sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Näin meillä nukutaan

Raskausaikana meillä oli suuret suunnitelmat ja vielä suuremmat luulot elämästä vauvan syntymän jälkeen. Päätimme, että meidän vauva kyllä nukkuu omassa sängyssä heti alusta alkaen ja että parisänkymme pysyy meidän omana tilana, rauhoittumista varten. Pidettiin perhepedissä nukkuvia perheitä jotenkin outoina; ajateltiin, että ehkä ne vanhemmat ei vaan osaa päästää lapsistaan irti, edes öisin. Oletimme meidän perheen nukkuvan paremmin jos nukumme omissa sängyissämme - Abu omassa korikehdossa ja me parisängyssämme. 

Todellisuus on kuitenkin ollut odotettua haasteellismpaa, ainakin nukkumisjärjestelyjen suhteen, vaikka elämä vauvan kanssa onkin aika suoraviivaista. Vauvalla on perustarpeensa - ruoka, puhtaus ja lohtu. Abukin kaipaa läheisyyttä ja lohtua sylissä, ja uni tulee paremmin turvallisessa ja lämpimässä läheisyydessä, isän tai äidin tuoksussa. Kunnianhimoiset suunnitelmat nukuttamisesta omaan sänkyyn kariutuivat heti parin viikon yrittämisen jälkeen.  Tehtiin parhaamme totuttaa Abun omassa sängyssä nukkumiseen, mutta meidän oman jaksamisen takia luovuttiin tästä tavoitteesta nopeasti. Muutaman katastrofaalisen yön jälkeen oli pakko todeta, ettei meidän keinot toimi ja että perhepeti on meidänkin ratkaisu. 



Kun vielä annoimme korviketta pullosta, oli pakko nousta sängystä lämmittämään maito ja syöttämään Abu. Yleensä mies hoiti joka toisen pullosyötön, jonka jälkeen hän tuli herättämään minut imetystä varten. Nousin siis 2-3 tunnin välein sohvalle imettämään, koska Abu sai parhaimman imetysotteen istualteen imetettäessä. Ruokkimisen jälkeen hyssyttelin Abun tarpeeksi syvään uneen, jotta pystyin nostamaan hänet omaan sänkyynsä nukkumaan. Jos uni ei ollut tarpeeksi syvää ja Abu havahtui hereille, tarkoitti se uutta, pahimmillaan puolen tunnin, nukuttamista. Kokeiltiin vaikka mitä vippaskonsteja millä saataisiin poika viihtymään omassa pedissään - kapalointia, lämpötyynyn pitämistä sängyssä ennen sinne siirtämistä, sekä babynestiä sängyssä pesämäisemmän uniympäristön luomiseksi. Turhaan. Yleensä Abu heräsi muutaman minuutin nukkumisen jälkeen ja jouduttiin aloittamaan nukuttaminen uudelleen. Meidän minun unen ja jaksamisen takia on ollut parempi ratkaisu siirtää koko sakki samaan petiin ja uinua yhdessä - perhepedissä.



Nyt kun täysimetän, ovat yöt tavallaan helpompia vaikka olenkin yksin vastuussa ruokkimisesta. Meillä on jo iltarutiini. Klo 21 maissa vaihdetaan vaippa ja laitetaan Abulle yöpuku sekä kapalo päälle. Sen jälkeen imetän Abua kunnes hän nukahtaa ja voidaan siirtää hänet sänkyyn. Ensimmäinen unipätkä nukutaan omassa sängyssä, mutta ensimmäisen herätyksen jälkeen nostan pojan rinnalleni viereeni. Siinä kyljelläni imettäessäni yleensä nukahdan nopeasti itsekin.  Abu havahtuu nälkäänsä noin 2.5 tunnin välein, jolloin vaihdan hänet toiselle rinnalle syömään. Klo 7 maissa aamulla Abu heräilee virkeänä, jolloin mies käy vaihtamassa vaipan ja ottaa kapalon pois. Hetken aikaa poika jaksaa heilua ja jutella välissämme, kunnes väsähtää ja nukahtaa taas rinnalle. Nukutaan noin klo 9 asti, jolloin vihdoin noustaan päivän toimiin.

 
Tällä hetkellä meillä on hyvät iltarutiinit ja nukkumisjärjestelyt; minäkin saan nukuttua suhteellisen hyvin eikä päivisin tarvitse yrittää nukkua päiväunia. Toivottavasti kesän tienoilla saadaan Abu nukkumaan pääsääntöisesti omassa sängyssään eikä minun tarvitse enää nukkua kahden miehen puristuksessa.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Raskausaika kuukausi kuukaudelta

Olen Abun syntymän jälkeen miettinyt aina silloin tällöin jo niin kaukaisilta tuntuvia raskauskuukausia. Olen vähitellen myös kirjannut ylös muistamiani tuntemuksia raskausajalta ja millaiselta se tuntui kun mahassa kasvoi tuo pikkumies...

Toukokuu 2014
Olihan ne ensimmäiset merkit pitänyt tajuta jo silloin. Rinnat aristivat ihan hulluna, hyvä jos sain rintaliivit päälle parkaisematta. Olimme Koh Samuin luksushotellilla viettämässä hyvin ansaittua honeymoonia häiden jälkeen. Unelmalomalla ei ollut edes kuvitella, että lottoarpa oli tärpännyt jo niin nopeasti... eli heti! Monet ystävät olivat kertoneet monen kuukauden yrittämisistä, raskaustesteistä ja keskenmenosita. Olin jättänyt ehkäisy pois jo häiden aikaan ja ajateltiin, että vauvauutisia tulee kun on tullakseen. Se tapahtuikin samantien, mutta itse olimme vielä autuaan tietämättömiä tästä.

Kesäkuu 2014 
Vietimme juhannusta kaveriporukan kanssa Ranskan Rivieralla. Vuokrattiin talo iso talo ja nautittiin alueen antimista - eli viinistä. Kolmekymppiset (joista monet perheellisiä) eivät enää jaksa juhlia villisti, mutta lounaan, päivällisen ja jokaisen välipalan kera oli tietysti otettava lasi tai kaksi viiniä. Vieläkään emme aavistaneet, että pullat olivat jo kohoamassa uunissa, vaan lähinnä haaveltiin made in France -vauvasta. Olin itse asiassa jo ennen reissua tehnyt kaksi raskaustestiä - ensimmäinen näytti plussaa, toinen näytti miinusta. Ajattelin vain, että ensimmäinen oli jotenkin mennyt pilalle sen seistyä kaapissa jo muutaman vuoden (testeissäkin on parasta ennen päivämäärä!).

Heinäkuu 2014  
Loman jälkeen oli sellainen olo, että voisin tehdä uuden raskaustestin. En osaa selittää millainen olo oli, minulla oli yksinkertaisesti vain sellainen fiilis, että ehkä pitäisi tehdä uusi testi. Ostin muutaman testin apteekista ja yhden tein heti seuraavana aamuna. Onnistuin tietysti jotenkin ryssimään tikulle pissaamisen, eikä sen aamun testitulos ollut luotettava. Päätin kokeilla seuraavana aamuna uudestaan. Heräsin seuraavana aamuna ennen miestä ja suuntasin vessaan tekemään testiä. Plussa! Tein uuden testin. Taas plussa! Tuijotin tikkuja ihmeissäni, mitä hittoa, nehän näyttävät positiivista! Otin epäuskoisena kuvan tikuista ja lähdin herättämään miestä uutisella. Aamu meni unenomaisessa fiiliksessä ja tulevan elämän pohtimisessa. 

Ensimmäinen ajatus kaiken fiilistely jälkeen oli tietysti, että mitä nyt teen? Onneksi modernilla naisella on apunaan netti... googlasin ohjeita "postitiivinen raskaustesti mitä nyt" ja selvisi, että seuraavaksi pitäisi tietysti soittaa neuvolaan. Heti seuraavana aamuna työpaikalla kaivoin esiin lähineuvolan numeron ja soitin sinne vähän epävarmana miten koko neuvolahomma edes toimii. Raskauden kestosta ei tietysti ollut mitään aavistusta, koska olin syönyt pillereitä häihin asti. Varmaan tämän takia sain heti seuraavalle viikolle ajan ultraukseen, jossa selvitettäisiin raskauden kesto. 

Maanantaina 7.7.2014 suunnattiin kohti Töölön neuvolaa ultraukseen. Kumpaakin jännitti ihan hulluna. Mitä jos siellä ei olekaan mitään ja apteekin testit näyttikin väärin? Makasin tutkimustuolilla ja seurasin kun lääkäri levitti geeliä mahalleni ja aloitti tutkimuksen. Hetken verran rullailtiin ultralaitetta mahalla kunnes se pysähtyi.. siellä se oli pieni katkarapu. Olin arviolta 7 viikkoa raskaana. 7 viikkoa?!? Mies hymyili kuin Hangon keksi, mutta itse mietin vain hädissäni niitä juhannusviinejä ja kaikkea tuhoa mitä alkoholi on ehtinyt tehdä tuossa mahan katkaravussa. Pakotin itseni kuitenkin uskomaan lääkärin vakuutteluja, ettei viinin lipittäminen niin aikaisessa vaiheessa vaikuta vauvaan mitenkään.  

Raskaana oleminen kesällä on vaikeaa! Koko loppuheinäkuu menikin terasseja vältellessä ja valkoisten valheiden viidakossa. Emme halunneet kertoa uutista vielä kenellekään niin alkuvaiheessa vaan odottaa ensimmäiseen viralliseen ultraan ennen uutisen julkistamista. Jokaisessa illanistujaisessa tai terassikierroksella piti siis joko salaa juoda alkoholitonta tai keksiä valkoisia valheita virtsatietulehduksista, migreeneistä tai muista terveysongelmista. Kerrottiin asia tosin vanhemmilleni jo heinäkuun lopussa synttäreitteni yhteydessä. Ilmeisesti synnyttäneillä naisilla on kuudes aisti, sillä siskoni väitti jo arvanneensa!

Elokuu 2014
Ensimmäinen virallinen ultraus oli Kätilöopistolla tiistaina 5.8. Miten muutenkaan, lähdimme kotoa viime tipassa, ja stressin ja jännityksen takia tiuskin miehelle koko matkan - ajomatkalla, parkkipaikkaa etsiessä ja vastaanotolle juostessamme. Lyhyesti sanottava olin siis erittäin viehättävä tuore vaimo - not! Syytän tästä hormoneja. Hormonit, mikä ihana tekosyy. Ultraus meni hyvin, löydettiin pikkuinen sydämen syke ja kuvat pienestä vauvastamme. Aika uskomaton fiilis, siellä se oli. Meidän pieni tyyppi!

Syyskuu 2014
Syyskuussa raskaus alkoi tuntumaan entistä todemmalta. Uutinen oli jo kerrottu kavereille ja sukulaisille. Kerroin raskaudesta myös töissä ja sain samalla kuulla, että yt:iden melskeessä roolini katoaisi. Ilman raskautta olisin siis menettänyt työpaikkani, mutta nyt työsuhteeni säilyisi äitiysloman alkuun asti. Mies hermoili miksi vauvamahani ei näkynyt enempää kuin pienenä kumpuna ja mietti onko kaikki vauvalla hyvin. Aloimme varovasti hankkimaan ensimmäisiä isompia vauvatavaroita ja henkisesti valmistautumaan elämänmuutokseen. Meistä tulisi vanhempia. Millaisia vanhempia? Pärjäisimmekö?

