tiistai 19. toukokuuta 2015

Äitienergiaa!

Kirjoitin jo aiemmin, että osallistuin keväällä Kirppanoiden BabyPilates-kurssille. Sen lisäksi sain mahdollisuuden osallistua näin loppukeväästä heidän järjestämälle Äitienergiaa-kurssille Viikissä.

Kirppanoiden esittely kurssista kuulosti korviini hyvältä: 
Kuuden kerran liikuntastartti ennen kesää, liikkuen sekä sisällä että ulkona.
 Kurssilta saat kattavat ja innostavat ohjeet ja opastusta liikkumiseen lähiympäristössäsi - olohuoneessasi, vaunujen kanssa ulkona, puiston laidalla - missä vain!  Käymme yhdessä vaunulenkillä, kokeilemme vauvajumppaa ja kuntopiiriharjoittelua, lihashuoltoa unohtamatta. Kurssilaiset saavat liittyä suljettuun facebook-ryhmään, jossa kurssin teemojen käsittely jatkuu, ryhmäläiset voivat tsempata ja inspiroida toisiaan ja kysyä neuvoa ohjaajalta. 

Tätä olinkin kaivannut, vinkkejä miten vauvan kanssa voi urheilla itsenäisesti kotona ja ulkona, kun kuntokeskuksiin voi mennä näin pienen kanssa. Olen kuitenkin parhaimmillaan kolme kertaa päivässä ulkona Abun kanssa, joten tämänkin ajan voisi joskus käyttää hyödyksi ja urheilla. Välillä tietysti jaksan lähteä ihan kunnolliselle lenkille kun Abu nukkuu iltapäiväunia, mutta näin tapahtuu korkeintaan kerran viikossa. Sen takia olikin hyvä päästä kurssille, joka jo vähän itsessään pakottaa liikkumaan.

Kuuteen tapaamiskertaan kuuluu pari ulkojumppakertaa ja loput jumpat tapahtuvat sisätiloissa. Kurssin ulkojumpat on jo pidetty ja sisäjumppaa on vielä jäljellä pari kertaa. Ulkotapaamisissa käytiin läpi ergonomista ja ryhdikästä vaunujen työntöasentoa ja käytettiin vaunujen painoa hyväksi ulkoilun tehostamisessa. Olin jo aiemmin tajunnut miten helposti ryhti romahtaa vaunuja työntäessä ja selkä painuu kaarelle. Ryhtiä voi parantaa ottamalla yhden käden irti aisasta; selän asento suoristuu kuin itsestään kun vaunuja työntääkin vain yksi käsi. Reippaasta kävelystä saa rankempaa kun valitsee ulkoilureitille sopivia ylämäkiä, joita pitkin työntää vaunuja. Kevyet cityvaunutkin tuntuvat painavammilta kun niitä puskee puolijuoksua ylämäkeen! Lisäksi ulkoiluun voi yhdistää pienet lihaskuntotreenit matkan varrella; puiston penkillä voi tehdä ojentajadippejä ja askelkyykkyjä voi tehdä vaunujakin työtäessä.



Sisäjumppien tuntien sisältö oli jaettu kolmeen eri osioon. Alkuun tehtiin perinteisiä lämmittelyliikkeitä, sivuaskeleita ja jalan nostoja. Perinteistä ja tylsää, mutta tehokasta ja muutaman minuutin päästä oli kroppa lämmennyt. Toinen osio sisälsi lihaskuntoliikkeitä - kyykkyjä, käsivarsien treenaamista ja vatsalihaksia. Kaikissa liikkeissä pystyi pitämään vauvan mukana treeneissä. Kyykytkin tuntuvat rankemmilta kun sylissä on reilu viiden kiloinen lapsi. Vatsalihastreenit olivat lähinnä syvien vatsojen jumppaa, vaikka mukana oli hiukan myös lantionpohjan lihasten jumppaa. Kolmas osio oli enemmän lapsen kanssa peuhaamista, muskarityyppistä yhdessäoloa laulujen ja vauvan "vatkaamisen" myötä. 




Parasta kurssilla on uudenlainen yhteisöllisyys. Tärkeänä osana kurssia on oma Facebook-ryhmä, jossa kurssilaiset voivat tutustua toisiinsa ja ohjaaja voi antaa lisävinkkejä vaunujen kanssa liikkumiseen. Monesti liikuntaryhmissä kaikki tulevat ja menevät omien aikataulujen mukaan, eikä muihin kurssilaisiin välttämättä saa yhteyttä. Vauvan kanssa tämä on entistäkin hankalampaa, kun lisänä kaikilla on kainalossa oman huomionsa vaativa nyytti jota on kiire mennä syöttämään tai vaihtamaan vaippaa. 


Tähän mennessä kurssi on ollut hyvä ja tehokas lisä liikkumiseeni. Treenikerrat ovat olleet synnyttäneelle naiselle riittävän tehokkaita ja tälle kurssille uskaltavat osallistua myös huonokuntoisemmatkin äidit.  Tietysti olisi mahtavaa päästä välillä kunnon hikitehorääkkijumppaan, mutta sellaista treeniä täytyy hakea muualta. Voisin osallistua kurssille uudestaan myös syksyllä, jos tämä järjestettäisiin lähempänä keskustaa. Nyt matka Viikkiin ja takaisin vei meiltä aika paljon aikaa. Suosittelen tätä kurssia kuitenkin kaikille äideille, jotka haluavat mahdollisuuden päästä takaisin treenailun makuun ja jotka haluavat osallistua yhdessä vauvan kanssa.



Yhteistyössä Kirppanoiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti