "auttaa" isiä huonekalujen kokoamisessa istumalla levyjen päällä, puremalla pahveja ja nappaamalla työkaluja...    

Sunnuntai
Päivä alkoi brunssilla kotonamme, kun luoksemme tuli 8 kaveria herkuttelemaan aamiastarvikkeilla. Olemme säännöllisesti järjestäneet brunssin aina vuorotellen jonkun kaverin luona ja päästäneet lapset vapaaksi lattialle kun aikuiset keskustelevat. Flunssa valitettavasti verotti osallistujia, mutta meillä oli mukava päivän aloitus pienessä porukassa. 
Iltapäivällä isäni tuli auttamaan kirjahyllyn kiinnittämisessä seinään. Abu-raukka oli ihan peloissaan kun asunnossa porattiin, imuroitiin ja vasaroitiin. Poika halusi kuitenkin innokkaasti auttaa tarttumalla poraan, heiluttamalla tikapuita ja istumalla tiellä, keskellä lattiaa. Oli ihanaa nähdä pienen pojan innokkuus remppahommia kohtaan, vaikka Abu olikin oikeastaan vain haittana. No, parin vuoden päästä voivat isänsä kanssa hoitaa remppahommat kahdestaan!

Äidillä ja pojalla on siis takana kiireinen viikko kahdestaan, kavereiden kanssa, isovanhempien kanssa, ja asioilla. Seuraava viikko ei tule olemaan yhtään sen tylsempi! 

Ihanaa viikonalkua kaikille! 

Vähän huomaavaisuutta, pliis!

Helsingin keskusta on täynnä kaiken maailman urpoja - ainakin näin vaunuilijan näkökulmasta. Voisi jotenkin kuvitella, että kaupunkilaiset oppisivat käytöstapoja ja muiden huomioimista, kun kerran asuvat keskustassa eivätkä kehä kolmosen takana maaseudun pyhässä rauhassa. Varsinkin näin jouluruuhkan aikaan liikkuminen vaunuilla on hankalaa, eikä muiden ihmisten käytös helpota asiaa lainkaan.

Käytöstapojen suhteen helsinkiläiset ovat kivikauden eläimiä. Kaupunkilaiset kulkevat mykkinä omalla radallaan, välttelevät kaikkea mahdollista kontaktia muihin ihmisiin ja suurimmaksi osaksi kokevat muut kulkijat hidasteiksi. Muiden noteeraminen koetaan lähinnä kummalliseksi käytökseksi kuin jokapäiväiseksi kohteliaisuudeksi.

Vaunuihminen on täysin muiden armoilla kaupunkilaisten keskuudessa, ja lapsensa kanssa liikkujaa kohdellaan välinpitämättömästi, välillä jopa vihamielisesti. Vaunut koetaan häiriötekijäksi ja tietä tukkivaksi möhkäleeksi, joka häiritsee normaaleita ihmisiä. Yhteiselo kaupungissa olisi paljon mukavampaa, jos kaikki muistaisivat nämä muutamat seikat. 

Avaa ovi vaunuihmiselle. On aika hankalaa puskea isot rattaat, joissa on 10 kiloinen lapsi, iso hoitolaukku, oma käsilaukku ja parhaimmillaan pari muutakin ostoskassia, painavan ulko-oven läpi. Yksi käsi vetää oven auki, toinen kääntää vaunut sopivaan kulmaan, ja sitten taas se toinen käsi pitää ovea auki kun toinen käsi työntää vaunut ovensuusta sisään. Kaikkien matkaa ja kulkemista nopeuttaisi se, jos joku ystävällinen ihminen pitäisi ovea auki sen 5 sekuntia, jotta ovista selviää sisälle. Ei sitten kannata huokailla tai jupista selän takana että kylläpä kestää, jos ei auta kulkemisessa. 

Raitiovaunun madallettu keskiosa on tarkoitettu vaunuille. Päivittäin ratikassa istuu niitä urpoja kaupunkilaisia, jotka ovat parkkeeraneet takamuksensa keskiosan taitettaville penkeille. Tädit (yleensä tädit) eivät tajua siirtyä muualle kun vaunut saapuvat ratikkaan, vaan heitä pitää yleensä ystävällisesti pyytää siirtymään pois vaunujen tieltä. Niin, ja sen penkin nostaminen olisi myös tosi kiva. 

Tee tilaa vaunuille. Vaunut vievät paljon tilaa, ja tarvitsevat tilaa myös kääntymiseen. Liikennevälineistä täytyy poistua takaperin, jotta vaunut eivät kippaa nurin (sekin on lähes koettu). Olisi sen takia siis tosi kivaa, jos muut antaisivat vaunujen ensin poistua julkisista ennen sisälle tunkemista, ja antaisivat hiukan tilaa peruuttaa ulos ovesta. Se ratikka tai bussi ei lähde sillä samalla sekunnilla liikkeelle, ja jos ovet ovat sulkeutumassa, ne saa uudestaan auki nappia painamalla.

Hissit ovat tarkoitettu liikuntaesteisille ja lastenvaunuille. Hissit on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse syystä tai toisesta kulkemaan liukuportaissa, ei laiskoille. Vaikka Kampin ostoskeskus on kätevällä sijainnilla ja sisältää kivoja lastenkauppoja, on niihin pääseminen tosi haastavaa. Minkä takia lastenvaatekerrokseen menee vain kaksi hissiä? Kaiken lisäksi hisseihin on aina tunkemassa muitakin kuin liikuntaesteisiä ja vaunuja, vaikka vieressä rullaavat liukuportaat veisivät perille kätevämmin. Sama ilmiö on todettu Stockmannilla, päähisseihin tunkee täysin liikuntakykyisiä aikuisia ihmisiä. Onneksi siellä sentään on muutama salahissi, joihin pääsee aina lastenvaunuilla.   

Minulla ja miehellä on runsaasti kokemuksia epäkohteliaista ja jopa tylyistä kaupunkilaisista. Tultiin eräänä arki-iltana myöhään kotiin kummipoikani synttäreiltä. Abu oli väsynyt eikä viihtynyt vaunuissa kiljumatta, joten mies kantoi poikaa sylissään. Noustiin täysinäiseen ratikkaan, madallettuun keskiosaan, minä työntäen vaunuja ja mies Abu sylissään. Jouduimme erikseen pyytämään kahta naista nousemaan taittopenkeiltä, jotta sain vaunut parkkeerattua sisään. Mies jäi seisomaan ovensuuhun Abun kanssa - eikä kukaan teineistä, tädeistä ja sedistä viitsinyt nousta ja antaa paikkaa miehelle vauvan kanssa.

Valivalivali tiistain kunniaksi, mutta varsinkin jouluruuhkan aikaan ärsyttää ihmisten epäkohteliaisuus. 

Tapahtuuko tällaista vain Helsingissä, vai kohtaavatko muutkin samanlaista kohtelua myös muualla Suomessa?

Brio Smile käyttökokemukset, osa 2 - ratasosa

Tämä kirjoitus on istunut luonnoksissa pitkään, ihan liian pitkään! Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jatkokokemukset Brio Smile -vaunuista, ja nimenomaan ratasosasta. Kirjoitin jo keväällä kokemuksista Brion vaunukopan kanssa. Meillä on ollut ratasosa käytössä nyt jo alkusyksystä lähtien, ja kokemus on ollut voittopuolisesti positiivinen.

Abu alkoi vihaamaan vaunukopassa makoilua jo kolmen-neljän kuukauden iässä, ja se johtui varmaan siitä ettei poika nähnyt kopasta minnekään muualle kuin yläilmoihin. Jossain vaiheessa ulkoiltiin lähes pelkästään Manducalla, koska vaunuissa Abu sai suunnattomat raivarit ja karjui kuin pieni eläin. Kesäaikana ulkoiltiin lähinnä pelkästään maailman parhaimmilla matkarattailla, mutta syksyllä oli siirryttävä vähän suojaavampiin Brioihin. Siirto laadukkaista ja näppäristä Mamas & Papas rattaista isompiin Brioihin oli pienimuotoinen shokki. 

Selkänojan säätömahdollisuus

Vaikka siirtyminen ketteristä matkiksista olikin lievä shokki, lopulta ainoa ominaisuus, jota todella jäin kaipaamaan matkarattaista on portaaton selkänojan säätö. Matkarattaissa selkänojan kaltevuutta sai säädyttyä ihan mihin asentoon tahansa, ja Brion kolme asentoa tuntuivat alkuun tosi rajoittavilta. Nopeasti kuitenkin totesin, että Abulla on käytössä vain kaksi asentoa - makuuasento nukkumista varten ja puolipystyasento kun poika on hereillä. Pystyasentoa käytämme todella harvoin, lähinnä vain silloin kun Abua syötetään rattaissa istuen.

Kuomun peittävyys

Brio Smilen istuimessa on hyvin peittävä kuomu, jota voi pidentää entisestään avaamalla vetoketjun ja vetämällä pienen aurinkosuojan esiin. Talvella, paksun vaunupussin kanssa, kuomun ja jalkapussin väliin jää vain pieni suojaamaton alue, joten Abu voi nukkua päikkärit hyvinkin suojassa valolta ja hälinältä. Kuomun takaosassa on pieni vetoketjulla avattava suojaluukku, josta voi kurkkia vauvan vointia. Plussaa tästä ominaisuudesta! 

Työnnettävyys

Parasta rattaissa on mielestäni työnnettävyys - Briot rullaavat kevyesti kaikilla alustoilla ja painavassakaan lastissa (Abu, pari kauppakassia, vaippakassi ja käsilaukku roikkumassa aisassa) ei työntäminen tunnu ylivoimaiselta. Kiitos etupyörien, Brioilla mahtuu liikkumaan ahtaissakin paikoissa ja kääntyminen on näppärää. Rattaita pystyy työntämään hyvin yhdelläkin kädellä ja niillä voi mennä kevyille juoksulenkeillekin. 

 

Materiaalien laatu

Brio Smile rattaat ovat rattaiden keskikastia - eivät halvimmat mutteivat myöskään markkinoiden kalleimmat. Jostain on siis täytynyt karsia, ja Briossa se on materiaalien laatu. Verrattuna matkiksiin, rattaiden valjaat tuntuvat olevan halvinta muovisekoitetta, sellaisia muovia näkee myös halvoissa urheilukasseissa. Myös kuomun kangas tuntuu olevan tosi muovista, jälleen verrattuna meidän matkiksiin. Toki materiaalien laatu on kriteerien listassa viimeisenä, kaiken muun edelle menee käytettävyys ja turvallisuus, ja ne ovat Briossa huippuluokkaa.

Takapainoisuus

Takapainoisuus oli ongelma myös vauvakopan kanssa, ja sama jatkuu myös ratasosan kohdalla. Rattaiden tasapaino tuntuu olevan enemmän rattaiden takaosassa kuin tasaisesti keskellä, joten joskus etupyörät tuntuvat olevan lähes ilmassa painavan kauppalastin kanssa. Kun tavarakorissa on painavat ostokset ja aisassa roikkuu käsilaukku, kynnysten tai vastaavien ylittäminen tuntuu epävakaalta rattaiden painon kaatuessa taaksepäin. Sosiaalinen ja utelias Abu on ollut alusta lähtien rattaissa naama menosuuntaan, joten en osaa sanoa olisiko tuntuma erilainen ja painopiste eri kohdassa jos lapsi istuisi selkä menosuuntaan.

Kaiken kaikkiaan, en ole lainkaan katunut Briojen hankintaa. Ne ovat huippuhyvät vaunut kohtuullisella hinnalla. Toki parempiakin vaunuja on varmasti markkinoilla, mutta meille Briot ovat olleet todella hyvä ostos. Meille tärkeimmät ominaisuudet olivat kapea runko, työnnettävyys ja pitkäikäisyys. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet, enkä epäile etteikö Abu viihtyisi rattaissa vielä pitkään.

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys

7.30 - Aamiainen

 10.00  -  Aamu-Lounas

10.45 - Päiväunet

 13.00 -  Lounas

  15.30 - Päikkärit

  16.30 - Välipala

19.15 - Iltapuuro

19.30 - Pyjama ja Iltasatu

19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.

Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

10kk - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Abu täytti viime viikolla 10kk ja viimeisempään kuukauteen on taas mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luulen, että pienen pojan kanssa tällaisia tilanteita tulee vastaan ihan riittämiin, oli Abu sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta. Eräs neuvolatäti sanoi aikoinaan, että pienet pojat tuppaa olemaan tällaisia vipeltäjiä. Ihan oikeassa oli!

Liikkuminen on kehittynyt huimasti kuukauden aikana. Poika on oppinut nousemaan itse seisomaan (onneksi ei muuten ole keksinyt, että sängyssä voi nousta pystyyn..), löytänyt konttausasennon ja oppinut ottamaan kiinni tavaroista pinsettiotteella. Liikkuminen tosin tapahtuu vielä ryömien, raputyylillä. Kotona edetään pelkäämättä ihan joka paikkaan ja sormet saa olla kiskomassa irti töpseleistä, jatkojohdoista, ovien väleistä, ja vaipparoskiksesta. Tänään Abu nappasi vaipparoskiksesta kakkaisen vaipan, mutta onneksi huomasin asian ennen kuin kakat päätyivät suuhun!

Seisomiseen ja kävelyyn on kova tahto ja jokainen päivä huipentuu iltapäiväharjoituksiin äitiä vasten - Abu nappaa kiinni mistä saa ja vetää itsensä seisomaan. Jos äiti on tyhmä ja istuu sohvalla, silloin osoitetaan mieltä ja vaaditaan seuraa lattialle.  Seisomisharjoitukset ovat pariin kertaan loppuneet muksahdukseen ja pään kolahtamiseen lattiaa vasten - vanhempien reagointikyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä kaatuvan pojan nappamiseen. Ostoslistalla onkin kunnon nahkatossut, joilla harjoitella seisomista ja kävelemistä kotona.

Puhuminen on kehittynyt myös hurjan paljon. Abu puhuu kuin papupata, tämä ominaisuus tulee selvästi miehen suvun puolelta. Miehen sisarusten lapset puhua höpöttävät koko ajan, oli puhe ymmärrettävää tai ei! Abun lempisanat ovat tätätä, ävyävy, ja umumum. Mitään muuta tunnistettavaa kuin äiti en ainakaan vielä puheesta löydä, mutta eiköhän jouluun mennessä olla puhumisenkin suhteen edistetty huimasti.

Mahtavinta pojassa on kuitenkin hänen loputon iloisuus ja positiivisuus (sekin perua miehen puolelta.. ). Aamut alkavat isolla hymyllä, vieraat ihmiset ovat kaikki kivoja, ja elämä noin muutenkin on tosi hauskaa. Toki Abulla on myös känkkäränkkähetkensä - väsyneenä kiukku puskee päälle ja varsinkin nyt hampaiden puhjetessa illat menevät helposti kipuitkien.

Mahtavaa viikon aloitusta kaikille!

Unelias, nuhanenä, vilkas + väsyneet

Huoh, mikä viikko takana, eikä tämä vielä ole edes ohi... Vihdoin saatiin kahden vanhemman yhteispelinä Abu nukkumaan. Tänä yönä kokeillaan viimeinkin sitä kuuluisaa sipulitemppua, jospa se auttaisi pientä nuhanenää nukkumaan paremmin ja antaisi yöarmoa myös vanhemmille...

Nuha on ollut tulossa koko viime viikonlopun. Vielä maanantaina oltiin normaalisti vauvauinnissa, vaikka nenä rohisi jo silloin. Tiistaista lähtien on kuin hana olisi auennut ja räkää valuu solkenaan, mutta jostain kumman syystä vain toisesta sieraimesta. Räkää ei tietenkään saa pyyhkiä, siitä vasta nouseekin kova kiukku ja vastarinta, puhumattakaan nenäfriidasta tai suolaliuosspraystä. Niitä täytyy yrittää kuitenkin muutama kerta päivässä painia Abun sieraimiin ja yrittää nimenomaan osua sieraimeen eikä silmään. 

