sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Yh-äiti

Mies lähti aamulla ensimmäiselle työmatkalleen sitten Abun syntymän - viikoksi jenkkeihin. Oma jaksaminen ja pärjääminen hiukan jännittävät sekä itseäni että miestä, olenhan 24/7 vastuussa ja hoitamassa Abua. Tällä viikolla en voi ojentaa Abua miehen syliin kun itse lepäilen, en antaa miehen nukuttaa Abu jumppapallolla uneen, enkä jäädä sänkyyn nukkumaan kun mies käy vaihtamassa aamun ensimmäisen vaipan.

Aamu ei mennyt erityisen lupaavasti, heräsin jo aamuyöstä kun Abu kiljaisi kovaa ja korkealta. Siinä olikin pieni maistiainen aamun tapahtumista, sillä miehen suljettua oven takanaan alkoi pikku miehen show... Abu alkoi kiljumaan, ei huutamaan vaan ihan oikeasti kiljumaan, kuin sika jota tapetaan ja sellaisella äänenvoimakkuudella, jota en tiennytkään herralla olevan. Muutaman minuutin kiljumisen jälkeen hän rauhoittui, mutta sama toistui useasti aamun aikana. Istuin siis vuorotellen sohvalla, vuorotellen jumppapallolla imettämässä tai rauhoittelemassa Abua koko aamun ja oma aamiainen tuli nielaistua vasta lähempänä puolta päivää. Meidän pieni kakkakone ilmeisesti kärsi ummetyksesta ja olo helpottui myöhemmin päivällä kun kakka lähti taas liikkeelle.

Käytiin päivällä Abun kanssa reippaalla kävelyjuoksulla ja päiväunet jatkuivat lenkin jälkeen niin pitkään, että piti pariin otteeseen käydä kurkkaamassa vaunuissa ollaanko siellä edes elossa. Heräämisen jälkeen loppuilta menikin sohvalla ja jumppapallolla - iltatankkaus alkoi jo aikaisin ja mahavaivat alkoivat taas hiukan vaivaamaan. Abulla on nyt alkanut hurja puklailu, yhden rinnan imettämisen jälkeen täytyy röyhäyttää ja aina ruokailun jälkeen tulee pukluja. Mulla on säännöllisesti pusero täynnä puklujälkiä ja pulautettu maito on mun uusi hajuvesi. Sänky on öiden jäljiltä pukluista märkä ja läikykäs. Iltatankkauksen kohdalla tämä tarkoitti siis lukemattomia pukluja ja jatkuvaa rinnan vaihtoa. Siinä hössäkässä jumiuttuivat jo valmiiksi kipeät niska ja hartiat..

Ei kyllä käy kateeksi yh-äitejä, sen verran rankka oli ensimmäinen päivä yksin Abun kanssa. Onneksi arkipäivät menevät aika vauhdikkaasti lounastreffien ja iltavierailuiden merkeissä. Vaikka moni kaveri on muuttanut Espoon lapsilähiöihin, on keskustassakin sentään vielä seuraa tällaiselle city-mamalle, ainakin arkipäivisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti