Ei mikään täydellinen pääsiäinen

Neljä päivää hurahti, ja arki on taas täällä. Meillä (ja minulla) oli suuret suunnitelmat pääsiäiseksi, mutta mikään niistä ei oikein toteutunut. Abu oli kipeä, ja me saimme saman taudin pari päivää jälkijunassa. Kävimme Abun kanssa kahdesti lääkärissä, ja joka kerta saimme saman vastauksen. Mitään ongelmia ei ollut korvissa eikä kurkussa, joten kyseessä on tavallinen flunssa ja siihen auttaa vain aika. Lääkäri teki ainakin hyvät pääsiäisrahat kun ramppasimme vastaanotolla. Onneksi on vakuutus...

Suunnitelmissa oli käydä katsomassa lampaita Haltialan kotieläintilalla, urheilla, panostaa omiin juttuihin, ulkoilla aurinkoisessa säässä ja tavata kavereita. Homma tyssäsi kuumeiseen poikaan ja nuhaisiin vanhempiin. Lauantaina käytiin lounaalla miehen kaverin kanssa, ja sekin oli täydellinen katastrofi. Abu heräsi pitkiltä päiväunilta juuri kun päästiin sisälle lounasravintolaan, joten ruokailun olisi teoriassa pitänyt mennä ainakin suhteellisen sujuvasti virkeän pojan kanssa. Todellisuudessa Abu söi 2 lusikallista ruokaansa, huusi tuolissaan koko ajan, halusi kävellä keittiöön, huusi kun ei päässyt ravintolan keittiöön ja lopulta huusi ihan noin muuten vaan. Syötiin miehen kanssa ruuat vuorotellen, ja lopulta päätin lähteä Abun kanssa kotiin. Kotona pikkumies olikin kuumeesta niin uupunut, että nukahti syliini. Syliin nukahtamista ei siis ole tapahtunut noin 12 kuukauteen...

Maanantaina sentään saatiin koko perhe koolle, kun kokoonnuimme vanhempieni ja sisarusten kanssa saman katon alle syömään pääsiäislounasta. Tänä vuonna pääsiäislammas oli muodossa Lamb Korma - mies kokkaili meille herkulliset ja maistuvat intialaiset ruuat. Abu oli tällöin jo paremmassa kunnossa, mutta mies ja minä yritimme puolikuntoisena pysyä pystyssä.

5 merkkiä joista tiedät olevasi vanhempi

Niitä päiviä tulee kohdalle silloin tällöin. Silloin mietin miten erilaista elämä oli ennen lasta. Ulkonäköön ehti panostaa käymällä säännöllisesti kampaajalla, kasvohoidossa, sokeroinnissa ja hieronnassa. Eri urheilulajit ja -tapahtumat tulivat tutuiksi, sillä useimpina päivinä työpäivä jatkui hikijumpan parissa. Kulttuuririennot tulivat tutuiksi ja iltaa ehti viettää ystävän kanssa viinilasin ääressä. Illalla ehti ja jaksoi kokkailla terveellistä ja maistuvaa (ja vähähiilihydraattista, proteiinipitoista) illallista.  

Valehtelisin jos väittäisin etten kaipaa tätä elämää lainkaan. Kaipaan välillä spontaania mahdollisuutta lähteä miehen kanssa leffaan tai ravintolaan, sekä kiireettömiä sunnuntai-aamuja lehden parissa. Lapsettomana elämä oli helpompaa, mutta kuitenkin tylsempää. Lapsettomana päivät ja vuodet kuluivat jotenkin samanlaisina - aamulla töihin, illalla jumppaan, viikonloppuna kavereiden kanssa ravintolaan. Vanhempana puolestaan elän mukana lapsen kehityskaaressa - näen miten Abu oppii uusia taitoja, itsenäistyy, kehittyy motorisesti ja kielellisesti. Sunnuntai-aamut alkavat pahimmassa tapauksessa jo kuudelta aamulla, mutta herään kuitenkin iloiseen höpötykseen ja isoon hymyyn. Abu osaa jo juosta-töpöttää, ja kiirehtii isäänsä vastaan ovelle huutaen "thäti thäti". Abu antaa myös isoja märkiä pusuja huulille ja poskelle, vaikka nyt flunssan aikana ne on enemmän räkäisiä nuolaisuja.

Flunssakauden aikana mieleeni on juolahtanut useampi asia, joita vain vanhemmat kokevat ja ymmärtävät.  
Sinä äiti tai isä - näistä asioista ainakin tunnistat, että olet vanhempi!

1. Legoja joka paikassa

Se ei riitä, että legoja löytyy joka puolelta kotia, kuten keittiön laatikoista ja roskiksesta. Näiden kirottujen legojen päälle astuu jatkuvasti, sillä palat ovat aina puoliksi piilossa, ja kummallisissa paikoissa. Ja vihdoin kun pääsen omille menoille kaupungille, huomaan että hanskojen sijasta taskusta löytyy... lego.

2.  Ihana kamala puuro

Puuro, mikä ihana kamaluus. Ensinnäkin Abulla on viha-rakkaus-suhde puuroon - välillä pojalle maistuu iso lautasellinen puuroa jogurtin ja hedelmäsoseen kanssa. Toisinaan taas edes puolikkaan lautasellisen syöttäminen on tahtojen taistelua, jossa suuta houkutellaan avautumaan leluilla, kirjoilla, kolisevilla vitamiinipurkeilla, ja koruilla. (Välillä kaulakoru on aina kiinnostava juttu, jolla suu aukeaa..)  Tahtojen taistelussa puuroa lentää pitkin ruokapöytää ja lattiaa; löysin puuroa taannoin kirjahyllyn oven takaa ja pöytälevyn alta. 

3. Pysyvä heijaamisrefleksi
Abu oli vauvana herkkäuninen ja nukuttaminen oli välillä kamalan työn takana. Päikkärit nukuttiin tasan tarkkaan liikkuvissa vaunuissa (no, edelleenkin nukutaan näin) ja jos vauhti pysähtyi, poika alkoi protestoimaan. Lihasmuistiini jäi siis heijausliike - huomaan usein heijaavani ostoskärryjä vaikka lapsi ei edes ole mukana kauppareissulla.

4. Kolmas persoona
Välillä ihmettelen kuka on tämä äiti, josta puhun koko ajan? "Ei hätää, äiti tulee", "Odotapas, äiti laittaa sulle sukat jalkaan", "Tule, äiti on täällä!". Minäkö äiti? Välillä oma äiti-identiteetti tuntuu olevan kadoksissa. Erityisesti ollessani omien vanhempieni kanssa tuntuu tosi oudolta sanoa äiti Abulle... Äitihän on se oma äitini. Ainiin mutta hänhän on nyt mummi. Kaikki termit ovat siirtyneet alaspäin, itse olen äiti ja äitini on mummi. Oma mummini kuoli jo usea vuosi sitten ja välillä jään miettimään kuinka outoa on, että mummin nimikettä käyttää nyt äitini.

5. Vauvalehdistä löytyy parempaa lukemista kuin muotilehdistä
Ennen illan rentoutumishetki koostui detox-teestä, palasta suklaata ja muotilehdestä. Nykyään parhaat ja osuvimmat jutut löytyvät vauva- ja perhelehdistä. Uusimpia lastenvaatteita on kiva katsella samalla kuin miettii mitä lisävarusteita vaunuun pitäisikään hankkia. Hauskimpia juttuja puolestaan ovat "lasten suusta" tarinat. Monet tarinat kuulostavat tutuilta, ja ne tuovat lohtua. Ehkei oma koti ei olekaan maailman kauhein kaaos! Muotilehtien sisältö tuntuu vieraalta ja muotikuvien vaatteet joko muistuttavat menneistä vuosikymmenistä tai avaruusajan luomuksilta. Sitä paitsi vaatteisiin ei muutenkaan kannata panostaa; päivän lopussa paita ja housut ovat joka tapauksessa täynnä likaa, räkää ja ruokaa. Meikkausopastukset tuntuvat erikoisilta; onko joskus ollut aikaa laittaa aamulla sekä tukkaa että meikkiä??   

Jos tiedät mistä puhutaan, onnea, olet (taaperon) vanhempi!  

Kuumeessa

Olemme tähän mennessä päässeet aika helpolla sairastamisten suhteen - poika on sairastanut pari pientä nuhaflunssaa, kärsinyt pienestä lämmönnoususta rokotusten jälkeen ja oksentanut kerran. Nyt meillekin saapui ensimmäinen oikea tauti... Abu on ollut kuumeessa pari päivää ja yskinyt kovasti.

Abulla on ollut yskää jo muutaman viikon, mutta olen seuraillut tilannetta sillä yskän parantuminen kestää normaalistikin pitkään. Epäilin myös, että keskustassa pöllyävä katupöly saattaa ärsyttää hengitysteitä. Lopulta soitin alkuviikosta neuvolaan, ja kysyin pitäisikö poika viedä lääkärille tarkistettavaksi kun yskä on jatkunut jo pitkään. Neuvolassa sanottiin, että jos lapsi on muuten terve eikä ole huonokuntoinen, ei yskälle voi oikein tehdä mitään. Sanoi kuitenkin, että voin soittaa terveyskeskukseen ja pyytää lääkäriaikaa. Saattaahan olla että pojalla on piilevä korvatulehdus. No, soitin terveyskeskukseen ja sanoi ihan samaa kuin neuvola - jos ei ole kuumetta ja muuten on normaali niin ei yskälle oikein voi mitään. Neuvoi seuraamaan tilannetta ja ottamaan yhteyttä uudestaan jos kunto huononee tai nousee kuume.

 

Keskiviikkona nukkumaanmenoaikaan mitattiin sitten Abulla kuumetta - mittari näytti 38 astetta. Päivälläkin poika oli tuntunut kuumalta, mutta en jotenkin ajatellut asiaa ollenkaan. Abu on muutenkin kuumaverinen ja vaikutti päivällä olevan täysin normaali. Annettiin yötä vasten särkylääkettä, ja laitettiin Abu normaalisti nukkumaan. Alkuyö oli tosin levotonta pyörimistä, yskimistä ja hereille havahtumista. Puolenyön jälkeen otettiin poika meidän väliin nukkumaan. Viideltä aamuyöstä heräsin kuumana hehkuvan pojan vierestä. Mitattiin kuume, mittari näytti 39.4! Annettiin satsi särkylääkettä ja maitoa, ja yritettiin nukkua. Abu nukahti puoleksi tunniksi ja heräsi sen jälkeen virkeänä aamuun.. yritettiin taas kaikki kikat että saataisiin jatkettua unia. Turhaan, lopulta vähän ennen klo 7 luovutin ja nousin antamaan ruokaa.

Aamulla kuumetta ei enää ollut ja Abu jaksoi leikkiä koko päivän normaalisti. Yskä oli pahentunut yhtäkkiä tosi pahan kuuloiseksi ja nenä alkoi olemaan tukossa. Kuumetta ei ollut päivällä, eikä illalla. Kuitenkin taas herättiin tänään aamuyöllä tulikuuman pojan vierestä. Tällä kertaa mittari näytti 38.8 astetta. Särkylääkettä naamaan ja uudestaan yritys saada unenpäästä kiinni. Taas turhaan, tuntui että kun kuume laski Abu päätti alkaa leikkimään. 

Varasimme nyt varmuudeksi ajan Mehiläiselle lääkärintarkastukseen, sillä aloin miettimään voiko taustalla kuitekin olla korvatulehdus. Onneksi meillä on vauvavakuutus, joten voimme käydä tarkistamassa Abun tilanteen. Nyt pääsiäislomien aikana ei olisikaan muita vaihtoehtoja, sillä ei Abu taida olla tarpeeksi kipeä päivystykseen. Yllätyin muutenkin siitä, ettei neuvolassa hoideta lasten lääkärintarkastuksia, vaan potilaat ohjataan yleiseen terveyskeskukseen. Luulisi, että olisi lapsen terveyden kannalta parempi jos neuvolassa olisi tavattavissa lääkäri, jolle saisi nopeastikin vastaanottoajan. Nyt kaikki potilaat - pienet ja isot - laitetaan jonottamaan terveyskeskukseen. Onneksi meillä on mahdollisuus maksaa vakuutuksesta ja mahdollisuus käyttää yksityistä lääkäriä. Valitettavasti Suomessa lapsiperheiden tilanne eriarvoistuu, eikä kaikilla oli samoja mahdollisuuksia... Nyt vaan toivotaan, ettei sairastamisen syynä ole korvatulehdus!

Abu 14kk

Tänään on Abun 14kk "synttärit". Aika rientää ja poika kehittyy koko ajan ihan hurjin harppauksin. 

