sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Let's party!

Syntymäpäivä.. eiku synttäriviikko! Abua on juhlittu Intiassa miehen sukulaisten kesken, oikeana synttäripäivänä perheen kanssa, ja tänään sunnuntaina kummien, isovanhempien, tätien, setien, ja serkkujen kanssa. Juhlat jatkuvat vielä tiistaina Abun pikkuisten kavereiden kanssa, ja ensi sunnuntaina muistetaan Abua vielä tyttöjen brunssilla.

Abu sai tämän päiväisissä perhejuhlissaan hurjasti lahjoja kaikilta - kahdet housut, hupparin, ensimmäiset duplonsa, äänikirjan sekä mahtavan kävelylelun. Poika oli vieraiden jälkeen ihan sippi, joten uni maistui.



Vielä hetki ennen ensimmäisten vieraiden saapumista juoksin tukka sekaisin pitkin kämppää asettelemassa kahvikuppeja ja tiuskin miehelle väärien kukkien ostamisesta (vaikka ne kukat on tosi kauniit, mutta siinä juhlastressissä jokainen minuutti oli tarpeen). Päätin jo, että Abun seuraavat 17 synttäriä järjestetään kylläkin jossain kahvilassa cateringin kera eikä kotona, tällaista viikonlopun kestävää järjestelystressiä ei kylläkään jaksa joka kerta. No, minäkin rauhoituin nopeasti ja iltapäivä olikin tosi  mukava sukulaisten ja kummien kera. Abu tykkäsi leikkiä serkkujensa kanssa, onhan leikkikavereiden kanssa peuhaaminen ihan erilaista kuin kotona kahdestaan oleminen minun kanssa. 

Abun ja Abun 2-vuotiaan serkkutytön synttäreitä juhlittiin Intiassa yhteisjuhlissa. Juhlat vietettiin pienessä mittakaavassa; tai "pienessä"... kotiin oli kutsuttu reilu 30 sukulaista ja perheen ystävää. Miehen sisko tekee pienimuotoista bisnestä leipomalla kustomoituja kakkuja ja oli tietysti loihtinut synttärisankareille upean kakun. Abun puoliskossa oli Muumeja, ja serkun puoliskossa oli tähti ja Humpty Dumpty.  
 

Intiassa lapsen ensimmäinen syntymäpäivä on todella iso asia. Yleensä lapsen syntymäpäivää myöskin juhlitaan isosti - vuokratussa juhlatilassa kymmenien vieraiden seurassa. Abun serkun 1-vuotisjuhlien kutsukortti oli tehty lehden kannen tyyliin, jossa kansikuvatyttönä oli tietysti itse synttärisankari. Intiassa myös synttärikakku on erittäin tärkeä; kynttilät puhalletaan heti alkuun, lauletaan (ja tiesitkö, että synttärilaulussa on toinenkin säkeistö, joka menee näin "may God bless you, may God bless you...") , ja sen jälkeen kakusta leikataan pala ja syötetään sormin synttärisankarille. Tällainen kakun leikkamisen traditio on tosin ihan jokaisessa juhlassa, meidänkin hääjuhlassa syötimme hääkakkua sormin toisillemme, vanhemmille ja perheenjäsenille. Kaikilla oli tietysti suu ja sormet ihan kermassa! 

Vaikka Abun juhlat Suomessa ovat pienimuotoisempia kuin Intiassa, juhlitaan niitä nyt ainakin tällä kertaa määrällisesti enemmän. Kotiimme ei muutenkaan mahdu ihan hirveän paljoa porukkaa kerralla, joten kiva jakaa vieraat pienempiin tilaisuuksiin.  Juhlahumu jatkuu tiistaina vauvasynttärien merkeissä - paikalle tulee Abun muskarikaverit ja muutama muu vauvakaveri. Vauvat voivat rymytä toistensa kanssa, sillä aikaa kun äidit nauttivat kahvista ja pienistä herkuista.

2 kommenttia:

  1. Aika jännä toi et ekat synttärit on isot, mikähän siinä taustalla? Meillä mä ulkoistin jo ristiäisten kakut leipomoon et tuskin juustokakkua kummempaa alan itse tytön synttäreillekään tekemään. Voi olla että pyydän omaa äitä tekemään täytekakkupohjan jos niikseen tulee. Kivan näköiset tarjoilut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en osaa sanoa. Mietin, että johtuisiko entisaikojen korkeasta lapsikuolleisuudesta, että 1-vuotissynttäreille selvinneitä juhlitaan sitten kunnolla.. Miehen isä ei ihan allekirjoittanut oletustani, mutta jotain tämänsuuntaista luin toisaalta netistä. Intialaiset osaavat ainakin juhlia, läpi vuoden on kaikenmaailman juhlia joita juhlitaan ystävien ja perheenjäsenten kanssa. :-)

      Poista