tiistai 3. marraskuuta 2015

Projektipäällikkö ja metatyö

Katsoin eilen sivusilmällä kakkosen Marja Hintikka Live -showta, jossa puhuttiin perheen projektipäälliköstä ja metatyöstä. Pystyin täysin samastumaan keskustelunaiheeseen - metatyö on juuri se joka itseäni kuormittaa eniten ja josta olemme miehenkin kanssa keskusteltu useasti.

Metatyö on jatkuvaa aivotyötä ja asioiden suunnittelua ja asioihin varautumista. Meillä se tarkoittaa vaatteiden, ruuan ja menojen organisointia ja suunnittelua. Kun lähdetään viikonloppuna ulos asioille pitää miettiä miljoona asiaa ja varautua tuhanteen. Onko vaippakassissa tarpeeksi ruokaa ja maitoa? Onko puhtaita vaippoja mukana? Pitäisikö kävellä, jotta Abu saa nukuttua, vai hypätä ratikkaan, jos vaikka poika nukahtaisi sinne? Mies ei edes mietti näitä kuin vasta pakon edessä. 

Nainen alkaa ottamaan vastuuta metatyöstä jo heti vauvan synnyttyä, koska  kotona olevalla äitiyslomalaisella on enemmän aikaa ennakoimiseen ja suunnitteluun. Alussa suunnittelu ja miettiminen on myös hauskaa - on ihana ostaa vaatteita kasvavalle beibille ja hauskaa pakkailla vaippoja vaippakassiin. Valitettavasti se tarkoittaa monesti sitä, että metatyö jää naisen harteille myös silloin kun töihinpaluu koittaa. Olemme miehen kanssa monesti kinastelleet asiasta, sillä hän ei ymmärrä millaista suunnittelua monet arkisetkin menot vaativat. Välillä vain väsymys ja turhautuminen purkautuu ulos - en enää jaksaisi loputonta suunnittelua ja miettimistä.

Rutiinit vähentävät metatyön tarvetta. Kun päivät ja viikot sujuvat samalla kaavalla, metatyö vähenee. Ei tarvitse jatkuvasti miettiä päiväuniaikoja tai ruokailuja tai mennäkö kävelylle vai ei. Kun rutiinit romuttuvat, niin silloin metatyön määrä kasvaa moninkertaisesti. Tajusin myös, miksi kesälomareissumme Espanjaan oli rankka - osittain metatyön takia. Kyseessä oli ensimmäinen oikea ulkomaanreissu lapsen kanssa, eikä matkustamiseen ollut syntynyt kunnon rutiinia. Minä kirjoitin listan tavaroista, joita lomalla tarvitaan. Minä pakkasin tavarat. Minä suunnittelin päivän aikataulun siten, että Abu sai syötyä ja nukuttua ajoissa. Minä kävin päiväreissun jo etukäteen mielessäni läpi, jotta voisimme varautua kaikkeen mahdolliseen. Ei mikään ihme, että matkan jälkeen olin uupunut ja iloinen kotiinpaluusta. Kotona ei tarvitse tehdä näin paljon metatyötä vaan voi myös keskittyä olemiseen lapsen kanssa.

Mitä ajatuksia metatyö-ilmiö synnyttää? Miten arjen (ja juhlan) suunnittelu toteutuu teillä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti