Oma viikonloppu auringossa ja paluu arkeen

Takana on ihana niin kutsuttu virkistysviikonloppu ja jo ensimmäinen päivä arkiviikkoa toimistolla. Vietin viikonlopun hikoilemassa ja virkistymässä kauniissa keväisessä luonnossa, eli pitkään odotetulla GoodBoostin Boostcampilla. Viikonloppuun kuului monipuolista urheilua, terveellistä syömistä ja kavereiden kanssa oleskelua. 

Saavuttiin bootcampille Tampereen lähistölle perjantaina iltapäivällä. Majapaikassamme meitä odottivat BoostCampin järjestäjät, suurin osa osallistujista, sekä herkullinen välipala. Välipalana oli chia-vanukasta ja kurpitsansiemenjauhoista tehdyt (vihreät!) sämpylät. Välipalan ääressä täytimme kuntotestin alkulomakkeita - viikonlopun aikana meille tehtäisiin kuntotesti ja kehonkoostumusmittaus. Odotukset eivät olleet korkealla, olenhan ollut reilun vuoden lapsen kanssa kotona, yhdessä kädessä kahvikuppi ja toisessa suklaapatukka. Kunto olisi korkeintaan keskitasoa, heikkona lenkkinä keskivartalon lihakset ja anaerobinen kunto. Kestävyyskunto on luultavasti ihan keskitasoa tai parempaa, sillä olen kävellyt vaunujen kanssa ympäri Helsinkiä reilun vuoden. 

Perjantaina teimme siis ensimmäisen osan kuntotestiä, eli UKK-instituutin kävelytestin. Testiin kuului 2km:n kävely, joka piti suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista. Nopeasti käveleminen on muuten hitsin hankalaa ja sattuu jalkojen ihmeellisiin nurkkiin! Testin jälkeen vuorossa oli tabata-treeni mahtavalla maisemapaikalla, ja ennen illallista rentouduimme vielä joogassa.

Heräsin lauantai-aamuun virkeänä ja energisenä, sillä unta tuli 8h putkeen. Valmiina jumppaamaan! Olo oli ihan toista kuin kotona, jossa Abu herää yleensä jo kuudelta huutelemaan sängyssään. Lauantai alkoi kevyellä aamutreenillä, joka sai veret kiertämään ja kehon lämpimäksi. Aamiaiseksi (aamujumpan jälkeen) herkuteltiin yllättävän hyvällä chia-tuorepuurolla ja keitetyillä kananmunilla. Heti aamiaisen jälkeen saimme yllätysvieraan, Kansallisbaletin entisen tanssijan, joka piti erittäin inspiroivan puheenvuoron tavoitteista ja uskosta omiin päämääriin. Taas muistui mieleen, miten oma pää (ja sydän) vaikuttavat suuresti siihen, millaiseksi oma elämä kehittyy ja saavuttaako omat tavoitteet. 

Lauantaina urheiltiin tosi monipuolisesti - funktionaalista treeniä järven rannalla, kävelyä, intervalli mäkitreeniä, ja venyttelyä. Päivä päättyi core-treeniin, saunaan ja grillattuun loheen kesäisen ruokapöydän ääressä. Ihana kesä!

Sunnuntaina aamulla olo ei enää ollutkaan niin virkeä kuin lauantaina, vaikka olin nukkunut samat 8h. Edellisen päivän tiukka fyysinen treeni tuntui vähän joka puolella ja kropan yleinen energiataso oli selkeästi alhaalla. Aamulla ei ollut treeniä, vaan jatkoimme kuntotaon mittausta ja teimme kehonkoostumusmittauksen. Näihin kuului siis useampi mittaus: puristusvoima, tasapaino, hartiaseudun liikkuvuus, paino, rasvaprosentti sekä kehon aineenvaihdunnan "ikä". Tuo aineenvaihdunnan ikä oli minulle suuri yllätys - laitteen mukaan minulla se oli 17v, eli reilusti alle oman ikäni. Se on sitten täysi mysteeri millä perusteella tuo lasketaan (varmaan jonkinlainen yhdistelmä painoa, rasvaprosenttia ja nesteytystä) sillä vain seisoin paljain jaloin laitteen päällä. Tosin isäni puoleinen suku on hyvinkin hoikkaa ja urheilullista porukkaa, joten oma geeniperimä saattaa vaikuttaa aineenvaihdunnan tasoon ja kehon kykyyn hyödyntää ravinto. Mutta mistä kone sen tietää, on vielä täysin auki. Saamme kuntotestin tulokset jälkikäteen sähköpostilla, joten totuus selviää myöhemmin!

  

Oma energiatasoni oli viimeisenä päivänä selkeästi kadoksissa, joten monet treenit tuli tehtyä vähän puoliteholla. Aikataulussa oli onneksi tabata-treenin lisäksi venyttelyä ja ashahia, joten saatiin myös rauhoittua ja rentoutua ennen kotiinlähtöä.

