Lomavalmistautumisen lopputohinaa

Perjantaina me lähdetään kohti aurinkoa ja Abun toista perhettä! Aika on mennyt kiireellä ja perinteinen lopputohina ja -valmistautuminen on yllättänyt... taas! Vaikka kuinka ajattelin, että ehditään ottaa viimeiset päivät rauhassa ennen lähtöä, niin olen taas juossut tukka putkella kaupungilla hoitamassa asioita.

 

Ruokia on hamstrattu aikamoinen kasa, muttei ehkä kuitenkaan tarpeeksi jos pelkästään omia eväitä syödään. Luotan kuitenkin siihen, että Abu syö paikallisia hedelmiä ja siellä miehen perheen luona voin myös soseuttaa jotain kasviksia ruuaksi. Kananmunia voi myös syödä vaikka missä muodossa. Paluumatkaa varten pitää säästää ruokakasasta Abulle välipalat, mutta menomatkaa varten sivussa on jo kassillinen ruokaa. Lennolle on varattu yksi suolainen lounas ja useampi hedelmävälipala, hedelmä maistuu aina paremmin kuin suolainen ja lentokoneessa halutaan vain välttää kaikki mahdollinen hötkyily ja sotku.

 

Matkalle on hankittu 10 päiväksi soseita - kaksi suolaista sosetta per päivä ja lisänä pussillinen hedelmäsoseita. Aamua varten on ostettu jauhemuodossa olevaa puuroa, jonka kanssa voi vain sekoittaa kuumaa vettä. Toiminee loistavasti matkalla. Pakattavaksi tulee vielä pari kulhoa ja muutama lusikka.

Intiassa on kesä ja Suomessa ei. Täällä ei siis myöskään pahemmin myydä kesäkamineita. Shortsit ja t-paidat löysin hyvin käytettyinä kirppiksiltä, mutta sopivia kenkiä ei oikein löytynyt. Ostin Facebookista yhdet sandaalit, jotka osoittautuivat aivan liian suuriksi.. sopivat jalkaan varmaan ensi kesänä. Oli siis pakko käydä katsomassa löytyykö jostain kaupasta sandaaleita, ja Stockmanniltahan niitä löytyi. Tosin vain yhdet, joten hinnasta ei oikein voinut tinkiä. Abun ensimmäiset kengät ovat siis Eccon laadukkaat ja kalliit nahkasandaalit. Intiasta voisi tietysti etsiä kenkiä, mutta halusimme mukaan valmiiksi edes yhdet kengät, niin ei heti ensimmäisenä päivänä tarvitse lähteä shoppailemaan.

Vaippoja otetaan mukaan muutaman päivän tarpeita vastaava määrä, mutta olemme jo ostaneet Intian Amazonista gigapaketin Pamperseja. Hinta on aika edullinen, vaikkei törkyhalpa. Onneksi ei tarvitse siis pakata kaikkia vaippoja mukaan Suomesta asti. Nukkumista varten ostimme matkasängyn, Verkkokaupasta löytyi sänky tosi edullisesti. Abu liikkuu jo sen verran paljon, ettemme uskalla jättää poikaa nukkumaan isoon sänkyyn yksin. Todennäköisesti Abu siirtyy yöllä meidän väliin, mutta ainakin alkuillasta uskallamme jättää pojan siihen turvallisin mielin. Matkasänky jätetään Intiaan sitten odottamaan seuraavaa reissua.

Huomenna täytyy oikeasti alkaa pakkaamaan, nyt ollaan vasta valmistauduttu matkaan hankkimalla tarpeelliset tamineet ja pesemällä aivan älytön määrä pyykkiä. Kaivoin juuri tänään yläkaapista esiin omat kesävaatteet... Niitä ei tullut kovin paljon käytettyä tänä vuonna kylmän kesän takia. Tälle matkalle ostin H&M nettikaupasta muutaman pitkän kesämekon, ilmeisesti siellä Etelä-Intiassa ei kannata kulkea kovin lyhyissä ja avonaisissa vaatteissa. Vaatteiden kannattaisi peittää ainakin olkapäät ja polvet, muuten paikalliset ilmeisesti tuijottavat kuin ufoa. No, taitavat he varmaan muutenkin tuijottaa...


