Unikoulua on takana nyt muutama yö ja.. noh, unikoulu ei toiminut. Ensimmäinen yö
oli vaikea, ja valitettavasti seuraavat yöt olivat yhtä hankalia.
Viimeiset pari yötä ovat olleet jo aikamoisia koettelemuksia.
Toinen
yö oli tosiaan aika samantyylinen kuin ensimmäinen yö. Mies otti taas
vastuun koko yöstä, kun itse painuin lastenhuoneen lattialle unille.
Nukahtaminen kesti lähes yhtä pitkään kuin ensimmäisenä yönä - Abu
laittoi hanttiin ja huusi, itki ja kitisi melkein täyden tunnin. Sen
jälkeen tosin nukuttiin ilman väliheräämisiä puoleen yöhön asti, jolloin
mies sai pojan tassuteltua takaisin unille. Klo 01 sama tapahtui -
herääminen ja tassuttelu. Klo 03 Abu heräsi kunnolla ja päätyi huutamaan
tunnin tassuttelusta huolimatta. Lopulta pojan mielestä aamu alkoi jo
klo 05.30 ja vähän ennen kuutta mies tuli Abu sylissä herättämään minut
päivävuoroon. Painuttiin kaikki yhdessä isoon sänkyyn vielä unille (en todellakaan aio alkaa keittämään aamupuuroa ennen kuutta aamulla),
josta nousimme lopulta puoli kahdeksalta aamiaiselle. Päivä menikin
samoissa väsytunnelmissa kuin edellisenä päivänä. Päikkäreille en saanut
nukutettua tassuttelemalla, vaan heijasin sylissä uneen ja laskin pojan
omaan sänkyyn. Priorisoitiin unet.
Kolmas
yö, eli maanantain vastainen yö toisti aika lailla samaa kaavaa.
Nukahtaminen tosin tapahtui todella nopeasti, poika nukahti alle
viidessä minuutissa omaan sänkyynsä pienellä tassuttelulla. Ensimmäinen
havahtuminen tapahtui jo tunnin päästä, mutta Abu nukahti taas nopeasti
tassuttelulla. Yöllä havahduttiin hereille parin tunnin välein, mutta
saatiin yhtä herätystä lukuunottamatta taas nopeasti nukkumaan. Viideltä
aamulla Abu päätti, että on aamu ja syytä nousta, joten nostin hänet
taas väliimme uinumaan vähän pidempään.
Neljäs
yö olikin mielenkiintoinen. Oltiin jotenkin ajateltu, että kyllä poika
tottuu nukkumaan itse ja omassa sängyssä ja unikoulu vaan kestää vähän
pidempään Abun kohdalla. Nukahtaminen kesti puoli tuntia, ja jouduttiin
tassuttelemaan poikaa koko ajan. Ensimmäinen herätys oli puolen yön
maissa, jolloin mies sai nopeasti tassuteltua unille. Seuraava herätys
olikin klo 01 ja tyyppiä ei saatu unille ennen kuin vasta klo 03! Poika
oli välillä täysin hereillä ja jokelteli itsekseen. Välillä häntä
väsytti niin, että kieriskeltiin puolelta toiselle välillä rauhoittuen,
melkein nukahtaen. Vihdoin ja viimein mies sai tassuteltua Abun
uudestaan unille. Unta ei kestänyt kuitenkaan kuin viiteen asti, jolloin
taas herättiin. Lähes tunnin huudon jälkeen oli tehtävä päätös -
yritetäänkö tassutella unille sinnikkäästi ja jos ei nuku niin klo 7
mennessä ylös aamutoimille, vai yritetäänkö nukkua vaikka vähän
pidempään mutta perhepedissä? Lopulta todettiin, että uni on meille
kaikille tärkeätä ja nyt nukutaan hiukan pidempään. Tarvitseehan 7kk
vauvakin enemmän unta kuin vain muutaman tunnin pätkissä!
Näiden
öiden jälkeen totuus on aika karu - unikoulu ei toiminut ja
nukkumisessa ollaan otettu takapakkia. Viime yönä Abu heräsi klo 3 ja
oli taas hereillä klo 05 asti. Välillä huutaen, kitisten, jokellellen,
leikkien. Yritettiin tassutella, sitten kuunneltiin pinnasängystä
kuuluvaa meininkiä ja lopulta heijattiin uneen. Isä 0 - poika 1.
Lopputulos
on se, että unikoulu epäonnistui ja olemme palanneet takaisin vanhaan
heijaamiseen. Yritän saada Abun nukkumaan ilman tissiä, mutta siihenkin
ollaan paristi jouduttu kun tyyppi ei meinaa millään rauhoittua.
Päivisin taas ollaan tosi väsyneitä ja kitistään väsymystä. Päikkäreille
rauhoittuminen oli tänään lähes mahdotonta, ja lopulta nukuttiin pitkät
iltapäiväpäikkärit vaunuissa.
Pidetään
muutama päivä taukoa ja kokeillaan viikonloppuna uudestaan. Mielentila
on aika epätoivoinen ja väsynyt kummallakin, eihän tässä näin pitänyt
käydä! Ehkä me emme vain olleet tarpeeksi johdonmukaisia. Ehkä
tassuttelu ei sovi Abulle. Ehkä tällä kerralla onnistutaan jollain
muulla keinolla.
Miten ois se Anna Wahlgrenin Nyt nukutaan- unikoulu?
VastaaPoistaTäytyy tutustua, kiitos vinkistä!
PoistaEi ole yhtään mitään vinkkejä (valitettavasti), mutta oikein kovasti jaksamista. Väsymys on RANKKAA. Jos unikoulu ei tehoa niin neuvolan kautta on mahdollista saada lähete sairaalaan unikouluun. Siinä tutkitaan samalla mahdolliset muut syyt unen katkonaisuudelle esim. allergiat. Sinne siis seuraavaksi jos vain suinkin raaskit Abun antaa yöhoitoon!
VastaaPoistaVäsymys on rankkaa.. ja jossain vaiheessa tulee se seinä vastaan kun ei enää jaksa. Toivottavasti saadaan Abu treenattua nukkujaksi.
Poista