Kuulumisia

Blogissa on ollut hurjan hiljaista, liian hiljaista.. Kirjoittaminen on ollut mielessä joka päivä, mutta energiaa ja aikaa on ollut vähemmän kuin halua. Viime viikon matka meni hyvin, sain nukuttua ja liikuttua enemmän kuin kotona. Menin ajoissa nukkumaan ja hyödynsin aamun tunnin lenkkeilemällä Berliinin Tiergartenin puistossa. Ihanaa!  

Tämä mennyt viikko on puolestaan ollut hiukan helpompi töiden osalta, ei ole ollut ihan niin kiireistä kuin aiemmin. Olen yrittänyt lähteä ajoissa hakemaan Abua päiväkodista, mutta ne ruuhkat.. Nyt yksityisautoilijana huomaa miten älytömiä ruuhkia tietyissä kohdissa on aina ruuhka-aikaan. Jokaisessa autossa istuu tietysti vain yksi henkilö - kuski itse. Katsotaan auttaako ruuhkaan jossain vaiheessa valmistuva Länsimetro yhtään. Todennäköisesti ei. Itse matkustaisin mieluummin julkisilla, koska voisin käyttää työmatka-ajan jotenkin hyödyksi, voisin lukea kirjaa, tehdä töitä (vaikka heiluvassa bussissa se on hiukan haasteellista), tai päivittää tätä blogia! Autolla tosin matka-aikani puolittui ja ruuhkavuosielämässä se on iso päivittäinen säästö. 

Töiden jälkeen olemme Abun kanssa olleet lähinnä kotona sisätiloissa, luettu kirjaa, leikitty legoilla ja vain hassuteltu. Tänään olimme pojan kanssa aikaisemmin kotona, joten ehdittiin vielä iltapäivästä lähteä asioille kauppaan ja postiin. Nappasin kaupasta jätskin ja mentiin vielä lyhyeksi ajaksi puistoon keinumaan. Abukin oli hyvällä tuulella koko päivän, monena päivänä poika on olllut todella kiukkuinen ja kärttyinen. Jatkuisipa hyvä tuuli koko viikonlopun! Tällaisia kaikkien iltapäivien tulisi olla - rentoa ja huoletonta aikaa.

Palasia arjesta

Mun täytyy myöntää, että elämämme on aika tylsää tällä hetkellä. Arki sujuu rattoisasti työn ja perheen kanssa, vapaa-aikaa ja omaa-aikaa on vähän, mutta kuitenkin jonkin verran. Viikolla juoksen aamulla töihin, iltapäivällä päiväkotiin hakemaan Abu, kotiin syöttämään poika ja iltaisin yritän tehdä jotain omia juttuja.  Tässä kirjoituksessa ei ole mitään punaista lankaa, vaan halusin jakaa joitain hetkiä meidän kesäisestä arjesta!

Eräs tunnettu naispuolinen toimitusjohtaja sanoi juuri tänään eräässä tilaisuudessa, että parasta lapsissa on se, että itsekin katsoo asioita eri tavalla. Se on totta - Abu ihmettelee lintuja, koiria, kukkia, puita.. Kaikki on uutta ja ihmeellistä, ja itsekin tulee huomattua maailma kuin uusin silmin. Ihana kevät ja ihanat kukat. Töölö on ollut täynnä kauniita kukkia, voikukista istutettuihin narsisseihin.

Parasta ovat ne hetket, kun olemme kaikki kolme yhdessä. Niitä hetkiä on liian vähän, mutta menneellä viikolla saimme viettää harvinaisen iltapäivän yhdessä ihanassa naapurustossamme. Abun päiväkotiryhmällä oli kevätjuhla, jonka jälkeen lähdimme kävelylle rantaan ja seikkailimme puistossa. Kummallakin vanhemmalla tuli tippa linssiin kevätjuhlissa - siellä se meidän pieni mutta iso poika istui muiden joukossa ihmettelemässä ja lauleskelemassa.

