Päivähoidon aloitus

Abun päiväkotiura alkoi virallisesti perjantaina, kun pojan päivähoitosopimus astui voimaan. Saimme vihdoin kunnalliselta paikalta ruinattua, aneltua ja neuvoteltua osa-aikaisen päivähoitopaikan. Olin alunperin hakenut päiväkotipaikkaa maaliskuulle, mutta Helsingin keskusta-alueen tilanne on näköjään ihan katastrofaalinen eikä minkäänlaisia paikkoja löytynyt. En myöskään halunnut hoitopaikkaa mistään liian kaukaa, sillä matkoihin olisi mennyt liikaa aikaa. Harkitsimme myös yksityistä päiväkotia, mutta kustannus- ja matkasyistä valitsimme kunnallisen vaihtoehdon.

Paikka varmistui aika viime tippaan, pari päivää ennen pääsiäistä ja kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa päiväkotiin ennen lomia. Abulle on varattu puolipäiväinen hoitopaikka maanantaisin ja perjantaisin. Tämä onnistuu sen takia, että monet vanhemmat tekevät lyhennettyä työviikkoa ja alku- ja loppuviikosta päiväkodeissa on väljempää. Ajallisesti tämä tuntuu tosi vähältä, mutta on meille lopulta tosi hyvä ratkaisu. Minä ehdin keskittyä tulevaisuuden suunnitelmien tekoon ja Abu saa pehmeän laskun päiväkodin aloitukseen. Joskus siellä hoidossa kuitenkin on aloitettava, ja näin pienelle on kiva aloittaa muutamalla tunnilla per viikko kuin samantien kokopäiväisenä.

Päiväkoti vaikutti ihan kivalta; se on tietysti pienempi ja vähän karumpi kuin erään yksityisen ketjun uusi päiväkoti, missä kävimme keväällä tutustumassa. Sijainti on kuitenkin tosi hyvä, päiväkoti on rauhallisella paikalla lähellä merenrantaa ja lapsilla on käytettävissään iso oma piha. Piha on lisäksi jaettu ryhmien mukaan, joten Abun pienten ryhmä ulkoilee pihalla jossa on pienimmille sopivia leikkivälineitä.

Hoitajat ovat mukavan oloisia, ja poikkeuksellisesti tässä päiväkodissa on kaksi mieshoitajaa. Toinen tekee toisaalta vain jonkinlaista työharjoittelua ja on paikalla vain 6 viikkoa. Kuitenkin on kiva, ettei hoitajat ole pelkkiä naisia. Hoitajia on siis tässä vaiheessa tavallaan enemmän kuin minimivaatimus, mutta silti mielestäni lapsia on hurjasti suhteessa hoitajiin. Kaikkea ei voi huomata kun jaloissa vilistää 14 lasta, ja vauhtia on melkoisesti jos kaikki lapset ovat paikalla. Tilatkaan eivät ole kovin suuret, joten varmasti senkin takia lapset ulkoilevat kaksi kertaa päivässä.

Ryhmässä on muutama suurinpiirtein samanikäinen kuin Abu, ja yksi nuorempi. Jo parin päivän kokemuksella voin sanoa, etten laittaisi alle yksivuotiasta lasta päiväkotiin. Tämä hoitovauva ei kävele vielä, joten ulkoiluaikoina poika käytännössä vain makoilee maassa. Toki hoitajat välillä nostavat lapsen syliin ja välillä taas laittavat hänet muiden viereen hiekkalaatikolle, mutta silti poika on hyvin paljon itsekseen muiden lasten juostessa ympäri pihaa. Vaikkei Abu kovin nopeasti ja vakaasti etene ulkona, pystyy hän kuitenkin kulkemaan itsekseen ja hakeutumaan muiden lasten luo.

Harjoittelimme päiväkodissa olemista heti pääsiäisen jälkeen ja ensimmäisen kerran Abu jäi yksin hoitoon perjantaina. Itkua ei ollut silmässäni, tiesin että Abu pärjää hyvin hoitajien ja muiden kanssa. Koin lähinnä suurta haikeutta - meidän vauva ei ole enää vauva vaan on jo iso poika!

Talven kokemuksia

Lumi ehti jo sulaa ennen kuin sain kirjoitettua Abun ensimmäisestä pulkkaseikkailusta!

Intian matkan aikana Suomi oli ehtinyt hautautua paksun lumivaipan alle. Kaupunki hiljeni kun lumi pehmensi autojen äänet ja autojen nopeus aleni. Oli ihana palata raikkaaseen, kirpeään pakkaseen, jonka hiljaisuudessa kävellä lumi narskuen. 

 

Käytiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Abun kanssa pulkkamäessä. Isäni toi meille meidän vanhan pulkan (kyllä, vanhemmat tuppaavat säästämään kaiken..), jolla vietiin Abu läheiseen pikkupuistoon tutustumaan lumeen. Istutettiin poika pulkkaan ja vedeltiin häntä pitkin poikin lumista puistoa. Abu lähinnä tuijotteli hölmistyneenä lunta ja välillä tökki kinoksia tumpuillaan. Isi ja Abu laskivat muutaman kerran mäkeä yhdessä, mutta poika taisi olla vähän kauhuissaan hurjasta alamäestä... Isikin oli ensimmäistä kertaa elämässään pulkkamäessä! Hassua ajatella tällaista, kun itse muistan lapsuuteni talvet, jolloin riehuttiin pikkuveljeni kanssa lähipuistossa aina tuntikausia. Toisaalta mies vietti lapsuutensa tunnit pelaamalla krikettiä naapuruston lasten kanssa. 

 

  

Vaikka on ihanaa, ettei lasta (ja itseään) tarvitse pukea enää neljään vaatekerrokseen, kaipaan silti lumen tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa. Nykyinen musta ja märkä maa ei tee talvesta selviytymisestä helppoa. Pakkanen ja lumi tekee kaikesta niin kaunista... vai mitä sanotte tästä viimeisestä kuvasta!

 

 

Ensimmäinen vuosi

Abu täytti eilen vuoden! Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja hitaasti, välillä salamannopeasti ja välillä tuskastuttavan tahmeasti. Päiviämme ilahduttaa aktiivinen, iloinen, kärsimätön ja rakastettava pieni taapero. Niin, vauvasta on tullut taapero, vauvavuosi on lopullisesti ohi. 

Abun ensimmäinen vuosi tuli virallisesti täyteen eilen aamulla klo 09.47. Olin ratikassa matkalla asioille ja yhtäkkiä tajusin, että nyt on se hetki. Juuri nyt vuosi sitten sain puserrettua pienen tummatukkaisen pojan tähän maailmaan. Yhdeksän kuukauden odotuksen, aamuyöllä alkaneiden nopeiden supistusten ja ikuisuudelta tuntuvan ponnistusvaiheen jälkeen siinä hän oli. Pieni, hentoraajainen tumma poika. Itkuhan siinä ratikassa meinasi tulla.

Vuoden aikana olen ehtinyt itkea turhautumista, nauraa onnesta, koomailla puolikuolleena väsymyksestä, ihailla suurta hampaatonta hymyä, halailla pientä nukkuvaa poikaa, ja miljoonaa muuta asiaa. Tässä on Abun vuosi. 

Tammikuu

Työt loppuivat ja edessä häämötti 7 viikon loma. Tai näin piti olla, mutta Abu päätti syntyä 5 viikoa etukäteen, juuri silloin kun isänsä oli työmatkalla. Istuin yksin sairaalassa pieni vastasyntynyt sylissäni ja ihmettelin pientä perheenjäsentä. Huolestuttiin painon kehityksestä ja itkin turhautumista ja kipua kun imetys ei onnistunut. Kotona yritettiin päästä sinuiksi sen tosiasian kanssa että meitä on nyt kolme. Mies lähti töihin ja yritin selvitä arjesta päivä kerrallaan.

Helmikuu

Käytettiin uudesta pojasta nimeä Abu; Aladdin leffan esikuvansa mukaisesti poika oli hento ja karvainen. Helmikuussa vauva heräsi vastasyntyneen unimaailmasta ja alkoi reagoimaan ulkomaailmaan. Arki tuntui menevän imettäessä ja neuvolan painokontrolleissa; alussa käytiin viikoittain punnituksessa. Illat istuin sohvalla telkkarin ääressä ja imetin. Yöheräämiset eivät tuntuneet vielä miltään, hormonit kai auttoivat selviämään. Poika nukkui päikkäreitä huonosti, ja käytin päivisin paljon aikaa nukuttamiseen. Mikä äitiysloma, oli välillä mielessäni.    

Maaliskuu

Aloin itse heräämään siitä vastasyntyneen vauvakuplasta. Mielessä kävi säännöllisesti miten kivaa olisi päästä jumppaamaan ja saada pre-vauvavartalo takaisin. Väsymyksen takia koko ajatus urheilusta tuntui kuitenkin kaukaiselta. Välillä tsemppasin ja kävin salilla ja vähän hölkällä, mutta urheilu oli lähinnä poikkeus kuin sääntö. Arki tasaantui ja kävin ahkerasti lounastreffeillä ja pyörimässä kaupoilla. Mies teki pitkää työpäivää ja kävi työmatkoilla, niiden yksinäisten viikkojen aikana välillä pääsi itku pelkästä uupumuksesta. Abu oppi kääntymään mahalta selälleen, ensin kauhun kiljahduksen kera, sen jälkeen pitkän ähellyksen päätteeksi.

Maaliskuun lopussa oli vihdoin aika antaa pojalle virallinen nimi. Miehen isä ja veli saapuivat sitä varten Suomeen tutustumaan poikaan. Abu hurmasi kaikki omissa ristiäisissään kauluspaidassa ja pikku rusetissa. 

Huhtikuu

Abu alkoi leikkimään leluilla, ja heilutti ahkerasti käsiään leikkimaton alla. Roikkuvia leluja oli kiva kolistella ja kiljahdella tahdissa. Pääsiäisenä uskaltauduttiin Abun ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Ruotsiin. Jännitettiin lentämistä ihan hulluna, mutta matka meni yllättävän helposti. Tästä saatiin lisäuskoa siihen, että selviämme myös kesämatkalla Espanjassa. 

Toukokuu

Toukokuu oli sisustamisen kuukausi. Abu sai uuden tuolin, kun tuotiin kotiin klassinen Stokke Tripp Trapp ja siihen sopiva vauvaistuin. Abu pääsi näkemään kaiken mitä pöydässä tapahtui ja malttoi leikkiä itsekseen ruokailun ajan. Toukokuussa poika sai vielä uuden, isomman sängyn. Korisänky jäi pois ja meidän sängyn viereen tuotiin valkoinen pinnasänky. Kovin paljoa poika ei tosin nukkunut siinä, vaan viihtyi lähinnä kiinni rinnassani läpi yön. Väsymys alkoi jo vähitellen painamaan enemmän. Hormonien vaikutus oli haihtumassa, varsinkin kun imetyksen rooli alkoi vähentymään.

Kesäkuu 

Kesäkuussa elettiin rankkoja ja jänniä viikkoja. Ostettiin uusi, ensimmäinen koti, ja suurin osa kesäkuusta meni remonttia suunnitellessa ja tehdessä. Abu istuskeli remonttikämpässä sitterissään, pureskeli tiikeriään ja valvoi maalaamista. Juhannuksen jälkeen päästiin vihdoin muuttamaan ja tuotiin tavarat vanhasta asunnosta uuteen. Loppukuusta aloitettiin Abun kanssa vähitellen maistelemaan kiinteitä, onneksi soseet eivät aiheuttaneet mahaongelmia. Ensimmäinen herkku oli banaani.

Heinäkuu

Kesäloma! Pitkään suunniteltu kesälomamatka Espanjaan oli kaikesta jännityksestä huolimatta menestys. Abu pärjäsi pitkät automatkat hyvin, kunhan nukkui. Kuumuus oli välillä aika tukalaa, mutta kaikesta selvisi vesi- ja maitopullojen avulla. 

Elokuu

Elokuussa oli aika pitkään odotetulle unikoululle. Abun nukahtamis- ja uniongelmat olivat verottaneet omat voimat, ja laskin päiviä unikoulun alkuun. Lähtötilanne oli se, että Abu havahtui hereille noin tunnin välein, jolloin vaihdettiin rintaa. Unikoulua treenattiin paria eri versiota muutaman viikon ajan, mutta unien laatu parani selkeästi. Useasta heräämisestä päästiin eroon ja lopulta poika heräsi 1-2 kertaa yössä. Sain vihdoin nukkua... edes vähän enemmän! 

Syyskuu

Abun liikkuminen muistutti mittarimatoa - kroppaa vedettiin mukana käsien varassa ja varpaat vähän työnsivät apuna. Kesän aikana soseiden määrään ja monipuolisuutta oli lisätty ja tein säännöllisesti Abulle omat sosepöperöt. Perunaruokia lukuunottamatta lähes kaikki maistuivat tosi hyvin. Annokset kasvoivat samaa tahtia liikkumisen kanssa, ja välillä tuntui että annoskoko oli sopiva hevoselle eikä vauvalle.

Lokakuu

Syksyn mittaan aloin miettimään tarkemmin omia työkuvioita ja Abun tulevia hoitosuunnitelmia. Päivähoidon aloitus tuntui tosi kaukaiselta, mutta hakemukset oli laitettava jo sisään hyvissä ajoin. Hoitotavan valinta tuntui (ja tuntuu) haastavalta; kuka on tarpeeksi hyvä ja turvallinen hoitamaan pientä suloista poikaani? 

Marraskuu

Marraskuu kului lähinnä omien työkuvioiden miettimisten parissa. Oli tehtävä vaikea valinta; palaanko vanhaan työpaikkaan ei-niin-motivoituneena vai otanko riskin ja yritän löytää uuden suunnan uralleni? Venkoilin asian kanssa viimeiseen päivään asti ja päätin, että tästä se alkaa, uusi suunta uralleni. Vuosi lapsen kanssa on tarpeeksi pitkä aika arvostamaan myös sitä aikuisten elämää. Pohdintojen aikana Abu oppi nousemaan seisomaan, ja tarttumaan kaikkeen sohvalle unohdettuun tavaraan.

 

Joulukuu

Vuoden viimeinen kuukausi sujui lähinnä jouluun ja Intian matkaa valmistellessa. Joulu yllätti taas, enkä ehtinyt yhteenkään joulukonserttiin ja saatiin joulukoristeetkin laitettua vain viikkoa ennen juhlaa. Joulu sujui perinteisellä tavalla perheen kanssa, ja välipäivät pestiin kilokaupalla pyykkiä ja pakattiin karmea määrä tavaraa jättimäisiin matkalaukkuihin. Tällä välillä Abu oppi kävelemään tukea vasten ja alkoi tutkimaan kotiamme entistä rohkeammin.

Vauvan kanssa Intiassa

Ilmeisesti reissuväsymys ja/tai jetlag painaa päälle, sillä olemme kaikki olleet tosi väsyneitä koko viikonlopun. Lisäksi minä ja Abu olemme kummatkin saaneet lievän flunssan - Abulla nenä valuu räkää ja mulla taas on yleisesti heikko ja kipeä olo. 

 

Pahimman reissuväsymyksen väistyttyä on aika muistella Intian matkaa ja kertoa miten ihmeessä selvisimme reissusta 1-vuotiaan kanssa.

Lentämisestä

Menomatka ei alkanut kovin lupaavasti, lähtöä edellisenä yönä Abu heräsi klo 01 ja valvoi viiteen asti. Kokeiltiin kaikki maailman nukuttamiskikat - heijattiin, pomputettiin, yritettiin antaa maitoa/vettä, kuunneltiin unimusiikkia, tassuteltiin. Vuorotellen miehen kanssa kokeiltiin aina jotain keinoa saada poika uneen, turhaan. Lopulta puoli viideltä, kun mies oli jo uuvahtanut, mulla meni hermot - laitoin pojan omaan sänkyyn ja sanoin nyt nukutaan. Puoli tuntia jouduin kuuntelemaan huutoa, kunnes Abu sammui väsyneenä petiinsä.

 

Kahdeksan jälkeen havahduttiin taas hereille, nukuttiin tietysti liian pitkään koska yleensä Abu herättää meidät viimeistään seitsemältä. Lentokentälle piti lähteä kymmenen maissa, ja sitä ennen pakata viimeiset kamat ja syödä. Kiirehän siinä tuli, mutta oltiin aikataulusta myöhässä vain puolisen tuntia. Rynnittiin lentokentälle taksille - ja huomattiin että lento oli peruutettu!

 

Jouduttiin lopulta odottamaan vahvistusta uusista lennoista oikeastaan koko päivä. Vaikka vauvan kanssa päästiin jonon ohi, uusien lentojen buukkaaminen ja varmistaminen oli hidasta. Iltapäivällä saatiin vihdoin käteen uudet lennot - Finnairilla Delhiin ja intialaisella JetAirwaysilla jatkolento Mumbaihin. Finnairin iltalennon lähtöön oli vielä useampi tunti, joten ajettiin vanhemmilleni syömään ja lepäilemään. Abu oli tietysti kiukkuinen kuin pyrstöön ammuttu karhu - päiväunet olivat jääneet vain tunnin uniin Manducassa.
 

Kun vihdoin päästiin lennolle, saatiin edes jotain iloitsemisen aihetta. Saimme hyvät paikat ensimmäiseltä riviltä seinää vasten, siinä oli hiukan enemmän jalkatilaa kuin normaaliriveissä. Lisäksi kone oli puolityhjä, joten voitiin nousun jälkeen levittäytyä omille riveillemme. Alun huutoraivareiden jälkeen Abu nukahti, ja heräsi vasta kun kiinnitimme laskua varten turvavyötä pojan ympärille. Me olimme vuorotelleet pojan sylittelemisen kanssa; toinen katseli leffoja nukkuva Abu sylissä kun toinen yritti nukkua.

Jatkolento Delhistä Mumbaihin meni oikeastaan yhtä kivuttomasti. Yhteensä Abun unet olivat jääneet vähäiseksi, joten poika väsähti aika pian syliini pienen heijaamisen jälkeen. Nukuttiin reilun kolmen tunnin lentomatka sylikkäin, olimme kummatkin ihan uuvuksissa matkustamisesta ja huonoista yöunista.

Yleisestikin lentomatkat menivät aika hyvin, vaikka lähinnä vain sen takia että Abu nukkui suurimman osan matka-ajasta. Jos poika olisi ollut hereillä matkan, olisi reissaaminen ollut aivan tuskaa. Abu on siinä iässä, ettei malta olla paikoillaan. Lentokoneessa ei kuitenkaan ole tilaa liikkua, lattialle ei voi laittaa, eikä Abu kuitenkaan jaksanut kävelyharjoituksia muutamaa askelta pidempään. Naksut olivat salainen aseeni; olin ottanut ison laatikollisen naksuja mukaan kotoa ja annoin niitä aina kun muut keinot eivät toimineet. Lisää vinkkejä lentämiseen löydät täältä.

Ruokailusta
Olin pakannut Abulle mukaan isot määrät vauvan ruokia, puuroja, hedelmäsoseita, ja naksuja. Tiesin kuitenkin etteivät purkit riitä jokaiselle aterialle, vaan täytyisi antaa pojalle jotain helppoa sormisyötävää paikallisesta valikoimasta. Menolennolle pakkasin mukaan syötävää, lähinnä hedelmäsoseita pusseissa sekä jogurttivälipaloja; ruokia joita oli helppo antaa ja syödä. Heti kun päästiin perille Intiaan, laitoin paluulentoa varten ruuat erikseen. Näin ei tarvinnut pelätä, että loman loputtua kaikki ruuat onkin jo loppu. Matkalla totesin, että kätevimpiä olivat pusseihin pakatut ruuat - niitä oli helppo antaa lapselle suoraan suuhun erityisesti kun olimme tien päällä. Lasipurkeissa olleita soseita tarjoilin pääsääntöisesti vain kotona kun saatiin ruoka lämmitettyä ja lautaselle.

Ruuat riittivät suhteellisen hyvin, osittain varmaan sen takia että Abu söi aika vähän ja huonosti, todennäköisesti kuumuuden takia. Aamuille meillä oli varattu makeutettua pussipuuroa, jonka kanssa ei siis tarvinnut enää tarjoilla hedelmäsosetta. Mukana oli lisäksi 3 pussia Nan 2 -korvikejauhetta, joita käytettiin lähinnä puuron keittämiseen. Abu oli lopettanut (korvike)maidon juomisen jo pari viikkoa ennen matkaa, mutten uskaltanut kotona alkaa maisteluttamaan lehmänmaitoa mahdollisten oireiden takia.

