Vauvojen värikylpy - työpaja Kiasmassa

Kaveri vinkkasi, että Kiasmassa järjestetään näin loppuvuodesta vauvojen värikylpyjä. Ilmoittauduttiin siis heti mukaan. Itsellä ei ollut mitään ennakkokokemusta värikylvyistä, mutta tiesin Abun tykkäävään peuhaamisesta muiden lasten kanssa.

Värikylvyssä siis vauvat saavat peuhata kaiken kivan värisen ja tuntuisen kanssa, kokea eri värejä ja materiaaleja kaikilla aisteilla. Se siis tosiaan tarkoittaa syömistä, nuolemista, koskettamista, kiehnäämistä ja ryömimistä kaiken päällä, aivan estoitta. 

Alkuun kävimme tutustumassa pariin teokseen Kiasman näyttelystä. Katsoimme muutamaa teosta: kasvokuvia, heiluvaa lamppua ja kuvia vastasyntyneistä. Abu ei teoksista kauheasti kiinnostunut, mutta jaksoi ihmetellä kaikkea muuta museossa näkyvää. Teosesittelyn jälkeen siirryimme yläkertaan erityiseen taidepajaan, jonne oli laitettu valmiiksi oma paikka kullekin vauvalle. Alkuun keskellä oli kasa erilaisia kankaita ja materiaaleja, esineitä, peilejä ja nauhoja. Lapset saivat ihmetellä ja kosketella kaikkea lattialta löytyvää sekä kaivella kankaiden alta esiin ihmeellisiä pikkuesineitä.

Kankaiden ja esineiden kokemisen jälkeen kamat rullattiin kasaan ja alta paljastui kunkin lapsen oma maalausalusta. Sille ripoiteltiin ensin jotain perunasta tehtyjä kuivia palasia, joita Abu lähinnä heitteli pois paperiltaan ja yritti laittaa suuhunsa. Palojen jälkeen paperille siroteltiin hiiltä, ja sen päälle loraus vettä, niin pikkutaiteilijat pääsivät kunnolla jättämään paperiin jälkensä. Lopulta paperille siroteltiin vielä mustikkajauhetta. Niillä aineksillä Abukin taiteili paperiin komean mustan sotkun, kyllä äiti oli niin ylpeä.

 

Pettymys oli suuri kun ohjaaja ilmoitti taidetapahtuman olevan lopussa. Vauvoilla oli ollut hauskaa, ja äideillä (ja yhdellä isällä) vähintään yhtä hauskaa sitä riehumista katsomassa. Tapahtuma olisi voinut olla tosin pidempikin. Alusta olisi voinut jättää taidekierroksen tekemättä (ihan oikeasti, kuinka moni vauva tajusi näyttelystä yhtään mitään ja vanhemmat voi tulla kierrokselle omalla ajallaan) ja keskittyä itse väreihin ja niissä kylpemiseen pidempään. 

Tässä on meidän pikku-Monetin luomus. Tästä varmasti maksettaisiin parinkymmenen vuoden päästä Sotheby'sin huutokaupassa miljoonia - jos äiti olisi muistanut ottaa paperin mukaan! No, luulen että päiväkoti- ja kouluaikana Abu kantaa kotiin kasoittain piirustuksia, joita voimme ihailla. 

Värikylpyjä järjestetään Kiasmassa päivittäin kolmessa eri ryhmässä, joulukuun alkuun asti. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet vauvojen värikylvystä löytyy täältä. 

Soseesssa: Appelsiinikanaa quinoan kera

Tämä resepti on ollut mielessäni jo pitkään, mutta ehdin kokkailla tätä uutta soseideaa vasta viikko sitten kun muistin napata kaupasta ne appelsiinit - ja kun ylipäänsä löysin hyvän tuntuisia hedelmiä. Talvihan on appelsiinien ja mandariinien paras kausi ja kaupat alkavat vähitellen olla täynnä herkullisia hedelmiä. Vinkki mehukkaiden appelsiinien ostamiseen on valita kokoonsa nähden mahdollisimman painava ja kiinteä hedelmä. Näin varmistut, että hedelmäliha on oikeasti kosteaa eikä kuoren alta paljastu kuiva hedelmä.

Reseptiin tarvitset siis appelsiinin, broileria, quinoaa (tai suomalaisittain kvinoaa), porkkanaa, palsternakkaa ja yrttejä. Itse käytin jääkaapista löytyvää sitruunamelissaa, mutta persilja tai basilika käy tähän myös mainiosti. Meidän kaapista löytyi quinoahiutaletta, joten tein hiutaleista ensin puuron ja käytin sitä soseessa. Tavallinen quinoa käy myös mainiosti, huuhtele ja keitä se silloin pakkauksen ohjeen mukaan.

Käytin reseptiin vajaa puolet yhdestä appelsiinista ja poistin lohkoista hedelmälihan kalvot. Todennäköisesti kalvon voi jättää, sose kuitenkin surautetaan pehmeäksi sauvasekoittimella, mutta päätin testata reseptiä ensin ilman kalvoja. Tähän reseptiin kokeilin myös ensimmäistä kertaa pippuria. Soseiseen lorahti pippuria hiukan enemmän kuin mitä piti, mutta Abu syö hyvällä ruokahalulla myös tämänkin soseen. Appelsiini antaa soseeseen kivan hedelmäisen maun. Herkkua!

 

Appelsiinibroileria ja quinoaa

1 broilerin rintafile

1 dl quinoaa

3 porkkanaa

1 iso palsternakka

puolikas appelsiini

yrttejä (persiljaa, basilikaa, sitruunamelissaa tai muita)

ripaus valkosipulia

ripaus pippuria

Paloittele broilerin file ja keitä pienessä määrässä vettä kunnes liha on kypsää. Soseuta ja jätä sivuun odottamaan. Keitä 1dl quinoahiutaleita 2 dl:ssä vettä n. 10 minuuttia, tai keitä quinoa pakkauksen ohjeen mukaan. 

Kuori ja paloittele kasvikset. Laita porkkanat pieneen määrään vettä ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Lisää palsternakka ja anna kiehua vielä n. 10 minuuttia. Soseuta vihanneksen pienessä määrässä vettä, lisää joukkoon quinoa, sekä yrtit. Siirrä annospurkkeihin ja lisää kuhunkin annokseen 1-1.5 rkl lihaa. Lisää halutessasi annoksiin ripaus kuivattua valkosipulia ja ripaus pippuria.

Pystyasennossa on paremmat näkymät

Abu on ottanut yhden ison kehitysaskeleen - hän on oppinut nousemaan pystyyn omille jaloilleen!

Viime viikolla mies yhtäkkiä huudahti sohvalta, että hei tule katsomaan Abu nousee ylös. Siinä poika ähersi hetken kunnes punnersi polvien kautta jaloilleen, ottaen tukea sohvasta. Seisominen on vielä huteraa ja huojuvaa, ja jommankumman vanhemman on oltava lähistöllä ottamassa koppi, mutta siinä se mies seisoo. Yksi iso kehitysaskel on taas otettu. 

Abu ei osaa liikuttaa jalkojaan pystyasennossa, mutta tykkää vain seistä pystyssä ja tuijotella maailmaa tästä uudesta kulmasta. Sohvalla olevia tavaroita on kiva kurkotella ja laittaa suuhun. Kaukosäädin on supermielenkiintoinen ja sillä voi rapsuttaa kutisevia ikeniä. 

Jos sohvaa ei ole lähistöllä, on kiva yrittää puskea pystyasentoon myös äitiä tai isiä vasten. Siinä kylläkin pitää olla itse valppaana, poika saattaa muksahtaa naamalleen sekunnissa.

Kun seisominen ja kävely alkaa olemaan ajankohtaista, on syytä alkaa miettiä kenkäasioita. Intian tammikuun matkaan mennessä Abu varmasti jo kävelee, ja tarvitsemme sopivat kengät reissuun. Todennäköisesti tilaan netin kautta parit supersöpöt nahkatossukat, joiden kanssa Abu voi opetella kävelemistä.

Meidän vauvasta on tulossa taapero!

ps. Arvaa mikä on äidin lempiväri. ;-)

Läheltä piti -tilanteita sormiruokailun kanssa

Abu on jo rutinoitunut soseiden syöjä, mutta sormiruokailun ideaa poika ei tosiaan tajua. Yleensä pojan eteen annettu ruoka päätyy nuijittua tarjottimeen tai puristettua muussiksi käsien väliin. Kylmää ja märkää ruokaa Abu lähestyy varoen - yksi sormi laskeutuu varovasti koskettamaan kananmunan/keitetyn parsakaalin/hedelmän palasta ja ilme näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta tai ällöttyneeltä. Yritän kuitenkin säännöllisesti tarjota edes jotain pientä sormisyömistä, jotta poika oppisi ottamaan ruokaa käteensä ja viemään sen suuhunsa. Naksut ovat oikeastaan ainoa ruoka mikä oikeasti menee kädestä suuhun.

Ennen hampaiden puhkeamista kuiva ruisleipä oli hyvä sormisyötävä. Kuivaa leipää pystyi jyystämään vasten ikeniä ja samalla leipä pehmeni niin, että siitä sai irti pieniä paloja. Nyt hampaiden tultua luulin, että sormisyöminen helpottaisi ja poika voisi hampailla jopa hiukan pureskella ruokia. Toisin on käynyt, takana on pari lähellä piti -tilannetta ja valvon nyt jokaista naksua sydän kurkussa. 

Ensimmäinen vakavampi tilanne sattui pari viikkoa sitten. Olin laittanut Abun omaan Tripp Trapp -tuoliinsa ja nostanut keittiöön, jossa itse kokkailin illallista. Annoin pojalle palasen kuivaa ruisleipää käteen ja jatkoin puuhailua. Kohta huomasin, että poika kakoo kurkussaan olevaa palaa. Kyseessä ei ollut perinteinen pieni kakominen kun suussa on liian iso pala, vaan ihan oikeasti kurkkuun oli mennyt pala ruokaa. Toimin kuin robotti - nappasin pojan tuolista ylös alasin ja kevyesti läimäytin selkää. Palanen leipää lensi ulos ja kaaressa oksennusta lattialle. Siinä kohtaa vasta pysähdyin ja tajusin tilanteen. Sydän hakkasi rinnassa ja teki mieli itkeä. Abu itse oli ihan kunnossa ja vain katseli hölmistyneenä ympärilleen. 

Toinen tilanne sattui viime viikolla lounasaikaan ravintolassa. Olimme tulleet miehen kanssa perjantailounaalle keskustaan ja ruokia odotellessa annoin Abulle palasen leipää. Annoin palan kuivempaa kuorta ja oletin, että kovempi palanen on helpompi ja turvallisempi nakertaa. Taas väärin - kohta alkoi sama kakominen. Hyppäsin pystyyn ja laitoin sormen suuhun, tunsin kurkussa palasen leipää ja sain sen onneksi samantien pois suusta. Leivänpalasen mukana ravintolan pöydälle lensi oksennusta kakomisrefleksin myötä. Pelästyin nyt ehkä enemmän kuin edellisellä kerralla, Abu oli saanut leivästä purtua kunnon palan ja se oli luisunut kurkkuun. 

Sormiruokailu on nyt tauolla, en uskalla antaa pojalle enää mitään. Edessään olevaan ruokaan herra ei muutenkaan erityisesti koske, mutta naksut ja vauvojen riisikakutkin ovat nyt pannassa. Mä en enää kestä yhtäkään uutta läheltä piti -tilannetta. Ehkä sormiruokailu paranee pojan vähän kasvettua, nyt kuitenkaan ruokaa ei osata käsitellä suussa tarvittavalla tavalla. 

Eiköhän kaikki lapset kuitenkin opi jossain vaiheessa syömään, viimeistään kai teini-ikäisenä kun äidin syöttäminen alkaa olemaan noloa! :-) 

Ihana ensimmäinen isänpäivä

Eilen juhlittiin miehen isäuran ensimmäistä merkkipaalua - isänpäivää. Aamu alkoi aika arkisissa puuhissa; noustiin Abun kanssa jo seitsämän jälkeen aamupuurolle ja jätettiin isimies nukkumaan hiukan pidempään. Herättyään mies lähti aamutreeneihin crossfitiin, joka antoi minulle aikaa valmistella isänpäiväbrunssia. 

Kortti oltiin Abun kanssa "askarreltu" jo pari päivää aiemmin. Halusin jättää Abusta jonkin muiston ja kun kynä ei pienellä pysy vielä kädessä, oli se konkreettinen jälki jalan kuva kortissa. Käytettiin musteena mustikkasosetta, joka toimi yllättävänkin hyvin. Käden kuvan painaminen korttiin oli aika mahdotonta, Abu kipristeli sormia ja yritti tarrata kortista kiinni. No, lopputuloksena kortissa on myös Abun kädenjälki, mutta lähinnä vain kasa mustikkaa. Muisto sekin!

Miehen palattua treeneistä, istuttiin alas herkkubrunssille. En jaksanut tehdä kakkuja itse (vaikka mies muisteli omin kätösin leipomaansa äitienpäivän mustikkajuustokakkua), joten kävin salaa yhtenä iltana ostamssa lähikaupan Pirkan mutakakun. Mutakakku oli kuitenkin tosi hyvä ja helppo pieni herkku brunssin jälkkäriksi. Herkun kanssa oli tietysti tarjolla mansikoita, vaniljajäätelöä ja kuohuviiniä.

Brunssin jälkeen pakattiin Abu rattaisiin unille ja suunnattiin kohti vanhempieni kotia juhlimaan isänpäivää perhepiirissä. Koolla oli koko sakki - sisarukset ja heidän lapsensa, Abun serkut. Meidänkin perhepiiri on kasvanut parissa vuodessa kunnon laumaksi, myös "pikku"veljeni juhli sunnuntaina ensimmäistä isänpäiväänsä.

Abulla on maailman paras isä - huolehtiva, hauskuuttava, osallistuva ja ylpeä pojastaan. Tällaisina päivinä nousee mieleen suuri kiitollisuus, ihanasta miehestä ja yhtä ihanasta pojasta. Mahtavia miehiä kummatkin!

Toivottavasti isänpäivä sujui kaikilla leppoisissa perhetunnelmissa!