Iltapäivä puistossa

Nyt kun on vatsatauti selätetty (ja tartutettu puoli sukua..), ollaan päästy ulkoilemaan normaalisti. Tänään käytiin Abun kanssa lähipuistossa keinumassa ja kävelemässä. Poika oli liikkeellä ulkona ensimmäistä kertaa kengät jalassa. Jo pukemisvaiheessa Abu hiplaili kenkiä ja yritti kiskoa niitä jalastaan pois, ei tietysti ole tottunut pitämään mitään muuta jalassa kuin sukkia ja nahkatossuja.

Kengillä kävely on aikamoisen huteraa vielä. Abun liikkuminen muistuttaa pientä varsaa, joka on juuri noussut huojuville jaloilleen ja ihmettelee isoja kavioitaan. Abullakin on vaikea kävellä paksujen ja jäykkien talvikenkien kanssa. 

Puistossa oli kivaa. Seiskosteltiin keinua vasten, ihmeteltiin ohikulkevaa koiraa, keinuttiin, seistiin kiipeilytelineessä, laskettiin liukumäkeä, ja taas vaan seistiin ja ihmeteltiin. 

Abulla oli päällään suhteellisen uusi kirpputorilöytö, ReimaTecin punainen välikausihaalari. Haalaria on pidetty päällä lähinnä vaunuissa, toppapussin sisällä. Lämpimän toppapussin takia en ole yleensä laittanut päivävaatteiden päälle enää lisää kerroksia. Puistoa varten laitoin päivävaatteiden alle villahaalarin ja kenkien sisään villasukat. Käteen laitoin lämpimät rukkaset, joissa on peukku. Ajatuksena oli, että Abu saisi myös tartuttua kiinni asioista sen sijaan että kädet ovat sumpussa tumpuissa. No, peukkua en saanutkaan vängettyä erikseen ja lopulta sormet olivat kaikki sumpussa rukkasten sisällä. Täytyy varmaan ostaa paremmat hanskat kevättä varten. 

 

Öinen yllätys, yöks

Saatiin aamulla klo 04.30 hieno yöllinen yllätys.. Abu oli oksentanut sänkyynsä, ja päällensä. Tyyppi ei tosin ollut moksiskaan vaikka unipussi oli haisevassa sotkussa, vaan jokelteli siinä iloisesti ja ilahtui kun kummatkin vanhemmat olivat yhtäkkiä hereillä. 

Onneksi olin juuri lukenut eräästä blogista perheen vatsatautiepidemiasta, ja saanut sieltä hyvät vinkit tilaiteeseen. Vuorasin Abun sängyn parilla pyyhkeellä - jos uusi vahinko sattuisi saisin pyyhkeen kääräistyä suoraan pesuun, ja alla odottaisi uusi puhdas pyyhe. Kun vaatteet ja lakanat oli vaihdettu, laitettiin Abu takaisin petiin. Poika oli vähän hämmentynyt, että vieläkö pitäisi mennä nukkumaan. Äidin ja isän kanssa oli niin kiva olla heti aamusta. Onneksi poika rauhoittui nopeasti nalle kainalossaan. Itse en saanut unta kuin vasta pitkän ajan päästä kun jännitin, koska taas joudutaan siivouspuuhiin. 

Poika heräsi normaaliin aikaan aamulla, normaalisti iloisena ja hymyilevänä. Aamiainen maittoi suhteellisen hyvin, ja lounastakin syötiin normaalisti. Ehkä poika on saanut miehen supervastustuskyvyn geeneissään...? Miehen kaikki sairaudet nimittäin kestävät vain 1-2 päivää ja sitten tyyppi pomppaa sängystä terveenä kuin pukki. Ehkä se malarian ja muiden eksoottisten tautien sairastaminen on vaikuttanut positiivisesti vastustuskykyyn...

Sunnuntai Sea Lifessa

Kävimme sunnuntaina koko perheen voimin Sea Lifessa. Se oli minulle ja Abulle ensimmäinen kerta akvaariossa, mies oli ennättänyt käydä siellä jossain vaiheessa.

Abu näytti tykkäävän vedenalaisesta maailmasta ja sen asukkaista. Sinisenä hohtavat altaat ja niiden värikkäät kalat houkuttelivat pojasta useammankin kiljahduksen ja hymyn. Isot kalat olivat jännittäviä ja värikkäät kalat hassuja. Myös tiloihin rakennettu maanalainen maailma - veden lorina, roikkuvat kasvit, luolia muistuttavat kivet, ja hämäryys - selkeästi kiehtoi pientä kävijää. Abu ihmetteli kasveja ja yritti ottaa niistä kiinni. Yhtä hauskaa oli päästä kävelemään pitkin polkua ja katsella muita lapsia. 

   

SeaLife oli itsellekin mielenkiintoinen paikka. Meren alla kuhisee yhtä sun toista hassunhauskan näköistä kalaa ja ötökkää. Vedenalainen maailma on kaunis, myös SeaLifessa vaikka oikea on aina parempi. Värikkäitä trooppisia kaloja katsellessa tuli ikävä häämatkallemme ja upeisiin snorklausmaisemiin... 

Ainoa heikko kohta vierailussamme oli SeaLifen kahvila. Suomessa jotenkin onnistutaan tekemään kahviloista ja ravintoloista ankeita liukuhihnapaikkoja, jotka muistuttavat laitoskeittiötä. Palvelua ei ole koskaan, vaikka tiskin takana olisi parikin työntekijää ja asiakkaita yhtä vähän. Työntekijät mieluummin juoruilevat omia juttujaan kuin palvelevat asiakkaita. Palvelukulttuuri Suomeen! 

Noh, loppuankeudesta huolimatta sunnuntain reissu oli tosi kiva ja onnistunut. Koko perhe tykkäsi kaloista ja kivasta vedenalaisesta ympäristöstä. Ensi vuonna mennemme varmasti uudestaan! 

Isovanhempien korvaamaton apu

Ystäväpiirissä on ollut tänä talvena ihan älyttömästi sairastelua. Terveet ja hyväkuntoiset nuoret aikuiset ovat kituneet päiviä korkeassa kuumeessa ja joutuneet jopa sairaalaan. Vielä ikävämpiä ovat tapaukset, joissa pienet vauvat ovat saaneet rajun viruksen ja joutuneet sairaalaan. Monessa ystäväperheessä taudit jylläävät vuorotellen lapsissa ja aikuisissa, ja perheen sairastelu kestää viikkoja. Voin vain kuvitella miten rankkaa on pärjätä keskellä omaa ja koko perheen pitkittynyttä sairastelua -  varsinkin nyt kun itse sairastuin. 

Onneksi kukaan meistä (kopkop, koputan puuta) ei ole saanut influenssaa, vaan kyseessä oli lopulta pikainen tauti. Luulin saaneeni ruokamyrkytyksen omasta (jo muutaman päivä jääkaapissa olleesta, vakuumipakatusta tehdystä kalasta) lohikastikkeesta, mutta taudinkuva taisikin olla ihan vaan perinteinen vatsatauti. Olo huononi torstaina alkuillasta, ja kärjistyi sitten illemmalla. Yö meni huonosti nukkuen, parin tunnin välein heräten ja perjantaina aamulla olo oli tosi heikko. Luulin edelleen olevani vain ruokamyrkytyksen uhri, ja olon paranevan kevyen aamiaisen jälkeen. Heikko olo kuitenkin jatkui ja makasin sohvalla toipilaana samalla kun pikku-Abu leikki lattialla vieressäni. Fyysiset voimat oli aika vähissä ja oli rankkaa edes kantaa Abu vaipanvaihtoon, tai edes seistä keittiössä laittamassa ruokaa pojalle.  Miehellä oli kiireinen työpäivä ja iltamenoa yrityskumppaneiden kanssa, joten en halunnut keskeyttää hänen päivää jos ei olisi ihan pakko.

Luojan kiitos siis isovanhemmista...! Äitini tuli päivällä viemään Abun päikkärikävelylle ja olon ollessa heikko edelleen illalla, isäni tuli hakemaan Abun heille yökylään. Lapsen saamisen jälkeen olen todennut miten korvaamaton apu isovanhemmat ovat - he vievät poikaa päikkärikävelylle, ottavat päiväksi hoitoon että pääsen menoihini, ottavat Abun yökylään jotta meillä on pariskunta-aikaa, ja, nyt, ottavat Abun hoitoon että pääsen lepäämään.

Vanhemmat. <3    

Kenkiä joka lähtöön

Olen huomaamatta kartuttanut Abun kenkäkokoelmaa, vaikkei poika kävelekään ilman tukea. Abu tykkää tepastella pitkin asuntoa kävelykärryllään sekä käsistä kiinni pitäen, muttei vielä uskalla ottaa askelia ilman tukea. Kyse on nimenomaan uskalluksesta - poika seisoo jo aika tukevasti ilman tukea, varovasti ja vain hetken ennen kyykistymistä lattialle. 

Intian matkaa varten ostin Abulle sandaalit Facebook-kirppikseltä, mutta ne olivatkin pojan jalkaan aivan liian isot. Sen jälkeen onneksi löysin Prismasta puoleen hintaan Eccon kivat kesäsandaalit, jotka olivat juuri sopivat. Mutta eihän Abu niillä paljoa kävellyt Intiassa, lähinnä vain seisoskeli. Toivon, että ensiksi ostetut sandaalit ovat kesällä vielä sopivat, ettei niitä tarvitse laittaa heti kiertoon. On tosi vaikeaa arvioida miten paljon pojan jalka kasvaa tässä seuraavien kuukausien aikana!

Tammikuun alennusmyynneiltä löysin Zaran tosi hienot harmaan tennarit, täydelliset kevätsäihin kun poika jo osaa kävellä omin jaloin. Pohdin pitkään eri kokojen välillä, mutta valitsin varmuudeksi isomman koon. Jos kengät sattuvat olemaan liian isot vielä keväällä, niitä voi hyvin käyttää myös alkusyksystä ilmojen viiletessä. 

 

Vaikka en olekaan varma, että Abu kävelee vielä talvikauden aikana, ostin lähikirppikseltä hänelle talvisemmat bootsit. Jos päiväkoti alkaakin keväällä tai muuten vietetään aikaa enemmän ulkona, on hyvä olla lämpimämmät kengät konttailua ja möyrymistä varten. Kengät ovat ihan siistissä käytetyssä kunnossa, mutta ei haittaa tosiaan lainkaan jos ne tuhoutuvat käytössä. 

Kenkien ostaminen on jotenkin tosi hankalaa. Pitää varmistua, että kengät eivät ole liian jäykät ensiaskeliaan ottavalle lapselle, tarpeeksi isot mutteivat liian isot, sekä lämpimät ja kuivat ulkona peuhaamista ajatellen. En myöskään uskalla ostaa kenkiä jemmaan liian aikaisin, kun ei tiedä lainkaan miten jalka kasvaa. Suomessa on onneksi pitkä talvi, joten liian isoja talvikenkiä voi todennäköisesti käyttää vielä myöhemmin talvella. Kevät- ja kesäkengissä on taas päinvastainen ongelma...

Kengät jalassa Abu näyttää yhtäkkiä kovin isolta pojalta...!