Yhden päiväunen taktiikka

Meillä siirryttiin muutama viikko sitten yksiin päiväuniin. Siihen asti Abu oli nukkunut aamupäivällä pidemmät ja iltapäivällä lyhyemmät unet. Olin miettinyt yksiin päikkäreihin siirtymistä, mutta poika vaikutti iltapäivisin niin väsyneeltä että oli itselle ja lapselle helpompaa nukuttaa vielä kertaalleen. Väsyneenä Abu on kärttyinen, kitisee, eikä viihdy itsekseen leikkimässä vaan haluaa olla minussa kiinni.

Lopulta päätökseen yksistä päikkäreistä vaikutti illan nukahtamisvaikeudet ja lähestyvä päiväkodin aloitus. Päiväkodissa nukutaan vain yhdet unet keskipäivän aikaan, joten vaikka kalenteriin ei olekaan vielä merkitty aloittamispäivää, on helpompi antaa Abun totutella samantyyliseen päivärytmiin. Huomasin myös, että kahdet päikkärit alkoivat myös vaikuttamaan yöuniin ja hankaloittamaan nukahtamista. Abun nukahtaminen oli yhtä huutoa ja usein poika heräili keskellä yötä, ja jopa valvoi pitkään.

Meidän päivärytmi näyttää nyt suurinpiirtein tältä: 

6.30 - Herätys

    7.00 - Aamiainen

10.30 - Lounas

            11.00 - Unille vaunuihin

13.00 - Herätys

  14.00 - Lounas 2

              16.00 - Ulkoilua puistossa

                           17.00 - Välipala ja Pikku Kakkonen

19.20 - Iltapalaa

                      19.45 - Valot pois ja hyvää yötä

Illan aikataulu on aika tarkka, koska olemme todenneet että Abu tarvitsee ainakin 11 tuntia yöunta. Poika heräilee edelleen kovin aikaisin aamulla ja jos illan nukahtaminen venyy, tarkoittaa se tosi kiukkuisen väsynyttä poikaa seuraavana päivänä. Valitettavasti meillä heräillään edelleen aamuyöllä, vaikka useimmiten onneksi nukahdetaan uudelleen pienellä avustuksella. Joskus ei auta mikään temppu, ja niitäkin päiviä on ollut että Abu on ollut hereillä välillä 5.30-11.00. Se on kovin pitkä aika olla hereillä noin pienelle lapselle, mutta olen pitänyt tiukasti kiinni yksien päiväunien rutiinista. Jospa ne yöunetkin jossain vaiheessa sopeutuvat, kun päivät menevät samalla rutiinilla. 

Nykyään myös ulkoillaan lähipuistossa lähes joka päivä. Aamut menevät yleensä leikkien ja aamun askareissa, mutta päikkäreiden jälkeen iltapäivän tunnit tuntuvat pitkiltä ja tylsiltä. Abu ei jaksa enää istua vaunuissa kaupungilla ja istua kahvilassa syöttötuolissa, joten olemme yleensä iltapäivisin kotona. Silloin tosin tunnit tuntuvat pisimmiltä; leluilla on jo leikitty, lounas syöty ja päivää vielä edessä monta tuntia. Lähipuistossa on sopivia aktiviteetteja pienelle lapselle - vauvakeinu, pieni kiipeilyteline ja hiekkalaatikko - joten olemme lähes joka päivä käyneet puistossa. Abu tykkää istua keinussa, liukua liukumäessä ja seisoskella kiipeilytelineessä kiljumassa (innosta) ohimeneville koirille. Kotiin on hyvä palata Pikku Kakkosen aikaan, jolloin syödään myös välipala. Abu katselee telkkaria ja sormiruokailee avocadoa, tomaattia, kananmunaa, appelsiinia ja leipää. Itse saan pienen oman iltapäivän hengähdyshetken. 

Vaikka on kiva, ettei enää tarvitse kulkea monta kertaa ulkona nukuttamassa poikaa (sillä Abuhan nukkuu päikkärit vain vaunuissa..), oma aika jää entistä vähemmälle yksien päikkäreiden maailmassa. Jostain syystä reilun viikon ajan Abu on nukkunut tosi lyhyitä päikkäreitä, jolloin iltapäivä on ollut aika haasteellista väsyneen pojan kanssa. Päikkärit saattavat olla mitä tahansa reilusta tunnista (kuten tänään) kolmeen tuntiin.

Unikoulu vol 4

Abun nukkumisen kanssa on ollut haasteita syntymästä asti. Abu on tullut äitiinsä tässä asiassa, huono nukkuja ja herkkä heräilemään. Muistan itse lapsuudesta, kun heräsin keittiöstä tuleviin ääniin tai kevään auringonvaloon. Olisin tarvinnut hiljaisemman ja pimeämmän huoneen, minä en ainakaan koskaan tottunut nukkumaan metelissä ja valossa. Valitettavasti nämä geenit siirtyivät pojalleni. Uniongelmista on tullut puhuttua täällä ja täällä.  Aikaisemmista unikouluista on ollut puhetta täällä ja täällä. 

Elimme pitkään jonkinlaisessa melkein optimaalisessa tilanteessa. Abu piti nukuttaa sylissä heijaten, mutta sen jälkeen hän nukkui omassa sängyssään aamuyöhön asti, jolloin nostettiin poika meidän viereemme. Intiassa nukkuminen onnistui edelleen samalla kaavalla, ilman suurempia ongelmia. Pulmat alkoivat kun palasimme Suomeen. Abu oli varmaan sekaisin kaikista muutoksista - matkoista, ihmisistä, ympäristöstä, lämpötilasta - eikä enää osannut nukkua. Poikaa ei voinut laskea sänkyynsä ilman, että hän heräsi välittömästi, eikä enää suostunut nukahtamaan. Illat menivätkin sitten niin, että mies nukutti Abua klo 21.30 asti, sen jälkeen minä tulin nukkumaan, ja otin Abun viereeni. Poikaa ei voinut jättää yksin nukkumaan, ei edes meidän sänkyyn. Kaiken lisäksi nukutettiin Abu edelleen sylissä heijaten, tai jumppapallolla pomppien. Itsellä oli niskat ja selkä ihan jumissa kun ilta toisensa jälkeen pompittiin Abu sylissä nukkumaan. Oli pakko saada muutos. Siis uusi unikoulu.

Unikoulut on meille jo näiden varmaan neljän unikoulun jälkeen aika tuttua juttua, joten aloitettiin unikoulutus ilman suurempia valmistautumisia. Viime perjantaina Abu laitettiin iltasadun jälkeen omaan sänkyyn, toivotettiin hyvää yötä ja poistuttiin. Poika alkoi tietysti huutamaan kuin hyeena, viimeiset pari viikkoa on ollut niin kiva nukahtaa syliin ja nukkua äidissä kiinni. Tällä kertaa käytettiin metodina pistäytymismenetelmää. Abu laitettiin sänkyyn ja käytiin katsomassa poikaa ensin 5 minuutin, sitten 10 minuutin, ja sen jälkeen 15 minuutin välein.

Ja vihdoin unikoulu toimii niin kuin sen ilmeisesti pitääkin! Me olemme nähneet jo suurta edistystä näiden muutaman illan aikana. Ensimmäisenä iltana Abu huusi noin 45 minuuttia, toisena 30 minuuttia, kolmantena 20 minuuttia. Neljäntenä tuli vähän takapakkia, joka varmaan johtui liian myöhäisistä päikkäreistä, kun Abu huusi vajaan tunnin. Eilen hiljaisuus laskeutui jo 15 minuutin jälkeen sänkyyn laittamisesta. 

Olen ihan älyttömän tyytyväinen siihen, ettei enää koko ilta mene lasta nukuttaessa ja voidaan viettää jopa hetki yhdessä, pariskuntana. Ja vihdoin olemme saaneet oman sängyn taas omaan käyttöön, ilman välissä olevaan pientä nyyttiä. Ehkä Abu ei vain ollut valmis unikouluun aiemmin, ehkä hän tarvitsi vielä tukea nukahtamiseensa.

Ensimmäinen vuosi

Abu täytti eilen vuoden! Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja hitaasti, välillä salamannopeasti ja välillä tuskastuttavan tahmeasti. Päiviämme ilahduttaa aktiivinen, iloinen, kärsimätön ja rakastettava pieni taapero. Niin, vauvasta on tullut taapero, vauvavuosi on lopullisesti ohi. 

Abun ensimmäinen vuosi tuli virallisesti täyteen eilen aamulla klo 09.47. Olin ratikassa matkalla asioille ja yhtäkkiä tajusin, että nyt on se hetki. Juuri nyt vuosi sitten sain puserrettua pienen tummatukkaisen pojan tähän maailmaan. Yhdeksän kuukauden odotuksen, aamuyöllä alkaneiden nopeiden supistusten ja ikuisuudelta tuntuvan ponnistusvaiheen jälkeen siinä hän oli. Pieni, hentoraajainen tumma poika. Itkuhan siinä ratikassa meinasi tulla.

