lauantai 13. joulukuuta 2014

Vaunukyylääjä

Meistä on kuoriutunut vaunukyylääjiä. Aina kun näemme kaupungilla kivannäköiset lastenvaunut, yritetään mahdollisimman "huomaamattomasti" kurkkia vaunujen merkkiä. Joissain tapauksissa ollaan kiihdytetty kävelyvauhtia, jotta ehditään vaunujen rinnalle tiirailemaan lähempää miltä ne oikein näyttää. Voi olla, että muutamassa tilanteessa vanhempi on epäillyt meitä lapsennappaajiksi...

Vaunuvalinta on edennyt käytännössä viimeiselle askeleelle. Nyt täytyy tehdä valinta kahden välillä: Britax Affinityn ja Brio Smilen. Suurin tekijä valinnassa on nyt vaunukoppa.. Tykätään kummankin vaunujen ulkonäöstä ja kapeudesta. Mies jäi tosin miettimään onko Britaxin vaunukoppa liian kapea ja mahtuuko lapsi sinne talvivaatteissa tarpeeksi pitkään. Onneksi laskettu aika on vasta helmikuun lopussa, joten pahin talvi on ohi, eikä paukkupakkasilla muutenkaan voida käydä lapsen kanssa ulkona. Koppa-aika osuu siis juuri kevääseen ennen kuin lapsi alkaa punkea itseään ylös ja täytyy vaihtaa istuinosaan. Tämä kaikki mielessäni kävin vielä uudestaan Vaunuaitassa katsomassa Brioa livenä ja mittailin vaunukopan. Brion vaunukoppa on 34cm leveä, kun taas Britaxin on n. 30cm. Eroa on siis muutama sentti.

Nyt siis täytyy vain päättää kumpi vaunuista miellyttää enemmän silmää. Britax osti Brion vuosi sitten, joten muotoilussakaan ei ole suurta eroa vaunujen välillä. 

Äitiysblogi. Raskausblogi.

Britaxissa on tosin kivempi värivalikoima, tykkään erityisesti tästä voimakkaasta sinisestä. Briossa on vain tuollainen turkoosin sävyinen sininen, joka itse asiassa monen oikean käyttäjän kuvissa näyttää tylsemmältä. Toisaalta tuo Brion puna-musta yhdistelmä näyttää myös aika näpsäkältä...

Vaunukoppa on kuitenkin käytössä aika lyhyen aikaa, kun taas istuinosa on käytössä hyvinkin pitkään lapsen kasvaessa.  Britaxissa suosikkiväri on ehdottomasti tuo sininen, mutta Briossa tykästyin nyt näitä kuvia katsellessa ehdottomasti tähän puna-mustaan. Vähän sellainen ralliväri...


Raskausblogi.


Eipä noilla vaunuilla tosiaan kamalasti ole eroa. Britax on hieman leveämpi (60cm) kuin Brio Smile (57cm), lähinnä Britaxin leveämpien takapyörien takia. Muistaakseni myyjä sanoi, että Britaxiin saa mukaan isommat etupyörät, jotka voi halutessaan vaihtaa kääntyvien tilalle. Kummankin mukana tulee jalkalämpöpussi ja sadesuoja.

Kun saadaan vaunut valittua, tilalle nousee seuraava ongelma - mikä turvakaukalo saadaan sopimaan vaunuihin? Brio Smileen sopii Brion oma istuin Primo, mutta ei adaptereita, eli joudutaan ostamaan uusi turvakaukalo. Britaxin suhteen ei ole mitään aavistusta millainen kaukalo siihen sopii ja saako adaptereilla sovitettua jonkun muun merkkisen. Adaptereilla pystyttäisiin mahdollisesti hyödyntämään jonkun tutun vanhaa kaukaloa tai ostamaan käytetty.

Mitä mieltä sinä olet, kumpi vaunuista pitäisi valita?

6 kommenttia:

  1. Liputan leveämpien sisämittojen puolesta! Vauva viihtyy päiväunilla isommaksi vaunuissa jos on hyvin tilaa ja 4cm on pienelle paljon. Turvakaukaloista tuli mieleen, että oletteko kysyneet tarjousta yhdessä vaunujen kanssa? Me saatiin turvakaukalo kaupan päälle kun tehtiin vaunukaupat ja vaunuistakin vielä joku -20% alennusta. Kannattaa ainakin kysyä! Muutenkin se turvakaukalon käyttö vaunurungon kanssa lienee melko vähäistä, ainakaan pitkiä aikoja ei useimmat vauvat tykkää siinä olla. Että tällaista mietittävää vielä tuohon turvakaukalo-näkökulmaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli yksi ääni Brio Smilelle! :-) Alan itsekin kallistumaan sen kannalle..

      Poista
  2. Eikö miehesi mene Intiaan, joten miksi hän ei osta vaunuja sieltä. Olisi varmaan edullisemmatkin.:) Olenko oikeassa vai olenkohan lukenut jonkun muun blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on menossa Intiaan jouluksi. :-) Siellä toisaalta ei välttämättä ole kaikkia niitä brändejä mitä länsimaissa on myytävänä, ja jos on, hinnat eivät yleensä ole halvempia kuin täälläkään.

      Poista
  3. Älä huoli, minä olen edelleen vaunukyylä vaikka lapseni on jo 1,5v :D Siinä missä mies tunnistaa kauempaa automerkit tunnistan minä vaunumerkit! Sen lisäksi on ihanaa jos onnistuu salaa kurkkaamaan ohi kävellessä vaunukopan sisään ja huomata pieni tuhisija, kaupassa pienen vauvan itku on ihanan kuuloista ja tämän perusteella voi varmasti arvata miten reagoin kun huomasin kaupassa pienet kaksoset... Ai mitenniin vauvakuume?

    Tuohon turvakaukalo näkökulmaan on pakko tulla vinkkaamaan että itse aina kauhistelen sitä kun nään pienen vauvan kaukalossa kauppakeskuksessa, siis shoppailumielessä ei pelkästään ruokakaupan ajan. Turvakaukalossa suositellaan pidettäväksi vain puolisen tuntia kerrallaan koska asento on sellainen että se (saattaa) painaa vauvan keuhkoja. Toisaalta ajattelen asiaa niin että miksi maksaa suuria summia yhdistelmärattaista jos koppa jää käyttämättä vain sen takia että adaptereilla saa kaukalon kiinni, vauvalle tekee hyvää päästä suoristamaan selkäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla että on muitakin kyyläreitä :-D Juuri miehen kanssa todettiin, että aiemmin ei kiinnitetty mitään huomiota vaunuihin, ne vain oli lastenvaunuja. Nyt kurkitaan jokaista vaunua, arvaillaan merkkiä ja kommentoidaan mitä mieltä ollaan. ;-)
      Olen kuullut samaa muualtakin, ilmeisesti tosiaan koppa ei ole paras paikka vauvalle kovin pitkäksi aikaa.

      Poista