Flunssa vaikuttaa tietysti myös nukkumiseen, Abun ja koko perheen. Nenä tukossa ja räkä valuen on hankala nukkua öisin, ja viimeisen parin yön aikana herätyksiä on ollut 2-3 yössä. Näinä öinä olemme antaneet Abulle pullon maitoa ja tainnuttaneet sillä uneen - päivällä ei nimittäin tule syötyä normaalisti tukkoisen nenän takia. Jokainen ruokailu on ollut taistelua ja apuna/harhautuksena on ollut lelut, keittiötarvikkeet, ja lastenohjelmat tabletilta. Periaatteessa en halua opettaa lasta syömään vain telkkariohjelmien ääressä, mutta viime päivät ovat ollet aikamoista poikkeustilannetta. Kun lapsi sulkee suunsa viiden lusikallisen jälkeen, eikä suostu avaamaan sitä millään tempulla, on otettava kovat aseet käyttöön.  Kaiken lisäksi Abulle on varmaan taas puhkeamassa pari uutta hammasta, sillä ikeniä hinkataan vähän väliä.

Päivällä poika on siis väsyneempi kuin normaalisti, muttei malta nukkua vaan vilkkaus lisääntyy yhtä matkaa väsymyksen myötä. Sisällä nukuttamiseen toimii vain yksi takuuvarma keino - heijaaminen sylissä. Tästä keinosta ollaan  yritetty päästä eroon jo unikoulusta lähtien, mutta ei olla jaksettu aloittaa taistelua. Pinnasänkyyn on vaikea rauhoittua päivällä, vaan Abu mieluummin juttelee itselleen, pyörii, potkii pinnoja ja muuten vaan riehuu itsekseen. Kunhan Abu paranee flunssastaan, yritetään viedä nukkumista parempaan suuntaan ja yritetään vähentää yöheräämiset mieluiten nollaan.

Lopputuloksena on väsynyt ja ärtynyt lapsi, joka ei syö eikä nuku kunnolla. Tästä seuraa väsyneet ja kiukkuiset vanhemmat, erityisesti äiti, joka viettää kaikki päivät nukuttajana, "pakko"syöttäjänä, ja nenäliinana. Oma aika on ollut todella nollissa koko viikon. Abu nukkuu päikkärit vain liikkuvissa vaunuissa ulkona, ja lyhyille iltapäiväpäikkäreille nukahdetaan vain sylissä. Väliajat on syöttämisen yrittämistä, nuhasta itkevän lapsen lohduttamista ja leikkimistä. Abulla on tietysti ikävä olo nuhan ja hampaiden takia, joten toivottavasti olo helpottuu pikaisesti. Annettiin nyt illalla pieni määrä kipulääkettä, jospa se helpottaisi nukkumista. 

Ainiin, nyt pitäisi vielä muistaa se sipuli. Kuulemma tukkoiseen nenään auttaa kun pilkottua sipulia laitetaan harsoon ja harsopussi laitetaan lähelle potilaan sänkyä. Meillä taisikin olla pari sipulia jäljellä, täytyy viedä harsopussi makuuhuoneeseen...

Itku-potkuraivarit x 2

Se alkoi jo Stockmannin alakerran kosmetiikkaosastolla. Ensin pieni levoton kitinä, johon ei auttanut minkään lelun heiluttelu naaman edessä. Hei kato mikä kiva rinkula kato kuinka hieno, huii kuinka jännä, äh ei tää toimi.. Missä on hissi??  Sitten vähän vaativampi ulina. Sen jälkeen alkoikin täysimittainen kiljuminen. Strategiana oli suunnata kuudennen kerroksen leluosaston yhteydessä olevaan imetystilaan ja saada Abu taas tissin kautta unten maille. 