Vuoden aikana olen ehtinyt itkea turhautumista, nauraa onnesta, koomailla puolikuolleena väsymyksestä, ihailla suurta hampaatonta hymyä, halailla pientä nukkuvaa poikaa, ja miljoonaa muuta asiaa. Tässä on Abun vuosi. 

Tammikuu

Työt loppuivat ja edessä häämötti 7 viikon loma. Tai näin piti olla, mutta Abu päätti syntyä 5 viikoa etukäteen, juuri silloin kun isänsä oli työmatkalla. Istuin yksin sairaalassa pieni vastasyntynyt sylissäni ja ihmettelin pientä perheenjäsentä. Huolestuttiin painon kehityksestä ja itkin turhautumista ja kipua kun imetys ei onnistunut. Kotona yritettiin päästä sinuiksi sen tosiasian kanssa että meitä on nyt kolme. Mies lähti töihin ja yritin selvitä arjesta päivä kerrallaan.

Helmikuu

Käytettiin uudesta pojasta nimeä Abu; Aladdin leffan esikuvansa mukaisesti poika oli hento ja karvainen. Helmikuussa vauva heräsi vastasyntyneen unimaailmasta ja alkoi reagoimaan ulkomaailmaan. Arki tuntui menevän imettäessä ja neuvolan painokontrolleissa; alussa käytiin viikoittain punnituksessa. Illat istuin sohvalla telkkarin ääressä ja imetin. Yöheräämiset eivät tuntuneet vielä miltään, hormonit kai auttoivat selviämään. Poika nukkui päikkäreitä huonosti, ja käytin päivisin paljon aikaa nukuttamiseen. Mikä äitiysloma, oli välillä mielessäni.    

Maaliskuu

Aloin itse heräämään siitä vastasyntyneen vauvakuplasta. Mielessä kävi säännöllisesti miten kivaa olisi päästä jumppaamaan ja saada pre-vauvavartalo takaisin. Väsymyksen takia koko ajatus urheilusta tuntui kuitenkin kaukaiselta. Välillä tsemppasin ja kävin salilla ja vähän hölkällä, mutta urheilu oli lähinnä poikkeus kuin sääntö. Arki tasaantui ja kävin ahkerasti lounastreffeillä ja pyörimässä kaupoilla. Mies teki pitkää työpäivää ja kävi työmatkoilla, niiden yksinäisten viikkojen aikana välillä pääsi itku pelkästä uupumuksesta. Abu oppi kääntymään mahalta selälleen, ensin kauhun kiljahduksen kera, sen jälkeen pitkän ähellyksen päätteeksi.

Maaliskuun lopussa oli vihdoin aika antaa pojalle virallinen nimi. Miehen isä ja veli saapuivat sitä varten Suomeen tutustumaan poikaan. Abu hurmasi kaikki omissa ristiäisissään kauluspaidassa ja pikku rusetissa. 

Huhtikuu

Abu alkoi leikkimään leluilla, ja heilutti ahkerasti käsiään leikkimaton alla. Roikkuvia leluja oli kiva kolistella ja kiljahdella tahdissa. Pääsiäisenä uskaltauduttiin Abun ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Ruotsiin. Jännitettiin lentämistä ihan hulluna, mutta matka meni yllättävän helposti. Tästä saatiin lisäuskoa siihen, että selviämme myös kesämatkalla Espanjassa. 

Toukokuu

Toukokuu oli sisustamisen kuukausi. Abu sai uuden tuolin, kun tuotiin kotiin klassinen Stokke Tripp Trapp ja siihen sopiva vauvaistuin. Abu pääsi näkemään kaiken mitä pöydässä tapahtui ja malttoi leikkiä itsekseen ruokailun ajan. Toukokuussa poika sai vielä uuden, isomman sängyn. Korisänky jäi pois ja meidän sängyn viereen tuotiin valkoinen pinnasänky. Kovin paljoa poika ei tosin nukkunut siinä, vaan viihtyi lähinnä kiinni rinnassani läpi yön. Väsymys alkoi jo vähitellen painamaan enemmän. Hormonien vaikutus oli haihtumassa, varsinkin kun imetyksen rooli alkoi vähentymään.

Kesäkuu 

Kesäkuussa elettiin rankkoja ja jänniä viikkoja. Ostettiin uusi, ensimmäinen koti, ja suurin osa kesäkuusta meni remonttia suunnitellessa ja tehdessä. Abu istuskeli remonttikämpässä sitterissään, pureskeli tiikeriään ja valvoi maalaamista. Juhannuksen jälkeen päästiin vihdoin muuttamaan ja tuotiin tavarat vanhasta asunnosta uuteen. Loppukuusta aloitettiin Abun kanssa vähitellen maistelemaan kiinteitä, onneksi soseet eivät aiheuttaneet mahaongelmia. Ensimmäinen herkku oli banaani.

Heinäkuu

Kesäloma! Pitkään suunniteltu kesälomamatka Espanjaan oli kaikesta jännityksestä huolimatta menestys. Abu pärjäsi pitkät automatkat hyvin, kunhan nukkui. Kuumuus oli välillä aika tukalaa, mutta kaikesta selvisi vesi- ja maitopullojen avulla. 

Elokuu

Elokuussa oli aika pitkään odotetulle unikoululle. Abun nukahtamis- ja uniongelmat olivat verottaneet omat voimat, ja laskin päiviä unikoulun alkuun. Lähtötilanne oli se, että Abu havahtui hereille noin tunnin välein, jolloin vaihdettiin rintaa. Unikoulua treenattiin paria eri versiota muutaman viikon ajan, mutta unien laatu parani selkeästi. Useasta heräämisestä päästiin eroon ja lopulta poika heräsi 1-2 kertaa yössä. Sain vihdoin nukkua... edes vähän enemmän! 

Syyskuu

Abun liikkuminen muistutti mittarimatoa - kroppaa vedettiin mukana käsien varassa ja varpaat vähän työnsivät apuna. Kesän aikana soseiden määrään ja monipuolisuutta oli lisätty ja tein säännöllisesti Abulle omat sosepöperöt. Perunaruokia lukuunottamatta lähes kaikki maistuivat tosi hyvin. Annokset kasvoivat samaa tahtia liikkumisen kanssa, ja välillä tuntui että annoskoko oli sopiva hevoselle eikä vauvalle.

Lokakuu

Syksyn mittaan aloin miettimään tarkemmin omia työkuvioita ja Abun tulevia hoitosuunnitelmia. Päivähoidon aloitus tuntui tosi kaukaiselta, mutta hakemukset oli laitettava jo sisään hyvissä ajoin. Hoitotavan valinta tuntui (ja tuntuu) haastavalta; kuka on tarpeeksi hyvä ja turvallinen hoitamaan pientä suloista poikaani? 

Marraskuu

Marraskuu kului lähinnä omien työkuvioiden miettimisten parissa. Oli tehtävä vaikea valinta; palaanko vanhaan työpaikkaan ei-niin-motivoituneena vai otanko riskin ja yritän löytää uuden suunnan uralleni? Venkoilin asian kanssa viimeiseen päivään asti ja päätin, että tästä se alkaa, uusi suunta uralleni. Vuosi lapsen kanssa on tarpeeksi pitkä aika arvostamaan myös sitä aikuisten elämää. Pohdintojen aikana Abu oppi nousemaan seisomaan, ja tarttumaan kaikkeen sohvalle unohdettuun tavaraan.

 

Joulukuu

Vuoden viimeinen kuukausi sujui lähinnä jouluun ja Intian matkaa valmistellessa. Joulu yllätti taas, enkä ehtinyt yhteenkään joulukonserttiin ja saatiin joulukoristeetkin laitettua vain viikkoa ennen juhlaa. Joulu sujui perinteisellä tavalla perheen kanssa, ja välipäivät pestiin kilokaupalla pyykkiä ja pakattiin karmea määrä tavaraa jättimäisiin matkalaukkuihin. Tällä välillä Abu oppi kävelemään tukea vasten ja alkoi tutkimaan kotiamme entistä rohkeammin.

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys

7.30 - Aamiainen

 10.00  -  Aamu-Lounas

10.45 - Päiväunet

 13.00 -  Lounas

  15.30 - Päikkärit

  16.30 - Välipala

19.15 - Iltapuuro

19.30 - Pyjama ja Iltasatu

19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.

Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

Vauvojen tekohampaat

Muistatko sen koirien purupalojen mainoksen, jossa hauvat hymyilivät kirkkaanvalkoisissa Pepsodent-tyylisissä hammaskalustoissa? Mainostivat koirien tekohampaita, mukamas. 

Kuva

 

Olen naureskellut nyt taas uudestaan tuolle mainokselle, koska Abu tulee näyttämään tuolta parin viikon kuluttua - pojalla on tulossa koko ylärivi hampaita kerralla! Hampaiden puhkeaminen tietysti ärsyttää ja kutittaa poikaa, mutta myös häiritsee meidän kaikkien unta. Päivisin hampaat eivät häiritse kovinkaan paljoa, mutta nukkumaanmenon aikaan alkaa kitinä ja kiemurtelu. Olemme antaneet iltaisin särkylääkettä, joka toivottavasti veisi pahimman kipuilun pois, mutta sekään ei helpota nukahtamista. Ainoastaan äidin syli kelpaa nukahtamiseen ja mielellään käsi puseron alla, ihoa vasten. 

Uni on levotonta ja katkonaista, ja heräämisiä on pahimmillaan ollut kaksi per yö. Sen lisäksi alkuillasta joudutaan käymään muutamaan kertaan rauhoittelemassa poikaa ja sylittelemässä uudestaan uneen. Miehen kanssa ollaan aika sippejä, vaikka vuorotellaan aamu- ja yövuorojen kanssa. Vaikka mies hoitaisi yöherätykset, herään väistämättä itsekin kun Abu alkaa huutamaan, vaikka olisi korvatulpat. Toissa yönä siirryin lopulta olohuoneen lattialle patjalla, jotta jaksaisin aamuherätyksen ja pitkän päivän energisen lapsen kanssa. 

Viimeinen kuukausi on siis mennyt ihan pieleen nukkumisjärjestysten suhteen. Ensin oli pari viikkoa kestänyt flunssa ja nenän tukkoisuus, jolloin jouduttiin antamaan öisin maitoa nuhaiselle pojalle. Nyt vuorossa ovat hampaat, jotka kiusaavat iltaisin ja öisin. Nukahtaminen tapahtuu siis käytännössä vain sylissä ja öisin heräillään pariin kertaan. Kunhan hammasepisodi on ohitse, harjoitellaan taas nukkumista omassa sängyssä. Tää meidän unikoulu taitaa olla pysyvä olotila...

Aikuisten ilta

Vietettiin torstaina erittäin myöhäistä synttäriäni.. Mies oli ollut kesällä matkoilla kun juhlin varsinaista synttäripäivää. Kesällä oli vaikea löytää illaksi lapsenvahtia, koska kaikilla oli koko ajan omaa ohjelmaa. Syksyllä illat ja viikonloput ovat täyttäneet sisustusjutut ja ikuisesti jatkuva asunto kuntoon -projekti. Päästiin siis vasta nyt syksymmällä juhlimaan synttäripäivääni.

Sovittiin syksyinen torstai synttäri-illaksi ja sain vanhemmat Abun lapsenvahdeiksi. Veimme pojan iltapäivällä iloisille isovanhemmille hoitoon ja sieltä hurautimme suoraan Vantaalle Flamingo Spahan rentoutumaan. Ja ah, kyllä lämpimissä altaissa lilluminen voitti ravintolassa pönöttämisen! Kuumavesiallas hemmotteli jumissa olevia niskoja, höyrysauna rentoutti hellävaraisessa huomassaan ja altaan vierellä nautittu skumppa virkisti kehoa ja mieltä. 

Kirsikkana kakun päällä oli paluu hiljaiseen kotiin... Abu jäi mummille yökylään ja me vanhemmat saatiin 10h katkeamatonta unta! Abun nukkuminen on ollut sen verran levotonta, että oma nukkuminen on saattanut jäädä 6-7 tuntiin, parissa palassa. Kummallista kyllä, pitkän yön jälkeen oli pää ihan kohmeessa nukkumisesta. Väsytti enemmän kuin kuvittelin. Ehkä kroppa ei ollut tottunut näin paljoon uneen...

Abu viihtyi mummilla hyvin ja mummi tykkäsi pikku yövieraasta. Abu oli nukkunut lähes yhtäjaksoisesti aamuun asti eikä onneksi ollut valvottanut lapsenvahteja. Ihanaa, että isovanhemmat tykkäävät hoitaa Abua sillä me vanhemmatkin tarvitsemme välillä lepohetkiä lapsen hoidosta!

Levottomat

Kyseessä on varmaan taas joku vaihe, sillä viimeinen viikko ollaan kaikki  nukuttu tosi levottomasti. Abu kääntyilee sängyssään ja ryömii unissaan, ja me vanhemmat vuorotellen nuokutaan sängyn reunalla tassuttelemassa poikaa taas uneen. Vuorotellaan miehen kanssa yö- ja aamuvuoron kanssa - toinen hyssyttelee yöllä ja toinen vie pikkumiehen aamiaiselle. Toimiva työnjako takaa sen, että saamme edes jotenkuten nukuttua. Valitettavasti itse kuitenkin herään yöllä Abun huutoon, kun taas mies voisi nukkua vaikka läpi ydinsodan...

Abu nukahtaa totuttuun tapaan n. klo 19.45 normaalien iltarutiinien jälkeen. Ensimmäiset kitinät saattaa kuulua jo puoli yhdeksän uutisten alkaessa, jolloin yleensä riittää parin minuutin tassuttelu. Seuraava levottomuusaalto on noin puolen yön maissa, jolloin Abu keksii kääntyä mahalleen ja ryömiä unissaan sängyn päätyyn. Välillä poika löytyy sängyn päädystä pitkittäin potkimasta pinnoja. Kääntymisiä tulee useampia tässä vaiheessa, ja yleensä ryömimisyrityksiäkin tulee joka mahakiepsauksen yhteydessä, ennen kuin päästään takaisin levollisemman unen vaiheeseen. Yöstä riippuen herätyksiä tulee 1-3... Viime yönä päästiin helpolla kun Abu heräsi vasta 5.30. Silloin puolen tunnin tassuttelun jälkeen luovutin ja siirsin pojan nukkumaan kainalooni, jossa uni tulikin helposti. Siinä se tuhisi nenä mun kainalossa, samalla tavalla kuin vastasyntyneenä. <3

Meillä on vieläkin parannettavaa päikkäreiden kanssa. Parhaat päikkärit nukutaan liikkuvissa vaunuissa, ja kotona omassa sängyssä unet jää helposti reiluun puoleen tuntiin. Aina en jaksa olla ulkona kävelyllä, joskus on itsekin otettava iisimmin. Päikkäreille nukuttamista pitäisi harjoitella, ettei aina nukuteta syliin vaan opetetaan myös nukahtamaan tassutteluun kuten iltaisin. Päivisin ei tosin jaksa taistella nukuttamisen kanssa kun kerran illat ja yöt on taas tällaista kestävyysurheilua.

Näin meillä nukutaan kahden unikoulun jälkeen

Purin tänne jo aiemmin ajatuksia Abun nukkumisesta ja omasta väsymyksestä. Homma oli tullut kesän jälkeen siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä oman väsymyksen takia. Abu roikkui tissillä ja heräili 45-60 minuutin välein ja oma jaksaminen oli nollassa. Olin niin uupunut, että pinna oli kireällä enkä jaksanut päivisin muuta kuin maata sohvalla ja käydä pakollisella päivittäisellä vaunukävelyllä. Hartiat kramppasivat huonon uniasennon takia ja selkä oli muutenkin jumissa kyljelläni "nukkumisen" takia. Olin nukkunut puoli vuotta hartia korvissa ja nänni tämän pienen suussa. Minäkin ansaitsin vihdoin edes muutaman yhtäjaksoisesti nukutun tunnin! 

Valmistauduttiin unikouluun lukemalla eri metodeista ja vauvan uniongelmien syistä - hampaat, eroahdistus, uniassosiaatio, nälkä. Totesin, että meillä ongelmana taitaa nimenomaan olla tapa - Abu oli tottunut nukkumaan tissi suussa. Vihdoin elokuun puolessä välissä, kun Abu oli vähän vajaa 7kk, aloitettiin tassuttelu-unikoulu. Yritettiin olla mahdollisimman johdonmukaisia ja tassutella Abu hellästi, mutta päättäväisesti uneen. Muutaman ensimmäisen yön jälkeen Abu heräili edelleen useasti, mutta nukahti suhteellisen helposti uudestaan lyhyen tassuttelun jälkeen. 

Unikoulun myötä alkoi eräs epätoivottava tapa - aamuyön heräämiset. Abun mielestä aamu alkoi useasti jo 05 jälkeen, eikä nukuttaminen silloin enää oikein onnistunut. Aikaiset herätykset saattoivat tapahtua klo 03, 04 tai 05, ja silloin poika kekkuloi hereillä jopa pari tuntia ennen kuin saatiin hänet kaikkien keinojen kautta uudestaan unille. Monesti tehtiin aamiainen jo 06.30, ja ensimmäiset päikkärit otettiin jo ennen kahdeksaa. Päikkärit olivat koko unikoulun ajan haasteellisia. Haasteellisten öiden takia haluttiin kuitenkin armahtaa Abua ja antaa hänen nukkua päikkäreitä, vaikka "väärillä" nukuttamistavoilla. 

Viikon jälkeen mies puhalsi pilliin ja otti aikalisän. Unikoulu ei toiminut ja mies halusi kokeilla toista keinoa - pistäytymisunikoulua, jota hänenkin tuttavansa olivat kokeilleet ja meidän kokeilua onnistuneemmin. Väsyneenä pitkiin nukuttamishuutoihin ja aamuyön heräilyihin, suostuin. Ehkä tassuttelu ei ollutkaan meille oikea keino.

Kokeiltiin siis pistäytymisunikoulua erään amerikkalaisen kirjan ohjeiden mukaan. Abu laitettiin iltarutiinien jälkeen väsyneenä sänkyyn ja lähdettiin pois huoneesta. Ohjeiden mukaan kuunneltiin huutoa ensin 5 minuuttia ja sitten mentiin huoneeseen rauhoittelemaan poikaa. Kirjan mukaan huoneessa sai olla vain 30 sekuntia kerrallaan eikä Abuun saanut koskea. Suhistiin ja rauhoiteltiin sanallisesti - nyt nukutaan. Ja poistuttiin jälleen huoneesta. Kuunneltiin huutoa seuraavat 10 minuuttia ja mentiin sisään toistamaan suhinat, ja taas ulos. Kuunneltiin huutoa seuraavat 15 minuuttia ja mentiin taas suhisemaan poikaa rauhallisemmaksi. Näin jatkettiin kunnes sängystä kuului vain unista tuhinaa. Joinain iltoina prosessi oli nopeampi ja Abu nukahti noin 20 minuutissa. Muutamana iltana jouduttiin puolestaan kuuntelemaan huutoa jopa 45 minuuttia. Pahinta oli kuunnella Abun huutoa seinän toisella puolella ja yrittää pysytellä kirjan ohjeissa - Abun huuto oli paniikkihuutoa, sellaista hätähuutoa. Meille vanhemmille illat olivat pahaa kidutusta, mutta oltiin päätetty kokeilla tätäkin keinoa edes viikon ajan. 

Muutaman illan jälkeen todettiin kuitenkin, ettei voida jättää poikaa sinne huutamaan. Abu ei näyttänyt oppivan rauhoittumaan itse, vaan lähinnä nukahti uupumukseen kovan huutokonsertin jälkeen. Päätettiin lyhentää käyntien välistä aikaa 10 minuuttiin ja yritettiin saada poika sillä rauhoittumaan nopeammin. Muutettiin siis strategiaa. Jäätiin myös huoneeseen vähän pidemmäksi aikaa, mutta pian aloitettiin myös tassuttelemaan poika rauhalliseksi. 

Unikouluista on nyt kulunut reilu kuukausi ja tilanne on tällä hetkellä hyvä ja huono. Abun unipätkät ovat pidentyneet reilusti - yleensä nukutaan välit 20-04 tai 20-05. On meillä ollutkin yksi heräämätön yökin - silloin piti tosin kysellä mieheltä moneen otteeseen että ei kai vaan nukkunut läpi Abun huudon. Nukuttaminen on toisaalta vielä ongelma - Abu ei kertakaikkiaan osaa nukahtaa itse. Tassutellaan ja suhistaan poika uneen, mutta yksin ei poika onnistu. Vierellä on unikaveri (johon Abu tosin suhtautuu välinpitämättömästi), yövalo ja rauhoittava musiikki. Välillä nukuttamisessa menee 45 minuuttia, mutta yleensä onnistutaan jo 20 minuutissa. Mies keksi viikko sitten hyvän keinon nukuttaa poika lähes täysin ilman huutoa - hyräily ja tassuttelu samaan aikaan. Näin huutokonsertti ei edes ehdi alkaa kun poika jää kuuntelemaan hyräilyä. Samalla väsymys vie voiton ja nukahtaminen helpottuu. 

Viimeiset pari yötä ovat taas olleet reilua takapakkia, sillä yöllä ollaan heräilty 2 tunnin välein. Monesti juuri kun pojan saa nukkumaan sänkyynsä, hän kiepsahtaakin mahalleen ja alkaa puoliunissaan huutamaan. Olemme laittaneet kummallekin puolelle isot tyynyt ja pienentäneet nukkumistilaa, mutta silti Abu jollain tavalla saa itsensä ängettyä mahalle. Toivottavasti uniongelmat ovat tilapäisiä ja johtuvat pelkästään liikkumisen lisääntymisestä tai hampaista, ja yöt rauhoittuvat taas. On nimittäin aika väsyttävää hyppiä tassuttelemassa poikaa joka toinen tunti...

Maalla on mukavaa

Parasta äitiyslomalla olemisessa on se, että myös keskellä viikkoa voi tehdä mitä haluaa. Niinpä pakkasin lapsen ja autollisen tavaraa ja lähdimme Abun kanssa maalle vanhempien seuraksi. Tällaiset aurinkoiset päivät täytyy käyttää maaseudulla auringonpaisteessa eikä kuumassa kerrostaloasunnossa hikoillen. 

Otettiin Abun kanssa iisisti - saunottiin, ulkoiltiin, köllöteltiin auringossa ja nukuttiin. Abu nukkui ennätykselliset 7 tuntia putkeen, välillä 20-03 ! Ilmeisesti raikas ulkoilma ja sauna tekivät tehtävänsä ja poika nukkui hyvin omassa pinnasängyssään. 

Samalla reissulla poika täytti jo 7 kuukautta ja pääsin taas ihmettelemään miten tyyppi kasvaa silmissä. Meidän poitsu on siirtynyt jo isojen poikien syöttötuoliin (heihei Stokke Newborn..), syö valtavia ruoka-annoksia (kasvavan pojan kyltymätön ruokahalu alkoi jo nyt), tykkää tuijotella muita vauvoja (pitää ilmeisesti käydä enemmän leikkipuistossa tutustumassa lapsiin), ja on superinnoissaan uimisesta (vauvauinti alkoi viime viikolla!).   

Jos säätila jatkuu edes jotenkin siedettävänä, voidaan lähteä seuraavallakin viikolla maaseudun rauhaan. Abu tykkää, äiti tykkää ja isovanhemmat tykkäävät. Maalla on mahtavaa!

Kun unikoulu ei toimi

Unikoulua on takana nyt muutama yö ja..  noh, unikoulu ei toiminut. Ensimmäinen yö oli vaikea, ja valitettavasti seuraavat yöt olivat yhtä hankalia. Viimeiset pari yötä ovat olleet jo aikamoisia koettelemuksia.

Toinen yö oli tosiaan aika samantyylinen kuin ensimmäinen yö. Mies otti taas vastuun koko yöstä, kun itse painuin lastenhuoneen lattialle unille. Nukahtaminen kesti lähes yhtä pitkään kuin ensimmäisenä yönä - Abu laittoi hanttiin ja huusi, itki ja kitisi melkein täyden tunnin. Sen jälkeen tosin nukuttiin ilman väliheräämisiä puoleen yöhön asti, jolloin mies sai pojan tassuteltua takaisin unille. Klo 01 sama tapahtui - herääminen ja tassuttelu. Klo 03 Abu heräsi kunnolla ja päätyi huutamaan tunnin tassuttelusta huolimatta. Lopulta pojan mielestä aamu alkoi jo klo 05.30 ja vähän ennen kuutta mies tuli Abu sylissä herättämään minut päivävuoroon. Painuttiin kaikki yhdessä isoon sänkyyn vielä unille (en todellakaan aio alkaa keittämään aamupuuroa ennen kuutta aamulla), josta nousimme lopulta puoli kahdeksalta aamiaiselle. Päivä menikin samoissa väsytunnelmissa kuin edellisenä päivänä. Päikkäreille en saanut nukutettua tassuttelemalla, vaan heijasin sylissä uneen ja laskin pojan omaan sänkyyn. Priorisoitiin unet. 

Kolmas yö, eli maanantain vastainen yö toisti aika lailla samaa kaavaa. Nukahtaminen tosin tapahtui todella nopeasti, poika nukahti alle viidessä minuutissa omaan sänkyynsä pienellä tassuttelulla. Ensimmäinen havahtuminen tapahtui jo tunnin päästä, mutta Abu nukahti taas nopeasti tassuttelulla. Yöllä havahduttiin hereille parin tunnin välein, mutta saatiin yhtä herätystä lukuunottamatta taas nopeasti nukkumaan. Viideltä aamulla Abu päätti, että on aamu ja syytä nousta, joten nostin hänet taas väliimme uinumaan vähän pidempään.

Neljäs yö olikin mielenkiintoinen. Oltiin jotenkin ajateltu, että kyllä poika tottuu nukkumaan itse ja omassa sängyssä ja unikoulu vaan kestää vähän pidempään Abun kohdalla. Nukahtaminen kesti puoli tuntia, ja jouduttiin tassuttelemaan poikaa koko ajan. Ensimmäinen herätys oli puolen yön maissa, jolloin mies sai nopeasti tassuteltua unille. Seuraava herätys olikin klo 01 ja tyyppiä ei saatu unille ennen kuin vasta klo 03! Poika oli välillä täysin hereillä ja jokelteli itsekseen. Välillä häntä väsytti niin, että kieriskeltiin puolelta toiselle välillä rauhoittuen, melkein nukahtaen. Vihdoin ja viimein mies sai tassuteltua Abun  uudestaan unille. Unta ei kestänyt kuitenkaan kuin viiteen asti, jolloin taas herättiin. Lähes tunnin huudon jälkeen oli tehtävä päätös - yritetäänkö tassutella unille sinnikkäästi ja jos ei nuku niin klo 7 mennessä ylös aamutoimille, vai yritetäänkö nukkua vaikka vähän pidempään mutta perhepedissä? Lopulta todettiin, että uni on meille kaikille tärkeätä ja nyt nukutaan hiukan pidempään. Tarvitseehan 7kk vauvakin enemmän unta kuin vain muutaman tunnin pätkissä!

Näiden öiden jälkeen totuus on aika karu - unikoulu ei toiminut ja nukkumisessa ollaan otettu takapakkia. Viime yönä Abu heräsi klo 3 ja oli taas hereillä klo 05 asti. Välillä huutaen, kitisten, jokellellen, leikkien. Yritettiin tassutella, sitten kuunneltiin pinnasängystä kuuluvaa meininkiä ja lopulta heijattiin uneen. Isä 0 - poika 1.

Lopputulos on se, että unikoulu epäonnistui ja olemme palanneet takaisin vanhaan heijaamiseen. Yritän saada Abun nukkumaan ilman tissiä, mutta siihenkin ollaan paristi jouduttu kun tyyppi ei meinaa millään rauhoittua. Päivisin taas ollaan tosi väsyneitä ja kitistään väsymystä. Päikkäreille rauhoittuminen oli tänään lähes mahdotonta, ja lopulta nukuttiin pitkät iltapäiväpäikkärit vaunuissa. 

Pidetään muutama päivä taukoa ja kokeillaan viikonloppuna uudestaan. Mielentila on aika epätoivoinen ja väsynyt kummallakin, eihän tässä näin pitänyt käydä! Ehkä me emme vain olleet tarpeeksi johdonmukaisia. Ehkä tassuttelu ei sovi Abulle. Ehkä tällä kerralla onnistutaan jollain muulla keinolla.

Onko sinulla vinkkejä vauvan unikouluun? 

Unikoulun 1. yö

Ensimmäinen unikouluyö ei ollut mitenkään helppo, mutta ei myöskään ihan niin vaikea kuin kuvittelimme. Yön kokemuksen jälkeen alan uskoa, että pystymme tähän. Uskon, että joku päivä Abu osaa nukahtaa itsekseen ja nukkuu läpi yön.

Sovimme miehen hoitavan unikouluttamisen, ainakin ensimmäisen kahden yön aikana. Tästä tulisi isän ja pojan välinen taistelu, itse nukkuisin varastohuoneen lastenhuoneen lattialla ja poistuisin kotoa ennen iltavalmisteluja. Emme halunneet, että Abu haistaisi maidon ja aistisi äidin läsnäolon, joten arvelimme poissaoloni olevan helpompi vaihtoehto. Mies hoitaisi tavanomaiset rutiinit - pyjama päälle, iltamaito ja -puuro, iltasatu, ja omaan sänkyyn unilelu viereen. Unikoulumetodiksi valitsimme tassuttelun, sillä erotuksella, että emme nostaisi Abua syliin, vaan tassuttelisimme ja silittelisimme pojan rauhalliseksi omassa sängyssään. Olimme varmoja, että syliin nostaminen ja sänkyyn laskeminen ei toimisi rauhoittavasti meidän pojan kohdalla.
 
Jätin miehen ja Abun valmistautumaan yön koitokseen ja lähdin joogaamaan.  Oli muuten tosi vaikeaa keskittyä pysymään jooga-asennoissa, kun samalla mietin onko Abu jo sängyssä ja kuinkakohan kauan hän mahtaa huutaa.  Vaikka tiesin, että lopputulema on lopulta meille kaikille paras, ajatus itkevästä lapsesta oli vaikea.

Pääsin kotiin hiukan klo 20 jälkeen ja kuulin makuuhuoneesta raivokasta huutoitkua. Itku loppui yllättäen ja mies tuli ulos Abun kanssa - poika oli oksentanut päällensä. Onneksi olin varautunut tähän ja ottanut sängyn viereen uudet lakanat. Ei muuta kuin nopeasti uusi pyjama pojalle päälle ja puhtaat lakanat sänkyyn. Huuto jatkui heti kun Abu laskettiin omaan sänkyynsä. Tällä kertaa itku ei tosin kestänyt kuin vartin verran. Hiljaisuus, Abu nukahti. Ensimmäinen nukuttaminen kesti noin 45 minuuttia. Isä-vauva 1-0.

Mies ei kestänyt katsella hermoiluani ja jännitystäni yön tulevasta taistelusta, joten painuin aikaisin evakkosänkyyni. En muutenkaan kestäisi kuunnella lapsen huutoa olematta vieressä lohduttamassa, joten oli parasta alkaa kuromaan univelkoja pois. 

Evakkopeti

Miehen kertomuksen mukaan yöllä oltiin herätty tavanomaisen aikataulun mukaisesti. Abu heräsi huutamaan klo 01, jolloin mies meni tassuttelemaan mahalleen kierähtäneen pojan jälleen unille. Seuraava herätys oli klo 02. Tässä vaiheessa mies antoi 100ml maitoa; olihan Abu oksentanut varmaan koko iltapuuronsa pois. Emme halunneet pojan itkevän ainakaan nälkäänsä. Seuraava herätys oli klo 03, nukuttaminen onnistui suhteellisen helposti tassuttelemalla. Yön viimeinen herätys oli klo 04. 

Itse olin laittanut herätyskellon soimaan jo klo 06; ei nimittäin ole harvinaista, että Abu herää aamulla näin aikaisin. Mies puolestaan oli päättänyt pysyä hereillä koko yön - hän ei halunnut nukkua samassa huoneessa unikoulutettavan kanssa eikä olisi herännyt sohvalla vauvan huutoihin. Kuudelta makuuhuoneessa oli vielä hiljaista, mutta puolisen tuntia myöhemmin kuulin pienestä sängystä ähellystä ja sen jälkeen itkua. Unissaan oltiin taas käännytty mahalle.

Päästiin siis aikaisin aamutoimille - imetin aika pingoittuneet tissit, annoin lisää maitoa ja riisipuuroa hedelmäsoseella. Abu leikki leikkimatolla sillä aikaa kun söin aamiaisen. Klo 08 maissa alkoi olemaan väsymyksen merkkejä ilmassa - ylivilkkautta, silmien hieromista, kärsimätöntä ääntelyä. Aika mennä ensimmäisille päikkäreille. Mutta miten?

Unikouluista kirjoitetaan neuvoja vaikka missä, mutta missään ei kerrota mitä niille päikkäreille pitäisi tehdä! Päikkäreille nukuttaminen on täysi mysteeri. Jos lapsi on tottunut nukahtamaan tissille päivin ja öin, miten lapsi pitäisi unikoulun aikana laittaa päikkäreille? Tissillä vai ilman? Miehen mielestä priorisoidaan vauvan uni ja yritetään ensin saada yörutiinit kuntoon. Omasta mielestäni olisi epäloogista kieltää tissi yöllä mutta antaa nukahtaa tissille päivällä. No, päikkärinukuttamisesta tulikin ihan kaaos. Nukutin ensin tissillä ja yritin siirtää nukkuvan vauvan omaan sänkyynsä. Abu tietysti heräsi noin minuutin jälkeen siirtämisestä. Tässä vaiheessa yritin tassutella unille, joka ei, ylläriylläri, toiminut. Siinä huutosählingissä heräsi sitten se nukkuva unikouluttaja - univajeinen mies, turhautunut äiti, ja huutava lapsi ei muuten ole loistava kombinaatio. Jossain vaiheessa kaikki huudettiin yhtä aikaa... ja sen jälkeen Abu oli niin yliväsynyt, ettei nukkumisesta tullut lopulta yhtään mitään. Ei muuta kuin pystyyn välipalalle ja uusi yritys myöhemmin. 

