Raskausaika kuukausi kuukaudelta

Olen Abun syntymän jälkeen miettinyt aina silloin tällöin jo niin kaukaisilta tuntuvia raskauskuukausia. Olen vähitellen myös kirjannut ylös muistamiani tuntemuksia raskausajalta ja millaiselta se tuntui kun mahassa kasvoi tuo pikkumies...

Toukokuu 2014

Olihan ne ensimmäiset merkit pitänyt tajuta jo silloin. Rinnat aristivat ihan hulluna, hyvä jos sain rintaliivit päälle parkaisematta. Olimme Koh Samuin luksushotellilla viettämässä hyvin ansaittua honeymoonia häiden jälkeen. Unelmalomalla ei ollut edes kuvitella, että lottoarpa oli tärpännyt jo niin nopeasti... eli heti! Monet ystävät olivat kertoneet monen kuukauden yrittämisistä, raskaustesteistä ja keskenmenosita. Olin jättänyt ehkäisy pois jo häiden aikaan ja ajateltiin, että vauvauutisia tulee kun on tullakseen. Se tapahtuikin samantien, mutta itse olimme vielä autuaan tietämättömiä tästä.

Kesäkuu 2014 

Vietimme juhannusta kaveriporukan kanssa Ranskan Rivieralla. Vuokrattiin talo iso talo ja nautittiin alueen antimista - eli viinistä. Kolmekymppiset (joista monet perheellisiä) eivät enää jaksa juhlia villisti, mutta lounaan, päivällisen ja jokaisen välipalan kera oli tietysti otettava lasi tai kaksi viiniä. Vieläkään emme aavistaneet, että pullat olivat jo kohoamassa uunissa, vaan lähinnä haaveltiin made in France -vauvasta. Olin itse asiassa jo ennen reissua tehnyt kaksi raskaustestiä - ensimmäinen näytti plussaa, toinen näytti miinusta. Ajattelin vain, että ensimmäinen oli jotenkin mennyt pilalle sen seistyä kaapissa jo muutaman vuoden (testeissäkin on parasta ennen päivämäärä!).

Heinäkuu 2014  

Loman jälkeen oli sellainen olo, että voisin tehdä uuden raskaustestin. En osaa selittää millainen olo oli, minulla oli yksinkertaisesti vain sellainen fiilis, että ehkä pitäisi tehdä uusi testi. Ostin muutaman testin apteekista ja yhden tein heti seuraavana aamuna. Onnistuin tietysti jotenkin ryssimään tikulle pissaamisen, eikä sen aamun testitulos ollut luotettava. Päätin kokeilla seuraavana aamuna uudestaan. Heräsin seuraavana aamuna ennen miestä ja suuntasin vessaan tekemään testiä. Plussa! Tein uuden testin. Taas plussa! Tuijotin tikkuja ihmeissäni, mitä hittoa, nehän näyttävät positiivista! Otin epäuskoisena kuvan tikuista ja lähdin herättämään miestä uutisella. Aamu meni unenomaisessa fiiliksessä ja tulevan elämän pohtimisessa. 

Ensimmäinen ajatus kaiken fiilistely jälkeen oli tietysti, että mitä nyt teen? Onneksi modernilla naisella on apunaan netti... googlasin ohjeita "postitiivinen raskaustesti mitä nyt" ja selvisi, että seuraavaksi pitäisi tietysti soittaa neuvolaan. Heti seuraavana aamuna työpaikalla kaivoin esiin lähineuvolan numeron ja soitin sinne vähän epävarmana miten koko neuvolahomma edes toimii. Raskauden kestosta ei tietysti ollut mitään aavistusta, koska olin syönyt pillereitä häihin asti. Varmaan tämän takia sain heti seuraavalle viikolle ajan ultraukseen, jossa selvitettäisiin raskauden kesto. 

Maanantaina 7.7.2014 suunnattiin kohti Töölön neuvolaa ultraukseen. Kumpaakin jännitti ihan hulluna. Mitä jos siellä ei olekaan mitään ja apteekin testit näyttikin väärin? Makasin tutkimustuolilla ja seurasin kun lääkäri levitti geeliä mahalleni ja aloitti tutkimuksen. Hetken verran rullailtiin ultralaitetta mahalla kunnes se pysähtyi.. siellä se oli pieni katkarapu. Olin arviolta 7 viikkoa raskaana. 7 viikkoa?!? Mies hymyili kuin Hangon keksi, mutta itse mietin vain hädissäni niitä juhannusviinejä ja kaikkea tuhoa mitä alkoholi on ehtinyt tehdä tuossa mahan katkaravussa. Pakotin itseni kuitenkin uskomaan lääkärin vakuutteluja, ettei viinin lipittäminen niin aikaisessa vaiheessa vaikuta vauvaan mitenkään.  

Raskaana oleminen kesällä on vaikeaa! Koko loppuheinäkuu menikin terasseja vältellessä ja valkoisten valheiden viidakossa. Emme halunneet kertoa uutista vielä kenellekään niin alkuvaiheessa vaan odottaa ensimmäiseen viralliseen ultraan ennen uutisen julkistamista. Jokaisessa illanistujaisessa tai terassikierroksella piti siis joko salaa juoda alkoholitonta tai keksiä valkoisia valheita virtsatietulehduksista, migreeneistä tai muista terveysongelmista. Kerrottiin asia tosin vanhemmilleni jo heinäkuun lopussa synttäreitteni yhteydessä. Ilmeisesti synnyttäneillä naisilla on kuudes aisti, sillä siskoni väitti jo arvanneensa!

Elokuu 2014

Ensimmäinen virallinen ultraus oli Kätilöopistolla tiistaina 5.8. Miten muutenkaan, lähdimme kotoa viime tipassa, ja stressin ja jännityksen takia tiuskin miehelle koko matkan - ajomatkalla, parkkipaikkaa etsiessä ja vastaanotolle juostessamme. Lyhyesti sanottava olin siis erittäin viehättävä tuore vaimo - not! Syytän tästä hormoneja. Hormonit, mikä ihana tekosyy. Ultraus meni hyvin, löydettiin pikkuinen sydämen syke ja kuvat pienestä vauvastamme. Aika uskomaton fiilis, siellä se oli. Meidän pieni tyyppi!

Syyskuu 2014
Syyskuussa raskaus alkoi tuntumaan entistä todemmalta. Uutinen oli jo kerrottu kavereille ja sukulaisille. Kerroin raskaudesta myös töissä ja sain samalla kuulla, että yt:iden melskeessä roolini katoaisi. Ilman raskautta olisin siis menettänyt työpaikkani, mutta nyt työsuhteeni säilyisi äitiysloman alkuun asti. Mies hermoili miksi vauvamahani ei näkynyt enempää kuin pienenä kumpuna ja mietti onko kaikki vauvalla hyvin. Aloimme varovasti hankkimaan ensimmäisiä isompia vauvatavaroita ja henkisesti valmistautumaan elämänmuutokseen. Meistä tulisi vanhempia. Millaisia vanhempia? Pärjäisimmekö?

Lokakuu 2014
Rakenneultra oli heti lokakuun alussa. Saavuttiin Naistenklinikalle hermostuneina, ja kuten tavallista, juosten sisään aivan viime tipassa. Kätilö ultraili mahaa ja osoitti meille vauvan kädet, jalat, sydämen... Muistan, ettei tajuttu kuvista juurikaan mitään, mutta henkäistiin aina helpotuksesta kun kätilö kertoi pala kerrallaan vauvan näyttävän normaalilta. Helpotuin myös suuresti kun kuulin, että aavistukseni olivat oikeassa ja meille oli tulossa pieni poika! Jostain oudosta syystä olisin ollut tosi pettynyt, jos ultrauksessa olisi todettu vauvan olevan tyttö. Ei sen takia, ettenkö haluaisi tyttöä, vaan että äiti-vaistot olisivat olleet väärässä jo tässä vaiheessa.
   

Marraskuu 2014
Sukupuolen selvittyä aloin oikeasti ostamaan vauvanvaatteita ja liittymään kaikkiin mahdollisiin Facebook-kirppariryhmiin... poikien housuja, paitoja, bodyja, pipoja, sukkia, tumppuja. Laskettuun aikaan oli vielä reilu kolme kuukautta aikaa ja olo oli mikä mainioin. Kävin säännöllisesti salilla, spinningissäkin vielä pari kertaa ja raskausjoogassa. Vauvan liikkeet alkoivat olemaan jokapäiväisiä ja mieskin alkoi tuntemaan liikkeen mahan pinnalta. Vaikka liikkeet tuntuivat välillä ikäviltä, huolestuin jos en pitkään aikaan ollut tuntenut mitään mahassa.

Joulukuu 2014
Joulukuu meni lähinnä viimeisiä työpäiviä laskiessa. Olin päättänyt käyttää viimeiset lomani ennen virallisen äitiysloman alkamista, ja tämä tarkoitti siis vapaille siirtymistä joulunpyhien aikaan. 
Äitiyspaketti saapui postissa joulukuun alussa, ja tutkittiin tarkasti kaikki palaset siitä yhteiskunnan isosta lahjapaketista. Veronmaksajina olimme siirtyneet ihan uudelle tasolle, maksajista saajien puolelle.
Pitkän pohdinnan ja vertailun jälkeen ostettiin Brio Smile -vaunut ferrarinpunaisilla kuomuilla. Vaunut saapuivat kotiin juuri ennen miehen jouluista Intian-lomaa.

