lauantai 30. huhtikuuta 2016

Viimeinen päivä hoitovapaalla

Tämä postaus piti itse asiassa julkaista jo viikolla, mutta blogin päivitys on jäänyt jälkeen - no, itse asiassa otsikon takia. Hoitovapaa loppui, minä palasin töihin ja Abu aloitti kokopäiväisenä tarhassa. Vihdoin on viikonloppu ja aikaa. Mikä siis olisikaan parempi aika panostaa taas blogiin kuin lauantai, joka sattuu olemaan vappuaatto. Abu nukkuu päikkäreitä ja mies lähti ostamaan grillattavia vappubileisiin, jonne lähdemme iltapäivällä.

Blogin otsikko siis kertoo syyn kiireeseen, tiistai oli viimeinen päivä hoitovapaalla kun siirryin takaisin toimistoelämään. Uudet hommat alkoivat keskiviikkona, ja loppuviikko onkin mennyt ruuhkavuosien alkuun totutellessa. Arjen pyörityksestä ja Abun kokopäiväisestä päiväkotihoidosta myöhemmin lisää, vaikka voin jo nyt sanoa että ensimmäisetkin kolme päivää väsyttivät hurjasti.

Yritin pitää viimeisen päivän "erikoisena" päivänä ja jaksaa ajatella koko ajan, että elän viimeisiä hetkiä lapsen kanssa kotona, mutta niinhän se päivä vain meni omalla rutiinillaan. Lapsen kanssa rutiinit määräävät tahdin, ja lapsen (ja oma) mieliala vaikuttaa siihen, tuleeko päivästä kiva vai ei. Yritin myös valmistella loppuviikkoa niin, että pesin pyykkiä etukäteen ja tein isomman satsin ruokaa ettei heti illalla tarvitse kokata.

Abu toimi pikku apulaisena pyykkikoneen täyttämisessä. Pojan mielestä on hauskaa kurkkia pyykkikoriin ja kannella sieltä vaatteita koneelle. Yleensä tosin vaatteista ei päästetä irti pesukoneen luona, vaan niitä kannellaan sitten ympäri asuntoa. 


Ruokailun jälkeen lähdettiin keskustaan asioille. Tiistaiksi oli tietysti sattunut tylsä sadepäivä, joten vaunujen sadesuoja piti pakata mukaan. Yleensä en käytä sadesuojaa kuin vain kamalassa kaatosateessa, sillä se on niin hankala laittaa Briojen ylle, varsinkin kun käytössä on istuinosa. Vaunukopan kanssa sadesuoja jotenkin toimi paremmin.






Iltapäiväruokailun jälkeen leikittiin kotona. Abusta huomaa jo sen, että omat tutut lelut eivät jaksa viihdyttää ja jossain vaiheessa alkaa kyllästyminen, joka ilmenee ärsyttävänä levottomuutena ja riehumisena. Siinä vaiheessa yleensä lähdetään ulos puistoon. Onneksi meillä on korttelin päässä kiva pikku puisto, jonne yleensä mennään. Pienelle pojalle siinä on ihan riittävästi tekemistä. Ongelmana on vain se, ettei leikkipaikan ympärillä ole aitaa ja siitä pääsee siis juoksemaan muualle puistoon. Abu aina välillä muistaa, että karkuun oli kiva juosta ja lähtee töpöttämään pois. Juoksu on vielä niin hidasta, että karkulaisen saa nopeasti tosin kiinni.



Lapset ja kura, ihan ihmeellistä miten se muta kiehtoo niin paljon. Abukin lapioi (tai yritti, vielä ei ole koordinaatio ihan niin kehittynyt) vettä lammikoista ja olisi halunnut mennä pomppimaan lätäkköön. Muuten lätäköissä saa mielestäni pomppia, mutta meillä ei ole vieläkään hankittuna kumisaappaita. Houkuttelin Abun siis pois lammikoista liukumäkeen, kiipeilytelineeseen tai keinuun. Abun ilmaiseksi saatu sadeasu on vielä vähän iso, mutta se ei haitannut menoa.

Puiston jälkeen katsottiin Pikku Kakkonen ja syötiin välipalaa. Sormiruokailu ei ole edelleenkään suuri menestys, sillä Abu haluaa syömisen sijaan heittää kaikki palat lattialle tai muussata ne pöydällään. Onneksi syöminen lusikalla alkaa vähitelleen sujumaan ja ruoka päätyy  joskus jopa suuhun. 


Viimeinen päivä ei tuntunut mitenkään lopulliselta ja kamalalta, ehkä sen takia että olen oikeasti halunnut palata työelämään jo muutaman kuukauden ajan. Tietysti vähän jännittää miten uutta arkipyöritystä jaksaa pidemmän päälle. Nyt kesäaikaan on helppoa, mutta kun talvi ja pimeys iskee päälle miten jaksan juosta töihin, olla tehokas, ja olla lapselle jotenkin läsnä myös illalla? Toisaalta luulen, että kaikki työhön palaavat naiset miettivät samoja asioita, ainakin jossain vaiheessa. 

Hauskaa vappua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti