Viikon työmatka

Blogissa on ollut hiljaista hetken aikaa, yksinkertaisesti työn ja elämän kiireiden takia. Päivät menee hyvässä energiassa ja täysiä töitä paahtaen, sillä kahdeksassa tunnissa on yksinkertaisesti saatava mahdollisimman paljon aikaan. Aamulla ja iltapäivällä rynnätään töiden ja kodin väliä kamalalla kiireellä, jotta ehditään töihin tai töistä ajoissa päiväkotiin. Illat menevät Abun kanssa ja kotihommissa - pyykätessä, lattiaa syöttötuolin alla putsaten, syöden itse, suunnitellen seuraavaa päivää ja kaikessa muussa sekalaisessa. 

Tämä viikko on kuitenkin erilainen - olen koko viikon työmatkalla Berliinissä! Mies ja Abu jäävät kahdestaan kotiin. Mies hoitaa aamut ja illat sekä pojan viemiset ja hakemiset päiväkodista. Minä nukun täysiä yöunia hotellissa, syön ravintoloissa ja ehkä käyn aamulla jopa lenkillä Berliinin kaduilla. Ei hullumpi viikko tulossa! Toki päivät ovat täynnä ohjelmaa, mutta samalla saan lapsetonta aikaa ja ehkä joitain tunteja omaakin aikaa. Laukkuun on pakattu kirja, tai kaksikin, ja korvatulpat odottavat jo väsynyttä nukkujaa. 

Jossain vaiheessa pohdin kannattaako minun edes lähteä reissuun - viikko tuntuu pitkältä ajalta olla poissa pojan luota. Päätin kuitenkin, että kyllä melkein puolentoista vuoden ikäinen poika pärjää hyvin ilman äitiä. Äitikin pärjää ilman poikaa ja on päättänyt olla matkoilla ilman mitään syyllisyyden tuntoa ja "huono äiti" fiilistä. Kyllä ne miehetkin lähtevät työmatkoille ja muille matkoille pohtimatta voivatko edes lähteä tai ylipäänsä ilman minkäänlaisia syyllisyyden tuntoja! 

Olen kuitenkin kerrannut miehen kanssa muutamia päivittäisiä juttuja - en sentään voinut vain lähteä. Enpä kuitenkaan ole tehnyt jääkaappia täyteen ruokia vaikka jossain vaiheessa niin ajattelin - pojalla on omia purkkeja ja mies osaa kokata omat ruuat. Jos ei osaa, pizzataksi tai Wolt tuo ruuan kotiovelle. Sen verran kuitenkin valmensin miestä, että kerrattiin hätänumero (112, ei 911.. ), muistutettiin pyykin pesemisestä (Abun päällä likaantuu kaksi vaatekertaa päivässä) ja muistutettiin sääennusteen tarkistaminen viimeistään aamulla (ei shortseilla päiväkotiin jos on iltapäiväksi luvattu vettä). Kaikkein tärkein oli kuitenkin tämä muistutus: älä nuku kun Abu on hereillä! Itsestään selvä ohje? No ei meillä, miehen eräskin aamun vahtivuoro meni sohvalla nukkuessa kun Abu leikki vieressä leluilllaan - onneksi ei sentään tukehtunut mihinkään. 

Näillä eväillä mennään tämä viikko. Katsotaan kuka meistä selviää tämän viikon parhaiten..  

5 merkkiä joista tiedät olevasi vanhempi

Niitä päiviä tulee kohdalle silloin tällöin. Silloin mietin miten erilaista elämä oli ennen lasta. Ulkonäköön ehti panostaa käymällä säännöllisesti kampaajalla, kasvohoidossa, sokeroinnissa ja hieronnassa. Eri urheilulajit ja -tapahtumat tulivat tutuiksi, sillä useimpina päivinä työpäivä jatkui hikijumpan parissa. Kulttuuririennot tulivat tutuiksi ja iltaa ehti viettää ystävän kanssa viinilasin ääressä. Illalla ehti ja jaksoi kokkailla terveellistä ja maistuvaa (ja vähähiilihydraattista, proteiinipitoista) illallista.  

Valehtelisin jos väittäisin etten kaipaa tätä elämää lainkaan. Kaipaan välillä spontaania mahdollisuutta lähteä miehen kanssa leffaan tai ravintolaan, sekä kiireettömiä sunnuntai-aamuja lehden parissa. Lapsettomana elämä oli helpompaa, mutta kuitenkin tylsempää. Lapsettomana päivät ja vuodet kuluivat jotenkin samanlaisina - aamulla töihin, illalla jumppaan, viikonloppuna kavereiden kanssa ravintolaan. Vanhempana puolestaan elän mukana lapsen kehityskaaressa - näen miten Abu oppii uusia taitoja, itsenäistyy, kehittyy motorisesti ja kielellisesti. Sunnuntai-aamut alkavat pahimmassa tapauksessa jo kuudelta aamulla, mutta herään kuitenkin iloiseen höpötykseen ja isoon hymyyn. Abu osaa jo juosta-töpöttää, ja kiirehtii isäänsä vastaan ovelle huutaen "thäti thäti". Abu antaa myös isoja märkiä pusuja huulille ja poskelle, vaikka nyt flunssan aikana ne on enemmän räkäisiä nuolaisuja.

Flunssakauden aikana mieleeni on juolahtanut useampi asia, joita vain vanhemmat kokevat ja ymmärtävät.  
Sinä äiti tai isä - näistä asioista ainakin tunnistat, että olet vanhempi!

1. Legoja joka paikassa

Se ei riitä, että legoja löytyy joka puolelta kotia, kuten keittiön laatikoista ja roskiksesta. Näiden kirottujen legojen päälle astuu jatkuvasti, sillä palat ovat aina puoliksi piilossa, ja kummallisissa paikoissa. Ja vihdoin kun pääsen omille menoille kaupungille, huomaan että hanskojen sijasta taskusta löytyy... lego.

2.  Ihana kamala puuro

Puuro, mikä ihana kamaluus. Ensinnäkin Abulla on viha-rakkaus-suhde puuroon - välillä pojalle maistuu iso lautasellinen puuroa jogurtin ja hedelmäsoseen kanssa. Toisinaan taas edes puolikkaan lautasellisen syöttäminen on tahtojen taistelua, jossa suuta houkutellaan avautumaan leluilla, kirjoilla, kolisevilla vitamiinipurkeilla, ja koruilla. (Välillä kaulakoru on aina kiinnostava juttu, jolla suu aukeaa..)  Tahtojen taistelussa puuroa lentää pitkin ruokapöytää ja lattiaa; löysin puuroa taannoin kirjahyllyn oven takaa ja pöytälevyn alta. 

3. Pysyvä heijaamisrefleksi
Abu oli vauvana herkkäuninen ja nukuttaminen oli välillä kamalan työn takana. Päikkärit nukuttiin tasan tarkkaan liikkuvissa vaunuissa (no, edelleenkin nukutaan näin) ja jos vauhti pysähtyi, poika alkoi protestoimaan. Lihasmuistiini jäi siis heijausliike - huomaan usein heijaavani ostoskärryjä vaikka lapsi ei edes ole mukana kauppareissulla.

4. Kolmas persoona
Välillä ihmettelen kuka on tämä äiti, josta puhun koko ajan? "Ei hätää, äiti tulee", "Odotapas, äiti laittaa sulle sukat jalkaan", "Tule, äiti on täällä!". Minäkö äiti? Välillä oma äiti-identiteetti tuntuu olevan kadoksissa. Erityisesti ollessani omien vanhempieni kanssa tuntuu tosi oudolta sanoa äiti Abulle... Äitihän on se oma äitini. Ainiin mutta hänhän on nyt mummi. Kaikki termit ovat siirtyneet alaspäin, itse olen äiti ja äitini on mummi. Oma mummini kuoli jo usea vuosi sitten ja välillä jään miettimään kuinka outoa on, että mummin nimikettä käyttää nyt äitini.

5. Vauvalehdistä löytyy parempaa lukemista kuin muotilehdistä
Ennen illan rentoutumishetki koostui detox-teestä, palasta suklaata ja muotilehdestä. Nykyään parhaat ja osuvimmat jutut löytyvät vauva- ja perhelehdistä. Uusimpia lastenvaatteita on kiva katsella samalla kuin miettii mitä lisävarusteita vaunuun pitäisikään hankkia. Hauskimpia juttuja puolestaan ovat "lasten suusta" tarinat. Monet tarinat kuulostavat tutuilta, ja ne tuovat lohtua. Ehkei oma koti ei olekaan maailman kauhein kaaos! Muotilehtien sisältö tuntuu vieraalta ja muotikuvien vaatteet joko muistuttavat menneistä vuosikymmenistä tai avaruusajan luomuksilta. Sitä paitsi vaatteisiin ei muutenkaan kannata panostaa; päivän lopussa paita ja housut ovat joka tapauksessa täynnä likaa, räkää ja ruokaa. Meikkausopastukset tuntuvat erikoisilta; onko joskus ollut aikaa laittaa aamulla sekä tukkaa että meikkiä??   

Jos tiedät mistä puhutaan, onnea, olet (taaperon) vanhempi!  

Abu 14kk

Tänään on Abun 14kk "synttärit". Aika rientää ja poika kehittyy koko ajan ihan hurjin harppauksin. 

Puheen pulputus on jatkuvaa, Abu höpisee koko ajan omaa kieltään. Nyt ollaan siirrytty aiemmasta japanin kuuloisesta taketake -puheesta oikeamman  kuuloiseen puheeseen. Välillä suusta tulee ihan oikeita sanoja, varsinkin kirjoja lukiessa. Hiili (=hiiri), kiio (=kiitos) ja tä-ti (=tähti) ovat Abun ensimmäisiä tunnistettavia sanoja. Äiti on ollut sanavarastossa jo pitkään, vaikka välillä tuntuu että poika hokee äitiäiti vähän jokaiseen asiaan. Nyt Abu on alkanut sanomaan thati, joka kuulostaa hiukan daddyltä. Ei tosin olla miehen kanssa varmoja sanooko Abu daddy vai jotain muuta... Abu myös tunnistaa tosin hyvin sanoja ja esineitä kuvista; kun kyselen missä on pallo tai kukka, pullea sormi osoittaa oikeita kuvia kirjasta. Samoin selkeästi puheen ymmärrys on kasvanut harppauksin viimeisen parin kuukauden aikana, Abu alkaa jo ymmärtämään arkisia asioita ja mitä hänelle puhutaan. Suomea poika siis ymmärtää, mutta ei olla ihan varmoja miten hyvin ymmärtää hindiä. Tietysti Abu kuulee toista äidinkieltään miehen työn takia tosi vähän, joten sen kielen kehitys on väistämättä hitaampaa.

Abulla alkaa olemaan ensimmäisiä merkkejä omasta tahdosta, ehkä jo esiuhmaa? Ruokapöydässä poika osoittelee vimmatusti jotain ja kun en joko ymmärrä häntä tai en anna haluamaansa tavaraa, alkaa kamala huuto ja selkeä turhautuminen. Samoin leikkiessä Abu saattaa itse heittää lelun sohvalle, eikä sitten yletäkään siihen. Siitä vasta hermot menevätkin ja alkaa kiukuttelu. Muutenkin Abu on tosi kärsimätön lapsi, hermot menevät tosi nopeasti ja sitten alkaa tavaroiden heittely ja itkupotkuraivarit. Kärsimättömyys on selkeästi peritty äidiltä...

Motoriset taidot kehittyvät ihan huomaamatta. Nyt poika osaa laittaa jo muutaman palikan oikean muotoisesta reiästä laatikon sisään. Eilen huomasin yhtäkkiä, että Abu osaa myös laittaa rinkulat takaisin pinoon. Vielä pari viikkoa sitten rinkuloita lähinnä järsittiin ja paiskittiin ympäri asuntoa. Tavaroiden laittaminen toisen sisään on hauskaa, ruokapöydässä saadaan syötettyä poika kun eteen asetetaan kippo ja pari kantta. Kansia sovitellaan antaumuksella kippojen päälle ja samalla saan syötettyä Abun. 

Kävely onnistuu ulkona jo aika hyvin kenkien kanssa. Epätasaisella maastolla Abu tarvitsee hiukan tukea kävelyynsä, mutta muuten poika töpöttelee itsekseen pitkin puistoa. Viime viikolla poika lähti jo "juoksemaan" eli töpöttelemään kamalaa vauhtia karkuun, ja veikkaan että kesällä saan hyvän intervallitreenin juoksemalla aina Abun perässä puistossa. Täytyy ilmeisesti vaihtaa puistoa sellaiseen, jossa on aidat. Pienessä lähipuistossa leikkipaikka on vain rakennettu puistikon yhteen nurkkaukseen eikä siinä ole aitoja. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Ihana ensimmäinen isänpäivä

Eilen juhlittiin miehen isäuran ensimmäistä merkkipaalua - isänpäivää. Aamu alkoi aika arkisissa puuhissa; noustiin Abun kanssa jo seitsämän jälkeen aamupuurolle ja jätettiin isimies nukkumaan hiukan pidempään. Herättyään mies lähti aamutreeneihin crossfitiin, joka antoi minulle aikaa valmistella isänpäiväbrunssia. 

Kortti oltiin Abun kanssa "askarreltu" jo pari päivää aiemmin. Halusin jättää Abusta jonkin muiston ja kun kynä ei pienellä pysy vielä kädessä, oli se konkreettinen jälki jalan kuva kortissa. Käytettiin musteena mustikkasosetta, joka toimi yllättävänkin hyvin. Käden kuvan painaminen korttiin oli aika mahdotonta, Abu kipristeli sormia ja yritti tarrata kortista kiinni. No, lopputuloksena kortissa on myös Abun kädenjälki, mutta lähinnä vain kasa mustikkaa. Muisto sekin!

Miehen palattua treeneistä, istuttiin alas herkkubrunssille. En jaksanut tehdä kakkuja itse (vaikka mies muisteli omin kätösin leipomaansa äitienpäivän mustikkajuustokakkua), joten kävin salaa yhtenä iltana ostamssa lähikaupan Pirkan mutakakun. Mutakakku oli kuitenkin tosi hyvä ja helppo pieni herkku brunssin jälkkäriksi. Herkun kanssa oli tietysti tarjolla mansikoita, vaniljajäätelöä ja kuohuviiniä.

Brunssin jälkeen pakattiin Abu rattaisiin unille ja suunnattiin kohti vanhempieni kotia juhlimaan isänpäivää perhepiirissä. Koolla oli koko sakki - sisarukset ja heidän lapsensa, Abun serkut. Meidänkin perhepiiri on kasvanut parissa vuodessa kunnon laumaksi, myös "pikku"veljeni juhli sunnuntaina ensimmäistä isänpäiväänsä.

Abulla on maailman paras isä - huolehtiva, hauskuuttava, osallistuva ja ylpeä pojastaan. Tällaisina päivinä nousee mieleen suuri kiitollisuus, ihanasta miehestä ja yhtä ihanasta pojasta. Mahtavia miehiä kummatkin!

Toivottavasti isänpäivä sujui kaikilla leppoisissa perhetunnelmissa! 

Vanhemmuudesta

Näiden kuuden kuukauden aikana olemme tajunneet millaista vanhemmuus todella on. Se on hurjasti hyvää ja kovasti kamalaa, sekä kaikkea mahdollista siitä väliltä. Lapsen kasvun seuraaminen on antoisaa, ja on ihana huomata miten Abu tunnistaa äitinsä ja etsii minua katseellaan.  Motoriset taidot kehittyvät ja lapsen kokema maailma kasvaa leikkimaton välittömästä läheisyydestä kauemmaksi. Äidin tuntema rakkaus ja hellyys lastaan kohtaan on rajatonta ja hämmentävää. Samoin oma turhautuminen lapsen jatkuviin vaatimuksiin yllättää voimakkuudeltaan kerta toisensa jälkeen. Vanhemmuus on tunteiden vuoristorataa, ylös ja alas, ja välillä pää alaspäin.

Näiden mainittujen lisäksi vanhemmuus on... 

... vuoroja. 

Vauvan vahtiminen, leikkiminen, hoitaminen ja ruokinta on vuorojen ottamista miehen kanssa. On aina toisen vuoro ruokkia/vaihtaa vaippaa/nukuttaa/sylitellä/lähteä ulos/ [täydennä omalla aktiviteetilla]. Kun mies tulee töistä kotiin, ojennan kiemurtelevan lapsen hänelle ja puuhaan muita juttuja. Kun vaipoissa on monsterikakka, pitää laskea kuka vaihtoi vaipat viimeksi ja kenen vuoro on nyt kääriä hihat. Kun pitää laittaa väsyhermoileva lapsi nukkumaan, käydään siitäkin pikaneuvottelut. Ystäväni totesikin kesämatkalla, että vanhemmuus taitaa lähinnä olla vuorojen ottamista puolison kanssa. Aivan oikein!

... kallista.

Vauvatarvikkeet ovat samanlaisia kuin häätarvikkeet, se etuliite "vauva" lisää kamojen hintaa noin 40%:lla. Lisäksi vanhempien epävarmuutta ja halua hankkia jälkikasvulleen parasta käytetään surutta hyödyksi lastentavaramarkkinoilla. Omasta mielestäni esimerkiksi vauvojen turvakypärä on täysin turha vekoitin. Vauvat kääntyilevät ja kaatuilevat, ja siinä voi välillä kolahtaa pää lattiaan. Vauva oppii ja vanhemmat oppivat myös olemaan valppaina.

Nyt suurin osa meidän tavaroista ja vaatteista on peräisin kirpputorilta, mutta tiedän että jossain vaiheessa koittaa se päivä kun poika haluaa uusinta muotia olevat sikakalliit kengät/farkut/Xboxin/koulurepun... vain koska muillakin on.

...epäterveellistä.

Suurin osa synnyttäneistä naisista kokeaa raskauskilojen karistamisen vaikeuden (myös minä, edelleen +4kg lähtöpainoon). Sen lisäksi tutkimusten mukaan miesten on todettu lihovan lasten syntymän jälkeen. Vanhemmuus on väsyttävää ja väsymystä ruokitaan huonoilla elämäntavoilla - epäterveellisellä ruualla ja liian vähäisellä liikunnalla. Naisen kehossa jatkuva unettomuus vaikuttaa aineenvaihduntaan ja elämäntapaan. Terveellistä ruokaa ei jakseta laittaa ja ruokailuhetket tapahtuvat muiden askareiden välissä. Liikuntaa pitäisi harrastaa, mutta silmiä kirvelevä väsymys muuttaa urheilullisemmankin äidin sohvan kuluttajaksi. Kehon sokeriaineenvaihdunta huononee ja rasvan palaminen urheilun aikana heikkenee. (Hyvä bloggaus aiheesta täällä) En edes uskalla ajatella mitä unettomuus tekee ulkonäölle.. Näin mutu-tuntumalla voisin sanoa, että rypyt ilmestyvät nopeammin ja olemassa olevat syvenevät. Kasvot näyttävät tosi huonojen öiden jälkeen harmailta. Iho veltostuu.

Jostain mysteerisistä syistä niitä lapsia kuitenkin hankitaan. Itsekin välillä valvoessani yön pimeinä tunteina mietin miksi ihmeessä ryhdyttiin tähän puuhaan. Aamulla kuitenkin Abun iso hampaaton hymy herättää tehokkaammin kuin kolme kuppia espressoa. Kaikesta selvitään, jos ei muuten niin 5 kg lihavampina ja ennenaikaisesti vanhentuneina!   

5kk poika

 

Abu.. 

Osaa kääntyä mahalta selälle ja takaisin

Hymyilee ja naureskelee aina päikkäreiltä herätessään

Juttelee äidilleen kovasti

On löytänyt äänensä ja tykkää kiljua kovaa ja korkealta

Tykkää muista lapsista ja aikuisista ja ottaa aina katsekontaktia

 Saa varpaat jo suuhunsa
Nauraa kun isi alkaa puhua hindiä

Tunnistaa isin laulaman intialaisen laulun ja rauhoittuu kuuntelemaan sitä

Tarraa kiinni lusikkaan kun syö soseita

Punnertaa itsensä jo istuma-asentoon

... on äidin ja isin rakas poika. <3

Ensimmäinen äitienpäivä

Sain tänään juhlistaa ensimmäistä äitienpäivääni kahden ihanan miehen seurassa, isomman ja pienemmän. Abu ei tietysti vielä tällaisesta päivästä tajua mitään, mutta luulen saaneeni aamulla tavallistakin leveämmän hymyn. Mies yllätti (tai "yllätti", kovaäänistä kokkausta kuului jo aamuseitsämästä lähtien) runsaalla aamiaisella ja kukkakimpulla. Herkkuaamiainen sisälsi shampanjaa, mansikoita, lettuja sekä uunituoreen mustikkajuustokakun. Lisäksi mies oli yöllä ottanut Abun ensimmäisen syöttövuoron ja antanut minun nukkua lähes 6 tuntia putkeen. Uusi äiti pääsi siis virkeänä herkkuaamiaisen kimppuun!