 

Soseessa: Vauvan Bircher Mysli

Abulle on tullut totaalinen stoppi puuron suhteen - parin lusikallisen jälkeen poika kieltäytyy avaamasta suutaan puurolle. Meidän on siis täytynyt keksiä muita vaihtoehtoja aamu- ja iltapalaksi. Homman tekee hankalaksi vielä se, että Abu ei osaa tai jaksa sormiruokailla niin paljon että ruokamäärällä jaksaisi olla. Leipä, mandariini, ja keitetty kananmuna ovat oikeastaan ainoita ruokia, joita Abu saa oikeasti vietyä suuhunsa. Kaikki muut ruuat ovat liian epäilyttävän näköisiä tai tuntuisia, tai eivät muuten vain päädy suuhun asti vaan tippuvat kourasta puolessa välissä matkaa. 

Aika usein siis teen Abulle jotain jogurttisekoitusta, vaikka joskus otan riskin ja sekoitan jogurtin joukkoon pienen määrän puuroa. Joskus sekoittelen jogurttiin banaania tai muita hedelmiä. Olen välillä alkanut sekoittamaan jogurtin joukkoon lusikallisen kaurahiutaleita, jotta iltapalasta tulisi hiukan täyttävämpää. Herkullista tällaisesta tuorepuurosta tulee, kun sekaan raastaa omenaa ja päärynää. Hedelmien mehusta tulee ylimääräistä makeutta ja raasteesta lisäsyötävää. Mausteeksi lisään Abun herkkua, kanelia. Vauvoille eikä pienille lapsille suositella paljoa kanelia sen sisältämän kumariinin takia. Kumariini on luonnossa esiintyvä yhdiste, joka voi suurina annoksina vaikuttaa maksaan myrkyllisesti. Sri Lankasta saatava kaneli ceylon-kaneli tosin sisältää huomattavasti pienempiä määriä kumariinia ja on sen takia suositeltava vaihtoehto vauvoille ja pienille lapsille. 

Vauvojen Bircher mysli 

1 dl luonnonjogurttia

1 rkl kaurahiutaleita

  1/4 omenaa kuorittuna

1/2 päärynää kuorittuna

1/2 banaania

ripaus kanelia

hiukan vauvojen hedelmäsosetta lisämakeutukseksi

Sekoita aluksi kaurahiutaleet jogurtin kanssa, jotta hiutaleet pääsevät pehmenemään ennen ruokailua. Raasta kuoritut hedelmät ja muussaa banaani, ja sekoita hedelmät jogurtin kanssa. Sekoita joukkoon kaneli ja hedelmäsosetta, jos haluat jogurtista makeampaa. Tarjoa!

Ensimmäinen joulu

Abun ensimmäistä joulua juhlittiin rauhallisesti perhepiirissä. Pakkasimme Abun ja sata kiloa ruokaa ja lähdimme maaseudulle joulunviettoon. Perinteistä joulua vietettiin äitini kotitalossa Satakunnassa; paikalla oli Abun isovanhemmat, isoukki ja isotäti. Neljä sukupolvea saman katon alla!

Kolmetuntinen ajomatka meni suhteellisen rauhallisesti, mutta ajomatkan lopussa Abun hermot olivat mennä autossa istumiseen. Istuin takapenkillä ja yritin viihdyttää parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jossain vaiheessa nenäliinapaketit, vesipullot, lompakko eikä mikään Abu omista leluista kelvannut. Onneksi matka perille oli siinä vaiheessa lyhyt ja päästiin pian kurvaamaan omakotitalon pimeään pihaan. 

