lauantai 9. toukokuuta 2015

Miniaikuinen

Havahduin tänä aamuna tarkastelemaan kriittisesti Abun vaatekaappia. Tavanomaisen "mitkä vaatteet ovat nyt pieniä" -bongailun lisäksi katsoin tarkemmin millaisia vaatteita Abun vaatevalikoimassa oikeastaan on. Kaapista löytyy  farkkuja, pehmeitä housuja, (vielä liian isoja) lappuhaalareita, siistimpiä housuja, yöpukuja, muutama valkoinen body, värikkäitä bodyja, sekä huppareita. Yhdestä nurkasta löytyi ne muut... potkuhousuja, puolipotkuja, kietaisubodyja, ja vauvan pusakoita. Näitä perinteisiä hempeän värisiä vauvanvaatteita, joista aika moni on äitiyspakkauksesta. Tämä pino on se vähemmän käytetty.

Alkuun puimme Abun kietaisumallisiin bodyihin ja pehmeisiin housuihin, ihan pukemisen helppouden takia. Emme uskaltaneet tunkea pienen vastasyntyneen päätä tiukan bodyn läpi ja vääntää hentoja käsiä hihojen läpi. Abun kasvaessa ja muuttuessa jäntevämmäksi olemme siirtyneet käyttämään normaaleja pään yli sujautettavia bodyja. Olen yrittänyt löytää kaupoista ja kirppareilta kivoja värillisiä bodyja, sillä monet pikkuvauvan vaatteet ovat tylsästi valkoisia, vaaleanpunaisia (tytöille) tai sinisiä (pojille). Haluaisin pukea pojan myös vihreisiin, punaisiin, harmaisiin, ruskeisiin ja mustiin vaatteisiin, mutta monesta kaupasta tällaiset hauskemmat vaatteet löytyvät vasta koosta 68 eteenpäin. Vauvoille myydään vauvavaatteita - valkoisena, vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä.



Puen Abun vaatteisiin, jotka miellyttävät omaa silmää. Se tarkoittaa aika usein sitä, että poika on puettu farkkuihin ja johonkin kivaan paitaan. Itse asiassa Abun vaatteet ovat tyyliltään sellaisia, joita mieskin voisi käyttää. Abun on kuin mies, mutta minikokoinen. Lasten pikkuvanha pukeutuminen taitaa olla osa nykytrendiä, joissa lapsetkin puetaan aikuismaisiin vaatteisiin. Pinterestistä kun etsii hakusanalla "baby boy clothes" löytää tusinoittain kuvia, joissa pikkupoika esiintyy kuin pikkumies - Converseissa, farkuissa, ruutu- tai rusettipaidassa ja pipossa. Ehkä silmäni avautuivat tänään, mutta minusta miniaikuisen tyyli alkoi yhtäkkiä häiritsemään...

Abun lauantai-aamun asu näytti tällaiselta - nallepaita ja tummansiniset farkut. Tyylikäs pikkumies, mutta missä se meidän vauva on?
 
Pikkumies-asu


Puenko Abun minikokoisiin aikuisen miehen vaatteisiin? Eikö lapsen kuuluisi olla lapsi, myös pukeutumiseltaan? Vauva-aika on niin lyhyt, joten vauvojen tulisi myös näyttää niiltä pieniltä, avuttomilta vauvoilta joita he ovatkin. Kaivoin siis laatikoista äitiyspaketin sopivimmat vaatteet, vihreän raitabodyn. Ja kas, pikkumieshän näytti ihan vauvalta!

Vauva-asu

En usko, että heitän kaikki farkut ja ruutupaidat roskiin, mutta luulen Abun jatkossa käyttävän laajemmin myös äitiyspakkauksen vaatteita. Monet niistä alkavat vasta nyt olemaan sopivan kokoisia, joten kevääksi Abulla tulee olemaan uusi vaatekerta.  

Millaisiin vaatteisiin sinä puet lapsesi?

2 kommenttia:

  1. Meidän poika on tosiaan vielä masussa, mutta olen ostellut aika paljon vaatteita kirppiksiltä, alennusmyynneistä ja Huutiksesta ison vaatepaketin. Itse olen mieltynyt väreihin, erityisesti vihreän sävyihin, tumman ruskeaan, mustaan, harmaaseen... Joten yllättäen näitä on myös hankkimissani vaatteissa. Tykkään myös retrokuoseista, raidoista ja tietynlaisista eläinprinteistä. Mistä en tykkää: vaaleanpunaista tytölle ja vaaleansinistä pojalle. Neuvolan tätikin tokaisi vauvan sukupuolen kuultuaan, että noniin, sitten pääset ostamaan vaaleansinisiä vaatteita. Jäin vähän huuli pyöreänä katsomaan. :D Tuleva isä on vähän sitä sorttia, että "pääasia että on vaatetta päällä", joten saan rauhassa ostella tarvittavat vaatteet omien mieltymysteni mukaan. Ja mitä tulee tuohon vauvojen ja pienten lasten pukemiseen "aikuisten vaatteisiin" niin siitä en innostu yhtään...

    Tiina

    VastaaPoista
  2. Ihana nallepaita!! 😊 ...mut joo, oon kyllä ihan samaa mieltä, vauvan kuuluu näyttää vauvalta -ainakin välillä 😊
    Mä en enää saa pukea pojalle aina mitä tahtoisin, hänellä on jo omat suosikkinsa... Mutta jotain vaikutusvaltaa kyllä on ja maanittelemalla tarpeeksi kauan saa kauluspaidankin laitettua jotain tilaisuutta varten 😉
    Vannoin myös etten osta tytölle vaaleanpunaista ennen kuin se itse vaatii mutta kappas mitä kaapista pullottaakaan -vaaleanpunaista melk joka vauvanvaatteessa! Olen itsekin ryhtynyt tykkäämään kyseisestä väristä ja huomaan hankkivani vaaleanpunaisia kukkia ym 😊 voi kääk 😉

    VastaaPoista