sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Brio Smile käyttökokemuksia

Meidän Brio Smile -vaunut ovat nyt olleet lähes jokapäiväisessä käytössä sitten Abun tammikuisen syntymän. Niillä on kuljettu ulkona, kauppakeskuksissa, rappukäytävissä, juoksulenkeillä.. Näiden kuukausien käytön aikana ovat vaunujen hyvät ja huonot puolet tulleet tutuiksi. 

Ostimme vaunut ennen joulua valtavan vaunujen vertailu-urakan jälkeen. Siis kävimme varmasti joka ikisessä vauvatarvikeliikkeessä pääkaupunkiseudulla. Vertailimme ja arvioimme (tai siis minä vertailin ja arvioin, mies olisi voinut ostaa ensimmäiset vaunut ensimmäisestä kaupasta) eri malleja, ja loppuvaiheessa tasoissa olivat Brio Smilet ja Britax Affinityt. Meillä oli vaunuille muutama vaatimus: vaunujen piti olla näppärästi kääntyvät (keskustassa asuvalle äidille elintärkeää), pieneen tilaan taitettavissa (minikokoisen auton takia) ja kohtuuhintaiset (heihei Bugaboot..), mutta samalla laadukkaat. Tarkan vertailun jälkeen valitsimme punaiset Brio Smilet kovalla vaunukopalla ja mustalla rungolla. Väriyhdistelmä on ollut kiva ja hyvin erilainen - 3kk aikana vastaan on kävellyt vain yhdet samanlaiset vaunut. 



Hyvää
Liikkuminen Brioilla on superhelppoa! Kuljen päivittäin vaunujen kanssa keskustan kaduilla ja kaupoissa, muutaman kerran viikossa lähden kävelylle tai kevyelle juoksulle hiekkatielle. Kummassakin ympäristössä vaunut toimivat loistavasti, ei tarvitse pohtia pääsenkö vaunuilla kulkemaan. Etupyörät kääntyvät todella näppärästi ja vaunuilla pystyy tekemään vaikka 360 asteen käännöksen paikallaan. Etupyörät saa myös lukittua helpottaakseen esimerkiksi lumessa kulkemista, mutta meidän käyttöaikana ei Helsingissä ole juurikaan ollut lunta, eli emme ole kertaakaan lukinneet pyöriä.

Vaunut ovat kapeat ja mahtuvat monesta vanhasta töölöläisovesta sisään, vaikkakin nipin napin. Myös kauppojen vaaterekkien välissä mahtuu liikkumaan miettimättä kulkureittejä, kiitos myöskin yllä mainittujen näppärien etupyörien. Vaikka vaunut ovat kapeat, tuntuvat ne kuitenkin aika pitkiltä. Joudun välillä kaupungin vilinässä varomaan, etten survo etupyörillä edessäni kävelevien kantapäitä. 

Briot ovat todella kevyet työntää, ja vaikka ne eivät olekaan varsinaiset juoksuvaunut, olemme voineet hyvin käydä kevyillä juoksulenkeillä vaunujen kanssa. Toki vaunut painavat kuten mitkä muut tahansa lastenvaunut, ja niiden työntäminen ylämäkeen hölkätessä tuokin kivan vastustuksen.

Brion taittaminen kasaan on suhteellisen helppoa, vaikka hommaan tarvitaan kummatkin kädet, ja välillä yksi polvi. Rungon sivulla on hakanen, joka on nostettava sivuun ja vedettävä kahdesta palasta rungon lukitus auki. Runko taittuu yllättävän pieneen tilaan, vaikka se ei ihan sellaisenaan vielä mahdu meidän mini-Audiimme. Runko ei sellaisenaan mahdu auton takakonttiin, vaan joudumme ottamaan takapyörät irti rungosta. Toisaalta pyörät irtoavat yhdellä napsaisulla ja samalla napsaisulla ne saa laitettua takaisin. 