Välipalan jälkeen yritin uudestaan nukuttaa, tällä kertaa valmiina ottamaan tissit avuksi. Turhaan - Abu kääntyi selälleen ja nukahti. Siis ihan oikeasti nukahti päikkäreille noin 10 sekunnissa. Ja nukkui kuin tukki kolme tuntia. Noin pitkiä päikkäreitä ei meillä ole nukuttu viimeksi kuin pari kuukautta sitten. Jätin pojan suosiolla nukkumaan meidän sänkyyn - eiköhän päikkäritavatkin korjaannu kunhan öisin osataan nukahtaa omaan petiin.
  

Valmistautumista unikouluun

Meidän pitkään suunniteltu unikoulu alkaa huomenna perjantaina. Ennen varsinaista nukuttamistaistelua pojan kanssa olen perehtynyt aiheeseen ja metodeihin aika runsaasti. Olen lukenut kokemuksia muista blogeista, soittanut Ensi- ja Turvakotien unipuhelimeen, ja jutellut kavereiden kanssa unikoulukokemuksista. Erityisesti internetin englanninkielisiltä sivuilta saa hyviä vinkkejä unikoulun toteuttamiseen, vaikka kansainväliset sivustot selkeästi suosivat muita metodeja kuin Suomessa.  Unikouluja on monia erilaisia versioita (hyvä artikkeli niistä täällä), mutta tassuttelu-unikoulu taitaa ainakin Suomessa olla tunnetuin ja käytetyin. Valitsimme miehen kanssa Abun kesyttämiseksi tassuttelu-menetelmän, mutta toinen harkitsemamme metodi oli pistäytymisunikoulu. Pistäytymisunikoulusta on kirjoittanut mm. australialainen Elizabeth Sloane "Gift of Sleep" kirjassaan, jonka lukaisin nopeasti. Pistäytymisunikoulu saattaisi toimia meillä, jos lastenhuone olisi raivattu muuttolaatikoista ja saisimme pojan sinne nukkumaan.  

Luettuani aika paljon materiaalia unikouluista on helppo huomata, että tietyt perusasiat tulee olla kunnossa ennen unikoulun aloittamista. 

Rutiinit, rutiinit, rutiinit!

Kerroinkin meidän uudesta muutoksesta päivärutiinien suhteen - Abulle on asetettu kunnon päivärytmi, jonka mukaan yritämme elää. Rutiinit luovat päivän tapahtumille kehyksen ja ennakoitavuutta vauvalle.

Päivärytmin lisäksi iltarutiinit ovat myös ehdottoman tärkeitä. Samanlaisina toistuvat iltatoimet valmistavat lasta unen tuloon ja nukkumiseen. Iltarutiineista ei kannata tehdä liian pitkiä tai monimutkaisia, jotta ne voi helposti toistaa myös vieraissa paikoissa.

Mikä ajankohta unikoululle

Koskaan ei varmaan ole paras aika aloittaa unikoulu, mutta väsymys ei anna armoa ja on vain parasta lähteä tuumasta toimeen. Me laitoimme unikoulun ajankohdan kalenteriin jo pari kuukautta aikaisemmin, meille täydellinen aika on pahimman kesälomakauden ja ystävän häiden jälkeen.   
Toisaalta unikouluun kannattaa valmistautua. Eli ei kannata tehdä kuten me ja päättää keskellä yötä aloittaa uusien unirutiinien opettaminen, koska yöllinen tissi-tutittelu kävi liian rankaksi juuri sinä yönä. Tällä tavalla kukaan ei voita - vauva ei opi nukkumaan, eikä kumpikaan vanhemmista saa nukuttua. 

Yhteinen strategia ja taktiikka
Kannattaa sopia unikoulun tavoitteet. Onko tarkoituksena opettaa vauva nukkumaan omassa sängyssä? Onko tavoitteena lopettaa yösyöttö vai sallitaanko yksi yöllinen ruokailu? Meidän tavoitteena on opettaa Abu rauhoittamaan itse itsensä, jolloin iltaunille nukahtaminen helpottuu ja öiset heräämiset eivät vaadi tissittelyä uudelleen uneen pääsemiseksi.
Sopikaa unikoulumetodi - tassuttelu, pistäytyminen vai joku muu. Käykää läpi ne keinot mitä käytätte kun vauva herää viidettä kertaa huutamaan keskellä yötä. Eipähän tarvitse väsyneenä keskellä yötä arpoa, mitä nyt sen karjuvan lapsen kanssa pitäisi tehdä.  

Aikataulut
Päivän viimeisen päiväunen tulisi loppua viimeistään klo 16, jotta vauva on tarpeeksi väsynyt iltaunille mennessä. Liian myöhäiset päikkärit  viivästyttävät yöunien aloittamista, ja lisäksi vauvalla on liian paljon energiaa vastustella uutta unirutiinia. 
Samoin sopikaa koska "yö" päättyy. Milloin vauvan yö loppuu ja päivä alkaa - annetaanko aamumaito klo 06 vai klo 05.30? Toisaalta puolen tunnin liian aikaisen herätyksen takia ei varmaan kannata alkaa uusiin nukuttamisyrityksiin.

Muista kolme C:tä
Calm. Committed. Consistent. Eli pysy rauhallisena, päättäväisenä, ja johdonmukaisena.  Silloinkin kun se lapsi huutaa toista tuntia aamuyöllä ja tekisi mieli antaa se adoptoitavaksi. (Nämäkin fiilikset on koettu...)

No, helppo tässä on kirjoitella teoriaa. Huominen ja seuraavat pari yötä kertovat miten hyvin varsinainen käytäntö menikään. Toivottavasti unikoulu auttaa Abun uniongelmiin - tai edes vähentää heräämisten määrää. Edelliset pari yötä ovat jälleen olleet katastrofaaliset ja herätyksiä on ollut taas jopa 45-60 minuutin välein. Lisäksi päikkäreille nukuttaminen on ollut todella vaikeaa.. Abulla tuntuu olevan paljon univelkaa, jonka takia nukahtaminen on entistä hankalampaa. Olen itse jo niin lopussa valvomisten ja nukuttamisten kanssa, että jotain edistystä on tapahduttava. Pakko!  

Vanhemmuudesta

Näiden kuuden kuukauden aikana olemme tajunneet millaista vanhemmuus todella on. Se on hurjasti hyvää ja kovasti kamalaa, sekä kaikkea mahdollista siitä väliltä. Lapsen kasvun seuraaminen on antoisaa, ja on ihana huomata miten Abu tunnistaa äitinsä ja etsii minua katseellaan.  Motoriset taidot kehittyvät ja lapsen kokema maailma kasvaa leikkimaton välittömästä läheisyydestä kauemmaksi. Äidin tuntema rakkaus ja hellyys lastaan kohtaan on rajatonta ja hämmentävää. Samoin oma turhautuminen lapsen jatkuviin vaatimuksiin yllättää voimakkuudeltaan kerta toisensa jälkeen. Vanhemmuus on tunteiden vuoristorataa, ylös ja alas, ja välillä pää alaspäin.

Näiden mainittujen lisäksi vanhemmuus on... 

... vuoroja. 

Vauvan vahtiminen, leikkiminen, hoitaminen ja ruokinta on vuorojen ottamista miehen kanssa. On aina toisen vuoro ruokkia/vaihtaa vaippaa/nukuttaa/sylitellä/lähteä ulos/ [täydennä omalla aktiviteetilla]. Kun mies tulee töistä kotiin, ojennan kiemurtelevan lapsen hänelle ja puuhaan muita juttuja. Kun vaipoissa on monsterikakka, pitää laskea kuka vaihtoi vaipat viimeksi ja kenen vuoro on nyt kääriä hihat. Kun pitää laittaa väsyhermoileva lapsi nukkumaan, käydään siitäkin pikaneuvottelut. Ystäväni totesikin kesämatkalla, että vanhemmuus taitaa lähinnä olla vuorojen ottamista puolison kanssa. Aivan oikein!

... kallista.

Vauvatarvikkeet ovat samanlaisia kuin häätarvikkeet, se etuliite "vauva" lisää kamojen hintaa noin 40%:lla. Lisäksi vanhempien epävarmuutta ja halua hankkia jälkikasvulleen parasta käytetään surutta hyödyksi lastentavaramarkkinoilla. Omasta mielestäni esimerkiksi vauvojen turvakypärä on täysin turha vekoitin. Vauvat kääntyilevät ja kaatuilevat, ja siinä voi välillä kolahtaa pää lattiaan. Vauva oppii ja vanhemmat oppivat myös olemaan valppaina.

Nyt suurin osa meidän tavaroista ja vaatteista on peräisin kirpputorilta, mutta tiedän että jossain vaiheessa koittaa se päivä kun poika haluaa uusinta muotia olevat sikakalliit kengät/farkut/Xboxin/koulurepun... vain koska muillakin on.

...epäterveellistä.

Suurin osa synnyttäneistä naisista kokeaa raskauskilojen karistamisen vaikeuden (myös minä, edelleen +4kg lähtöpainoon). Sen lisäksi tutkimusten mukaan miesten on todettu lihovan lasten syntymän jälkeen. Vanhemmuus on väsyttävää ja väsymystä ruokitaan huonoilla elämäntavoilla - epäterveellisellä ruualla ja liian vähäisellä liikunnalla. Naisen kehossa jatkuva unettomuus vaikuttaa aineenvaihduntaan ja elämäntapaan. Terveellistä ruokaa ei jakseta laittaa ja ruokailuhetket tapahtuvat muiden askareiden välissä. Liikuntaa pitäisi harrastaa, mutta silmiä kirvelevä väsymys muuttaa urheilullisemmankin äidin sohvan kuluttajaksi. Kehon sokeriaineenvaihdunta huononee ja rasvan palaminen urheilun aikana heikkenee. (Hyvä bloggaus aiheesta täällä) En edes uskalla ajatella mitä unettomuus tekee ulkonäölle.. Näin mutu-tuntumalla voisin sanoa, että rypyt ilmestyvät nopeammin ja olemassa olevat syvenevät. Kasvot näyttävät tosi huonojen öiden jälkeen harmailta. Iho veltostuu.

Jostain mysteerisistä syistä niitä lapsia kuitenkin hankitaan. Itsekin välillä valvoessani yön pimeinä tunteina mietin miksi ihmeessä ryhdyttiin tähän puuhaan. Aamulla kuitenkin Abun iso hampaaton hymy herättää tehokkaammin kuin kolme kuppia espressoa. Kaikesta selvitään, jos ei muuten niin 5 kg lihavampina ja ennenaikaisesti vanhentuneina!   

Armeijan päiväjärjestys

Otimme arkeen nyt uuden otteen ja päätimme luoda selkeän päivärytmin Abulle. Valmistaudumme tällä tulevan unikoulun onnistumiseen, mutta rutiinit ovat muutenkin tärkeitä vauvoille. Rutiinien avulla vauvat oppivat ennakoimaan päivän kulkua ja ne lisäävät lapsen turvallisuuden tunnetta - lapsi tietää että leikkien jälkeen on aika nukkua ja sen jälkeen taas syödään. 

Ensimmäisen parin kuukauden aikana meillä oli aika hyvä päivärytmin alku muodostumassa - aamulla noustiin klo 9 jälkeen, klo 11 lähdettiin ulos lounaalle ja samalla vaunu-unille, klo 14 mennessä tultiin kotiin. Iltapäivällä otettiin vielä pari lyhyempää torkkua. Asiat alkoivat monimutkaistua kun Abu ei viihtynyt enää vaunuissa eikä suostunut nukkumaan niissä kuin pätkissä (ja huudon jälkeen). Sen jälkeen päikkäreiden nukkuminen vaunuissa jäi lähes kokonaan pois. Huomasin, että Abu nukkuu parhaat päikkärit meidän sängyllä imetyksen jälkeen. Aikataulut tosin joustivat aika paljon sen mukaan missä vaiheessa uniongelmainen lapsi saatiin suostuteltua nukkumaan.

Nyt oli taas korkea aika laittaa aikataulut kuntoon! Järkevillä ruoka- ja päikkärirytmillä on todella iso merkitys päivien sujumiseen ja Abun fiilikseen. Hyvinä päivinä mies on yhtä hymyä ja tyytyväinen elämäänsä. Leikit sujuvat ilman suurempia huutoja ja unille on helppo mennä. Niinä huonoina päivinä känkkäränkkä vaanii nurkan takana ja lattian rajasta kuuluu vähän väliä vihaista ja väsynyttä huutamista. Meillä on ollut jo pitkään aika säännöllinen unirutiini ja nukkumaanmenoaika, mutta nyt olemme ottaneet päivätkin paremmin haltuun. 

Abun uusi päivärytmi näyttää tältä: 

7.00           Herätys

7.30        Aamiainen

9.00       Aamu-unet

10.00            Välipala 

11.30           Päiväunet

13.00               Lounas

15.30       Iltapäiväunet

16.30               Välipala

19.15    Iltarutiinit alkaa

20.00           Hyvää yötä

Kirjoitin aikataulun myös paperille miehen avuksi. Näin kummatkin pysytään kärryillä mitä pitäisi tapahtua ja milloin suurinpiirtein, ja mitä syödään. Soseita tarjollaan nyt jo viidellä aterialla; aamu- ja iltapuuron lisäksi päivään kuuluu kasvissoseita, lihaa ja kalaa sekä hedelmiä ja marjoja.  

Aamu- ja iltapäiväunet ovat yleensä lyhyitä, noin 30-45 minuutin pituisia. Lounaspäikkärit ovat pisimmät, välillä jopa reilu 2,5 tuntia, vaikka normaalisti poika nukkuu hiukan alle kaksi tuntia. Elämä ei tietenkään ole  minuuttiaikataulua ja aikataulusta joustetaan päivän fiilisten ja ohjelman mukaan. Joskus aamu-unet alkavat aiemmin, koska Abua selkeästi väsyttää. Joinan päivinä puolestaan iltapäiväunet venyvät pidemmiksi.

Aikataulu on hyväksi Abulle, mutta huonoksi minulle. Olen vähän tavallaan jumissa kotona, sillä aikataulullisesti helpointa on lähteä ulos vasta iltapäivällä. Aamulla laitan itselleni aamiaista, laitan Abun nukkumaan, siivoilen, pesen pyykkiä, teen soseita, ja lueskelen uutisiä kännykästä. Tärkeimmät unet päivän sujumisen kannalta ovat ne pitkät lounaspäikkärit ja parhaiten Abu nukkuu nykyään kotona. Vaunuissa poika ei nuku kuin reilun tunnin verran. Vapaa elämä kaikkialla nukkuvan vastasyntyneen kanssa on siis tavallaan ohi ja se vähän harmittaa.

Turha tietysti kuvitella, että selkeään rytmiin siirtyminen on mennyt kivuttomasti. Monena päivänä lounaspäikkkärit siirtyy kun Abu ei suostukaan nukkumaan, joudutaan menemään asioille, tai olemme viikonlopun maalla. Ruokailut viivästyvät, unet lyhenevät ja poika kiukuttelee. Silti yritän muistaa, että parempi olla edes jonkinlainen suuntaa-antava aikataulu lapselle kuin elää täysin rytmittömästi. Hyvinä päivinä jaksan taas nauttia ihanan pikkumiehen seurasta vaikka itse olisin kuinka väsynyt tahansa.
 

Äiti on nyt vähän väsynyt

Unen vähyys ja uniongelmat eivät varmasti ole mikään kummallisuus lapsiperheissä, ei meilläkään. Unettomuus verottaa kummankin vanhemman, mutta erityisesti äidin voimia, varsinkin kun vähäinen uni ja pätkittäin nukkuminen jatkuu kuukausia. Abu on aina ollut huono nukkumaan, mutta päivistä ollaan silti selviydytty ihan kiitettävästi - tähän asti. Nyt ollaan  saavutettu sellainen romahtamispiste, että jotain muutoksia on pakko tehdä muuten mun päänuppi hajoaa!

Abun nukkumis- ja nukahtamisongelmat alkoivat ensimmäisten viikkojen kuherruskuukaden jälkeen. Meidän "nukun ihan missä tahansa tv:n mölyssä" -lapsi muuttui yhtäkkiä säpsähteleväksi ja herkkäuniseksi. Tyynyliinan kahina tai painoni sängyllä saattoi havahduttaa lapsen unilta. Vaikka olin muuta vannonut, päädyin hiipimään pitkin asuntoa, jottei lapsi heräisi päiväuniltaan taas huutamaan väsyneenä. (Nytkin näpyttelen konetta hiljaisessa asunnossa ja toivon ettei Abu havahdu ihan vielä hereille...) Jossain vaiheessa elämä helpottui hiukan, yöllä nukuttiin ensimmäisen pidemmän pätkän jälkeen jopa 3 tuntia ennen herätystä. Nukkuminen ja nukahtaminen on ottanut nyt kuitenkin loman jälkeen roimasti takapakkia, ja homma on mennyt entistä hankalammaksi. 