Lokakuu 2014
Rakenneultra oli heti lokakuun alussa. Saavuttiin Naistenklinikalle hermostuneina, ja kuten tavallista, juosten sisään aivan viime tipassa. Kätilö ultraili mahaa ja osoitti meille vauvan kädet, jalat, sydämen... Muistan, ettei tajuttu kuvista juurikaan mitään, mutta henkäistiin aina helpotuksesta kun kätilö kertoi pala kerrallaan vauvan näyttävän normaalilta. Helpotuin myös suuresti kun kuulin, että aavistukseni olivat oikeassa ja meille oli tulossa pieni poika! Jostain oudosta syystä olisin ollut tosi pettynyt, jos ultrauksessa olisi todettu vauvan olevan tyttö. Ei sen takia, ettenkö haluaisi tyttöä, vaan että äiti-vaistot olisivat olleet väärässä jo tässä vaiheessa.
   


Marraskuu 2014
Sukupuolen selvittyä aloin oikeasti ostamaan vauvanvaatteita ja liittymään kaikkiin mahdollisiin Facebook-kirppariryhmiin... poikien housuja, paitoja, bodyja, pipoja, sukkia, tumppuja. Laskettuun aikaan oli vielä reilu kolme kuukautta aikaa ja olo oli mikä mainioin. Kävin säännöllisesti salilla, spinningissäkin vielä pari kertaa ja raskausjoogassa. Vauvan liikkeet alkoivat olemaan jokapäiväisiä ja mieskin alkoi tuntemaan liikkeen mahan pinnalta. Vaikka liikkeet tuntuivat välillä ikäviltä, huolestuin jos en pitkään aikaan ollut tuntenut mitään mahassa.

Joulukuu 2014
Joulukuu meni lähinnä viimeisiä työpäiviä laskiessa. Olin päättänyt käyttää viimeiset lomani ennen virallisen äitiysloman alkamista, ja tämä tarkoitti siis vapaille siirtymistä joulunpyhien aikaan. 
Äitiyspaketti saapui postissa joulukuun alussa, ja tutkittiin tarkasti kaikki palaset siitä yhteiskunnan isosta lahjapaketista. Veronmaksajina olimme siirtyneet ihan uudelle tasolle, maksajista saajien puolelle.
Pitkän pohdinnan ja vertailun jälkeen ostettiin Brio Smile -vaunut ferrarinpunaisilla kuomuilla. Vaunut saapuivat kotiin juuri ennen miehen jouluista Intian-lomaa.

Tammikuu 2015
Lomalomaloma! Tammikuussa mies palasi töihin lomien jälkeen ja minä jäin sänkyyn nukkumaan. Päivät kuluivat lähinnä asioita hoitaessa, lounastreffeillä ja kirppariostoksia tehden. Vointi vaihteli päivästä toiseen, ja jaksoin vielä käydä salillakin pari kertaa viikossa.
Sunnuntaina 18.1 syötiin perhelounasta vanhemmillani. Olo ei ollut hyvä, mahaa ja alaselkää särki ja lounaspöydässä oli vaikea istua. Puhuttiin siskon kanssa hänen kolmesta synnytyksestään ja pohdittiin olisiko minunkin synnytys yhtä nopea tapahtuma. En mitenkään aavistanut, että kaksi päivää myöhemmin olisin synnytyssairaalassa vastasyntynyt vauva rinnallani - ja mies työmatkalla Dubaissa!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ristiäiset

Lauantaina juhlittiin pienen Abun ristiäisiä sukulaisten ja ystävien kesken. Vieraita oli kutsuttu noin 25; minun puoleltani lähinnä sukulaisia ja miehen puolelta lähinnä ystäviä, sillä sukulaisethan asuvat Intiassa. Ainoina Intian sukulaisina juhlissa olivat miehen isä ja veli, jotka saapuivat jo torstaina tutustumaan uuteen perheenjäseneen.

Kastetilaisuus oli klo 13.30 katolisessa kirkossa Kaivopuiston vieressä. En ollut koskaan ollut katolisissa ristiäisissä, enkä edes tässä kirkossa, joten en tiennyt lainkaan mitä odottaa tilaisuudelta. Pappi oli meille tuttu, hän oli pitänyt meille katolisen kirkon vaatiman avioliittokoulun (jep, avioliiton tunnustamista varten vaaditaan avioliittokurssin suorittaminen). Abun kasteseremonia oli todella lämmin ja rento; pappi vitsaili ja selitti vieraille seremonian etenemisestä. Itselle jäi tosi kiva fiilis juhlasta, ja luulen että luterilaisen kirkon tilaisuus olisi ollut paljon jäykempi. 


Kirkolta siirryttiin vanhemmilleni kahville ja kakulle. Vanhempani olivat antaneet meidän pitää juhlat heidän luonaan; emme olisi mitenkään mahtuneet omaan asuntoomme tällä vierasmäärällä. Ilman heidän tarjoustaan olisimme varmasti järjestäneet juhlat jossain keskustan ravintolassa tai kahvilassa.

Kahvipöytä oli katettu sinisillä kupeilla, sinisillä vauva-teemaisilla lautasliinoilla, ja sini-harmailla kynttilöillä. Pöytää koristi kukkakimppu, jossa oli valkoisia ja liiloja kukkia. Ristiäistarjoiluina oli pientä suolaista ja makeaa. 

Kuohuviiniä
Katkarapucrustadit
Savulohi-ruisleipäset
Poro-ruisleipäset
Sacher-kakku
Mango-juustokakku
Minttusuklaa cupcaket
Kahvi & Tee 
 





Kirkossa Abulla oli päällä äitini tekemä ristiäismekko, jossa on jo kastettu siskoni kolme lasta. Kahvitilaisuuteen vaihdoimme sankarille tummansiniset sammarit, kauluspaidan ja rusetin. Bileet olivat sen verran hyvät, että juhlakalu sammui syliini juhlien kääntyessä loppua kohti.



