tiistai 26. toukokuuta 2015

Kesä tuli vaatteisiin

Vaikkei ulkona vielä liikuta kovin kesäisissä lämpötiloissa, kasvaa Abun kesävaatepino kovaa vauhtia. Pääsääntöisesti hankin kesäisiä vaatteita Espanjan matkaa varten, mutta elän toivossa, että näitä tarvitaan myös täällä Suomessa. 

Tilasin Nextiltä ihania vauvan vaatteita. Valikoima on paljon monipuolisempi kuin Suomessa, missä kaupat myyvät pienille pojille lähinnä vain sinistä ja harmaata, sekä paljon raitoja. Ok, en malttanut täysin pysyä poissa raidoista, sillä nämä ihanat seilori-tyyliset vaatteet hurmasivat! 


Kesää varten hankin muutaman haalariasun. Näissä on helppo matkustaa helteessä, mutta kätevää myös vaihtaa vaippa haarovälin neppareiden takia. Lisäksi yksiosainen asu on mukavampi myös Abulle kun ei shortsien vyötäröresorit hierra tai paina. Joudutaan kuitekin ajamaan muutama tunti lentokentältä määränpäähän. Kuvan autoasu on vielä liian iso, mutta luulen (ja toivon) että poika kasvaa siihen sisään, edes loppukesäksi. Nextin koot ovat aika reippaita - raita-asu on sopivasti väljä, vaikka on kokoa "up to 3 months".




Näiden asujen lisäksi ostin muutamat muutkin vaatteet, jotka tosin osoittautuivat aika valtavan kokoisiksi. Vauvan vaatteissa on tosin se hyvä puoli, että niihin kasvaa sisään. Parasta koko tilauksessa oli, että paketti toimitettiin DHL:n kautta suoraan kotiovelle, ilmaiseksi. Tällaisestä nettishoppailusta tykkään!

1 kommentti:

  1. Oi, vitsi nuo merihenkiset poikien vaatteet on niin suloisia <3 Kyllä noilla kesällä kelpaa olla :)

    VastaaPoista