Lukuunottamatta lähes päivittäisiä lounastreffejä, olen päivät yksin kotona Abun kanssa. Yritän jaksaa puhua Abulle jotain järkevää (kuten lukea Hesarin juttua YK vuosituhattavoitteista mutta Abu alkoi heilua niin että tarvitsin kummatkin kädet ettei pudonnut), mutta monesti keskustelut rajoittuvat, no, alapääjuttuihin. Ja ei-niin yllättäen monet keskustelunavaukset alkavat sanalla OHO.
"OHO, mikä töräys, tuliko sulta nyt kakka?"
"Mennään katsomaan onko sulle tullut kakka!"
"Oho, iso kakka! Nyt pestään pylly."
"Kuivataan pylly joka puolelta... Kuivataan täältä. Ja täältä. Ja täältäkin kuivataan. Noniin, nyt on kuiva pylly!"
"Oho, tuliko nyt uusi kakka! Ei haittaa, laitetaan uusi vaippa..."
Välillä mietin kasvaisiko lapsista fiksumpia jos niille jaksaisi puhua aikuisten asioita. Vaikka vaalituloksesta. Tai Suomen taloudellisesta tilanteesta. Ehkä Abusta kuoriutuu lapsinero, jos jaksan lukea hänelle päivän politiikkaa. Ja soittaa klassista musiikkia.
Pitänee kokeilla.
Pitänee kokeilla.