Tammikuu 2015
Lomalomaloma! Tammikuussa mies palasi töihin lomien jälkeen ja minä jäin sänkyyn nukkumaan. Päivät kuluivat lähinnä asioita hoitaessa, lounastreffeillä ja kirppariostoksia tehden. Vointi vaihteli päivästä toiseen, ja jaksoin vielä käydä salillakin pari kertaa viikossa.
Sunnuntaina 18.1 syötiin perhelounasta vanhemmillani. Olo ei ollut hyvä, mahaa ja alaselkää särki ja lounaspöydässä oli vaikea istua. Puhuttiin siskon kanssa hänen kolmesta synnytyksestään ja pohdittiin olisiko minunkin synnytys yhtä nopea tapahtuma. En mitenkään aavistanut, että kaksi päivää myöhemmin olisin synnytyssairaalassa vastasyntynyt vauva rinnallani - ja mies työmatkalla Dubaissa!

Raskausviikko 34

Raskausviikon 34 fiilikset ovat olleet kahdenlaiset. Olo on ollut yllättävän energinen ja hyvä. Olen vielä käynyt uimassa ja päivittäin hoitanut asioita ympäri kaupunkia. Toisaalta turvotus on ottanut vallan ja aiemmin niin löysät vihkisormukset pitää kunnolla kiskoa pois sormesta. Kengätkään ei mahdu kunnolla jalkaan, toivottavasti ne palautuu alkuperäiseen kokoon synnytyksen jälkeen. Unettomuus on jatkunut, viimekin yöllä valvoin useamman tunnin ennen uudelleen nukahtamista. Keskellä yötä huomasin selkeästi miten sormet ovat paksut kuin nakit. En taida uskaltaa edes laittaa sormusta sormeen tänään, jotta sen saa poiskin...

Pelästyin aamulla kun hetken aikaa luulin mahan jo laskeutuneen huomattavasti alaspäin. Lähestyvä synnytys tuntui niin pelottavalta; nytkö se jo tulee? Tähän pitkään odotukseen on niin tottunut, eikä olokaan ole niin tukala että synnytystä vielä toivoisi. Aika pian totesin, että ei se maha ehkä niin alhaalla olekaan, mutta luultavasti lapsi on kääntynyt pää alaspäin. Ainakin mahan yläosassa tuntuu väljemmältä. Toivottavasti lapsi ei vielä putkahda ulos - mies on ensi viikon vielä työmatkalla Dubaissa enkä todellakaan halua pusertaa vauvaa ulos yksin. Pitäisi varmaan miettiä joku tukihenkilö varalle, jos käy niin huonosti, että mies on matkalla kun synnytys käynnistyy.

Ensi viikolla on lääkärin tapaaminen jossa tehdään synnytystapasuunnitelma. Siinä selviää sitten miten päin lapsi on, lapsen koko ja mahtuisiko hän syntymään normaalisti alakautta. Kätilöopiston vierailu on sitten sitä seuraavalla viikolla, siellä saan varmasti vastauksen muutamaan mielessä (tyhmään) olleeseen kysymykseen (Maksaako sairaalassa oleminen? Mitä hyötyä olisi  peräruiskeen ottamisesta? yms). 

Viimeisiä hankintoja on taas tehty; ostettiin vaunuihin sopiva Brio Primo turvakaukalo, pari ihanaa vaatetta (taas), ja hoitotarvikkeita. Kovin paljon vauvan "kosmetiikkaa" en ole ostanut, ymmärtääkseni vauvan hyväkuntoinen iho ei tarvitse erillisiä rasvoja tai talkkeja. Asia on tietysti eri jos iho alkaa ärtymään vaipoista. Ostoslistalla on vielä harsoja, vaippoja, hoitotaso, leikkimatto ja sitteri. Imetystyyny on tarjolla yhdessä FB ryhmässä ja mietin onko sellaisen oikeasti tarpeellinen. Sänky toivottavasti saadaan ajoissa siskoltani. Toisaalta hätätilanteessa vauva voi alkuun nukkua äitiyspakkauksen laatikossa.

