Abu 16kk

Taas yksi merkkipaalu - yksi synttärikuukausi lisää! Eihän näitä synttäreitä mitenkään juhlita, mutta kiva kuitenkin joka kuukausi miettiä miten poika on taas kasvanut ja kehittynyt. 

Abu oppinut monia uusia taitoja, ja osaa nyt:

• laittaa itse pipon päähän 
• pissata pottaan (ainakin joskus)
• kiinnittää legoja toisiinsa ja irrottaa (irrottaminen tapahtui aiemmin paiskaamalla legot lattiaan, eli olemme edistyneet huomattavasti)  
• painaa hissin nappia 
• syödä itse omalla lusikalla (kunhan vaan huvittaisi, useimmiten hauskempaa on vain lusikoida sapuskaa pöydälle ja sotkea sitä)

 

Näitä ei ihan vielä osata vaikka kovasti harjoitellaan:

• sukkien pukeminen (aluksi Abu yritti vain painaa sukkaa jalkaansa vasten, nyt hän ymmärtää että sukka pitää ensin avata ja laittaa varpaat sisään)
• housujen riisuminen 
• mukista juominen

 

Puhe on taas kehittynyt nopeammin kuin motoriset taidot. Abu osaa entistä selkeämmin sanoa korkki, kattila, kansi, terävä, ja kuppi, muiden sanojen ohella. Oma tahto on myös kasvanut hurjasti ja jos poika ei saa tehdä sitä mitä haluaa, alkaa hirveä itku-potku-raivari lattialla kierien. Abu rakastaa kylpeä - läpsytellä vettä, lapioida vettä laidan yli ja muuten vaan lillua ammeessa. Kylvystä nouseminen onkin sitten aina kamala kamppailu; Abu yrittää kaikin voimin kammeta itseään takaisin ja me taas yritämme saada poikaa rauhoittumaan niin, että saadaan pyjama niskaan.

 

Abu on selkeästi musikaalinen. En tiedä onko kyse perinnöllisestä taidosta vai opitusta - pojalla on kuitenkin takana useamman kuukauden mittainen muskariura. Ollaan oltu parissa juhlissa muutaman viikon aikana, joissa Abu on löytänyt musiikkia toistavan kaiuttimen ja mennyt siihen viereen jammailemaan. Lisäksi muskarista tutut laulut saavat Abun lauleskelemaan mukana ja uudet laulut saavat pojan hiljentymään kuuntelemaan. En itse ole yhtään musikaalinen, joten tämän(kin) on pakko tulla miehen puolelta. 

 

Kuvien ottaminen on jäänyt vähemmälle nyt töiden alettua. Abun kanssa vietetty aika on tosi vähäistä (viikonloppuja lukuunottamatta), joten iltaisin ei tule edes mieleen ottaa kuvia. Lisäksi päiväkotipäivien jälkeen Abu on todella väsynyt ja likainen; ruokaa on hiuksissa, naamassa ja vaatteissa. Onneksi on viikonloput, jolloin voidaan viettää aikaa koko perheenä, pukea päälle muitakin vaatteita kuin niitä kauhtuneita college-housuja, ja rentoutua kotona lukien kirjoja.

 

Tänä viikonloppuna mies saa tosin hoitaa poikaa yksin. Vuorossa on tämän mamman virkistäytymisviikonloppu - urheilullinen hyvinvointiviikonloppu Tampereen lähistöllä. Iloitsen matkasta hurjasti, nyt on mamman vuoro lähteä omille teille. Samalla tosin jännitän miten isi ja Abu pärjäävät, onko pojilla ikävä. Vaikka söpöläisiä tulee ikävä, olen suunnattoman onnellinen mahdollisuudesta päästä kavereiden kanssa urheilemaan ja syömään terveellisesti. Pakkasin matkalle mukaan jopa kaksi kirjaa, ehtisin ehkä jopa lukemaan kirjaa!

Vinkkejä kiireisten aamujen pelastukseksi

Kiire, lyhyet yöunet, uusien rutiinien rakentaminen, kiukutteleva lapsi, likaiset vaatteet, sotkuinen koti. Näistä on ruuhkavuodet tehty. 

Arkipäivät menee vauhdilla ja viikonloppuisin toiveena on vain kunnon yöunet. Abu heräsi viime viikolla melkein joka aamu 5.30-6.00 välillä, eikä sen jälkeen auttanut mikään enää nukahtamiseen. Arkipäivät pysyy kasassa vain jonkinlaisen rutiinien ja suunnitelmallisuuden voimin. Meillä on päiviin tarkka työnjako miehen kanssa ja kaikki isommat kodinhoidot ja -huollot yritetään jaksaa tehdä viikonloppuisin. Minä syötän Abun, mies pukee ja vie Abun päiväkotiin. Yritän olla töissä mahdollisimman aikaisin, jotta ehdin viimeistään puoli viideltä hakemaan Abun päiväkodista. Haen pojan hoidosta, ja syötän illallista. Mies tulee kotiin yleensä vasta juuri ennen unirutiinien aloittamista, joten koko iltapäivä on selvittävä yliväsyneen lapsen kanssa. Abu on päivähoidon jälkeen todella väsynyt ja suurin väsymys (nimetty kauhujen tunniksi) iskee kuuden ja seitsämän välillä. Siinä vaiheessa välipala on syöty, Pikkukakkonen loppunut, ja yliväsymyksen ja tylsyyden yhdistelmä tuo känkkäränkän taloon. Abu pomppii sohvalla (heti kun silmä välttää, ja useasti tippuu siitä lattialle), siirtelee mattoa, heittää tavaroita laatikoista, ja saa kiukkukohtauksia kun kaiken tämän kieltää.

Meidän arjen helpottaja on siis yksinkertaiset asiat: suunnitelmallisuus ja ennakointi. Meidän aamuista ei tulisi mitään ilman edellisen illan valmisteluja ja suunnitelmia. Tässä vinkkejä muidenkin kiireisiin aamuihin!

Aamiaistarvikkeet valmiiksi pöydälle. Voileipiä ei oikein voi tehdä valmiiksi pöydälle, mutta muuten aamiaista voi valmistella jo edellisena iltana. Laitan itselleni aina myslin kaikilla mausteilla valmiiksi kulhoon; aamulla sekaan voi vain kaataa maitoa ja syödä. Samoin Abun puurokattila on aina oltava pestynä valmiusasennossa hellalla. Jos juodaan aamukahvit, laitan kahvin valmiiksi keittimeen ja aamulla voin vain painaa nappia. Kahvi ja Abun puuro valmistuu vaikka suihkun aikana. Mietin illalla etukäteen mitä aion aamulla syödä ja asetan ainakin omat astiat (mies ei välttämättä aina edes syö aamiaista) valmiiksi esille, niin niitä ei tarvitse aamulla kaivella kaapeista. 

Päiväkotitarvikkeet valmiiksi esille. Asetan Abulle aina puhtaan vaatekerraston hoitopöydän viereen, jotta aamulla kiireessä ei tarvitse kaivella vaatteita. Ilmatieteenlaitoksen nettisivut ovat uusi suosikkini, edellisenä iltana katsotaan säätiedotus ja mietitään onko päiväkodissa kaikki tarpeellinen päivää varten. Tänään aamulla vietiin päiväkotiin uudet kumisaappaat, viime viikolla vietiin aurinkohattu ja aurinkorasvaa. Koska mies vie pojan hoitoon, laitan aina vaunujen päälle valmiiksi takin ja pipon/hatun, joka laitetaan seuraavana päivänä päälle. 

Omat vaatteet esille. Omatkin vaattet on hyvä olla asetettu esille aamua varten, tai ainakin mietitty mitä päälleensä haluaa seuraavana päivänä laittaa. Niitäkin päiviä on, kun joudun kaivamaan puhtaita housuja ja silittämään ryppyistä paitaa kelloa vilkuille ja itkevää lasta hyssytellen. Ei siis mikään optimaalinen tilanne, mutta siihen voi vaikuttaa ennakoimalla. 

Asunto siistiksi aamua varten. Tiskikoneen pitää olla tyhjennetty aamua varten, muuten tuloksena on tiskikaaos altaassa ja siivousurakka heti töiden jälkeen. Töiden ja päiväkodin jälkeen me olemme kaikki niin väsyneitä, että kukaan ei ihan tosissaan halua siivota tiskivuorta ja tyhjentää astianpesukonetta. Tämä ohje on meillä kaikkein hankalin noudattaa, sillä syömme yleensä illallista vasta Abun mentyä nukkumaan. Tiskikoneen pesuohjelmat kestävät niin pitkään, että tyhjentäminen jää yleensä miehen vastuulle - eikä siis aina toteudu. 

Viikon ruuat tehdään etukäteen. Olemme pyrkineet tekemään viikon ruuat etukäteen sunnuntaina, jotta iltaisin ei tarvitse alkaa kokkailemaan. Sunnuntaina tehdään paria eri ruokaa jääkaappiin tai pakastimeen, joita voi syödä pitkin viikkoa. Tietysti välillä tylsistyttää syödä kolmatta päivää samaa ruokaa, mutta valmis ruoka vain helpottaa elämää niin huomattavasti. 

Arki on siis aikamoista selviytymistarinaa, mutta tämä elämäntilanne on meille vielä uusi. Abu on ollut vasta pari viikkoa kokopäiväisenä päiväkodissa, ja minä töissä. Eniten toivon, että Abun yöunet pitenevät eikä meidän kaikkien tarvitse enää herätä ennen kuutta. Vaikka lähden aamuisin aikaisin töihin, olisi niin toivottavaa saada nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Onneksi viikonloppuna on äidin pakomatka terveyteen - pitkään odotettu BoostCamp! Tiedossa on hikiurheilua, joogaa, terveellistä ruokaa, omaa aikaa kavereiden kanssa - ja unta. Paradise on earth? ;-)

 

Aurinkoinen äitienpäiväviikonloppu

Sää on todellakin suosinut meitä suomalaisia viimeisten päivien ajan. Aurinko on hellinyt talven valkaisemia kasvoja ja saanut luonnonkin vihdoin kasvamaan täyteen vihreyteen. Ikkunasta näkyvä maisema on muuttunut yllättävän nopeasti vihreäksi – en melkein muistanut miten ihanalta kevät ja lämpö tuntuu. Kevät tuli ja yllätti suomalaisen nopeudellaan. Mieli on edelleen talvessa kiinni, ilman takkia lähteminen on vielä vähän vaikeaa. 

Me vietimme viikonlopun nauttien aurinkoisesta säästä ja keväisestä fiiliksestä. Kävimme kävelyillä, piknikillä, pyöräilemässä (kun vihdoin saatiin pyöränistuin asennettua) ja pihalla ihmettelemassä luontoa ja kukkia. Tämä on Abun ensimmäinen kevät, jolloin hän oikeasti ymmärtää ja havainnoi ympäristöänsä. Poika katselee ja ihmettelee ympärillä näkyvää vihreää luontoa; hipelöi pieniä kukkia, raaputtaa oksalla hiekkaa, ja heittelee pikkukiviä. On jännä seurata sivusta toisen tekemisiä ja miettiä miltä se saattaakin tuntua, nähdä kaikkea tällaista ensimmäistä kertaa!

Äitienpäivänä heräsin jo aamuyöllä suklaakakun tuoksuun – mies aloitti salaisen projektin, kakun leipomisen, vasta kun menin nukkumaan ja raukka ahersi sen parissa melkein läpi yön. Heräsin aamulla ”yllättyneenä” kunnon herkkubrunssille, tarjolla oli suolaisen lisäksi amerikkalaistyylisiä pancakeja ja suklaakakkua. Aamiaisen jälkeen lähdettiin sisäpihalle kiinnittämään pyöränistuinta minun pyörääni. Asennuksen ajan Abu kuljeskeli pihalla ihmettelemässä polkupyöriä ja pieniä istutettuja kukkia. Meidän sisäpiha on perinteinen kerrostalokorttelin asfalttipiha – pihalla on lähinnä roskakatos, pyöräteline, mutta viereinen taloyhtiö on istuttanut yhteen nurkkaan pieniä kukkia. Näitä Abu sitten ihmetteli sillä aikaa kun mies ruuvaili istuinta kiinni pyörääni. Kun istuin saatiin oikeaoppisesti kiinnitettyä, lähdettiin Töölönlahdelle piknikille. Abu ei tietenkään malttanut olla paikallaan, vaan vaelsi hanhien perässä, jolloin aina toinen meistä kulki valvovana silmänä perässä. Poissa ovat ne ajat kun maattiin tunteja nurmikolla lukemassa lehteä ja torkkumassa. 

Abu on nykyään niin hauska, kun osoittelee pullealla sormellaan kaikkea mahdollista ja höpisee. "Ato" on auto, ja vaunuista osoitellaan jokaista kadunvarteen parkkeerattua autoa. Vastaantulevat koirat saavat aikaiseksi ihastunutta kiljuntaa ja höpisemistä. Paras hetki koettiin viikko sitten Kampissa, kun samaan hississä ollut koira nuolaisi Abua kädestä. Poika oli aivan hämmentynyt ja ihmeissään tapahtuneesta, ja hymyili kuin Hangon keksi. Abu siis havainnoi ympäristöään erittäin kiinnostuneesti ja onkin kiva näyttää uusia asioita hänelle. Kukat ovat tuttuja kirjoista, mutta niiden koskettaminen oikeasti olikin todella jännää.

Viikonloppu oli siis kaikin puolin ihana ja täynnä ohjelmaa. Aurinko ja ulkoilu saivat meidät kaikki tosin väsyneeksi ja lauantaina iltapäivällä torkuttiin kaikki kotona ylimääräiset unet. Olisipa aina viikonloppu, ja aurinkoista...!

Viimeinen päivä hoitovapaalla

Tämä postaus piti itse asiassa julkaista jo viikolla, mutta blogin päivitys on jäänyt jälkeen - no, itse asiassa otsikon takia. Hoitovapaa loppui, minä palasin töihin ja Abu aloitti kokopäiväisenä tarhassa. Vihdoin on viikonloppu ja aikaa. Mikä siis olisikaan parempi aika panostaa taas blogiin kuin lauantai, joka sattuu olemaan vappuaatto. Abu nukkuu päikkäreitä ja mies lähti ostamaan grillattavia vappubileisiin, jonne lähdemme iltapäivällä.

Blogin otsikko siis kertoo syyn kiireeseen, tiistai oli viimeinen päivä hoitovapaalla kun siirryin takaisin toimistoelämään. Uudet hommat alkoivat keskiviikkona, ja loppuviikko onkin mennyt ruuhkavuosien alkuun totutellessa. Arjen pyörityksestä ja Abun kokopäiväisestä päiväkotihoidosta myöhemmin lisää, vaikka voin jo nyt sanoa että ensimmäisetkin kolme päivää väsyttivät hurjasti.

