keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Laatikkomeressä

Selvisimme muutosta hengissä vaikka tiukkaa teki. Onneksi kaupungissa asuu hyvä tukiverkosto - perhe ja ystävät, joiden avulla pääsimme vähän helpommalla muutossa. 

Muuttopäivänä lauantaina Abu meni hoitoon ystävälleni ja ystävän mies tuli auttamaan meitä muutossa. Lisäksi saimme muutaman muunkin muuttoapulaisen nostelemaan laatikoita ja huonekaluja ylös viidenteen kerrokseen. Illalla kuskasin Abun vielä hetkeksi serkkujen seuraan, jotta saimme viimeisen lastin asunnon ovesta sisään ennen pakettiauton palauttamista. Sunnuntaina kävimme vielä pakkaamassa viimeisiä laatikoita vanhalla asunnolla ja aloittamassa siivousta, sen ajan Abu oli mummin luona hoidossa. Maanantaina tyhjennettiin kellari isäni avustuksella, ja Abu viihdytti jälleen mummiaan

Tällä hetkellä asunnossamme on laatikkomeri... Tavarat ovat suurinpiirtein löytäneet paikoilleen, mutta paljon on vielä tehtävää. Haaste on, että vielä emme ole saaneet ostettua vaatekaappia emmekä astiakaappia, joihin purkaa laatikoita. Suurin osa vaatteistakin on pakattu jätesäkkeihin ja matkalaukkuihin, jotka täytyy tyhjentää ennen perjantain lähtöä matkalle - ja sen jälkeen pakata kesävaatteilla.



Kuorimme muuton yhteydessä matkarattaatkin pois paketistaan ja kävimme tänään neitsytajelulla. Hyvä testata etukäteen toimiiko vaunut ja onko kaikki palat paketissa ennen matkustamista ulkomaille.. Hyvin rullaa! Näillä on hyvä lähteä Espanjan kuumuuteen. 

Arvaatko kuvien perusteella mitkä vaunut valitsimme?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti