Miniaikuinen

Havahduin tänä aamuna tarkastelemaan kriittisesti Abun vaatekaappia. Tavanomaisen "mitkä vaatteet ovat nyt pieniä" -bongailun lisäksi katsoin tarkemmin millaisia vaatteita Abun vaatevalikoimassa oikeastaan on. Kaapista löytyy  farkkuja, pehmeitä housuja, (vielä liian isoja) lappuhaalareita, siistimpiä housuja, yöpukuja, muutama valkoinen body, värikkäitä bodyja, sekä huppareita. Yhdestä nurkasta löytyi ne muut... potkuhousuja, puolipotkuja, kietaisubodyja, ja vauvan pusakoita. Näitä perinteisiä hempeän värisiä vauvanvaatteita, joista aika moni on äitiyspakkauksesta. Tämä pino on se vähemmän käytetty.

Alkuun puimme Abun kietaisumallisiin bodyihin ja pehmeisiin housuihin, ihan pukemisen helppouden takia. Emme uskaltaneet tunkea pienen vastasyntyneen päätä tiukan bodyn läpi ja vääntää hentoja käsiä hihojen läpi. Abun kasvaessa ja muuttuessa jäntevämmäksi olemme siirtyneet käyttämään normaaleja pään yli sujautettavia bodyja. Olen yrittänyt löytää kaupoista ja kirppareilta kivoja värillisiä bodyja, sillä monet pikkuvauvan vaatteet ovat tylsästi valkoisia, vaaleanpunaisia (tytöille) tai sinisiä (pojille). Haluaisin pukea pojan myös vihreisiin, punaisiin, harmaisiin, ruskeisiin ja mustiin vaatteisiin, mutta monesta kaupasta tällaiset hauskemmat vaatteet löytyvät vasta koosta 68 eteenpäin. Vauvoille myydään vauvavaatteita - valkoisena, vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä.

Puen Abun vaatteisiin, jotka miellyttävät omaa silmää. Se tarkoittaa aika usein sitä, että poika on puettu farkkuihin ja johonkin kivaan paitaan. Itse asiassa Abun vaatteet ovat tyyliltään sellaisia, joita mieskin voisi käyttää. Abun on kuin mies, mutta minikokoinen. Lasten pikkuvanha pukeutuminen taitaa olla osa nykytrendiä, joissa lapsetkin puetaan aikuismaisiin vaatteisiin. Pinterestistä kun etsii hakusanalla "baby boy clothes" löytää tusinoittain kuvia, joissa pikkupoika esiintyy kuin pikkumies - Converseissa, farkuissa, ruutu- tai rusettipaidassa ja pipossa. Ehkä silmäni avautuivat tänään, mutta minusta miniaikuisen tyyli alkoi yhtäkkiä häiritsemään...

Abun lauantai-aamun asu näytti tällaiselta - nallepaita ja tummansiniset farkut. Tyylikäs pikkumies, mutta missä se meidän vauva on?
 

Pikkumies-asu

Puenko Abun minikokoisiin aikuisen miehen vaatteisiin? Eikö lapsen kuuluisi olla lapsi, myös pukeutumiseltaan? Vauva-aika on niin lyhyt, joten vauvojen tulisi myös näyttää niiltä pieniltä, avuttomilta vauvoilta joita he ovatkin. Kaivoin siis laatikoista äitiyspaketin sopivimmat vaatteet, vihreän raitabodyn. Ja kas, pikkumieshän näytti ihan vauvalta!

Vauva-asu

En usko, että heitän kaikki farkut ja ruutupaidat roskiin, mutta luulen Abun jatkossa käyttävän laajemmin myös äitiyspakkauksen vaatteita. Monet niistä alkavat vasta nyt olemaan sopivan kokoisia, joten kevääksi Abulla tulee olemaan uusi vaatekerta.  

Millaisiin vaatteisiin sinä puet lapsesi?

Raskausaika kuukausi kuukaudelta

Olen Abun syntymän jälkeen miettinyt aina silloin tällöin jo niin kaukaisilta tuntuvia raskauskuukausia. Olen vähitellen myös kirjannut ylös muistamiani tuntemuksia raskausajalta ja millaiselta se tuntui kun mahassa kasvoi tuo pikkumies...

Toukokuu 2014

Olihan ne ensimmäiset merkit pitänyt tajuta jo silloin. Rinnat aristivat ihan hulluna, hyvä jos sain rintaliivit päälle parkaisematta. Olimme Koh Samuin luksushotellilla viettämässä hyvin ansaittua honeymoonia häiden jälkeen. Unelmalomalla ei ollut edes kuvitella, että lottoarpa oli tärpännyt jo niin nopeasti... eli heti! Monet ystävät olivat kertoneet monen kuukauden yrittämisistä, raskaustesteistä ja keskenmenosita. Olin jättänyt ehkäisy pois jo häiden aikaan ja ajateltiin, että vauvauutisia tulee kun on tullakseen. Se tapahtuikin samantien, mutta itse olimme vielä autuaan tietämättömiä tästä.

Kesäkuu 2014 

Vietimme juhannusta kaveriporukan kanssa Ranskan Rivieralla. Vuokrattiin talo iso talo ja nautittiin alueen antimista - eli viinistä. Kolmekymppiset (joista monet perheellisiä) eivät enää jaksa juhlia villisti, mutta lounaan, päivällisen ja jokaisen välipalan kera oli tietysti otettava lasi tai kaksi viiniä. Vieläkään emme aavistaneet, että pullat olivat jo kohoamassa uunissa, vaan lähinnä haaveltiin made in France -vauvasta. Olin itse asiassa jo ennen reissua tehnyt kaksi raskaustestiä - ensimmäinen näytti plussaa, toinen näytti miinusta. Ajattelin vain, että ensimmäinen oli jotenkin mennyt pilalle sen seistyä kaapissa jo muutaman vuoden (testeissäkin on parasta ennen päivämäärä!).

Heinäkuu 2014  

Loman jälkeen oli sellainen olo, että voisin tehdä uuden raskaustestin. En osaa selittää millainen olo oli, minulla oli yksinkertaisesti vain sellainen fiilis, että ehkä pitäisi tehdä uusi testi. Ostin muutaman testin apteekista ja yhden tein heti seuraavana aamuna. Onnistuin tietysti jotenkin ryssimään tikulle pissaamisen, eikä sen aamun testitulos ollut luotettava. Päätin kokeilla seuraavana aamuna uudestaan. Heräsin seuraavana aamuna ennen miestä ja suuntasin vessaan tekemään testiä. Plussa! Tein uuden testin. Taas plussa! Tuijotin tikkuja ihmeissäni, mitä hittoa, nehän näyttävät positiivista! Otin epäuskoisena kuvan tikuista ja lähdin herättämään miestä uutisella. Aamu meni unenomaisessa fiiliksessä ja tulevan elämän pohtimisessa. 

Ensimmäinen ajatus kaiken fiilistely jälkeen oli tietysti, että mitä nyt teen? Onneksi modernilla naisella on apunaan netti... googlasin ohjeita "postitiivinen raskaustesti mitä nyt" ja selvisi, että seuraavaksi pitäisi tietysti soittaa neuvolaan. Heti seuraavana aamuna työpaikalla kaivoin esiin lähineuvolan numeron ja soitin sinne vähän epävarmana miten koko neuvolahomma edes toimii. Raskauden kestosta ei tietysti ollut mitään aavistusta, koska olin syönyt pillereitä häihin asti. Varmaan tämän takia sain heti seuraavalle viikolle ajan ultraukseen, jossa selvitettäisiin raskauden kesto. 

