maanantai 15. kesäkuuta 2015

Itku-potkuraivarit x 2

Se alkoi jo Stockmannin alakerran kosmetiikkaosastolla. Ensin pieni levoton kitinä, johon ei auttanut minkään lelun heiluttelu naaman edessä. Hei kato mikä kiva rinkula kato kuinka hieno, huii kuinka jännä, äh ei tää toimi.. Missä on hissi??  Sitten vähän vaativampi ulina. Sen jälkeen alkoikin täysimittainen kiljuminen. Strategiana oli suunnata kuudennen kerroksen leluosaston yhteydessä olevaan imetystilaan ja saada Abu taas tissin kautta unten maille. 

Matkalla leluosastolle Abun äänenvoimakkuus nousi pienestä kitinästä kunnon kiljumiseen. Hys hys ihan kohta saat ruokaa äiti on tässä ei hätää kato kuinka hieno lelu missä hitossa on se leluosasto??  Kirosin kaikki ne normaaliterveet aikuiset, jotka tukkivat hissin niin ettei vaunujen kanssa enää mahdu sisään. Imetystila oli tietysti puolenpäivän maissa täynnä imettäviä äitejä, eikä sinne enää mahtunut yhdenkään kiljuvan vauvan kanssa. En siinä häslingissä löytänyt muutakaan imetystilaa ja Abulta oli homma lähtenyt lapasesta, joten oli pakko pysähtyä mihin tahansa nurkkaukseen imettämään. Abu oli tietysti niin kierroksilla ettei tissi suussakaan malttanut lopettaa karjumista kuin vasta hyssytyksen jälkeen. 



Sain Abun viimein taas tissin kautta vaunuihin nukkumaan. Hoidin ostokset ja lähdin kirjastolle palauttamaan pinon lukemattomia kirjoja, taas. Vaunut ehtivät olla paikallaan tasan sen puoli minuuttia kun palautin kirjoja - ja Abu heräsi. Eikä pirteästi virkistyneenä vaan kärttyisenä kesken parhaimpien unien, ja sen huomasi. En ehtinyt lainata lisää kirjoja pölyttymään kotiin, vaan suuntasin aika vikkelästi takaisin ulos ja toivoin että vaunujen liike ja katumelu tuudittaisi vauvan uneen. Turhaan - tuntui että Abu huusi kovempaa, jotta se kuuluisi katumelun ylitse. Marssin vauhdilla kotia kohti ja yritin samalla rauhoitella hysteerisesti huutavaa lasta. Sain paljon sympatiakatseita, jonkin verran kummastuneita katseita ja muutaman ruman katseen kiiruhtaessani keskustan läpi kotia kohti vauvan kanssa. Ei hätää kultapieni kohta ollaan kotona hei kato mikä rinkula, oho Sophie kirahvi on siinä ei hätää kohta ollaan kotona joo kohta ollaan kotona ja nukkumassa äiti tässä ei hätää.  

Kun lopulta sain hysteerisesti huutavan vauvan sänkyyn ja tissitorkuille, oltiin kummatkin uupuneita. Keskustaulkoilu vauvan kanssa alkaa olemaan hankalaa kun nukahtaminen on näin vaikeaa ja nukkuminenkin pienestä kiinni. En silti luovuta, oma mielenterveys vaatii säännöllistä kulkemista ihmisten ilmoilla. 

6 kommenttia:

  1. Oi, mä niin tiedän tuon tunteen :D Mulle kävi taannoin samalla tavalla kirppis kierroksella... Tytsy huusi lopult niin paljon et oli pakko napata hänet syliin rauhoittumaan ku kyyneleitä lensi kahta puolta :/ Ja mä olin ihan tuska hiestä märkä ja paloauton värinen... Kamala tilanne ku toista ei saa millään rauhoittumaan! En tiedä oliko kuuma, nälkä vai yleinen harmitus vaan mutta mikään ei tuntunut sillä hetkellä auttavan :D Ja ne ihmisten katseet! Huoh, ihan ku ei olis muutenkin jo kurja fiilis ku toinen niin hurjasti itkee ni sit ne ilmeet vielä pahentaa oloa :/

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin tutulta ��
    Ja juuri nuo ihmisten katseet ei helpota asiaa yhtään ja oikeesti maailmaan mahtuu ääntä, mutta silti sitä haluaa vaan päästä nopeasti kotiin. Ja kyllä, me tästä huolimatta liikutaan keskustassa ja toki muuallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkisesti karjuva lapsi ei ole mitään herkkua! ;-)

      Poista
  3. Ai että kuulostaa meidänkin kaupunkireissuilta:D Neiti nukkuu sen minkä nukkuu, mutta kun herää niin vaunuissa makaaminen ei kiinnosta pätkääkään, vaan ylös on päästävä ja se muuten kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse näen aina vain hyvin käyttäytyviä vauvoja, mutta hyvä tietää että muutkin vetävät näitä vaunuraivareita.. ;-)

      Poista