Yritin pitää viimeisen päivän "erikoisena" päivänä ja jaksaa ajatella koko ajan, että elän viimeisiä hetkiä lapsen kanssa kotona, mutta niinhän se päivä vain meni omalla rutiinillaan. Lapsen kanssa rutiinit määräävät tahdin, ja lapsen (ja oma) mieliala vaikuttaa siihen, tuleeko päivästä kiva vai ei. Yritin myös valmistella loppuviikkoa niin, että pesin pyykkiä etukäteen ja tein isomman satsin ruokaa ettei heti illalla tarvitse kokata.

Abu toimi pikku apulaisena pyykkikoneen täyttämisessä. Pojan mielestä on hauskaa kurkkia pyykkikoriin ja kannella sieltä vaatteita koneelle. Yleensä tosin vaatteista ei päästetä irti pesukoneen luona, vaan niitä kannellaan sitten ympäri asuntoa. 

Ruokailun jälkeen lähdettiin keskustaan asioille. Tiistaiksi oli tietysti sattunut tylsä sadepäivä, joten vaunujen sadesuoja piti pakata mukaan. Yleensä en käytä sadesuojaa kuin vain kamalassa kaatosateessa, sillä se on niin hankala laittaa Briojen ylle, varsinkin kun käytössä on istuinosa. Vaunukopan kanssa sadesuoja jotenkin toimi paremmin.

Iltapäiväruokailun jälkeen leikittiin kotona. Abusta huomaa jo sen, että omat tutut lelut eivät jaksa viihdyttää ja jossain vaiheessa alkaa kyllästyminen, joka ilmenee ärsyttävänä levottomuutena ja riehumisena. Siinä vaiheessa yleensä lähdetään ulos puistoon. Onneksi meillä on korttelin päässä kiva pikku puisto, jonne yleensä mennään. Pienelle pojalle siinä on ihan riittävästi tekemistä. Ongelmana on vain se, ettei leikkipaikan ympärillä ole aitaa ja siitä pääsee siis juoksemaan muualle puistoon. Abu aina välillä muistaa, että karkuun oli kiva juosta ja lähtee töpöttämään pois. Juoksu on vielä niin hidasta, että karkulaisen saa nopeasti tosin kiinni.

Lapset ja kura, ihan ihmeellistä miten se muta kiehtoo niin paljon. Abukin lapioi (tai yritti, vielä ei ole koordinaatio ihan niin kehittynyt) vettä lammikoista ja olisi halunnut mennä pomppimaan lätäkköön. Muuten lätäköissä saa mielestäni pomppia, mutta meillä ei ole vieläkään hankittuna kumisaappaita. Houkuttelin Abun siis pois lammikoista liukumäkeen, kiipeilytelineeseen tai keinuun. Abun ilmaiseksi saatu sadeasu on vielä vähän iso, mutta se ei haitannut menoa.

Puiston jälkeen katsottiin Pikku Kakkonen ja syötiin välipalaa. Sormiruokailu ei ole edelleenkään suuri menestys, sillä Abu haluaa syömisen sijaan heittää kaikki palat lattialle tai muussata ne pöydällään. Onneksi syöminen lusikalla alkaa vähitelleen sujumaan ja ruoka päätyy  joskus jopa suuhun. 

Viimeinen päivä ei tuntunut mitenkään lopulliselta ja kamalalta, ehkä sen takia että olen oikeasti halunnut palata työelämään jo muutaman kuukauden ajan. Tietysti vähän jännittää miten uutta arkipyöritystä jaksaa pidemmän päälle. Nyt kesäaikaan on helppoa, mutta kun talvi ja pimeys iskee päälle miten jaksan juosta töihin, olla tehokas, ja olla lapselle jotenkin läsnä myös illalla? Toisaalta luulen, että kaikki työhön palaavat naiset miettivät samoja asioita, ainakin jossain vaiheessa. 

Hauskaa vappua! 

Abu 15kk

Abu täyttää tänään 15kk, eli vuoden ja 3kk. Kuinka huima kasvutarina vuoden aikana onkaan tapahtunut. Pikkuisesta nyytistä on kasvanut oikea Persoona, jolla on tahtoa, sanottavaa ja omia vitsejä. 

Kodissamme asuu papupata. Abun kasvu ja kehitys näkyy selkeiten puhumisen kehittymisen suhteen. Sanavarasto kehittyy huimaa tahtia ja uusia sanoja opitaan joka päivä. Poika osaa jo sanoa monta sanaa ja toistaa mielellään uusia sanoja minun perässäni. Tietysti sanojen lausuminen on vähän niin ja näin, enkä itse ymmärtäisi montaakaan sanaa jos Abu ei niitä perässäni toistaisi.  Suosikkisanat ovat kuppi ja kansi - pilttipurkin kansia on kiva sovitella takaisin lasipurkkiin ja kaikki muutkin kannet ovat jotenkin mystisen kiinnostavia. Uusia opittuja sanoja on kaappi, koira, ja takki. Sanat eivät tietenkään ihan tällaiselta kuullosta, mutta sinne suuntaan, noin jotenkuten. 

Abu on mahtavan ylpeä kävelytaidostaan ja kengistään. Poika käy kaivelemassa eteisestä pihakengät ja tulee ylpeänä heiluttelemaan kenkiä meidän eteen - huutaa "kiia" ja paiskaa hiekkaiset kengät olohuoneen matolle. Alkuun tämä oli tosi huvittavaa, mutta kun joka päivä useamman kerran joutuu viemään kengät takaisin eteiseen ettei hiekat leviä joka paikkaan, alkaa huumori hiipumaan... 

Oma tahto alkaa puskemaan esiin monessakin tilanteessa, erityisesti jos äiti ottaa kädestä jotain sellaista minkä kanssa haluaa leikkiä. Silloin Abu heittäytyy lattialla mahalleen, alkaa huutamaan ja hakkaamaan lattiaa...kunnon kliseinen taaperon raivokohtaus. Monesti kiukkukohtaus tulee silloin kun pitäisi mennä vaihtamaan vaatteita, vaippaa tai lähteä pukemaan ulkovaatteita. Vaikka lähdettäisiin puistoon leikkimään, Abu alkaa hermoilemaan ja rimpuilemaan vaatteita vastuun. Ainoa isosti häiritsevä asia Abun kiukkuilussa on tavaroiden heittely ja lyöminen. Kun Abu ei saa mitä haluaa, tai kädestä otetaan jotain pois, alkaa kaiken käden ulottuvilla olevan paiskominen. Tällaisessa tilanteessa aina kielletään poikaa tiukasti, vakavalla äänellä ja tuimalla katseella. Valitettavasti sekään ei auta, ja Abu kapinoi sitä vastaan lyömällä mihin tahansa mihin ylettääkään. Tuntuu pahalta, sillä olemme kuitenkin tiukasti kieltäneet aina heittämisen ja lyömisen, mutta silti poika ei tunnu tajuavan ettei noin saa tehdä.

Nukkuminen on parantunut huomattavasti. Nykyään Abu nukahtaa itsekseen sänkyyn ilman nukuttamisia, ja päiväunetkin sisällä onnistuu ilman hötkyilyjä. Ihanaa saada ilta vihdoin täysin itselleen ilman huutoraivareita, pimeässä huoneessa kyyhöttämistä tai öisiä herätyksiä. Näin se taitaa kai mennä, ikä korjaa uniongelmat ja nukkuminen paranee. 

Abu 14kk

Tänään on Abun 14kk "synttärit". Aika rientää ja poika kehittyy koko ajan ihan hurjin harppauksin. 

Puheen pulputus on jatkuvaa, Abu höpisee koko ajan omaa kieltään. Nyt ollaan siirrytty aiemmasta japanin kuuloisesta taketake -puheesta oikeamman  kuuloiseen puheeseen. Välillä suusta tulee ihan oikeita sanoja, varsinkin kirjoja lukiessa. Hiili (=hiiri), kiio (=kiitos) ja tä-ti (=tähti) ovat Abun ensimmäisiä tunnistettavia sanoja. Äiti on ollut sanavarastossa jo pitkään, vaikka välillä tuntuu että poika hokee äitiäiti vähän jokaiseen asiaan. Nyt Abu on alkanut sanomaan thati, joka kuulostaa hiukan daddyltä. Ei tosin olla miehen kanssa varmoja sanooko Abu daddy vai jotain muuta... Abu myös tunnistaa tosin hyvin sanoja ja esineitä kuvista; kun kyselen missä on pallo tai kukka, pullea sormi osoittaa oikeita kuvia kirjasta. Samoin selkeästi puheen ymmärrys on kasvanut harppauksin viimeisen parin kuukauden aikana, Abu alkaa jo ymmärtämään arkisia asioita ja mitä hänelle puhutaan. Suomea poika siis ymmärtää, mutta ei olla ihan varmoja miten hyvin ymmärtää hindiä. Tietysti Abu kuulee toista äidinkieltään miehen työn takia tosi vähän, joten sen kielen kehitys on väistämättä hitaampaa.

Abulla alkaa olemaan ensimmäisiä merkkejä omasta tahdosta, ehkä jo esiuhmaa? Ruokapöydässä poika osoittelee vimmatusti jotain ja kun en joko ymmärrä häntä tai en anna haluamaansa tavaraa, alkaa kamala huuto ja selkeä turhautuminen. Samoin leikkiessä Abu saattaa itse heittää lelun sohvalle, eikä sitten yletäkään siihen. Siitä vasta hermot menevätkin ja alkaa kiukuttelu. Muutenkin Abu on tosi kärsimätön lapsi, hermot menevät tosi nopeasti ja sitten alkaa tavaroiden heittely ja itkupotkuraivarit. Kärsimättömyys on selkeästi peritty äidiltä...

Motoriset taidot kehittyvät ihan huomaamatta. Nyt poika osaa laittaa jo muutaman palikan oikean muotoisesta reiästä laatikon sisään. Eilen huomasin yhtäkkiä, että Abu osaa myös laittaa rinkulat takaisin pinoon. Vielä pari viikkoa sitten rinkuloita lähinnä järsittiin ja paiskittiin ympäri asuntoa. Tavaroiden laittaminen toisen sisään on hauskaa, ruokapöydässä saadaan syötettyä poika kun eteen asetetaan kippo ja pari kantta. Kansia sovitellaan antaumuksella kippojen päälle ja samalla saan syötettyä Abun. 

Kävely onnistuu ulkona jo aika hyvin kenkien kanssa. Epätasaisella maastolla Abu tarvitsee hiukan tukea kävelyynsä, mutta muuten poika töpöttelee itsekseen pitkin puistoa. Viime viikolla poika lähti jo "juoksemaan" eli töpöttelemään kamalaa vauhtia karkuun, ja veikkaan että kesällä saan hyvän intervallitreenin juoksemalla aina Abun perässä puistossa. Täytyy ilmeisesti vaihtaa puistoa sellaiseen, jossa on aidat. Pienessä lähipuistossa leikkipaikka on vain rakennettu puistikon yhteen nurkkaukseen eikä siinä ole aitoja. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Ensimmäisiä sanoja

On ihana huomata kuinka paljon puhetta Abu jo tunnistaa. Alkuvuoden aikana poika on oppinut sanomaan jo muutamia sanoja, mutta suurin kehitys on ollut puheen ymmärtämisessä. Pojalle voi jo puhua päivän askareista ja hän ymmärtää jo tosi paljon! 

Abu on alkanut toistelemaan sanoja meidän (eli minun) perässä. Abu osaa jo osoittaa omaa nenää/korvaa, kun kysyn missä on nenä/korva. Abun suosikkikirjasta, Muumin kuvakirjasta, poika osaa sormella osoittaa kukkaa, palloa, taloa ja kalaa kun kysyn missä ne ovat. Hän tunnistaa jo yleisempiä sanoja ja lauseita. On kiva huomata, että poika ymmärtää kun hänelle puhuu. Kun sanon Abulle mennäänkö puistoon keinumaan, hän alkaa hymyilemään isosti ja sanoo "kiikaa". Valitettavasti itse en ymmärrä Abun jokeltelua ja välillä poika turhautuu kun hän osoittelee jotain pöydällä, enkä ymmärrä mitähän ihmettä nyt tarkoitetaan. 

Abun ensimmäinen sana oli tähti. Meillä oli jouluna koristeena tähden muotoiset jouluvalot, ja ilmeisesti ne olivat todella vaikuttavat kun poika oppi sanan heti. Aina kun mentiin makuuhuoneeseen, Abu sanoi hennolla äänellään "tähti" ja jäi tuijottelemaan valoja. Toisissa Abun nahkatossuissa on tähtiä, joten hän välillä nappaa ne käteensä ja toistelee tähti tähti. Viime aikoina poika on oppinut sanomaan kiitos, vaikka se kuulostaa enemmänkin "kiio":lta.. 

Suomi siis sujuu, mutta en usko että poika ymmärtää paljoakaan hindiä. Hindiä Abu kuulee huomattavasti vähemmän kuin suomea, joskus ainoa yhteys isäänsä on aamulla vaatteiden vaihtaminen. Mies tekee pitkää päivää töissä ja tulee yleensä kotiin juuri ennen Abun nukkumaanmenoaikaa. Pari touhuaa hetken yhdessä ennen kuin on aika aloittaa iltarutiinit. Monesti mies tulee vasta Abun nukkumaan menon jälkeen, joten kosketus toiseen kotimaiseen kieleen jää vähäiseksi. Viikonloput ovatkin isä-poika aikoja, minä teen useimmiten ainakin toisena päivänä omia juttuja kun mies hoitaa Abua. Miehen pitäisi katsella kuvakirjoja pojan kanssa ja toistella tavallisia sanoja, ehkä näin vähitellen poika oppisi myös sitä hindiä. 

 

11kk - vauvasta taaperoksi

Tähän aikaan vuodesta tulee helposti muisteltua viime joulua, ja kuinka kuljin maha pystyssä viimeistelemässä jouluvalmisteluja ja vikoja juttuja töissä. Jäin tasan vuosi sitten pois töistä, äitiysvapaalle. Mies lähti Intiaan joululomalle ja minä jäin ison mahani kanssa vanhemmille joulunviettoon. Käytin kertyneet lomat alkuvuoden lomailuun, ja tarkoituksena oli hyvällä omatunnolla laiskotella kotona, valmistautua vauvan syntymään ja lukea paljon kirjoja. Ihan niin paljon kaikkea en ehtinyt tehdä, vaan toisin kävi... Abu-poika syntyi 5 viikkoa etukäteen, ihan yllättäen. 

Näitä aikoja on hassua muistella kun samalla katsoo lattialla möyrivää ja sohvaa vasten seisoskelevaa poikaa. Vuosi on niin pitkä aika, mutta samalla niin lyhyt. Vaikka tämä kuulostaa kuluneen kliseiseltä, mutta vauvavuosi menee silmänräpäyksessä ja se vastasyntyneen aiheuttama kuolettava väsymys on oikeasti aika lyhyt aika ihmisen (ja lapsen) elämässä.

Abu on nykyään tosi vauhdikas ja energinen poika. Elämä on jännittävää ja hauskaa. Kaikki tapahtumat otetaan vastaan isolla hymyllä ja kiljaisulla (naapurit varmaan ihmettelevät täältä kuuluvia ääniä). Asunnon kaikki nurkat on koluttu, ja jokaiseen pikkuiseen reikään tungetaan pikkuinen sormi... lattiakaivo, ruuvin kolot, patterin välit. Vauvasta on selkeästi kehittynyt taapero, jolla alkaa olemaan omaa tahtoa. Jos ruoka ei maistu, kädet läpsäistään yhteen juuri lusikan kohdalla, jolloin ruoka lentää käsille, tarjoittimelle, lattialle, ja äidin päälle. Mikäs sen kivempaa! Kun sanomme tiukan Ei ruuan kanssa pelleilylle, ärähtää poika takaisin oman vastauksensa. Jossain vaiheessa ruoka-aikaa kaikki lelut lentävät lattialle, mutta ilman lelua hiplattavana ruokailu on välillä... noh, haasteellista.   

Äidillä ja Abulla on oma hassutteluhetki. Aamuisin makoillaan sohvalla, Abu mahan päällä. Abu löytää äidin paidan alta pilkoittavan navan, jota on kiva kutitella. Kaikkein hauskinta on äidin kikatus ja kiemurtelu. Sille poika nauraa suun täydeltä harvahampaita.

Abun mielestä kodinkoneet ovat kiehtovan pelottavia. Pesukone on pop. Abu viihtyy käynnissä olevan pesukoneen edessä aika pitkään (ei valitettavasti koko pesuohjelmaa..), tuijottaen pyörivää pyykkiä ja katselleen vilkkuvia valoja. Imuri on Abusta tosi pelottava vehve, sitä ei uskalla lähestyä eikä sille voi tehdä muuta kuin karjua. Meillä on siis kova meteli käynnissä siivouspäivinä...  

Abulla on paljon juteltavaa ja kerrottavaa. Jatkuvasti kuuluu tätätää, papapaa, iiiieee, eeeeee...  Juttelun lisäksi poika tykkää kokeilla äänijänteitään ja kiljahdella kuuluvasti. Välillä mietin jääköhän kiljahtelu pois kun puhuminen kehittyy vai tuleeko tuo olemaan tapa vielä myöhemmin lapsuudessa. Kiljuminen kun on välillä tosi rasittavaa, mutta kuitenkin lopulta huvittava tapa. En pahemmin kiellä poikaa kiljumasta, välillä suhisen hiljaisemmaksi jos olemme julkisella paikalla liikkeellä. Minusta lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, myös julkisissa liikennevälineissä, vaikka jotkut vanhemmat rouvat joskus mulkoilevat kiljuvaa poikaa. 

Meillä on varsinainen 1-vuotisneuvolakäynti vasta Intian matkan jälkeen, mutta joulun jälkeen käymme ottamassa vielä tarvittavan rokotevahvistuksen. Onkin mielenkiintoista huomata kuinka paljon poika on kasvanut parissa kuukaudessa!

Nahkatossut vauvalle

Abu on niin vauhdikas liikkuja ja punnertaa itseään lankun kautta pystyyn siten, ettei tavalliset jarrusukat mahda riittää. Ostin siis kunnolliset nahkaiset tossut, joiden avulla voi opetella seisomista ja vähitellen kävelyä. 

Löysin Amazonista ihanan brittiläisen lastenvaatebrändin Dotty Fish:n, joka valmistaa nahkaisia tossuja ja kenkiä. Tilasin Abulle kaksi paria supersuloisia jalkineita - perinteiset nahkatossut ja nahkaiset sandaalit Intian reissua ajatellen. 

Tossut ovat todella hyvän laatuiset - nahka on pehmeää ja ompeleet ovat laadukkaasti tehty. Näillä kelpaa tepastella ympäri asuntoa!

Parasta on hinta; vaikka tilaukseen tuli toimitusmaksu, kahdet tossut maksoivat vain hiukan enemmän kuin yhdet vastaavat joistain suomalaisista nettikaupoista.

   

Miltä näyttää? 

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys

7.30 - Aamiainen

 10.00  -  Aamu-Lounas

10.45 - Päiväunet

 13.00 -  Lounas

  15.30 - Päikkärit

  16.30 - Välipala

19.15 - Iltapuuro

19.30 - Pyjama ja Iltasatu

19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.

Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

Vauvojen tekohampaat

Muistatko sen koirien purupalojen mainoksen, jossa hauvat hymyilivät kirkkaanvalkoisissa Pepsodent-tyylisissä hammaskalustoissa? Mainostivat koirien tekohampaita, mukamas. 

