keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Brio Smile käyttökokemukset, osa 2 - ratasosa

Tämä kirjoitus on istunut luonnoksissa pitkään, ihan liian pitkään! Minun on pitänyt kirjoittaa tänne jatkokokemukset Brio Smile -vaunuista, ja nimenomaan ratasosasta. Kirjoitin jo keväällä kokemuksista Brion vaunukopan kanssa. Meillä on ollut ratasosa käytössä nyt jo alkusyksystä lähtien, ja kokemus on ollut voittopuolisesti positiivinen.

Abu alkoi vihaamaan vaunukopassa makoilua jo kolmen-neljän kuukauden iässä, ja se johtui varmaan siitä ettei poika nähnyt kopasta minnekään muualle kuin yläilmoihin. Jossain vaiheessa ulkoiltiin lähes pelkästään Manducalla, koska vaunuissa Abu sai suunnattomat raivarit ja karjui kuin pieni eläin. Kesäaikana ulkoiltiin lähinnä pelkästään maailman parhaimmilla matkarattailla, mutta syksyllä oli siirryttävä vähän suojaavampiin Brioihin. Siirto laadukkaista ja näppäristä Mamas & Papas rattaista isompiin Brioihin oli pienimuotoinen shokki. 



Selkänojan säätömahdollisuus
Vaikka siirtyminen ketteristä matkiksista olikin lievä shokki, lopulta ainoa ominaisuus, jota todella jäin kaipaamaan matkarattaista on portaaton selkänojan säätö. Matkarattaissa selkänojan kaltevuutta sai säädyttyä ihan mihin asentoon tahansa, ja Brion kolme asentoa tuntuivat alkuun tosi rajoittavilta. Nopeasti kuitenkin totesin, että Abulla on käytössä vain kaksi asentoa - makuuasento nukkumista varten ja puolipystyasento kun poika on hereillä. Pystyasentoa käytämme todella harvoin, lähinnä vain silloin kun Abua syötetään rattaissa istuen.

Kuomun peittävyys
Brio Smilen istuimessa on hyvin peittävä kuomu, jota voi pidentää entisestään avaamalla vetoketjun ja vetämällä pienen aurinkosuojan esiin. Talvella, paksun vaunupussin kanssa, kuomun ja jalkapussin väliin jää vain pieni suojaamaton alue, joten Abu voi nukkua päikkärit hyvinkin suojassa valolta ja hälinältä. Kuomun takaosassa on pieni vetoketjulla avattava suojaluukku, josta voi kurkkia vauvan vointia. Plussaa tästä ominaisuudesta! 



Työnnettävyys
Parasta rattaissa on mielestäni työnnettävyys - Briot rullaavat kevyesti kaikilla alustoilla ja painavassakaan lastissa (Abu, pari kauppakassia, vaippakassi ja käsilaukku roikkumassa aisassa) ei työntäminen tunnu ylivoimaiselta. Kiitos etupyörien, Brioilla mahtuu liikkumaan ahtaissakin paikoissa ja kääntyminen on näppärää. Rattaita pystyy työntämään hyvin yhdelläkin kädellä ja niillä voi mennä kevyille juoksulenkeillekin. 
 
Materiaalien laatu
Brio Smile rattaat ovat rattaiden keskikastia - eivät halvimmat mutteivat myöskään markkinoiden kalleimmat. Jostain on siis täytynyt karsia, ja Briossa se on materiaalien laatu. Verrattuna matkiksiin, rattaiden valjaat tuntuvat olevan halvinta muovisekoitetta, sellaisia muovia näkee myös halvoissa urheilukasseissa. Myös kuomun kangas tuntuu olevan tosi muovista, jälleen verrattuna meidän matkiksiin. Toki materiaalien laatu on kriteerien listassa viimeisenä, kaiken muun edelle menee käytettävyys ja turvallisuus, ja ne ovat Briossa huippuluokkaa.



Takapainoisuus
Takapainoisuus oli ongelma myös vauvakopan kanssa, ja sama jatkuu myös ratasosan kohdalla. Rattaiden tasapaino tuntuu olevan enemmän rattaiden takaosassa kuin tasaisesti keskellä, joten joskus etupyörät tuntuvat olevan lähes ilmassa painavan kauppalastin kanssa. Kun tavarakorissa on painavat ostokset ja aisassa roikkuu käsilaukku, kynnysten tai vastaavien ylittäminen tuntuu epävakaalta rattaiden painon kaatuessa taaksepäin. Sosiaalinen ja utelias Abu on ollut alusta lähtien rattaissa naama menosuuntaan, joten en osaa sanoa olisiko tuntuma erilainen ja painopiste eri kohdassa jos lapsi istuisi selkä menosuuntaan.

Kaiken kaikkiaan, en ole lainkaan katunut Briojen hankintaa. Ne ovat huippuhyvät vaunut kohtuullisella hinnalla. Toki parempiakin vaunuja on varmasti markkinoilla, mutta meille Briot ovat olleet todella hyvä ostos. Meille tärkeimmät ominaisuudet olivat kapea runko, työnnettävyys ja pitkäikäisyys. Kaksi ensimmäistä ovat toteutuneet, enkä epäile etteikö Abu viihtyisi rattaissa vielä pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti