maanantai 5. tammikuuta 2015

Äiti, minäkö?


Raskausajan kääntyessä kohti loppusuoraa ja äitiysloman alkaessa, ovat ajatukset siirtyneet entistä enemmän kohti synnytyksen jälkeistä aikaa. En pysty edes kuvittelemaan millaista elämä tuleekaan olemaan pienen avuttoman, mutta niin vaativan vauvan kanssa! On täysin absurdia ajatella, että parin kuukauden päästä menemme sairaalaan kahdestaan, mutta palaamme sieltä pienen nyytin kanssa - eikä sitä voi palauttaa. Se on lopullisesti me ja hän. Kolmistaan. 

On niin helppoa miettiä sööttejä sinisiä vaatteita ja pieniä sukkia, mutta kaiken tämän alta nousee ajatukset äitiydestä, kasvatuksesta ja vastuusta. Meillä vanhemmilla on mieletön vastuu oppia hoitamaan ja kasvattamaan lasta järkevällä tavalla. Kyllähän me maalaisjärjellä varustetut ihmiset osataan katsoa onko vaippa märkä ja onko lapsella nälkä. Mutta osataanko opettaa toiselle ihmiselle vastuuntunoa, empatiaa, ja oikeudenmukaisuutta? Osataanko kasvattaa lapsesta täysipäisen, vastuuta kantavan yhteiskunnan jäsenen?

Huonoimpina päivinä herää epäilys.. ehkä en kykene tähän. Minäkö äiti? Mielikuva äidistähän on ihan erilainen kuin millaisena näen itseni. Enhän minä ole tukka likaisena ja meikittömänä makkarakastiketta lapsilaumalle kokkaava väsähtänyt naiszombie. Tykkään laittaa hiuksiani, urheilla useamman kerran viikossa, nukkua pitkään, ja kokeilla uusia eksoottisia ruokaohjeita. Jotenkin tämä todellisuus ja mielikuvani äitiydestä eivät oikein sovi yhteen. Toisina päivinä en edes mieti asiaa - kaikki rakentavat oman todellisuutensa äitiydestä ja jokainen on omalla tavallaan erilainen äiti. Tietysti olisi liioittelua ajatella, ettei elämä muuttuisi mitenkään lapsen synnyttyä, mutta voimme vaikuttaa jossain määrin muutoksen suuruuteen. Paras neuvo minkä olen saanut (ja niitä on viime viikkoina ropissut joka puolelta jopa kyllästymiseen asti) on tämä: ottakaa lapsi mukaan teidän elämäänne, mutta älkää muuttako elämää lapsen mukaiseksi.

Kuva

Luomuäiti, joka tekee itse luomubataattisosetta ja pesee kestovaipat pesupähkinöillä. 
Uraäiti, joka juoksee kokouksissa ja jättää lapset isovanhempien hoitoon syömään mikroeineksiä. 
Uhrautuva äiti, joka elää omaa elämäänsä lapsen kautta ja viettää tuntikausia tekemällä lapsen kotitehtäviä.

Äitiyden rooliin liittyy niin paljon arvolatauksia ja odotuksia. Olen huomannut sen jo tässä vaiheessa kun olen puhunut ajatuksistani imettämisestä, kasvatuksesta ja lapsen kanssa (ja ilman) matkustamisesta. Jotkut reaktiot ovat olleet yllättäviä, ja jossain määrin jopa tuomitsevia. Vaikka missään äitiyden malleissa ei ole mitään "väärin", mielestäni kaikissa rooleissa ja mielikuvissa naisen oma persoona jää äitiyden roolin taakse piiloon. Uhrautuva äiti haluaisi varmaan joskus käydä zumbassa ja kasvohoidossa, ehkä luomuäiti haluaisi välillä keskellä päivää leffaan, ehkä uraäiti haluaisi viettää yhden päivän sohvalla katsomassa Frendejä. Äiti on aina äiti, hänen oma minuutensa ja halunsa tuntuu helposti jäävän tämän varjoon. Isästä harvoin tulee ajateltua samalla lailla. Isä on myös uraohjus, jalkapallofani, sohvaperuna, ja silti se isä. Pysynkö vielä itsenäni vaikka olen äiti? Katoaako oma identiteetti äitiyden taakse? Nyt on helppo tehdä listoja mitä ei aio tehdä. "En ikinä ala tekemään jotain soseita itse, kaupastahan niitä saa." Tai verrata itseään omaan äitiinsä. "Musta ei ikinä tule samanlaista kuin siitä." Todellisuus voi yllättää, varmaan kumpaankin suuntaan.

Ilmassa on identiteettikriisiä. Sanoinkin jo miehelle kun hän oli Intiassa ostamassa rintapumppua ja imetystarvikkeita, että parasta muistaa minun olevan edelleen muutakin kuin maitotehdas. Olen äiti, imettäjä, mutta edelleen sama vanha minä. Äitiys täydentää minua, mutta ei korvaa minua.

Löysin netistä mielenkiintoisen väitöstutkimuksen äitiyden kulttuurisista odotuksista ja median vaikutuksesta äitiyden mielikuvaan. Mielenkiintoinen tutkimus, jota lukiessa tajuaa kaikki yhteiskunnan sanattomat odotukset äitiyden toteuttamisesta ja miten media vaikuttaa niihin. Nainen on aina äiti, vaikka hänellä ei olisikaan lapsia. Äitiys vaikuttaa väistämättä tietyssä vaiheessa myös työelämään, sillä synnytysikäinen nainen on pontentiaalinen riski työnantajalle. Tutkimus löytyy täältä, jos joitain muitakin kiinnostaa tutustua aiheeseen tarkemmin.

13 kommenttia:

  1. Voi voi sinua. Tulee mieleen monen lapsen äitinä, kun olen lukenut sinun blogiasi aina silloin tällöin, että oletko ihan varma, että haluat lapsen. Ilmeisesti ura ja muut menot ovat sinulle kuitenkin niin tärkeitä. Ei kaikkien ole pakko haluta ja saada lapsia. Ei lapsi tee avioliitosta onnellisempaa tai onnettomampaa. Perheen perustaminen on valintakysymys. Kaikki ei edes halua tai saa lapsia, vaikka haluaisi. Ei lapsia tehdä siksi, että isovanhemmat hoitavat ne. Minusta on väärin sälyttää hoitovastuuta isovanhemmille, jotka ovat hoitaneet omat lapsensa. Itse en ole voinut käyttää isovanhempia, kun sellaisia ei ole ollut. Silti hyvin on lapset kasvaneet ja voineet. Olen muuten ehtinyt jopa meikkaamaankin.:)
    Ehkä kannattaa nauttia jäljellä oleva aika itseään ajatellen, koska sen jälkeen voi olla hieman muutakin ajateltavaa kuin minä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole siitä ettenkö halua lapsia - haluan ja esikoisemme on erittäin toivottu. Pohdin tässä missä määrin elämäni (ja elämämme) tulee muuttumaan lapsen myötä. Äitiys on yksi elämän isoista murroksista ja muutoksista, joten mielestäni on väistämätöntä että asiaa tulee pohdittua eri kantilta. Lapsi tulee olemaan elämässäni prioriteettilistan kärjessä, mutta en silti halua muuttua makaroonilaatikkoa kokkaavaksi kotiäidiksi, mulle myös muut arvot ja oma hyvinvointi on tärkeää. Lapsetkin voi paremmin jos äiti on onnellinen ja saa toteuttaa itseään. Enkä missään vaiheessa tekstiä vaadi isovanhempien hoitavan lapsiani, vaikka voivat halutessaan osallistua lastenhoitoon. :-)

      Poista
    2. Hei haloo, minä taas en ymmärrä tällaisia kommentteja! Tiukkapipoisuus paistaa läpi ja näin mustavalkoisesti ajateltuna (kommentoijan tyyliin), se onkin "äitiryhmä", jota itse eniten inhoan - ja jollaiseksi tulemista vältän kaikin keinoin.

      Postaus oli hyvä ja pohdikeleva, jaan (näin esikoista odottaessani) ajatuksesi täysin! :)

      Tiina

      Poista
  2. Mä mietin ihan samoja asioita odotusaikana, ihan normaalia on, ja sitten kun se lapsi on siinä; siitä vaan osaa kasvattaa ihan täyspäisen ;) Näin itsevarma olen 1.5kk kokemuksella jo ;) hih...
    Mulla tosin äitiyden myötä jonkin verran ajatukset muuttuneet noista odotusajan pohdinnoista, jonkinlainen "uber" äidinrakkaus tuli kun tyttöön pääsi kunnolla tutustumaan ja kaikki "omat jutut" on unohtuneet kun haluaa vaan pussaa ja helliä omaa tyttöä, pitää sylissä tuntikausia jotta saisi paremmin unen kipeän mahan kanssa vaikka omaaki tekemistä olisi ymsym.. en sano ettei ne omat jutut ole tärkeitä, ja että näin käy kaikile, mutta minut tämä yllätti kuinka totaalisesti upposen tähän ihanaan vauva aikaan ja elämään <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä saa jotenkin täysipäisen ihmisen kasvatettua. ;-) Mutta kyllähän se vastuu tavallaan tuntuu isolta kun sitä oikeasti miettii (ei varmaan kannata miettiä enempää :-D ). Sellainen se äitivaisto ja -rakkaus varmaan onkin, vaikea kuvitella ennen kuin se tapahtuu omassa elämässä. Sen takia en edes halua ennustaa millainen äiti musta tulee.. sen näkee sitten kun on hetken aikaa tutustunut tyyppiin.

      Poista
  3. Loistava kirjoitus! Tunnistan niin tuntemuksesi ja painin samojen pohdintojen kanssa. Yksi äitimyytteissä, stereotypioissa ja valitettavasti myös toisinaan todellisuudessa törmäämäni asia ovat tiukat rajaukset ja vastakkainasettelut, jopa toisten elämänvalintojen tuomitseminen. Tykkäsinkin Elina Tanskasen vauvavuotta kuvaavasssa Jetlag-kirjassa esittämästä ajatuksesta "osa"elämästä. Äitiydestä ja vanhemmuudesta tulee huomattavasti rennompaa, kun voi tehdä asioita osittain, eli siltä kuin kulloinkin parhaalta tuntuu. Minusta tulee varmaan juuri tuollainen osa-äiti: osakestoilemme, nukumme osittain perhepedissä, olen osa-aikaisesti töissä, isovanhemmat hoitavat lasta osittain, matkustamme osittain perheenä ja osittain pariskuntana, olen osajoogaaja...

    Ihanaa loppuodotusta ja luota siihen, että tässä identiteettikriisin ja prosessin edetessä löydät varmasti itsellesi, vauvallesi ja perheellesi parhaan tavan olla juuri sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole ainoa omituinen olento näillä ajatuksilla.. ;-) Osa"elämä" ajatus on aika hyvä, näinhän se varmaan on.. meillä on niin monta eri roolia elämässämme (työrooli, äitirooli, puolisorooli jne), että ne ovat väistämättä osia kokonaisuudesta. Mulla on myöskin samat ajatukset monesta listaamastasi asiasta, mm. suunnittelen osakestoilevani vauvan kanssa. En varmaan jaksa stressata enemmällä. :-)

      Poista
  4. Moikka! Mulla on näköjään kaimakin täällä kommenttiboksissa ;)
    Hyviä pohdintoja! Samanmoisia pohdintoja muistan itsekin käyneeni läpi esikoista odottaessa! :) Kaikista meistä kuoriutuu kyllä omanlainen äiti, paras äiti omalle lapselle!
    Tuosta mainitsemastasi ohjeesta minkä olet saanut oli pakko kommentoida, sillä olen kyllä siitä hieman eri mieltä ("tuo lapsi elämääsi, älä muuta omaa elämää"-ohje). Tuo taitaa olla ranskalaisen kasvatusopin mukaista, mikä sinällään on mielestäni ihan ok ja varmasti ainakin joillekin ja erit myöhemmässä vaiheessa toimiva (olet ehkä kuullut kirjasta Kuinka kasvattaa bebe?). Omalta kokemuspohjalta kuitenkin täytyy todeta, että niin paljon riippuu vauvasta. Siis vauvan luonteesta , temperamentista ym. Meillä oli koliikkinen, suuritarpeinen, erittäin huonosti nukkuva ja hyvin temperamenttinen vauva, ja voin todeta että ei siinä kyllä valitettavasti vauvaa oteta noin vaan mukaan entiseen elämään, vaan kyllä se vauva määrittää aika paljon tekemisiä ja menemisiä, vaikka kuinka kovasti muuta yrittäisi. Toisekseen, miksi minkään ei pitäisi muuttuua, kun kerran on jo muuttunut? Vauvan ja uuden ihmisen, kolmannen mielipiteen, tulo on kyllä muutos entiseen kahteen aikuiseen verrattuna.
    Pohdintasi ovat hyviä mutta tuota neuvoa en itse katsoisi ainakaan kovin mustavalkoisesti -toiselle se saattaa toki toimiakin (edelleen, riippuu paljon vauvasta). Mutta joillekin ei ja ei ainakaan kannata kokea olevansa huono äiti/vanhempi jos näin käy :)
    Ihanan aktiivinen olet ja kaikesta ottanut niin hyvin selvää -ihana mutsi sieltä pian kuoriutuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki elämään vaikuttaa suuresti se millainen lapsi sattuu syntymään. Toisaalta haluan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä siihen, että yritetään edes elää meidän tyylistä elämää, lapsen kanssa. Alussa tietysti hankalampaa imetysten jne takia. Neuvo muuten tuli eräältä ihmiseltä työpaikalta. ;-) Mutta kuten olen maininnut, todellisuus paljastuu sitten kun lapsi on täällä, lapsettomana on vaikea kuvitella millaista elämä "pahimmillaan" on.

      Poista
  5. Uskon, että kaikki selviävät vanhemmuudesta varmasti erinomaisesti, jos oikeasti haluavat olla hyviä vanhempia. Lapsen kannalta tärkeintä on kuitenkin se, että häntä rakastetaan. Opitte varmasti miehesi kanssa käytännön kautta parhaiten. Onnea teille tulevasta vanhemmuudesta ja iloa tuleviin antoisiin ja unohtumattomiin hetkiin lapsenne kanssa! :) ps. Onkos teillä vielä mitään tietoa tulevan lapsen nimestä vai onko kaikki vielä auki?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on shortlist nimistä, joista ainakin yksi on nyt vahvin vaihtoehto. :-)

      Poista
  6. Motherhood sure comes with its own sets of challenges..Every day is a new learning experience for the baby and a new mother..initial days post delivery will be demanding depending on the baby too as he is going to be fully depending on you for everything. .but it's just a matter of time and you'll realize you're actually getting better at it..motherhood is a giant leap in a woman's life unlike for a father cause we are after all the primary caregivers and the only comfort to the little ones in their world..take it one day at a time..you're going to be just fine😊 the best thing is babies keep growing every single day..They're not going to be small forever 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's so true.. the woman's life changes a lot, whereas the man's life changes less much.. :-)

      Poista