Abu juoksee jo melkoisella vauhdilla ja yleensä aina suinpäin kohti tilanteita, joten perässä on pysyttävä. Mies yritti saada pojan kiinni, että pääsisimme kotiin iltapesulle.

Abu rakastaa kylpemistä. Jos amme on esillä, niin poika hyppää sinne - vaikka vaatteet päällä! Kylvetämme Abun yleensä joka arki-ilta, sillä poika on niin yltä päältä hiekassa päiväkodin jälkeen. Ammeesta nouseminen on joka kerta kamala tappelu, sillä Abu haluaa kammeta itsensä takaisin veteen.

Abun hiukset ovat hyvin epäsuomalaisen paksut ja kasvavat vauhdilla. Olen leikannut Abun hiukset toistaiseksi itse kotona ja ostin tätä varten kunnon hiustenleikkaussakset. Lapsen hiusten leikkaaminen on muuten stressaavaa hommaa, koska koko ajan täytyy varoa ettei sakset osu silmiin tai muuten satuta. Yleensä leikkaan Abun hiukset ammeessa, jolloin Abun mielenkiinto on vesileikeissä. Jälki ei ole mitään ammattitasoa, mutta saadaan ainakin silmät esiin tukan alta. Edellisellä kerralla onnistuin vahingossa leikkaamaan saksilla korvaan (sitä itki sekä äiti että poika!), joten keksin viimeistellä tukanleikkuun pinnatuolissa, lastenohjelmien ääressä.

Abun reviiri kotona on laajentunut, nyt hauskaa on kaivella tavaroita ulos laatikoista. Mikään laatikko ei ole turvassa kun pieni myyrä kaivelee kattiloita, patalappuja, kosmetiikkaa, ja hiusjuttuja laatikoista. Ärsyttävintä on, että Abu on ymmärtänyt että tavaroiden päällä seistessä ylettää myös muihin tavaroihin. Olen saanut pojan kiinni seisomasta ylösalaisin olevan kattilan päällä ja yrittäen kurkottaa tiskipöydälle. Minun ja miehen täytyy koko ajan olla silmä tarkkana ettei käsiin satu mitään vaarallista. Veitset pitää siirtää tarpeeksi kauas pöydän reunasta ja siirtää kosmetiikat ylähyllyille. Taitoa alkaa olemaan, muttei vielä järkeä! 

 Kesän paras ravintola on ihan meidän lähellä. Kulttuuritehdas Korjaamo on avannut kesäpihansa, joka on ihan mahtava lapsiperheille. Kävimme tänään illalla testaamassa paikan valikoimaa ja ilahduin. Piha on tarpeeksi iso ja kaukana autotiestä, että pojan voi jättää yksin tutkimaan ympäristöä. Hiekkalaatikko ei tosin jaksanut kiinnostaa, vaan Abu oli kiinnostuneempi linnuista, oksista ja muista asiakkaista. Jouduin pariin otteeseen käymään hakemassa Abun muiden seurueiden luota, jonne hän päätyi juttelemaan. Mahtavaa, että poika on sosiaalinen ja iloinen, mutta namusetä-varoitustarinat täytyy näköjään kertoa jo oletettua aikaisemmin... 

 

Vinkkejä kiireisten aamujen pelastukseksi

Kiire, lyhyet yöunet, uusien rutiinien rakentaminen, kiukutteleva lapsi, likaiset vaatteet, sotkuinen koti. Näistä on ruuhkavuodet tehty. 

Arkipäivät menee vauhdilla ja viikonloppuisin toiveena on vain kunnon yöunet. Abu heräsi viime viikolla melkein joka aamu 5.30-6.00 välillä, eikä sen jälkeen auttanut mikään enää nukahtamiseen. Arkipäivät pysyy kasassa vain jonkinlaisen rutiinien ja suunnitelmallisuuden voimin. Meillä on päiviin tarkka työnjako miehen kanssa ja kaikki isommat kodinhoidot ja -huollot yritetään jaksaa tehdä viikonloppuisin. Minä syötän Abun, mies pukee ja vie Abun päiväkotiin. Yritän olla töissä mahdollisimman aikaisin, jotta ehdin viimeistään puoli viideltä hakemaan Abun päiväkodista. Haen pojan hoidosta, ja syötän illallista. Mies tulee kotiin yleensä vasta juuri ennen unirutiinien aloittamista, joten koko iltapäivä on selvittävä yliväsyneen lapsen kanssa. Abu on päivähoidon jälkeen todella väsynyt ja suurin väsymys (nimetty kauhujen tunniksi) iskee kuuden ja seitsämän välillä. Siinä vaiheessa välipala on syöty, Pikkukakkonen loppunut, ja yliväsymyksen ja tylsyyden yhdistelmä tuo känkkäränkän taloon. Abu pomppii sohvalla (heti kun silmä välttää, ja useasti tippuu siitä lattialle), siirtelee mattoa, heittää tavaroita laatikoista, ja saa kiukkukohtauksia kun kaiken tämän kieltää.

Meidän arjen helpottaja on siis yksinkertaiset asiat: suunnitelmallisuus ja ennakointi. Meidän aamuista ei tulisi mitään ilman edellisen illan valmisteluja ja suunnitelmia. Tässä vinkkejä muidenkin kiireisiin aamuihin!

Aamiaistarvikkeet valmiiksi pöydälle. Voileipiä ei oikein voi tehdä valmiiksi pöydälle, mutta muuten aamiaista voi valmistella jo edellisena iltana. Laitan itselleni aina myslin kaikilla mausteilla valmiiksi kulhoon; aamulla sekaan voi vain kaataa maitoa ja syödä. Samoin Abun puurokattila on aina oltava pestynä valmiusasennossa hellalla. Jos juodaan aamukahvit, laitan kahvin valmiiksi keittimeen ja aamulla voin vain painaa nappia. Kahvi ja Abun puuro valmistuu vaikka suihkun aikana. Mietin illalla etukäteen mitä aion aamulla syödä ja asetan ainakin omat astiat (mies ei välttämättä aina edes syö aamiaista) valmiiksi esille, niin niitä ei tarvitse aamulla kaivella kaapeista. 

Päiväkotitarvikkeet valmiiksi esille. Asetan Abulle aina puhtaan vaatekerraston hoitopöydän viereen, jotta aamulla kiireessä ei tarvitse kaivella vaatteita. Ilmatieteenlaitoksen nettisivut ovat uusi suosikkini, edellisenä iltana katsotaan säätiedotus ja mietitään onko päiväkodissa kaikki tarpeellinen päivää varten. Tänään aamulla vietiin päiväkotiin uudet kumisaappaat, viime viikolla vietiin aurinkohattu ja aurinkorasvaa. Koska mies vie pojan hoitoon, laitan aina vaunujen päälle valmiiksi takin ja pipon/hatun, joka laitetaan seuraavana päivänä päälle. 

Omat vaatteet esille. Omatkin vaattet on hyvä olla asetettu esille aamua varten, tai ainakin mietitty mitä päälleensä haluaa seuraavana päivänä laittaa. Niitäkin päiviä on, kun joudun kaivamaan puhtaita housuja ja silittämään ryppyistä paitaa kelloa vilkuille ja itkevää lasta hyssytellen. Ei siis mikään optimaalinen tilanne, mutta siihen voi vaikuttaa ennakoimalla. 

Asunto siistiksi aamua varten. Tiskikoneen pitää olla tyhjennetty aamua varten, muuten tuloksena on tiskikaaos altaassa ja siivousurakka heti töiden jälkeen. Töiden ja päiväkodin jälkeen me olemme kaikki niin väsyneitä, että kukaan ei ihan tosissaan halua siivota tiskivuorta ja tyhjentää astianpesukonetta. Tämä ohje on meillä kaikkein hankalin noudattaa, sillä syömme yleensä illallista vasta Abun mentyä nukkumaan. Tiskikoneen pesuohjelmat kestävät niin pitkään, että tyhjentäminen jää yleensä miehen vastuulle - eikä siis aina toteudu. 

Viikon ruuat tehdään etukäteen. Olemme pyrkineet tekemään viikon ruuat etukäteen sunnuntaina, jotta iltaisin ei tarvitse alkaa kokkailemaan. Sunnuntaina tehdään paria eri ruokaa jääkaappiin tai pakastimeen, joita voi syödä pitkin viikkoa. Tietysti välillä tylsistyttää syödä kolmatta päivää samaa ruokaa, mutta valmis ruoka vain helpottaa elämää niin huomattavasti. 

Arki on siis aikamoista selviytymistarinaa, mutta tämä elämäntilanne on meille vielä uusi. Abu on ollut vasta pari viikkoa kokopäiväisenä päiväkodissa, ja minä töissä. Eniten toivon, että Abun yöunet pitenevät eikä meidän kaikkien tarvitse enää herätä ennen kuutta. Vaikka lähden aamuisin aikaisin töihin, olisi niin toivottavaa saada nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Onneksi viikonloppuna on äidin pakomatka terveyteen - pitkään odotettu BoostCamp! Tiedossa on hikiurheilua, joogaa, terveellistä ruokaa, omaa aikaa kavereiden kanssa - ja unta. Paradise on earth? ;-)

 

Lisätienestejä kotiäideille

Hoitovapaa on sellaista taloudellisen niukkuuden aikaa, että en itse voinut kovin pitkään olla poissa työelämästä. Toisaalta, en myöskään halunnut olla kotona vuosikausia, vaan halusin takaisin työelämään ansaitsemaan ja käyttämään aivojani. Ruuhkavuodet ovat vasta alkaneet, mutta voin jo nyt myöntää että tekee tiukkaa jaksaa pitkää työpäivää ja työmatkaa, sekä jaksaa tehdä mitään kotihommia enää iltaisin. Päivisin olo on työn takia energinen, mutta iltaisin olen todella väsynyt. 

 

Kotiäidin elämä oli helpompaa, mutta ne laskutkin on maksettava ja olisihan se kivaa ostaa itsellekin joskus jotain uutta. Millä tavalla kotiäiti voisi siis helposti ansaita lisää rahaa äitiys- tai hoitovapaalla? 

 

Suomessa on juuri aloittanut yritys, Crowst, joka tarjoaa helpon tavan tienata pientä lisärahaa. Maailmalla tunnettu, mystery shopping -tyylinen idea, on nyt saapunut Suomeenkin. Idea on helppo: lataa sovellus puhelimeesi, vastaa kyselyihin, ja saat tilillesi rahaa ja/tai pisteitä. Pisteitä voit käyttää myöhemmin osana lahjakorttien lunastusta, ja pisteitä kerryttämällä etenet yhteisössä ylemmälle tasolle. Mitä korkeammalla tasolla olet, sitä enemmän voit ansaita erikoistehtävillä ja -kyselyillä.

 

 

 

Crowst-sovellus löytyy Google Play Storesta Android puhelimille, ja voit heti lataamisen jälkeen päästä tienaamaan pisteitä ja rahaa.

 

Kuulostaako helpolta? Sitä se on! Rekisteröidy ja lataa sovellus Google Play Storesta niin pääset heti katsomaan mistä puhutaan.  

 

 

Yhteistyössä Crowst.

 

Viimeinen päivä hoitovapaalla

Tämä postaus piti itse asiassa julkaista jo viikolla, mutta blogin päivitys on jäänyt jälkeen - no, itse asiassa otsikon takia. Hoitovapaa loppui, minä palasin töihin ja Abu aloitti kokopäiväisenä tarhassa. Vihdoin on viikonloppu ja aikaa. Mikä siis olisikaan parempi aika panostaa taas blogiin kuin lauantai, joka sattuu olemaan vappuaatto. Abu nukkuu päikkäreitä ja mies lähti ostamaan grillattavia vappubileisiin, jonne lähdemme iltapäivällä.

Blogin otsikko siis kertoo syyn kiireeseen, tiistai oli viimeinen päivä hoitovapaalla kun siirryin takaisin toimistoelämään. Uudet hommat alkoivat keskiviikkona, ja loppuviikko onkin mennyt ruuhkavuosien alkuun totutellessa. Arjen pyörityksestä ja Abun kokopäiväisestä päiväkotihoidosta myöhemmin lisää, vaikka voin jo nyt sanoa että ensimmäisetkin kolme päivää väsyttivät hurjasti.

Yritin pitää viimeisen päivän "erikoisena" päivänä ja jaksaa ajatella koko ajan, että elän viimeisiä hetkiä lapsen kanssa kotona, mutta niinhän se päivä vain meni omalla rutiinillaan. Lapsen kanssa rutiinit määräävät tahdin, ja lapsen (ja oma) mieliala vaikuttaa siihen, tuleeko päivästä kiva vai ei. Yritin myös valmistella loppuviikkoa niin, että pesin pyykkiä etukäteen ja tein isomman satsin ruokaa ettei heti illalla tarvitse kokata.

Abu toimi pikku apulaisena pyykkikoneen täyttämisessä. Pojan mielestä on hauskaa kurkkia pyykkikoriin ja kannella sieltä vaatteita koneelle. Yleensä tosin vaatteista ei päästetä irti pesukoneen luona, vaan niitä kannellaan sitten ympäri asuntoa. 

Ruokailun jälkeen lähdettiin keskustaan asioille. Tiistaiksi oli tietysti sattunut tylsä sadepäivä, joten vaunujen sadesuoja piti pakata mukaan. Yleensä en käytä sadesuojaa kuin vain kamalassa kaatosateessa, sillä se on niin hankala laittaa Briojen ylle, varsinkin kun käytössä on istuinosa. Vaunukopan kanssa sadesuoja jotenkin toimi paremmin.

Iltapäiväruokailun jälkeen leikittiin kotona. Abusta huomaa jo sen, että omat tutut lelut eivät jaksa viihdyttää ja jossain vaiheessa alkaa kyllästyminen, joka ilmenee ärsyttävänä levottomuutena ja riehumisena. Siinä vaiheessa yleensä lähdetään ulos puistoon. Onneksi meillä on korttelin päässä kiva pikku puisto, jonne yleensä mennään. Pienelle pojalle siinä on ihan riittävästi tekemistä. Ongelmana on vain se, ettei leikkipaikan ympärillä ole aitaa ja siitä pääsee siis juoksemaan muualle puistoon. Abu aina välillä muistaa, että karkuun oli kiva juosta ja lähtee töpöttämään pois. Juoksu on vielä niin hidasta, että karkulaisen saa nopeasti tosin kiinni.

Lapset ja kura, ihan ihmeellistä miten se muta kiehtoo niin paljon. Abukin lapioi (tai yritti, vielä ei ole koordinaatio ihan niin kehittynyt) vettä lammikoista ja olisi halunnut mennä pomppimaan lätäkköön. Muuten lätäköissä saa mielestäni pomppia, mutta meillä ei ole vieläkään hankittuna kumisaappaita. Houkuttelin Abun siis pois lammikoista liukumäkeen, kiipeilytelineeseen tai keinuun. Abun ilmaiseksi saatu sadeasu on vielä vähän iso, mutta se ei haitannut menoa.

Puiston jälkeen katsottiin Pikku Kakkonen ja syötiin välipalaa. Sormiruokailu ei ole edelleenkään suuri menestys, sillä Abu haluaa syömisen sijaan heittää kaikki palat lattialle tai muussata ne pöydällään. Onneksi syöminen lusikalla alkaa vähitelleen sujumaan ja ruoka päätyy  joskus jopa suuhun. 

Viimeinen päivä ei tuntunut mitenkään lopulliselta ja kamalalta, ehkä sen takia että olen oikeasti halunnut palata työelämään jo muutaman kuukauden ajan. Tietysti vähän jännittää miten uutta arkipyöritystä jaksaa pidemmän päälle. Nyt kesäaikaan on helppoa, mutta kun talvi ja pimeys iskee päälle miten jaksan juosta töihin, olla tehokas, ja olla lapselle jotenkin läsnä myös illalla? Toisaalta luulen, että kaikki työhön palaavat naiset miettivät samoja asioita, ainakin jossain vaiheessa. 

Hauskaa vappua! 

Tahti hidastuu... ja kiihtyy!

Blogissa on ollut viime aikoina vähän hiljaisempi päivitystahti. No, en ole koskaan ollut yksi niistä bloggaajista jotka päivittävät joka päivä sata kuvaa siististä valkoisesta kodistaan ja lapsen uusista merkkivaatteista. Nyt on kuitenkin sata asiaa tapahtumassa samaan aikaan ja on pakko priorisoida ajankäyttöä. 

Kuten rivien välistä (ja suoraan riveiltä) on pystynyt lukemaan, etsin uusia töitä. Päätin loppuvuodesta lähteä vanhasta työpaikasta ja löytää uudet kuviot post-baby uraelämälle. Työnhaku on kasvanut kevään mittaan silloin-tällöin ajattelusta ihan aktiiviseksi työnhauksi. Tämä prosessi vie tällä hetkellä lähes 100% kaiken käytettävissä olevan ajan, eikä sekään ole paljoa. Kuten kaikki pienen lapsen vanhemmat tietävät, lapsen hereillä ollessa ei ole kovin paljoa mahdollisuuksia saada omaa aikaa koneella, saatikka puhelimessa. Aikaa tälle urasuunnittelulle ja työnhaulle on siis tasan Abun päikkäriajat ja illat Abun nukkumaanmenon jälkeen. Eli noin 4 tuntia päivässä, jos siis haluaa joskus nukkua, syödä ja keskustella aviomiehen kanssa... 

Tähän päälle olen vielä lupautunut mukaan pariin vapaaehtoiseen juttuun, jotka ovat tietysti ensisijaisesti hauskoja ja mielenkiintoisia, mutta jotka myös kehittävät ammatillista osaamistani sinne suuntaan minne haluan jatkossa edetä. Näissä lisähommissa on onneksi se hyvä puoli, että niitä(kin) voi tehdä omalla ajalla - eli siis päikkäriaikoina ja illalla. 

Samalla olen alkanut pohtimaan pienimuotoisen oman yrityksen perustamista, sisustuskauppaa verkkoon. Olen jo pitkään halunnut luoda jotain omaa ja päästä kokeilemaan yrittäjyyttä. Tällaisen yrityksen perustaminen myös tukisi omia uratavoitteita ja tulevaisuuden haaveitani. Nyt olisi elämässä sellainen mahdollisuus, että voisin saada yrityksen perustamiseen tukea ja sparrausta, ja, mikä tärkeintä, taloudellinen tilanteeni sallisi yrittäjyyden. Tai ainakin sen selvittämisen, voisiko yritys tuottaa edes sivutoimisesti tuloa. Yritysajatus on tosiaan vasta suunnitelmavaiheessa, ja on aivan realistista ettei idea etene ajatuksesta käytäntöön. Ainakaan tässä vaiheessa elämää, ehkä siihen löytyy mahdollisuus joskus myöhemmin.

Työnhaku, vapaaehtoiset hankkeet ja mahdollinen yritysidea nousevat tässä vaiheessa siis prioriteettilistallani ylimmäksi, joten blogille jää väistämättä vähemmän aikaa. Blogia en kokonaan jätä, mutta kirjoitusten välille saattaa jäädä muutamien päivien taukoja. Älkää siis kokonaan unohtako Abua ja minua, kertoilen kyllä kuulumisia säännöllisesti!