Abu - Suomi sanakirja

Abu on oppinut älyttömän määrän uusia sanoja viimeisen kuukauden aikana ja toistaa ihan kaikkea kuin pieni (suloinen) papukaija. Hän kuuntelee ja katselee tosi mielellään kuvakirjoja, osoittelee kuvia, toistaa sanoja ja ymmärtää jo laskemisestakin jotain. Lapsinero?!?!

Ääntäminen on tietysti ihan poskellaan, mutta kyllä ainakin minä hyvinkin paljon ymmärrän lapsen puhetta. Mies ei tietenkään ihan niin paljoa, koska Abu puhuu ainoastaan suomea. Yritän kuitenkin koko ajan muistuttaa miehelle, että vaikka miten paljon Abu puhuisi suomea ja toistaisi suomen sanoja, miehen tulisi puhua vain ja ainostaan hindiä pojalle! Kielen eteen täytyy tehdä hurjasti työtä, mutta uskon että kaksi- tai kolmikielisyys on vain hyödyksi myöhemmin elämässä. 

Ohessa pieni Abu-suomi sanakirja kaikkein hassuimmista sanoista. 

känni = kansi

kamu = kananmuna

puuo = puuro
ekote = sekoitetaan
pommi = pompi
nukku = väsyttää

Hassuinta on, että Abu on alkanut sanomaan itselleen ei kun tekee jotain kiellettyä kuten läiskäisee äitiä. Abu sanoo ee ja nauraa päälle - eli kasvatus ei ole vielä täysin menestys...  
  

Kuulumisia

Blogissa on ollut hurjan hiljaista, liian hiljaista.. Kirjoittaminen on ollut mielessä joka päivä, mutta energiaa ja aikaa on ollut vähemmän kuin halua. Viime viikon matka meni hyvin, sain nukuttua ja liikuttua enemmän kuin kotona. Menin ajoissa nukkumaan ja hyödynsin aamun tunnin lenkkeilemällä Berliinin Tiergartenin puistossa. Ihanaa!  

Tämä mennyt viikko on puolestaan ollut hiukan helpompi töiden osalta, ei ole ollut ihan niin kiireistä kuin aiemmin. Olen yrittänyt lähteä ajoissa hakemaan Abua päiväkodista, mutta ne ruuhkat.. Nyt yksityisautoilijana huomaa miten älytömiä ruuhkia tietyissä kohdissa on aina ruuhka-aikaan. Jokaisessa autossa istuu tietysti vain yksi henkilö - kuski itse. Katsotaan auttaako ruuhkaan jossain vaiheessa valmistuva Länsimetro yhtään. Todennäköisesti ei. Itse matkustaisin mieluummin julkisilla, koska voisin käyttää työmatka-ajan jotenkin hyödyksi, voisin lukea kirjaa, tehdä töitä (vaikka heiluvassa bussissa se on hiukan haasteellista), tai päivittää tätä blogia! Autolla tosin matka-aikani puolittui ja ruuhkavuosielämässä se on iso päivittäinen säästö. 

Töiden jälkeen olemme Abun kanssa olleet lähinnä kotona sisätiloissa, luettu kirjaa, leikitty legoilla ja vain hassuteltu. Tänään olimme pojan kanssa aikaisemmin kotona, joten ehdittiin vielä iltapäivästä lähteä asioille kauppaan ja postiin. Nappasin kaupasta jätskin ja mentiin vielä lyhyeksi ajaksi puistoon keinumaan. Abukin oli hyvällä tuulella koko päivän, monena päivänä poika on olllut todella kiukkuinen ja kärttyinen. Jatkuisipa hyvä tuuli koko viikonlopun! Tällaisia kaikkien iltapäivien tulisi olla - rentoa ja huoletonta aikaa.

Viikon työmatka

Blogissa on ollut hiljaista hetken aikaa, yksinkertaisesti työn ja elämän kiireiden takia. Päivät menee hyvässä energiassa ja täysiä töitä paahtaen, sillä kahdeksassa tunnissa on yksinkertaisesti saatava mahdollisimman paljon aikaan. Aamulla ja iltapäivällä rynnätään töiden ja kodin väliä kamalalla kiireellä, jotta ehditään töihin tai töistä ajoissa päiväkotiin. Illat menevät Abun kanssa ja kotihommissa - pyykätessä, lattiaa syöttötuolin alla putsaten, syöden itse, suunnitellen seuraavaa päivää ja kaikessa muussa sekalaisessa. 

Tämä viikko on kuitenkin erilainen - olen koko viikon työmatkalla Berliinissä! Mies ja Abu jäävät kahdestaan kotiin. Mies hoitaa aamut ja illat sekä pojan viemiset ja hakemiset päiväkodista. Minä nukun täysiä yöunia hotellissa, syön ravintoloissa ja ehkä käyn aamulla jopa lenkillä Berliinin kaduilla. Ei hullumpi viikko tulossa! Toki päivät ovat täynnä ohjelmaa, mutta samalla saan lapsetonta aikaa ja ehkä joitain tunteja omaakin aikaa. Laukkuun on pakattu kirja, tai kaksikin, ja korvatulpat odottavat jo väsynyttä nukkujaa. 

Jossain vaiheessa pohdin kannattaako minun edes lähteä reissuun - viikko tuntuu pitkältä ajalta olla poissa pojan luota. Päätin kuitenkin, että kyllä melkein puolentoista vuoden ikäinen poika pärjää hyvin ilman äitiä. Äitikin pärjää ilman poikaa ja on päättänyt olla matkoilla ilman mitään syyllisyyden tuntoa ja "huono äiti" fiilistä. Kyllä ne miehetkin lähtevät työmatkoille ja muille matkoille pohtimatta voivatko edes lähteä tai ylipäänsä ilman minkäänlaisia syyllisyyden tuntoja! 

Olen kuitenkin kerrannut miehen kanssa muutamia päivittäisiä juttuja - en sentään voinut vain lähteä. Enpä kuitenkaan ole tehnyt jääkaappia täyteen ruokia vaikka jossain vaiheessa niin ajattelin - pojalla on omia purkkeja ja mies osaa kokata omat ruuat. Jos ei osaa, pizzataksi tai Wolt tuo ruuan kotiovelle. Sen verran kuitenkin valmensin miestä, että kerrattiin hätänumero (112, ei 911.. ), muistutettiin pyykin pesemisestä (Abun päällä likaantuu kaksi vaatekertaa päivässä) ja muistutettiin sääennusteen tarkistaminen viimeistään aamulla (ei shortseilla päiväkotiin jos on iltapäiväksi luvattu vettä). Kaikkein tärkein oli kuitenkin tämä muistutus: älä nuku kun Abu on hereillä! Itsestään selvä ohje? No ei meillä, miehen eräskin aamun vahtivuoro meni sohvalla nukkuessa kun Abu leikki vieressä leluilllaan - onneksi ei sentään tukehtunut mihinkään. 

Näillä eväillä mennään tämä viikko. Katsotaan kuka meistä selviää tämän viikon parhaiten..  

Palasia arjesta

Mun täytyy myöntää, että elämämme on aika tylsää tällä hetkellä. Arki sujuu rattoisasti työn ja perheen kanssa, vapaa-aikaa ja omaa-aikaa on vähän, mutta kuitenkin jonkin verran. Viikolla juoksen aamulla töihin, iltapäivällä päiväkotiin hakemaan Abu, kotiin syöttämään poika ja iltaisin yritän tehdä jotain omia juttuja.  Tässä kirjoituksessa ei ole mitään punaista lankaa, vaan halusin jakaa joitain hetkiä meidän kesäisestä arjesta!

Eräs tunnettu naispuolinen toimitusjohtaja sanoi juuri tänään eräässä tilaisuudessa, että parasta lapsissa on se, että itsekin katsoo asioita eri tavalla. Se on totta - Abu ihmettelee lintuja, koiria, kukkia, puita.. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, ja itsekin tulee huomattua maailma kuin uusin silmin. Ihana kevät ja ihanat kukat. Töölö on ollut täynnä kauniita kukkia, voikukista istutettuihin narsisseihin.

Parasta ovat ne hetket, kun olemme kaikki kolme yhdessä. Niitä hetkiä on liian vähän, mutta menneellä viikolla saimme viettää harvinaisen iltapäivän yhdessä ihanassa naapurustossamme. Abun päiväkotiryhmällä oli kevätjuhla, jonka jälkeen lähdimme kävelylle rantaan ja seikkailimme puistossa. Kummallakin vanhemmalla tuli tippa linssiin kevätjuhlissa - siellä se meidän pieni mutta iso poika istui muiden joukossa ihmettelemässä ja lauleskelemassa.

Abu juoksee jo melkoisella vauhdilla ja yleensä aina suinpäin kohti tilanteita, joten perässä on pysyttävä. Mies yritti saada pojan kiinni, että pääsisimme kotiin iltapesulle.

Abu rakastaa kylpemistä. Jos amme on esillä, niin poika hyppää sinne - vaikka vaatteet päällä! Kylvetämme Abun yleensä joka arki-ilta, sillä poika on niin yltä päältä hiekassa päiväkodin jälkeen. Ammeesta nouseminen on joka kerta kamala tappelu, sillä Abu haluaa kammeta itsensä takaisin veteen.

Abun hiukset ovat hyvin epäsuomalaisen paksut ja kasvavat vauhdilla. Olen leikannut Abun hiukset toistaiseksi itse kotona ja ostin tätä varten kunnon hiustenleikkaussakset. Lapsen hiusten leikkaaminen on muuten stressaavaa hommaa, koska koko ajan täytyy varoa ettei sakset osu silmiin tai muuten satuta. Yleensä leikkaan Abun hiukset ammeessa, jolloin Abun mielenkiinto on vesileikeissä. Jälki ei ole mitään ammattitasoa, mutta saadaan ainakin silmät esiin tukan alta. Edellisellä kerralla onnistuin vahingossa leikkaamaan saksilla korvaan (sitä itki sekä äiti että poika!), joten keksin viimeistellä tukanleikkuun pinnatuolissa, lastenohjelmien ääressä.

Abun reviiri kotona on laajentunut, nyt hauskaa on kaivella tavaroita ulos laatikoista. Mikään laatikko ei ole turvassa kun pieni myyrä kaivelee kattiloita, patalappuja, kosmetiikkaa, ja hiusjuttuja laatikoista. Ärsyttävintä on, että Abu on ymmärtänyt että tavaroiden päällä seistessä ylettää myös muihin tavaroihin. Olen saanut pojan kiinni seisomasta ylösalaisin olevan kattilan päällä ja yrittäen kurkottaa tiskipöydälle. Minun ja miehen täytyy koko ajan olla silmä tarkkana ettei käsiin satu mitään vaarallista. Veitset pitää siirtää tarpeeksi kauas pöydän reunasta ja siirtää kosmetiikat ylähyllyille. Taitoa alkaa olemaan, muttei vielä järkeä! 

 Kesän paras ravintola on ihan meidän lähellä. Kulttuuritehdas Korjaamo on avannut kesäpihansa, joka on ihan mahtava lapsiperheille. Kävimme tänään illalla testaamassa paikan valikoimaa ja ilahduin. Piha on tarpeeksi iso ja kaukana autotiestä, että pojan voi jättää yksin tutkimaan ympäristöä. Hiekkalaatikko ei tosin jaksanut kiinnostaa, vaan Abu oli kiinnostuneempi linnuista, oksista ja muista asiakkaista. Jouduin pariin otteeseen käymään hakemassa Abun muiden seurueiden luota, jonne hän päätyi juttelemaan. Mahtavaa, että poika on sosiaalinen ja iloinen, mutta namusetä-varoitustarinat täytyy näköjään kertoa jo oletettua aikaisemmin... 

 

Oma viikonloppu auringossa ja paluu arkeen

Takana on ihana niin kutsuttu virkistysviikonloppu ja jo ensimmäinen päivä arkiviikkoa toimistolla. Vietin viikonlopun hikoilemassa ja virkistymässä kauniissa keväisessä luonnossa, eli pitkään odotetulla GoodBoostin Boostcampilla. Viikonloppuun kuului monipuolista urheilua, terveellistä syömistä ja kavereiden kanssa oleskelua. 

Saavuttiin bootcampille Tampereen lähistölle perjantaina iltapäivällä. Majapaikassamme meitä odottivat BoostCampin järjestäjät, suurin osa osallistujista, sekä herkullinen välipala. Välipalana oli chia-vanukasta ja kurpitsansiemenjauhoista tehdyt (vihreät!) sämpylät. Välipalan ääressä täytimme kuntotestin alkulomakkeita - viikonlopun aikana meille tehtäisiin kuntotesti ja kehonkoostumusmittaus. Odotukset eivät olleet korkealla, olenhan ollut reilun vuoden lapsen kanssa kotona, yhdessä kädessä kahvikuppi ja toisessa suklaapatukka. Kunto olisi korkeintaan keskitasoa, heikkona lenkkinä keskivartalon lihakset ja anaerobinen kunto. Kestävyyskunto on luultavasti ihan keskitasoa tai parempaa, sillä olen kävellyt vaunujen kanssa ympäri Helsinkiä reilun vuoden. 

Perjantaina teimme siis ensimmäisen osan kuntotestiä, eli UKK-instituutin kävelytestin. Testiin kuului 2km:n kävely, joka piti suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista. Nopeasti käveleminen on muuten hitsin hankalaa ja sattuu jalkojen ihmeellisiin nurkkiin! Testin jälkeen vuorossa oli tabata-treeni mahtavalla maisemapaikalla, ja ennen illallista rentouduimme vielä joogassa.

Heräsin lauantai-aamuun virkeänä ja energisenä, sillä unta tuli 8h putkeen. Valmiina jumppaamaan! Olo oli ihan toista kuin kotona, jossa Abu herää yleensä jo kuudelta huutelemaan sängyssään. Lauantai alkoi kevyellä aamutreenillä, joka sai veret kiertämään ja kehon lämpimäksi. Aamiaiseksi (aamujumpan jälkeen) herkuteltiin yllättävän hyvällä chia-tuorepuurolla ja keitetyillä kananmunilla. Heti aamiaisen jälkeen saimme yllätysvieraan, Kansallisbaletin entisen tanssijan, joka piti erittäin inspiroivan puheenvuoron tavoitteista ja uskosta omiin päämääriin. Taas muistui mieleen, miten oma pää (ja sydän) vaikuttavat suuresti siihen, millaiseksi oma elämä kehittyy ja saavuttaako omat tavoitteet. 

Lauantaina urheiltiin tosi monipuolisesti - funktionaalista treeniä järven rannalla, kävelyä, intervalli mäkitreeniä, ja venyttelyä. Päivä päättyi core-treeniin, saunaan ja grillattuun loheen kesäisen ruokapöydän ääressä. Ihana kesä!

Sunnuntaina aamulla olo ei enää ollutkaan niin virkeä kuin lauantaina, vaikka olin nukkunut samat 8h. Edellisen päivän tiukka fyysinen treeni tuntui vähän joka puolella ja kropan yleinen energiataso oli selkeästi alhaalla. Aamulla ei ollut treeniä, vaan jatkoimme kuntotaon mittausta ja teimme kehonkoostumusmittauksen. Näihin kuului siis useampi mittaus: puristusvoima, tasapaino, hartiaseudun liikkuvuus, paino, rasvaprosentti sekä kehon aineenvaihdunnan "ikä". Tuo aineenvaihdunnan ikä oli minulle suuri yllätys - laitteen mukaan minulla se oli 17v, eli reilusti alle oman ikäni. Se on sitten täysi mysteeri millä perusteella tuo lasketaan (varmaan jonkinlainen yhdistelmä painoa, rasvaprosenttia ja nesteytystä) sillä vain seisoin paljain jaloin laitteen päällä. Tosin isäni puoleinen suku on hyvinkin hoikkaa ja urheilullista porukkaa, joten oma geeniperimä saattaa vaikuttaa aineenvaihdunnan tasoon ja kehon kykyyn hyödyntää ravinto. Mutta mistä kone sen tietää, on vielä täysin auki. Saamme kuntotestin tulokset jälkikäteen sähköpostilla, joten totuus selviää myöhemmin!

  

Oma energiatasoni oli viimeisenä päivänä selkeästi kadoksissa, joten monet treenit tuli tehtyä vähän puoliteholla. Aikataulussa oli onneksi tabata-treenin lisäksi venyttelyä ja ashahia, joten saatiin myös rauhoittua ja rentoutua ennen kotiinlähtöä.

Viikonloppu oli mahtava, mutta palasin kotiin lähes väsyneempänä kuin lähtiessäni. Energiat oli kadonnut ja kroppaa kolotti joka puolelta. Toisaalta viikonlopun treenit oli niin tehokkaat, ettei ennen viikonloppua tarvitse varmaan kovin paljoa miettiä urheilua. Hienoa oli myös syödä terveellisesti kasvisruokaa ja olla sokerittomalla ruokavaliolla. Myönnän olevani sokeriaddikti, tähän asti olen aina viimeistään kaivannut illalla jotain herkkua. Olen pystynyt jatkamaan sokerittomuutta tämän päivän, vaikka välillä on tehnyt kahvin kanssa mieli jätskiä tai suklaata.. Toivottavasti pahin himo menee ohi, sillä sokerin määrä ruokavaliossani täytyy pysyvästi vähentää. 

Viikonloppu tuli todella tarpeeseen, mutta samalla ikävöin poikiani. Abu tuntui kasvaneen paljon jo pelkästään kahden päivän aikana, ja viihtyi sunnuntaina illalla paremmin miehen kuin minun seurassa, niisk. Miehen ja pojan kahdestaan viettämä aika on kyllä tosi tärkeää heille molemmille, joten senkin takia suosittelen kaikille äideillä omaa rentoutumisreissua, aina välillä!

ps. GoodBoostin blogi on täynnä herkullisia ruokaohjeita, joista osaa päästiin maistamaan myös viikonloppuna. 

Vinkkejä kiireisten aamujen pelastukseksi

Kiire, lyhyet yöunet, uusien rutiinien rakentaminen, kiukutteleva lapsi, likaiset vaatteet, sotkuinen koti. Näistä on ruuhkavuodet tehty. 

Arkipäivät menee vauhdilla ja viikonloppuisin toiveena on vain kunnon yöunet. Abu heräsi viime viikolla melkein joka aamu 5.30-6.00 välillä, eikä sen jälkeen auttanut mikään enää nukahtamiseen. Arkipäivät pysyy kasassa vain jonkinlaisen rutiinien ja suunnitelmallisuuden voimin. Meillä on päiviin tarkka työnjako miehen kanssa ja kaikki isommat kodinhoidot ja -huollot yritetään jaksaa tehdä viikonloppuisin. Minä syötän Abun, mies pukee ja vie Abun päiväkotiin. Yritän olla töissä mahdollisimman aikaisin, jotta ehdin viimeistään puoli viideltä hakemaan Abun päiväkodista. Haen pojan hoidosta, ja syötän illallista. Mies tulee kotiin yleensä vasta juuri ennen unirutiinien aloittamista, joten koko iltapäivä on selvittävä yliväsyneen lapsen kanssa. Abu on päivähoidon jälkeen todella väsynyt ja suurin väsymys (nimetty kauhujen tunniksi) iskee kuuden ja seitsämän välillä. Siinä vaiheessa välipala on syöty, Pikkukakkonen loppunut, ja yliväsymyksen ja tylsyyden yhdistelmä tuo känkkäränkän taloon. Abu pomppii sohvalla (heti kun silmä välttää, ja useasti tippuu siitä lattialle), siirtelee mattoa, heittää tavaroita laatikoista, ja saa kiukkukohtauksia kun kaiken tämän kieltää.

Meidän arjen helpottaja on siis yksinkertaiset asiat: suunnitelmallisuus ja ennakointi. Meidän aamuista ei tulisi mitään ilman edellisen illan valmisteluja ja suunnitelmia. Tässä vinkkejä muidenkin kiireisiin aamuihin!

Aamiaistarvikkeet valmiiksi pöydälle. Voileipiä ei oikein voi tehdä valmiiksi pöydälle, mutta muuten aamiaista voi valmistella jo edellisena iltana. Laitan itselleni aina myslin kaikilla mausteilla valmiiksi kulhoon; aamulla sekaan voi vain kaataa maitoa ja syödä. Samoin Abun puurokattila on aina oltava pestynä valmiusasennossa hellalla. Jos juodaan aamukahvit, laitan kahvin valmiiksi keittimeen ja aamulla voin vain painaa nappia. Kahvi ja Abun puuro valmistuu vaikka suihkun aikana. Mietin illalla etukäteen mitä aion aamulla syödä ja asetan ainakin omat astiat (mies ei välttämättä aina edes syö aamiaista) valmiiksi esille, niin niitä ei tarvitse aamulla kaivella kaapeista. 

Päiväkotitarvikkeet valmiiksi esille. Asetan Abulle aina puhtaan vaatekerraston hoitopöydän viereen, jotta aamulla kiireessä ei tarvitse kaivella vaatteita. Ilmatieteenlaitoksen nettisivut ovat uusi suosikkini, edellisenä iltana katsotaan säätiedotus ja mietitään onko päiväkodissa kaikki tarpeellinen päivää varten. Tänään aamulla vietiin päiväkotiin uudet kumisaappaat, viime viikolla vietiin aurinkohattu ja aurinkorasvaa. Koska mies vie pojan hoitoon, laitan aina vaunujen päälle valmiiksi takin ja pipon/hatun, joka laitetaan seuraavana päivänä päälle. 

Omat vaatteet esille. Omatkin vaattet on hyvä olla asetettu esille aamua varten, tai ainakin mietitty mitä päälleensä haluaa seuraavana päivänä laittaa. Niitäkin päiviä on, kun joudun kaivamaan puhtaita housuja ja silittämään ryppyistä paitaa kelloa vilkuille ja itkevää lasta hyssytellen. Ei siis mikään optimaalinen tilanne, mutta siihen voi vaikuttaa ennakoimalla. 

Asunto siistiksi aamua varten. Tiskikoneen pitää olla tyhjennetty aamua varten, muuten tuloksena on tiskikaaos altaassa ja siivousurakka heti töiden jälkeen. Töiden ja päiväkodin jälkeen me olemme kaikki niin väsyneitä, että kukaan ei ihan tosissaan halua siivota tiskivuorta ja tyhjentää astianpesukonetta. Tämä ohje on meillä kaikkein hankalin noudattaa, sillä syömme yleensä illallista vasta Abun mentyä nukkumaan. Tiskikoneen pesuohjelmat kestävät niin pitkään, että tyhjentäminen jää yleensä miehen vastuulle - eikä siis aina toteudu. 

Viikon ruuat tehdään etukäteen. Olemme pyrkineet tekemään viikon ruuat etukäteen sunnuntaina, jotta iltaisin ei tarvitse alkaa kokkailemaan. Sunnuntaina tehdään paria eri ruokaa jääkaappiin tai pakastimeen, joita voi syödä pitkin viikkoa. Tietysti välillä tylsistyttää syödä kolmatta päivää samaa ruokaa, mutta valmis ruoka vain helpottaa elämää niin huomattavasti. 

Arki on siis aikamoista selviytymistarinaa, mutta tämä elämäntilanne on meille vielä uusi. Abu on ollut vasta pari viikkoa kokopäiväisenä päiväkodissa, ja minä töissä. Eniten toivon, että Abun yöunet pitenevät eikä meidän kaikkien tarvitse enää herätä ennen kuutta. Vaikka lähden aamuisin aikaisin töihin, olisi niin toivottavaa saada nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Onneksi viikonloppuna on äidin pakomatka terveyteen - pitkään odotettu BoostCamp! Tiedossa on hikiurheilua, joogaa, terveellistä ruokaa, omaa aikaa kavereiden kanssa - ja unta. Paradise on earth? ;-)

 

Lisätienestejä kotiäideille

Hoitovapaa on sellaista taloudellisen niukkuuden aikaa, että en itse voinut kovin pitkään olla poissa työelämästä. Toisaalta, en myöskään halunnut olla kotona vuosikausia, vaan halusin takaisin työelämään ansaitsemaan ja käyttämään aivojani. Ruuhkavuodet ovat vasta alkaneet, mutta voin jo nyt myöntää että tekee tiukkaa jaksaa pitkää työpäivää ja työmatkaa, sekä jaksaa tehdä mitään kotihommia enää iltaisin. Päivisin olo on työn takia energinen, mutta iltaisin olen todella väsynyt. 

 

Kotiäidin elämä oli helpompaa, mutta ne laskutkin on maksettava ja olisihan se kivaa ostaa itsellekin joskus jotain uutta. Millä tavalla kotiäiti voisi siis helposti ansaita lisää rahaa äitiys- tai hoitovapaalla? 

 

Suomessa on juuri aloittanut yritys, Crowst, joka tarjoaa helpon tavan tienata pientä lisärahaa. Maailmalla tunnettu, mystery shopping -tyylinen idea, on nyt saapunut Suomeenkin. Idea on helppo: lataa sovellus puhelimeesi, vastaa kyselyihin, ja saat tilillesi rahaa ja/tai pisteitä. Pisteitä voit käyttää myöhemmin osana lahjakorttien lunastusta, ja pisteitä kerryttämällä etenet yhteisössä ylemmälle tasolle. Mitä korkeammalla tasolla olet, sitä enemmän voit ansaita erikoistehtävillä ja -kyselyillä.

 

 

 

Crowst-sovellus löytyy Google Play Storesta Android puhelimille, ja voit heti lataamisen jälkeen päästä tienaamaan pisteitä ja rahaa.

 

Kuulostaako helpolta? Sitä se on! Rekisteröidy ja lataa sovellus Google Play Storesta niin pääset heti katsomaan mistä puhutaan.  

 

 

Yhteistyössä Crowst.

 

Viimeinen päivä hoitovapaalla

Tämä postaus piti itse asiassa julkaista jo viikolla, mutta blogin päivitys on jäänyt jälkeen - no, itse asiassa otsikon takia. Hoitovapaa loppui, minä palasin töihin ja Abu aloitti kokopäiväisenä tarhassa. Vihdoin on viikonloppu ja aikaa. Mikä siis olisikaan parempi aika panostaa taas blogiin kuin lauantai, joka sattuu olemaan vappuaatto. Abu nukkuu päikkäreitä ja mies lähti ostamaan grillattavia vappubileisiin, jonne lähdemme iltapäivällä.

Blogin otsikko siis kertoo syyn kiireeseen, tiistai oli viimeinen päivä hoitovapaalla kun siirryin takaisin toimistoelämään. Uudet hommat alkoivat keskiviikkona, ja loppuviikko onkin mennyt ruuhkavuosien alkuun totutellessa. Arjen pyörityksestä ja Abun kokopäiväisestä päiväkotihoidosta myöhemmin lisää, vaikka voin jo nyt sanoa että ensimmäisetkin kolme päivää väsyttivät hurjasti.

Yritin pitää viimeisen päivän "erikoisena" päivänä ja jaksaa ajatella koko ajan, että elän viimeisiä hetkiä lapsen kanssa kotona, mutta niinhän se päivä vain meni omalla rutiinillaan. Lapsen kanssa rutiinit määräävät tahdin, ja lapsen (ja oma) mieliala vaikuttaa siihen, tuleeko päivästä kiva vai ei. Yritin myös valmistella loppuviikkoa niin, että pesin pyykkiä etukäteen ja tein isomman satsin ruokaa ettei heti illalla tarvitse kokata.

Abu toimi pikku apulaisena pyykkikoneen täyttämisessä. Pojan mielestä on hauskaa kurkkia pyykkikoriin ja kannella sieltä vaatteita koneelle. Yleensä tosin vaatteista ei päästetä irti pesukoneen luona, vaan niitä kannellaan sitten ympäri asuntoa. 

Ruokailun jälkeen lähdettiin keskustaan asioille. Tiistaiksi oli tietysti sattunut tylsä sadepäivä, joten vaunujen sadesuoja piti pakata mukaan. Yleensä en käytä sadesuojaa kuin vain kamalassa kaatosateessa, sillä se on niin hankala laittaa Briojen ylle, varsinkin kun käytössä on istuinosa. Vaunukopan kanssa sadesuoja jotenkin toimi paremmin.

Iltapäiväruokailun jälkeen leikittiin kotona. Abusta huomaa jo sen, että omat tutut lelut eivät jaksa viihdyttää ja jossain vaiheessa alkaa kyllästyminen, joka ilmenee ärsyttävänä levottomuutena ja riehumisena. Siinä vaiheessa yleensä lähdetään ulos puistoon. Onneksi meillä on korttelin päässä kiva pikku puisto, jonne yleensä mennään. Pienelle pojalle siinä on ihan riittävästi tekemistä. Ongelmana on vain se, ettei leikkipaikan ympärillä ole aitaa ja siitä pääsee siis juoksemaan muualle puistoon. Abu aina välillä muistaa, että karkuun oli kiva juosta ja lähtee töpöttämään pois. Juoksu on vielä niin hidasta, että karkulaisen saa nopeasti tosin kiinni.

Lapset ja kura, ihan ihmeellistä miten se muta kiehtoo niin paljon. Abukin lapioi (tai yritti, vielä ei ole koordinaatio ihan niin kehittynyt) vettä lammikoista ja olisi halunnut mennä pomppimaan lätäkköön. Muuten lätäköissä saa mielestäni pomppia, mutta meillä ei ole vieläkään hankittuna kumisaappaita. Houkuttelin Abun siis pois lammikoista liukumäkeen, kiipeilytelineeseen tai keinuun. Abun ilmaiseksi saatu sadeasu on vielä vähän iso, mutta se ei haitannut menoa.

Puiston jälkeen katsottiin Pikku Kakkonen ja syötiin välipalaa. Sormiruokailu ei ole edelleenkään suuri menestys, sillä Abu haluaa syömisen sijaan heittää kaikki palat lattialle tai muussata ne pöydällään. Onneksi syöminen lusikalla alkaa vähitelleen sujumaan ja ruoka päätyy  joskus jopa suuhun. 

Viimeinen päivä ei tuntunut mitenkään lopulliselta ja kamalalta, ehkä sen takia että olen oikeasti halunnut palata työelämään jo muutaman kuukauden ajan. Tietysti vähän jännittää miten uutta arkipyöritystä jaksaa pidemmän päälle. Nyt kesäaikaan on helppoa, mutta kun talvi ja pimeys iskee päälle miten jaksan juosta töihin, olla tehokas, ja olla lapselle jotenkin läsnä myös illalla? Toisaalta luulen, että kaikki työhön palaavat naiset miettivät samoja asioita, ainakin jossain vaiheessa. 

Hauskaa vappua! 

Viikonloppu yksinhuoltajana

Olin viikonlopun kahdestaan Abun kanssa, koska mies lähti Roomaan viettämään poikien viikonloppua. Viikonloppu oli todellinen yksinhuoltajaviikonloppu, sillä omat vanhempani ovat myös reissussa. Sovin siis tapaamisia kavereiden kanssa, jotta tulisi lähdettyä jonnekin muuallekin kuin leikkipuistoon ja laitettua meikkiäkin naamaan. Pikkulapsiarkena meikitön olo on normaaliolo, mutta välillä kevytkin meikki piristää kun peilistä ei enää katsele takaisin väsyneen näköinen raato. 

Sovin siis leikki-, koti- ja kahvitreffejä ystävien kanssa. Parhaiten treffeistä toimi ne, jotka olivat leikkipuistossa tai kotona. Tapasin ystävän yhdessä kaupungin uusista ja hienoista kahviloista, Kruunuhaan vietnamilaishenkisessä Papu Cafessa. Abu nukkui päikkäreitä vaunuissa, ja tarkoitus oli nauttia kuppi kahvia samalla kun Abu viimeistelee uniaan. Ei mennyt kuin nanosekuntti siitä kun vaunut pysähtyivät kun poika rääkäisi vaunuissa. Abu heräsi, ja kiukkuisesti. Ensimmäisten suhteellisen tyytyväisten minuuttien jälkeen Abu alkoi kiljumaan, eikä meinannut lopettaa. Sylissä poika kiljui kuin sika ja rimpuili lattialle, kun päästin lattialle poika kiljui kuin sika. Kahvin juomisesta ei tullut mitään kun yritin hyssytellä poikaa muiden kahvila-asiakkaiden tuijottaessa rääkyvää lastani.  Tällaisissa tilanteissa pintaa nousee negatiivisia tunteita -  lievä häpeä (miksei toi lapsi voi nyt olla nätisti..) ja kiukku (jumaliste, lopeta nyt, ei sulla ole mitään hätää!). Lauantai-iltapäivän rentouttava kahvihetki kutistui siis tuskanhikiseksi painimiseksi lapsen kanssa. 

Vaikka sää ei ollutkaan erityisen hyvä, käytiin Abun kanssa joka päivä puistossa keinumassa ja kaivamassa hiekkaa. Nykyään Abu viihtyy parhaiten lapio kädessä hiekkalaatikolla ja kauhomalla santaa erilaisiin astioihin. Sadekelillä superjännittävää oli myös käydä läpsimässä liukumäkeen syntynyttä lätäkköä. Lapset ja kura, ne vaan rakastaa toisiaan! Abulla oli ensimmäistä kertaa Ticketin kiva sadeasu. Takki oli vielä aika reilu, mutta ei se näyttänyt haittaavan menoa. Ostoslistalla on vielä kumisaappaat ja kurahanskat, vaikka nämä Reiman välikausihanskat kestivät hyvin lätäkössä touhuamista. 

Vaikka viikonloppu meni ihan jotenkuten sujuvasti, olen aika raato. Aamusta iltaan touhuamista pienen lapsen kanssa väsyttää, aivan älyttömästi. Onneksi mies tulee yöllä takaisin ja viikolla voi jakaa hoitovastuuta. Jälleen kerran tuli suuri kunnioitus yksinhuoltajia kohtaan, jotka jaksavat lapsiaan yksin päivästä toiseen.

 

Ensimmäinen vanhempainilta päiväkodissa

Abu vasta äsken aloitti päiväkotiuransa, ja heti saatiin kutsu vanhempainiltaan. Mulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia vanhempainiltaan kohtaan, lähinnä mietin mitä ihmettä siellä käsitellään. Luulin, että iltaan oli kutsuttu vain Abun oman ryhmän vanhemmat, mutta päiväkodissa olikin tupa täynnä vanhempia.

Päiväkodin johtaja esitteli asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ja nosti esiin vuoden aikana tapahtuneet huononnukset tai parannukset. Tulokset kuulostivat omiin korviini aika hyviltä - näköjään kommunikaatio toimii vanhempien ja päiväkodin välillä kiitettävästi, lapset viihtyvät ja toimintatavoissa ei ole suuria ongelmia. Päinvastoin, Abun päiväkodissa on mahdollisuuksia ja erityisesti tilaa erilaisille ulkoharrastuksille ihan eri laajuudella kuin monessa muussa kantakaupungin päiväkodissa. En välttämättä ole vielä ihan käsittänyt mitä kaikkea päiväkodissa puuhaillaan päivästä toiseen. Toki, Abu on ehkä liian pieni vielä osallistumaan kaikkeen ja hänenkin hoitoura on vasta alkuvaiheessa. 

Vanhempainillassa vanhemmat jaettiin kolmeen ryhmään, joissa keskusteltiin kolmesta aiheesta: ravinnosta, liikunnasta ja levosta päiväkodissa ja kotona. Lepo on aika itsestään selvä homma. Ilman riittävää lepoa lapsi ei jaksa keskittyä eikä osallistua. Lepo edesauttaa kehittymistä ja kasvua, ja sopiva määrä unta tai lepoa on tarpeen kaikille lapsille. Kotona jaksaa vielä jotenkin selviytyä arjestä väsykiukkuisen lapsen kanssa, mutta päiväkodin hoitajien työstä tulee huomattavasti hankalampaa jos lapset eivät nuku tai lepää riittävästi. Abusta ainakin huomaan, että päiväkotipäivän jälkeen poika on todella väsynyt. Väsymykseen vaikuttaa tietysti runsas ulkoilu, mutta myös virikkeiden määrä. 

Liikuntaosio kertoi minulle kuinka paljon tässä päiväkodissa panostetaan lasten liikkumiseen ja liikunnalliseen kehitykseen. Päiväkodissa ehdittiin hiihtää ja luistella, vaikka Helsingissä olikin lyhyt talvi. Pihoja on useampia, joten varsinkin vanhemmat lapset pääsevät kiipeilemään, pelaamaan palloa, keinumaan ja pyöräilemään pihalla. Abun ryhmä on ainakin toistaiseksi pysytellyt pienten pihalla, jossa on hiekkalaatikko, liukumäki ja pari muuta vempainta. Keskustelu herätti kuitenkin minut miettimään millaisen liikunnallisen esimerkin annamme Abulle. Abulla ei ole (tietenkään vielä näin pienenä) mitään omia harrastuksia, mutta emme me perheenäkään kovin paljon puuhaile. Yleensä mies käy lenkillä tai crossfitissä ja minä salilla tai jumpassa. Lenkkeilin Abun kanssa jonkin verran kun poika oli ihan pieni. Nykyään vaunujen kanssa käydään lähinnä keskustassa ostoksilla tai lounaaalla. Kesällä täytyy panostaa perheen yhteiseen ulkoiluun ja liikkumiseen - pyöräilyyn, puistoiluun, uimiseen, kävelyyn, ja luonnossa liikkumiseen. 

Abun päiväkodin ruoka sai monelta vanhemmalta erityisen maininnan, ilmeisesti talon oman keittiön ateriat ovat lapsille maistuvia. Ruoka-aiheesta puhuttaessa aloin pohtimana meidän perheen suhtautumista ruokailuun ja ruokaan. Me aikuiset syömme illallista yleensä vasta Abun nukkumaanmenoajan jälkeen, koska mies tulee töistä vasta juuri ennen Abun uniaikaa. Varsinkin nyt pojan kasvaessa täytyy alkaa panostamaan yhteisiin illallisiin, että perheessä on edes hetki jolloin kaikki olemme koolla. Kunnianhimoni on myös laskenut Abun ruokailujen suhteen, tarjoilen yleensä omaa ruokaa tai purkkiruokaa ja sen seurana vähän tomaattia, kurkkua tai paprikaa. Sormiruokailu on edelleen aika vähäistä, sillä suurin osa ruuasta päätyy lattialle, eikä mun hermot kestä jatkuvaa moppaamista. Kuitenkin fakta on, että ruokailutottumukset luodaan lapsena, ja lapsen tulisi totutella uusiin makuihin. Koin lievää syyllisyyttä omasta laiskuudestani kun mietin millaisia makuelämyksiä tarjoan Abulle. Muilta vanhemmilta tulikin hyviä vinkkejä miten totuttaa lapsi uusiin makuihin: salaatit ja uudet maut annetaan heti ruokailun aluksi, lapsi otetaan mukaan kokkailuun, kaikkea pitää maistaa, eikä leipää anneta alkupalaksi. Paras vinkki oli ns. "mindful eating" - lapselle kerrotaan mistä ruoka on tullut ja pohditaan ruokaa yhdessä. Tämä tietysti sopii paremmin vanhemmalle lapselle, mutta musta tämä on hieno vinkki. Samalla tulee itsekin arvostettua sitä ruokaa omallakin lautasella.

Millaisia ruokailutapoja teillä on? Miten saat lapsen maistamaan uusia makuja?

Päivähoidon aloitus

Abun päiväkotiura alkoi virallisesti perjantaina, kun pojan päivähoitosopimus astui voimaan. Saimme vihdoin kunnalliselta paikalta ruinattua, aneltua ja neuvoteltua osa-aikaisen päivähoitopaikan. Olin alunperin hakenut päiväkotipaikkaa maaliskuulle, mutta Helsingin keskusta-alueen tilanne on näköjään ihan katastrofaalinen eikä minkäänlaisia paikkoja löytynyt. En myöskään halunnut hoitopaikkaa mistään liian kaukaa, sillä matkoihin olisi mennyt liikaa aikaa. Harkitsimme myös yksityistä päiväkotia, mutta kustannus- ja matkasyistä valitsimme kunnallisen vaihtoehdon.

Paikka varmistui aika viime tippaan, pari päivää ennen pääsiäistä ja kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa päiväkotiin ennen lomia. Abulle on varattu puolipäiväinen hoitopaikka maanantaisin ja perjantaisin. Tämä onnistuu sen takia, että monet vanhemmat tekevät lyhennettyä työviikkoa ja alku- ja loppuviikosta päiväkodeissa on väljempää. Ajallisesti tämä tuntuu tosi vähältä, mutta on meille lopulta tosi hyvä ratkaisu. Minä ehdin keskittyä tulevaisuuden suunnitelmien tekoon ja Abu saa pehmeän laskun päiväkodin aloitukseen. Joskus siellä hoidossa kuitenkin on aloitettava, ja näin pienelle on kiva aloittaa muutamalla tunnilla per viikko kuin samantien kokopäiväisenä.

Päiväkoti vaikutti ihan kivalta; se on tietysti pienempi ja vähän karumpi kuin erään yksityisen ketjun uusi päiväkoti, missä kävimme keväällä tutustumassa. Sijainti on kuitenkin tosi hyvä, päiväkoti on rauhallisella paikalla lähellä merenrantaa ja lapsilla on käytettävissään iso oma piha. Piha on lisäksi jaettu ryhmien mukaan, joten Abun pienten ryhmä ulkoilee pihalla jossa on pienimmille sopivia leikkivälineitä.

Hoitajat ovat mukavan oloisia, ja poikkeuksellisesti tässä päiväkodissa on kaksi mieshoitajaa. Toinen tekee toisaalta vain jonkinlaista työharjoittelua ja on paikalla vain 6 viikkoa. Kuitenkin on kiva, ettei hoitajat ole pelkkiä naisia. Hoitajia on siis tässä vaiheessa tavallaan enemmän kuin minimivaatimus, mutta silti mielestäni lapsia on hurjasti suhteessa hoitajiin. Kaikkea ei voi huomata kun jaloissa vilistää 14 lasta, ja vauhtia on melkoisesti jos kaikki lapset ovat paikalla. Tilatkaan eivät ole kovin suuret, joten varmasti senkin takia lapset ulkoilevat kaksi kertaa päivässä.

