torstai 11. joulukuuta 2014

Kantoliinoista

Jo pitkään olen ajatellut, että haluaisin käyttää kantoliinaa säännöllisesti lapsen syntymästä lähtien. Kantoliina ei meillä kuitenkaan korvaisi lastenvaunuja, mutta olisi vaihtoehtoinen tapa liikkua lapsen kanssa. Mikä olisi sen helpompaa kuin kietaista vauva liinaan ja saada kummatkin kädet vapaaksi muita askareita varten. Samalla lapsi saa äidin läheisyyttä ja turvaa. Mahatyypin syntyessä helmikuun lopussa ei toivottavasti ole montaa viikkoa pahinta toppavaatekautta jäljellä ja voidaan lähteä uloskin kantovermeissä. Lisäksi ajattelin mahdollisuuksien mukaan kannella tyyppiä myös kotona.

Onni on sisko, jolla on kolme lasta ja sen myötä paljon lasten- ja äitiystavaraa! Häneltä sain käyttööni Boban kantoliinan. Testailin sitä ja sitomistapaa hiukan jo eilen - testajaana kotikarhumme Panu. 




Testin aikana ei vahingoitettu eläimiä..

Lopputulema ei ollut kovin tukevan oloinen, joten en uskaltaisi tähän ensimmäiseen yritelmään istuttaa vauvaa! Liinan käyttöä ja sitomista pitää harjoitella siis uudemmakin kerran. Sitominenkin sujuu varmasti paremmin kun kumpu katoaa mahalta.

Miehen sisko Intiasta kyseli haluaisinko sieltä heiltä mahdollisesti kantoliinan lahjaksi. Epäröin hiukan, en kai tarvitsisi useampaa liinaa? Kyseessä on vielä rengasliina, enkä alkuun ollut ihan vakauuttunut sen ergonomiasta lapselle tai kantajalle. Hiukan aihetta googlanneena totesin, että sehän on superhelppo ja nopea tapa kietaista vauva liinaan. Liinalapsi ja Kantaen -sivuilta löytyi paljon lisätietoa rengasliinasta.

Miehen sisko tuntee ryhmän mompreneurejä, eli äiti-yrittäjiä, jotka tekevät käsin erilaisia kantoliinoja ja vauvan leluja saadakseen ylimääräistä tuloa. Liinat tehdään tilauksesta, joten saan itse valita liinaan tulevat kankaat - toiselle puolelle tulee kuviollista kangasta, ja toiselle yksiväristä kangasta.  

Kuvat Cookiie Pie Slings

Itse halusin sellaisen liinan, jossa toisella puolella on turkoosilla pohjalla musta kuvio ja toinen puoli on vaalean keltainen. Eli jonkinlainen välimuoto vasemman ylänurkat ja oikean alanurkan mallien välillä. Ihan mahtavaa saada oma, kustomoitu liina. Vielä parempaa on, että voin tällä tukea paikallisia naisyrittäjiä. Olisi hienoa saada vielä pojan nimi johonkin nurkkaan, mutta ei vielä olla päätetty minkä niminen mahatyypistä tulee.. 


5 kommenttia:

  1. Pidän itse kantamisesta todella paljon! Harmittelen etten uskaltanut ostaa vauva-aikana liinaa mutta Tulan kantorepussa sai hyvin kannettua pikkuista. 1v6kk on tälläkin viikolla ollut repun kyydissä ruokaa laittaessa kun hampaan tulon takia on ollut itkuisempi, saa pieni olla sylissä mutta itse pystyy kuitenkin tekemään jotain :) Täytyykin perehtyä liinailuun paremmin jotta toisen kanssa, sittenkun semmoinen ilmoittaa tulostaan, uskaltaisi kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, itsekin pyrin kantamaan vauvaa mahd paljon, mutta katsotaan miten se viihtyy kyydissä.. tai miten itse jaksan kääriä liinoja ympärilleni. ;-)

      Poista
  2. Menee ehkä hieman aiheen vierestä mutta sattuipa silmääni tällainen näkökulma haitallisista kemikaaleista kantorepuissa: http://www.kemikaalicocktail.fi/2014/12/haitallisia-kemikaaleja-kantorepuissa/

    En ollut ajatellut koskaan, että tällaisissa tuotteissa voisi oikeasti olla jotain haitallisia aineita, hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itsekin saman jokin aika sitten.. aika hurjaa (ja kurjaa!), että repuista löytyy kemikaaleja. :-/ Valitettavasti minkään tuotteen kohdalla ei nykyään kai voi olla varma turvallisuudesta ja kemikaalittomuudesta.

      Poista
  3. Check this site too for an Indian version of the wrap https://m.facebook.com/AnmolWrap

    VastaaPoista