Jouluaattoaamu sujui perinteisellä tavalla - aamiainen, rentoutumista, lounaaksi riisipuuroa, joulukirkko, joulun juhlaillallinen, lahjat, ja lopuksi rentoutumista suklaan ja viinin kanssa. Tänä vuonna tämän kaiken oheen piti rytmittää Abun arkirutiinit; ruokailut ja päiväunet. Ihmeellisesti kylläkin Abu nukkui koko joulukirkon läpi eikä herännyt vaikka urut paasasivat jouluvirsiä... Ilmeisesti eri ympäristö ja vaunujen heiluttaminen pitivät pojan unessa. 

Abu sai kamalan ison kasan joululahjoja, vaikka mitään ihmeellistä ei pitänyt tulla. Me vanhemmat ostettiin Abulle Brion ihana soittopeli, isovanhemmat ostivat kävelykärryn (joka tosin luovutetaan vasta myöhemmin), Abun pikkuinen serkku antoi hiekkalaatikkoleluja, isotäti lämpimän vaatesetin ja kummitäti pyjamat. Lisäksi kavereilta tuli lasten kännykkä ja suloisia pehmoleluja. Abu itse ei vielä tajunnut mitään lahjoista, eikä oikein lahjapaperista, mutta tykkäsi kun yhtäkkiä naaman eteen ilmestyi kasa uusia ja jänniä leluja!

Joulupäivä meni samantyylisissä rennoissa merkeissä, ja tapaninpäivän iltapäivällä olimmekin jo kotona. Joulu tuntuu menevän ohi nopeammin joka vuosi enkä itse ainakaan tunne enää mitään erityistä joulufiilistä, ainakaan samanlaista kuin lapsena. Joulu on ihana ja perhekeskeinen juhla keskellä pahinta pimeää kautta, mutta lumi tekisi juhlasta vielä ihanamman. Onneksi Helsinki peittyi ohueen lumikerrokseen joulun jälkeen ja me etelän asukitkin pääsimme nauttimaan talvisesta ulkoilusta.   

Joulun jälkeen alkaa valmistautuminen ja pakkaaminen Intian matkaa varten. Miehen puoleinen suku ei malta odottaa pikkumiehen tapaamista!

11kk - vauvasta taaperoksi

Tähän aikaan vuodesta tulee helposti muisteltua viime joulua, ja kuinka kuljin maha pystyssä viimeistelemässä jouluvalmisteluja ja vikoja juttuja töissä. Jäin tasan vuosi sitten pois töistä, äitiysvapaalle. Mies lähti Intiaan joululomalle ja minä jäin ison mahani kanssa vanhemmille joulunviettoon. Käytin kertyneet lomat alkuvuoden lomailuun, ja tarkoituksena oli hyvällä omatunnolla laiskotella kotona, valmistautua vauvan syntymään ja lukea paljon kirjoja. Ihan niin paljon kaikkea en ehtinyt tehdä, vaan toisin kävi... Abu-poika syntyi 5 viikkoa etukäteen, ihan yllättäen. 

Näitä aikoja on hassua muistella kun samalla katsoo lattialla möyrivää ja sohvaa vasten seisoskelevaa poikaa. Vuosi on niin pitkä aika, mutta samalla niin lyhyt. Vaikka tämä kuulostaa kuluneen kliseiseltä, mutta vauvavuosi menee silmänräpäyksessä ja se vastasyntyneen aiheuttama kuolettava väsymys on oikeasti aika lyhyt aika ihmisen (ja lapsen) elämässä.

Abu on nykyään tosi vauhdikas ja energinen poika. Elämä on jännittävää ja hauskaa. Kaikki tapahtumat otetaan vastaan isolla hymyllä ja kiljaisulla (naapurit varmaan ihmettelevät täältä kuuluvia ääniä). Asunnon kaikki nurkat on koluttu, ja jokaiseen pikkuiseen reikään tungetaan pikkuinen sormi... lattiakaivo, ruuvin kolot, patterin välit. Vauvasta on selkeästi kehittynyt taapero, jolla alkaa olemaan omaa tahtoa. Jos ruoka ei maistu, kädet läpsäistään yhteen juuri lusikan kohdalla, jolloin ruoka lentää käsille, tarjoittimelle, lattialle, ja äidin päälle. Mikäs sen kivempaa! Kun sanomme tiukan Ei ruuan kanssa pelleilylle, ärähtää poika takaisin oman vastauksensa. Jossain vaiheessa ruoka-aikaa kaikki lelut lentävät lattialle, mutta ilman lelua hiplattavana ruokailu on välillä... noh, haasteellista.   

Äidillä ja Abulla on oma hassutteluhetki. Aamuisin makoillaan sohvalla, Abu mahan päällä. Abu löytää äidin paidan alta pilkoittavan navan, jota on kiva kutitella. Kaikkein hauskinta on äidin kikatus ja kiemurtelu. Sille poika nauraa suun täydeltä harvahampaita.

Abun mielestä kodinkoneet ovat kiehtovan pelottavia. Pesukone on pop. Abu viihtyy käynnissä olevan pesukoneen edessä aika pitkään (ei valitettavasti koko pesuohjelmaa..), tuijottaen pyörivää pyykkiä ja katselleen vilkkuvia valoja. Imuri on Abusta tosi pelottava vehve, sitä ei uskalla lähestyä eikä sille voi tehdä muuta kuin karjua. Meillä on siis kova meteli käynnissä siivouspäivinä...  

Abulla on paljon juteltavaa ja kerrottavaa. Jatkuvasti kuuluu tätätää, papapaa, iiiieee, eeeeee...  Juttelun lisäksi poika tykkää kokeilla äänijänteitään ja kiljahdella kuuluvasti. Välillä mietin jääköhän kiljahtelu pois kun puhuminen kehittyy vai tuleeko tuo olemaan tapa vielä myöhemmin lapsuudessa. Kiljuminen kun on välillä tosi rasittavaa, mutta kuitenkin lopulta huvittava tapa. En pahemmin kiellä poikaa kiljumasta, välillä suhisen hiljaisemmaksi jos olemme julkisella paikalla liikkeellä. Minusta lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, myös julkisissa liikennevälineissä, vaikka jotkut vanhemmat rouvat joskus mulkoilevat kiljuvaa poikaa. 

Meillä on varsinainen 1-vuotisneuvolakäynti vasta Intian matkan jälkeen, mutta joulun jälkeen käymme ottamassa vielä tarvittavan rokotevahvistuksen. Onkin mielenkiintoista huomata kuinka paljon poika on kasvanut parissa kuukaudessa!

Vähän huomaavaisuutta, pliis!

Helsingin keskusta on täynnä kaiken maailman urpoja - ainakin näin vaunuilijan näkökulmasta. Voisi jotenkin kuvitella, että kaupunkilaiset oppisivat käytöstapoja ja muiden huomioimista, kun kerran asuvat keskustassa eivätkä kehä kolmosen takana maaseudun pyhässä rauhassa. Varsinkin näin jouluruuhkan aikaan liikkuminen vaunuilla on hankalaa, eikä muiden ihmisten käytös helpota asiaa lainkaan.

Käytöstapojen suhteen helsinkiläiset ovat kivikauden eläimiä. Kaupunkilaiset kulkevat mykkinä omalla radallaan, välttelevät kaikkea mahdollista kontaktia muihin ihmisiin ja suurimmaksi osaksi kokevat muut kulkijat hidasteiksi. Muiden noteeraminen koetaan lähinnä kummalliseksi käytökseksi kuin jokapäiväiseksi kohteliaisuudeksi.

Vaunuihminen on täysin muiden armoilla kaupunkilaisten keskuudessa, ja lapsensa kanssa liikkujaa kohdellaan välinpitämättömästi, välillä jopa vihamielisesti. Vaunut koetaan häiriötekijäksi ja tietä tukkivaksi möhkäleeksi, joka häiritsee normaaleita ihmisiä. Yhteiselo kaupungissa olisi paljon mukavampaa, jos kaikki muistaisivat nämä muutamat seikat. 