Viikonloppu oli mahtava, mutta palasin kotiin lähes väsyneempänä kuin lähtiessäni. Energiat oli kadonnut ja kroppaa kolotti joka puolelta. Toisaalta viikonlopun treenit oli niin tehokkaat, ettei ennen viikonloppua tarvitse varmaan kovin paljoa miettiä urheilua. Hienoa oli myös syödä terveellisesti kasvisruokaa ja olla sokerittomalla ruokavaliolla. Myönnän olevani sokeriaddikti, tähän asti olen aina viimeistään kaivannut illalla jotain herkkua. Olen pystynyt jatkamaan sokerittomuutta tämän päivän, vaikka välillä on tehnyt kahvin kanssa mieli jätskiä tai suklaata.. Toivottavasti pahin himo menee ohi, sillä sokerin määrä ruokavaliossani täytyy pysyvästi vähentää. 

Viikonloppu tuli todella tarpeeseen, mutta samalla ikävöin poikiani. Abu tuntui kasvaneen paljon jo pelkästään kahden päivän aikana, ja viihtyi sunnuntaina illalla paremmin miehen kuin minun seurassa, niisk. Miehen ja pojan kahdestaan viettämä aika on kyllä tosi tärkeää heille molemmille, joten senkin takia suosittelen kaikille äideillä omaa rentoutumisreissua, aina välillä!

ps. GoodBoostin blogi on täynnä herkullisia ruokaohjeita, joista osaa päästiin maistamaan myös viikonloppuna. 

5 merkkiä joista tiedät olevasi vanhempi

Niitä päiviä tulee kohdalle silloin tällöin. Silloin mietin miten erilaista elämä oli ennen lasta. Ulkonäköön ehti panostaa käymällä säännöllisesti kampaajalla, kasvohoidossa, sokeroinnissa ja hieronnassa. Eri urheilulajit ja -tapahtumat tulivat tutuiksi, sillä useimpina päivinä työpäivä jatkui hikijumpan parissa. Kulttuuririennot tulivat tutuiksi ja iltaa ehti viettää ystävän kanssa viinilasin ääressä. Illalla ehti ja jaksoi kokkailla terveellistä ja maistuvaa (ja vähähiilihydraattista, proteiinipitoista) illallista.  

Valehtelisin jos väittäisin etten kaipaa tätä elämää lainkaan. Kaipaan välillä spontaania mahdollisuutta lähteä miehen kanssa leffaan tai ravintolaan, sekä kiireettömiä sunnuntai-aamuja lehden parissa. Lapsettomana elämä oli helpompaa, mutta kuitenkin tylsempää. Lapsettomana päivät ja vuodet kuluivat jotenkin samanlaisina - aamulla töihin, illalla jumppaan, viikonloppuna kavereiden kanssa ravintolaan. Vanhempana puolestaan elän mukana lapsen kehityskaaressa - näen miten Abu oppii uusia taitoja, itsenäistyy, kehittyy motorisesti ja kielellisesti. Sunnuntai-aamut alkavat pahimmassa tapauksessa jo kuudelta aamulla, mutta herään kuitenkin iloiseen höpötykseen ja isoon hymyyn. Abu osaa jo juosta-töpöttää, ja kiirehtii isäänsä vastaan ovelle huutaen "thäti thäti". Abu antaa myös isoja märkiä pusuja huulille ja poskelle, vaikka nyt flunssan aikana ne on enemmän räkäisiä nuolaisuja.

Flunssakauden aikana mieleeni on juolahtanut useampi asia, joita vain vanhemmat kokevat ja ymmärtävät.  
Sinä äiti tai isä - näistä asioista ainakin tunnistat, että olet vanhempi!

1. Legoja joka paikassa

Se ei riitä, että legoja löytyy joka puolelta kotia, kuten keittiön laatikoista ja roskiksesta. Näiden kirottujen legojen päälle astuu jatkuvasti, sillä palat ovat aina puoliksi piilossa, ja kummallisissa paikoissa. Ja vihdoin kun pääsen omille menoille kaupungille, huomaan että hanskojen sijasta taskusta löytyy... lego.

2.  Ihana kamala puuro

Puuro, mikä ihana kamaluus. Ensinnäkin Abulla on viha-rakkaus-suhde puuroon - välillä pojalle maistuu iso lautasellinen puuroa jogurtin ja hedelmäsoseen kanssa. Toisinaan taas edes puolikkaan lautasellisen syöttäminen on tahtojen taistelua, jossa suuta houkutellaan avautumaan leluilla, kirjoilla, kolisevilla vitamiinipurkeilla, ja koruilla. (Välillä kaulakoru on aina kiinnostava juttu, jolla suu aukeaa..)  Tahtojen taistelussa puuroa lentää pitkin ruokapöytää ja lattiaa; löysin puuroa taannoin kirjahyllyn oven takaa ja pöytälevyn alta. 

3. Pysyvä heijaamisrefleksi
Abu oli vauvana herkkäuninen ja nukuttaminen oli välillä kamalan työn takana. Päikkärit nukuttiin tasan tarkkaan liikkuvissa vaunuissa (no, edelleenkin nukutaan näin) ja jos vauhti pysähtyi, poika alkoi protestoimaan. Lihasmuistiini jäi siis heijausliike - huomaan usein heijaavani ostoskärryjä vaikka lapsi ei edes ole mukana kauppareissulla.

4. Kolmas persoona
Välillä ihmettelen kuka on tämä äiti, josta puhun koko ajan? "Ei hätää, äiti tulee", "Odotapas, äiti laittaa sulle sukat jalkaan", "Tule, äiti on täällä!". Minäkö äiti? Välillä oma äiti-identiteetti tuntuu olevan kadoksissa. Erityisesti ollessani omien vanhempieni kanssa tuntuu tosi oudolta sanoa äiti Abulle... Äitihän on se oma äitini. Ainiin mutta hänhän on nyt mummi. Kaikki termit ovat siirtyneet alaspäin, itse olen äiti ja äitini on mummi. Oma mummini kuoli jo usea vuosi sitten ja välillä jään miettimään kuinka outoa on, että mummin nimikettä käyttää nyt äitini.

5. Vauvalehdistä löytyy parempaa lukemista kuin muotilehdistä
Ennen illan rentoutumishetki koostui detox-teestä, palasta suklaata ja muotilehdestä. Nykyään parhaat ja osuvimmat jutut löytyvät vauva- ja perhelehdistä. Uusimpia lastenvaatteita on kiva katsella samalla kuin miettii mitä lisävarusteita vaunuun pitäisikään hankkia. Hauskimpia juttuja puolestaan ovat "lasten suusta" tarinat. Monet tarinat kuulostavat tutuilta, ja ne tuovat lohtua. Ehkei oma koti ei olekaan maailman kauhein kaaos! Muotilehtien sisältö tuntuu vieraalta ja muotikuvien vaatteet joko muistuttavat menneistä vuosikymmenistä tai avaruusajan luomuksilta. Sitä paitsi vaatteisiin ei muutenkaan kannata panostaa; päivän lopussa paita ja housut ovat joka tapauksessa täynnä likaa, räkää ja ruokaa. Meikkausopastukset tuntuvat erikoisilta; onko joskus ollut aikaa laittaa aamulla sekä tukkaa että meikkiä??   

Jos tiedät mistä puhutaan, onnea, olet (taaperon) vanhempi!  

Soseessa: Vauvan Bircher Mysli

Abulle on tullut totaalinen stoppi puuron suhteen - parin lusikallisen jälkeen poika kieltäytyy avaamasta suutaan puurolle. Meidän on siis täytynyt keksiä muita vaihtoehtoja aamu- ja iltapalaksi. Homman tekee hankalaksi vielä se, että Abu ei osaa tai jaksa sormiruokailla niin paljon että ruokamäärällä jaksaisi olla. Leipä, mandariini, ja keitetty kananmuna ovat oikeastaan ainoita ruokia, joita Abu saa oikeasti vietyä suuhunsa. Kaikki muut ruuat ovat liian epäilyttävän näköisiä tai tuntuisia, tai eivät muuten vain päädy suuhun asti vaan tippuvat kourasta puolessa välissä matkaa. 

Aika usein siis teen Abulle jotain jogurttisekoitusta, vaikka joskus otan riskin ja sekoitan jogurtin joukkoon pienen määrän puuroa. Joskus sekoittelen jogurttiin banaania tai muita hedelmiä. Olen välillä alkanut sekoittamaan jogurtin joukkoon lusikallisen kaurahiutaleita, jotta iltapalasta tulisi hiukan täyttävämpää. Herkullista tällaisesta tuorepuurosta tulee, kun sekaan raastaa omenaa ja päärynää. Hedelmien mehusta tulee ylimääräistä makeutta ja raasteesta lisäsyötävää. Mausteeksi lisään Abun herkkua, kanelia. Vauvoille eikä pienille lapsille suositella paljoa kanelia sen sisältämän kumariinin takia. Kumariini on luonnossa esiintyvä yhdiste, joka voi suurina annoksina vaikuttaa maksaan myrkyllisesti. Sri Lankasta saatava kaneli ceylon-kaneli tosin sisältää huomattavasti pienempiä määriä kumariinia ja on sen takia suositeltava vaihtoehto vauvoille ja pienille lapsille. 

Vauvojen Bircher mysli 

1 dl luonnonjogurttia

1 rkl kaurahiutaleita

  1/4 omenaa kuorittuna

1/2 päärynää kuorittuna

1/2 banaania

ripaus kanelia

hiukan vauvojen hedelmäsosetta lisämakeutukseksi

Sekoita aluksi kaurahiutaleet jogurtin kanssa, jotta hiutaleet pääsevät pehmenemään ennen ruokailua. Raasta kuoritut hedelmät ja muussaa banaani, ja sekoita hedelmät jogurtin kanssa. Sekoita joukkoon kaneli ja hedelmäsosetta, jos haluat jogurtista makeampaa. Tarjoa!

Soseessa: Kampelaa ja vihannesrisottoa

Välillä on kiva kokkailla jotain muutakin kalaa kuin lohta, joten viikonloppuna kauppakassiin päätyi kampelafileitä. Kampela on lohen jälkeen oma suosikkikalani, vaikka valitettavan harvoin syödäänkin sitä. Fileistä riitti hyvin Abullekin, joten teinkin vähänniinkuin gourmet-sosetta pojalle. 

Kampela on tosi kiva ja mieto vaalea kala. Kala on kuitenkin muistettava perata hyvin ruodoista, ettei soseeseen päädy ikäviä yllätyksiä. Ostin valmiiksi ruodottomia kampelafileitä, jotka vielä tarkistin huolellisesti ennen kypsennystä, sekä vielä kertaalleen ennen soseuttamista. Ohut kampelaleike kypsyy nopeasti kattilassa pienen vesitilkan kanssa. Ei siis kannata pilkkoa filettä kovin pieneksi, muuten joutuu kalastelemaan kampelahiutaleita kattilasta. 

Abun soseeseen päätyi vihreitä vihanneksia ja riisiä, sillä jääkaapissa oli sopivasti purjoa, kesäkurpitsaa ja pakkasesta löytyi vielä jonkin verran herneitä. Keitin vihannekset ja riisin erikseen, soseutin ne yhdessä ja lisäsin mausteita, tilliä, valkosipulia ja aavistuksen pippuria. Kypsä kampela on tosi pehmeää, eikä sitä tarvinnut enää soseutaa, vaan muussasin vain haarukalla pienemmiksi hiutaleiksi. Samalla pystyin vielä tarkistamaan löytyykö kalasta ruotoja, ennen kuin lisäsin kalaa vihannesrisottoon. 
Herkkua sanon minä, ja taisi Abukin höpötellä jotain sen suuntaista...

Kampelaa vihannesrisotolla

1-2 kampelafilettä

vajaa 1dl riisiä (hiutaleita tai oikeaa riisiä)

puolikas purjo

1 dl herneitä

1 kesäkurpitsa

mausteita (tilli, valkosipuli, sipuli, pippuri.. )

Hyörytä kampelafile tai kiehauta kypsäksi pienessä määrässä vettä. Pese ja pilko kesäkurpitsa ja purjo, laita kiehumaan kattilaan pieneen määrään vettä. Anna kiehua reilu 5 minuuttia, ja lisää herneet. Annan kiehua vielä toiset 5 minuuttia. Ota kasvikset pois liedeltä ja siirrä ne kulhoon. Keitä riisi tai riisihiutaleet kypsiksi kattilassa. Yhdistä ne kasvisten kanssa ja soseuta tarpeen mukaan. Lisää riisi-kasvisannoksiin 1-1.5 ruokalusikallista kalaa ja lisää mausteita maun mukaan.

  

Soseesssa: Appelsiinikanaa quinoan kera

Tämä resepti on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ehdin kokkailla tätä uutta soseideaa vasta viikko sitten kun muistin napata kaupasta ne appelsiinit - ja kun ylipäänsä löysin hyvän tuntuisia hedelmiä. Talvihan on appelsiinien ja mandariinien paras kausi ja kaupat alkavat vähitellen olla täynnä herkullisia hedelmiä. Vinkki mehukkaiden appelsiinien ostamiseen on valita kokoonsa nähden mahdollisimman painava ja kiinteä hedelmä. Näin varmistut, että hedelmäliha on oikeasti kosteaa eikä kuoren alta paljastu kuiva hedelmä.

Reseptiin tarvitset siis appelsiinin, broileria, quinoaa (tai suomalaisittain kvinoaa), porkkanaa, palsternakkaa ja yrttejä. Itse käytin jääkaapista löytyvää sitruunamelissaa, mutta persilja tai basilika käy tähän myös mainiosti. Meidän kaapista löytyi quinoahiutaletta, joten tein hiutaleista ensin puuron ja käytin sitä soseessa. Tavallinen quinoa käy myös mainiosti, huuhtele ja keitä se silloin pakkauksen ohjeen mukaan.

Käytin reseptiin vajaa puolet yhdestä appelsiinista ja poistin lohkoista hedelmälihan kalvot. Todennäköisesti kalvon voi jättää, sose kuitenkin surautetaan pehmeäksi sauvasekoittimella, mutta päätin testata reseptiä ensin ilman kalvoja. Tähän reseptiin kokeilin myös ensimmäistä kertaa pippuria. Soseiseen lorahti pippuria hiukan enemmän kuin mitä piti, mutta Abu syö hyvällä ruokahalulla myös tämänkin soseen. Appelsiini antaa soseeseen kivan hedelmäisen maun. Herkkua!

 

Appelsiinibroileria ja quinoaa

1 broilerin rintafile

1 dl quinoaa

3 porkkanaa

1 iso palsternakka

puolikas appelsiini

yrttejä (persiljaa, basilikaa, sitruunamelissaa tai muita)

ripaus valkosipulia

ripaus pippuria

Paloittele broilerin file ja keitä pienessä määrässä vettä kunnes liha on kypsää. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan. Keitä 1dl quinoahiutaleita 2 dl:ssä vettä n. 10 minuuttia, tai keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. 

Kuori ja paloittele kasvikset. Laita porkkanat pieneen määrään vettä ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Lisää palsternakka ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Soseuta vihanneksen pienessä määrässä vettä, lisää joukkoon quinoa, sekä yrtit. Siirrä annospurkkeihin ja lisää kuhunkin annokseen 1-1.5 rkl lihaa. Lisää halutessasi annoksiin ripaus kuivattua valkosipulia ja ripaus pippuria.

