sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Vaunut tuli taloon

Ihan uskomatonta, saatiin vaunut supernopeasti kotiin! Kun sitten lopulta viikko sitten saatiin päätös tehtyä ja vaunut tilattua liikkeestä, toimitus tapahtui nopeammin kuin uskoinkaan. Ensimmäinen isompi lapsihankinta tehty! 

Mitkä vaunut me sitten ostettiin? Valinta oli vaikea ja loppusuoralle pääsivät siis Britaxin Affinity ja Brion Smile yhdistelmävaunut. Miehelle kaikki pohtimamme vaunut olisivat olleet hyviä vaihtoehtoja, mutta päätös riippui lähinnä itsestäni. Lopulta päädyttiin päädyin ostamaan Brio Smilet.  Ja nimenomaan sähäkässä puna-mustassa formulavärissä! Vaunuissa on siis nyt musta runko, puna-musta vaunukoppa, sekä musta istuinosa höystettynä sähäkällä punaisella.

Ostettiin vaunut Ruoholahden Vaunuaitasta. Se on meille kätevin sijainti myös takuuta ajatellen, voidaan hoitaa Helsingin keskustassa mahdolliset takuukorjaukset ja muut harmit. Saatiin vaunut myös erinomaiseen tarjoushintaan, 499€. Pyydettiin vaunut vielä tässä vaiheessa paloina ja kokoamattomina, sillä laskettuun aikaan on vielä hiukan reilu 2kk. Voidaan kätevästi säilyttää vaunut paketissaan kellarissa, varsinkin kun taloyhtiössä on lämmitetty kellari eikä tarvitse pelätä kosteusvaurioita. Lasketun ajan lähentyessä kootaan vaunut sitten valmiusasentoon.


Raskausblogi

Äitiysblogi. Raskausblogi


Miksi sitten valittiin Brio? Yksi syy oli vaunukoppa. Epäiltiin Britaxin vaunukoppaa kuitenkin liian kapeaksi. Eroa koppien välillä oli melkein 4cm, joka tuntui aika isolta. Vaikka pieni vauva on tottunut kohdun ahtauteen, ei pari ylimääräistä senttiä voi haitaksikaan olla. Mutta mistä sitä tietää - saattaa kuitenkin olla, että kevät tulee aikaisin eikä tarvitakaan lammastaljaa ja paksuja toppa-asuja tämän vauvan koppa-aikana! 

Toinen syy oli vaunujen ulkonäkö. Pidin kuitenkin hiukan enemmän Brion ulkonäöstä kuin Britaxista, varsinkin kun löysin puna-mustan rallivärin. Musta on tietysti peruskiva väri (tai voiko mustaa edes sanoa väriksi), mutta en ymmärrä miksi Suomessa kaikki pukeutumisesta asusteisiin on mustaa. Varsinkin näin talvella, vuoden synkimpänä aikana, suurin osa lastenvaunuista ovat mustia. Ehkä väsynytkin kotiäiti piristyy kun näkee energistä punaista naamansa edessä!

Joudutaan vielä ostamaan vaunuihin sopiva turvakaukalo, eli Brion Primo. Näihin vaunuihin ei käy adapterit, eikä siis mitkään muut kaukalot kuin Brion omat sovi. Pientä miinusta tästä. Onneksi näitä tuntuu olevan käytettynä  aika paljon myynnissä, ehkä uskalletaan ostaa second hand -kaukalo - vaikka siinä on omat riskinsä. 

Vielä on muutama isompi homma hankkimatta - sänky ja lipasto. Mies lähtee huomenna aamulla Intiaan ja antoi joululomien ajaksi mulle tehtäväksi päättää mikä sänky ostetaan. Lisäksi lomien aikana täytyisi yrittää löytää sopivan kokoinen lipasto vauvan kamoille. Mahdutetaan vaatehuoneeseen pienehkö lipasto, mutta halutaan optimoida säilytystila hankkimalla mahdollisen tarkasti vapaana olevan tilan kokoinen laatikosto. Vaikkei tässä siis ollakaan enää kohta töissä, hommia ja selvitettävää tuntuu silti olevan!

2 kommenttia:

  1. Vaunut on varmasti hyvä valinta ja saahan ne sitten myytyä jos tuntuu etteivät vastaakkaan teidän tarpeita! :)
    Me ostettiin pinnasänky ja lipasto vauvalle Ikeasta. Gulliverin pinnis on nyt kestänyt 1,5v ja yhden laidan tilalle on vaihdettu turvalaita , lipastona on malm neljän laatikon jonne mahtui vauvan vaatteiden lisäksi petivaatteet ja muuta tavaraa. Meillä kyllä tuntuu muutenkin olevan ikeaa suht paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikea on helppo ratkaisu, todennäköisesti hankitaan itsekin sieltä lipasto. Kokoja ja malleja on niin paljon että varmasti löydetään sopiva. :-)

      Poista