Puheen pulputus on jatkuvaa, Abu höpisee koko ajan omaa kieltään. Nyt ollaan siirrytty aiemmasta japanin kuuloisesta taketake -puheesta oikeamman  kuuloiseen puheeseen. Välillä suusta tulee ihan oikeita sanoja, varsinkin kirjoja lukiessa. Hiili (=hiiri), kiio (=kiitos) ja tä-ti (=tähti) ovat Abun ensimmäisiä tunnistettavia sanoja. Äiti on ollut sanavarastossa jo pitkään, vaikka välillä tuntuu että poika hokee äitiäiti vähän jokaiseen asiaan. Nyt Abu on alkanut sanomaan thati, joka kuulostaa hiukan daddyltä. Ei tosin olla miehen kanssa varmoja sanooko Abu daddy vai jotain muuta... Abu myös tunnistaa tosin hyvin sanoja ja esineitä kuvista; kun kyselen missä on pallo tai kukka, pullea sormi osoittaa oikeita kuvia kirjasta. Samoin selkeästi puheen ymmärrys on kasvanut harppauksin viimeisen parin kuukauden aikana, Abu alkaa jo ymmärtämään arkisia asioita ja mitä hänelle puhutaan. Suomea poika siis ymmärtää, mutta ei olla ihan varmoja miten hyvin ymmärtää hindiä. Tietysti Abu kuulee toista äidinkieltään miehen työn takia tosi vähän, joten sen kielen kehitys on väistämättä hitaampaa.

Abulla alkaa olemaan ensimmäisiä merkkejä omasta tahdosta, ehkä jo esiuhmaa? Ruokapöydässä poika osoittelee vimmatusti jotain ja kun en joko ymmärrä häntä tai en anna haluamaansa tavaraa, alkaa kamala huuto ja selkeä turhautuminen. Samoin leikkiessä Abu saattaa itse heittää lelun sohvalle, eikä sitten yletäkään siihen. Siitä vasta hermot menevätkin ja alkaa kiukuttelu. Muutenkin Abu on tosi kärsimätön lapsi, hermot menevät tosi nopeasti ja sitten alkaa tavaroiden heittely ja itkupotkuraivarit. Kärsimättömyys on selkeästi peritty äidiltä...

Motoriset taidot kehittyvät ihan huomaamatta. Nyt poika osaa laittaa jo muutaman palikan oikean muotoisesta reiästä laatikon sisään. Eilen huomasin yhtäkkiä, että Abu osaa myös laittaa rinkulat takaisin pinoon. Vielä pari viikkoa sitten rinkuloita lähinnä järsittiin ja paiskittiin ympäri asuntoa. Tavaroiden laittaminen toisen sisään on hauskaa, ruokapöydässä saadaan syötettyä poika kun eteen asetetaan kippo ja pari kantta. Kansia sovitellaan antaumuksella kippojen päälle ja samalla saan syötettyä Abun. 

Kävely onnistuu ulkona jo aika hyvin kenkien kanssa. Epätasaisella maastolla Abu tarvitsee hiukan tukea kävelyynsä, mutta muuten poika töpöttelee itsekseen pitkin puistoa. Viime viikolla poika lähti jo "juoksemaan" eli töpöttelemään kamalaa vauhtia karkuun, ja veikkaan että kesällä saan hyvän intervallitreenin juoksemalla aina Abun perässä puistossa. Täytyy ilmeisesti vaihtaa puistoa sellaiseen, jossa on aidat. Pienessä lähipuistossa leikkipaikka on vain rakennettu puistikon yhteen nurkkaukseen eikä siinä ole aitoja. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Yhden päiväunen taktiikka

Meillä siirryttiin muutama viikko sitten yksiin päiväuniin. Siihen asti Abu oli nukkunut aamupäivällä pidemmät ja iltapäivällä lyhyemmät unet. Olin miettinyt yksiin päikkäreihin siirtymistä, mutta poika vaikutti iltapäivisin niin väsyneeltä että oli itselle ja lapselle helpompaa nukuttaa vielä kertaalleen. Väsyneenä Abu on kärttyinen, kitisee, eikä viihdy itsekseen leikkimässä vaan haluaa olla minussa kiinni.

Lopulta päätökseen yksistä päikkäreistä vaikutti illan nukahtamisvaikeudet ja lähestyvä päiväkodin aloitus. Päiväkodissa nukutaan vain yhdet unet keskipäivän aikaan, joten vaikka kalenteriin ei olekaan vielä merkitty aloittamispäivää, on helpompi antaa Abun totutella samantyyliseen päivärytmiin. Huomasin myös, että kahdet päikkärit alkoivat myös vaikuttamaan yöuniin ja hankaloittamaan nukahtamista. Abun nukahtaminen oli yhtä huutoa ja usein poika heräili keskellä yötä, ja jopa valvoi pitkään.

Meidän päivärytmi näyttää nyt suurinpiirtein tältä: 

6.30 - Herätys

    7.00 - Aamiainen

10.30 - Lounas

            11.00 - Unille vaunuihin

13.00 - Herätys

  14.00 - Lounas 2

              16.00 - Ulkoilua puistossa

                           17.00 - Välipala ja Pikku Kakkonen

19.20 - Iltapalaa

                      19.45 - Valot pois ja hyvää yötä

Illan aikataulu on aika tarkka, koska olemme todenneet että Abu tarvitsee ainakin 11 tuntia yöunta. Poika heräilee edelleen kovin aikaisin aamulla ja jos illan nukahtaminen venyy, tarkoittaa se tosi kiukkuisen väsynyttä poikaa seuraavana päivänä. Valitettavasti meillä heräillään edelleen aamuyöllä, vaikka useimmiten onneksi nukahdetaan uudelleen pienellä avustuksella. Joskus ei auta mikään temppu, ja niitäkin päiviä on ollut että Abu on ollut hereillä välillä 5.30-11.00. Se on kovin pitkä aika olla hereillä noin pienelle lapselle, mutta olen pitänyt tiukasti kiinni yksien päiväunien rutiinista. Jospa ne yöunetkin jossain vaiheessa sopeutuvat, kun päivät menevät samalla rutiinilla. 

Nykyään myös ulkoillaan lähipuistossa lähes joka päivä. Aamut menevät yleensä leikkien ja aamun askareissa, mutta päikkäreiden jälkeen iltapäivän tunnit tuntuvat pitkiltä ja tylsiltä. Abu ei jaksa enää istua vaunuissa kaupungilla ja istua kahvilassa syöttötuolissa, joten olemme yleensä iltapäivisin kotona. Silloin tosin tunnit tuntuvat pisimmiltä; leluilla on jo leikitty, lounas syöty ja päivää vielä edessä monta tuntia. Lähipuistossa on sopivia aktiviteetteja pienelle lapselle - vauvakeinu, pieni kiipeilyteline ja hiekkalaatikko - joten olemme lähes joka päivä käyneet puistossa. Abu tykkää istua keinussa, liukua liukumäessä ja seisoskella kiipeilytelineessä kiljumassa (innosta) ohimeneville koirille. Kotiin on hyvä palata Pikku Kakkosen aikaan, jolloin syödään myös välipala. Abu katselee telkkaria ja sormiruokailee avocadoa, tomaattia, kananmunaa, appelsiinia ja leipää. Itse saan pienen oman iltapäivän hengähdyshetken. 

Vaikka on kiva, ettei enää tarvitse kulkea monta kertaa ulkona nukuttamassa poikaa (sillä Abuhan nukkuu päikkärit vain vaunuissa..), oma aika jää entistä vähemmälle yksien päikkäreiden maailmassa. Jostain syystä reilun viikon ajan Abu on nukkunut tosi lyhyitä päikkäreitä, jolloin iltapäivä on ollut aika haasteellista väsyneen pojan kanssa. Päikkärit saattavat olla mitä tahansa reilusta tunnista (kuten tänään) kolmeen tuntiin.

Lauantaibrunssilla Köketissä

Kahviloissa brunssittelut ovat käyneet vähiin vauvaelämän myötä ja nykyään brunsseja järjestetään enemmänkin kavereiden luona. Kotibrunsseilla lapset voi laittaa lattialle peuhaamaan ja aikuiset voivat keskittyä oikeasti herkkujen syömiseen. Tänä lauantaina käytiin kuitenkin ihan aikuisten oikeasti keskustassa brunssilla tapaamassa miehen kaveria, joka oli Suomessa viikonloppumatkalla. 

Valittiin brunssipaikaksi lapsiystävällinen Helsingin keskustassa sijaitseva ravintola Köket, joka on historiallisen Kiseleffin talon tiloissa, ihan Senaatintorin luona. Helsingin hyvät brunssipaikat ovat yleensä täyteen ahdettuja trendiravintoloita, mutta Köket sopii hyvin lasten kanssa ruokailuun. Portaikon alle on laitettu pieni leikkipiste, jossa on pieni maja, kasa leluja, sekä kävelytuki. Syöttötuoleja löytyy isompikin kasa, joten tuoleista ei tarvitse taistella. Tila on muutenkin avoin eikä liian ruuhkainen, täydellinen lapsiperheen brunssipaikka. 

Valitsimme istumapaikaksi sohvaryhmän ravintolan takaosasta. Olen huomannut, että sohvapaikat ovat käteviä liikkuvaisen lapsen kanssa, varsinkin jos vauva ei vielä kävele itse. Vauvan voi nostaa syliin ja sohvalle temmeltämään, ja sohvia vasten voi tepastella edestakaisin. Saavuimme ravintolaan vielä heti sen auettua, joten saimme brunssitella rauhassa ainakin ensimmäisen tunnin ennen suurempaa ihmismäärää.

