sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kirppislauantain satoa

Lauantaina kierrettiin miehen kanssa Helsingin kirppiksiä, tähtäimessä äitiysvaatteet sekä lastenvaatteet - erityisesti pienet bodyt ja ensivaatetus.

Aamusta käväistiin ystävän kanssa Kruunuhaan Olkkari & Kruunukirppu -kirppiksessä. Olkkari on ihana pikku puoti Mariankadun kulman kivijalassa, jossa on myytävänä kaikkea suloista sisustukseen sekä lasten käytettyjä vaatteita. 


Lastenvaatteiden valikoimissa oli aika paljon pukinetta isommille lapsille, ihan vauvoille ei ollut kovin suurta valikoimaa bodyja tai potkareita. Poikavauvojen kuumin trendi näyttää olevan sini-raidalliset vaatteet...




Mies kävi noutamassa minut autolla ja ajettiin seuraavaksi Käpylään Hippula -nimiselle kirppikselle, jonka olemassaolosta olin löytänyt tietoa netistä - ihan googlaamalla. Hippula on pieni puoti keskellä Käpylän asuinaluetta. 



Muutaman neliön liikkeessä oli esillä sekä uutta että käytettyä tavaraa. Myynnissä oli "kosmetiikkaa" vauvalle, kantoliinoja sekä vaatteita. Taaempana seinällä oli hyllyllinen käytetettyjä lastenvaatteita. Valikoima vauvoille oli ihan okei, ei mitään ihmeellistä, perusbodyja ja potkuhousuja. Varmasti lähellä asuville äideille Hippula on helppo paikka tulla ostamaan ja myymään vauvanvaatteita, mutta en itse kokenut että paikalle olisi kannattanut tulla kauempaa. 

Viimeisenä listalla oli Kumpulan Vekarakirppis, joka on varsinaisesti itsepalvelukirppis kun taas Hippula on keskitetysti pyöritetty kirppis. Vekarakirppiksella oli hurja häslinki ja vanhempia lapsineen pyöri käytävillä ruuhkaksi asti. Oven vieressä oli selkeästi miesparkki, siinä istui useampi mies kännykkä kourassa naisten shoppaillessa. Onneksi oma mies valitsi kuitenkin kiertää hyllyjä kanssani, joten voitiin miettiä vaatteita yhdessä.   

Vekarakirppiksellä oli näistä kolmesta kirppiksestä laajin valikoima vauvan- ja lastenvaatteita. Häslinki liikkeessä oli kova, mutta ilmeisesti lauantai-iltapäivällä osa myyjistä oli tyhjentämässä pöytiä seuraavien myyjien tieltä. 
Näistä kolmesta kirppiksestä oma suosikki perusvaatteiden hankkimiselle oli Vekarakirppis, mutta Olkkarista löytyi kyllä erikoisempaa tavaraa ja laajempi valikoima merkkivaatteita. 

No mitä me sitten ostettiin? Vaikka mitä.. 

Olkkarista mukaan tarttui syötävän suloinen nallepipo sekä ihanat värikkäät villasukat. Itseäni surettaa, ettei vauvalla ole yhtään isovanhempaa, joka kutoisi pieniä myssyjä ja pipoja. Omat isoäitini ovat jo kuolleet, ja äitini on enemmän uraäiti kuin kotiäiti. Miehen puolen sukulaisille jo pelkästään villasukat ovat tuntematon käsite.. mihin jatkuvan helteen maassa villasukkia tarvitsisikaan!


Hippulasta ostettiin harmaa kollegeasu pienelle.


Vekarakirppikseltä ostettiin kaikkein eniten. Hyllyjen syövereistä löytyi suloisia yöpukuja, potkarit, body sekä uusi suosikkini superpehmeä Petit Bateau -asu. (En tiedä onko tämä yöpuku vai muuten vaan jonkinlainen oloasu, mutta syötävän suloinen se silti on.. )





Kirppisshoppailijoille tiedoksi, Facebookissa on myös runsaasti lastenvaatekirppiksiä. Itse olen sieltä jo useamman vaatteen ostanutkin. Huono puoli FB kirppiksissä on tilisiirtojen ja postikulujen kanssa sählääminen - ja aina on riski että myyjä huijaa eikä lähetäkään tuotetta. Vaatetta tai sen kuntoa ei myöskään näe livenä, joten vaate voi olla huonommassa (tai paremmassa) kunnossa kuin miltä se näyttää kuvassa. 

Kirppiksiä kiertäessä huomasi kuinka tyttöjen shoppailu alkaa jo vauvaiässä - jokaisella kirpiksellä oli huomattavasti enemmän tyttöjen kuin poikien vaatteita myytävänä. Ja kaikki vaaleanpunaista. Pojille oli aika tylsiä vaatteita tarjolla.. Ja kaikki raidallisia! Meillä on jo muutama raidallinen asu, joten olisi kiva saada muutakin täytettä vaatekaappiin. 

Kaiken kaikkiaan lauantai oli hyvä shoppailupäivä ja mama-to-be sai myös elämänsä ensimmäiset äitiyspöksyt H&M:ltä. Nyt ei mahaa kiristä töissäkään!

3 kommenttia:

  1. Oot valitettavan oikeassa noista fb kirppiksistä, useamman kerran niistä ostaneena olen saanut huomattavasti huonokuntoisemman vaatteen kuin kuvassa luvattu :/ huuto.netissä sentään voi ottaa ylläpitoon yhteyttä asiasta jos ei saa kauppoja purettua, fb kirppiksellä siitä ei juuri ole hyötyä...
    Kivoja löytöjä olet tehnyt!! :)

    VastaaPoista
  2. Ooh, ihanan paljon löytöjä!! :) kiva että ostospäivä onnistui.
    ...hah, oot kyllä ihan oikeessa tosta raitamuodista/-buumista, ainakin tämä mamma on täysin siihen kompastunut... Tänään just viimeksi katselin poikaa ja naureskelin kun oli päästä varpaisiin raitaa... Sukkia myöden. Haha... No on meillä muutakin mutta oikeesti sitä raitaa on niin paljon tarjolla ettei voi välttyä!

    VastaaPoista
  3. Ihan kiva saalis. Kirppiksillä kiertäminen on vähän enemmän vaivaa kuin normikauppoihin pistäytymisessä, mutta lompakko ja luonto kiittää! Muistakin kirppiksistä voi vinkata!

    VastaaPoista