Kova kantokoppa oli meille selvä valinta - kova koppa oli mielestämme paremman ja ryhdikkäämmän näköinen kuin pehmeä. Vaunukoppa on helppo irrottaa rungosta - nostamalla kopan edessä olevaa hakasta ja tarttumalla vaunusuojan kahvaan kopan saa helposti irti. Samoin kopan kiinnittäminen runkoon on helppoa, kunhan löytää oikeat koloset mihin asettaa kopan kiinnikkeet. Irrottamisesta ja kiinnittämisestä selviää myös normaalivahvuinen naishenkilö, vaikka välillä kiinnikkeiden asettaminen oikeaan kohtaan saattaa olla hiukan haasteellista. Käytämme Brion turvakaukaloa yhdessä rungon kanssa viikoittain, joten kätevä ja helppo kiinnittäminen ja irrottaminen on tarpeellista.

Huonoa
Brion kova vaunukoppa on niin iso, tai syvä, että tavarakorin ja kopan välillä on aika vähän tilaa. Tavarakori itsessään on riittävän tilava, vaikka keskellä oleva tukirunko jakaakin tilan kahteen erikokoiseen osastoon, mutta tavaroiden laittaminen koriin on välillä todella hankalaa. Kassit, eikä edes kovin isotkaan, joutuu kunnolla tunkemaan koriin, eikä ole helppoa saada ostoskassia ujutettua kopan alle. Ruokaostoksia ei oikeastaan siis saa koriin täysinäisessä pussissa, vaan olemme laittaneet painavammat ostokset erillisinä vaunujen alle ja loput kantaneet kassissa kädessä.



Vaunujen jousitus ei ole kovin hyvä, itse asiassa jousitus tuntuu olevan aika olematon. Kova vaunukoppa heiluu eteen ja taakse, mutta vaunun omat jousitukset ovat minimaaliset. Meitä kunnon jousituksen puute ei ole  haitannut arkipäiväisessä käytössä, Abu ilmeisesti on sikeä nukkuja. Brio Smilet ovat kuitenkin kaupunkikäyttöön tarkoitetut, eikä keskustassa ei suurimmaksi osaksi aikaa edes tarvita isoa ilmatyynyalusta. Välillä hiekkateillä ja mukulakivikaduilla kävelemme varovaisemmin ja hitaammin, jotta tärinä ei herätä vaunuissa nukkuvaa Abua.

Smileihin ei ainkaan ostohetkellä ollut saatavilla muiden turvakaukaloiden adaptereita, joten olimme pakotettuja ostamaan vaunuihin sopivan Brio Primo -turvakaukalon. Primo on kelpo turvakaukalo, joten emme joutuneet tinkimään turvallisuudesta yhteensopivuuden takia. Toisaalta olisi hienoa myös saada valinnanvapaus turvakaukalon suhteen, nyt vaunujen ostajan on käytännössä pakko ostaa Primo jos haluaa saada kaukalon kiinni vaunujen runkoon.

Lisäksi vaunut tuntuvat olevan hyvinkin takapainotteiset, ainakin Brion turvakaukalon kanssa. Painavaa hoitolaukkua ei voi ripustaa työntöaisaan ilman pelkoa vaunujen kaatumisesta. Meillä vaunut meinasivat nimittäin kipata heti ensimmäisellä ostosreissulla sairaalan jälkeen, mutta onneksi mies huomasi etupyörien pyörivän vapaasti ilmassa. Olisikin ollut hurjaa jos pienikokoinen vastasyntynyt olisi lentänyt ulos vaunuista äitinsä painavan käsilaukun takia!
 

Kaiken kaikkiaan olemme olleet tyytyväisiä vaunuostokseen. Tässä vaiheessa vauvavaihetta tuntuu siltä, että tehtiin oikea valinta vaunujen suhteen. Briot tuntuvat sopivan meidän elämäntyyliimme, eivätkä vaunut ainakaan rajoita meidän liikkumista Abun kanssa. Kunhan otamme ratasosan käyttöön syksymmällä näemme miten hyvin Brion rattaat toimivat siinä vauvavaiheessa.

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista lukea käyttökokemuksia! Mekin päädyttiin näihin vaunuihin, mutta nyt vielä odotellaan kyytiläistä matkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat olleet meillä tosi hyvät, toivottavasti tykkäätte!

      Poista
  2. Kiva tosiaan lukea kokemuksia! Meillekin tulossa Briot, tosin Go:t. Samaistun mieheesi: mulla ei riitä kiinnostus tai energia vaunujen etsimiseen... :D Hyödynsin kaverin asiantuntija-apua vaunujen valinnassa, kerroin mitä haluan. Korkea tavarakori oli tärkeä juttu kauppareissujen kannalta, meillä ei ole autoa. Halusin löytää vaunut käytettynä ja lopulta ostankin kaverilta vapautuvat ja kopan (tummanruskea - tykkään) löysin erikseen Huutiksesta. Luulen, että minäkin tulen olemaan tyytyväinen pieniin etupyöriin. Joskus kärräilin kaverin lasta perinteisillä vaunuilla ja isot pyörät olivat vähän jähmeät...

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katsottiin käytettyinä vaunuja, mutta päädyimme sitten ostamaan uudet. Kestävätpä sitten toivottavasti toisenkin lapsen. Kääntyvät etupyörät on keskustassa kätevät mutta ehkä jossain kauempana ei niillä ole paljoa tekoa.

      Poista
  3. Mä muuten törmäsin jossain vaiheessa Tavatonta elämää -blogiin, jossa oli käyttökokemuksia Brio Go Next -vaunuista. Ei tietysti sama juttu kuin Go, mutta pyörät ovat kuitenkin samankaltaiset. Bloggaaja oli tykännyt että vaunujen kanssa pärjäsi niin kaupungissa kuin sorateillä ym. (talvikelit olivat vielä testaamatta) Mulla oli sekin toive, että vaunujen kanssa on kätevä liikkua täällä Helsingissä kaupunkiolosuhteissa sekä maalla, jossa vietän välillä aikaani ns. kakkoskodissani. Sieltä löytyy sitten hiekkateitä ja kunnon maalaismaisemia. Tykkään kyllä kävellä metsässäkin, joten rintareppu on siitäkin syystä ehdottomasti hankintalistalla. :)

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä että yhdellä vaunulla pärjää kahdessa erilaisessa maastossa! Meilläkin on se kantoreppu ostoslistalla..

      Poista
  4. Meillä on samat vaunut mustana ja olen tykännyt:) Tosin täällä tuli lunta ja räntäloskaa pariin otteeseen (meilläkin tammikuinen vauva) ja näillä kyntäminen oli todella työlästä vaikka lukitsikin renkaat. Ostettiin nämä koko paketti, on primo ja se istuinosakin. Siitä en tykännyt, se teki vaunuista jotenkin tosi kömpelöt, joten suunnitelmissa on matkarattaiden ostaminen. Tyttö alkaa kammeta itseään koko ajan istuvampaan asentoon ja hermostuu kopassa makoiluun alta aikayksikön, jos ei nuku. Vitsi, että tuo teidän punainen on ihanan värinen, noita mustia Smileja tulee jatkuvasti vastaan, punaisia en ole nähnyt koskaan!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisia ei oikeastaan näy, suomalaiset ovat niin mustiin tykästyneitä - kaikessa!

      Poista
  5. Heippa,

    Meillä ollut nyt kohta vuoden käytössä (käytettynä kylläkin ostetut) Smilet ja oon ollut MEGA tyytyväinen. Nää on meidän kolmannet menopelit, että kokemustakin jo on :) MUTTA, nyt on viime viikkoina tullut inhottava vika. Etupyörät "väpättävät" kovasti, jos työntää hiukankaan vauhdikkaammin. Siis ihan reipas kävely riittää tekemään kyydistä hyvin tutisevaa ja työntämisestä ärrrrrsyttävää.

    Bongasin jostain, että tää olis Smilen "tyyppivika". Onko teillä ollut samaa haittaa? Tosin teillä on uudemmat, että ehkä ei ainakaan vielä ole mitään vikoja.. Mua vaan niin harmittaa, ku nää on NIIN hyvät ja olisin halunnut näillä pärjätä vielä monta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin rattaiden pyörien väpättävän kerran - silloin tosin olimme lenkillä ja mies päätti spurtata vaunujen kanssa. ;-) Sitä ei olla sen koommin tehty, ei haluta ottaa riskiä että pyörät irtoavat menossa.

      Poista
    2. Okei, joo. Meillä kans alkoi siitä, että juoksi rattaiden kans ja nyt tosiaan hitaampikin vauhti jo tekee saman. Pidän peukkuja, että teillä menopeli pysyy hyvässä kunnossa!

      Poista