Synnytyssuunnitelma - tai ne toivomukset

Raskausviikot alkavat olemaan jo niin pitkällä, että on syytä miettiä vääjäämättä lähestyvää synnytystä ja suunnitelmia toiveitani sen suhteen. Raskausviikko 33 on päättymässä ja periaatteessahan vauva voi syntyä minä hetkenä hyvänsä.. Toivottavasti hän tosin pysyy mahassa vielä muutaman viikon - mulla on loma! :-) Vakavasti puhuttuna, vaikka pikkumies selviytyisikin suhteellisen hyvin kohdun ulkopuolella, toivon tyypin syntyvän niin lähellä laskettua aikaa kuin mahdollista. Alkuviikot ovat varmasti helpompia, jos miestä ei tarvitse herättää parin tunnin välein pakkosyöttöön painon nousemisen takia. Onneksi tähän mennessä ei ole ilmaantunut merkkejä, joiden perusteella pitäisi pelätä kovin aikaista synnytystä. Toisaalta minulle on vähitellen tullut sellainen olo, että ihan laskettuun päivään ei päästä vaan vauva syntyy hiukan aikaisemmin.

Kirjoitin jo aiemmin hiukan fiiliksistäni ja ajatuksistani synnytystä kohtaan, mutta mielessä on ollut tarkemman synnytyssuunnitelman (tai toivomuslistahan se oikeasti on, mitä tahansa voi tapahtua synnytyksen aikana) kirjoittaminen itselle, miehelle ja minua hoitavalle kätilölle. Itselle tämä on tapa käsitellä etukäteen tilannetta ja miettiä keinoja millä haluan helpottaa oloani. Miehelle tämä antaa suuntaviivat, minkä mukaan hän voi yrittää lieventää kipujani synnytystilanteessa. Kätilölle tämä kertoo toiveeni, jonka mukaan hoitaa minua ja vauvaa. 

Suunnitelman punainen lanka on tässä: 
Haluan synnytyksen olevan mahdollisimman pitkälle lääkkeetön ja kipua hoidettavan luontaisilla asennoilla ja liikkeillä, mutta haluan kipulääkettä helpottamaan oloani kivun yltyessä sietämättömän kovaksi.

Avautumisvaihe

Avautumisvaiheessa haluan pysyä mahdollisimman pitkään kotona ja pyrkiä aktiivisesti rentoutumaan erilaisilla keinoilla. Olen varannut TENS-laitteen  helpottamaan alkuvaiheen supistuskipuja. Useimmilla tämä laite taitaa helpottaa edes jonkin verran oloa ja mahdollistaa kotona olemisen pidempään. Manipuran synnytysjoogassakin olemme testailleet erilaisia keinoja synnytyskipujen helpottamiseksi. Haluan käyttää näitä asentoja, hengitystekniikoita ja äänenkäyttöä supistusten kestämiseksi. Mukavimmiksi asennoiksi joogassa paljastuivat jumppapalloon seisten nojailu, palloon nojailu polvillaan toinen jalka koukussa, lantion pyörittely,  "ampiaisääntely", ja muutenkin syvään hengittäminen. Tietysti nämä kaikki keinot saattavat varsinaisen synnytyksen käynnistyessä tuntua ihan erilaisilta - H-hetkellä saatankin heittää kaikki ajatukset romukoppaan ja päätyä tekemään ihan muita asioita. Muita menetelmiä kotona rentoutumiseksi on lämmin suihku, miehen antama selkähieronta ja lämpötyyny.

Kun edessä on siirtyminen sairaalaan, toivon, että meille annetaan synnytysrauha. Haluan huoneen valojen olevan hiukan himmennetyt, taustalla soivan valitsemani musiikki (ehkä synnytykseen voi luoda oman playlistan..), sekä mahdollisimman vähän huoneessa kävijöitä. Haluan avautumisvaiheessa mahdollisuuden rentoutua ammeessa (tai edes suihkussa jos ammeeseen ei syystä tai toisesta pääse). Haluan pystyä liikkumaan mahdollisimman vapaasti ympäri synnytyssalia sekä käyttämään apunani erilaisia välineitä, kuten jumppapalloa, säkkiä, guasha-kampaa ja lämpötyynyä. Jos synnytyksen eteneminen hidastuu, yritän ensisijaisesti edistää asiaa luonnonmukaisesti liikkuen, mieluummin kuin oksitosiinilla. Olen valmis myös käyttämään ilokaasua avautumisvaiheessa, jos se helpottaa oloani. En usko, että haluaisin kokeilla aqua-rakkuloita - jotenkin ajatus kivun lievittämisestä kivulla ei tunnu omalta jutulta.

Jos (ja kun) kivut yltyvät aivan sietämättömiksi, haluan epiduraalin (tai muun tilanteeseen sopivan helpotuksen). Toivon kuitenkin, ettei epiduraali tule niin myöhään etten enää tunne ponnistuksia. Haluan säilyttää kykyni tuntea ponnistustarve.

Ponnistusvaihe

Ponnistusvaiheen alkaessa haluan välttää painovoiman vastaista puolimakaavaa asentoa kokonaan jos vauvan vointi sen sallii. Sen sijaan haluan yrittää ponnistaa asennoissa, joissa painovoima toimii apunani - synnytysjakkaralla, konttausasennossa tai polviseisonnassa. Haluan ponnistaa omaan tahtiini, mutta haluan kätilön ohjaavan ponnistuksia niin että repeämiltä vältyttäisiin. Sanomattakin on varmaan selvää, että haluan välttää episiotomiaa eli välilihan leikkausta. Jos repeämiä tulee tai välilihaa joudutaan leikkaamaan, haluan puudutuksen tikkien laittamiseen. Uskokaa tai älkää, olen kuullut tarinoita kuinka alapäätä parsitaan ilman puudutusta! Tämä kuulostaa minusta ihan yhtä epäinhimilliseltä kuin naisten ympärileikkaukset.

Kun lapsi on syntynyt, haluan hänet nostettavan heti luokseni hakeutumaan rinnalle - paitsi jos lapsen terveys vaatii toisin. Napanuora saa sykkiä rauhassa loppuun viimeisetkin kallisarvoiset veripisarat. Jos lapsi viedään tutkimuksiin tai hoitoihin pois luotani, haluan miehen seuraavan lapsen mukana. Kätilön tulisi opastaa imetyksen alkuun ja avustaa imetyksessä koko sairaalassa olon aikana.

Suurin huoleni on kätilökätilökätilö... Kätilöllä on supertärkeä rooli, ja en voi muuta kuin toivoa superhyvää tyyppiä meidän kätilöksi. Mikä sitten on se mielestäni superhyvä tyyppi kätilösi? Toivon kätilön pitävän minut ajan tasalla siitä missä mennään, kertovan miksi joitain toimenpiteitä tehdään, sekä tietysti jaksavan tsempata minua epätoivoisimmalla hetkelläkin. Tietysti tärkeää on myös pitää englantia puhuva mies ajantasalla mitä tapahtuu ja miksi, kun luultavasti en itse pysty toimimaan tulkkina. Pahinta olisi jos joudun kiireelliseen sektioon, eikä kukaan ehdi kertoa miehelle selkeästi mitä tapahtuu ja miksi. 

Olen ehkä lukenut liikaa kauhukertomuksia vaikeista ja pitkistä synnytyksistä, pieleen menneistä kivunlievityksistä, ja hätäsektioista, sillä synnytys muuttuu päivä päivältä pelottavammaksi. Täytyy yrittää muistaa ja hyväksyä ajatus, että synnytys menee niin kuin se menee. Voin itse vain yrittää helpottaa omaa oloani, muu on sattuman varassa. Loppujen lopuksi, vauvan terveys ja hyvinvointi on  kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Kaiken alku

Raskausviikkomittari näyttää 13 viikkoa. Pieni Mr Bean kasvaa mahassa ja iso ilo kasvaa sydämessä. Laskettu aika on 23.2 eli keskellä pimeintä ja kylmintä Suomen talvea.  Lisämaustetta elämään tuo intialainen mieheni, josta tulee kaksikulttuurisen ja kolmikielisen lapsen isä. Tai onhan hän jo nyt 4,5 senttisen vauvan isä, kuten itse ihmetteli ensimmäisessä ultrassa. Nyt siis mekin olemme hyvää vauhtia siirtymässä lapsellisten joukkoon.

Alku on mennyt kuin Strömssössä; häitä juhlittiin toukokuun puolivälissä ja jo heinäkuun alussa raskaustesti näytti positiivista. Muutaman viikon kuvotusta ja väsymystä lukuunottamatta olo ollut lähes normaali. Olen päässyt elämään, liikkumaan ja olemaan kuten ennenkin. Onneksi - olen lukenut tarpeeksi  viikkoja kestävästä pahoinvoinnista!

Ajatuksia on pakko päästä purkamaan "paperille", eihän kukaan lähipiirissä jaksa jatkuvasti kuunnella vauva-puheita. Enpä onneksi vielä ole vajonnut vauvahulluuteen tai -maniaan, mutta siihenkin on tietysti hyvä varautua... Blogissa voin pohtia vauva-aiheita, raskausoireita ja kaikkea söpöä. Kommentointi, sekä vinkit, ovat enemmän kuin toivottavaa - meillehän tulee ensimmäinen lapsi!