Kaiken hemmottelun lisäksi sain lahjan - kauan odotetun uuden sykemittarin!

Herkkuaamiasta ja lahjaa parempaakin oli kuitenkin todeta kuinka ihanan lapsen äiti olen ja kuinka ihanan miehen olen saanut elämääni. <3

Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille äideille!

Meidän poika

Lähes kuusi viikkoa yhteiseloa takana ja me vanhemmat olemme oppineet Abusta paljon. Abu on rauhallinen lapsi (koputtaa puuta), joka ei pahemmin hötkyile turhasta. Pääsen itse suihkuun ja laittautumaan, kun laitan Abun hoitotasolle kylppärin lattialle. Siinä Abu ihmettelee kylppärin valoja ja seiniä, ja itse saan rauhassa laittautua. Sen jälkeen laitan Abun sitteriin istuskelemaan, kun itse pukeudun ja pakkaan tavarat ulkoilua varten.  Iltaisin meno vähän kiihtyy, mutta kaiken kaikkiaan päivät sujuvat pienen miehen kanssa hyvin jouhevasti.

Abu

• venyttelee hartaasti aina ruokailun jälkeen
• nukkuu sikeiten kädet päänsä takana, kuten isänsä
• murisee ja hyökkää rinnan kimppuun kun iso nälkä iskee, kuin pieni  villipeto
• herää keskustelemaan ja tutkimaan maailmaa joka aamuyö neljän maissa
• nukkuu parhaiten liikkeessä tai vanhempien sylissä
• hermostuu kun isä vaihtaa vaippoja, mutta rauhoittuu hindinkielisiä lauluihin

 
 

Kuusi viikkoa on mennyt hujauksessa ja jo nyt hirvittää, että äitiyslomavuosi hurahtaa ohi! Toisaalta en malta odottaa kunnon kevätsäiden alkamista, jolloin pääsen oikeasti nauttimaan ulkoilusta ja vapaista päivistä! 

Vanhemmuustesti läpäisty!

Selviydyttiin eilen varsinaisesta koitoksesta, melkeinpä kunnon vanhemmuustestistä. Jos vanhemmaksi aikovan olisi läpäistävä joku pääsykoe tai ajokortti ennen lasten hankkimista, niin eilinen oli sellainen testi. Ja me läpäistiin, sanoisinpa melkein jopa täysin pistein. 

Kolmevuotiaan kummipoikani vanhemmat olivat menossa illalliskutsuille ja pyysivät minua ja miestä lapsenvahdiksi siksi aikaa. En olekaan aiemmin ollut vahtimassa poikaa, joten hiukan jännitti miten iltarutiinit sujuvat kun hoitajana ei olekaan omat perheenjäsenet. Kummipoikani on tietysti muuten tuttu ja rakas, mutta ihan yksin en ole häntä vielä kertaakaan hoitanut. Lähdettiin miehen kanssa kummatkin hoitovuorolle, koska ajattelin, että loppuraskauden väsyttämänä en jaksaisi yksinään energisen miehenalun kanssa. 

Poika olikin täynnä energiaa - leikittiin autoilla, muovailuvahalla, luettiin kirjaa, ja tehtiin kaikkea muutakin maan ja taivaan välillä. Samalla tajusin miten erilainen raskausaika olisi jos samanaikaisesti kotona olisi pieni taaperoikäinen (tai onko kolmevuotiaat edes taaperoita..?) lapsi. Nyt ensimmäisessä raskaudessa voin täysin keskittyä omaan olemiseen ja jaksamiseen, ilman aikatauluja, päiväkotiin viemisiä tai pienten ruokkimisia. Kunnioitan kyllä hurjasti kaikkia niitä pienten lasten vanhempia, joilla on kotona jo yksi tai useampi lapsi, joista on huolehdittava täysillä myös raskausoireiden aikana. Mulla on lisäksi ollut niin älyttömän helppo raskaus, että on vaikeaa kuvitella millaista olisi jaksaa hoitaa lapsia 9 kuukautta huonovointisena, kipuilevana tai väsyneenä. Vaikka olisikin mies apuna.

Vaikka kummipoikani oli täynnä energiaa, meillä oli kiva ilta. Mies pääasiassa hoiti leikkimiset, minä huolehdin siisteydestä ja käytännön hommista, kuten ruokailusta, hampaiden pesusta ja nukuttamisesta. Ihmeellistä miten perinteiset sukupuoliroolit tulee aina jostain tällä tavoin esille, vaikka mulla ei ollutkaan mitään sitä vastaan että mies otti leikkivastuun ja minä hoitovastuun. Pärjättiin tosi hyvin, syötiin nätisti, pestiin hampaat kiltisti ja nukahtaminen tapahtui yllättävän nopeasti (mun mahtavan päästä keksityn "kolme karhua ja banaanipuut" sadun jälkeen). Läpäistiin vanhemmuustesti!

Jotenkin tästä kokemuksesta tuli sellainen varmuus, että kyllähän mekin tähän pystytään! Lapset kaipaavat läsnäoloa, rakkautta ja rajoja - lopulta hyvin yksinkertaisia asioita. Ainoa hankala asia taitaa olla se, mistä löytää energiaa jaksaa itse olla läsnä lapsille, työkiireiden ja kodinhoidon ohella.

Isä-poika t-paidat

Kela lähettää kaikille äideille vanhemmille äitiyspakkauksen, joka sisältää valikoiman vaatteita ja tarvikkeita mitä pieni vauva saattaa tarvita. Laitettiin oma paketti tilaukseen viikko sitten ja nyt odotellaan, koska saadaan ilmoitus postista.

Sain viikonloppuna ajatuksen "isyyspakkauksesta", eli pienestä paketista, joka sisältää isälle tarpeellisia tai hauskoja tavaroita. Tämän voisi antaa vaikka joululahjaksi, sillä mies lähtee jouluksi Intiaan perheensä luo ja itse jään Suomeen. Minä en voi matkustaa enää niin myöhäisessä vaiheessa, varsinkaan noin pitkälle, joten jään joulun viettoon omien vanhempieni luo. Etäisyydenkin takia olisi ihana antaa lahja, joka viittaisi jotenkin tulevaan vauva-aikaan ja isä-poika yhteyteen. Mies on nyt jo jutellut mahalle, ja sopinut, että menevät pojan kanssa sitten yhdessä pelaaman futista ja katsomaan action-leffoja (kaikkia niitä leffoja, joita itse kieltäydyn katsomasta). Ideana on siis laittaa pakettiin yhteensopivat t-paidat isälle ja pojalle. 

Kuva

Jenkkilässä on paljon esimerkkejä daddy/baby t-paidoista, mutta en oikeastaan löytänyt yhtäkään tosi kivaa vaihtoehtoa. En halua korneja statementeja kuten "I was fastest", "My daddy makes pretty babies" jne, vaan jotain söpöä isää ja poikaa yhdistävää. Löysin sattumalta sivuston, jossa voi teettää t-paidan haluamallaan kuvalla ja tekstillä. Mahtavaa! Vielä pitäisi keksiä mitä painattaa t-paitaan.. 

Testailin muutamaa eri mallia Spreadshirtin nettipohjaisella suunnitteluohjelmalla. Ohjelma on mahtava, valittavana on useampia valmiita t-paitamalleja ja kuvia, mutta lisäksi paitaan voi lisätä omia tekstejä niin paljon kuin haluaa. Mielessäni on pari ideaa, joiden pohjalta testailin eri malleja ohjelmalla: 

1. Pöllön kuva ja teksti "Nigh Owl"

2. Tekstit "Cute" ja "Cuter" (vauvalle tietenkin se "cuter" tekstillä varustettu body)

3. Kolme t-paitaa, eli koko perheelle paidat tekstillä, Mr. , Mrs. ja Jr.

Miehelle tulisi siis t-paita ja vauvalle yhteensopiva body. Testailin muutamaa vaihtoehtoa pöllöpaidalle.

Tässä malliversio Cute & Cuter paidasta ja bodysta. Värit ja fontit tietysti mätsäisi t-paidan ja bodyn välillä.

Koko perheelle voisi teettää setin: 

Ongelmana noissa teksti-versioissa oli kivan fontin valitseminen ja kyllähän paita näyttää aika tyhjältä ilman mitään kuvaa tai logoa. Tällä hetkellä itse kallistun tuon pöllö-paidan puoleen.. 

Mitä mieltä sinä olet, mikä ideoista on suosikkisi?

ps. Jos lukijoissa on tuttuja, pitäkäähän tämä idea salaisuutena.. 

pps. Kaikki kuvat Spreadshirtin mallinnusohjelmalla tehtyjä.

Honeymoon-beibi

Meidän helmikuussa syntyvä vauva on todellinen hanimuun-beibi. Menimme mieheni kanssa naimisiin toukokuussa kolmen vuoden seurustelemisen jälkeen. Juhlimme häitä perinteisesti isossa kirkossa, valkoisessa puvussa ja koko suvun läsnäollessa. Yhtä perinteisesti meille kävi perheenlisäyksen suhteen - kaksikosta on tulossa kolmikko lähes tasan 9 kuukautta häiden jälkeen. Kutuaika Koh Samuin aurinkotuoleilla ja Happy Hour -drinkkien äärellä olikin ilmeisesti otollista aikaa lisääntymiselle.

Emme kumpikaan ole enää erityisen nuoria (paitsi ehkä henkisesti), joten oletimme vauva-prosessin kestävän ainakin muutaman kuukauden. Aikamoinen yllätys odottikin lavuaarin reunalla, kun juhannuksen jälkeen tehty raskaustesti (ja se toinen ja kolmaskin) näytti plussaa. Vielä suurempi yllätys oli kun ensimmäisessä ultrassa arvioitiin raskausviikkoja olevan mittarissa jo 8. Tietysti uutinen oli iloinen ja odotettu, mutta yllätti meidät kummatkin isosti.

Nyt sitten yritetään totuttautua ajatukseen, että puolen vuoden päästä heräämme öisin ruokkimaan nälkäistä vauvaa, näemme ensimmäiset hymyt, kuuntelemme avuttomina selittämättömiä itkuja ja yritämme pitää lapsen hengissä täysi-ikäisyyten asti. Tämä vauvamaailma on mulle vielä ihan uusi ja käsittämätön, on vielä niin paljon mistä en tiedä yhtikäs mitään. Lohduttaudumme ajatuksella, että ihmiskunta on selvinnyt vuoteen 2014 asti ilman kasvatusoppaita, Supernannya, ja internetin keskustelupalstoilta saatavaa apua (ja "apua").

Ei sentään täysin heittäydytä äiti-intuition ja "luonto kyllä ohjaa" -ajattelun varaan.. Olemme varustautumassa elämänmuutokseen isoin oppain ja ammattiavulla. Tilattiin Amazonista seuraavat vauva- ja raskausopukset, vaikka raskaus on jo varmaan ohi ennen kuin vihdoin saamme kirjapaketin.

The Baby Owner's Manual. 

The Mayo Clinic's Guide to a Healthy Pregnancy.  

  

Eiköhän näillä oppailla sekä äiti että lapsi selviä hengissä vauva-ajasta...

Kaiken alku

Raskausviikkomittari näyttää 13 viikkoa. Pieni Mr Bean kasvaa mahassa ja iso ilo kasvaa sydämessä. Laskettu aika on 23.2 eli keskellä pimeintä ja kylmintä Suomen talvea.  Lisämaustetta elämään tuo intialainen mieheni, josta tulee kaksikulttuurisen ja kolmikielisen lapsen isä. Tai onhan hän jo nyt 4,5 senttisen vauvan isä, kuten itse ihmetteli ensimmäisessä ultrassa. Nyt siis mekin olemme hyvää vauhtia siirtymässä lapsellisten joukkoon.

Alku on mennyt kuin Strömssössä; häitä juhlittiin toukokuun puolivälissä ja jo heinäkuun alussa raskaustesti näytti positiivista. Muutaman viikon kuvotusta ja väsymystä lukuunottamatta olo ollut lähes normaali. Olen päässyt elämään, liikkumaan ja olemaan kuten ennenkin. Onneksi - olen lukenut tarpeeksi  viikkoja kestävästä pahoinvoinnista!

Ajatuksia on pakko päästä purkamaan "paperille", eihän kukaan lähipiirissä jaksa jatkuvasti kuunnella vauva-puheita. Enpä onneksi vielä ole vajonnut vauvahulluuteen tai -maniaan, mutta siihenkin on tietysti hyvä varautua... Blogissa voin pohtia vauva-aiheita, raskausoireita ja kaikkea söpöä. Kommentointi, sekä vinkit, ovat enemmän kuin toivottavaa - meillehän tulee ensimmäinen lapsi!