Lahjakasaan emme ehtineet koskea juhlan aikana, ja juhlan jälkeen pakkasimme avaamattomat paketit mukaamme. Avasimme lahjat myöhemmin illalla rauhassa miehen kanssa ja ihasteltiin kaikkea suloista mitä päivänsankari oli saanut. Toinen kummeista antoi kultaisen ristiriipuksen, äitini antoi nimikirjainriipuksen ja miehen isä antoi perinteisen intialaisen lahjan uudelle perheenjäsenelle, kultaisen ketjun. Lisäksi saimme pyyhkeen, lakanat, pikkuiset Nike-lenkkarit, kirjoja, vaatteita ja pari kuvakehystä. 




Niin, ja se nimi! Teimme jo raskauden alkuvaiheessa listan mahdollisista nimistä, jonka joukosta valittiin lapsen nimi. Yksi nimistä oli meidän suosikki alusta lähtien, ja siihen päädyttiin jo heti synnytyssairaalassa. Kriteerinä oli nimen kansainvälisyys, eli että nimi on lausuttavissa järkevästi englanniksi ja suomeksi. En aio julkistaa pikkumiehen nimeä blogissa, mutta kerrotaan kuitenkin kummankin etunimen alkavan A:lla. Abu jatkaa siis bloginimenä!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kolme intialaista miestä ja vauva

Osa Intian sukuhaarasta saapui kylmään Suomeen eilen illalla. Miehen isä ja veli saapuivat juhlimaan Abun ristiäisiä ja viettämään muutaman päivän uuden tulokkaan kanssa. Loppuosa suvusta ei päässyt paikalle, mutta heihin saa nopeasti yhteyden Skypen kautta.  Vierailijoille on vuokrattu lähistöltä Airbnb asunto, mutta he oleilevat suurimman osan ajasta meidän luona. Abun ja minun aamun päiväunien aikana olohuoneemme oli muuttunut krikettikatsomoksi - kriketin MM-kisat ovat käynnissä Australiassa. Jos et sattunut tietämään...

Kolme intialaista miestä ja vauva lähtivät äsken urheasti ulos vauvan kanssa, jättäen flunssaisen äidin leipomaan ristiäisiin minttusuklaa cupcakeja. Ensimmäinen satsi odottaa pöydällä kuorutetta, toinen satsi on uunissa kohoamassa ja mama kuuntelee tanssimusaa. Pieni lepohetki äitinä olemisesta... Cupcakejen jälkeen kaikki valmistelut ovat tehty ja huomenna päästään juhlimaan pienintä miestä!



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vaunuihmisen vaaratilanteita

Helsingin keskustassa asuessa tulee väistämättä koettua ja nähtyä kaiken maailman kummajaisia. Ja suurin osa näistä keskustassa liikkuvista kummajaisista on vaunuihmiselle potentiaalinen vaaratekijä. Vaunuihminen saa olla valppaana kuin kettu ja notkea kuin pujottelija jos haluaa välttää vaaratilanteita aiheuttavat vaununkaatajat ja muut muka-niin-kiireiset keskustalaiset. 

Tätä viikkoa on kulunut vasta muutama päivä, mutta olen kokenut jo yhden törkeän törmääjän ja pari läheltä piti tilannetta. Murhaavat hurmaavat eläkeläismiehet kävelevät pokkana päin vaunuihmisiä niin, että tämä saa varoa luittensa puolesta. Herrat eivät pyydä anteeksi eivätkä vilkaise taakse jäänyttä murjottua vaunuihmistä vaan jatkavat matkaansa - etsimään seuraavaa uhria. Teinit on toinen luonnossa liikkuva vaaratekijä. Ne liikkuvat laumoissa, sääntäilevät toistensa perään eivätkä huomaa takaviistosta lähestyvää vaunuihmistä. Kampissa niitä parveilee kuin lokkeja Kauppatorilla, joten pujottelutaito on vaunuihmiselle välttämätön selviytymistaito. Kolmanteen ryhmään kuuluu wanna-be kiireiset bisnes-ihmiset - yleensä nuoret miehet siisteissä puvuissaan. He ovat niin uppoutuneita omaan kiireeseensä ja päässä pyöriviin exceleihinsä, etteivät huomaa hitaammin liikkuvia vaunuihmisiä tai tajua vaunuihmisten tarvitsevan mahdollisesti muutaman sekunnin verran apua. Tilanne on yleensä tämä: vaunuihminen yrittää pujotella kahden oven läpi lounasravintolaan ja jää tilapäiseen mottiin tuulikaappiin. Tilanne ratkeaisi kolmessa sekunnissa, jos bisnesmies nousisi oven vieressä olevasta pöydästä avaamaan oven vaunuihmiselle. Sen sijaan vaunuihminen äheltää tuulikaapissa ja yrittää kurottaa avaamaan viimeistä ovea samalla vaunujen pyöriä säätäen. 

Onneksi keskustassa liikkuu myös nuoria (ja ei-niin nuoria) naisia, näitä vaunuihmisen arjen sankareita, jotka ovat kokeneet vaunuilla liikkumisen vaikeuden tai epäilevät jossain vaiheessa olevansa samassa tilanteessa. Nämä naiset avaavat kiltisti Stockan painavat ovet, samalla kun muka-kiireiset livahtavat avoimista ovista vaunujen edestä. Nämä naisihmiset myös tekevät kiltisti tilaa kadulla kun näkevät vaunujen lähestyvän, kun muut blokkaavat kulkuväylät vaunuihmiseltä.

Kiitos siis teille nuoret (ja ei-niin-nuoret) naiset, jotka tekevät vaunuihmisen liikkumisesta edes himpun helpompaa. Ja te muut - hävetkää!   

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Valmistautumista ristiäisiin

Abun ristiäiset ovat ensi lauantaina 21.3. Niihin on alettu valmistautumaan hyvissä ajoin shoppailemalla äidille ja pojalle, sekä leipomalla testiversiot muffinsseista. 

Ostin kokeeksi muutaman uuden mekon Zalandolta, koska en ehdi enkä jaksa kierrellä kauppoja. Haussa oli jotain kevään hempeää väriä, mutta mekkovalikoima on valitettavan suppea vielä tässä vaiheessa vuotta. Tilasin kolme mekkoa, joista kaksi oli pettymyksiä. Verkkokaupan kuvista on niin vaikea sanoa istuvatko mekot päällä ja millaista materiaali oikeastaan on. Arvaatteko mikä kolmesta mekosta on suosikkini? Postissa matkalla on vielä yksi mekko, jonka itse asiassa löysin ihan liikkeestä Kampista, mutta liikkeestä ostettuna mekolla ei ole palautusoikeutta. Nettikaupassa on ilmainen palautusoikeus, joten minulle on helpompaa tilata mekko netistä ja käydä hakemassa se läheisestä noutopisteestä, kuin ottaa vaihdossa lahjakortti, jota en välttämättä ikinä muista käyttää. Abulle löysin suloisen liivibodyn, joka vaihdetaan kastemekon tilalle kirkko-osuuden jälkeen.
Tarjolla tulee olemaan suklaakakkua, juustokakkua, muffinsseja ja suolaisia paloja. Tarkoitus on leipoa itse suklaamuffinsseja sinisellä vaniljakuorrutteella. Koska olen mämmikoura, on parempi harjoitella etukäteen kuin lähteä testaamaan kuorrutteen tekoa vasta H-hetkellä. Ok, olen kyllä nähnyt hienompia muffinsseja kuin nämä tekeleet ... mutta onhan tässä vielä aikaa harjoitella!  





 



 







torstai 12. maaliskuuta 2015

Videovinkki: Imetysasentoja

Me olemme Abun kanssa jo siirtyneet täysimetykseen, mutta imetyksen alkutaipale oli jonkinmoista taistelua imuotteen, imetysasennon ja unisuuden kanssa. Mielestäni emme saaneet erityisen hyvää tukea imetyksestä neuvolasta tai synnytyssairaalasta. Neuvolatäti ei osannut sanoa asentoihin mitään ja mainitsi neuvolan imetystukiryhmästä vasta kun puhuin etsineeni tukiryhmiä keskustan alueelta. Kävimme kerran sairaalassa imetystapaamisessa, mutta siellä lähinnä katsottiin perinteisen kehtoasennon imuote. Neuvolan imetystukiryhmässä lopulta vain keskusteltiin ongelmista, eikä ehditty konkreettisesti katsomaan asentoja ja imetysotteita. Olisin kummassakin tapaamisessa kaivannut mahdollisuuksia kokeilla eri imetysasentoja ja vinkkejä miten tehostaa imetystä. Parhaimmat neuvot sain lopulta Imetyksen tuki ry:n Facebook-sivustolta sekä heidän nettisivuiltaan. 

Sinnikkyys kuitenkin palkitsi ja olemme jo pari viikkoa olleet pelkän rintamaidon varassa. Imuotteen kanssa on edelleen silloin tällöin haasteita ja joudunkin välillä maanittelemaan Abua avaamaan suunsa isoksi ennen haukkaamista.. Abun ensimmäiset sanat tulevatkin varmasti olemaan "iso suu!", niin usein joudun muistuttamaan häntä oikeasta tyylistä. Tyylipisteitä ei varmaan edelleenkään saataisi, mutta tuleepahan pikkumies ruokittua.

Haasteellisin imetysasento meillä on jatkuvasti ollut makuuasennossa imettäminen, ja nimenomaan selällään maaten siten, että Abu makaa mahallani. Tällä viikolla vinkkejä googlaillessani löysin muutamia tosi käyttännöllisiä apuvideoita imetysasentoihin, jotka halusin jakaa täälläkin. Olisinpa löytänyt nämä kuukausi sitten, olisi omatkin niska- ja hartialihakset ihan eri fiiliksessä kuin nyt! 

Hyvä imetysasento varmistaa siis optimaalisen imettämisen, jolloin vauva saa parhaiten ja tehokkaimmin imettyä maitoa. Kaikissa asennoissa on muistettava muutama tärkeä asia: nänni pitkälle vauvan kitalakea kohti, vatsa äitiä vasten, ja leuka hiukan kohotettuna.

1) Makuuasennossa selällään imettäminen, ns. biological nurturing.
Tätä asentoa en saanut meillä toimimaan kuin vasta tämän viikon alussa, kiitos tämän videon. Videolla nainen näyttää havainnollisesti mikä on vauvan oikea asento, jolloin lapsella on tukeva olo. Olin aina ihmetellyt miten vauvan pään pitäisi asettua, Abulla aina pää retkahtaa sivulle, eikä hän jaksa kannatella sitä pystyssä. Nyt Abu nojailee päätä mun käsivarteen ja itse voin lepäillä ruokinnan aikana.




2)  Imetys istualtaan, ns. ristikehtoasento (cross-cradle position)
Siinä vauvaa tuetaan oikealla kädellä, jos imetetään vasemmasta rinnasta. Oikea käsi tukee vauvaa niskasta ja vasen käsi on vapaana. Tätä en ole kokeillut, meille sopii paremmin tuo perinteinen kehtoasento.



3) Imetys istualtaan, ns. kehtoasento (cradle position). 
Tämä on varmasti perinteisin imetysasento, joka tulee monille äideille ensimmäisenä mieleen ja jossain määrin luonnostaan. Vauvan päätä tuetaan vasemmalla kädellä, jos imetetään vasemmasta rinnasta. Itselle tämä asento on yleisin imetysasento, vaikka tavallaan samalla vaikein. Imetystyynyistä huolimatta on vaikeaa löytää sellaista asentoa, jossa en jännittäisi niskoja ja hartioita.



4) Istualtaan imettäminen, ns. jalkapalloasento (football hold). 
Tätä asentoa yritin alkuviikkoina etsiessä epätoivoisesti asentoa, jossa kipeät nännit tuntuisivat vähiten kipeiltä. Asennon löytäminen oli epätoivoista kiemurtelua ja lopulta Abun jalat sojottivat ilmaan takana olevaa tukityynyä vasten ja minä nojailin rintojen kanssa eteenpäin yltääkseni Abun suuhun. Ei näin. 



5) Istualtaan imettäminen, ns. koala-asento.
Tämä asento sopii ilmeisesti erityisesti suihkutissi-tapauksille. Vauva istuu hajajaloin äidin reidellä ja ottaa istualtaan kiinni rinnasta. Tätä kokeilimme neuvolan imetystukiryhmässä, mutta ei onnistuttu, ehkä Abun pienen koon takia. Asento on äidin kannalta helppo eikä rasita hartioita tai niskaa, sillä vauvaa ei tarvitse pitää makuuasennossa. Tämä taitaa olla meidän seuraava treenattava asento. 



6) Kyljellään imettäminen, side lying position.
Yöimetykset sujuu lähinnä tässä asennossa, jotta itsekin saan nukuttua. Jos Abu ei nukahda istualtaan imettämisen jälkeen, hänet saa lopulta maidolla tainnutettua tässä asennossa. Otan Abun lähelle itseäni rinnalleni ja laitan yhden tyynyn selkäni taakse tueksi, johon voin nojailla yön aikana. Haasteena tässä on nähdä millainen imetysote Abulla on, varsinkin pimeässä makuuhuoneessa. Sen takia monesti nousen olohuoneen sohvalle asti imettämään, jolloin näen imetysotteen ja Abu syö tehokkaammin.



7) Viimeinen videoklippi sisältää vinkkejä imetyksen ongelmatapauksiin.


Jos sopivan imetysasennon löytämisessä on ongelmia, suosittelen katsomaan nämä ja harjoittelemaan vauvan asettamista oikeaan asentoon. Netti on täynnä imetysvideoita, mutta näistä oli meille hyvä apu, harmi etten löytänyt videoita aikaisemmin!

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kantopuuhissa

Abu nukkuu nyt kantoliinassa edessäni, joten nyt on mitä parhain aika puhua kantoliinoista! Erityisesti nyt miehen ollessa poissa kotoa, on kantoliina aika ehdoton väline.  Vauva on kantoliinassa lähellä, mutta antaa kuitenkin vapauden liikkua ja puuhailla muutakin kuin pidellä häntä sylissä. Päivisin Abulla on selkeästi vaikeuksia nukahtaa, ainut tapa saada unen päästä tuntuu olevan tissillä tai sylissä - tai vaunuissa. Vaunulenkit ovat siis varma keino nukuttaa, mutta aina ei jaksa eikä voi lähteä ulos. Tähän hätään kantoliina on mainio apuväline.

Perin siskon lapsilla käytössä olleen Boban trikoisen kantoliinan, jolla ollaan silloin tällöin kotioloissa kanniskeltu Abua. Trikoinen liina on helppo väline aloittaa kantaminen ja joustaa mukavasti kantajan päällä. Tosin liina on muistettava kiristää todella tiukaksi, jotta vauva pysyy mukavasti oikeassa asennossa. Itselläkin alun ongelmat johtuivat lähinnä liian löysästi sidotusta liinasta, jolloin tuntui että Abu luiskahtaisi ulos liinan alaosasta. Alussa kannettiin Abua jalat liinan sisällä, mutta nyt lantion avauduttua sammakkoasentoon jalat roikkuvat ulkona takamus tuettuna. 

Äitiysblogi


Siskon mies antoi vauvalahjaksi jo joulun aikaan kauniin turkoosin sävyisen kustomoidun rengasliinan Intiasta. Halusin kuitenkin aloittaa kantamisen helpommalta tuntuvalla trikooliinalla, ja kokeiltiin rengasliinaa ensimmäisen kerran vasta viime viikolla. Netti on täynnä ohjevideoita miten laittaa vastasyntynyt rengasliinaan, niiden opastuksella minäkin asettelin liinan olalleni ja ujutin Abun sisälle. Pari kertaa jouduin korjaamaan asentoa, mutta lopulta sain ihan liinan siedettävään asentoon sekä itselleni että vauvalle. Silti tuntui, että Abun paino oli liian paljon toisella sivulla ja jouduin itse tasapainottamaan asentoa pitämällä painon toisella puolella. Lisäksi Abu tuntui valahtavan kummalliseen myttyyn liinan sisälllä. Voi olla, että rengasliina ei ollut kiristetty tarpeeksi kireäksi keskeltä, jolloin liina muodosti liian ison pussin. Sain lisää vinkkejä kantamiseen miehen siskolta Intiasta, joka on innokas liinailija - eikä ihme sillä Intian huonokuntoisilla teillä ei pahemmin työnnellä vaunuja.

Äitiysblogi

Aiomme hankkia kunnollisen kantorepun kesää varten, jossa voidaan lähteä matkaan. Kesälle on suunniteltu perinteinen matka kaveriporukan kanssa vuokratalossa, tällä kertaa Espanjassa. Lentokentällä kulkemiseen kantoreppu on oivallinen apu, saadaan kädet vapaiksi laukkujen kantamista varten. Vaihtoehtoja kantorepulle on älyttömän monta, joten aiomme todennäköisesti hyödyntää Ipanaisen kantolainaamoa testataksemme eri vaihtoehtoja.
 
Odotan kunnon kevätsäiden alkamista, jolloin voidaan lähteä Abun kanssa liikenteeseen pelkässä kantorepussa tai -liinassa. Mikään ei estä liinailua myöskään talvella, mutta itse koen hankalaksi tunkea vauva talvivermeissä liinan sisään tai arvioida mikä määrä vaatteita on riittävästi pitämään pieni lämpimänä. 