Matkalla leluosastolle Abun äänenvoimakkuus nousi pienestä kitinästä kunnon kiljumiseen. Hys hys ihan kohta saat ruokaa äiti on tässä ei hätää kato kuinka hieno lelu missä hitossa on se leluosasto??  Kirosin kaikki ne normaaliterveet aikuiset, jotka tukkivat hissin niin ettei vaunujen kanssa enää mahdu sisään. Imetystila oli tietysti puolenpäivän maissa täynnä imettäviä äitejä, eikä sinne enää mahtunut yhdenkään kiljuvan vauvan kanssa. En siinä häslingissä löytänyt muutakaan imetystilaa ja Abulta oli homma lähtenyt lapasesta, joten oli pakko pysähtyä mihin tahansa nurkkaukseen imettämään. Abu oli tietysti niin kierroksilla ettei tissi suussakaan malttanut lopettaa karjumista kuin vasta hyssytyksen jälkeen. 

Sain Abun viimein taas tissin kautta vaunuihin nukkumaan. Hoidin ostokset ja lähdin kirjastolle palauttamaan pinon lukemattomia kirjoja, taas. Vaunut ehtivät olla paikallaan tasan sen puoli minuuttia kun palautin kirjoja - ja Abu heräsi. Eikä pirteästi virkistyneenä vaan kärttyisenä kesken parhaimpien unien, ja sen huomasi. En ehtinyt lainata lisää kirjoja pölyttymään kotiin, vaan suuntasin aika vikkelästi takaisin ulos ja toivoin että vaunujen liike ja katumelu tuudittaisi vauvan uneen. Turhaan - tuntui että Abu huusi kovempaa, jotta se kuuluisi katumelun ylitse. Marssin vauhdilla kotia kohti ja yritin samalla rauhoitella hysteerisesti huutavaa lasta. Sain paljon sympatiakatseita, jonkin verran kummastuneita katseita ja muutaman ruman katseen kiiruhtaessani keskustan läpi kotia kohti vauvan kanssa. Ei hätää kultapieni kohta ollaan kotona hei kato mikä rinkula, oho Sophie kirahvi on siinä ei hätää kohta ollaan kotona joo kohta ollaan kotona ja nukkumassa äiti tässä ei hätää.  

Kun lopulta sain hysteerisesti huutavan vauvan sänkyyn ja tissitorkuille, oltiin kummatkin uupuneita. Keskustaulkoilu vauvan kanssa alkaa olemaan hankalaa kun nukahtaminen on näin vaikeaa ja nukkuminenkin pienestä kiinni. En silti luovuta, oma mielenterveys vaatii säännöllistä kulkemista ihmisten ilmoilla. 

Känkkäränkkä tuli taloon

Meidän kolmekuukautinen söpöliini on kadonnut ja tilalle on tullut känkkäränkkävauva. Söpöilyvaihe näyttää olevan ohi, ainakin taas tämän vaiheen ajaksi, ja päivät täyttyy kitinästä ja itkusta. Milloin kitistään turhautuneena tylsälle leikkimatolle, milloin väännetään itkua kun tyhmä äiti laittoi istumaan sitteriin, milloin itketään ihan vaan maailmantuskasta. 

Ovelasti Abu osaa jo käyttää itkua äidin huomion hakemiseksi. Aamulla oli niin tylsää istua sitterissä, että piti vääntää pientä itkua ja samalla tuijotella äitiä isoilla kosteilla silmillä. Silti se tyhmä äiti ei tajunnut nostaa pois tarpeeksi nopeasti! Vaunuissa on yhtä tyhmää olla ja makaamista siellä siedetään vain jos vaunuverho on auki ja voidaan tuijotella taivaalle. Nukkumisen ja huutamisen raja on hiuksenhieno; jos vauhti pysähtyy, väsynyt känkkäränkkävauva herää ja huutaa. Eikä lopeta kovin helposti.

Välillä äidinkin tekisi mieli antaa periksi känkkäränkälle ja vääntää kunnon itkupotkut lattialla. Mikään ei kiristä väsyneen äidin hermoja niin kuin kiukkuinen ja itkuinen lapsi...