Läheltä piti -tilanteita sormiruokailun kanssa

Abu on jo rutinoitunut soseiden syöjä, mutta sormiruokailun ideaa poika ei tosiaan tajua. Yleensä pojan eteen annettu ruoka päätyy nuijittua tarjottimeen tai puristettua muussiksi käsien väliin. Kylmää ja märkää ruokaa Abu lähestyy varoen - yksi sormi laskeutuu varovasti koskettamaan kananmunan/keitetyn parsakaalin/hedelmän palasta ja ilme näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta tai ällöttyneeltä. Yritän kuitenkin säännöllisesti tarjota edes jotain pientä sormisyömistä, jotta poika oppisi ottamaan ruokaa käteensä ja viemään sen suuhunsa. Naksut ovat oikeastaan ainoa ruoka mikä oikeasti menee kädestä suuhun.

Ennen hampaiden puhkeamista kuiva ruisleipä oli hyvä sormisyötävä. Kuivaa leipää pystyi jyystämään vasten ikeniä ja samalla leipä pehmeni niin, että siitä sai irti pieniä paloja. Nyt hampaiden tultua luulin, että sormisyöminen helpottaisi ja poika voisi hampailla jopa hiukan pureskella ruokia. Toisin on käynyt, takana on pari lähellä piti -tilannetta ja valvon nyt jokaista naksua sydän kurkussa. 

Ensimmäinen vakavampi tilanne sattui pari viikkoa sitten. Olin laittanut Abun omaan Tripp Trapp -tuoliinsa ja nostanut keittiöön, jossa itse kokkailin illallista. Annoin pojalle palasen kuivaa ruisleipää käteen ja jatkoin puuhailua. Kohta huomasin, että poika kakoo kurkussaan olevaa palaa. Kyseessä ei ollut perinteinen pieni kakominen kun suussa on liian iso pala, vaan ihan oikeasti kurkkuun oli mennyt pala ruokaa. Toimin kuin robotti - nappasin pojan tuolista ylös alasin ja kevyesti läimäytin selkää. Palanen leipää lensi ulos ja kaaressa oksennusta lattialle. Siinä kohtaa vasta pysähdyin ja tajusin tilanteen. Sydän hakkasi rinnassa ja teki mieli itkeä. Abu itse oli ihan kunnossa ja vain katseli hölmistyneenä ympärilleen. 

Toinen tilanne sattui viime viikolla lounasaikaan ravintolassa. Olimme tulleet miehen kanssa perjantailounaalle keskustaan ja ruokia odotellessa annoin Abulle palasen leipää. Annoin palan kuivempaa kuorta ja oletin, että kovempi palanen on helpompi ja turvallisempi nakertaa. Taas väärin - kohta alkoi sama kakominen. Hyppäsin pystyyn ja laitoin sormen suuhun, tunsin kurkussa palasen leipää ja sain sen onneksi samantien pois suusta. Leivänpalasen mukana ravintolan pöydälle lensi oksennusta kakomisrefleksin myötä. Pelästyin nyt ehkä enemmän kuin edellisellä kerralla, Abu oli saanut leivästä purtua kunnon palan ja se oli luisunut kurkkuun. 

Sormiruokailu on nyt tauolla, en uskalla antaa pojalle enää mitään. Edessään olevaan ruokaan herra ei muutenkaan erityisesti koske, mutta naksut ja vauvojen riisikakutkin ovat nyt pannassa. Mä en enää kestä yhtäkään uutta läheltä piti -tilannetta. Ehkä sormiruokailu paranee pojan vähän kasvettua, nyt kuitenkaan ruokaa ei osata käsitellä suussa tarvittavalla tavalla. 

Eiköhän kaikki lapset kuitenkin opi jossain vaiheessa syömään, viimeistään kai teini-ikäisenä kun äidin syöttäminen alkaa olemaan noloa! :-) 

Soseessa: Porsasta, riisiä ja kasviksia

Innostuin taas kokkailemaan Abulle kotiruokaa. Suurin osa pojan syömästä ruuasta on itse tehtyä, joskus kuitenkin tarjoilen myös kaupan soseita. Valmissoseet ovat kuitenkin kaikki aika samanlaisia, joten on kiva sekoitella eri yhdistelmiä ja tarjoilla monipuolista ruokaa perheen pienimmällekin. Lisäksi kotona tehdyt soseet ovat täyteläisempiä kuin kaupan; monesti kaupan soseissa on paljon vettä suhteessa muihin aineksiin. Vaikka soseiden kokkailu on ihan mukavaa, on helpotus kun Abu vihdoin alkaa syömään samaa ruokaa kuin muu perhe.

Ostin pyhäinmiestenpäiväksi meille palan porsaan sisäfilettä, ja laitoin siitä sivuun pienen palasen myös Abulle. Aamuisesta riisipuurosta oli jäänyt jonkin verran yli, joten käytin sen soseeseen. Me teemme puuron yleensä riisihiutaleista, sillä ne kypsyvät nopeiten, mutta soseeseenhan voi käyttää mitä riisiä tahansa. Kiehautin porsaan lihapalat erikseen pienessä määrässä vettä ja soseutin sauvasekoittimella. Lisäsin tilkan vettä soseutuksen yhteydessä; liha menee paloiksi vähän helpommin kun mukana on nestettä. Porsaan ja riisin kanssa yhdistin kesäkurpitsaa, palsternakkaa ja sipulia - ja ihan kokkailun loppuvaiheessa lisäsin vielä muutaman kukkakaalin kukinnon kun satuin löytämään jääkapista kukkakaalin lopun. Mausteeksi tuli tuoretta persiljaa ja ripaus valkosipulia. Käytän nykyään oikeastaan jokaisessa soseessa tuoreita yrttejä ja jonkin verran mausteita. Valkosipulilla saa mukavasti makua ja se sopii kaikkiin soseisiin.