Maanantaina 7.7.2014 suunnattiin kohti Töölön neuvolaa ultraukseen. Kumpaakin jännitti ihan hulluna. Mitä jos siellä ei olekaan mitään ja apteekin testit näyttikin väärin? Makasin tutkimustuolilla ja seurasin kun lääkäri levitti geeliä mahalleni ja aloitti tutkimuksen. Hetken verran rullailtiin ultralaitetta mahalla kunnes se pysähtyi.. siellä se oli pieni katkarapu. Olin arviolta 7 viikkoa raskaana. 7 viikkoa?!? Mies hymyili kuin Hangon keksi, mutta itse mietin vain hädissäni niitä juhannusviinejä ja kaikkea tuhoa mitä alkoholi on ehtinyt tehdä tuossa mahan katkaravussa. Pakotin itseni kuitenkin uskomaan lääkärin vakuutteluja, ettei viinin lipittäminen niin aikaisessa vaiheessa vaikuta vauvaan mitenkään.  

Raskaana oleminen kesällä on vaikeaa! Koko loppuheinäkuu menikin terasseja vältellessä ja valkoisten valheiden viidakossa. Emme halunneet kertoa uutista vielä kenellekään niin alkuvaiheessa vaan odottaa ensimmäiseen viralliseen ultraan ennen uutisen julkistamista. Jokaisessa illanistujaisessa tai terassikierroksella piti siis joko salaa juoda alkoholitonta tai keksiä valkoisia valheita virtsatietulehduksista, migreeneistä tai muista terveysongelmista. Kerrottiin asia tosin vanhemmilleni jo heinäkuun lopussa synttäreitteni yhteydessä. Ilmeisesti synnyttäneillä naisilla on kuudes aisti, sillä siskoni väitti jo arvanneensa!

Elokuu 2014

Ensimmäinen virallinen ultraus oli Kätilöopistolla tiistaina 5.8. Miten muutenkaan, lähdimme kotoa viime tipassa, ja stressin ja jännityksen takia tiuskin miehelle koko matkan - ajomatkalla, parkkipaikkaa etsiessä ja vastaanotolle juostessamme. Lyhyesti sanottava olin siis erittäin viehättävä tuore vaimo - not! Syytän tästä hormoneja. Hormonit, mikä ihana tekosyy. Ultraus meni hyvin, löydettiin pikkuinen sydämen syke ja kuvat pienestä vauvastamme. Aika uskomaton fiilis, siellä se oli. Meidän pieni tyyppi!

Syyskuu 2014
Syyskuussa raskaus alkoi tuntumaan entistä todemmalta. Uutinen oli jo kerrottu kavereille ja sukulaisille. Kerroin raskaudesta myös töissä ja sain samalla kuulla, että yt:iden melskeessä roolini katoaisi. Ilman raskautta olisin siis menettänyt työpaikkani, mutta nyt työsuhteeni säilyisi äitiysloman alkuun asti. Mies hermoili miksi vauvamahani ei näkynyt enempää kuin pienenä kumpuna ja mietti onko kaikki vauvalla hyvin. Aloimme varovasti hankkimaan ensimmäisiä isompia vauvatavaroita ja henkisesti valmistautumaan elämänmuutokseen. Meistä tulisi vanhempia. Millaisia vanhempia? Pärjäisimmekö?

Lokakuu 2014
Rakenneultra oli heti lokakuun alussa. Saavuttiin Naistenklinikalle hermostuneina, ja kuten tavallista, juosten sisään aivan viime tipassa. Kätilö ultraili mahaa ja osoitti meille vauvan kädet, jalat, sydämen... Muistan, ettei tajuttu kuvista juurikaan mitään, mutta henkäistiin aina helpotuksesta kun kätilö kertoi pala kerrallaan vauvan näyttävän normaalilta. Helpotuin myös suuresti kun kuulin, että aavistukseni olivat oikeassa ja meille oli tulossa pieni poika! Jostain oudosta syystä olisin ollut tosi pettynyt, jos ultrauksessa olisi todettu vauvan olevan tyttö. Ei sen takia, ettenkö haluaisi tyttöä, vaan että äiti-vaistot olisivat olleet väärässä jo tässä vaiheessa.
   

Marraskuu 2014
Sukupuolen selvittyä aloin oikeasti ostamaan vauvanvaatteita ja liittymään kaikkiin mahdollisiin Facebook-kirppariryhmiin... poikien housuja, paitoja, bodyja, pipoja, sukkia, tumppuja. Laskettuun aikaan oli vielä reilu kolme kuukautta aikaa ja olo oli mikä mainioin. Kävin säännöllisesti salilla, spinningissäkin vielä pari kertaa ja raskausjoogassa. Vauvan liikkeet alkoivat olemaan jokapäiväisiä ja mieskin alkoi tuntemaan liikkeen mahan pinnalta. Vaikka liikkeet tuntuivat välillä ikäviltä, huolestuin jos en pitkään aikaan ollut tuntenut mitään mahassa.

Joulukuu 2014
Joulukuu meni lähinnä viimeisiä työpäiviä laskiessa. Olin päättänyt käyttää viimeiset lomani ennen virallisen äitiysloman alkamista, ja tämä tarkoitti siis vapaille siirtymistä joulunpyhien aikaan. 
Äitiyspaketti saapui postissa joulukuun alussa, ja tutkittiin tarkasti kaikki palaset siitä yhteiskunnan isosta lahjapaketista. Veronmaksajina olimme siirtyneet ihan uudelle tasolle, maksajista saajien puolelle.
Pitkän pohdinnan ja vertailun jälkeen ostettiin Brio Smile -vaunut ferrarinpunaisilla kuomuilla. Vaunut saapuivat kotiin juuri ennen miehen jouluista Intian-lomaa.

Tammikuu 2015
Lomalomaloma! Tammikuussa mies palasi töihin lomien jälkeen ja minä jäin sänkyyn nukkumaan. Päivät kuluivat lähinnä asioita hoitaessa, lounastreffeillä ja kirppariostoksia tehden. Vointi vaihteli päivästä toiseen, ja jaksoin vielä käydä salillakin pari kertaa viikossa.
Sunnuntaina 18.1 syötiin perhelounasta vanhemmillani. Olo ei ollut hyvä, mahaa ja alaselkää särki ja lounaspöydässä oli vaikea istua. Puhuttiin siskon kanssa hänen kolmesta synnytyksestään ja pohdittiin olisiko minunkin synnytys yhtä nopea tapahtuma. En mitenkään aavistanut, että kaksi päivää myöhemmin olisin synnytyssairaalassa vastasyntynyt vauva rinnallani - ja mies työmatkalla Dubaissa!

Unboxing - äitiyspakkaus

Äitiyspakkaus saapui kotiin! 

Haettiin valtava pakkaus viime torstaina ja alettiin kuorimaan sisältöä esiin. 

Talvivauvalle lämmikettä

Laatikosta paljastui valtava määrä tavaraa.. en ollut edes tajunnut miten paljon vaatteita ja tarvikkeita valtio meille äideille lahjoittaa. Oli pakko lähettää miehen siskolle Intiaan kuva paketista ja kertoa millaisen "ilmaisen" avustuslaatikon kukin äiti täällä saa. Ajatelkaa miten paljon tällainen vaatepaketti auttaisi  perheitä Intiassa... siellähän monella perheellä on suurempi avun tarve kuin meillä Suomessa.

Paketissa on paljon tosi kivoja vaatteita, mutta myös retrokuvioisia, joista en itse kamalasti välitä. Ruskea ja oranssi ei muutenkaan ole omia suosikkivärejä, joten saa nähdä kuinka paljon näitä tullaan käyttämään. Samalla kun ihasteltiin tavaroita, kauhistelin kokoja. Toppapuku ja villapuku vaikuttavat järjettömän isoilta.. Meidän vastasyntynyt varmaan hukkuu niihin sisälle! Mietinkin pitäisikö ostaa lisäksi nyt talveen pienempi toppapuku ja villahaalari. Siinä vaiheessa maaliskuuta kun päästään kunnolla ulkoilemaan, voi olla edelleen tosi kylmä. Tai ehkä joulupukki toisi meille sopivan kokoiset asut.. ?

Mies taisi vasta nyt havahtua siihen konkreettiseen tosiasiaan, että olemme saamassa vauvan, lapsen, huollettavan. Nyt on liian myöhäistä panikoida; pulla on jo uunissa ja se on ihan kohta valmis!