Omien ruokien lisäksi Abu söi hyvällä ruokahalulla Etelä-Intian herkullisia banaaneja. Etelässä on vähintään 25 erilaista banaanilajiketta, ja ainakin 10 erilaista ehdittiin maistamaan. Banaanit olivat ihanan kypsiä ja makeita, joten Abukin tykkäsi niistä. Lisäksi mandariinit olivat pojan suosikkeja; mehua tihkuvia hedelmiä syötiin ainakin kerran päivässä. Lisäksi Abun intialainen isoäiti teki paikallisia riisikakkuja, idlejä. Idlit ovat Etelä-Intian erikoisuus ja ne tehdään höyryttämällä jauhettua riisiä ja linssejä (lisätietoa täältä). Idlejä varten tarvitaan erikoinen höyrytyspannu, joka löytyy nyt meiltäkin. Idlit olivat Abulle hyvä sormiruokailuun, sillä ne ovat sopivan pehmeitä ja tahmeita, eivätkä siis tipu pikkuisista sormista. Koska idlit tehdään höyryttämällä riisistä ja linsseistä, ne ovat tosi terveellisiä ja täyttäviä. Aikuiset syövät ne yleensä kookoksen ja linssimuhennoksen kanssa aamiaiseksi, Abu sai pelkkiä idlejä.

Aivan ehdoton apuvälinen olli Sack'n'Seat tyyppinen matkasyöttötuoli, vaikkakin halvempi versio, jonka ostin parilla eurolla Facebook-kirppikseltä. Sen avulla saatiin Abu sidottua kiinni normaaliin tuoliin ruokailujen ajaksi. Ok, poika ei kauaa viihtynyt siinä kunnes halusi taas lattialle liikkumaan, mutta ehdittiin kuitenkin yleensä syöttää lapsi. Paikalliset tuijottivat meitä uteliaasti kun alettiin kiinnittämään tuolia ja istuttamaan Abua siihen. Eräässä ravintolassa huomasin sitten, miten intialaiset tekivät pienen lapsen kanssa - istuttivat lapsen normaalille tuolille istumaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes lapsi muksahti sivulleen suoraan lattialle. Se meidän ruma matkasyöttötuoli oli sittenkin parempi ratkaisu!

 

Matkasta löytyy vielä paljon muuta kerrottavaa, mutta nyt on flunssaisen pakko päästä lepäämään. Flunssainen Abu on roikkunut lahkeessa koko päivän, joten omaa aikaa ei juurikaan ole ollut. Hetkeksi naistenlehden ääreen ja sitten nukkumaan! 

 

 

Miten selviytyä lennolla 1-vuotiaan kanssa

Olimme Intian matkalla yhteensä lähes 20 tuntia lentokoneessa 1-vuotiaan vilkkaan pojan kanssa, ja selvisimme. Jännitin lentomatkustamista tosi paljon jo ennen lähtöä, Abu alkaa olemaan siinä iässä, ettei malta istua aloillaan puolta minuuttia pidempään. Meillä oli onnea menomatkan puolityhjän koneen kanssa, mutta paluumatkalla istuimme täpötäydessä koneessa.

 

Tässä muutamia vinkkejä lapsen kanssa matkustamiseen. Näillä 1-vuotiaan kanssa lentäminen on edes jotenkin siedettävää!

Varaa hyvät paikat. Hyvät istuinpaikat lentokoneessa varmistaa sen, että matkustaminen ei ole täyttä tuskaa. Vauva varmasti nukkuu sylissäsi istuitpa bisnes-luokassa tai vessojen vieressä, mutta sinä et välttämättä. Jo varausvaiheessa on hyvä varmistaa, että perheesi saa mahdollisimman hyvät paikat. Liikkuvan lapsen kanssa käytäväpaikka on kätevä; me jouduimme vähän väliä kaivamaan leluja, ruokaa tai muita ylhäällä olevasta vaippakassista. Jo kävelevän lapsen kanssa on kiva päästä hetkeksi jaloittelemaan käytävälle, häiritsemättä muita (useimmiten nukkuvia) matkustajia. Ihan pienen vauvan kanssa ikkunapaikka saattaa kuitenkin olla kätevämpi.

 

Varaa mukaan tarpeeksi herkkuja -  naksuja, hedelmäsosetta, keksejä tai muita. Vaikka olisi suotavaa, että lapsi syö terveellisen liha-aterian pitkän matkan aikana, et halua taistella syömisestä ahtaassa lentokoneessa. Lapsi  kyllä pysyy  lennon ajan elossa pelkkien hedelmäsoseiden avulla.

 

Ota koneeseen tarpeeksi uusia leluja. Uudet lelut viihdyttävät lasta pidempään kuin vanhat, kotona lojuvat lelut. Kun kassista löytyy useampi pieni uusi juttu, säilyy lapsen mielenkiinto pidempään kuin jos mukana on vain se yksi iso dinosaurus-lelu. Kirpparilta voi löytää pieniä leluja halvalla, joiden mahdollinen katoaminen ei harmita.

 

Hanki leluja, joissa on ääniä tai valoja. Ääni- ja valotehosteet pitävät pienen lapsen huomion paremmin kuin ne opettavaiset ja kasvattavat puulelut, näillä voi leikkiä sitten kotona. Lataa myös kännykkään erilaisia pelejä ja videoita, joita katsella lapsen kanssa. Lentokoneen humina peittää ääniefektit aika tehokkaasti. Sitä paitsi, muut matkustajat useimmiten sietävät lelujen ääniä paremmin kuin lapsen raivoamista. Vältä kuitenkin ylipakkaamista - kaikkien tavaroiden raahaaminen läpi lentokentän on tosi raskasta.

 

Pakkaa mukaan vaihtovaatteet. Siis myös itsellesi. Kun kakka roiskuu vaipanvaihdon yhteydessä tai väsynyt lapsi huitaisee juomat syliisi, on kiva vaihtaa päälle kuivat ja siistit vaatteet.

 

Anna lapsen purkaa liike-energiaansa lentokentällä ennen lähtöä. Kun pahimmat mehut on purettu, jaksaa aktiivinenkin lapsi istua vähän pidempään ahtaassa koneessa.

 

Yritä saada lapsi nukkumaan koneessa. Tämä on ainoa varma tapa, jolla saat itsekin hengähdettyä matkan aikana! Etenkin pitkät lennot ovat huomattavasti kivuttomampia kun lapsi nukkuu edes osan matkasta. Valitse siis mieluummin yölento pitkälle matkalle. Muista myös itse nukkua hyvin edellinen yö - vanhemmat ovat non-stop viihdyttäjiä lennon aikana, joten et halua olla uupunut valmiiksi jo koneen kiihdyttäessä kiitoradalle.

 

Jos muu ei auta, ota lasi viiniä. Pieni tujaus skumppaa tai punaviiniä rentouttaa kireimmänkin vanhemman. Lasillisen jälkeen pystyt olemaan stressaamatta kun lapsesi heittää itkupotkuraivarit keskellä koneen käytävää. 

Kotona, ehjin nahoin ja mahoin

Ilmasto muuttui lyhyessä ajassa aika huimasti - meidän perhe palasi eilen illalla Intian +30 asteesta Suomen hyisevään -10 asteeseen. Meidän trooppiseen ilmastoon tottuneet keuhkot salpaantuivat pakkasilman iskettyä naamaan lentokentällä. Abu varmasti ihmetteli missä ihmeessä me taas ollaan ja mitä tämä valkoinen juttu on...

 

Viimeiset pari viikkoa on ollut aikamoista matkustamista pienelle pojalle, sekä meille vanhemmille. Pienen vilkkaan lapsen kanssa matkustaminen ei ollut herkkua kenellekään ja hermoja koeteltiin vähän joka käänteessä. Lensimme heti uudenvuoden jälkeen Mumbaihin, sieltä Etelä-Intian Nagercoiliin, sieltä takaisin Mumbaihin ja sitten takaisin Suomeen. Neljä lentoa kahden viikon aikana ja päälle vielä aikaero... ei ole helppoa aikuisellekaan! Matka alkoi kaiken lisäksi kurjasti kun menolento Mumbaihin olikin peruutettu Istanbulin lumisateiden (!) takia. Odoteltiin koko päivä lentokentällä ennen uusien lentojen varmistumista. Abun matka alkoi siis jo valmiiksi väsyneenä ja nälkäisenä.

 

 

Tämä oli ensimmäinen matka, jolla minulla oli enemmän lääkkeitä mukana kuin kosmetiikkaa. Kassissa oli kaiken maailman troppeja Abun mahdollisia tauteja varten, mutta onneksi me kaikki selvisimme matkasta ilman minkäänlaisia mahaongelmia. En ole itse aikaisemmillakaan Intian reissuilla saanut mitään pöpöjä, mutta en ollut varma miten Abun maha kestää erilaisen bakteerikannan. Laukusta löytyi siis paria erilaista särkylääkettä eri muodossa, ripulilääkettä, nesteytyslääkettä, sekä lentoa varten korvakäytävää puuduttavia tippoja. Mitään näistä ei täytynyt käyttää, hienoa!

Paluu Intiasta Suomeen on aina yhtä ristiriitaista. On ihana olla kotona omassa asunnossa ja omassa rauhassa toimivassa yhteiskunnassa. Samalla kuitenkin Suomi tuntuu niin hajuttomalta ja mauttomalta Intian loputtoman kaaoksen, värisekamelskan ja hajujen ja makujen jälkeen. Tällä kertaa jäimme myös ikävöimään Abun serkkua ja isovanhempia. On surullista lähteä, kun tietää miten harvoin toinen puoli sukua näkee Abua.
 

Ensimmäinen joulu

Abun ensimmäistä joulua juhlittiin rauhallisesti perhepiirissä. Pakkasimme Abun ja sata kiloa ruokaa ja lähdimme maaseudulle joulunviettoon. Perinteistä joulua vietettiin äitini kotitalossa Satakunnassa; paikalla oli Abun isovanhemmat, isoukki ja isotäti. Neljä sukupolvea saman katon alla!

Kolmetuntinen ajomatka meni suhteellisen rauhallisesti, mutta ajomatkan lopussa Abun hermot olivat mennä autossa istumiseen. Istuin takapenkillä ja yritin viihdyttää parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jossain vaiheessa nenäliinapaketit, vesipullot, lompakko eikä mikään Abu omista leluista kelvannut. Onneksi matka perille oli siinä vaiheessa lyhyt ja päästiin pian kurvaamaan omakotitalon pimeään pihaan. 

Jouluaattoaamu sujui perinteisellä tavalla - aamiainen, rentoutumista, lounaaksi riisipuuroa, joulukirkko, joulun juhlaillallinen, lahjat, ja lopuksi rentoutumista suklaan ja viinin kanssa. Tänä vuonna tämän kaiken oheen piti rytmittää Abun arkirutiinit; ruokailut ja päiväunet. Ihmeellisesti kylläkin Abu nukkui koko joulukirkon läpi eikä herännyt vaikka urut paasasivat jouluvirsiä... Ilmeisesti eri ympäristö ja vaunujen heiluttaminen pitivät pojan unessa. 

Abu sai kamalan ison kasan joululahjoja, vaikka mitään ihmeellistä ei pitänyt tulla. Me vanhemmat ostettiin Abulle Brion ihana soittopeli, isovanhemmat ostivat kävelykärryn (joka tosin luovutetaan vasta myöhemmin), Abun pikkuinen serkku antoi hiekkalaatikkoleluja, isotäti lämpimän vaatesetin ja kummitäti pyjamat. Lisäksi kavereilta tuli lasten kännykkä ja suloisia pehmoleluja. Abu itse ei vielä tajunnut mitään lahjoista, eikä oikein lahjapaperista, mutta tykkäsi kun yhtäkkiä naaman eteen ilmestyi kasa uusia ja jänniä leluja!

Joulupäivä meni samantyylisissä rennoissa merkeissä, ja tapaninpäivän iltapäivällä olimmekin jo kotona. Joulu tuntuu menevän ohi nopeammin joka vuosi enkä itse ainakaan tunne enää mitään erityistä joulufiilistä, ainakaan samanlaista kuin lapsena. Joulu on ihana ja perhekeskeinen juhla keskellä pahinta pimeää kautta, mutta lumi tekisi juhlasta vielä ihanamman. Onneksi Helsinki peittyi ohueen lumikerrokseen joulun jälkeen ja me etelän asukitkin pääsimme nauttimaan talvisesta ulkoilusta.   

Joulun jälkeen alkaa valmistautuminen ja pakkaaminen Intian matkaa varten. Miehen puoleinen suku ei malta odottaa pikkumiehen tapaamista!

Nahkatossut vauvalle

Abu on niin vauhdikas liikkuja ja punnertaa itseään lankun kautta pystyyn siten, ettei tavalliset jarrusukat mahda riittää. Ostin siis kunnolliset nahkaiset tossut, joiden avulla voi opetella seisomista ja vähitellen kävelyä. 

Löysin Amazonista ihanan brittiläisen lastenvaatebrändin Dotty Fish:n, joka valmistaa nahkaisia tossuja ja kenkiä. Tilasin Abulle kaksi paria supersuloisia jalkineita - perinteiset nahkatossut ja nahkaiset sandaalit Intian reissua ajatellen. 

Tossut ovat todella hyvän laatuiset - nahka on pehmeää ja ompeleet ovat laadukkaasti tehty. Näillä kelpaa tepastella ympäri asuntoa!

Parasta on hinta; vaikka tilaukseen tuli toimitusmaksu, kahdet tossut maksoivat vain hiukan enemmän kuin yhdet vastaavat joistain suomalaisista nettikaupoista.

   

Miltä näyttää? 

Soseessa: Kampelaa ja vihannesrisottoa

Välillä on kiva kokkailla jotain muutakin kalaa kuin lohta, joten viikonloppuna kauppakassiin päätyi kampelafileitä. Kampela on lohen jälkeen oma suosikkikalani, vaikka valitettavan harvoin syödäänkin sitä. Fileistä riitti hyvin Abullekin, joten teinkin vähänniinkuin gourmet-sosetta pojalle. 

Kampela on tosi kiva ja mieto vaalea kala. Kala on kuitenkin muistettava perata hyvin ruodoista, ettei soseeseen päädy ikäviä yllätyksiä. Ostin valmiiksi ruodottomia kampelafileitä, jotka vielä tarkistin huolellisesti ennen kypsennystä, sekä vielä kertaalleen ennen soseuttamista. Ohut kampelaleike kypsyy nopeasti kattilassa pienen vesitilkan kanssa. Ei siis kannata pilkkoa filettä kovin pieneksi, muuten joutuu kalastelemaan kampelahiutaleita kattilasta. 

Abun soseeseen päätyi vihreitä vihanneksia ja riisiä, sillä jääkaapissa oli sopivasti purjoa, kesäkurpitsaa ja pakkasesta löytyi vielä jonkin verran herneitä. Keitin vihannekset ja riisin erikseen, soseutin ne yhdessä ja lisäsin mausteita, tilliä, valkosipulia ja aavistuksen pippuria. Kypsä kampela on tosi pehmeää, eikä sitä tarvinnut enää soseutaa, vaan muussasin vain haarukalla pienemmiksi hiutaleiksi. Samalla pystyin vielä tarkistamaan löytyykö kalasta ruotoja, ennen kuin lisäsin kalaa vihannesrisottoon. 
Herkkua sanon minä, ja taisi Abukin höpötellä jotain sen suuntaista...

Kampelaa vihannesrisotolla

1-2 kampelafilettä

vajaa 1dl riisiä (hiutaleita tai oikeaa riisiä)

puolikas purjo

1 dl herneitä

1 kesäkurpitsa

mausteita (tilli, valkosipuli, sipuli, pippuri.. )

Hyörytä kampelafile tai kiehauta kypsäksi pienessä määrässä vettä. Pese ja pilko kesäkurpitsa ja purjo, laita kiehumaan kattilaan pieneen määrään vettä. Anna kiehua reilu 5 minuuttia, ja lisää herneet. Annan kiehua vielä toiset 5 minuuttia. Ota kasvikset pois liedeltä ja siirrä ne kulhoon. Keitä riisi tai riisihiutaleet kypsiksi kattilassa. Yhdistä ne kasvisten kanssa ja soseuta tarpeen mukaan. Lisää riisi-kasvisannoksiin 1-1.5 ruokalusikallista kalaa ja lisää mausteita maun mukaan.

  

Brio Smile käyttökokemukset, osa 2 - ratasosa

Tämä kirjoitus on istunut luonnoksissa pitkään, ihan liian pitkään! Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jatkokokemukset Brio Smile -vaunuista, ja nimenomaan ratasosasta. Kirjoitin jo keväällä kokemuksista Brion vaunukopan kanssa. Meillä on ollut ratasosa käytössä nyt jo alkusyksystä lähtien, ja kokemus on ollut voittopuolisesti positiivinen.

Abu alkoi vihaamaan vaunukopassa makoilua jo kolmen-neljän kuukauden iässä, ja se johtui varmaan siitä ettei poika nähnyt kopasta minnekään muualle kuin yläilmoihin. Jossain vaiheessa ulkoiltiin lähes pelkästään Manducalla, koska vaunuissa Abu sai suunnattomat raivarit ja karjui kuin pieni eläin. Kesäaikana ulkoiltiin lähinnä pelkästään maailman parhaimmilla matkarattailla, mutta syksyllä oli siirryttävä vähän suojaavampiin Brioihin. Siirto laadukkaista ja näppäristä Mamas & Papas rattaista isompiin Brioihin oli pienimuotoinen shokki. 

Selkänojan säätömahdollisuus

Vaikka siirtyminen ketteristä matkiksista olikin lievä shokki, lopulta ainoa ominaisuus, jota todella jäin kaipaamaan matkarattaista on portaaton selkänojan säätö. Matkarattaissa selkänojan kaltevuutta sai säädyttyä ihan mihin asentoon tahansa, ja Brion kolme asentoa tuntuivat alkuun tosi rajoittavilta. Nopeasti kuitenkin totesin, että Abulla on käytössä vain kaksi asentoa - makuuasento nukkumista varten ja puolipystyasento kun poika on hereillä. Pystyasentoa käytämme todella harvoin, lähinnä vain silloin kun Abua syötetään rattaissa istuen.

Kuomun peittävyys

Brio Smilen istuimessa on hyvin peittävä kuomu, jota voi pidentää entisestään avaamalla vetoketjun ja vetämällä pienen aurinkosuojan esiin. Talvella, paksun vaunupussin kanssa, kuomun ja jalkapussin väliin jää vain pieni suojaamaton alue, joten Abu voi nukkua päikkärit hyvinkin suojassa valolta ja hälinältä. Kuomun takaosassa on pieni vetoketjulla avattava suojaluukku, josta voi kurkkia vauvan vointia. Plussaa tästä ominaisuudesta! 

Työnnettävyys

Parasta rattaissa on mielestäni työnnettävyys - Briot rullaavat kevyesti kaikilla alustoilla ja painavassakaan lastissa (Abu, pari kauppakassia, vaippakassi ja käsilaukku roikkumassa aisassa) ei työntäminen tunnu ylivoimaiselta. Kiitos etupyörien, Brioilla mahtuu liikkumaan ahtaissakin paikoissa ja kääntyminen on näppärää. Rattaita pystyy työntämään hyvin yhdelläkin kädellä ja niillä voi mennä kevyille juoksulenkeillekin. 

 

Materiaalien laatu

Brio Smile rattaat ovat rattaiden keskikastia - eivät halvimmat mutteivat myöskään markkinoiden kalleimmat. Jostain on siis täytynyt karsia, ja Briossa se on materiaalien laatu. Verrattuna matkiksiin, rattaiden valjaat tuntuvat olevan halvinta muovisekoitetta, sellaisia muovia näkee myös halvoissa urheilukasseissa. Myös kuomun kangas tuntuu olevan tosi muovista, jälleen verrattuna meidän matkiksiin. Toki materiaalien laatu on kriteerien listassa viimeisenä, kaiken muun edelle menee käytettävyys ja turvallisuus, ja ne ovat Briossa huippuluokkaa.

Takapainoisuus

Takapainoisuus oli ongelma myös vauvakopan kanssa, ja sama jatkuu myös ratasosan kohdalla. Rattaiden tasapaino tuntuu olevan enemmän rattaiden takaosassa kuin tasaisesti keskellä, joten joskus etupyörät tuntuvat olevan lähes ilmassa painavan kauppalastin kanssa. Kun tavarakorissa on painavat ostokset ja aisassa roikkuu käsilaukku, kynnysten tai vastaavien ylittäminen tuntuu epävakaalta rattaiden painon kaatuessa taaksepäin. Sosiaalinen ja utelias Abu on ollut alusta lähtien rattaissa naama menosuuntaan, joten en osaa sanoa olisiko tuntuma erilainen ja painopiste eri kohdassa jos lapsi istuisi selkä menosuuntaan.

Kaiken kaikkiaan, en ole lainkaan katunut Briojen hankintaa. Ne ovat huippuhyvät vaunut kohtuullisella hinnalla. Toki parempiakin vaunuja on varmasti markkinoilla, mutta meille Briot ovat olleet todella hyvä ostos. Meille tärkeimmät ominaisuudet olivat kapea runko, työnnettävyys ja pitkäikäisyys. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet, enkä epäile etteikö Abu viihtyisi rattaissa vielä pitkään.

10kk - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Abu täytti viime viikolla 10kk ja viimeisempään kuukauteen on taas mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luulen, että pienen pojan kanssa tällaisia tilanteita tulee vastaan ihan riittämiin, oli Abu sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta. Eräs neuvolatäti sanoi aikoinaan, että pienet pojat tuppaa olemaan tällaisia vipeltäjiä. Ihan oikeassa oli!

Liikkuminen on kehittynyt huimasti kuukauden aikana. Poika on oppinut nousemaan itse seisomaan (onneksi ei muuten ole keksinyt, että sängyssä voi nousta pystyyn..), löytänyt konttausasennon ja oppinut ottamaan kiinni tavaroista pinsettiotteella. Liikkuminen tosin tapahtuu vielä ryömien, raputyylillä. Kotona edetään pelkäämättä ihan joka paikkaan ja sormet saa olla kiskomassa irti töpseleistä, jatkojohdoista, ovien väleistä, ja vaipparoskiksesta. Tänään Abu nappasi vaipparoskiksesta kakkaisen vaipan, mutta onneksi huomasin asian ennen kuin kakat päätyivät suuhun!

Seisomiseen ja kävelyyn on kova tahto ja jokainen päivä huipentuu iltapäiväharjoituksiin äitiä vasten - Abu nappaa kiinni mistä saa ja vetää itsensä seisomaan. Jos äiti on tyhmä ja istuu sohvalla, silloin osoitetaan mieltä ja vaaditaan seuraa lattialle.  Seisomisharjoitukset ovat pariin kertaan loppuneet muksahdukseen ja pään kolahtamiseen lattiaa vasten - vanhempien reagointikyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä kaatuvan pojan nappamiseen. Ostoslistalla onkin kunnon nahkatossut, joilla harjoitella seisomista ja kävelemistä kotona.

Puhuminen on kehittynyt myös hurjan paljon. Abu puhuu kuin papupata, tämä ominaisuus tulee selvästi miehen suvun puolelta. Miehen sisarusten lapset puhua höpöttävät koko ajan, oli puhe ymmärrettävää tai ei! Abun lempisanat ovat tätätä, ävyävy, ja umumum. Mitään muuta tunnistettavaa kuin äiti en ainakaan vielä puheesta löydä, mutta eiköhän jouluun mennessä olla puhumisenkin suhteen edistetty huimasti.

Mahtavinta pojassa on kuitenkin hänen loputon iloisuus ja positiivisuus (sekin perua miehen puolelta.. ). Aamut alkavat isolla hymyllä, vieraat ihmiset ovat kaikki kivoja, ja elämä noin muutenkin on tosi hauskaa. Toki Abulla on myös känkkäränkkähetkensä - väsyneenä kiukku puskee päälle ja varsinkin nyt hampaiden puhjetessa illat menevät helposti kipuitkien.

Mahtavaa viikon aloitusta kaikille!

Vauvojen värikylpy - työpaja Kiasmassa

Kaveri vinkkasi, että Kiasmassa järjestetään näin loppuvuodesta vauvojen värikylpyjä. Ilmoittauduttiin siis heti mukaan. Itsellä ei ollut mitään ennakkokokemusta värikylvyistä, mutta tiesin Abun tykkäävään peuhaamisesta muiden lasten kanssa.

Värikylvyssä siis vauvat saavat peuhata kaiken kivan värisen ja tuntuisen kanssa, kokea eri värejä ja materiaaleja kaikilla aisteilla. Se siis tosiaan tarkoittaa syömistä, nuolemista, koskettamista, kiehnäämistä ja ryömimistä kaiken päällä, aivan estoitta. 

Alkuun kävimme tutustumassa pariin teokseen Kiasman näyttelystä. Katsoimme muutamaa teosta: kasvokuvia, heiluvaa lamppua ja kuvia vastasyntyneistä. Abu ei teoksista kauheasti kiinnostunut, mutta jaksoi ihmetellä kaikkea muuta museossa näkyvää. Teosesittelyn jälkeen siirryimme yläkertaan erityiseen taidepajaan, jonne oli laitettu valmiiksi oma paikka kullekin vauvalle. Alkuun keskellä oli kasa erilaisia kankaita ja materiaaleja, esineitä, peilejä ja nauhoja. Lapset saivat ihmetellä ja kosketella kaikkea lattialta löytyvää sekä kaivella kankaiden alta esiin ihmeellisiä pikkuesineitä.

Kankaiden ja esineiden kokemisen jälkeen kamat rullattiin kasaan ja alta paljastui kunkin lapsen oma maalausalusta. Sille ripoiteltiin ensin jotain perunasta tehtyjä kuivia palasia, joita Abu lähinnä heitteli pois paperiltaan ja yritti laittaa suuhunsa. Palojen jälkeen paperille siroteltiin hiiltä, ja sen päälle loraus vettä, niin pikkutaiteilijat pääsivät kunnolla jättämään paperiin jälkensä. Lopulta paperille siroteltiin vielä mustikkajauhetta. Niillä aineksillä Abukin taiteili paperiin komean mustan sotkun, kyllä äiti oli niin ylpeä.

 

Pettymys oli suuri kun ohjaaja ilmoitti taidetapahtuman olevan lopussa. Vauvoilla oli ollut hauskaa, ja äideillä (ja yhdellä isällä) vähintään yhtä hauskaa sitä riehumista katsomassa. Tapahtuma olisi voinut olla tosin pidempikin. Alusta olisi voinut jättää taidekierroksen tekemättä (ihan oikeasti, kuinka moni vauva tajusi näyttelystä yhtään mitään ja vanhemmat voi tulla kierrokselle omalla ajallaan) ja keskittyä itse väreihin ja niissä kylpemiseen pidempään. 

Tässä on meidän pikku-Monetin luomus. Tästä varmasti maksettaisiin parinkymmenen vuoden päästä Sotheby'sin huutokaupassa miljoonia - jos äiti olisi muistanut ottaa paperin mukaan! No, luulen että päiväkoti- ja kouluaikana Abu kantaa kotiin kasoittain piirustuksia, joita voimme ihailla. 

Värikylpyjä järjestetään Kiasmassa päivittäin kolmessa eri ryhmässä, joulukuun alkuun asti. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet vauvojen värikylvystä löytyy täältä. 

Soseesssa: Appelsiinikanaa quinoan kera

Tämä resepti on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ehdin kokkailla tätä uutta soseideaa vasta viikko sitten kun muistin napata kaupasta ne appelsiinit - ja kun ylipäänsä löysin hyvän tuntuisia hedelmiä. Talvihan on appelsiinien ja mandariinien paras kausi ja kaupat alkavat vähitellen olla täynnä herkullisia hedelmiä. Vinkki mehukkaiden appelsiinien ostamiseen on valita kokoonsa nähden mahdollisimman painava ja kiinteä hedelmä. Näin varmistut, että hedelmäliha on oikeasti kosteaa eikä kuoren alta paljastu kuiva hedelmä.

Reseptiin tarvitset siis appelsiinin, broileria, quinoaa (tai suomalaisittain kvinoaa), porkkanaa, palsternakkaa ja yrttejä. Itse käytin jääkaapista löytyvää sitruunamelissaa, mutta persilja tai basilika käy tähän myös mainiosti. Meidän kaapista löytyi quinoahiutaletta, joten tein hiutaleista ensin puuron ja käytin sitä soseessa. Tavallinen quinoa käy myös mainiosti, huuhtele ja keitä se silloin pakkauksen ohjeen mukaan.

Käytin reseptiin vajaa puolet yhdestä appelsiinista ja poistin lohkoista hedelmälihan kalvot. Todennäköisesti kalvon voi jättää, sose kuitenkin surautetaan pehmeäksi sauvasekoittimella, mutta päätin testata reseptiä ensin ilman kalvoja. Tähän reseptiin kokeilin myös ensimmäistä kertaa pippuria. Soseiseen lorahti pippuria hiukan enemmän kuin mitä piti, mutta Abu syö hyvällä ruokahalulla myös tämänkin soseen. Appelsiini antaa soseeseen kivan hedelmäisen maun. Herkkua!

 

Appelsiinibroileria ja quinoaa

1 broilerin rintafile

1 dl quinoaa

3 porkkanaa

1 iso palsternakka

puolikas appelsiini

yrttejä (persiljaa, basilikaa, sitruunamelissaa tai muita)

ripaus valkosipulia

ripaus pippuria

Paloittele broilerin file ja keitä pienessä määrässä vettä kunnes liha on kypsää. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan. Keitä 1dl quinoahiutaleita 2 dl:ssä vettä n. 10 minuuttia, tai keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. 

Kuori ja paloittele kasvikset. Laita porkkanat pieneen määrään vettä ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Lisää palsternakka ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Soseuta vihanneksen pienessä määrässä vettä, lisää joukkoon quinoa, sekä yrtit. Siirrä annospurkkeihin ja lisää kuhunkin annokseen 1-1.5 rkl lihaa. Lisää halutessasi annoksiin ripaus kuivattua valkosipulia ja ripaus pippuria.

Pystyasennossa on paremmat näkymät

Abu on ottanut yhden ison kehitysaskeleen - hän on oppinut nousemaan pystyyn omille jaloilleen!

Viime viikolla mies yhtäkkiä huudahti sohvalta, että hei tule katsomaan Abu nousee ylös. Siinä poika ähersi hetken kunnes punnersi polvien kautta jaloilleen, ottaen tukea sohvasta. Seisominen on vielä huteraa ja huojuvaa, ja jommankumman vanhemman on oltava lähistöllä ottamassa koppi, mutta siinä se mies seisoo. Yksi iso kehitysaskel on taas otettu. 

Abu ei osaa liikuttaa jalkojaan pystyasennossa, mutta tykkää vain seistä pystyssä ja tuijotella maailmaa tästä uudesta kulmasta. Sohvalla olevia tavaroita on kiva kurkotella ja laittaa suuhun. Kaukosäädin on supermielenkiintoinen ja sillä voi rapsuttaa kutisevia ikeniä. 

Jos sohvaa ei ole lähistöllä, on kiva yrittää puskea pystyasentoon myös äitiä tai isiä vasten. Siinä kylläkin pitää olla itse valppaana, poika saattaa muksahtaa naamalleen sekunnissa.

Kun seisominen ja kävely alkaa olemaan ajankohtaista, on syytä alkaa miettiä kenkäasioita. Intian tammikuun matkaan mennessä Abu varmasti jo kävelee, ja tarvitsemme sopivat kengät reissuun. Todennäköisesti tilaan netin kautta parit supersöpöt nahkatossukat, joiden kanssa Abu voi opetella kävelemistä.

Meidän vauvasta on tulossa taapero!

ps. Arvaa mikä on äidin lempiväri. ;-)

Soseessa: Porsasta, riisiä ja kasviksia

Innostuin taas kokkailemaan Abulle kotiruokaa. Suurin osa pojan syömästä ruuasta on itse tehtyä, joskus kuitenkin tarjoilen myös kaupan soseita. Valmissoseet ovat kuitenkin kaikki aika samanlaisia, joten on kiva sekoitella eri yhdistelmiä ja tarjoilla monipuolista ruokaa perheen pienimmällekin. Lisäksi kotona tehdyt soseet ovat täyteläisempiä kuin kaupan; monesti kaupan soseissa on paljon vettä suhteessa muihin aineksiin. Vaikka soseiden kokkailu on ihan mukavaa, on helpotus kun Abu vihdoin alkaa syömään samaa ruokaa kuin muu perhe.

Ostin pyhäinmiestenpäiväksi meille palan porsaan sisäfilettä, ja laitoin siitä sivuun pienen palasen myös Abulle. Aamuisesta riisipuurosta oli jäänyt jonkin verran yli, joten käytin sen soseeseen. Me teemme puuron yleensä riisihiutaleista, sillä ne kypsyvät nopeiten, mutta soseeseenhan voi käyttää mitä riisiä tahansa. Kiehautin porsaan lihapalat erikseen pienessä määrässä vettä ja soseutin sauvasekoittimella. Lisäsin tilkan vettä soseutuksen yhteydessä; liha menee paloiksi vähän helpommin kun mukana on nestettä. Porsaan ja riisin kanssa yhdistin kesäkurpitsaa, palsternakkaa ja sipulia - ja ihan kokkailun loppuvaiheessa lisäsin vielä muutaman kukkakaalin kukinnon kun satuin löytämään jääkapista kukkakaalin lopun. Mausteeksi tuli tuoretta persiljaa ja ripaus valkosipulia. Käytän nykyään oikeastaan jokaisessa soseessa tuoreita yrttejä ja jonkin verran mausteita. Valkosipulilla saa mukavasti makua ja se sopii kaikkiin soseisiin.

Siirrän aina osan soseista jääkaappiin seuraavien päivien ruuaksi, mutta suurimman osan soseesta laitan pakasteeseen. Annoksia voi sitten tarpeen mukaan ottaa pakasteesta sulamaan. Käytän pakastamiseen Philips Aventin muovipurkkeja, jotka taitavat virallisesti olla maidon pakastamista varten, mutta sopivat oikein hyvin ruuan säilyttämiseen.

 Porsaanlihaa, riisiä ja kasviksia

 

n. 150g porsaanlihaa

1 kesäkurpitsa

1 pieni palsternakka

puolikas sipuli

n. 1 dl riisiä

kuorallinen persiljaa

ripaus kuivattua valkosipulia

Keitä porsaanliha kypsäksi pienessä määrässä vettä, n. 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. 

Kuori ja paloittele palsternakka. Pese ja pilko kesäkurpitsa. Kuori ja pilko sipuli peukalonkynnen kokoisiksi paloiksi. Keitä palsternakkaa n. 5 minuuttia ja lisää joukkoon kesäkurpitsa ja sipuli. Keitä vielä noin 10 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsa on kypsää. Soseuta kasvikset ja lisää joukkoon persilja ja valkosipuli. Annostele kasvissose pilttipurkkeihin tai vastaaviin, ja lisää kuhunkin annokseen 1-1,5 rkl lihasosetta.