Brunssi itsessään oli aika perinteinen. Aamiaistyylisesti pöydästä löytyi useampaa erilaista mysliä, jogurttia, keitettyjä kananmunia, tuoretta leipää, karjalanpiirakoita ja mehua. Lämpiminä ruokina oli nakkeja, pekonia ja paahdettuja vihanneksia. Lisäksi pöydästä löytyi pesto-pastasalaattia, majoneesisalaattia ja vihreää salaattia. Jälkiruokapöydästä löytyi kattava valikoima erilaisia herkkuja - porkkanakakkua, marjakakkua, suklaakakkua ja erilaisia hedelmiä. Erikoisuutena oli mahdollisuus paistaa omat vohvelit, niiden kanssa tarjolla oli kermavaahtoa ja hilloja. Tarjolla oli tietysti myös kahvia ja valikoima erilaisia teelaatuja. 

Nälkä lähti siis hyvin näillä antimilla, mutta olin hiukan pettynyt brunssin tylsyyteen. Pöydässä oli ihan kiva valikoima ruokia, mutta jäin kaipaamaan perinteisiä juustoja ja leikkeleitä leivän päälle, parempia salaatteja sekä jotain erikoisempaa. Tarjolla ollut mehukin oli enemmän tiivistemehua kuin tuoremehua, selkeä miinus siitä. Brunssin hinta oli valikoimaan nähden korkea - brunssi maksoi 25€ ja lasillinen kuohuvaa olisi maksanut 5€ lisää. Helsingissä brunssien hinnat ovat yleensä 18-27€ välillä, mutta näin perusbrunssi olisi hyvin voinut olla pari euroa halvempi. 

Abu viihtyi kuitenkin hyvin. Ensin syöttötuolissa syömässä kananmunaa ja karjalanpiirakkaa, sen jälkeen sohvaryhmää kiertämässä, ja sen jälkeen seikkailemassa pitkin ravintolaa. Olemme siis päässeet siihen elämänvaiheeseen, että toinen aikuisista seuraa lasta kuin hai laivaa. Ihan kahdestaan ei siis nykyään kannata lähteä brunssille, sehän olisi kovin yksinäistä ruokailua. 

Köketin brunssille annettiin arvosanaksi 7+.

Mikä on Helsingin paras brunssipaikka lapsiperheelle?

Ensimmäisiä sanoja

On ihana huomata kuinka paljon puhetta Abu jo tunnistaa. Alkuvuoden aikana poika on oppinut sanomaan jo muutamia sanoja, mutta suurin kehitys on ollut puheen ymmärtämisessä. Pojalle voi jo puhua päivän askareista ja hän ymmärtää jo tosi paljon! 

Abu on alkanut toistelemaan sanoja meidän (eli minun) perässä. Abu osaa jo osoittaa omaa nenää/korvaa, kun kysyn missä on nenä/korva. Abun suosikkikirjasta, Muumin kuvakirjasta, poika osaa sormella osoittaa kukkaa, palloa, taloa ja kalaa kun kysyn missä ne ovat. Hän tunnistaa jo yleisempiä sanoja ja lauseita. On kiva huomata, että poika ymmärtää kun hänelle puhuu. Kun sanon Abulle mennäänkö puistoon keinumaan, hän alkaa hymyilemään isosti ja sanoo "kiikaa". Valitettavasti itse en ymmärrä Abun jokeltelua ja välillä poika turhautuu kun hän osoittelee jotain pöydällä, enkä ymmärrä mitähän ihmettä nyt tarkoitetaan. 

Abun ensimmäinen sana oli tähti. Meillä oli jouluna koristeena tähden muotoiset jouluvalot, ja ilmeisesti ne olivat todella vaikuttavat kun poika oppi sanan heti. Aina kun mentiin makuuhuoneeseen, Abu sanoi hennolla äänellään "tähti" ja jäi tuijottelemaan valoja. Toisissa Abun nahkatossuissa on tähtiä, joten hän välillä nappaa ne käteensä ja toistelee tähti tähti. Viime aikoina poika on oppinut sanomaan kiitos, vaikka se kuulostaa enemmänkin "kiio":lta.. 