Siirrän aina osan soseista jääkaappiin seuraavien päivien ruuaksi, mutta suurimman osan soseesta laitan pakasteeseen. Annoksia voi sitten tarpeen mukaan ottaa pakasteesta sulamaan. Käytän pakastamiseen Philips Aventin muovipurkkeja, jotka taitavat virallisesti olla maidon pakastamista varten, mutta sopivat oikein hyvin ruuan säilyttämiseen.

 Porsaanlihaa, riisiä ja kasviksia

 

n. 150g porsaanlihaa

1 kesäkurpitsa

1 pieni palsternakka

puolikas sipuli

n. 1 dl riisiä

kuorallinen persiljaa

ripaus kuivattua valkosipulia

Keitä porsaanliha kypsäksi pienessä määrässä vettä, n. 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. 

Kuori ja paloittele palsternakka. Pese ja pilko kesäkurpitsa. Kuori ja pilko sipuli peukalonkynnen kokoisiksi paloiksi. Keitä palsternakkaa n. 5 minuuttia ja lisää joukkoon kesäkurpitsa ja sipuli. Keitä vielä noin 10 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsa on kypsää. Soseuta kasvikset ja lisää joukkoon persilja ja valkosipuli. Annostele kasvissose pilttipurkkeihin tai vastaaviin, ja lisää kuhunkin annokseen 1-1,5 rkl lihasosetta. 

 

Soseessa: Myskikurpitsasose

Innostuin taas kokeilemaan uusia soseruokia. Syksy on kurpitsoiden kulta-aikaa, ja niitä saa Suomessakin jo melkein jokaisesta lähikaupasta. Halusin käyttää sesongin vihanneksia hyödyksi ja antaa Abulle taas uudenlaisen makuelämyksen. Nappasin siis kaupasta mukaani herkullisen pyöreän myskikurpitsan!

Kurpitsat ovat Suomessa vähän harvempaa herkkua, joita ei edelleenkään kovin paljon käytetä ruuanlaitossa. Pohjois-Amerikassa tosin kurpitsat ovat tavallista syysruokaa ja siellä kurpitsaa syötetään usein ensimmäisenä soseena myös vauvoille. Myskikurpitsa (engl. butternut squash) ei ole  varsinainen kurpitsa, vaikka suomenkielinen nimi viittaakin kurpitsoihin, vaan on viralliselta luokitukseltaan hedelmä. Myskikurpitsa on varsinainen A-vitamiinipommi, mutta sisältää myös paljon C-vitamiinia ja muita terveellisiä aineita, kuten kuitua ja kaliumia.

Myskikurpitsan maku on pehmeän pähkinäinen ja makea, ja muistuttaa hyvin paljon bataattia, myös suutuntumalta. Väri on myös samantyylinen, voimakkaan oranssi. Myskikurpitsan kypsentäminen tosin vaatii ehkä vähän erilaista vaivaa kuin bataatti - helpoin tapa kypsentää kurpitsa on laittaa se uuniin muhimaan. Uunista tulee ulos pehmeäksi kypsynyt kurpitsa, josta herkun voi lusikoida suoraan kulhoon. Erillistä soseuttamista ei tarvitse tehdä, kevyt hienonnus haarukalla voi olla paikallaan jos karkeampi ruoka ei vielä maistu vauvalle. Abulle käy jo vähän karkeampi ruoka, joten kaavin vihanneksen suoraan kulhoon.

Myskikurpitsaa voi hyvin yhdistää moniin muihin vihanneksiin, kuten porkkanaan, päärynään, omenaan tai perunaan. Itse käytin kurpitsan sellaisenaan ja sekoitin joukkoon vain keitettyä ja soseutettua kanaa. Sose upposi Abulle kuin häkä! Täytyy kokeilla muitakin kurpitsalajikkeita ja kokeilla hiukan mielikuvituksellisempia yhdistelmiä. Tuolla Jenkkilässä soseisiin yhdistetään paljon mausteitakin, kanelia, muskottipähkinää ja inkivääriä. Alla vielä peruskurpitsan soseohje, johon voi oman maun mukaan yhdistää vaikka mitä! 

Myskikurpitsasose

Halkaise kurpitsa puoliksi, pitkittäin ja poista siemenet lusikalla. 

Laita kurpitsanpuolikkaat leikkauspinta alaspäin uunivuokaan ja lisää astiaan 1-2cm vettä.

Kypsennä 180 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia tai kunnes kurpitsa on kypsää.

Lusikoi kypsä liha kulhoon ja hienonna haarukalla jos tarpeen.

Yhtä sotkua

Tämäkin on vain vaihe. Nimittäin jatkuva sotku ja lika - kotona, vaatteissa, kasvoilla, leluissa.. Ja jokainen vaihe loppuu joskus, eikö?

En ole mikään himosiivooja vaikka tykkään, että paikat ovat järjestyksessä. Yleensä minulla menee pelihermo ennen miestä - jatkuva lelu- ja vaatekaaos hyppii silmille ja alan valittamaan sotkusta. Ennen lasta kämppä oli pakko siivota kunnolla ihan viimeistään parin viikon välein, muuten lattialla olevat villakoirat ja yleinen sotku saivat minut hermoromahduksen partaalle. Nykyään tuntuu, että kämppä on pölyinen ja täynnä muruja jo muutaman päivän välein. Vietetään tietysti paljon enemmän aikaa kotona, tehdään useammin ruokaa, ja käydään enemmän ulkona kävelyillä. Eniten sotkua aiheuttaa kylläkin tää beibi!

Abun syöminen on uskomattoman sotkuista, mutta mitä sitä voikaan odottaa 8kk vanhalta vauvalta. Vaikka syöminen on yleensä aika vaivatonta, emme selviä yhdestäkään ruokailusta puhtaalla paidalla. Yleensä ruoka uppoaa pojalle hyvin, varsinkin ensimmäiset lusikalliset. Suu aukeaa kiltisti kun lusikka lähestyy, välillä saatetaan kiljahdella jos seuraavassa lusikallisessa kestää liian pitkän. Kun pahin nälkä on taitettu, alkaa häslinki. Lelut ja muut viihdykkeet alkavat olemaan ruokaa mielenkiintoisempia. Naaman edessä pitää heilutella erilaisia viihdykkeitä - puulusikkaa, tuttipullon korkkeja, purkkien kansia - jotta suu aukeaa ruualle. Pää liikkuu edestakaisin ja lusikalla suuhun osuminen on välillä yhtä haasteellista kuin liikkuvaan maaliin osumista.

Iltapuuron syöminen pääsi tänään ihan omaan ulottuvuuteensa. Puuroa ja mangososetta löytyi ruokailun jälkeen hiuksista, leuan alta, korvien takaa ja puseron etumuksesta napaan asti. Ja me siis todellakin käytimme isoa ruokalappua! Ehkä sitä saa olla kiitollinen, että lapsi syö kuitenkin hyvin, ja opittava elämään sotkun keskellä. Aina ei jaksa siivotakaan, ehkä se lapsi oppii kohta syömään ilman roiskeita.

Soseessa: Tomaatti-jauhelihasose

Kirjoittelin aiemmin Abun varaslähdöstä soseisiin ja miten hyvin kiinteiden syöminen on alkanut. Ruoka-aineita ollaan maisteltu onnistuneesti aika laidasta laitaan ja lihatkin uppoavat hyvin. Yleisimpien allergisoivien ruokien kanssa olen ollut aika varovainen, ja sen takia tomaatti saapui ruokavalioon vasta nyt.

Tomaatin lykkääminen näinkin pitkään ei ole ollut sinänsä tarkoituksellista,  mutta en ole keksinyt mikä olisi tomaatille hyvä kaveri ruuassa. Italialainen keittiö käyttää tomaattia lähes kaikessa, joten helpointa oli siis valita italialaisen ruokakulttuurin kenties tunnetuin ruoka, ja lasten ikisuosikki - bolognese, eli tomaattinen jauhelihasose. 

Pelkkää tomaattia ja jauhelihaa on kenen tahansa tylsä syödä, joten tein pohjan kastikkeelle porkkanasta. Viimeisen silauksen sose sai parista basilikan lehdestä. Mukaan voisi halutessaan rouhia hiukan kuivattua valkosipualia, mutta en halua tarjoilla yhdellä kerralla liian monta uutta makua. Testataan nyt tomaatti ja lisätään ensi kierrokselle vähän valkosipulia. Hauduttelin jauhelihaa ja tomaattia yhdessä reilun puoli tuntia, jotta tomaatti kypsyy ja maustaa jauhelihaa. Italialaiset mammatkin keittelevät tomaattikastikettaan antaumuksella koko päivän. Koko päivää ei ollut aikaa odottaa, mutta aika lailla puolet illasta tähän meni. Vähäisempikin keittäminen toki riittää, kunhan jauheliha on kypsää.

Tomaatti-jauhelihasose

3 porkkanaa

1 tomaatti

100g naudan jauhelihaa

muutama basilikan lehti

Kuori ja pilko porkkanat ja keitä pienessä määrässä vettä kypsäksi. Soseuta kypsät porkkanat ja siirrä syrjään odottamaan. Pilko tomaatti kuutioiksi ja kiehauta se pienessä tilkassa vettä kunnes palat alkavat pehmetä. Lisää jauheliha tomaatin joukkoon. Keitä aineksia pienellä lämmöllä kunnes jauheliha on kypsää tai pidempään. Soseuta ja lisää mukaan porkkanasose. Lisää basilikanlehdet ja soseuta vielä pikaisesti. 

Soseruokailua

Abu on syönyt soseita jo pari kuukautta. Otettiin pieni varaslähtö soseisiin, lähinnä huonon painokehityksen takia, vaikka alunperin olisin halunnut imettää puolen vuoden ikään asti. Täysimetys ei onnistunut, joten aloin tarjoamaan pieniä makuelämyksiä jo vajaan 5kk iässä. Nyt syödään jo rutiinilla 5 annosta kiinteitä päivässä. Aamuisin ja iltaisin puuroa hedelmäsoseella, välipalalla aamupäivällä ja iltapäivällä hedelmä- tai kasvissosetta ja lounaaksi keskipäivällä tukevampi annos, jossa on lihaa tai kalaa. 

Aamupuuron antaminen aloitettiin Hollen luomu Riisivellillä. Jauhepuuro on todella helppo tapa tehdä vauvalle puuro - jauhe sekoitetaan kuumaan veteen ja annos on valmis minuutissa. Tuo riisipuuro itsessään on aikamoista mautonta liisteriä, joten sen kanssa Abulle maistuu yleensä puolisen purkkia hedelmäsosetta. Riisipuuron jälkeen olemme syöneet vaihtelevasti tattaripuuroa, ohrapuuroa ja kaurapuuroa. Tattaripuuro ei todellakaan ollut Abun herkkua ja suoraan sanottuna omaankin suuhun se maistuu aikamoiselta sahanpurulta!
 

Tattaripuuro itsetehdyllä mustikkasoseella

Abulle maistuu myös äidin tekemä ihana persikkainen kaurapuuro. Tämä puuro sopii pienellekin vauvalle, sillä se soseutetaan sileäksi sauvasekoittimella. Puuroon ei tarvitse lisätä erikseen enää soseita, sillä persikka tuo siihen mukavan makeuden.

Persikkainen kaurapuuro

2dl vettä

Vajaa 1dl kaurahiutaleita

 Puolikas persikka kuutioina

Kiehauta vesi. Lisää kaurahiutaleet ja pilkottu persikka. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia kannen alla. Sekoita silloin tällöin, ja lisää vettä tarvittaessa. Soseuta valmis puuro sauvasekoittimella ja tarjoa!

Lohta ja parsakaalia

Kesäaikana on ollut ihana aloittaa soseiden maistelu - kaupaat pursuavat tuoreita hedelmiä ja marjoja. Mökkimaisemat ovat myös täynnä herkullisia ja terveellisiä marjoja. Olen soseuttanut Abulle persikoita, kirsikoita, päärynöitä, itse poimittuja mustikoita ja mustaherukoita sekä mansikoita. Kesän tuoreista päärynöistä saa uskomattoman makeaa sosetta, joka on Abun herkkua. Poika syö kaikkia ruokia ylipäänsä tosi hyvin, suu aukeaa aina kiltisti lusikan edessä, mutta pojalla on yksi inhokki... tuore mansikka! Tarjosin itse poimimiani mansikoita soseutettuna, mutta poika vain irvisti. Hassu poika - mansikat kun on kesän parhainta herkkua!

Soseet ovat siis maistuneet hyvin eikä mitään varsinaisia allergioita ole ilmaantunut. Samaan aikaan kiinteiden syömisen kanssa Abun rintakehään on kuitenkin ilmestynyt kutiava ihottuma, joten joku ruoka-aine aiheuttaa lievää ihoreaktiota. Alussa maisteltiin ruokia yksitellen juuri allergioiden takia, mutta en osannut yhdistää ihottumaa mihinkään tiettyyn ruokaan. Kananmunan maistelun jälkeen ihottumaa ilmaantui myös selkään, joten se on nyt ollut jäähyllä hetken aikaa. Toisaalta ihottuma kaulassa pysyy, ja on jopa hiukan levinnyt selkään asti. 

Broileria, porkkanaa ja bataattia persiljalla

Teen suurimman osan suolaisista soseista itse. Emme miehen kanssa itsekään syö eineksiä, joten miksi tarjoaisin valmisruokia lapsellemme. Hedelmäsoseet ostan pääsääntöisesti valmiina, vaikka olen jonkin verran kesäsesongin hedelmiä ja marjoja soseuttanut Abulle. Kasvissoseita on niin helppo tehdä, että ne teen lähes kaikki itse. Liha- tai kalaruuissa on enemmän sotkemista (ja se lihan keitto on jotenkin aika ällöttävää), joten valmiita ruoka-annoksia on tullut ostettua jonkin verran. Ongelmana on myös meidän pieni pakastin, joten en voi kerralla edes tehdä kovin suurta määrää ruokaa pakkaseen, enkä monta kertaa viikossa jaksa alkaa soseurakkaan. Viime aikoina olen ollut armollisempi itselleni... kaiken unikouluttamisen ja oman väsymyksen takia olen turvautunut kaupan soseisiin aiempaa enemmän. Nyt kun Abun istuminen alkaa parantumaan, voidaan aloittaa varsinainen sormiruokailu.

Soseiden tekeminen on tavallaan hauskaa, sillä voin kokeilla erilaisia uusia ruokayhdistelmiä. Toisaalta välillä alkaa mielikuvitus loppua, aina ei haluaisi tehdä samoja bataatti-peruna-kevätkurpitsa yhdistelmiä. Seuraava uusi kokeilu tulee olemaan pasta - niitä voi pieni sormiruokailija hyvin napsia omaan suuhun itsekin ja äiti voi keskittyä omaan ruokailuunsa.

Mikä on oma sose-suosikkireseptisi ?