Millaisia kantovälineitä teillä on käytössä? Kaipaan vinkkejä hyvistä repuista!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Yh-äiti

Mies lähti aamulla ensimmäiselle työmatkalleen sitten Abun syntymän - viikoksi jenkkeihin. Oma jaksaminen ja pärjääminen hiukan jännittävät sekä itseäni että miestä, olenhan 24/7 vastuussa ja hoitamassa Abua. Tällä viikolla en voi ojentaa Abua miehen syliin kun itse lepäilen, en antaa miehen nukuttaa Abu jumppapallolla uneen, enkä jäädä sänkyyn nukkumaan kun mies käy vaihtamassa aamun ensimmäisen vaipan.

Aamu ei mennyt erityisen lupaavasti, heräsin jo aamuyöstä kun Abu kiljaisi kovaa ja korkealta. Siinä olikin pieni maistiainen aamun tapahtumista, sillä miehen suljettua oven takanaan alkoi pikku miehen show... Abu alkoi kiljumaan, ei huutamaan vaan ihan oikeasti kiljumaan, kuin sika jota tapetaan ja sellaisella äänenvoimakkuudella, jota en tiennytkään herralla olevan. Muutaman minuutin kiljumisen jälkeen hän rauhoittui, mutta sama toistui useasti aamun aikana. Istuin siis vuorotellen sohvalla, vuorotellen jumppapallolla imettämässä tai rauhoittelemassa Abua koko aamun ja oma aamiainen tuli nielaistua vasta lähempänä puolta päivää. Meidän pieni kakkakone ilmeisesti kärsi ummetyksesta ja olo helpottui myöhemmin päivällä kun kakka lähti taas liikkeelle.

Käytiin päivällä Abun kanssa reippaalla kävelyjuoksulla ja päiväunet jatkuivat lenkin jälkeen niin pitkään, että piti pariin otteeseen käydä kurkkaamassa vaunuissa ollaanko siellä edes elossa. Heräämisen jälkeen loppuilta menikin sohvalla ja jumppapallolla - iltatankkaus alkoi jo aikaisin ja mahavaivat alkoivat taas hiukan vaivaamaan. Abulla on nyt alkanut hurja puklailu, yhden rinnan imettämisen jälkeen täytyy röyhäyttää ja aina ruokailun jälkeen tulee pukluja. Mulla on säännöllisesti pusero täynnä puklujälkiä ja pulautettu maito on mun uusi hajuvesi. Sänky on öiden jäljiltä pukluista märkä ja läikykäs. Iltatankkauksen kohdalla tämä tarkoitti siis lukemattomia pukluja ja jatkuvaa rinnan vaihtoa. Siinä hössäkässä jumiuttuivat jo valmiiksi kipeät niska ja hartiat..

Ei kyllä käy kateeksi yh-äitejä, sen verran rankka oli ensimmäinen päivä yksin Abun kanssa. Onneksi arkipäivät menevät aika vauhdikkaasti lounastreffien ja iltavierailuiden merkeissä. Vaikka moni kaveri on muuttanut Espoon lapsilähiöihin, on keskustassakin sentään vielä seuraa tällaiselle city-mamalle, ainakin arkipäivisin.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Imetysajan ruokavalio

Kesäksi kuntoon -projektini vaatii kuntoilun lisäksi myös ruokavalion tuunausta. Raskausaikana herkut tulivat järjettömän makeanhimon takia tutuksi ja jokailtaiseksi tavaksi. Onneksi raskausajan makeanhimo on mennyt ohi ja nyt imetysaikana ei ole tehnyt mieli herkkuja juuri lainkaan. Imetysaikana ruokavalion pitää olla monipuolinen ja riittävä maidontulon turvaamiseksi. Samoin riittävän veden juominen on todella tärkeää. Itselläni on jatkuva jano ja yritänkin juoda vettä koko ajan. Pöydällä on päivisin iso kannullinen vettä muistuttamassa juomisesta ja öisin yöpöydällä on vesipullo. Imetyskertoja tulee päivässä 6-8 päivällä ja 2-3 yöllä, joten tarvitsen riittävästi ruokaa ja nestettä. Nyt kun imetys on lähtenyt toimimaan tarkoitus olisi imettää Abua noin 6-7 kuukautiseksi.  

Imetysajan ruokavalio on raskausaikaan verrattuna muuttunut siten, että syön entistä enemmän hiilareita ja vähemmän makeita. Syön aamiaisen, kunnon lounaan, pienen välipalan sekä päivällisen. Miehen mukana rytmi on muuttunut myöhäisemmäksi kuin mitä itse haluaisin, ja syödäänkin päivällistä vasta kahdeksan aikaan illalla. Imetys lisää energiantarvetta vain noin 500 kalorin verran, mutta itse olen yöimetysten aikaan hurjan nälkäinen ja aamulla koittaa lähes nälkäkuolema. Nyt jääkaapissa onkin pieniä rahkavälipaloja, jos yöllä on pakko syödä jotain.

Yritän panostaa ruuan laatuun ja syödä paljon tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ihan Abunkin hyvinvoinnin kannalta, mutta ajanpuute pakottaa välillä menemään siitä missä aita on matalin. Raskausaikana aamiaisena oli yleensä smoothie ja kananmuna jossain muodossa. Nykyään syön joko puuroa tai mysliä marjoilla ja rahkalla sekä pienen palan ruisleipää. Jos Abu nukkuu aamulla tarpeeksi pitkään, saatan ehtiä panostamaan terveellisempään aamiaiseen kuten tänään aamulla. 


Aamiaiseksi tein tänään siis vihersmootien ja amarattipuuroa mansikoilla ja manteleilla. Vihersmoothieen laitoin banaanin, kiwin, kourallisen pinaattia, kookoshiutaleita, chia-siemeniä sekä mantelimaitoa. Amarantti oli itselleni täysin tuntematon, kunnes löysin netistä ohjeen amaranttipuuroon. Amarantti on Meksikossa ja Perussa käytetty perinteinen vilja (tai itse asiassa "valevilja"), jota käyttivät jo Asteekki-intiaanit. Amarantti-kasvin siemenet sisältävät hurjasti proteiinia ja terveellisiä ravintoaineita kuten kalsiumia, magnesiumia ja C vitamiinia. Löysin Punnitse & Säästä kaupasta amaranttia, joten ostin sitä kokeilumielessä pienen määrän. Liotin siemeniä yön yli pienessä määrässä vettä, keitin siemeniä suolatussa vedessä noin puoli tuntia, lisäsin pienen määrän mantelimaitoa ja voilà - puuro on valmis. Maustoin puuron pakastemansikoilla, ruohituilla manteleilla ja hunajalla. Puuron maku oli aika erilainen, mutta mieto ja maustui ihan kivalta lisukkeiden kanssa.

Abulla on ollut tällä viikolla mahavaivoja, joiden syyksi epäilen suklaan syöntiä. Löysin kaapista joulusuklaan jämiä, jotka katosivat parempiin suihin (eli omaani!) heti alkuviikosta. Abu tuntuu kärsivän omasta suklaanhimostani, joten täytyy lopettaa vähäinenkin suklaaherkuttelu!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuntoilua raskauden jälkeen

Synnytyksestä on kohta 6 viikkoa, ja huomenna lääkärin lopputarkastuksessa koittaa lopullinen totuuden hetki - miten hyvin olen palautunut synnytyksestä. Nyt voikin alkaa vähitellen miettiä urheilemista ja kropan kursimista kasaan.

Kotivaa'an mukaan varressa roikkuu vielä muutama ylimääräinen kilo, jonka toivon saavani pois kesään mennessä. (Bikinikuntoon!) Mitään hullua treenirytmiä en aio suunnitella, vaan palata vähitellen takaisin urheilun pariin ja lisäillä tahtia sekä intensiteettiä oman jaksamisen mukaan. Ennen raskautta, eli heti meidän häiden jälkeen, olin elämäni kunnossa. Kuten kaikki morsiammet, halusin näyttää parhaimmaltani häissämme ja noudatin aika tiukkaa vähähiilihydraattista ruokavaliota ja urheilin keskimäärin 5-7 tuntia viikossa.  Pyöräilin töihin, lenkkeilin, kävin salilla, ratsastin... Alkuraskaudessa jatkoin samaa urheilumäärää kuin siihenkin asti, vaikka ehkä hiukan kevennettynä. Jätin ratsastuksen kuvioista turvallisuuden takia ja kevensin tahtia muissa lajeissa. 

Nyt kevään liikuntasuunnitelmissa on käydä 2-3 kertaa viikossa reippaalla vaunukävelyllä/juoksulla. Sykkeen saa aika hyvin ylös reippaalla kävelytahdilla kun edessä työntää usean kilon painoista vaunulastia. Lisään joukkoon lyhyitä juoksupätkiä, joiden nopeutta ja pituutta lisään vähitellen. Vaikka meidän Briot eivät olekaan juoksuvaunut, niillä pystyy hyvin juoksemaan lyhyitä pätkiä tasaisella alustalla. Mitään kunnon juoksulenkkiä en tosin lähtisi niillä tekemään. Aloitin lenkkeilyn jo viime perjantaina 45min reippaalla kävelyllä Abun vedellessä hirsiä vaunuissa. Paikoitellen hölkkäilin lyhyesti vaunuja työnnellen ja ihan hyvältähän sellainen kevyt juokseminen tuntui... edellisen kerran hölkkäilin joskus syyskuussa, joten aika rapakunnosta on noustava! Samalla huomasin kuinka keskivartalon lihaksisto on ihan rappiolla ja lantionpohjan lihakset tarvitsevat lisää jumppaa. Piti kunnolla keskittyä pitämään keskivartalo ja muut paikat tiukkoina juoksupätkien aikana.

Vatsalihastreeni saa odottaa vielä jonkin aikaa. Testasin viime viikolla kuinka erillään vatsalihakseni vielä ovat ja tunsin noin sormen levyisen raon lihasten välillä. Odotan vielä hiukan ennen kuin alan treenaamaan mahaa kuntoon. Ennenaikaisesti vatsalihasten jumppaaminenhan voi päinvastoin pahentaa erkaantumista ja jättää lihakset pysyvästi erilleen. Lihasten erkaantuminen kannattaa testata ennen kuin harkitsee treenin alkua, jottei joudu ojasta allikkoon. Samalla kannattaa treenata kunnolla lantionpohjan lihaksia, jotka tukevat koko keskivartaloa.

Kuva
Ilmoittauduin viime viikolla huhtikuussa alkavalle BabyPilates-kurssille. Kurssilla treenataan erityisesti lantionpohjan lihaksia. Samalla se on tälle äidille hyvä keino tavata muita äitejä harrastuksen parissa. Abu on vielä mielestäni liian pieni ryhmäjumppiin, mutta kuukauden päästä ollaan taas vanhempia ja viisaampia.

Kevään treeniohjelma tulee siis sisältämään vaunulenkkejä 2-3 kertaa viikossa, babypilates-kurssi, vatsalihastreeniä, sekä kuntosalia. Kesällä alkaa taas mun hullu harrastus - suunnistus. Siellä vasta tarvitsee juoksu- ja lihaskuntoa, jotta jaksaa nostaa jalkaa ja kiivetä kallioille. Samoin viime kesältä peruutettu estekurssi on siirtynyt tälle kesälle. Ratsastuskin on loistavaa keskivartalon treeniä; keskivartalon lihaksia tarvitsee jos ei halua tippua selästä. 

Aktiivinen kevät tiedossa! Miten te muut äidit olette alkaneet kuntoilemaan synnytyksen jälkeen?