Suomi siis sujuu, mutta en usko että poika ymmärtää paljoakaan hindiä. Hindiä Abu kuulee huomattavasti vähemmän kuin suomea, joskus ainoa yhteys isäänsä on aamulla vaatteiden vaihtaminen. Mies tekee pitkää päivää töissä ja tulee yleensä kotiin juuri ennen Abun nukkumaanmenoaikaa. Pari touhuaa hetken yhdessä ennen kuin on aika aloittaa iltarutiinit. Monesti mies tulee vasta Abun nukkumaan menon jälkeen, joten kosketus toiseen kotimaiseen kieleen jää vähäiseksi. Viikonloput ovatkin isä-poika aikoja, minä teen useimmiten ainakin toisena päivänä omia juttuja kun mies hoitaa Abua. Miehen pitäisi katsella kuvakirjoja pojan kanssa ja toistella tavallisia sanoja, ehkä näin vähitellen poika oppisi myös sitä hindiä. 

 

Aamupäivä isin toimistolla

Abu lähti aamupäiväksi miehen toimistolle, kun minulla oli omia menoja. Mies on perustanut loppuvuodesta oman yrityksen, ja on vuokrannut pienen toimistotilan Helsingin keskustasta. Miehellä oli aamulla tiimikokous, joten poika lähti yrityksen toimistomaskotiksi. Abu ja miehen tiimi viettivät reilun tunnin yhdessä ennen kuin pääsin paikalle palauttamaan porukaan työrauhan. 

Abu tykkäsi toimistoelämästä hurjasti! Poika oli innostunut uudesta ympäristöstä ja käveli ympäri neuvotteluhuonetta moikkailemassa tiimiläisiä. Miehen yhtiökumppani sai Abulta erikoishuomiota, kun poika istui sylissä ja näpersi kauluspaidan nappeja.

Palautin tiimin työtehon ottamalla Abun jälleen hoitooni - oli jo aika päivän lounaalle ja sen jälkeen uniaika oli lähestymässä. Käveltiin Abun kanssa yhdessä keittiöön lämmittämään ruokapurkkia, ja matkalla poika ehti jo flirttailla muutaman toimiston naisen kanssa. Poika hymyili ja vilkutteli iloisesti, ja ilahtuneet naiset vilkuttelivat takaisin.

Syöttäminen oli vähällä olla aika sotkuista, mutta keksin sitoa pojan huivillani toimistotuoliin kiinni ruokailun ajaksi. Käsillä oli tietysti rivi muita viiihdykkeitä, kuten pallo, kirja, soiva lasten kännykkä, ja vesipullo. Vähitellen saatiin ruoka kurkusta alas ja voitiin jättää työt aikuisten vastuulle. Abulle ulkovaatteet päälle ja vaunuihin nukkumaan. 

Toivottavasti kaikki nauttivat omasta toimistoelämästään yhtä paljon kuin Abu! 

Hei me kävellään!

Abu on oppinut kävelemään ilman tukea! Torstaina illalla Abu vain otti ja käveli ainakin 10 askelta keskellä olohuonetta. Hurjasta vauhdista ja onnistumisen tunteesta hurmaantuneena poika nauroi ääneen itselleen ja näytti niin tyytyväiseltä uuteen taitoonsa. Äiti ja isi olivat tietysti todella iloisia ja ylpeitä kun poika oppi kävelemään.

Nyt poika kävelee ympäri asuntoa ja näyttää aina niin iloiselta kun jaksaa kävellä muutaman askeleen pätkissä. Mies kutsuu kävelyä zombie-walkiksi - Abu kun kulkee kädet pitkänä edessä tasapainon vuoksi.

Iltapäivällä Ikeassa Abu seisoskeli ylpeänä leikkipaikan luona ja näytti niin isolta pojalta kengissään. Abu tuijotteli leikkipaikan palikkapeliä ja muita lapsia. Yhtäkkiä poika kääntyi minuun päin ja sanoi Äiti.  Byebye baby... ja tervetuloa taaperon maailmaan.

 

Lapsen kanssa lomalla - resort vai BnB?

Kesäksi on taas suunnitteilla jonkinlainen matka Etelä-Eurooppaan, varmuudeksi jos Suomessa on karsean kylmä. Edelliset kesälomat vietettiin Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa, joten vuorossa voisi olla vaikka Portugal!

Me emme miehen kanssa ole mitään rantaleijonia, jotka jaksavat maata tuntikausia palvomassa aurinkoa. Itse olen niin vaalea, että palan helposti muutaman päivän auringonoton jälkeen. Vietämme lomaa mieluummin tutustumalla paikallisiin nähtävyyksiin ja alueen kulttuuriin (ja ruokaan!), kuin makaamme biitsillä. Olemme siis yleensä yhdistäneet matkaan pari päivää suuremmassa kaupungissa ja vajaan viikon vuokratalolla. 

