perjantai 26. helmikuuta 2016

Iltapäivä puistossa

Nyt kun on vatsatauti selätetty (ja tartutettu puoli sukua..), ollaan päästy ulkoilemaan normaalisti. Tänään käytiin Abun kanssa lähipuistossa keinumassa ja kävelemässä. Poika oli liikkeellä ulkona ensimmäistä kertaa kengät jalassa. Jo pukemisvaiheessa Abu hiplaili kenkiä ja yritti kiskoa niitä jalastaan pois, ei tietysti ole tottunut pitämään mitään muuta jalassa kuin sukkia ja nahkatossuja.

Kengillä kävely on aikamoisen huteraa vielä. Abun liikkuminen muistuttaa pientä varsaa, joka on juuri noussut huojuville jaloilleen ja ihmettelee isoja kavioitaan. Abullakin on vaikea kävellä paksujen ja jäykkien talvikenkien kanssa. 


Puistossa oli kivaa. Seiskosteltiin keinua vasten, ihmeteltiin ohikulkevaa koiraa, keinuttiin, seistiin kiipeilytelineessä, laskettiin liukumäkeä, ja taas vaan seistiin ja ihmeteltiin. 


Abulla oli päällään suhteellisen uusi kirpputorilöytö, ReimaTecin punainen välikausihaalari. Haalaria on pidetty päällä lähinnä vaunuissa, toppapussin sisällä. Lämpimän toppapussin takia en ole yleensä laittanut päivävaatteiden päälle enää lisää kerroksia. Puistoa varten laitoin päivävaatteiden alle villahaalarin ja kenkien sisään villasukat. Käteen laitoin lämpimät rukkaset, joissa on peukku. Ajatuksena oli, että Abu saisi myös tartuttua kiinni asioista sen sijaan että kädet ovat sumpussa tumpuissa. No, peukkua en saanutkaan vängettyä erikseen ja lopulta sormet olivat kaikki sumpussa rukkasten sisällä. Täytyy varmaan ostaa paremmat hanskat kevättä varten. 



 

3 kommenttia:

  1. Vinkkinä hanskaostoille et noita kintaita on semmosia missä vetskari ihan tonne peukun tyveen asti niin helpompi metsästää se peukku sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissakin hanskoissa on sellainen vetskari, mutta se ei mene kovin pitkälle. En yrityksistä huolimatta saanut peukkua aloilleen. Täytyy ostaa paremmat :-)

      Poista
    2. Öhnöes, en oo siis itte vielä päässy testaamaan, mummu oli löytäny tytölle semmoset vetskari kinttaat kirppikseltä. Saas nähä miten meillä sujuu kun on ajankohtaista.... nyt kuitenki tytsi vielä niin pieni että pärjätään peukuttomilla kintailla :)

      Poista