maanantai 30. marraskuuta 2015

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys
7.30 - Aamiainen
 10.00  -  Aamu-Lounas
10.45 - Päiväunet
 13.00 -  Lounas
  15.30 - Päikkärit
  16.30 - Välipala
19.15 - Iltapuuro
19.30 - Pyjama ja Iltasatu
19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.



Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vauvojen tekohampaat

Muistatko sen koirien purupalojen mainoksen, jossa hauvat hymyilivät kirkkaanvalkoisissa Pepsodent-tyylisissä hammaskalustoissa? Mainostivat koirien tekohampaita, mukamas. 

Kuva
 

Olen naureskellut nyt taas uudestaan tuolle mainokselle, koska Abu tulee näyttämään tuolta parin viikon kuluttua - pojalla on tulossa koko ylärivi hampaita kerralla! Hampaiden puhkeaminen tietysti ärsyttää ja kutittaa poikaa, mutta myös häiritsee meidän kaikkien unta. Päivisin hampaat eivät häiritse kovinkaan paljoa, mutta nukkumaanmenon aikaan alkaa kitinä ja kiemurtelu. Olemme antaneet iltaisin särkylääkettä, joka toivottavasti veisi pahimman kipuilun pois, mutta sekään ei helpota nukahtamista. Ainoastaan äidin syli kelpaa nukahtamiseen ja mielellään käsi puseron alla, ihoa vasten. 

Uni on levotonta ja katkonaista, ja heräämisiä on pahimmillaan ollut kaksi per yö. Sen lisäksi alkuillasta joudutaan käymään muutamaan kertaan rauhoittelemassa poikaa ja sylittelemässä uudestaan uneen. Miehen kanssa ollaan aika sippejä, vaikka vuorotellaan aamu- ja yövuorojen kanssa. Vaikka mies hoitaisi yöherätykset, herään väistämättä itsekin kun Abu alkaa huutamaan, vaikka olisi korvatulpat. Toissa yönä siirryin lopulta olohuoneen lattialle patjalla, jotta jaksaisin aamuherätyksen ja pitkän päivän energisen lapsen kanssa. 

Viimeinen kuukausi on siis mennyt ihan pieleen nukkumisjärjestysten suhteen. Ensin oli pari viikkoa kestänyt flunssa ja nenän tukkoisuus, jolloin jouduttiin antamaan öisin maitoa nuhaiselle pojalle. Nyt vuorossa ovat hampaat, jotka kiusaavat iltaisin ja öisin. Nukahtaminen tapahtuu siis käytännössä vain sylissä ja öisin heräillään pariin kertaan. Kunhan hammasepisodi on ohitse, harjoitellaan taas nukkumista omassa sängyssä. Tää meidän unikoulu taitaa olla pysyvä olotila...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

10kk - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Abu täytti viime viikolla 10kk ja viimeisempään kuukauteen on taas mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luulen, että pienen pojan kanssa tällaisia tilanteita tulee vastaan ihan riittämiin, oli Abu sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta. Eräs neuvolatäti sanoi aikoinaan, että pienet pojat tuppaa olemaan tällaisia vipeltäjiä. Ihan oikeassa oli!

Liikkuminen on kehittynyt huimasti kuukauden aikana. Poika on oppinut nousemaan itse seisomaan (onneksi ei muuten ole keksinyt, että sängyssä voi nousta pystyyn..), löytänyt konttausasennon ja oppinut ottamaan kiinni tavaroista pinsettiotteella. Liikkuminen tosin tapahtuu vielä ryömien, raputyylillä. Kotona edetään pelkäämättä ihan joka paikkaan ja sormet saa olla kiskomassa irti töpseleistä, jatkojohdoista, ovien väleistä, ja vaipparoskiksesta. Tänään Abu nappasi vaipparoskiksesta kakkaisen vaipan, mutta onneksi huomasin asian ennen kuin kakat päätyivät suuhun!

Seisomiseen ja kävelyyn on kova tahto ja jokainen päivä huipentuu iltapäiväharjoituksiin äitiä vasten - Abu nappaa kiinni mistä saa ja vetää itsensä seisomaan. Jos äiti on tyhmä ja istuu sohvalla, silloin osoitetaan mieltä ja vaaditaan seuraa lattialle.  Seisomisharjoitukset ovat pariin kertaan loppuneet muksahdukseen ja pään kolahtamiseen lattiaa vasten - vanhempien reagointikyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä kaatuvan pojan nappamiseen. Ostoslistalla onkin kunnon nahkatossut, joilla harjoitella seisomista ja kävelemistä kotona.

Puhuminen on kehittynyt myös hurjan paljon. Abu puhuu kuin papupata, tämä ominaisuus tulee selvästi miehen suvun puolelta. Miehen sisarusten lapset puhua höpöttävät koko ajan, oli puhe ymmärrettävää tai ei! Abun lempisanat ovat tätätä, ävyävy, ja umumum. Mitään muuta tunnistettavaa kuin äiti en ainakaan vielä puheesta löydä, mutta eiköhän jouluun mennessä olla puhumisenkin suhteen edistetty huimasti.



Mahtavinta pojassa on kuitenkin hänen loputon iloisuus ja positiivisuus (sekin perua miehen puolelta.. ). Aamut alkavat isolla hymyllä, vieraat ihmiset ovat kaikki kivoja, ja elämä noin muutenkin on tosi hauskaa. Toki Abulla on myös känkkäränkkähetkensä - väsyneenä kiukku puskee päälle ja varsinkin nyt hampaiden puhjetessa illat menevät helposti kipuitkien.

Mahtavaa viikon aloitusta kaikille!

torstai 19. marraskuuta 2015

Vauvojen värikylpy - työpaja Kiasmassa

Kaveri vinkkasi, että Kiasmassa järjestetään näin loppuvuodesta vauvojen värikylpyjä. Ilmoittauduttiin siis heti mukaan. Itsellä ei ollut mitään ennakkokokemusta värikylvyistä, mutta tiesin Abun tykkäävään peuhaamisesta muiden lasten kanssa.

Värikylvyssä siis vauvat saavat peuhata kaiken kivan värisen ja tuntuisen kanssa, kokea eri värejä ja materiaaleja kaikilla aisteilla. Se siis tosiaan tarkoittaa syömistä, nuolemista, koskettamista, kiehnäämistä ja ryömimistä kaiken päällä, aivan estoitta. 

Alkuun kävimme tutustumassa pariin teokseen Kiasman näyttelystä. Katsoimme muutamaa teosta: kasvokuvia, heiluvaa lamppua ja kuvia vastasyntyneistä. Abu ei teoksista kauheasti kiinnostunut, mutta jaksoi ihmetellä kaikkea muuta museossa näkyvää. Teosesittelyn jälkeen siirryimme yläkertaan erityiseen taidepajaan, jonne oli laitettu valmiiksi oma paikka kullekin vauvalle. Alkuun keskellä oli kasa erilaisia kankaita ja materiaaleja, esineitä, peilejä ja nauhoja. Lapset saivat ihmetellä ja kosketella kaikkea lattialta löytyvää sekä kaivella kankaiden alta esiin ihmeellisiä pikkuesineitä.

Vauvablogi


Kankaiden ja esineiden kokemisen jälkeen kamat rullattiin kasaan ja alta paljastui kunkin lapsen oma maalausalusta. Sille ripoiteltiin ensin jotain perunasta tehtyjä kuivia palasia, joita Abu lähinnä heitteli pois paperiltaan ja yritti laittaa suuhunsa. Palojen jälkeen paperille siroteltiin hiiltä, ja sen päälle loraus vettä, niin pikkutaiteilijat pääsivät kunnolla jättämään paperiin jälkensä. Lopulta paperille siroteltiin vielä mustikkajauhetta. Niillä aineksillä Abukin taiteili paperiin komean mustan sotkun, kyllä äiti oli niin ylpeä.



 
Pettymys oli suuri kun ohjaaja ilmoitti taidetapahtuman olevan lopussa. Vauvoilla oli ollut hauskaa, ja äideillä (ja yhdellä isällä) vähintään yhtä hauskaa sitä riehumista katsomassa. Tapahtuma olisi voinut olla tosin pidempikin. Alusta olisi voinut jättää taidekierroksen tekemättä (ihan oikeasti, kuinka moni vauva tajusi näyttelystä yhtään mitään ja vanhemmat voi tulla kierrokselle omalla ajallaan) ja keskittyä itse väreihin ja niissä kylpemiseen pidempään. 