Ryhmässä on muutama suurinpiirtein samanikäinen kuin Abu, ja yksi nuorempi. Jo parin päivän kokemuksella voin sanoa, etten laittaisi alle yksivuotiasta lasta päiväkotiin. Tämä hoitovauva ei kävele vielä, joten ulkoiluaikoina poika käytännössä vain makoilee maassa. Toki hoitajat välillä nostavat lapsen syliin ja välillä taas laittavat hänet muiden viereen hiekkalaatikolle, mutta silti poika on hyvin paljon itsekseen muiden lasten juostessa ympäri pihaa. Vaikkei Abu kovin nopeasti ja vakaasti etene ulkona, pystyy hän kuitenkin kulkemaan itsekseen ja hakeutumaan muiden lasten luo.

Harjoittelimme päiväkodissa olemista heti pääsiäisen jälkeen ja ensimmäisen kerran Abu jäi yksin hoitoon perjantaina. Itkua ei ollut silmässäni, tiesin että Abu pärjää hyvin hoitajien ja muiden kanssa. Koin lähinnä suurta haikeutta - meidän vauva ei ole enää vauva vaan on jo iso poika!

5 merkkiä joista tiedät olevasi vanhempi

Niitä päiviä tulee kohdalle silloin tällöin. Silloin mietin miten erilaista elämä oli ennen lasta. Ulkonäköön ehti panostaa käymällä säännöllisesti kampaajalla, kasvohoidossa, sokeroinnissa ja hieronnassa. Eri urheilulajit ja -tapahtumat tulivat tutuiksi, sillä useimpina päivinä työpäivä jatkui hikijumpan parissa. Kulttuuririennot tulivat tutuiksi ja iltaa ehti viettää ystävän kanssa viinilasin ääressä. Illalla ehti ja jaksoi kokkailla terveellistä ja maistuvaa (ja vähähiilihydraattista, proteiinipitoista) illallista.  

Valehtelisin jos väittäisin etten kaipaa tätä elämää lainkaan. Kaipaan välillä spontaania mahdollisuutta lähteä miehen kanssa leffaan tai ravintolaan, sekä kiireettömiä sunnuntai-aamuja lehden parissa. Lapsettomana elämä oli helpompaa, mutta kuitenkin tylsempää. Lapsettomana päivät ja vuodet kuluivat jotenkin samanlaisina - aamulla töihin, illalla jumppaan, viikonloppuna kavereiden kanssa ravintolaan. Vanhempana puolestaan elän mukana lapsen kehityskaaressa - näen miten Abu oppii uusia taitoja, itsenäistyy, kehittyy motorisesti ja kielellisesti. Sunnuntai-aamut alkavat pahimmassa tapauksessa jo kuudelta aamulla, mutta herään kuitenkin iloiseen höpötykseen ja isoon hymyyn. Abu osaa jo juosta-töpöttää, ja kiirehtii isäänsä vastaan ovelle huutaen "thäti thäti". Abu antaa myös isoja märkiä pusuja huulille ja poskelle, vaikka nyt flunssan aikana ne on enemmän räkäisiä nuolaisuja.

Flunssakauden aikana mieleeni on juolahtanut useampi asia, joita vain vanhemmat kokevat ja ymmärtävät.  
Sinä äiti tai isä - näistä asioista ainakin tunnistat, että olet vanhempi!

1. Legoja joka paikassa

Se ei riitä, että legoja löytyy joka puolelta kotia, kuten keittiön laatikoista ja roskiksesta. Näiden kirottujen legojen päälle astuu jatkuvasti, sillä palat ovat aina puoliksi piilossa, ja kummallisissa paikoissa. Ja vihdoin kun pääsen omille menoille kaupungille, huomaan että hanskojen sijasta taskusta löytyy... lego.

2.  Ihana kamala puuro

Puuro, mikä ihana kamaluus. Ensinnäkin Abulla on viha-rakkaus-suhde puuroon - välillä pojalle maistuu iso lautasellinen puuroa jogurtin ja hedelmäsoseen kanssa. Toisinaan taas edes puolikkaan lautasellisen syöttäminen on tahtojen taistelua, jossa suuta houkutellaan avautumaan leluilla, kirjoilla, kolisevilla vitamiinipurkeilla, ja koruilla. (Välillä kaulakoru on aina kiinnostava juttu, jolla suu aukeaa..)  Tahtojen taistelussa puuroa lentää pitkin ruokapöytää ja lattiaa; löysin puuroa taannoin kirjahyllyn oven takaa ja pöytälevyn alta. 

3. Pysyvä heijaamisrefleksi
Abu oli vauvana herkkäuninen ja nukuttaminen oli välillä kamalan työn takana. Päikkärit nukuttiin tasan tarkkaan liikkuvissa vaunuissa (no, edelleenkin nukutaan näin) ja jos vauhti pysähtyi, poika alkoi protestoimaan. Lihasmuistiini jäi siis heijausliike - huomaan usein heijaavani ostoskärryjä vaikka lapsi ei edes ole mukana kauppareissulla.

4. Kolmas persoona
Välillä ihmettelen kuka on tämä äiti, josta puhun koko ajan? "Ei hätää, äiti tulee", "Odotapas, äiti laittaa sulle sukat jalkaan", "Tule, äiti on täällä!". Minäkö äiti? Välillä oma äiti-identiteetti tuntuu olevan kadoksissa. Erityisesti ollessani omien vanhempieni kanssa tuntuu tosi oudolta sanoa äiti Abulle... Äitihän on se oma äitini. Ainiin mutta hänhän on nyt mummi. Kaikki termit ovat siirtyneet alaspäin, itse olen äiti ja äitini on mummi. Oma mummini kuoli jo usea vuosi sitten ja välillä jään miettimään kuinka outoa on, että mummin nimikettä käyttää nyt äitini.

5. Vauvalehdistä löytyy parempaa lukemista kuin muotilehdistä
Ennen illan rentoutumishetki koostui detox-teestä, palasta suklaata ja muotilehdestä. Nykyään parhaat ja osuvimmat jutut löytyvät vauva- ja perhelehdistä. Uusimpia lastenvaatteita on kiva katsella samalla kuin miettii mitä lisävarusteita vaunuun pitäisikään hankkia. Hauskimpia juttuja puolestaan ovat "lasten suusta" tarinat. Monet tarinat kuulostavat tutuilta, ja ne tuovat lohtua. Ehkei oma koti ei olekaan maailman kauhein kaaos! Muotilehtien sisältö tuntuu vieraalta ja muotikuvien vaatteet joko muistuttavat menneistä vuosikymmenistä tai avaruusajan luomuksilta. Sitä paitsi vaatteisiin ei muutenkaan kannata panostaa; päivän lopussa paita ja housut ovat joka tapauksessa täynnä likaa, räkää ja ruokaa. Meikkausopastukset tuntuvat erikoisilta; onko joskus ollut aikaa laittaa aamulla sekä tukkaa että meikkiä??   

Jos tiedät mistä puhutaan, onnea, olet (taaperon) vanhempi!  

Abu 14kk

Tänään on Abun 14kk "synttärit". Aika rientää ja poika kehittyy koko ajan ihan hurjin harppauksin. 

Puheen pulputus on jatkuvaa, Abu höpisee koko ajan omaa kieltään. Nyt ollaan siirrytty aiemmasta japanin kuuloisesta taketake -puheesta oikeamman  kuuloiseen puheeseen. Välillä suusta tulee ihan oikeita sanoja, varsinkin kirjoja lukiessa. Hiili (=hiiri), kiio (=kiitos) ja tä-ti (=tähti) ovat Abun ensimmäisiä tunnistettavia sanoja. Äiti on ollut sanavarastossa jo pitkään, vaikka välillä tuntuu että poika hokee äitiäiti vähän jokaiseen asiaan. Nyt Abu on alkanut sanomaan thati, joka kuulostaa hiukan daddyltä. Ei tosin olla miehen kanssa varmoja sanooko Abu daddy vai jotain muuta... Abu myös tunnistaa tosin hyvin sanoja ja esineitä kuvista; kun kyselen missä on pallo tai kukka, pullea sormi osoittaa oikeita kuvia kirjasta. Samoin selkeästi puheen ymmärrys on kasvanut harppauksin viimeisen parin kuukauden aikana, Abu alkaa jo ymmärtämään arkisia asioita ja mitä hänelle puhutaan. Suomea poika siis ymmärtää, mutta ei olla ihan varmoja miten hyvin ymmärtää hindiä. Tietysti Abu kuulee toista äidinkieltään miehen työn takia tosi vähän, joten sen kielen kehitys on väistämättä hitaampaa.

Abulla alkaa olemaan ensimmäisiä merkkejä omasta tahdosta, ehkä jo esiuhmaa? Ruokapöydässä poika osoittelee vimmatusti jotain ja kun en joko ymmärrä häntä tai en anna haluamaansa tavaraa, alkaa kamala huuto ja selkeä turhautuminen. Samoin leikkiessä Abu saattaa itse heittää lelun sohvalle, eikä sitten yletäkään siihen. Siitä vasta hermot menevätkin ja alkaa kiukuttelu. Muutenkin Abu on tosi kärsimätön lapsi, hermot menevät tosi nopeasti ja sitten alkaa tavaroiden heittely ja itkupotkuraivarit. Kärsimättömyys on selkeästi peritty äidiltä...

Motoriset taidot kehittyvät ihan huomaamatta. Nyt poika osaa laittaa jo muutaman palikan oikean muotoisesta reiästä laatikon sisään. Eilen huomasin yhtäkkiä, että Abu osaa myös laittaa rinkulat takaisin pinoon. Vielä pari viikkoa sitten rinkuloita lähinnä järsittiin ja paiskittiin ympäri asuntoa. Tavaroiden laittaminen toisen sisään on hauskaa, ruokapöydässä saadaan syötettyä poika kun eteen asetetaan kippo ja pari kantta. Kansia sovitellaan antaumuksella kippojen päälle ja samalla saan syötettyä Abun. 

Kävely onnistuu ulkona jo aika hyvin kenkien kanssa. Epätasaisella maastolla Abu tarvitsee hiukan tukea kävelyynsä, mutta muuten poika töpöttelee itsekseen pitkin puistoa. Viime viikolla poika lähti jo "juoksemaan" eli töpöttelemään kamalaa vauhtia karkuun, ja veikkaan että kesällä saan hyvän intervallitreenin juoksemalla aina Abun perässä puistossa. Täytyy ilmeisesti vaihtaa puistoa sellaiseen, jossa on aidat. Pienessä lähipuistossa leikkipaikka on vain rakennettu puistikon yhteen nurkkaukseen eikä siinä ole aitoja. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Lauantaibrunssilla Köketissä

Kahviloissa brunssittelut ovat käyneet vähiin vauvaelämän myötä ja nykyään brunsseja järjestetään enemmänkin kavereiden luona. Kotibrunsseilla lapset voi laittaa lattialle peuhaamaan ja aikuiset voivat keskittyä oikeasti herkkujen syömiseen. Tänä lauantaina käytiin kuitenkin ihan aikuisten oikeasti keskustassa brunssilla tapaamassa miehen kaveria, joka oli Suomessa viikonloppumatkalla. 

Valittiin brunssipaikaksi lapsiystävällinen Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Köket, joka on historiallisen Kiseleffin talon tiloissa, ihan Senaatintorin luona. Helsingin hyvät brunssipaikat ovat yleensä täyteen ahdettuja trendiravintoloita, mutta Köket sopii hyvin lasten kanssa ruokailuun. Portaikon alle on laitettu pieni leikkipiste, jossa on pieni maja, kasa leluja, sekä kävelytuki. Syöttötuoleja löytyy isompikin kasa, joten tuoleista ei tarvitse taistella. Tila on muutenkin avoin eikä liian ruuhkainen, täydellinen lapsiperheen brunssipaikka. 

Valitsimme istumapaikaksi sohvaryhmän ravintolan takaosasta. Olen huomannut, että sohvapaikat ovat käteviä liikkuvaisen lapsen kanssa, varsinkin jos vauva ei vielä kävele itse. Vauvan voi nostaa syliin ja sohvalle temmeltämään, ja sohvia vasten voi tepastella edestakaisin. Saavuimme ravintolaan vielä heti sen auettua, joten saimme brunssitella rauhassa ainakin ensimmäisen tunnin ennen suurempaa ihmismäärää.

Brunssi itsessään oli aika perinteinen. Aamiaistyylisesti pöydästä löytyi useampaa erilaista mysliä, jogurttia, keitettyjä kananmunia, tuoretta leipää, karjalanpiirakoita ja mehua. Lämpiminä ruokina oli nakkeja, pekonia ja paahdettuja vihanneksia. Lisäksi pöydästä löytyi pesto-pastasalaattia, majoneesisalaattia ja vihreää salaattia. Jälkiruokapöydästä löytyi kattava valikoima erilaisia herkkuja - porkkanakakkua, marjakakkua, suklaakakkua ja erilaisia hedelmiä. Erikoisuutena oli mahdollisuus paistaa omat vohvelit, niiden kanssa tarjolla oli kermavaahtoa ja hilloja. Tarjolla oli tietysti myös kahvia ja valikoima erilaisia teelaatuja. 

Nälkä lähti siis hyvin näillä antimilla, mutta olin hiukan pettynyt brunssin tylsyyteen. Pöydässä oli ihan kiva valikoima ruokia, mutta jäin kaipaamaan perinteisiä juustoja ja leikkeleitä leivän päälle, parempia salaatteja sekä jotain erikoisempaa. Tarjolla ollut mehukin oli enemmän tiivistemehua kuin tuoremehua, selkeä miinus siitä. Brunssin hinta oli valikoimaan nähden korkea - brunssi maksoi 25€ ja lasillinen kuohuvaa olisi maksanut 5€ lisää. Helsingissä brunssien hinnat ovat yleensä 18-27€ välillä, mutta näin perusbrunssi olisi hyvin voinut olla pari euroa halvempi. 

Abu viihtyi kuitenkin hyvin. Ensin syöttötuolissa syömässä kananmunaa ja karjalanpiirakkaa, sen jälkeen sohvaryhmää kiertämässä, ja sen jälkeen seikkailemassa pitkin ravintolaa. Olemme siis päässeet siihen elämänvaiheeseen, että toinen aikuisista seuraa lasta kuin hai laivaa. Ihan kahdestaan ei siis nykyään kannata lähteä brunssille, sehän olisi kovin yksinäistä ruokailua. 

Köketin brunssille annettiin arvosanaksi 7+.

Mikä on Helsingin paras brunssipaikka lapsiperheelle?