Abu täyttää tänään 15kk, eli vuoden ja 3kk. Kuinka huima kasvutarina vuoden aikana onkaan tapahtunut. Pikkuisesta nyytistä on kasvanut oikea Persoona, jolla on tahtoa, sanottavaa ja omia vitsejä.
Kodissamme asuu papupata. Abun kasvu ja kehitys näkyy selkeiten puhumisen kehittymisen suhteen. Sanavarasto kehittyy huimaa tahtia ja uusia sanoja opitaan joka päivä. Poika osaa jo sanoa monta sanaa ja toistaa mielellään uusia sanoja minun perässäni. Tietysti sanojen lausuminen on vähän niin ja näin, enkä itse ymmärtäisi montaakaan sanaa jos Abu ei niitä perässäni toistaisi. Suosikkisanat ovat kuppi ja kansi - pilttipurkin kansia on kiva sovitella takaisin lasipurkkiin ja kaikki muutkin kannet ovat jotenkin mystisen kiinnostavia. Uusia opittuja sanoja on kaappi, koira, ja takki. Sanat eivät tietenkään ihan tällaiselta kuullosta, mutta sinne suuntaan, noin jotenkuten.
Abu on mahtavan ylpeä kävelytaidostaan ja kengistään. Poika käy kaivelemassa eteisestä pihakengät ja tulee ylpeänä heiluttelemaan kenkiä meidän eteen - huutaa "kiia" ja paiskaa hiekkaiset kengät olohuoneen matolle. Alkuun tämä oli tosi huvittavaa, mutta kun joka päivä useamman kerran joutuu viemään kengät takaisin eteiseen ettei hiekat leviä joka paikkaan, alkaa huumori hiipumaan...
Oma tahto alkaa puskemaan esiin monessakin tilanteessa, erityisesti jos äiti ottaa kädestä jotain sellaista minkä kanssa haluaa leikkiä. Silloin Abu heittäytyy lattialla mahalleen, alkaa huutamaan ja hakkaamaan lattiaa...kunnon kliseinen taaperon raivokohtaus. Monesti kiukkukohtaus tulee silloin kun pitäisi mennä vaihtamaan vaatteita, vaippaa tai lähteä pukemaan ulkovaatteita. Vaikka lähdettäisiin puistoon leikkimään, Abu alkaa hermoilemaan ja rimpuilemaan vaatteita vastuun. Ainoa isosti häiritsevä asia Abun kiukkuilussa on tavaroiden heittely ja lyöminen. Kun Abu ei saa mitä haluaa, tai kädestä otetaan jotain pois, alkaa kaiken käden ulottuvilla olevan paiskominen. Tällaisessa tilanteessa aina kielletään poikaa tiukasti, vakavalla äänellä ja tuimalla katseella. Valitettavasti sekään ei auta, ja Abu kapinoi sitä vastaan lyömällä mihin tahansa mihin ylettääkään. Tuntuu pahalta, sillä olemme kuitenkin tiukasti kieltäneet aina heittämisen ja lyömisen, mutta silti poika ei tunnu tajuavan ettei noin saa tehdä.
Nukkuminen on parantunut huomattavasti. Nykyään Abu nukahtaa itsekseen sänkyyn ilman nukuttamisia, ja päiväunetkin sisällä onnistuu ilman hötkyilyjä. Ihanaa saada ilta vihdoin täysin itselleen ilman huutoraivareita, pimeässä huoneessa kyyhöttämistä tai öisiä herätyksiä. Näin se taitaa kai mennä, ikä korjaa uniongelmat ja nukkuminen paranee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti