maanantai 20. huhtikuuta 2015

Meidän beibi on 3kk

Meidän pikkuisena syntynyt nyytti on tänään 3kk vanha. Unisen ja avuttoman vauvan sijaan meidän eloamme ihastuttaa vilkas pikkumies, joka ottaa jo kovasti kontaktia katseellaan, käsillään ja äänellään. Kasa vaatteita on jäänyt pieneksi, vaippakoko on kasvanut, ja lelut alkavat olemaan uusia kivoja kavereita.  

Vauvablogi

Abu osaa jo kääntyä vatsaltaan selälleen - tosin vain yhdeltä puolelta ja aina niin hämmästyneen näköisenä. Poika ei vielä ole ihan ymmärtänyt uutta taitoaan. Selältään ei puolestaan osata kuin korkeintaan kaatua hitaasti toiselle kyljelle, kun leikkimatolla olo käy liian jännittäväksi. Pienet, mutta niin isot kourat, alkavat ottaa leikkimaton roikkuvista leluista tukevasti kiinni. Suosikkilelu on pehmeä tiikerihelistin, joka löytää melkein aina tiensä Abun suuhun järsittäväksi. Äitiä ja isää piristetään aamuisin isolla hymyllä, ja äidinkin väsynyt mieli virkistyy kun vieressä potkii hymyilevä poika. Vaikka olisihan sitä kiva nukkua vähän pidempään...

Vauvablogi
 

Mieleen nousee aina välillä kysymys, mihin se meidän pikkuinen vauva meni? Kuten kaikki sanovat, pikkuvauva-aika on todella lyhyt!

1 kommentti:

  1. Täällä ihmetellään myöskin mihin tuo aika oikeen katoaa... Juurihan olin synnyttämässä ja nyt jo tuo muru on kahdeksan viikkoinen :D Yritän nauttia jokaisesta pienestä hetkestä vauvan kanssa <3 Vaikka sitten silmäpussien kanssa :D

    VastaaPoista