Kuva

 

Olen naureskellut nyt taas uudestaan tuolle mainokselle, koska Abu tulee näyttämään tuolta parin viikon kuluttua - pojalla on tulossa koko ylärivi hampaita kerralla! Hampaiden puhkeaminen tietysti ärsyttää ja kutittaa poikaa, mutta myös häiritsee meidän kaikkien unta. Päivisin hampaat eivät häiritse kovinkaan paljoa, mutta nukkumaanmenon aikaan alkaa kitinä ja kiemurtelu. Olemme antaneet iltaisin särkylääkettä, joka toivottavasti veisi pahimman kipuilun pois, mutta sekään ei helpota nukahtamista. Ainoastaan äidin syli kelpaa nukahtamiseen ja mielellään käsi puseron alla, ihoa vasten. 

Uni on levotonta ja katkonaista, ja heräämisiä on pahimmillaan ollut kaksi per yö. Sen lisäksi alkuillasta joudutaan käymään muutamaan kertaan rauhoittelemassa poikaa ja sylittelemässä uudestaan uneen. Miehen kanssa ollaan aika sippejä, vaikka vuorotellaan aamu- ja yövuorojen kanssa. Vaikka mies hoitaisi yöherätykset, herään väistämättä itsekin kun Abu alkaa huutamaan, vaikka olisi korvatulpat. Toissa yönä siirryin lopulta olohuoneen lattialle patjalla, jotta jaksaisin aamuherätyksen ja pitkän päivän energisen lapsen kanssa. 

Viimeinen kuukausi on siis mennyt ihan pieleen nukkumisjärjestysten suhteen. Ensin oli pari viikkoa kestänyt flunssa ja nenän tukkoisuus, jolloin jouduttiin antamaan öisin maitoa nuhaiselle pojalle. Nyt vuorossa ovat hampaat, jotka kiusaavat iltaisin ja öisin. Nukahtaminen tapahtuu siis käytännössä vain sylissä ja öisin heräillään pariin kertaan. Kunhan hammasepisodi on ohitse, harjoitellaan taas nukkumista omassa sängyssä. Tää meidän unikoulu taitaa olla pysyvä olotila...

10kk - vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Abu täytti viime viikolla 10kk ja viimeisempään kuukauteen on taas mahtunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luulen, että pienen pojan kanssa tällaisia tilanteita tulee vastaan ihan riittämiin, oli Abu sitten 10 kuukautta tai 10 vuotta. Eräs neuvolatäti sanoi aikoinaan, että pienet pojat tuppaa olemaan tällaisia vipeltäjiä. Ihan oikeassa oli!

Liikkuminen on kehittynyt huimasti kuukauden aikana. Poika on oppinut nousemaan itse seisomaan (onneksi ei muuten ole keksinyt, että sängyssä voi nousta pystyyn..), löytänyt konttausasennon ja oppinut ottamaan kiinni tavaroista pinsettiotteella. Liikkuminen tosin tapahtuu vielä ryömien, raputyylillä. Kotona edetään pelkäämättä ihan joka paikkaan ja sormet saa olla kiskomassa irti töpseleistä, jatkojohdoista, ovien väleistä, ja vaipparoskiksesta. Tänään Abu nappasi vaipparoskiksesta kakkaisen vaipan, mutta onneksi huomasin asian ennen kuin kakat päätyivät suuhun!

Seisomiseen ja kävelyyn on kova tahto ja jokainen päivä huipentuu iltapäiväharjoituksiin äitiä vasten - Abu nappaa kiinni mistä saa ja vetää itsensä seisomaan. Jos äiti on tyhmä ja istuu sohvalla, silloin osoitetaan mieltä ja vaaditaan seuraa lattialle.  Seisomisharjoitukset ovat pariin kertaan loppuneet muksahdukseen ja pään kolahtamiseen lattiaa vasten - vanhempien reagointikyky ei ole ollut tarpeeksi hyvä kaatuvan pojan nappamiseen. Ostoslistalla onkin kunnon nahkatossut, joilla harjoitella seisomista ja kävelemistä kotona.

Puhuminen on kehittynyt myös hurjan paljon. Abu puhuu kuin papupata, tämä ominaisuus tulee selvästi miehen suvun puolelta. Miehen sisarusten lapset puhua höpöttävät koko ajan, oli puhe ymmärrettävää tai ei! Abun lempisanat ovat tätätä, ävyävy, ja umumum. Mitään muuta tunnistettavaa kuin äiti en ainakaan vielä puheesta löydä, mutta eiköhän jouluun mennessä olla puhumisenkin suhteen edistetty huimasti.

Mahtavinta pojassa on kuitenkin hänen loputon iloisuus ja positiivisuus (sekin perua miehen puolelta.. ). Aamut alkavat isolla hymyllä, vieraat ihmiset ovat kaikki kivoja, ja elämä noin muutenkin on tosi hauskaa. Toki Abulla on myös känkkäränkkähetkensä - väsyneenä kiukku puskee päälle ja varsinkin nyt hampaiden puhjetessa illat menevät helposti kipuitkien.

Mahtavaa viikon aloitusta kaikille!