Tässä on meidän pikku-Monetin luomus. Tästä varmasti maksettaisiin parinkymmenen vuoden päästä Sotheby'sin huutokaupassa miljoonia - jos äiti olisi muistanut ottaa paperin mukaan! No, luulen että päiväkoti- ja kouluaikana Abu kantaa kotiin kasoittain piirustuksia, joita voimme ihailla. 



Värikylpyjä järjestetään Kiasmassa päivittäin kolmessa eri ryhmässä, joulukuun alkuun asti. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet vauvojen värikylvystä löytyy täältä

tiistai 17. marraskuuta 2015

Soseesssa: Appelsiinikanaa quinoan kera

Tämä resepti on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ehdin kokkailla tätä uutta soseideaa vasta viikko sitten kun muistin napata kaupasta ne appelsiinit - ja kun ylipäänsä löysin hyvän tuntuisia hedelmiä. Talvihan on appelsiinien ja mandariinien paras kausi ja kaupat alkavat vähitellen olla täynnä herkullisia hedelmiä. Vinkki mehukkaiden appelsiinien ostamiseen on valita kokoonsa nähden mahdollisimman painava ja kiinteä hedelmä. Näin varmistut, että hedelmäliha on oikeasti kosteaa eikä kuoren alta paljastu kuiva hedelmä.

Reseptiin tarvitset siis appelsiinin, broileria, quinoaa (tai suomalaisittain kvinoaa), porkkanaa, palsternakkaa ja yrttejä. Itse käytin jääkaapista löytyvää sitruunamelissaa, mutta persilja tai basilika käy tähän myös mainiosti. Meidän kaapista löytyi quinoahiutaletta, joten tein hiutaleista ensin puuron ja käytin sitä soseessa. Tavallinen quinoa käy myös mainiosti, huuhtele ja keitä se silloin pakkauksen ohjeen mukaan.



Käytin reseptiin vajaa puolet yhdestä appelsiinista ja poistin lohkoista hedelmälihan kalvot. Todennäköisesti kalvon voi jättää, sose kuitenkin surautetaan pehmeäksi sauvasekoittimella, mutta päätin testata reseptiä ensin ilman kalvoja. Tähän reseptiin kokeilin myös ensimmäistä kertaa pippuria. Soseiseen lorahti pippuria hiukan enemmän kuin mitä piti, mutta Abu syö hyvällä ruokahalulla myös tämänkin soseen. Appelsiini antaa soseeseen kivan hedelmäisen maun. Herkkua!

Vauvablogi.
 
Appelsiinibroileria ja quinoaa

1 broilerin rintafile
1 dl quinoaa
3 porkkanaa
1 iso palsternakka
puolikas appelsiini
yrttejä (persiljaa, basilikaa, sitruunamelissaa tai muita)
ripaus valkosipulia
ripaus pippuria

Paloittele broilerin file ja keitä pienessä määrässä vettä kunnes liha on kypsää. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan. Keitä 1dl quinoahiutaleita 2 dl:ssä vettä n. 10 minuuttia, tai keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. 
Kuori ja paloittele kasvikset. Laita porkkanat pieneen määrään vettä ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Lisää palsternakka ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Soseuta vihanneksen pienessä määrässä vettä, lisää joukkoon quinoa, sekä yrtit. Siirrä annospurkkeihin ja lisää kuhunkin annokseen 1-1.5 rkl lihaa. Lisää halutessasi annoksiin ripaus kuivattua valkosipulia ja ripaus pippuria.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pystyasennossa on paremmat näkymät

Abu on ottanut yhden ison kehitysaskeleen - hän on oppinut nousemaan pystyyn omille jaloilleen!

Viime viikolla mies yhtäkkiä huudahti sohvalta, että hei tule katsomaan Abu nousee ylös. Siinä poika ähersi hetken kunnes punnersi polvien kautta jaloilleen, ottaen tukea sohvasta. Seisominen on vielä huteraa ja huojuvaa, ja jommankumman vanhemman on oltava lähistöllä ottamassa koppi, mutta siinä se mies seisoo. Yksi iso kehitysaskel on taas otettu. 




Abu ei osaa liikuttaa jalkojaan pystyasennossa, mutta tykkää vain seistä pystyssä ja tuijotella maailmaa tästä uudesta kulmasta. Sohvalla olevia tavaroita on kiva kurkotella ja laittaa suuhun. Kaukosäädin on supermielenkiintoinen ja sillä voi rapsuttaa kutisevia ikeniä. 
Jos sohvaa ei ole lähistöllä, on kiva yrittää puskea pystyasentoon myös äitiä tai isiä vasten. Siinä kylläkin pitää olla itse valppaana, poika saattaa muksahtaa naamalleen sekunnissa.


Kun seisominen ja kävely alkaa olemaan ajankohtaista, on syytä alkaa miettiä kenkäasioita. Intian tammikuun matkaan mennessä Abu varmasti jo kävelee, ja tarvitsemme sopivat kengät reissuun. Todennäköisesti tilaan netin kautta parit supersöpöt nahkatossukat, joiden kanssa Abu voi opetella kävelemistä.




Meidän vauvasta on tulossa taapero!


ps. Arvaa mikä on äidin lempiväri. ;-)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Läheltä piti -tilanteita sormiruokailun kanssa

Abu on jo rutinoitunut soseiden syöjä, mutta sormiruokailun ideaa poika ei tosiaan tajua. Yleensä pojan eteen annettu ruoka päätyy nuijittua tarjottimeen tai puristettua muussiksi käsien väliin. Kylmää ja märkää ruokaa Abu lähestyy varoen - yksi sormi laskeutuu varovasti koskettamaan kananmunan/keitetyn parsakaalin/hedelmän palasta ja ilme näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta tai ällöttyneeltä. Yritän kuitenkin säännöllisesti tarjota edes jotain pientä sormisyömistä, jotta poika oppisi ottamaan ruokaa käteensä ja viemään sen suuhunsa. Naksut ovat oikeastaan ainoa ruoka mikä oikeasti menee kädestä suuhun.

Ennen hampaiden puhkeamista kuiva ruisleipä oli hyvä sormisyötävä. Kuivaa leipää pystyi jyystämään vasten ikeniä ja samalla leipä pehmeni niin, että siitä sai irti pieniä paloja. Nyt hampaiden tultua luulin, että sormisyöminen helpottaisi ja poika voisi hampailla jopa hiukan pureskella ruokia. Toisin on käynyt, takana on pari lähellä piti -tilannetta ja valvon nyt jokaista naksua sydän kurkussa. 



Ensimmäinen vakavampi tilanne sattui pari viikkoa sitten. Olin laittanut Abun omaan Tripp Trapp -tuoliinsa ja nostanut keittiöön, jossa itse kokkailin illallista. Annoin pojalle palasen kuivaa ruisleipää käteen ja jatkoin puuhailua. Kohta huomasin, että poika kakoo kurkussaan olevaa palaa. Kyseessä ei ollut perinteinen pieni kakominen kun suussa on liian iso pala, vaan ihan oikeasti kurkkuun oli mennyt pala ruokaa. Toimin kuin robotti - nappasin pojan tuolista ylös alasin ja kevyesti läimäytin selkää. Palanen leipää lensi ulos ja kaaressa oksennusta lattialle. Siinä kohtaa vasta pysähdyin ja tajusin tilanteen. Sydän hakkasi rinnassa ja teki mieli itkeä. Abu itse oli ihan kunnossa ja vain katseli hölmistyneenä ympärilleen. 




Toinen tilanne sattui viime viikolla lounasaikaan ravintolassa. Olimme tulleet miehen kanssa perjantailounaalle keskustaan ja ruokia odotellessa annoin Abulle palasen leipää. Annoin palan kuivempaa kuorta ja oletin, että kovempi palanen on helpompi ja turvallisempi nakertaa. Taas väärin - kohta alkoi sama kakominen. Hyppäsin pystyyn ja laitoin sormen suuhun, tunsin kurkussa palasen leipää ja sain sen onneksi samantien pois suusta. Leivänpalasen mukana ravintolan pöydälle lensi oksennusta kakomisrefleksin myötä. Pelästyin nyt ehkä enemmän kuin edellisellä kerralla, Abu oli saanut leivästä purtua kunnon palan ja se oli luisunut kurkkuun. 



Sormiruokailu on nyt tauolla, en uskalla antaa pojalle enää mitään. Edessään olevaan ruokaan herra ei muutenkaan erityisesti koske, mutta naksut ja vauvojen riisikakutkin ovat nyt pannassa. Mä en enää kestä yhtäkään uutta läheltä piti -tilannetta. Ehkä sormiruokailu paranee pojan vähän kasvettua, nyt kuitenkaan ruokaa ei osata käsitellä suussa tarvittavalla tavalla. 
Eiköhän kaikki lapset kuitenkin opi jossain vaiheessa syömään, viimeistään kai teini-ikäisenä kun äidin syöttäminen alkaa olemaan noloa! :-) 

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ihana ensimmäinen isänpäivä

Eilen juhlittiin miehen isäuran ensimmäistä merkkipaalua - isänpäivää. Aamu alkoi aika arkisissa puuhissa; noustiin Abun kanssa jo seitsämän jälkeen aamupuurolle ja jätettiin isimies nukkumaan hiukan pidempään. Herättyään mies lähti aamutreeneihin crossfitiin, joka antoi minulle aikaa valmistella isänpäiväbrunssia. 

Kortti oltiin Abun kanssa "askarreltu" jo pari päivää aiemmin. Halusin jättää Abusta jonkin muiston ja kun kynä ei pienellä pysy vielä kädessä, oli se konkreettinen jälki jalan kuva kortissa. Käytettiin musteena mustikkasosetta, joka toimi yllättävänkin hyvin. Käden kuvan painaminen korttiin oli aika mahdotonta, Abu kipristeli sormia ja yritti tarrata kortista kiinni. No, lopputuloksena kortissa on myös Abun kädenjälki, mutta lähinnä vain kasa mustikkaa. Muisto sekin!


Miehen palattua treeneistä, istuttiin alas herkkubrunssille. En jaksanut tehdä kakkuja itse (vaikka mies muisteli omin kätösin leipomaansa äitienpäivän mustikkajuustokakkua), joten kävin salaa yhtenä iltana ostamssa lähikaupan Pirkan mutakakun. Mutakakku oli kuitenkin tosi hyvä ja helppo pieni herkku brunssin jälkkäriksi. Herkun kanssa oli tietysti tarjolla mansikoita, vaniljajäätelöä ja kuohuviiniä.







Brunssin jälkeen pakattiin Abu rattaisiin unille ja suunnattiin kohti vanhempieni kotia juhlimaan isänpäivää perhepiirissä. Koolla oli koko sakki - sisarukset ja heidän lapsensa, Abun serkut. Meidänkin perhepiiri on kasvanut parissa vuodessa kunnon laumaksi, myös "pikku"veljeni juhli sunnuntaina ensimmäistä isänpäiväänsä.

Abulla on maailman paras isä - huolehtiva, hauskuuttava, osallistuva ja ylpeä pojastaan. Tällaisina päivinä nousee mieleen suuri kiitollisuus, ihanasta miehestä ja yhtä ihanasta pojasta. Mahtavia miehiä kummatkin!

Toivottavasti isänpäivä sujui kaikilla leppoisissa perhetunnelmissa! 

torstai 5. marraskuuta 2015

Unelias, nuhanenä, vilkas + väsyneet

Huoh, mikä viikko takana, eikä tämä vielä ole edes ohi... Vihdoin saatiin kahden vanhemman yhteispelinä Abu nukkumaan. Tänä yönä kokeillaan viimeinkin sitä kuuluisaa sipulitemppua, jospa se auttaisi pientä nuhanenää nukkumaan paremmin ja antaisi yöarmoa myös vanhemmille...

Nuha on ollut tulossa koko viime viikonlopun. Vielä maanantaina oltiin normaalisti vauvauinnissa, vaikka nenä rohisi jo silloin. Tiistaista lähtien on kuin hana olisi auennut ja räkää valuu solkenaan, mutta jostain kumman syystä vain toisesta sieraimesta. Räkää ei tietenkään saa pyyhkiä, siitä vasta nouseekin kova kiukku ja vastarinta, puhumattakaan nenäfriidasta tai suolaliuosspraystä. Niitä täytyy yrittää kuitenkin muutama kerta päivässä painia Abun sieraimiin ja yrittää nimenomaan osua sieraimeen eikä silmään. 

Flunssa vaikuttaa tietysti myös nukkumiseen, Abun ja koko perheen. Nenä tukossa ja räkä valuen on hankala nukkua öisin, ja viimeisen parin yön aikana herätyksiä on ollut 2-3 yössä. Näinä öinä olemme antaneet Abulle pullon maitoa ja tainnuttaneet sillä uneen - päivällä ei nimittäin tule syötyä normaalisti tukkoisen nenän takia. Jokainen ruokailu on ollut taistelua ja apuna/harhautuksena on ollut lelut, keittiötarvikkeet, ja lastenohjelmat tabletilta. Periaatteessa en halua opettaa lasta syömään vain telkkariohjelmien ääressä, mutta viime päivät ovat ollet aikamoista poikkeustilannetta. Kun lapsi sulkee suunsa viiden lusikallisen jälkeen, eikä suostu avaamaan sitä millään tempulla, on otettava kovat aseet käyttöön.  Kaiken lisäksi Abulle on varmaan taas puhkeamassa pari uutta hammasta, sillä ikeniä hinkataan vähän väliä.

Päivällä poika on siis väsyneempi kuin normaalisti, muttei malta nukkua vaan vilkkaus lisääntyy yhtä matkaa väsymyksen myötä. Sisällä nukuttamiseen toimii vain yksi takuuvarma keino - heijaaminen sylissä. Tästä keinosta ollaan  yritetty päästä eroon jo unikoulusta lähtien, mutta ei olla jaksettu aloittaa taistelua. Pinnasänkyyn on vaikea rauhoittua päivällä, vaan Abu mieluummin juttelee itselleen, pyörii, potkii pinnoja ja muuten vaan riehuu itsekseen. Kunhan Abu paranee flunssastaan, yritetään viedä nukkumista parempaan suuntaan ja yritetään vähentää yöheräämiset mieluiten nollaan.

Lopputuloksena on väsynyt ja ärtynyt lapsi, joka ei syö eikä nuku kunnolla. Tästä seuraa väsyneet ja kiukkuiset vanhemmat, erityisesti äiti, joka viettää kaikki päivät nukuttajana, "pakko"syöttäjänä, ja nenäliinana. Oma aika on ollut todella nollissa koko viikon. Abu nukkuu päikkärit vain liikkuvissa vaunuissa ulkona, ja lyhyille iltapäiväpäikkäreille nukahdetaan vain sylissä. Väliajat on syöttämisen yrittämistä, nuhasta itkevän lapsen lohduttamista ja leikkimistä. Abulla on tietysti ikävä olo nuhan ja hampaiden takia, joten toivottavasti olo helpottuu pikaisesti. Annettiin nyt illalla pieni määrä kipulääkettä, jospa se helpottaisi nukkumista. 

Ainiin, nyt pitäisi vielä muistaa se sipuli. Kuulemma tukkoiseen nenään auttaa kun pilkottua sipulia laitetaan harsoon ja harsopussi laitetaan lähelle potilaan sänkyä. Meillä taisikin olla pari sipulia jäljellä, täytyy viedä harsopussi makuuhuoneeseen...

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Soseessa: Porsasta, riisiä ja kasviksia

Innostuin taas kokkailemaan Abulle kotiruokaa. Suurin osa pojan syömästä ruuasta on itse tehtyä, joskus kuitenkin tarjoilen myös kaupan soseita. Valmissoseet ovat kuitenkin kaikki aika samanlaisia, joten on kiva sekoitella eri yhdistelmiä ja tarjoilla monipuolista ruokaa perheen pienimmällekin. Lisäksi kotona tehdyt soseet ovat täyteläisempiä kuin kaupan; monesti kaupan soseissa on paljon vettä suhteessa muihin aineksiin. Vaikka soseiden kokkailu on ihan mukavaa, on helpotus kun Abu vihdoin alkaa syömään samaa ruokaa kuin muu perhe.

Ostin pyhäinmiestenpäiväksi meille palan porsaan sisäfilettä, ja laitoin siitä sivuun pienen palasen myös Abulle. Aamuisesta riisipuurosta oli jäänyt jonkin verran yli, joten käytin sen soseeseen. Me teemme puuron yleensä riisihiutaleista, sillä ne kypsyvät nopeiten, mutta soseeseenhan voi käyttää mitä riisiä tahansa. Kiehautin porsaan lihapalat erikseen pienessä määrässä vettä ja soseutin sauvasekoittimella. Lisäsin tilkan vettä soseutuksen yhteydessä; liha menee paloiksi vähän helpommin kun mukana on nestettä. Porsaan ja riisin kanssa yhdistin kesäkurpitsaa, palsternakkaa ja sipulia - ja ihan kokkailun loppuvaiheessa lisäsin vielä muutaman kukkakaalin kukinnon kun satuin löytämään jääkapista kukkakaalin lopun. Mausteeksi tuli tuoretta persiljaa ja ripaus valkosipulia. Käytän nykyään oikeastaan jokaisessa soseessa tuoreita yrttejä ja jonkin verran mausteita. Valkosipulilla saa mukavasti makua ja se sopii kaikkiin soseisiin.

Siirrän aina osan soseista jääkaappiin seuraavien päivien ruuaksi, mutta suurimman osan soseesta laitan pakasteeseen. Annoksia voi sitten tarpeen mukaan ottaa pakasteesta sulamaan. Käytän pakastamiseen Philips Aventin muovipurkkeja, jotka taitavat virallisesti olla maidon pakastamista varten, mutta sopivat oikein hyvin ruuan säilyttämiseen.





 Porsaanlihaa, riisiä ja kasviksia
 
n. 150g porsaanlihaa
1 kesäkurpitsa
1 pieni palsternakka
puolikas sipuli
n. 1 dl riisiä
kuorallinen persiljaa
ripaus kuivattua valkosipulia

Keitä porsaanliha kypsäksi pienessä määrässä vettä, n. 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. 
Kuori ja paloittele palsternakka. Pese ja pilko kesäkurpitsa. Kuori ja pilko sipuli peukalonkynnen kokoisiksi paloiksi. Keitä palsternakkaa n. 5 minuuttia ja lisää joukkoon kesäkurpitsa ja sipuli. Keitä vielä noin 10 minuuttia tai kunnes kesäkurpitsa on kypsää. Soseuta kasvikset ja lisää joukkoon persilja ja valkosipuli. Annostele kasvissose pilttipurkkeihin tai vastaaviin, ja lisää kuhunkin annokseen 1-1,5 rkl lihasosetta. 

 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Projektipäällikkö ja metatyö

Katsoin eilen sivusilmällä kakkosen Marja Hintikka Live -showta, jossa puhuttiin perheen projektipäälliköstä ja metatyöstä. Pystyin täysin samastumaan keskustelunaiheeseen - metatyö on juuri se joka itseäni kuormittaa eniten ja josta olemme miehenkin kanssa keskusteltu useasti.

Metatyö on jatkuvaa aivotyötä ja asioiden suunnittelua ja asioihin varautumista. Meillä se tarkoittaa vaatteiden, ruuan ja menojen organisointia ja suunnittelua. Kun lähdetään viikonloppuna ulos asioille pitää miettiä miljoona asiaa ja varautua tuhanteen. Onko vaippakassissa tarpeeksi ruokaa ja maitoa? Onko puhtaita vaippoja mukana? Pitäisikö kävellä, jotta Abu saa nukuttua, vai hypätä ratikkaan, jos vaikka poika nukahtaisi sinne? Mies ei edes mietti näitä kuin vasta pakon edessä. 

Nainen alkaa ottamaan vastuuta metatyöstä jo heti vauvan synnyttyä, koska  kotona olevalla äitiyslomalaisella on enemmän aikaa ennakoimiseen ja suunnitteluun. Alussa suunnittelu ja miettiminen on myös hauskaa - on ihana ostaa vaatteita kasvavalle beibille ja hauskaa pakkailla vaippoja vaippakassiin. Valitettavasti se tarkoittaa monesti sitä, että metatyö jää naisen harteille myös silloin kun töihinpaluu koittaa. Olemme miehen kanssa monesti kinastelleet asiasta, sillä hän ei ymmärrä millaista suunnittelua monet arkisetkin menot vaativat. Välillä vain väsymys ja turhautuminen purkautuu ulos - en enää jaksaisi loputonta suunnittelua ja miettimistä.

Rutiinit vähentävät metatyön tarvetta. Kun päivät ja viikot sujuvat samalla kaavalla, metatyö vähenee. Ei tarvitse jatkuvasti miettiä päiväuniaikoja tai ruokailuja tai mennäkö kävelylle vai ei. Kun rutiinit romuttuvat, niin silloin metatyön määrä kasvaa moninkertaisesti. Tajusin myös, miksi kesälomareissumme Espanjaan oli rankka - osittain metatyön takia. Kyseessä oli ensimmäinen oikea ulkomaanreissu lapsen kanssa, eikä matkustamiseen ollut syntynyt kunnon rutiinia. Minä kirjoitin listan tavaroista, joita lomalla tarvitaan. Minä pakkasin tavarat. Minä suunnittelin päivän aikataulun siten, että Abu sai syötyä ja nukuttua ajoissa. Minä kävin päiväreissun jo etukäteen mielessäni läpi, jotta voisimme varautua kaikkeen mahdolliseen. Ei mikään ihme, että matkan jälkeen olin uupunut ja iloinen kotiinpaluusta. Kotona ei tarvitse tehdä näin paljon metatyötä vaan voi myös keskittyä olemiseen lapsen kanssa.

Mitä ajatuksia metatyö-ilmiö synnyttää? Miten arjen (ja juhlan) suunnittelu toteutuu teillä? 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kiireinen viikonloppu

Halloween-viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Jos äitiyslomalla on näin kiire, millainen kiire tuleekaan olemaan elämässä sitten kun palaa takaisin töihin? Jostain on siinä vaiheessa luovuttava, kaikkeen ei varmasti ehdi eikä pysty.

Joka tapauksessa - viikonloppu oli kiva sekoitus perheaikaa, kaveriaikaa, urheilua, ja kodin sisustusta. Viikonloppu aloitettiin perjantaina herkuttelemalla kotona tehdyllä pizzalla. Kun Abu oli laittettu unille, korkkasimme pienen pullon skumppaa ja katsottiin kynttilänvalossa elokuva Saving Mr Banks (suosittelen, tosi kiva leffa) Netflixistä.



Lauantaina oli ollut ajatus lähteä sisustusostoksille, mutta perjantaina tajusinkin että kaupat ovat kiinni pyhäinmiestenpäivänä. Käytettiin miehen kanssa pyhäpäivä hyväksi ja käytiin kummatkin vuorollamme urheilemassa - minä salilla ja mies Crossfitissä. Illaksi lähdin vielä käväisemään kaverin Halloween-pippaloissa. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin - meillä ei ole enää autoa käytössä ja Espooseen meno julkisilla vie niin paljon aikaa, etten halunnut lähteä liikkeelle illalla väsyneen lapsen kanssa.



Sunnuntaina suunnattiin sisustusliikkeisiin Lanternaan. Suunnitelmissa oli ostaa Askolta tarjouksessa oleva nojatuoli lastenhuoneeseen, mutta poistuttiin ostoksilta paljon köyhempinä... Ostimme vihdoin uudet ruokapöydän tuolit ja päädyttiin myös ostamaan Askon mallistosta eräs kalliimpi nojatuoli. Sisustuskaupoilla aika kului kuin siivillä ja jouduttiin poistumaan puolijuoksua kotiin, jotta ehdimme paikalle ennen lapsenvahteja. Syötettiin Abu nopeasti kotona ja rynnättiin miehen kanssa Tennispalatsiin katsomaan uutta James Bondia. Abu jäi viihdyttämään vanhempiani.

Viikonloput ovat nykyään kovin erilaisia kuin ennen Abun syntymää. Päivät alkaa viikonlopusta huolimatta aikaisin, aamiaista syödään 7-8 välillä ja ensimmäisellä nukutuskävelyllä ollaan jo ennen puoltapäivää. Lapsettomina viikonloput alkoivat aina tunteja myöhemmin - aamiaista syötiin klo 10 jälkeen, ulos päästiin rauhassa juodun aamukahvin jälkeen vasta lounasaikana ja illallinen saatettiin syödä vasta klo 21 maissa. Välillä kaipaan mahdollisuutta nukkua niin pitkään kuin mahdollista, mutta muuten en luopuisi mistään mikä on nykyään osa perheemme viikonloppuja!