tiistai 8. syyskuuta 2015

Soseessa: Tomaatti-jauhelihasose

Kirjoittelin aiemmin Abun varaslähdöstä soseisiin ja miten hyvin kiinteiden syöminen on alkanut. Ruoka-aineita ollaan maisteltu onnistuneesti aika laidasta laitaan ja lihatkin uppoavat hyvin. Yleisimpien allergisoivien ruokien kanssa olen ollut aika varovainen, ja sen takia tomaatti saapui ruokavalioon vasta nyt.

Tomaatin lykkääminen näinkin pitkään ei ole ollut sinänsä tarkoituksellista,  mutta en ole keksinyt mikä olisi tomaatille hyvä kaveri ruuassa. Italialainen keittiö käyttää tomaattia lähes kaikessa, joten helpointa oli siis valita italialaisen ruokakulttuurin kenties tunnetuin ruoka, ja lasten ikisuosikki - bolognese, eli tomaattinen jauhelihasose. 

Pelkkää tomaattia ja jauhelihaa on kenen tahansa tylsä syödä, joten tein pohjan kastikkeelle porkkanasta. Viimeisen silauksen sose sai parista basilikan lehdestä. Mukaan voisi halutessaan rouhia hiukan kuivattua valkosipualia, mutta en halua tarjoilla yhdellä kerralla liian monta uutta makua. Testataan nyt tomaatti ja lisätään ensi kierrokselle vähän valkosipulia. Hauduttelin jauhelihaa ja tomaattia yhdessä reilun puoli tuntia, jotta tomaatti kypsyy ja maustaa jauhelihaa. Italialaiset mammatkin keittelevät tomaattikastikettaan antaumuksella koko päivän. Koko päivää ei ollut aikaa odottaa, mutta aika lailla puolet illasta tähän meni. Vähäisempikin keittäminen toki riittää, kunhan jauheliha on kypsää.



Tomaatti-jauhelihasose
3 porkkanaa
1 tomaatti
100g naudan jauhelihaa
muutama basilikan lehti


Kuori ja pilko porkkanat ja keitä pienessä määrässä vettä kypsäksi. Soseuta kypsät porkkanat ja siirrä syrjään odottamaan. Pilko tomaatti kuutioiksi ja kiehauta se pienessä tilkassa vettä kunnes palat alkavat pehmetä. Lisää jauheliha tomaatin joukkoon. Keitä aineksia pienellä lämmöllä kunnes jauheliha on kypsää tai pidempään. Soseuta ja lisää mukaan porkkanasose. Lisää basilikanlehdet ja soseuta vielä pikaisesti. 



1 kommentti:

  1. Ihanan kuuloinen resepti! :) täytyy testata kun alkaa kiinteät neidille uppoamaan paremmin. Mun pää lyö aina tyhjää kuj pitäisi valmistaa jotakin pieneen suuhun sopivaa .. ;)

    VastaaPoista