Avaa ovi vaunuihmiselle. On aika hankalaa puskea isot rattaat, joissa on 10 kiloinen lapsi, iso hoitolaukku, oma käsilaukku ja parhaimmillaan pari muutakin ostoskassia, painavan ulko-oven läpi. Yksi käsi vetää oven auki, toinen kääntää vaunut sopivaan kulmaan, ja sitten taas se toinen käsi pitää ovea auki kun toinen käsi työntää vaunut ovensuusta sisään. Kaikkien matkaa ja kulkemista nopeuttaisi se, jos joku ystävällinen ihminen pitäisi ovea auki sen 5 sekuntia, jotta ovista selviää sisälle. Ei sitten kannata huokailla tai jupista selän takana että kylläpä kestää, jos ei auta kulkemisessa. 

Raitiovaunun madallettu keskiosa on tarkoitettu vaunuille. Päivittäin ratikassa istuu niitä urpoja kaupunkilaisia, jotka ovat parkkeeraneet takamuksensa keskiosan taitettaville penkeille. Tädit (yleensä tädit) eivät tajua siirtyä muualle kun vaunut saapuvat ratikkaan, vaan heitä pitää yleensä ystävällisesti pyytää siirtymään pois vaunujen tieltä. Niin, ja sen penkin nostaminen olisi myös tosi kiva. 

Tee tilaa vaunuille. Vaunut vievät paljon tilaa, ja tarvitsevat tilaa myös kääntymiseen. Liikennevälineistä täytyy poistua takaperin, jotta vaunut eivät kippaa nurin (sekin on lähes koettu). Olisi sen takia siis tosi kivaa, jos muut antaisivat vaunujen ensin poistua julkisista ennen sisälle tunkemista, ja antaisivat hiukan tilaa peruuttaa ulos ovesta. Se ratikka tai bussi ei lähde sillä samalla sekunnilla liikkeelle, ja jos ovet ovat sulkeutumassa, ne saa uudestaan auki nappia painamalla.

Hissit ovat tarkoitettu liikuntaesteisille ja lastenvaunuille. Hissit on tarkoitettu niille, jotka eivät pääse syystä tai toisesta kulkemaan liukuportaissa, ei laiskoille. Vaikka Kampin ostoskeskus on kätevällä sijainnilla ja sisältää kivoja lastenkauppoja, on niihin pääseminen tosi haastavaa. Minkä takia lastenvaatekerrokseen menee vain kaksi hissiä? Kaiken lisäksi hisseihin on aina tunkemassa muitakin kuin liikuntaesteisiä ja vaunuja, vaikka vieressä rullaavat liukuportaat veisivät perille kätevämmin. Sama ilmiö on todettu Stockmannilla, päähisseihin tunkee täysin liikuntakykyisiä aikuisia ihmisiä. Onneksi siellä sentään on muutama salahissi, joihin pääsee aina lastenvaunuilla.   

Minulla ja miehellä on runsaasti kokemuksia epäkohteliaista ja jopa tylyistä kaupunkilaisista. Tultiin eräänä arki-iltana myöhään kotiin kummipoikani synttäreiltä. Abu oli väsynyt eikä viihtynyt vaunuissa kiljumatta, joten mies kantoi poikaa sylissään. Noustiin täysinäiseen ratikkaan, madallettuun keskiosaan, minä työntäen vaunuja ja mies Abu sylissään. Jouduimme erikseen pyytämään kahta naista nousemaan taittopenkeiltä, jotta sain vaunut parkkeerattua sisään. Mies jäi seisomaan ovensuuhun Abun kanssa - eikä kukaan teineistä, tädeistä ja sedistä viitsinyt nousta ja antaa paikkaa miehelle vauvan kanssa.

Valivalivali tiistain kunniaksi, mutta varsinkin jouluruuhkan aikaan ärsyttää ihmisten epäkohteliaisuus. 

Tapahtuuko tällaista vain Helsingissä, vai kohtaavatko muutkin samanlaista kohtelua myös muualla Suomessa?