Abu on oikeastaan aina nukahtanut ainoastaan tissi ja äidinmaidon maku suussa. Tämä onkin ehkä ollut alusta alkaen meidän ongelmamme - Abu on yhdistänyt rinnan nukahtamiseen. Imetän iltaisin Abun uneen ja öisin rinta rauhoittaa pienen sählärin taas unten maille. Sätkiminen ja sählääminen on lisääntynyt viime viikkojen aikana, ja räpiköinti herättää lopulta pojan - ja minut. Abu nukahtaa nopeasti saadessaan tissin suuhun, mutta itse saatan olla hereillä pitkäänkin. Olen yrittänyt tietoisesti vähentää tissittelyä, vaikka aika turhaan. Yöheräilyihin ja sätkimisiin yritän aina ensin silittämistä ja suhinaa, mutta yleensä ainoa mikä rauhoittaa on tissi suussa. Abu ei tunnu osaavan rauhoittua itse, vaan vaatii siihen minun läsnäolon ja nännin.

Viime viikon yöt ovat olleet jotain ihan kamalia. Abu on heräillyt tunnin, parin välein sätkimään ja sen jälkeen lutkuttanut rintaa. Itse olen nukkunut todella huonosti ja entinenkin univaje on vain pahentunut. Kaiken huippu oli tosin sunnuntaiyö..  Ahdistuin jo ajatuksesta viettää jälleen yksi yö tissitakiaisen kanssa, joten yritimme siirtää Abun meidän sängystä omaansa. Yritys ei tietysti onnistunut ja mies joutui nukuttamaan poikaa useampaan kertaan jokaisen laskuyrityksen jälkeen. Kaikki keinot oli taas käytössä; jumppapallo, Manduca, heijaaminen, hyssyttely... Kahden tunnin yrittämisen jälkeen tissittely tuntui olevan ainoa vaihtoehto, jotta koko porukka saisi lopulta unta. Abu oli kuitenkin siinä vaiheessa yötä herännyt liiaksi koko siirtoyritykseen ja oli liian levoton tissittelyyn. Lopulta tuskaantuneena jätin pojat yöksi oman onnensa varaan ja siirryin olohuoneen sohvalle nukkumaan. Nappasin vielä päälle pienen murusen nukahtamislääkettä; ainakaan nyt rintani ei voi olla nukuttamassa. 

Unilääkkeen ottaminen ei tietysti ollut kovin fiksua klo 02 yöllä.. Abu nousi tietysti normaaliin tapaansa klo 7 ja otin mieheltä aamuvuoron, jotta hän saisi levättyä edes hetken ennen töitä. Yö oli tietysti ollut tosi levoton ja poika oli herännyt tunnin, kahden välein ja mies oli joutunut koko yön nukuttamaan Abua eri keinoin. Aamu oli puolestaan itselleni ihan tuskaa, univajeen ja unilääkkeen rippeiden takia. Mietimme seuraavana päivänä toteutammeko unikoulun nyt kun jo aloitimme venkoilun, mutta päätimme ensin luoda Abulle armeijatyylisen  päivärytmin ja tehdä unikoulun suunnitelman mukaan vasta parin viikon päästä. 

Makuuhuoneesta on tullut kuin hirviön luola, jonne astuminen ahdistaa. Jaksan tällä hetkellä eteenpäin aika lailla yksi päivä kerrallaan ja laitan kaiken toivoni unikoulun varaan. En edes uskalla ajatella mitä tapahtuu jos lapsemme on yksi niistä, joihin unikoulu ei tehoa toivotulla tavalla. Olen jo nyt fyysisesti ja henkisesti niin romuna, että en jaksa pitkään enää jatkaa tällä tavalla. Ajattelen siis positiivisesti - meillä on unikoulu parin viikon päästä ja sen jälkeen nukutaan kaikki levollisesti kellon ympäri! 

Onneksi juhannus on ohi...

Vietin juhannusta taas yh-äitinä kun mies lähti kaverinsa polttarireissulle ulkomaille. Itse pakkasin Abun, mansikkajuustokakun sekä runsaasti lämmintä vaatetta autoon ja suuntasin Lahden lähelle juhannuksen viettoon. Suunnitelma vaikutti loistavalta, viettäisin mukavan perhejuhannuksen monen lapsenvahdin kanssa ja ehtisin tuunailla uuteen asuntoon hankkimaa vanhaa kirjoituspöytää. Maalla oli vipinää kun saman katon alla juhannusta viettivät vanhempani, siskon kolmilapsinen perhe sekä tätini ja setäni. Käytännössä juhannus ei mennytkään ihan ruusuisissa merkeissä...

Suurin koettelemus oli perjantai-illan nukuttaminen. Meillä on päivärytmit käytännössä kadonneet Abun onnettoman nukkumisen takia, mutta iltarytmistä yritetään silti pitää kiinni. Perjantaina maalla noudatettiin samaa iltarutiinia kuin muutenkin - pyjama, iltamaito, imetyksellä uneen - sillä erotuksella, että emme olleetkaan kotona. Abu ei kuitenkaan suostunut nukkumaan. Jokelteli silmät suurina, tuijotteli kattoon, ja heilutteli käsiään. Yritin tunkea tissiä pojan suuhun ja saada tyypin keskittymään maitoon ja nukkumiseen, mutta turhaan. Tunnin päästä nousin, liityin muiden seuraan iltapalalle ja istutin pojan sitteriin. Jonkin aikaa Abu viihtyi itsekseen kunnes alkoi huuto. Siskoni yritti tutilla ja heijauksella saada Abun sylissään uneen. Se onnistui melkein, mutta ei kuitenkaan. Tämän jälkeen yritin itse uudestaan imettää hänet uneen, turhaan. Seuraava temppu oli yrittää heijata Abu uneen vaunuissa, pimeässä eteisessä - turhaan. Lopulta sain pikkumiehen uneen perinteisellä tavalla, tissillä sängyllä. Nukuttaminen kesti kolme tuntia ja vaati neljän naisen panoksen!

Nukkuminen oli yhtä huonoa seuraavana päivänäkin. Imetin Abun jälleen päikkäreille ja lähdin puuhailemaan pöytäprojektin pariin. Ilmeisesti poika oli taas herännyt lähes heti kun poistuin talosta, ja oli viihtynyt aikansa äitini sylissä. Seurue pakkasi pojan vaunuihin ja yritti lähteä vaunukävelylle ajatuksella kyllä se poika liikkuvissa vaunuissa nukkuu. No ei nukkunut ja sanoinkin, että hyvin todennäköisesti ei nuku. Yleensä vaunukävelyt meillä menee niin että Abu makaa vaunuissa peppu pystyssä ja varpaat suussaan.

Viimeinen tippa tälle mamalle oli paluumatka. Menomatka oli sujunut hyvin Abun nukkuessa koko autoreissu, ja toivoin samaa paluumatkallekin. Ensimmäinen puolisko menikin unessa, kunnes jostain syystä Abu heräsi. Ja huusi - ja niin että meinasi oksentaa. Pysähdyin imettämään ja jatkettiin toiveikkaina matkaa. Samantien kun pääsin takaisin moottoritielle takapenkiltä alkoi kuulua raivoisa karjunta. Jaksoin ajaa vartin verran, kunnes oli pakko pysähtyä. Imetin Abun uudestaan jossain moottoritien varren pysähtymispaikalla, ja onneksi sain pojan nukkumaan. Sain kaukalon takaisin autoon ja pääsin nukkuvan lapsen kanssa liikkeelle. Ensimmäisissä liikennevaloissa meidän uniongelmainen poika heräsi taas - huutaen. Matka kotiin oli onneksi lyhyt, mutta sekin raastoi hermoja. Mies oli vielä matkoilla joten kotiovella koitti juhannuksen viimeinen haaste - miten puran tavarat autosta sisään kotiin vauvan kanssa ja ajan sen jälkeen auton parempaan parkkiin? Vauva istui huutamassa autossa kun minä juoksin isoimmat tavarat kotiovesta sisään ja juoksin takaisin autoon viemään sitä parkkiin. Onneksi asumme ensimmäisessä kerroksessa...

Koettiin siis viikonloppuna aikamoinen show... Kotona olisi ollut helpompaa, mutta pakko täältäkin on joskus poistua. Juhannuksena tuli taas todettua, että meidän on pakko pitää Abulle unikoulu. Hänellä on selkeä nukahtamisongelma, ja vaatii siihen runsaasti avustusta. Merkkasin unikoulun jo kalenteriin, jotta osataan valmistautua siihen nukkumalla etukäteen. Kun kesälomat ja kaverin häät ovat ohi, koittaa Abulle unikoulu. Ja se tulee todella tarpeeseen!