Sitten kun housut

Äitiyslomalla on kova kiire - kuluttaa rahaa. Tämä viikko on lähinnä mennyt lounastellessa kavereiden kanssa ja shoppaillessa vauvalle ja itselle. Alennusmyyntien loppupäivät ovat parasta aikaa löytää tavaroita hyvällä alennuksella. Yksi viime päivien löydöistä ovat uudet "sitten kun" housut.

"Sitten kun" vaatteet ovat niitä, jotka tungetaan kaappiin odottamaan oikeaa hetkeä. Yleensä onnistuneen nälkäkuurin jälkeen. Tai kun leveälahkeiset housut tulevat jälleen muotiin. Tai kun pinkki luomiväri on taas pop.

Nämä "sitten kun" housut kuuluvat kategoriaan "sitten kun raskaus on ohi ja pääsen taas urheilemaan". Ostin alennusmyynnistä hyvällä hinnalla uudet sporttihousut. Unelmissani pääsen vaunujen kanssa reippaalle kävelylenkille kevätaurinkoon pitkin Töölön rantoja, päässä Raybanit ja jalassa uudet pinkkiraitaiset sporttihousut. Ihmisellä on hyvä olla unelmia.

    

Näitä kuvia kun katsoo voin todeta, että oikeassa ovat - musta hoikentaa! Todellisuuden jättimäinen raskausmaha näyttää pieneltä kummulta. Hurjaa. 

Synnytyssuunnitelma - tai ne toivomukset

Raskausviikot alkavat olemaan jo niin pitkällä, että on syytä miettiä vääjäämättä lähestyvää synnytystä ja suunnitelmia toiveitani sen suhteen. Raskausviikko 33 on päättymässä ja periaatteessahan vauva voi syntyä minä hetkenä hyvänsä.. Toivottavasti hän tosin pysyy mahassa vielä muutaman viikon - mulla on loma! :-) Vakavasti puhuttuna, vaikka pikkumies selviytyisikin suhteellisen hyvin kohdun ulkopuolella, toivon tyypin syntyvän niin lähellä laskettua aikaa kuin mahdollista. Alkuviikot ovat varmasti helpompia, jos miestä ei tarvitse herättää parin tunnin välein pakkosyöttöön painon nousemisen takia. Onneksi tähän mennessä ei ole ilmaantunut merkkejä, joiden perusteella pitäisi pelätä kovin aikaista synnytystä. Toisaalta minulle on vähitellen tullut sellainen olo, että ihan laskettuun päivään ei päästä vaan vauva syntyy hiukan aikaisemmin.

Kirjoitin jo aiemmin hiukan fiiliksistäni ja ajatuksistani synnytystä kohtaan, mutta mielessä on ollut tarkemman synnytyssuunnitelman (tai toivomuslistahan se oikeasti on, mitä tahansa voi tapahtua synnytyksen aikana) kirjoittaminen itselle, miehelle ja minua hoitavalle kätilölle. Itselle tämä on tapa käsitellä etukäteen tilannetta ja miettiä keinoja millä haluan helpottaa oloani. Miehelle tämä antaa suuntaviivat, minkä mukaan hän voi yrittää lieventää kipujani synnytystilanteessa. Kätilölle tämä kertoo toiveeni, jonka mukaan hoitaa minua ja vauvaa. 

Suunnitelman punainen lanka on tässä: 
Haluan synnytyksen olevan mahdollisimman pitkälle lääkkeetön ja kipua hoidettavan luontaisilla asennoilla ja liikkeillä, mutta haluan kipulääkettä helpottamaan oloani kivun yltyessä sietämättömän kovaksi.

Avautumisvaihe

Avautumisvaiheessa haluan pysyä mahdollisimman pitkään kotona ja pyrkiä aktiivisesti rentoutumaan erilaisilla keinoilla. Olen varannut TENS-laitteen  helpottamaan alkuvaiheen supistuskipuja. Useimmilla tämä laite taitaa helpottaa edes jonkin verran oloa ja mahdollistaa kotona olemisen pidempään. Manipuran synnytysjoogassakin olemme testailleet erilaisia keinoja synnytyskipujen helpottamiseksi. Haluan käyttää näitä asentoja, hengitystekniikoita ja äänenkäyttöä supistusten kestämiseksi. Mukavimmiksi asennoiksi joogassa paljastuivat jumppapalloon seisten nojailu, palloon nojailu polvillaan toinen jalka koukussa, lantion pyörittely,  "ampiaisääntely", ja muutenkin syvään hengittäminen. Tietysti nämä kaikki keinot saattavat varsinaisen synnytyksen käynnistyessä tuntua ihan erilaisilta - H-hetkellä saatankin heittää kaikki ajatukset romukoppaan ja päätyä tekemään ihan muita asioita. Muita menetelmiä kotona rentoutumiseksi on lämmin suihku, miehen antama selkähieronta ja lämpötyyny.

Kun edessä on siirtyminen sairaalaan, toivon, että meille annetaan synnytysrauha. Haluan huoneen valojen olevan hiukan himmennetyt, taustalla soivan valitsemani musiikki (ehkä synnytykseen voi luoda oman playlistan..), sekä mahdollisimman vähän huoneessa kävijöitä. Haluan avautumisvaiheessa mahdollisuuden rentoutua ammeessa (tai edes suihkussa jos ammeeseen ei syystä tai toisesta pääse). Haluan pystyä liikkumaan mahdollisimman vapaasti ympäri synnytyssalia sekä käyttämään apunani erilaisia välineitä, kuten jumppapalloa, säkkiä, guasha-kampaa ja lämpötyynyä. Jos synnytyksen eteneminen hidastuu, yritän ensisijaisesti edistää asiaa luonnonmukaisesti liikkuen, mieluummin kuin oksitosiinilla. Olen valmis myös käyttämään ilokaasua avautumisvaiheessa, jos se helpottaa oloani. En usko, että haluaisin kokeilla aqua-rakkuloita - jotenkin ajatus kivun lievittämisestä kivulla ei tunnu omalta jutulta.

Jos (ja kun) kivut yltyvät aivan sietämättömiksi, haluan epiduraalin (tai muun tilanteeseen sopivan helpotuksen). Toivon kuitenkin, ettei epiduraali tule niin myöhään etten enää tunne ponnistuksia. Haluan säilyttää kykyni tuntea ponnistustarve.

Ponnistusvaihe

Ponnistusvaiheen alkaessa haluan välttää painovoiman vastaista puolimakaavaa asentoa kokonaan jos vauvan vointi sen sallii. Sen sijaan haluan yrittää ponnistaa asennoissa, joissa painovoima toimii apunani - synnytysjakkaralla, konttausasennossa tai polviseisonnassa. Haluan ponnistaa omaan tahtiini, mutta haluan kätilön ohjaavan ponnistuksia niin että repeämiltä vältyttäisiin. Sanomattakin on varmaan selvää, että haluan välttää episiotomiaa eli välilihan leikkausta. Jos repeämiä tulee tai välilihaa joudutaan leikkaamaan, haluan puudutuksen tikkien laittamiseen. Uskokaa tai älkää, olen kuullut tarinoita kuinka alapäätä parsitaan ilman puudutusta! Tämä kuulostaa minusta ihan yhtä epäinhimilliseltä kuin naisten ympärileikkaukset.

Kun lapsi on syntynyt, haluan hänet nostettavan heti luokseni hakeutumaan rinnalle - paitsi jos lapsen terveys vaatii toisin. Napanuora saa sykkiä rauhassa loppuun viimeisetkin kallisarvoiset veripisarat. Jos lapsi viedään tutkimuksiin tai hoitoihin pois luotani, haluan miehen seuraavan lapsen mukana. Kätilön tulisi opastaa imetyksen alkuun ja avustaa imetyksessä koko sairaalassa olon aikana.

Suurin huoleni on kätilökätilökätilö... Kätilöllä on supertärkeä rooli, ja en voi muuta kuin toivoa superhyvää tyyppiä meidän kätilöksi. Mikä sitten on se mielestäni superhyvä tyyppi kätilösi? Toivon kätilön pitävän minut ajan tasalla siitä missä mennään, kertovan miksi joitain toimenpiteitä tehdään, sekä tietysti jaksavan tsempata minua epätoivoisimmalla hetkelläkin. Tietysti tärkeää on myös pitää englantia puhuva mies ajantasalla mitä tapahtuu ja miksi, kun luultavasti en itse pysty toimimaan tulkkina. Pahinta olisi jos joudun kiireelliseen sektioon, eikä kukaan ehdi kertoa miehelle selkeästi mitä tapahtuu ja miksi. 

Olen ehkä lukenut liikaa kauhukertomuksia vaikeista ja pitkistä synnytyksistä, pieleen menneistä kivunlievityksistä, ja hätäsektioista, sillä synnytys muuttuu päivä päivältä pelottavammaksi. Täytyy yrittää muistaa ja hyväksyä ajatus, että synnytys menee niin kuin se menee. Voin itse vain yrittää helpottaa omaa oloani, muu on sattuman varassa. Loppujen lopuksi, vauvan terveys ja hyvinvointi on  kuitenkin kaikkein tärkeintä.

Raskausviikko 33 - tahti hidastuu

Raskausviikko 33 alkaa olemaan puolessa välissä ja tahti on selkeästi alkanut hidastumaan. Kävellessä ei voi enää kiitää eteenpäin samalla tahdilla kuin aiemmin ja liikkueessa on jatkuva pissahätä, ilmeisesti vauva tai kohtu jotenkin painaa rakkoa. Häntäluu ei enää vihoittele, mutta syynä siihen on varmasti loma ja se, etten istu tuntikausia kovalla istuimella. Jonkinlaisia liitoskipuja on alkanut ilmestymään, etenkin lantion etuosan häpyliitokseen. Lantio kipuilee erityisesti aamuisin, jos en ole muistanut nukkua tyyny jalkojen välissä. Välipäivinä laiskuus vei voiton, mutta tällä viikolla olen taas aktivoitunut liikunnan suhteen. Päätin käydä pari kertaa viikossa uimassa ja ainakin kerran viikossa salilla. Tämän aamuinen salikäynti tuntui edelleen ihan hyvältä, joten elän toivossa että voin ainakin muutaman viikon ajan käydä liikkumassa - edes rauhallisesti.

Isoin ongelma tällä hetkällä on tosin unettomuus. Olemme miehen kanssa vuorotellen hereillä - minä illasta ja mies aamuyöstä. En jotenkin saa nukahdettua ja makaan hereillä parikin tuntia. Lisäksi olen päässyt nyt siihen ihanaan vaiheeseen raskautta, että joudun ramppaamaan vessassa pari kertaa yössä. Mies taas heräilee selkäkrampin takia ja nukkuu loppuyön sitten sohvalla puoliksi pystyasennossa.  Olen tosi huono nukkumaan päiväunia, joten päivät menee pienessä kohmeessa väsymyksen takia. Kummatkin olemme nyt siis saaneet pientä ensitotuttelua vauvan kanssa valvomiseen.. 

Yllä oleva kuva on pientä huijasta.. kuva otettiin viime viikon puolessa välissä. Voi olla, että maha on tästäkin hiukan vielä kasvanut. Talvitakki menee onneksi vielä kiinni, vaikka veikkaan ettei mahdu enää muutaman viikon päästä. Toivottavasti seuraavan 7 viikon aikana ei tule mitään älyttömän kovia pakkasia.

Tammikuun loppupuolella on lääkärikäynti, jossa ilmeisesti katsotaan kohdunkaulan tilanne ja vauvan asento. Mulla on jotenkin sellainen olo, ettei vauva ole vielä kääntynyt lähtöasetelmiin. Tyyppi liikkuu entiseen tapaan joka puolella mahaa, välillä huitaisten mojovasti jonnekin kylkiluiden tienoille. Toivottavasti kääntyy, sillä muuten edessä on kääntöyritys tai perätilasynnytys - joista kumpikaan ei ole erityisen toivottavaa. Seuraava terkkarikäynti on vasta helmikuun alussa, eli lääkärikäynnin jälkeen. Luulin, että raskauden loppuvaiheilla terkkarikäyntejä olisi useammin. Ehkä käyntejäni on karsittu kun en kerran ole valittanut olotilaa ja muutenkin raskaus etenee normaalisti. Varasin varmuudeksi vielä yksityiselle ultrakäynnin tammikuun loppuun, halutaan vielä ennen H-hetkeä varmistua että lapsi on ok ja kaikki kunnossa synnytystä ajatellen.

Äiti, minäkö?

Raskausajan kääntyessä kohti loppusuoraa ja äitiysloman alkaessa, ovat ajatukset siirtyneet entistä enemmän kohti synnytyksen jälkeistä aikaa. En pysty edes kuvittelemaan millaista elämä tuleekaan olemaan pienen avuttoman, mutta niin vaativan vauvan kanssa! On täysin absurdia ajatella, että parin kuukauden päästä menemme sairaalaan kahdestaan, mutta palaamme sieltä pienen nyytin kanssa - eikä sitä voi palauttaa. Se on lopullisesti me ja hän. Kolmistaan. 

On niin helppoa miettiä sööttejä sinisiä vaatteita ja pieniä sukkia, mutta kaiken tämän alta nousee ajatukset äitiydestä, kasvatuksesta ja vastuusta. Meillä vanhemmilla on mieletön vastuu oppia hoitamaan ja kasvattamaan lasta järkevällä tavalla. Kyllähän me maalaisjärjellä varustetut ihmiset osataan katsoa onko vaippa märkä ja onko lapsella nälkä. Mutta osataanko opettaa toiselle ihmiselle vastuuntunoa, empatiaa, ja oikeudenmukaisuutta? Osataanko kasvattaa lapsesta täysipäisen, vastuuta kantavan yhteiskunnan jäsenen?

Huonoimpina päivinä herää epäilys.. ehkä en kykene tähän. Minäkö äiti? Mielikuva äidistähän on ihan erilainen kuin millaisena näen itseni. Enhän minä ole tukka likaisena ja meikittömänä makkarakastiketta lapsilaumalle kokkaava väsähtänyt naiszombie. Tykkään laittaa hiuksiani, urheilla useamman kerran viikossa, nukkua pitkään, ja kokeilla uusia eksoottisia ruokaohjeita. Jotenkin tämä todellisuus ja mielikuvani äitiydestä eivät oikein sovi yhteen. Toisina päivinä en edes mieti asiaa - kaikki rakentavat oman todellisuutensa äitiydestä ja jokainen on omalla tavallaan erilainen äiti. Tietysti olisi liioittelua ajatella, ettei elämä muuttuisi mitenkään lapsen synnyttyä, mutta voimme vaikuttaa jossain määrin muutoksen suuruuteen. Paras neuvo minkä olen saanut (ja niitä on viime viikkoina ropissut joka puolelta jopa kyllästymiseen asti) on tämä: ottakaa lapsi mukaan teidän elämäänne, mutta älkää muuttako elämää lapsen mukaiseksi.

Kuva

Luomuäiti, joka tekee itse luomubataattisosetta ja pesee kestovaipat pesupähkinöillä. 

Uraäiti, joka juoksee kokouksissa ja jättää lapset isovanhempien hoitoon syömään mikroeineksiä. 

Uhrautuva äiti, joka elää omaa elämäänsä lapsen kautta ja viettää tuntikausia tekemällä lapsen kotitehtäviä.

Äitiyden rooliin liittyy niin paljon arvolatauksia ja odotuksia. Olen huomannut sen jo tässä vaiheessa kun olen puhunut ajatuksistani imettämisestä, kasvatuksesta ja lapsen kanssa (ja ilman) matkustamisesta. Jotkut reaktiot ovat olleet yllättäviä, ja jossain määrin jopa tuomitsevia. Vaikka missään äitiyden malleissa ei ole mitään "väärin", mielestäni kaikissa rooleissa ja mielikuvissa naisen oma persoona jää äitiyden roolin taakse piiloon. Uhrautuva äiti haluaisi varmaan joskus käydä zumbassa ja kasvohoidossa, ehkä luomuäiti haluaisi välillä keskellä päivää leffaan, ehkä uraäiti haluaisi viettää yhden päivän sohvalla katsomassa Frendejä. Äiti on aina äiti, hänen oma minuutensa ja halunsa tuntuu helposti jäävän tämän varjoon. Isästä harvoin tulee ajateltua samalla lailla. Isä on myös uraohjus, jalkapallofani, sohvaperuna, ja silti se isä. Pysynkö vielä itsenäni vaikka olen äiti? Katoaako oma identiteetti äitiyden taakse? Nyt on helppo tehdä listoja mitä ei aio tehdä. "En ikinä ala tekemään jotain soseita itse, kaupastahan niitä saa." Tai verrata itseään omaan äitiinsä. "Musta ei ikinä tule samanlaista kuin siitä." Todellisuus voi yllättää, varmaan kumpaankin suuntaan.

Ilmassa on identiteettikriisiä. Sanoinkin jo miehelle kun hän oli Intiassa ostamassa rintapumppua ja imetystarvikkeita, että parasta muistaa minun olevan edelleen muutakin kuin maitotehdas. Olen äiti, imettäjä, mutta edelleen sama vanha minä. Äitiys täydentää minua, mutta ei korvaa minua.

Löysin netistä mielenkiintoisen väitöstutkimuksen äitiyden kulttuurisista odotuksista ja median vaikutuksesta äitiyden mielikuvaan. Mielenkiintoinen tutkimus, jota lukiessa tajuaa kaikki yhteiskunnan sanattomat odotukset äitiyden toteuttamisesta ja miten media vaikuttaa niihin. Nainen on aina äiti, vaikka hänellä ei olisikaan lapsia. Äitiys vaikuttaa väistämättä tietyssä vaiheessa myös työelämään, sillä synnytysikäinen nainen on pontentiaalinen riski työnantajalle. Tutkimus löytyy täältä, jos joitain muitakin kiinnostaa tutustua aiheeseen tarkemmin.

Toinen Joulu

Meidän uuden vuoden vietto alkoi uuden joulun vietolla. Mies palasi vuoden viimeisenä päivänä Intiasta kotiin matkalaukku täynnä tuliaisia ja lahjoja perheeltä. Perinteisten tuliaisten - pähkinät, tee, kosmetiikat - lisäksi kassi pullisteli vauvatavaraa. Oman ostoslistan lisäksi koko perhe oli ostanut meille ison kasan tarvikkeita. 

Omassa ostoslistassa oli ollut Aventin tuttipulloja kahdessa eri koossa, vaihtotutteja pulloihin, tutteja, sekä rintapumppu. Aventin sähkökäyttöistä rintapumppua ei ollut saatavilla, mutta kaikkea muuta Intiasta saikin, ainakin 40% halvemmalla kuin Suomesta. Lisäksi mies oli ostanut tuttipullojen steriloijan sekä pulloharjan. Mielestäni mikroaaltouunin steriloija olisi ollut täysin riittävä meille, mutta mies osti kuitenkin sähkökäyttöisen.. ja sehän vasta onkin mielettömän iso laite!

Ostoslistan lisäksi mies improvisoi ja toi mukanaan vähän ylimääräistä, kuten vauvan kynsileikkurin suurennuslasilla, vauvan pyyhkeitä, ja harsoja. Suurin osa näistä on huteja - meillä on jo kynsisakset, pyyhkeet on nenäliinan kokoisia, ja harsot eivät ole sellaista harsokangasta mitä täällä Suomessa yleensä käytetään. Ajatushan on kuitenkin tärkein, vai mitä?

Miehen perhe antoi meille joululahjaksi ison paketin vauvakamaa. Paketti sisälsi vauvan peiton, pyyhkeen, metallisen tuttipullon, bodyn ja myssyn, karhutossut sekä hoitolaukun. Lisäksi muilta sukulaisilta tuli pienet sukat ja pari pastellin sävyistä lapsen oloasua. Asut ovat tosin niin isot, että voi hyvin mennä ensi talveen ennen kuin ne sopivat päälle. Jostain syystä melkein kaikki Intiasta saadut vauvatavarat ovat keltaisia, vaikka perhe hyvin tietää meidän saavan pojan...

Lisäksi Intiasta tuli mukana se käsintehty rengasliina, mistä täällä blogissakin puhuin. Liinasta tuli tosi kivan näköinen, värit on juuri sellaiset kuin halusin, ja materiaali on laadukasta puuvillaa. Nyt täytyy vain harjoitella rengasliinan sitomista, ettei lapsi luiskahda liinasta ulos!

 

Joulun aikana sain muitakin ostoksia tehtyä, kiitos Facebookin mahtavien kierrätysryhmien! Löysin eräästä ryhmästä lähes käyttämättömän Stokken kokoontaitettavan ammeen ja vauvatuen. Mahtavaa, ostoslista on pienentynyt melkein olemattomaan... suurimpana hankintana on enää rattaisiin sopiva turvakaukalo.