keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vessaleluja ja muita harhautuskeinoja

Tiedättehän sen hetken, kun käännät selkäsi ihan vain muutamaksi sekunniksi viedäksesi vesilasin keittiöön, ja sinä aikana vauva on turbovauhdilla ehtinyt pistorasian luo - ja on juuri tunkemassa yltä päältä syljessä olevat sormensa siihen?  Joo-o, näitä hetkiä riittää!

Abu on päässyt siihen ikään, että kaikki muut tavarat paitsi omat lelut ovat superkiinnostavia. Olohuoneessa kilparyömitään jatkuvasti kiinni pistorasioihin ja näperrellään niitä. Tiukka EI saa pojan nauramaan ja ryömimään kovempaa kiinni kaikkeen kiellettyyn. Suojasimme pistorasiat vauvasuojilla, mutta en silti halua pojan oppivan, että sähkölaitteisiin saa tunkea sormia. Liikkumisen vauhti on niin kova, että poikaa ei voi enää jättää sekunniksikaan pois silmistä. Ja vaikka Abu on näköetäisyydellä, hän saattaa silti ennättää tehdä jotain hölmöä ennen kuin itse ehtii väliin. Yleensä juuri silloin, kun itselläni on kädet täynnä jotain muuta.

Onneksi olen oppinut muutaman kikan, joilla harhauttaa pojan huomio muualle. Tällaisen vipeltäjän kanssa vessassa käyminen olisi täysin mahdotonta ilman muutamaa temppua. Meillä on vessan vieressä jemmassa erityiset lelut - vessalelut. Niillä ei leikitä muuten, joten niissä on sen verran uutuusarvoa, että saan 20 sekuntia aikaa vessassa käyntiä varten ennen kuin vipeltäjä lähtee liikenteeseen. Kun Abu saa käsiinsä hienon rekan ja junan, niitä käännellään ja ihmetellään, ja lopulta laitetaan suuhun. Sen jälkeen todetaan, ettei niissä ollutkaan mitään jännää - ja kas, mikäs roskis se tuossa onkaan.



 Välillä on turvauduttava temppuihin myös ruokaillessa. Pääsääntöisesti Abu syö tosi hyvin ja avaa kiltisti suutaan kaikelle ruualle. Toisinaan, kun suurin nälkä on ohitettu, alkaa venkoilu. Pää kääntyy edestakaisin ja kurkotellaan lattialla olevia leluja kohti. Helpoin tapa saada lapsen huomio muualle olisi laittaa joku lastenvideo pyörimään naaman eteen, mutta en halua opettaa Abua siihen että ruokaillessa on videoviihdykettä. Sen sijaan pari muuta kikkaa yleensä toimii harhautuksena. Ensinnäkin, naaman vääntely ja naurattaminen toimii aina. Samalla kun suu avautuu nauramaan, saa yhden lusikallisen ruokaa suuhun. Toinen tosi jännä kikka on kaikki ns. normaalit keittiövälineet kuten mittakupit ja puulusikat. Näillä kun leikkii saa samalla syötettyä muutaman lisälusikallisen ruokaa. 



Toki Abu osaa sanoa koska on saanut tarpeeksi ruokaa, eli ei poikaa saa ylisyötettyä. Näillä tempuilla saa vain muutaman lisälusikallisen suuhun, ennen kuin hermostutaan tai aletaan muuten venkoilla. 

On ihanaa, että Abu on alkanut liikkumaan ja osoittamaan omaa temperamenttia. Samalla on turhauttavaa jatkuvasti juosta perässä sanomassa EI ja nostelemassa poikaa pois johdoista ja muista sähkölaitteista. Lopulta eilen kyllästyin siirtelemään poikaa jatkuvasti pois, ja laitoin muutaman ruokapöydän tuolin sivuttain lattialle blokkaamaan pistorasiat. Äiti 1 - poika 0. Toistaiseksi.  

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syksyistä tunnelmaa

En ole lainkaan syysihminen, kevät on suosikkiaikani. Toisaalta en kuitenkaan voi olla ihastelematta syksyn alkavaa kauneutta - keltaiseksi muuttuvia lehtiä, omenapuiden satoa, aamukastetta lehdillä, aamu-usvaa pelloilla... Ilma tuntuu ihanan raikkaalta ja kirpeältä. Jalkaan on mukava laittaa pehmoiset ja lämpöiset villasukat. Syksy maistuu parhaimmalta maalla.









keskiviikko 23. syyskuuta 2015

8kk vipeltäjä

Alkuviikosta oli taas aika viedä Abu katsastukseen - 8 kk neuvolatarkastukselle. Poika on alun kitukasvuisuuden jälkeen kasvanut tasaisesti omalla miinuskäyrällään. Nyt kodissamme vipeltää 69cm ja 7.6 kiloinen energiapakkaus. 

Abun liikkuminen on kehittynyt hurjasti viimeisen kuukauden aikana. Lattialla edettään vauhdilla ryömiten, vaikka tyyli muistuttaa mittarimadon liikkumista. Konttausasentoa ei olla vielä löydetty, vaikka jalat muuten toimivatkin liikkumisen apuna. Istuminen onnistuu jo aika hyvin - Stokken Baby Setissä istutaan jo hyvin itse, mutta lattialla istuminen on aika horjuvaa ja vaatii vielä tukea. 



Poika on todella sosiaalinen ja iloinen pakkaus, eikä vierastamista vielä ole ilmaantunut.  Kaikkia tervehditään isolla iloisella hymyllä, ja hyvien päikkäreiden jälkeen poika on kuin Hangon keksi. Abu tykkää muista lapsista ja he saavatkin ihanan iloisen tervehdyksen ja intensiivisen katseen, mutta valitettavasti muut vauvat eivät aina vastaa yhtä sosiaalisella tavalla vaan katselevat seiniä mieluummin kuin hymyilevää Abua. Muskarikavereita moikataan kimeällä kiljaisulla ja tiukalla otteella. Onneksi äiti ehtii useimmiten väliin ennen kuin kaverit saavat kokea Abun hellän kosketuksen! Abu on minusta sosiaalisempi kuin tämän ikäiset lapset normaalisti, ja sen piirteen hän on selkeästi perinyt isältään. Mies ja koko miehen suku ovat kaikki ihanan iloisia ja positiivisia ihmisiä, ja ovat kulttuurieroista huolimatta aina ottaneet minut ilolla vastaan.


Ikenet taitavat kutittaa pientä vipeltäjää, mutta suussa ei vieläkään näy eikä tunnu hampaiden alkuja. Tosin ikeniä on rapsutettu jo parin kuukauden ajan, joten se ei taida olla mikään varma merkki hampaiden puhkeamisesta. Pieni poikamme on myös oppinut paljon vähemmän herttaisia taitoja... Kodista on löydetty pistorasiat ja niitä kohti ryömitään vauhdilla. Kun äiti sanoo tiukan ei, Abu katsoo äitiä, nauraa, ja ryömii kovempaa kohti pistorasiaa. Huoh, tämä siis tarkoittaa, että pojan menoa täytyy jatkuvasti valvoa. Vaipanvaihto on jatkuvaa painiottelua - yhdellä kädellä yritän vaihtaa vaippaa ja toisella kädellä yritän pitää kieriskelevää Abua paikoillaan. Samoin äitiä ja isiä on kiva raapia ja yrittää tarrata kiinni nenään, korviin ja suuhun. Sain jo viikko sitten mojovan raapaisun leukaan... täytyy muistaa pitää pojan kynnet tarpeeksi lyhyinä!

Kaiken kaikkiaan Abun kehitys on edennyt normaalisti, joten sovittiin seuraava neuvolatarkastus vasta 12kk kohdalle. Meillä olisi ollut mahdollisuus käydä neuvolassa myös 10kk kohdalla tarkastuksella, mutta en usko että sitä tarvitaan. Neuvolaan voi aina soittaa ja lisäksi siellä on viikoittainen avoneuvola, jos halutaan tarkistaa paino ja pituus ennen varsinaista terkkarin tapaamista.

Kaikki on siis Abulla todella hyvin - arkeamme ilostuttaa ihanan energinen poika. Abu vaatii paljon ja jatkuvaa huomiota vanhemmiltaan, mutta samalla antaa meille vastineeksi sylittäin iloa ja rakkautta!

lauantai 19. syyskuuta 2015

Näin meillä nukutaan kahden unikoulun jälkeen

Purin tänne jo aiemmin ajatuksia Abun nukkumisesta ja omasta väsymyksestä. Homma oli tullut kesän jälkeen siihen pisteeseen, että jotain oli tehtävä oman väsymyksen takia. Abu roikkui tissillä ja heräili 45-60 minuutin välein ja oma jaksaminen oli nollassa. Olin niin uupunut, että pinna oli kireällä enkä jaksanut päivisin muuta kuin maata sohvalla ja käydä pakollisella päivittäisellä vaunukävelyllä. Hartiat kramppasivat huonon uniasennon takia ja selkä oli muutenkin jumissa kyljelläni "nukkumisen" takia. Olin nukkunut puoli vuotta hartia korvissa ja nänni tämän pienen suussa. Minäkin ansaitsin vihdoin edes muutaman yhtäjaksoisesti nukutun tunnin! 

Valmistauduttiin unikouluun lukemalla eri metodeista ja vauvan uniongelmien syistä - hampaat, eroahdistus, uniassosiaatio, nälkä. Totesin, että meillä ongelmana taitaa nimenomaan olla tapa - Abu oli tottunut nukkumaan tissi suussa. Vihdoin elokuun puolessä välissä, kun Abu oli vähän vajaa 7kk, aloitettiin tassuttelu-unikoulu. Yritettiin olla mahdollisimman johdonmukaisia ja tassutella Abu hellästi, mutta päättäväisesti uneen. Muutaman ensimmäisen yön jälkeen Abu heräili edelleen useasti, mutta nukahti suhteellisen helposti uudestaan lyhyen tassuttelun jälkeen. 

Unikoulun myötä alkoi eräs epätoivottava tapa - aamuyön heräämiset. Abun mielestä aamu alkoi useasti jo 05 jälkeen, eikä nukuttaminen silloin enää oikein onnistunut. Aikaiset herätykset saattoivat tapahtua klo 03, 04 tai 05, ja silloin poika kekkuloi hereillä jopa pari tuntia ennen kuin saatiin hänet kaikkien keinojen kautta uudestaan unille. Monesti tehtiin aamiainen jo 06.30, ja ensimmäiset päikkärit otettiin jo ennen kahdeksaa. Päikkärit olivat koko unikoulun ajan haasteellisia. Haasteellisten öiden takia haluttiin kuitenkin armahtaa Abua ja antaa hänen nukkua päikkäreitä, vaikka "väärillä" nukuttamistavoilla. 



Viikon jälkeen mies puhalsi pilliin ja otti aikalisän. Unikoulu ei toiminut ja mies halusi kokeilla toista keinoa - pistäytymisunikoulua, jota hänenkin tuttavansa olivat kokeilleet ja meidän kokeilua onnistuneemmin. Väsyneenä pitkiin nukuttamishuutoihin ja aamuyön heräilyihin, suostuin. Ehkä tassuttelu ei ollutkaan meille oikea keino.

Kokeiltiin siis pistäytymisunikoulua erään amerikkalaisen kirjan ohjeiden mukaan. Abu laitettiin iltarutiinien jälkeen väsyneenä sänkyyn ja lähdettiin pois huoneesta. Ohjeiden mukaan kuunneltiin huutoa ensin 5 minuuttia ja sitten mentiin huoneeseen rauhoittelemaan poikaa. Kirjan mukaan huoneessa sai olla vain 30 sekuntia kerrallaan eikä Abuun saanut koskea. Suhistiin ja rauhoiteltiin sanallisesti - nyt nukutaan. Ja poistuttiin jälleen huoneesta. Kuunneltiin huutoa seuraavat 10 minuuttia ja mentiin sisään toistamaan suhinat, ja taas ulos. Kuunneltiin huutoa seuraavat 15 minuuttia ja mentiin taas suhisemaan poikaa rauhallisemmaksi. Näin jatkettiin kunnes sängystä kuului vain unista tuhinaa. Joinain iltoina prosessi oli nopeampi ja Abu nukahti noin 20 minuutissa. Muutamana iltana jouduttiin puolestaan kuuntelemaan huutoa jopa 45 minuuttia. Pahinta oli kuunnella Abun huutoa seinän toisella puolella ja yrittää pysytellä kirjan ohjeissa - Abun huuto oli paniikkihuutoa, sellaista hätähuutoa. Meille vanhemmille illat olivat pahaa kidutusta, mutta oltiin päätetty kokeilla tätäkin keinoa edes viikon ajan. 

Muutaman illan jälkeen todettiin kuitenkin, ettei voida jättää poikaa sinne huutamaan. Abu ei näyttänyt oppivan rauhoittumaan itse, vaan lähinnä nukahti uupumukseen kovan huutokonsertin jälkeen. Päätettiin lyhentää käyntien välistä aikaa 10 minuuttiin ja yritettiin saada poika sillä rauhoittumaan nopeammin. Muutettiin siis strategiaa. Jäätiin myös huoneeseen vähän pidemmäksi aikaa, mutta pian aloitettiin myös tassuttelemaan poika rauhalliseksi. 

Unikouluista on nyt kulunut reilu kuukausi ja tilanne on tällä hetkellä hyvä ja huono. Abun unipätkät ovat pidentyneet reilusti - yleensä nukutaan välit 20-04 tai 20-05. On meillä ollutkin yksi heräämätön yökin - silloin piti tosin kysellä mieheltä moneen otteeseen että ei kai vaan nukkunut läpi Abun huudon. Nukuttaminen on toisaalta vielä ongelma - Abu ei kertakaikkiaan osaa nukahtaa itse. Tassutellaan ja suhistaan poika uneen, mutta yksin ei poika onnistu. Vierellä on unikaveri (johon Abu tosin suhtautuu välinpitämättömästi), yövalo ja rauhoittava musiikki. Välillä nukuttamisessa menee 45 minuuttia, mutta yleensä onnistutaan jo 20 minuutissa. Mies keksi viikko sitten hyvän keinon nukuttaa poika lähes täysin ilman huutoa - hyräily ja tassuttelu samaan aikaan. Näin huutokonsertti ei edes ehdi alkaa kun poika jää kuuntelemaan hyräilyä. Samalla väsymys vie voiton ja nukahtaminen helpottuu. 

Viimeiset pari yötä ovat taas olleet reilua takapakkia, sillä yöllä ollaan heräilty 2 tunnin välein. Monesti juuri kun pojan saa nukkumaan sänkyynsä, hän kiepsahtaakin mahalleen ja alkaa puoliunissaan huutamaan. Olemme laittaneet kummallekin puolelle isot tyynyt ja pienentäneet nukkumistilaa, mutta silti Abu jollain tavalla saa itsensä ängettyä mahalle. Toivottavasti uniongelmat ovat tilapäisiä ja johtuvat pelkästään liikkumisen lisääntymisestä tai hampaista, ja yöt rauhoittuvat taas. On nimittäin aika väsyttävää hyppiä tassuttelemassa poikaa joka toinen tunti...

tiistai 15. syyskuuta 2015

Pitäisikö palata jo töihin?

Abu on viikon päästä 8kk. Takana ovat ihanat, rankat, väsyttävät ja unohtumattomat päivät pienen vipeltäjän kanssa. Aina välillä pysähdyn miettimään miten nopeasti pieni ja hentoinen Abu on kasvanut vauhdikkaaksi ryömijäksi. Äitiysvapaa on ollut elämäni yksi nopeiten kulunut ajanjakso, mutta nyt on mieliin hiipinyt ajatus - pitäisikö palata jo töihin? 

Jäin töistä pois jo viime joulun aikaan, joten olen ollut poissa työelämästä koko tämän vuoden.  Aika tuntuu todella lyhyeltä - muistan edelleen työtehtävät, projektit ja seuraavan vuoden suunnitelmat. Ihan kuin olisin ollut vain hiukan pidemmällä lomalla, vaikkei äitiysvapaa tosiaan mitään lomaa ole! Elämä Abun kanssa on ollut ylämäkiä, alamäkiä, ikuiselta tuntuvaa väsymyksen kuolemanlaaksoa, mutta ennen kaikkea onnellisia ja iloisia arkihetkiä. Abun kehityksen seuraaminen on tuntunut huimalta - miten noin pieni voi kehittyä noin vauhdilla! - mutta samalla olen välillä kaivannut takaisin aikuisten maailmaan ja niitä älyllisiä haasteita. Samalla olen todennut, etten tosiaan ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti. Kaipaan omia menoja ja vapautta, älyllisiä haasteita, ja tunnetta, että olen tänäänkin saanut jotain aikaiseksi. Toki, lapsen kanssa puuhastelu on antoisaa ja Abun kasvaessa hänen kanssaan voi tehdä entistä enemmän asioita.

Olin alunperin ilmoittanut, että palaisin takaisin töihin helmikuussa 2016. Äitiysvapaalle lähtiessä epäilin, että saattaisin venyttää poissaoloa parilla kuukaudella, mutta en koskaan suunnitellut olevani poissa työelämästä montaa vuotta. Olen onnellisempi ja varmasti parempi äiti Abulle, kun saan toteuttaa omia projekteja ja olla haastamassa itseäni muutenkin kuin soseita tekemällä. Päivät pienen vipeltäjän kanssa ovat tosi haasteellisia. Pojan liikkumisen reviiri on laajentunut niin, että kaikki tavarat ovat vaaravyöhykkeellä ja pojan perässä pitää kulkea koko ajan nappaamassa kädet pois ties mistä töpselistä, laatikon reunasta, tuolin jalasta, johdosta... Oma tarkkaavaisuus on siis 100%:sta koko ajan, joka on väsyttävää.  Lisäksi ajatukseen töihin paluusta vaikuttaa myös taloudelliset syyt - hoitoraha on lähinnä taskuraha, joka ei kata edes kiinteitä menoja.

Työhön paluussa on tosin pari haastetta - työpaikka ja päivähoitojärjestelyt. Lähdin työpaikasta, jossa oli silloin, ja on nyt ollut, isoja muutoksia ja yt-neuvotteluja. Vaikka lain mukaan äitiysvapaalta palaajalle on tarjottava työpaikka, en ole varma löytyykö talosta mitään tehtävää jota haluaisin oikeasti tehdä. Näiden äitiysvapaan viimeisten kuukausien aikana on siis vielä mahdollisuus miettiä, mitä oikein haluan tehdä isona. Nyt on mahdollisuus löytää se oma suunta ja se oma juttu mihin haluan panostaa aikaani ja energiaani! Pohdittavaa on paljon - palaanko vanhaan töihin, etsinkö uusia töitä, vai jatkanko kotona olemista vielä hetken.

Toinen ongelma on päivähoito. Täällä Töölössä päivähoitopaikat ovat ilmeisesti kiven alla - paikkoja ei vain ole riittävästi lapsiin nähden. Soittelin tänään erääseen lähistön päiväkotiin ja kyselin paikkatilannetta, joka on ilmeisen huono. Toki kai kaupungin on osoitettava päiväkotipaikka lapselle, mutta se saattaa irrota kaupungin toiselta laidalta. En haluaisi lykätä töihin paluuta pelkästään päiväkotiasian vuoksi, mutta arki ei suju mitenkään jos lapsi pitää viedä joka aamu, ja hakea joka iltapäivä, kaupungin toiselta laidalta. Miten se hallituksen tavoite menikään - kannustetaan naisia palaamaan aiemmin työelämään. No, käytännössä paluuta ei helpota se, ettei päiväkotipaikkoja  löydy kodin läheltä.

Mietin ristiriitaisin tuntein paluuta - haluaisin vielä seurata ja vaikuttaa Abun kehittymiseen, mutta samalla päivittäinen turhautuminen ja vauvaelämä rasittaa. Tiedän toki, että elämä muuttuu astetta hankalammaksi päiväkotipyörityksen myötä... Lapsi tulee viedä ja hakea sekä ehtiä tehdä töitäkin hakujen välissä, yhteistä aikaa on vähemmän, ja suurin osa lapsen kasvusta ja kehityksestä tapahtuu omien silmien ulottumattomissa. 

Millaiset hoitojärjestelyt teillä muilla on? Miten työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu?
  

lauantai 12. syyskuuta 2015

Uusi elämä alkaa syksyisin

Joulu ja vuodenvaihde sekä siitä alkava uusi kalenterivuosi ovat monelle uuden elämän ja muutosten alku, jolloin tehdään lupauksia tipattomasta tammikuusta, tupakoinnin lopettamisesta, laihdutuksesta, ja miljoonasta muustakin asiasta. Omasta mielestäni syksyn alku on suurempi nollauskohta - kesähelteet vaihtuvat syksyn viileisiin aamuihin, työt jatkuvat ja koulut alkavat. Pitkän loman jälkeen tekee mieli jättää vanhat ajatukset ja vanha elämä taakse ja aloittaa jotakin uutta. Koulu- ja opiskeluaikoina tämä tarkoitti uusia kursseja ja opettajia, ehkä uusia kavereita ja tietysti uusia syysvaatteita. Koulua varten ostettiin uudet kynät, penaalit ja reput. Opiskelukausi alkoi kurssien valinnalla, kirjojen varaamisella kirjastosta ja tentteihin valmistautumisella. Muistan lapsena kun aina syksyisin äitini kommentoi, että nyt päästään takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Ihmettelin miksei kesä voisi olla normaalia ja syksy epänormaalia aikaa - kesähän on vapautta, nautintoa ja hauskanpitoa! No, syksy kuitenkin alkoi väistämättä jokaisen vapaana vietetyn kesäloman jälkeen ja sitä myöden koitti paluu rutiineihin ja normaaliin arkeen. Näin aikuisena on myös ihan mukavaa palata jälleen vanhoihin rutiineihin ja päästä kiinni terveellisempään elämään jätskikuukausien jälkeen.

Syksy on minulle tammikuuta tärkeämpi uuden alku. En tee oikeastaan uuden vuoden lupauksia, mutta teen uuden syksyn aloituksia. Joka syksy olen innosta pinkeänä suunnitellut mitä uutta mielenkiintoista aloitan tällä kertaa - itsensä kehittämistä, tavoitteita, tai kursseja. Tanssikursseja, kielikursseja, dieetti- ja elämänhallintatavoitteita - kaikki nämä alkaa osaltani syksyisin. Tämän syksyn uudet jutut ovat valokuvauskurssi ja entistä vakavampi äiti kuntoon -asenne.


Aikuisopiston järjestämä valokuvauskurssi alkaa parin viikon päästä ja innoissani odotan uusia vinkkejä kuvien ottamiseen ja valokuvaamiseen. En omista omaa järjestelmäkameraa, mutta olen käyttänyt miehen järkkäriä, jonka kaikkia toimintoja en edes osaa käyttää. Nyt pääsen tutustumaan valokuvaukseen tarkemmin ja oppimaan kameran käyttöä ja kuvien sommittelua. Ihanaa myös saada joku oma viikoittainen oma meno, jolloin pääsen keskittymään johonkin muuhun kuin vauva-arkeen ja vielä ystävän kanssa!

Toinen tavoitteeni (ehkä jo ikiprojekti) on päästä takaisin raskautta edeltäviin mittoihin ja parantaa (juoksu)kuntoani. Imetys ei kuluttanut vyötäröltäni kaikkia kiloja, eikä semi-laiska asenne urheiluun ole tehnyt suurta vaikutusta. Tietysti eivät ne väsymykseen syödyt herkut ja hiilaritkaan ole auttaneet kropan kuntoon saamisessa. Kiloja on raskauden jälkeen vielä muutama ylimääräinen, joista haluaisin vihdoin eroon. Syksyn tullen on tarkoitus käydä säännöllisesti juoksemassa, joko Abun kanssa tai ilman, ja käydä viikoittain joogaamassa. Samalla pitää parantaa huonoksi muuttuneet ruokailutavat terveemmiksi. Monesti en ehdi tehdä enkä syödä kunnon lounasta, vaan terveellisen lounaan korvaa hätäisesti tehty kinkkuvoileipä ja kulho mysliä. Kiireisessä pikkulapsiarjessa ei ehdi vääntää hienoja salaatteja, mutta pitäisi saada syötyä edes täysipainoinen lounas. Kilojen karistaminen tunnetusti vaatii säännöllistä ruokarytmiä, runsasta veden juontia ja tarpeeksi urheilua.

Alkaako muillakin uudet harrastukset syksyn myötä?  

tiistai 8. syyskuuta 2015

Soseessa: Tomaatti-jauhelihasose

Kirjoittelin aiemmin Abun varaslähdöstä soseisiin ja miten hyvin kiinteiden syöminen on alkanut. Ruoka-aineita ollaan maisteltu onnistuneesti aika laidasta laitaan ja lihatkin uppoavat hyvin. Yleisimpien allergisoivien ruokien kanssa olen ollut aika varovainen, ja sen takia tomaatti saapui ruokavalioon vasta nyt.

Tomaatin lykkääminen näinkin pitkään ei ole ollut sinänsä tarkoituksellista,  mutta en ole keksinyt mikä olisi tomaatille hyvä kaveri ruuassa. Italialainen keittiö käyttää tomaattia lähes kaikessa, joten helpointa oli siis valita italialaisen ruokakulttuurin kenties tunnetuin ruoka, ja lasten ikisuosikki - bolognese, eli tomaattinen jauhelihasose. 

Pelkkää tomaattia ja jauhelihaa on kenen tahansa tylsä syödä, joten tein pohjan kastikkeelle porkkanasta. Viimeisen silauksen sose sai parista basilikan lehdestä. Mukaan voisi halutessaan rouhia hiukan kuivattua valkosipualia, mutta en halua tarjoilla yhdellä kerralla liian monta uutta makua. Testataan nyt tomaatti ja lisätään ensi kierrokselle vähän valkosipulia. Hauduttelin jauhelihaa ja tomaattia yhdessä reilun puoli tuntia, jotta tomaatti kypsyy ja maustaa jauhelihaa. Italialaiset mammatkin keittelevät tomaattikastikettaan antaumuksella koko päivän. Koko päivää ei ollut aikaa odottaa, mutta aika lailla puolet illasta tähän meni. Vähäisempikin keittäminen toki riittää, kunhan jauheliha on kypsää.



Tomaatti-jauhelihasose
3 porkkanaa
1 tomaatti
100g naudan jauhelihaa
muutama basilikan lehti


Kuori ja pilko porkkanat ja keitä pienessä määrässä vettä kypsäksi. Soseuta kypsät porkkanat ja siirrä syrjään odottamaan. Pilko tomaatti kuutioiksi ja kiehauta se pienessä tilkassa vettä kunnes palat alkavat pehmetä. Lisää jauheliha tomaatin joukkoon. Keitä aineksia pienellä lämmöllä kunnes jauheliha on kypsää tai pidempään. Soseuta ja lisää mukaan porkkanasose. Lisää basilikanlehdet ja soseuta vielä pikaisesti. 



sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Syksyn viileimmät vaatteet

Ilmojen kylmetessä perheen pienimmälle tarvitaan taas vino pino lämmintä vaatetta, joten oli ihan pakko käydä shoppailemassa Abun kanssa. Varsinainen syy lähteä keskustaan oli ostaa itselle erittäin tarpeelliset farkut ja puseroita, mutta kun näitä vauvojen vaatteita on niin ihana ostaa...

Olen pyrkinyt ostamaan lähes kaikki Abun vaatteet kirppikseltä, mutta nyt tänä syksynä en ole löytänyt pojalle mitään sopivaa ulkoiluvaatetta, vaikka olen kolunnut kaikki Facebook-ryhmät ja usean varsinaisenkin kirppiksen. Haussa on ollut lämmin syystakki kaupunkikierroksille ja lyhyille ulkoiluille. Lindexiltä löysinkin juuri sopivan tummansinisen karvavuorellisen tikkitakin sekä suloiset Ugg-tyyliset harmaat karvabuutsit. Niiden kanssa sopii täydellisesti tämä Benettonin supersuloinen pipo. (Onko toi kettu vai koira? Ilmeisesti en ole enää kosketuksissa luontoon kun on niin vaikea tunnistaa eläintä...)

Takki ja tossut Lindex, pipo Benetton




Poikien mallistot ovat edelleen valitettavan sinisen ja harmaan sävyisiä, mutta onneksi välillä löytyy muitakin värejä. Benettonilta löysin ihanan raikkaan vihreäraidallisen neuletakin, jonka taskuja koristaa suloiset koirat. Zaran army-vihreä villapaita on ostettu jo aiemmin syksyllä ja käy täydellisesti alkusyksyn viileisiin päiviin. Kaipaisin poikien valikoimaan myös tumman punaista, sinapinkeltaista ja vaikka luumun väristä vaatetta. Toki meilläkin on paljon perus tummansinistä ja harmaata, kuten alla oleva Cartersin ihana neulerotsi, jonka mies osti kesän USAn matkaltaan.

Cartersin neule USAsta, Benettonin vihreäraidallinen villatakki, Zaran neule

Syksyn vaunulenkeille Abulla on jo viime kevään jäljiltä Polarn o Pyretin, jo klassikoksi muodostunut windfleece haalari. Kevään ihanin kirppislöytö on tämä käyttämätön ruskea kashmir-neulehaalari, jonka voi vaikka laittaa windfleecen alle antamaan lisälämpöä.


Haussa on vielä jonkinlainen välikausihaalari, jota voi käyttää windfleecen ohessa kun säät varsinaisesti kylmenevät. Äitiyspakkauksen toppahaalari on varmaan aika sopiva tänä talvena, joten ainakin aloitetaan talvikausi sillä. Kun Abu oppii kävelemään ja haluaa ryömiä/istua/möyrytä leikkipuistossa, tarvitaan vähän teknisempi ja paksumpi toppahaalari.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Hei me matkustetaan!

Vaikka asutaan keskustassa, kuljetaan pääsääntöisesti ympäriinsä raitiovaunulla tai autolla. Bussissa Abu ei ole tainnut kulkea sitten ensimmäisten elinkuukausien. Päivän kohokohta olikin sitten bussimatka keskustan läpi. Oli jännää istua suuren ikkunan ääressä ja pitää kiinni isosta sinisestä tangosta! Viereisellä penkkirivillä istui Abua vähän vanhempi tyttö, jota Abu tuijotti silmät suurina. Pikku flirttailija!