Viime kesänä oli ensimmäinen kunnon matka Abun kanssa, ja matka oli suoraan sanottuna aika rankka. Vauvan rutiinit eivät katoa mihinkään loman aikana, vaan ruuan, vaipanvaihdon ja päikkäreiden tulee toimia kuten kotonakin. Se siis tarkoitti vuokratalolla jatkuvaa kokkaamista, siivoamista, nukuttamista ja kakkavaippojen viemistä ulos. Kuulostaa arjelta Suomessa. Tietysti erona oli se, että maisema oli parempi, ulkona oli lämpimämpi ja ruoka oli parempaa. 

Tänä kesänä on edessä se suurin kysymys - miten vietämme lomaa lapsen kanssa? Abu ei ole enää pieni, mukana raahattava vauva, joka vain nukkuu ja möllöttää sylissä. Ensi kesänä hän jo juoksee pitkin pihoja (ja me hänen perässään), tahtoo uimaan ja tahtoo varmasti tehdä montaa asiaa oman mielen mukaan (uhmaikä tuntuu välillä puskevan jo nyt päälle). Olisiko siis helpompaa vaan maata biitsillä ja raahautua valmiiksi katettuun buffet-pöytään, kuin autoilla pitkin Portugalin maaseutua ja tapella lapsen kanssa ravintoloissa? Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa!

All-inclusive resort rannalla
Monen ystävän perhematka tarkoittaa nimenomaan tällaista: puoli-/täysihoito isossa hotellissa rannan läheisyydessä. Minulle tällainen matka on aina ollut kauhistus; en maksa satoja euroja syödäkseni kalapuikkoja ketjuhotellissa muiden ulkomaalaisten kanssa. Perheellisen näkökulmasta resorteissa on tosin monia hyviä puolia: valmiit ruuat, puuhaa lapsille, ja rentoutumista. Monessa isommassa hotellissa vanhemmat lapset voi jopa laittaa jonnekin puuhakerhoon muutamaksi tunniksi. 

Toki resort-loma poistaa ruuanlaiton ja siivoamisen tarpeen, mutta se toisaalta rajoittaa monia muita asioita. Omaa tilaa on vain hotellihuone ja oma pyyhe rannalla. Lapsen päikkärin ajaksi on oltava hotellihuoneessa, hiirenhiljaa, koska 15-kerroksisessa hotellissa et voi häipyä altaalle itkuhälyttimen päähän. Lapsen nukkumaanmenon koittaessa huoneessa on oltava, ja taas hiirenhiljaa. Lisäksi hotellissa on kymmenittäin muita perheitä, jotka aiheuttavat meteliä ja sotkua. 

Kuin olisi viikon ruotsinlaivalla syömässä buffetista kuorittavia katkarapuja ja oleskelemalla pallomeren luona, vai?

Bed & Breakfast     
En usko, että vuokraamme tänä kesänä taloa, vaan resortin vaihtoehto on todennäköisesti pieni B&B jossain Portugalin maaseudulla. Tykkään viettää lomaa rauhallisella alueella, keskellä autenttista elämää ja kulttuuria. Haluan kokea paikallisen maan elämäntyylin, ruokakulttuurin ja nähtävyydet. Senhän takia matkustan. 

B&B:ssä oman huoneen lisäksi on yleensä jonkinlainen yhteinen olohuone, tai muu oleskelutila, jossa voi viettää aikaa. Muutenkin B&B:t ovat pienempiä kuin hotellit ja lapsen voi tarvittaessa jättää yksin ja istua itkuhälyttimen etäisyydellä ulkona. Teimme näin viime kesänä kun vietimme viimeiset pari yötä pienessä B&B:ssä Espanjassa. Laitoimme Abun nukkumaan päikkäreitä, ja istuimme ikkunan toisella puolella, uima-altaan reunalla pojan unien ajan. 

Majoituspaikka pitää tosin valita huolella, jotta B&B tarjoaa jotain viihdykettä lapsille. Abu on ensi kesänä jo sen verran iso, että leikkipaikka tulee olemaan tarpeen. Resort-hotellissa olisi mahdollisuus valita puoli/täysihoito, kun taas yleensä B&B:ssä on tarjolla vain aamiainen ja muut ruokailut täytyy hoitaa itse. Tämä tarkoittaa ravintolakäyntejä.. Abu ei ole maailman kärsivällisin istumaan pitkiä aikoja ruokapöydässä ilman jatkuvaa huomiota, leluja ja pelejä. 

    
Millaisia kokemuksia sinulla on resort-lomista? 
Onko lapsen kanssa hankalaa matkustaa?